Onko normaalia, että iäkkäät vanhempani eivät ole lainkaan kiinnostuneita minusta?

Vierailija kirjoitti:

Joo. Se tytär vaan haluaisi olla tytär, jolloin hän mielellään kuuntelisi. Mutta kun se on ihan sama sille vanhukselle, onko siinä tytär vai kotipalvelu tai kuka tahansa, kunhan joku on.

Joskus on näin. Äiti tykkäisi kun eläkkeellä oleva tytär kävisi useammin, välit hyvät mutta tyttärellä on niin paljon harrastuksia ettei ehdi. Tytär on hommannut ystäväpalvelun kuuntelijaksi kerran viikossa vaikka äiti ei olisi halunnut kun on vieras ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Todella nurinkurista, että he, jotka sitä terapiaa todella kovasti tarvitsisivat, arvostelevat toisia sinne menemisestä. 

 

Tämä. Ja sairasta, että oikeasti tosi pahoistakin oireista kärsiviä (sinne eläkkeelle/kuntoutustuelle ei muuten päästetä mistään pikkuoireista) haukutaan täällä. Terapeutit eivät muuten istuta kenenkään päähän ajatuksia eivätkä syytä vanhempia. Mutta toki jos ihminen kertoo vakavasta laiminlyönnistä lapsuudessa tai jopa väkivallasta niin tuskin terapeutti niitä tunteita mitätöi.

Ja jotenkin kuvastaa tätä mentaliteettia hyvin sekin miten koitetaan osoitella vikoja kaikista muista ja perustellaan omaa käytöstä sillä, että ei se omakaan lapsuus mikään kiva ollut. Että ikään kuin muiden virheet nollaisivat ne omat? Kuka edes ajattelee noin? Ja kuka rakastava vanhempi ajattelee lapsestaan, että pitääkö sitä vielä kuunnellakin ja tutustua ja oikein välittää? Huh huh.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että ne terapian käyneet lapset eivät hyväksy vanhempiaan, elleivät hekin ole käyneet terapiassa. Silloin katsotaan, että on lupa katkaistakin välit. Luulisi pikemminkin kun on itse käynyt sen terapian olisi helpompi hyväksyä se toinenkin ja ymmärtää miksi hän on sellainen kuin on. 

 

No ei se ihan näin mene, jos vanhemmat eivät kykene kohtaamaan tekojaan ja pyytämään anteeksi tai jos jatkavat vielä haitallista käytöstään. On yksinkertaisesti sellaisia asioita joita ei tarvitse eikä aina voikaan vain hyväksyä. 

Terapiassa käynti on tosi raskasta ja ihan totista työtä. Ja vielä kallistakin. Pitäisikö sen saman ihmisen sitten vain sietää kaikki päälleen kaadettu, kun on jaksanut nähdä tuon vaivan itsensä parantamiseksi? Kun sinne terapiaan mennään usein ihan siitä syystä, että ne oireet ovat sietämättömiä ja aiheuttavat elämälle merkittävää haittaa. Mielensairauksiin moni kuoleekin oman käden kautta kun elämästä tulee oireiden takia niin sietämätöntä. Se tuntuu usein unohtuvan.

Tekisi mieli lähettää vanhemmille lasku terapiasta. Yhden ystäväni äiti kyllä maksaakin hänen terapiansa. 

Joo. Terapiaa ei saa yhteiskunnan tukemana kuka tahansa. Ja etenkään kuntoutustukea tai eläkettä ei saa ihan vaan valittamalla lääkärille.

Vanhempi polvi toivoo, että terapiassa lapset opetettaisiin olemaan ihmisiksi, mutta siellä opetetaan olemaan ihmisiä. 

