Onko normaalia, että iäkkäät vanhempani eivät ole lainkaan kiinnostuneita minusta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että ne terapian käyneet lapset eivät hyväksy vanhempiaan, elleivät hekin ole käyneet terapiassa. Silloin katsotaan, että on lupa katkaistakin välit. Luulisi pikemminkin kun on itse käynyt sen terapian olisi helpompi hyväksyä se toinenkin ja ymmärtää miksi hän on sellainen kuin on. 

 

Niinhän se menee. Ihmissuhteessa on aina kaksi ja terapiassa oppii, millainen on hyvä ihmissuhde. Siksihän avioliitotkin kaatuvat, jos vain toinen osapuoli on halukas kasvamaan ihmisenä terveemmäksi ja toinen jumittaa paikallaan. 

Siksipä meillä ei ole kuin 1-2 lasta.  Siis suurilla ikäluokilla.   Oisko tuohon tarvinna terapiaa kun ei tehnyt mieli kymmentä lasta?  Tai sisareni jotka päättivät pysyä lapsettomina. 

Miksi olisit halunnut terapiaan oppiaksesi olemaan ja elämään kuin vanhempasi? Luonnollisestikaan et halunnut. 

Vierailija kirjoitti:

Eikö tuon klaavunkin kirjat ja videot voi tiivistää yhteen lauseeseen.  Vanhempien syytä on kaikki mitä lapsen elämän tapahtuu.

Olen melkein sanaton. Se katse nyt hetkeksi pois omasta navasta! KAIKKI EI KOSKE TEITÄ. Jos ei hyvällä niin sitten pitää kääntää tuolla tavalla oudosti tuokin itseensä. 

Syyllisten etsimisellä ei päästä yhtään mihinkään ja tuskin ketään kiinnostaa lukea kirjaa siitä, miten etsitään syyllinen johonkin ongelmaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö tuon klaavunkin kirjat ja videot voi tiivistää yhteen lauseeseen.  Vanhempien syytä on kaikki mitä lapsen elämän tapahtuu.

Olen melkein sanaton. Se katse nyt hetkeksi pois omasta navasta! KAIKKI EI KOSKE TEITÄ. Jos ei hyvällä niin sitten pitää kääntää tuolla tavalla oudosti tuokin itseensä. 

Syyllisten etsimisellä ei päästä yhtään mihinkään ja tuskin ketään kiinnostaa lukea kirjaa siitä, miten etsitään syyllinen johonkin ongelmaan. 

 

 

Luin jonkun referaatin näistä klaavun opeista. Ymmärrykseni mukaan kaikki johtuu vanhemmista ja lapsuudesta.  Paisi jos ei ole järkyttynyt jostain onnettomuudesta jossa on ollut mukana. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö tuon klaavunkin kirjat ja videot voi tiivistää yhteen lauseeseen.  Vanhempien syytä on kaikki mitä lapsen elämän tapahtuu.

Olen melkein sanaton. Se katse nyt hetkeksi pois omasta navasta! KAIKKI EI KOSKE TEITÄ. Jos ei hyvällä niin sitten pitää kääntää tuolla tavalla oudosti tuokin itseensä. 

Syyllisten etsimisellä ei päästä yhtään mihinkään ja tuskin ketään kiinnostaa lukea kirjaa siitä, miten etsitään syyllinen johonkin ongelmaan. 

 

 

Luin jonkun referaatin näistä klaavun opeista. Ymmärrykseni mukaan kaikki johtuu vanhemmista ja lapsuudesta.  Paisi jos ei ole järkyttynyt jostain onnettomuudesta jossa on ollut mukana. 

Mitä tarkoittaa KAIKKI? Joko tuo on lapsen pitämistä esineenä tai itsen jatkeena, jos kuvittelet tekemisiesi vaikuttavan KAIKKEEN lapsen elämässä. Tai sitten uhriutumista. Tai ihmeellinen keskustelun sotkeminen.

Joo. Klaavu kertoo kyllä, miten lapset kehittyvät ja mitä siinä tapahtuu. Oleellisinta lienee se, että hän myös parantaa ihmisiä, joiden elämää haittaa se, millaisiksi he kehittyivät. Jo pelkkä syy-seurayssuhteiden ymmärtäminen voi auttaa paljon.

