Onko normaalia, että iäkkäät vanhempani eivät ole lainkaan kiinnostuneita minusta?

Vierailija kirjoitti:

Jep, itsekkäitä olemme me ihmiset ikään katsomatta. Havaitsetko omaasi?

Kyllä, itsekkäitä olemme. Havaitsetko sinä omaasi? Kyllä kynnysmattojakin löytyy ikään katsomatta ja myös siltä väliltä. Ihmiset on ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Boomerit ja sitä edeltävät vanhempina ovat todella hyistä ja epäempaattista sakkia. Heitä ei lapset eikä lastenlapset todellakaan kiinnosta. Minun lapseni totesivat jo ennen kouluikää, että mummi on todella ilkeä, en äiti halua sinne. Heillä ei ole tunneälyä lainkaan. Eikä tämä ole dementiaa 78- ja 80-vuotiaiden vanhempieni kyseen ollessa. He ovat olleet tätä samaa kolkkoa kyytiä aina. Omat lapseni ovat hyvin herkkävaistoisia, teräviä ja empaattisia.

Sellainen helikopteriäidin tulkinta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika normaalilta kuulostaa. Omat vanhempani katsovat telkkaa kun menen käymään. Isäni alkaa huutaa kun menen koiran kanssa että karvoja lähtee ja lattiaan tulee naarmuja. Jos sanon jotain kumpikaan ei vastaa, tv on tärkeämpi. Eli olen kuin ilmaa heille. Ei viitsi kovin usein käydä, vaikka lähellä asuvat. Vanhempani ovat 75 vuotiaita ja ikäisekseen hyvässä kunnossa. 

Älä mene ilmoittamatta, jos on juuri silloin tärkeä ohjelma terveessä jota katsovat. Koiran kynsien jäljet kyllä pilaavat parketin, voihan sitä vanhempien kotiakin kunnioittaa. Jätä koirasi kotiin siksi aikaa jos eivät tykkää. Miksi vierailu pitäisi mennä juuri sinun ehdoillasi. Keskustelkaa mikä myös heille sopii. Vanhempiesi koti ei ole enää sinun kotisi.

Soitan kyllä aina ennen kuin menen. Ei ole parketteja vaan laminaatti- ja muovilattiat. Sitten kun menen pitemmän tauon jälkeen käymään niin isäni tokaisee minulle 'ai et ollutkaan kuollut'. Eli teet niin tai näin niin koskaan ei ole hyvä. 

Ovat he varmaan kiinnostuneita sinusta mutta ei sellaisista asioista kuin sinä toivoisit vaan sellaisista yksityisemmistä, joita et mielelläsi kertoisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No jos itse jännittäisit mitä viimeisistä laboratoriokokeista löyutyy ja kuoletko puolen vuoden päästä syöpään vai ensi viikolla sydänkohtaukseen, et ehkä jaksaisi syventyä lapsesi työasioihin tai opintoihin. 

Tai jos joudut ponnistelemaan äärimmilleen että saat raahattua apteekista itsellesi lääkkeet ja kaupasta maitotölkin, ei lapsesi työstressi ehkä tunnu niin vakavalta. 

Käännä asia toisinpäin: aikuinen tytär jännittää laboratoriokokeitaan, mutta äiti ei välitä.

Minä panin välit poikki omaan äitiini kun sairastuin parantumattomaan syöpään, koska en jaksanut kuunnella hänen kauhisteluaan.

Ymmärrän vaikka en kauhisteluja olekaan saanut osakseni vaan ensin aivan täydellisen piittaamattomuuden ja mykkyyden ja lopulta syyllistämisen. Oli kuin olisin seinille puhunut kun kerroin, että minulta otetaan koepala ja itseasiassa en ole edes varma menikö se tosiaan oikeasti ohi korvien vai oliko se vain esitystä, ettei kuulla. Kumpikin vanhempani on kun on aina omanneet varsin valikoivan kuulon ja sellaisen toisen täydellisen ignooraamisen taidon.

