Onko normaalia, että iäkkäät vanhempani eivät ole lainkaan kiinnostuneita minusta?

Kannattais vaan yrittää olla armollisia puolin ja toisin. Jos vanhempi 80 ei lapsikaan ole enää nuori. 

Vierailija kirjoitti:

Ap lisää vielä, että äitini tietää kyllä tarkkaan naapureittensa aikuisten lasten asiat. Oma aikuinen lapsi vaan ei kiinnosta. 

ap

Sinun on vain hyväksyttävä se,että äitisi ei kykene kohtaamaan sinun asioitasi eikä hänen tuossa iässä enää tarvitsekaan,etkö kykene ymmärtämään tätä? Onko mieleesi tullut, että ehkä hän ei kestä käsitellä kaikkea, mitä sinun elämääsi kuuluu? Naapurin asiat ovat aivan toinen juttu,kuin oman lapsen. Onko sinulla omia lapsia? Jos on, saatat ymmärtää, jos ei, älä jaksa jauhaa asioista,joita et voi ymmärtää. Yritä edes vähän, pikkiriikkisen verran, olla äitisi tilanteessa. Jos taas on kyse oikeasti lapsuudesta asti jatkunut hylkiminen ja ylenkatse tai henkinen väivalta ym , sinun jutteluseurasi löytyy psykiatrian polilta, ei äitisi luota tai vauva-palstalta..äläkä kuormita sitä miestäsi lapsuustraumoillasi tai äiti-ongelmillasi-se ei ole normaalia tai tervettä. Kuten jo sanoin:kirjoita ajatuksesi ylös, pura ne vaikka urheiluun ja puhu puolueettomalle ulkopuoliselle, älä lähiomaisille, jotka eivät voi tilannettasi ratkaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sukupolvikysymys, varmaan ovat tottuneet että seurassa kun ollaan, vanhempien asiat on tärkeämpiä kuin nuorempien.

Voi olla. En vaan itse oikein jaksa kun ei minulla ole kuin aviomieheni joka kuuntelee minua. Onneksi siis on hänet, mutta mielestäni tämä ei ole oikein reilu tilanne minua kohtaan. 

ap

 

Et ole siis antanut heille lapsenlapsia? Se voi olla syy miksi menettivät kiinnostuksensa sinuun.

Lapsia ei anneta isovanhemmille, ääliö. Ja voin kertoa sinulle että on isovanhempia jotka eivät vällitä lastenlapsistaan(kaan) paskan vertaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samanlaista on. Naapureiden asiat ovat tärkeämpiä kuin minun. Puolisoni tekemiset kiinnostavat myös jonkin verran, niistä saatetaan kysäistä. Tosin vanhempani ei myöskään soita itse koskaan (toinen vanhempani jo kuollut). Kyllästyin olemaan ainoa yhteydenpitäjä (pitkä välimatkakin), jonka seurauksena emme ole puhuneet yli puoleen vuoteen. 

 

 

No sittenhän he eivät häiritse sinua typerillä jutuillaan. 

Miten keski-ikäisen ihmisen elämä on siitä kiinni että äiti tietäisi kaikki asiat ja aikuisen työelämän?

Sitähän voi ihan itse kertoa eikä odottaa kysymistä.  Tytär istuu hiljaa ja murjottaa ja odottaa koska äiti työstä, miten puolison kanssa menee , miten keljuja kaikki työelämässäkin.  Äiti ihmettelee vaitonaisuutta, sittenn pajattaa niistä saunavuoroista ja naapureista jotain puhuakseen kun näk

Älä nyt viitsi. Kyllä minua kiinnostaa mitä vanhemmalleni kuuluu ja mitä hän on puuhaillut, koska hän on minulle rakas. Jostakin kumman syystä toivoisin, että sama toimisi toisinkin päin. Tokihan yritän kertoa mitä olen puuhaillut, mutta kuten täällä useampi muukin on kertonut, se keskeytetään ja aletaan puhua vaikka siitä naapurista. Tämä kun vuosikausia tai -kymmeniä toistuu, kyllä siinä jossakin kohtaa lannistuu. 