899. Ja joskus siellä amerikkalaisessa kiiltokuvaperheessä paljastuu kaikki silmän lumeeksi. Psykopaatti vanhempi tai lapsi ampuu koko perheen. Tai puoliso toisensa, tai lapsi vanhempansa. Ja vakuutusrahat perintönä hirmutekoihin houkuttavat,

Onko se nyt niin mahdoton asia sille tyttärelle kuunnella sen äidin sairauksista ja kolotuksista? Kun sillä äidillä ei ole ketään muutakaan kenelle kertoa niistä. Luulisi sen aikuisen lapsen ymmärtävän sen ja kuuntelisi sovinnolla. Joku sanoi tuolla aikaisemmin hyvin, ettei sillä äidillä ole enää välttämättä tarttumapintaa nykyajan menoon. 

 

Eikö sillä tyttärellä ole ho omakin perhe, ystävät ja työtoverit keille kertoa? Olkaa sovinnolla kuulevia korvia sille vanhemmallenne vaikka se teitä ärsyttäisi. Hänellä kun ei kenties ole enää ketään muuta kelle kertoa. Jossain vaiheessa ne osat vaan keikahtavat. 

 

Tulee mieleeni kuinka kerrostalon hississä oli iäkäs mies joka oli hyvin tuskaisen oloinen. Jospa hän kotonaan olisi voinut soittaa lapselleen ja kertoa huolensa. Kotiapu on kiireinen. Miten paljon nykyisin onkaan vanhusten yksinäisyyttä. 

Joo. Se tytär vaan haluaisi olla tytär, jolloin hän mielellään kuuntelisi. Mutta kun se on ihan sama sille vanhukselle, onko siinä tytär vai kotipalvelu tai kuka tahansa, kunhan joku on.

Ei voi soittaa lapsilleen eikä lapset kuuntele kun lapsuus on ollut huono ja on kehityksellinen trauma. Ei jaksa huonojen  vanhempiensa polvikipuja tai tahdistinjuttuja kuunnella. 

P.s. kirjoitan tämän keskustelun pohjalta, en henkilökohtaisia.

Vierailija kirjoitti:

Onko se nyt niin mahdoton asia sille tyttärelle kuunnella sen äidin sairauksista ja kolotuksista? Kun sillä äidillä ei ole ketään muutakaan kenelle kertoa niistä. Luulisi sen aikuisen lapsen ymmärtävän sen ja kuuntelisi sovinnolla. Joku sanoi tuolla aikaisemmin hyvin, ettei sillä äidillä ole enää välttämättä tarttumapintaa nykyajan menoon. 

 

Eikö sillä tyttärellä ole ho omakin perhe, ystävät ja työtoverit keille kertoa? Olkaa sovinnolla kuulevia korvia sille vanhemmallenne vaikka se teitä ärsyttäisi. Hänellä kun ei kenties ole enää ketään muuta kelle kertoa. Jossain vaiheessa ne osat vaan keikahtavat. 

 

Tulee mieleeni kuinka kerrostalon hississä oli iäkäs mies joka oli hyvin tuskaisen oloinen. Jospa hän kotonaan olisi voinut soittaa lapselleen ja kertoa huolensa. Kotiapu on kiireinen. Miten paljon nykyisin onkaan vanhusten yksinäisyyttä. 

Kun tämä pershäiriöinen vanhus on tyttärestään aivan itse ja omatoimisesti kasvattanut sellaisen joka vihelsi pelin poikki jo monta vuotta sitten ja välittäminen ei toimi vain yhteen suuntaan. Olisit kasvattanut paremmin niin olisit saanut kunnon tyttären joka jaksaa kuunnella huoliasi. Päätit kasvatuksellasi aiheuttaa lapsellesi kehitystrauman niin tässä on lopputulos!

Vierailija kirjoitti:

Joo. Se tytär vaan haluaisi olla tytär, jolloin hän mielellään kuuntelisi. Mutta kun se on ihan sama sille vanhukselle, onko siinä tytär vai kotipalvelu tai kuka tahansa, kunhan joku on.