Mainitsin sitten tulokset saatuani, että nyt ne sain ja ennen kuin kerkesin kertoa mitä niissä oli, nosti äitini kaamean metakan kuinka tuollaisista syövistä pitäisi kertoa heti ja mikä mua vaivaa kun en voi asioistani puhua ja voi että sentään kun kyllä naapurin "marjattakin" tietää lapsensa kuulumiset. Aikansa se meuhkasi sitä omaa uhriutumistaan ja syytteli mua tunnekylmäksi ym kunnes sitten isäni kysyi, että sainko hyviä vai huonoja uutisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, hanki niitä ystäviä/kavereita! Et voi odottaa iäkkäitä vanhemmilta kaveruutta. Entäs kun he kuolevat, jäät yksin.

Yksinhän minä vanhempieni suhteen olen ollut jo vuosia. En siis koe saavani mitään heiltä, kun vastavuoroisuutta ei ole. Ei se mielestäni ole normaalia, että toista ihmistä käytetään jonain kuunteluautomaattina. 

ap

 

 

 

Sinähän juuri sitä toivot vanhemmiltasi, etkä huomaa?  Yleensä nuoremmilla on asenne ääh, älä utele, et ymmärrä mitään kuitenkaan, saa kai mulla oma elämä olla.  Sinä oot sitten päinvastainen tyyppi. 

No tässä ei puhuttukaan mistää 20 vuotiaista lapsista. Ikäihmisillä on jo ihan aikuisen iässä olevia ja mone

Siis elät  työsi kautta. Etkö voi työasioista puhua niistä tietävien ihmisten kanssa.  Minä ainakaan ymmärrä lasteni työasioista mitään enkä jaksa urkkia työn yksityiskohtia, joista en ymmärtäisi mitään..  Tiedän heidän koulutuksensa, työpaikkansa  ja asemansa.  Olisi kamalaa jos heitä ei kiinnostaisi muu kuin työ.   Onneksi heidän elämässään on asioita joista riittää puhumista.  Ehkä he laskeutuvat sitten minun tasolleni kun puhuvat hiihdoistaan, uimisistaan, vaelluksista, matkoista, kesämökkiensä asioista, lastensa puuhusta jne

 Vanha käytössääntö, puhu aasinkuljettajan kanssa aaseista jotta hän voi osallistua keskusteluun

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistin heikkeneminen voi aiheuttaa tuollaista käytöstä. Tunne-elämä köyhtyy, eikä muiden asiat kiinnosta.

Voi olla alkavaa dementiaa tai jotain muuta. Eli:ovatko vanhempasi käyttäytyneet aina noin vai vasta vanhetessaan? Ei enää jakseta asettua toisen asemaan, empatiakyky heikkenee, ihminen käpertyy sisäänpäin,

Tästäkin asiasta olen ketjussa kirjoittanut,mutta pelkkää alapeukkua tulee. Nykyiset nuoret aikuiset ja keski-ikäiset joiden elämä on ollut pelkkää taloudellista auvoa,ti ihmiset,jotka ovat päässeet työelämässä hyväänkin asemaan, eivät millään tavalla kykene asettumaan aiempien saati nykyisten köyhien sukupolvien tilanteeseen-sellaisten ihmisten,jotka ovat tehneet epäitsekkäitä uhrauksia perheensä vuoksi ja olleet taloudellisessa puutteessa, kaltoi

S

Siis siiitä kaupan kassan työstä tahtoisit jaanata vanhemmillesi.  Varmaan on mielenkiintoinen työ ja vanhemmankin ihmisen ymmärrettävissä, tietysti ikävää. 

Omien lasten koulutus ja työtehtävät ovat sitä luokkaa etten ymmärrä niistä mitään. No eivätpä he niitä hierokaan naamaani.

Jos olemme kovin kiinnostuneita aikuisten lastemme asioista, niin kohta avaudette täällä  että aina udellaan kaikkea, että saavat taas arvostella tekemisiämme. Päättäkää nyt ihmeessä saammeko olla uteliaita eli kiinnostuneita teistä vai vain itsestämme.

Minä olen sopinut lasteni kanssa, että avoimesti kertovat kuulumisensa ja kysyvä minulta  jos minun asiani heitä kiinnostaa.