Äitini oli syntynyt -36 ja kyllä hän oli kiinnostunut tietämään, miten lapsilla menee ja odotti, että mennään käymään ja juttelemaan. Ikävä nykyäänkin keskusteluja. 😥 Kaksi viimeistä vuotta hän sairasteli paljon, mutta aina hän ikävöi lapsia ja kuolinvuoteella sanoi, että hänelle lapset olivat tärkeimmät elämässä.

Nyt olen käynyt erään vanhuksen luona, niin kyllä hän on kiinnostunut myös siitä, miten minulla menee. 

Vierailija kirjoitti:

Kannattais vaan yrittää olla armollisia puolin ja toisin. Jos vanhempi 80 ei lapsikaan ole enää nuori. 

No ei todellakaan kannata. Miksi sinä vaadit aikuista lasta olemaan armollinen ja kiitollinen ja ymmärtäväinen, vaikka omat vanhemmat ovat itsekkäitä paskoja?

No jos itse jännittäisit mitä viimeisistä laboratoriokokeista löyutyy ja kuoletko puolen vuoden päästä syöpään vai ensi viikolla sydänkohtaukseen, et ehkä jaksaisi syventyä lapsesi työasioihin tai opintoihin. 

Tai jos joudut ponnistelemaan äärimmilleen että saat raahattua apteekista itsellesi lääkkeet ja kaupasta maitotölkin, ei lapsesi työstressi ehkä tunnu niin vakavalta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap lisää vielä, että äitini tietää kyllä tarkkaan naapureittensa aikuisten lasten asiat. Oma aikuinen lapsi vaan ei kiinnosta. 

ap

Sinun on vain hyväksyttävä se,että äitisi ei kykene kohtaamaan sinun asioitasi eikä hänen tuossa iässä enää tarvitsekaan,etkö kykene ymmärtämään tätä? Onko mieleesi tullut, että ehkä hän ei kestä käsitellä kaikkea, mitä sinun elämääsi kuuluu? Naapurin asiat ovat aivan toinen juttu,kuin oman lapsen. Onko sinulla omia lapsia? Jos on, saatat ymmärtää, jos ei, älä jaksa jauhaa asioista,joita et voi ymmärtää. Yritä edes vähän, pikkiriikkisen verran, olla äitisi tilanteessa. Jos taas on kyse oikeasti lapsuudesta asti jatkunut hylkiminen ja ylenkatse tai henkinen väivalta ym , sinun jutteluseurasi löytyy psykiatrian polilta, ei äitisi luota tai vauva-palstalta..äläkä kuormita sitä miestäsi lapsuustraumoillasi tai äiti

Älä lässytä. Se menee niinpäin ettei lasten tarvitse olla kiinnostuneita vanhempiensa asioista, mutta vanhempien tulisi aina olla kiinnostuneita lastensa asioista. "Tuohon ikään" on ihan turha vedota.

Vierailija kirjoitti:

No jos itse jännittäisit mitä viimeisistä laboratoriokokeista löyutyy ja kuoletko puolen vuoden päästä syöpään vai ensi viikolla sydänkohtaukseen, et ehkä jaksaisi syventyä lapsesi työasioihin tai opintoihin. 

Tai jos joudut ponnistelemaan äärimmilleen että saat raahattua apteekista itsellesi lääkkeet ja kaupasta maitotölkin, ei lapsesi työstressi ehkä tunnu niin vakavalta. 

Käännä asia toisinpäin: aikuinen tytär jännittää laboratoriokokeitaan, mutta äiti ei välitä.

Minä panin välit poikki omaan äitiini kun sairastuin parantumattomaan syöpään, koska en jaksanut kuunnella hänen kauhisteluaan.

Onpa surullista. Oma äitini eli 85-vuotiaaksi ja oli kiinnostunut asioistani loppuun asti. Isä taas puhui mieluummin itse kuuntelemisen sijaan. 

Toivottavasti itselläni kiinnostus lasten ja lastenlasten asioihin säilyy, etten vaan muuttuisi itsekkääksi, itseni jauhajaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Olen 78 v ja tykkäisin kovasti kuunnella lapsen ja lapsenlapsen elämästä tapahtumia,, kaikenlaista,,, juoruja ihmisistä jotka tunnen/tiedän. Muttei tipu , eikä lirise. Siis vaikka oikein pyydän.( no en ole itsekkään kyllä joruaja tyyppi)

Mulla koitan välillä kysellä omalta äidiltä jotain juttuja muista mutta ei tipu, ei heru, ei mitään juorua vaikka kuin haluisin. Mikä hitto on ettei voi kertoa omalle lapselleen mm vaikka miksi oman ystävänsä lapset on katkaisseet välinsä kokonaan vanhempiinsa, kiinnostaisi kovin mutta ei. Miksi sitten edes puhuu asiasta kun ei kuitenkaan kerro syitä niihin. Se on ärsyttävää.