Jos vanhus on "kotinsa vanki"  vaikka jaksaisi lähikaupassa käydä ja asiansa hoitaa. 355 päivää vuodessa yksin.

Kyllä se tosiaan silloin  on sama kuuntelisiko silloin kotihoito, maksettu ystäväpalvelu vai tytär.

Tytär on se joka ei jaksa sairaan vanhempansa asioita kuulla. " sultakin kun vähennettäis lääkkeitä , voisit paremmin"  paasasi yksikin 55 v äidilleen 85.   No hän ees kuunteli vaikka ei kestänyt äitinsä vanhuutta ja sairautt.

Kukapa sinusta on kiinnostunut itsekäs paska

Vierailija kirjoitti:

Ei voi soittaa lapsilleen eikä lapset kuuntele kun lapsuus on ollut huono ja on kehityksellinen trauma. Ei jaksa huonojen  vanhempiensa polvikipuja tai tahdistinjuttuja kuunnella. 

P.s. kirjoitan tämän keskustelun pohjalta, en henkilökohtaisia.

Joo, ei se mene noin. Luitko tyttärestä, joka järjesteli elämänsä, että pystyi saattamaan isänsä hautaan. Isän, joka oli traumatisoiva. Moni on kertonut yrittävänsä jaksaa kuunnella. Itse soitin joka ainoa pv äidilleni, joka on osa omaa traumaani, kun hän oli eläkkeellä. No, lomamatkoilta en soittanut.

Useampi täällä on kertonut ettei kestä kuunnella iäkkäitä vanhempiaan eikä heidän vaivojaan ja asioitaan.

Luulisi tyttären kanssa olevan eri suhde kuin ystäväpalvelun. Tai siis pitäisi olla.

Onkohan Suomessa yhtään ihmistä jolla ei ole kasvatuksellista kehityshäiriötä?  Aina joku asia voi lapsuudessa kaihertaa.  

Täällä näkyy sukupolvien kuilu. Nuoremmat eivät tunnu ymmärtävän sitä, että jossain vaiheessa se iäkäs äiti ei ole enää äiti, vaan hän etsii omaa äitiään. Jos se tytär on asiat oikein ymmärtänyt, niin hän jaksaa kuunnella äitiään ja sen huolia. Ei se ole sama onko siinä ystävä vai kotiapu vai joku ostettu palvelu se tytär kun on kuitenkin se läheisin. 

 

Joku seinä tässä keskustelussa on sellainen muuri mitä ei pystytä tai halutakaan ylittää.  

Vierailija kirjoitti:

Luulisi tyttären kanssa olevan eri suhde kuin ystäväpalvelun. Tai siis pitäisi olla.

Sehän riippuu tyttärestä. Kahden viikon välein muodollisen puhelun soittava, tuhahteleva,  voi olla vieraampi kuin se kotona käyvä hoitaja tai kerran viikossa käyvä ystäväpalvelu.

Vierailija kirjoitti:

Onkohan Suomessa yhtään ihmistä jolla ei ole kasvatuksellista kehityshäiriötä?  Aina joku asia voi lapsuudessa kaihertaa.  

No varmasti on. Ihan niin kuin valtaosa on persoonallisuushäiriöttömiä. 

Jonkun asian kaihertaminen on eri asia kuin vallitsevat olot. 

Sen erottaa siitä, reagoiko ihmisen aivot normaaslisti ja onko epäterveitä uskomuksia itsestä ja maailmasta haittaavalla tasolla.

Nyt henkilökohtainen kokemus.  Onko lapsillani trauma vai mikä lie kun asemamme on jotenkin muuttunut? He sanovat, anna kun minä, lue vaikka, laitamme ruuan, muista tilata lääkäri, kyllä sun toi lonkka on kuvattava eli olen jotenkin muuttunut lapseksi.  Onks ollut ongelmia tietokone/puhelinjutuissa, toi Vili (18 vlapsenlapsi) voi katsoa ja neuvoa.

Eivät asu lähellä eikä usein nähdä.

Huoltosuhteen tulee kääntyä, kun lapsi täyttää 30. Neuvon kaikkia vanhuksia, joita lapset ei auta, testamenttaamaan omaisuutensa muualle.