Joku valitti ettei vanhemmat käy kylässä. Tavallisin valitus että  liikaa käyvät, etenkin ne puolison vanhemmat.

Muistakaa, se puolisonne vaikuttaa teidän väleihinne vanhempienne kanssa.  Jos puoliso on tympeä voi lastenhoitoapu olla harvempaa kuin sillä jonka puoliso on mukava eikä mikään känisevä tyyppi.

Kuka muuten kahdeksankymppisiltä odottaa lastenhoitoapua? Mulla on pienet lapsenlapset mutta en heitä hoida.  Tietysti väärin koska parikymppisiä serkkujaan pieninä hoidin.

Täälläkin yksi kohtalotoveri ap:lle. 

Lohdullista lukea, että on muitakin samassa tilanteessa. Toki myös surullista. 

Kadehdin ihmisiä, joilla on edes jotakuinkin normaalit välit vanhempiinsa. Siis joiden vanhemmat pystyy normaaliin vuorovaikutukseen.

En oikein ole samaa mieltä, että tällainen kuuluisi jotenkin automaattisesti ikääntymiseen ja että kaikille käy näin. Tunnen kuitenkin monia ikäihmisiä, jotka pystyvät aidosti olemaan kiinnostuneita muista ihmisistä ja käymään vastavuoroista keskustelua monenlaisista asioista.

Tämä on enemmän ihmisen persoonasta kuin iästä johtuva juttu. Jotkut ovat itsekeskeisiä.

Oma äitini oli kuolemaansa asti kiinnostunut elämästämme ja lapsenlapsistaan, kyseli kuulumiset ja kuunteli. Ei puhunut paljon itsestään.

Edelleen elossa oleva anoppini puhuu aina itsestään, omista tekemisistään, eikä koskaan kysy kuulumisia, eikä ole kiinnostunut lainkaan lapsenlapsistaan.

Kun käymme kylässä, hän puhuu tauotta esim. ihmisistä, joita emme tunne. Kuuntelemme 2 tuntia ja lähdemme kotiin. Lapsenlapsistaan, jotka ovat käymässä vaatii samaa tauotonta kuuntelemista. Putoaisin tuolilta jos hän joskus kysyisi, mitä kuuluu.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on enemmän ihmisen persoonasta kuin iästä johtuva juttu. Jotkut ovat itsekeskeisiä.

Oma äitini oli kuolemaansa asti kiinnostunut elämästämme ja lapsenlapsistaan, kyseli kuulumiset ja kuunteli. Ei puhunut paljon itsestään.

Edelleen elossa oleva anoppini puhuu aina itsestään, omista tekemisistään, eikä koskaan kysy kuulumisia, eikä ole kiinnostunut lainkaan lapsenlapsistaan.

Kun käymme kylässä, hän puhuu tauotta esim. ihmisistä, joita emme tunne. Kuuntelemme 2 tuntia ja lähdemme kotiin. Lapsenlapsistaan, jotka ovat käymässä vaatii samaa tauotonta kuuntelemista. Putoaisin tuolilta jos hän joskus kysyisi, mitä kuuluu.

Rohkeita on anopit jotka miniöiltä kysyvät mitään. "Aina se utelee , mitä sille kuuluu mun työt tai kuntosalit."

Samanlaista on täälläkin. Paitsi etteivät käännä puhetta itseensä vaan sisarukseeni ja hänen lapsiinsa. Eivät koskaan kysy eivätkä kuuntele minun tai jälkikasvuni asioista. En ole enää vuosiin kyllä kertonutkaan kuin ihan pakolliset, ja heti kun kuulen sisarukseni tai lastensa nimen vanhempieni suusta niin poistun paikalta. Eivät ole vielä oppineet, tuskin oppinevatkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On normaalia. Vanhukset usein käpertyvät omaan pikku maailmaansa, eikä heitä enää jaksa kiinnostaa muiden tapahtumat, vaikka olisi oma lapsikin. Ei minunkaan äitini enää jaksa kuunnella jos vähänkään pitemmin yritän jostain kertoa.