Vierailija kirjoitti:

Miksi keski-ikäinen odottaa kuin lapsi että äiti utelee, holhoo, neuvoo, kehuu, kyllä oot tämän maakunnan kaunein ja lahjakkain. Miksi ei aikuisen lailla pysty vanhempiaan kohtaamaan?

Ihan normaalia kanssakäymistä täällä on kaivattu.

Alkaa vissiin sinullakin jo tuo ymmärrys hapertua kun pitää alkaa liioitella ja kiukutelka.

"Kyllä ainakin minun mielestäni keskusteluun kuuluu se, että molempien asioista puhutaan. Ja kyllä se tuntuu oudolta kun ykskaks omat vanhemmat lakkaavat välittämästä sinun asioistasi. Sen sijaan kaikkien naapureiden ja itsellesi vieraiden ihmisten asioista tiedotetaan pieteetillä.

Te hurskastelijat ette selvästikään tiedä, millaisesta tilanteesta tässä koetetaan keskustella."

Kyllä valitettavasti tiedetään ja kyllä valitettavasti on laitettu välit jäihin tällaisiin vanhempiin siinä mielessä,että tapaamisia on vain silloin,kun itse jaksaa ja jos vanhemmilla on jokin oikea hätä,lyhyet puhelinkeskustelut menevät ruoanlaiton ja pyykin ohessa. Jos aloittaja ei kykene laittamaan rajoja ja toisaalta odottaa vanhempiensa olevan eläkeiässä vielä parikolmekymppisiä järjenjuoksultaan ja suhteessaan häneen,on jotain todella,todella pahasti vialla ja se vika on aloittajan suhtautumisessa. Perspektiivi on väärä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap lisää vielä, että äitini tietää kyllä tarkkaan naapureittensa aikuisten lasten asiat. Oma aikuinen lapsi vaan ei kiinnosta. 

ap

Sinun on vain hyväksyttävä se,että äitisi ei kykene kohtaamaan sinun asioitasi eikä hänen tuossa iässä enää tarvitsekaan,etkö kykene ymmärtämään tätä? Onko mieleesi tullut, että ehkä hän ei kestä käsitellä kaikkea, mitä sinun elämääsi kuuluu? Naapurin asiat ovat aivan toinen juttu,kuin oman lapsen. Onko sinulla omia lapsia? Jos on, saatat ymmärtää, jos ei, älä jaksa jauhaa asioista,joita et voi ymmärtää. Yritä edes vähän, pikkiriikkisen verran, olla äitisi tilanteessa. Jos taas on kyse oikeasti lapsuudesta asti jatkunut hylkiminen ja ylenkatse tai henkinen väivalta ym , sinun jutteluseurasi löytyy psykiatrian polilta, ei äitisi luota tai vauva-palstalta..äläkä ku

Sorry mutta kiukkuinen keski-ikäinen tytär ("lapsi") ei ole kovin kiinnostava!😄

Apua, mitäköhän pitäisi sanoa, että kaikki menisi hyvin? Itse toivon, että omat aikuiset lapseni tietävät, että ovat mulle ihan yhtä rakkaita kuin olivat lapsina. En soittele koko ajan, koska en halua olla taakka. Enkä kysele koko ajan, koska luotan siihen, että kertovat mulle asioitaan, jos haluavat.

Vierailija kirjoitti:

Ei niitä kiinnosta. Äitini soittaa minulle ja lapsilleni vain velvollisuudesta. Vielä muistaa joka puhelussa sanoa, että saitko nyt sanottua kaiken, että onko tämä nyt tässä? Kysyy kyllä asioita, mutta ei oikeasti välitä. Toisaaltaan kun olen itsekin aikuisten lasten vanhempi niin täytyy sanoa, että ei minuakaan kauheasti kiinnosta miten lapseni elää. Jos ei mikään hätä ole niin olkoon rauhassa. Kyllä ne yhteyttä ottaa jos ongelmia ilmenee. Ihmisistä vain saa tarpeekseen jossain vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, hanki niitä ystäviä/kavereita! Et voi odottaa iäkkäitä vanhemmilta kaveruutta. Entäs kun he kuolevat, jäät yksin.

Yksinhän minä vanhempieni suhteen olen ollut jo vuosia. En siis koe saavani mitään heiltä, kun vastavuoroisuutta ei ole. Ei se mielestäni ole normaalia, että toista ihmistä käytetään jonain kuunteluautomaattina. 

ap

Kun äidilläni alkoi jo muistisairaus päälle, ne puhelut alkoi käydä raskaiksi. Selitteli jotain harhojaan ja parjasi sukulaisia kuvittelemistaan vääryyksistä. Mikään järkipuhe ei mennyt perille. Lopulta aloin tehdä niin, että jätin vain puhelimen auki ja jätin äidin sinne höpöttämään keskenään. Ei hän seuraavana päivänä muistanut enää koko puhelua, joten ei siinä mitään vahinkoa tapahtunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olet menestynyt elämässä, he ovat kiinnostuneita. Jos et, he ovat hiljaa "kohteliaisuuttaan".

Itse olen valtion järjestystä valvovan virassa, eli mielestäni ihan menestynyt. Äitini kuitenkin alkaa heti puhumaan jostain ystävänsä lapsen lapsesta ylpeänä, koska tämä paistaa kesäisin pitzaa huvipuistossa. Aina tämä sama juttu, jos vähäkin yritän sanoa kuinka vaativaa työni on kaikkien "huumeheppujen" kanssa ym.  Äitini ei ole edes koskaan tavannut tätä huikeaa menestyjää koskaan, josta aina puhuu. 

 

Ehkä hän ei ymmärrä työsi tärkeyttä huumeheppujen parissa? Pitsanpaiston yksinkertaisempikin käsittää, mitä se on.

Kummasti se äitinikin kuitenk

 

20 vuoden ikäero ei ole mielestäni mikään kuilu. 

Kirjoittajat, keski-ikäiset ihmiset siis tahtoisivat puhua itsestään ja saavutuksistaan ( tokko jostain epäonnistumisesta) .  Onko heilläkin jo alkavaa vanhuutta kun ovat loukkaantuneita jos vanhempi ei kuuntele monologiaa?

Jos siis kyse on oikeasti vanhoista ihmisistä 80+  , itsekin ajattelen työelämässä olevilla ihmisillä olevan elämänsisältöä, puoliso, työkaverit,  minä sensijaan olen 355 päivää vuodessa yksin, asiani ovat pieniä ja yksinkertaisia mitä mielessä pyörii mutta kun on puheseuraa puhuu niistä.

Viiskymppiset taas ei uskalla lapsiltaan kysellä kun lapsilla irtiottovaihe. Normaalisti itsenäistyvillä

Työelämä ihan varmaan tuntuu kaukaiselta jos on 30 vuotta ollut eläkkeellä, ei jaksa innostua ammateista joista ei tiedä mitään.  Eihän se tarkoita ettei lapsi ihmisenä ole tärkeä (jos ei olisi aina niin murjottava).  Jos se lapsikin 55 v puhuis ihan ymmärrettävistä asioista, lenkkeilystä, käsitöistään, kukistaan  tms eikä vaan vaatisi jotain  ura-asioita.

"Älä lässytä. Se menee niinpäin ettei lasten tarvitse olla kiinnostuneita vanhempiensa asioista, mutta vanhempien tulisi aina olla kiinnostuneita lastensa asioista. "Tuohon ikään" on ihan turha vedota."'

Tämä kommentti ei tule vanhenemaan hyvin. Odota vain,kun olet 70-90 vuotias ja lapsesi tulevat vaatimaan sinulta huomiota omille naurettavan pienille omasta elämästäsi irrallisille ongelmilleen..Voi tsiisus näitä vanhustenhylkääjiä!

Hyvin samanlainen kokemus. Ihan hirveää olla vain yleisö, jonka omilla kuulumisilla ei ole omille vanhemmille nykyään mitään väliä, osanotto kohtalotovereille.