Miten jaksat nähdä äitiäsi ja miten jaksat edes yrittää kertoa asioistasi?

ap

En vietä aikaa tuntikausia hänen seurassaan. En kerro asioistani yksityiskohtaisesti, enemmänkin kyselen ja kuuntelen äitini asioita. Hänellä ei ole montaa vuotta enää elinaikaa, puhukoon nyt itsestään jos haluaa. 

Ymmärrän, mutta en vain kykene itse ajattelemaan noin. Mikä oikeus juuri minun äidilläni on saada kaikki elämässään niin kuin hän haluaa, huolimatta muista? Miksi minun, tai kenenkään tulisi siloitella hänen polkunsa ja olla hänelle mieliksi? Miksi minun pitäisi kiinnostuneena kysellä hänen asiansa, vaikka koko tapaaminen on minulle vain pakkopullaa? Miksi, kun hän ei itse koskaan ole ollut vastaavanlainen kenellekään ihmiselle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, hanki niitä ystäviä/kavereita! Et voi odottaa iäkkäitä vanhemmilta kaveruutta. Entäs kun he kuolevat, jäät yksin.

Yksinhän minä vanhempieni suhteen olen ollut jo vuosia. En siis koe saavani mitään heiltä, kun vastavuoroisuutta ei ole. Ei se mielestäni ole normaalia, että toista ihmistä käytetään jonain kuunteluautomaattina. 

ap

 

 

 

Sinähän juuri sitä toivot vanhemmiltasi, etkä huomaa?  Yleensä nuoremmilla on asenne ääh, älä utele, et ymmärrä mitään kuitenkaan, saa kai mulla oma elämä olla.  Sinä oot sitten päinvastainen tyyppi. 

No tässä ei puhuttukaan mistää 20 vuotiaista lapsista. Ikäi

No on se vähän erikoista jos ei edes kiinnosta missä olen töissä ja mitä teen. Jotakin se kuitenkin tutuilleen ja sukulaisilleen kertoo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sukupolvikysymys, varmaan ovat tottuneet että seurassa kun ollaan, vanhempien asiat on tärkeämpiä kuin nuorempien.

Voi olla. En vaan itse oikein jaksa kun ei minulla ole kuin aviomieheni joka kuuntelee minua. Onneksi siis on hänet, mutta mielestäni tämä ei ole oikein reilu tilanne minua kohtaan. 

ap

 

Et ole siis antanut heille lapsenlapsia? Se voi olla syy miksi menettivät kiinnostuksensa sinuun.

 

Ei ole kenenkään tehtävä antaa toiselle lapsenlapsia. Lapsia yritetään saada, jos koetaan, että voidaan antaa heille hyvä ja rakastava koti. 

ap

Tuon ikäpolven edustajat ajattelevat tuonkin itsensä kautta. Eli jos eivät saa lapsenlapsia niin joku jossain voi ajatella ettei heidän elämänsä olekaan täydellistä. Sillä ei ole väliä onko niiden lastenlasten kanssa sitten missään tekemisissä, kunhan voi leuhottaa niillä muille aikalaisilleen. Eräs mummeli häpesi silmät päästään jos oli vahingossa nukkunut pitempään kuin kuuteen, sillä heti aamusta piti olla verhot auki talossa että naapurit eivät luule että hän laiskottelee. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On normaalia. Vanhukset usein käpertyvät omaan pikku maailmaansa, eikä heitä enää jaksa kiinnostaa muiden tapahtumat, vaikka olisi oma lapsikin. Ei minunkaan äitini enää jaksa kuunnella jos vähänkään pitemmin yritän jostain kertoa.

Miten jaksat nähdä äitiäsi ja miten jaksat edes yrittää kertoa asioistasi?

ap

En vietä aikaa tuntikausia hänen seurassaan. En kerro asioistani yksityiskohtaisesti, enemmänkin kyselen ja kuuntelen äitini asioita. Hänellä ei ole montaa vuotta enää elinaikaa, puhukoon nyt itsestään jos haluaa. 

Ymmärrän, mutta en vain kykene itse ajattelemaan noin. Mikä oikeus juuri minun äidilläni on saada kaikki elämässään niin kuin hän haluaa, huolimatta muista? Miksi minun, tai kenenkään

Kun olin 40 vanhempani olivat jo yli 80.   En tosiaan ollut enää lapsi joka kaipaa heidän huomiotaan, kolmrn lapsen äitinä.  Kun soitin tai kävimme kuuntelin heidän asioitaan, miten asiat hoituvat, miten isä kävi uimassa kerran viikossa ( invalidi) , pyykin hoitumisesta yms. Heidän voinnistaan.

Sama kaikilla sisaruksilla, olen nuorin. Emme me keski-ikäiset, osalla jo aikuisia lapsia rasittaneet heitä huolillamme tai heittäytyneet lapsiksi. Tai vaatineet heitä keskustelemaan ammateistamme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sukupolvikysymys, varmaan ovat tottuneet että seurassa kun ollaan, vanhempien asiat on tärkeämpiä kuin nuorempien.

Voi olla. En vaan itse oikein jaksa kun ei minulla ole kuin aviomieheni joka kuuntelee minua. Onneksi siis on hänet, mutta mielestäni tämä ei ole oikein reilu tilanne minua kohtaan. 

ap

 

Et ole siis antanut heille lapsenlapsia? Se voi olla syy miksi menettivät kiinnostuksensa sinuun.

 

Ei ole kenenkään tehtävä antaa toiselle lapsenlapsia. Lapsia yritetään saada, jos koetaan, että voidaan antaa heille hyvä ja rakastava koti. 

ap

Tuon ikäpolven edustajat ajattelevat tuonkin itsensä kautta. Eli jos

"Tuo ikäpolvi".   Milloin vaikutaneista isovanhemmista puhut, jostain kirkonkylän vanhusrivitalon mummoista?  Jotka kyttäävät ehkä toisiaan, maalta muuttaneet emännät?

Emmeköhän me kerrostalomummut elä ihan omaa elämäämme kenenkään verhoja tai lenkkejä kyttäämättä.   Nukun yhdeksään,  niin nukkuu poikani anoppikin, saman ikäinen.

Miksi te keski-ikäiset olette kehittäneet jonkun mummon prototyypin mielessänne?

Muistakaa sitten itse olla kliseisiä mummuja kun se kohta on edessänne.

Vierailija kirjoitti:

Jos olemme kovin kiinnostuneita aikuisten lastemme asioista, niin kohta avaudette täällä  että aina udellaan kaikkea, että saavat taas arvostella tekemisiämme. Päättäkää nyt ihmeessä saammeko olla uteliaita eli kiinnostuneita teistä vai vain itsestämme.

Minä olen sopinut lasteni kanssa, että avoimesti kertovat kuulumisensa ja kysyvä minulta  jos minun asiani heitä kiinnostaa.

Aivan, ei saa kysellä tai udella liikaa, vaikka olisi kuinka huolissaan. Tavattaessakin saa olla tarkkana, että osaako taas käyttäytyä oikein jälkipolvea kohtaan. Silti saattavat kimmastua aivan pienestäkin asiasta. 

Kai tuo on jotain käpertymistä tai mitä lie. Isoäitini  eli 97v ja viimeisinä viikkoina tk-vuodeosastolla halusi ulos katselemaan pyörätuolilla mitä kylällä tapahtui, kyseli joko serkkuni lapsi on syntynyt siis ei edes hänen lapsenlapsenlapsensa, milloin minulla alkaa loman jälkeen työt jne ja sitten kuoli viikon päästä.

Äitini  on nyt 80v, en tiedä onko dementian alkua vai masennusta vai mitä, mutta ei todella ole kiinnostunut yhtään mistään muusta kuin itsestään, ei yhtään välitä mihin aikaan soittaa klo 6 ihmettelee nukuinko, kun kerron että herätit ja yritin nukkua kun klo11 alkaen teen  10h työvuoron, toteaa hän, että hyvä että hän herätti ja alkaa kyselemään missähän hänen joku vaatteensa mahtaa olla.