Isäni on ollut hyvin itsekeskeinen. Hän kasvoi perheessä jossa isä kuoli sodassa . Ainoa poika , isäni joutui ottamaan vastuun ihan liian nuorena maatilalla jossa fyysinen työ on jokapäiväistä. Mummoni, isän äiti oli ilkeä saivartelija joka syytti, halveksi ja motti , oikea kiusanhenki..Hän ei ole koskaan puhunut yhtäkään hyvää sanaa pojastaan , ainoastaan tyttäristään ja äpäräpojastaan. Mummo oli hallitsija joka osasi henkisen väkivallan taidon. Kun hän tuli kylään kotiimme Hän ei osannut koskaan puhua kunnioittavalla tavalla meille. Osasi kylläkin kehua muut lapsensa ja muut lastenlapsena kuin oman poikansa. Kun tunnen edesmenneen mummoni sekä olen kuullut tarinat isältäni millaista elämä oli sodan jälkeisessä maskaiskodidda jossa tuska ja ahdistus eli.. mummoni on selkeästi osannut ärsyttää ja toisaalta kehua oman poikansa , hän kehui silloin kun oli kovinntuöruuhka sanomalla pojalleen miten sulle jää tämä maatila,  tämän eteen kannattaa tehdä töitä. Työtä tehdessään mummo kävi keljuilemassa miten naapurin isäntä on saanut työnsä tehtyä , sinä et ole saanut. 

Nyt kun isäni on 90 vuotias hän toimii meitä lapsiaan kohtaan melkein samalla tavalla. Pientä halveksuntaa, käskyttämistä sekä vaatimusta mitä meidän pitäisi tehdä.Hän kehuu itsensä omista saavutuksistaan, halventaa muut saman harrastuksen ihmiset jotka eivät saavuta samalla tasolla korkeita titteleitä. Lisäksi isälläni on epävakaa persoonallisuushäiriö jonka ymmärrän hänen käytöksessään. Mitä vanhemmaksi isäni elää sen enemmän hänellä on henkistä tuskaa ja itsensä korostamisen , ihailun tarvetta. Olen aina inhonnut  mummoani koska hän on ivannut ja aliarvioinut , jopa piiskannut törkeällä tavalla poikansa  tottelemaan häntä , saadakseen itse olla niskan päällä. Sodan aiheuttamaa henkistä väkivaltaa suurimmaksi osaksi josta kärsimme kolmanteen polveen. 

Ja 90-vuotiaan lapsi jaksaa välittää isänsä puheista? 

Vierailija kirjoitti:

Harmittaa kun näihin hyviin ja mielenkiintoisiin keskusteluihin pesiytyy aina muutama typerä jankkaaja väittelemään keskenään...

Kuuntelin Youtubesta mielenkiintoista podcastia emotionaalisesti epäkypsistä vanhemmista. Siinä kuvailtiin, kuinka tällainen ihminen kokee, että se miten hän ajattelee ja tuntee on yhtä kuin todellisuus. Hän ei ymmärrä, että muilla ihmisillä on erilaisia ajatuksia ja tuntemuksia ja mielipiteitä: toisin sanoen että eri ihmiset voivat elää hyvinkin erilaisissa todellisuuksissa. Sitten kun joku esittää eriävän mielipiteen johonkin asiaan tai yrittää kuvailla omaa sisäistä kokemustaan jostain (joka on erilainen kuin kuulijalla), niin tämän epäkypsän aivot vetävät tavallaan tilttiin. Ajattelu ei vaan veny siihen, että toinen voisi nähdä ja kokea asiat eri tavalla. 

Tämä kuvaus avasi omaa ajatteluani ja näen nyt ehkä paremmin miksi oma vanhempani ei siihen aitoon vuorovaikutukseen pysty. Ja tek

Ja sinäkään et ennen pystynyt tajuamaan että se vanhuksen polvi on hänelle todellisuutta. Että hän puhuu hänelle tärkeästä asiasta, sinulle on oman pääsi sisäiset kokemukset se tärkeä asia.

Se on ikävää jos keski-ikäisten ainoa paikka puhua omia asioistaan on 80+vanhukselle.  Kaikki eivät ole airoja, paakkasia, tarjoja, trumppeja, virkeinä linnan juhlissa runoja lausuvia.  

Vierailija kirjoitti:

Isäni on ollut hyvin itsekeskeinen. Hän kasvoi perheessä jossa isä kuoli sodassa . Ainoa poika , isäni joutui ottamaan vastuun ihan liian nuorena maatilalla jossa fyysinen työ on jokapäiväistä. Mummoni, isän äiti oli ilkeä saivartelija joka syytti, halveksi ja motti , oikea kiusanhenki..Hän ei ole koskaan puhunut yhtäkään hyvää sanaa pojastaan , ainoastaan tyttäristään ja äpäräpojastaan. Mummo oli hallitsija joka osasi henkisen väkivallan taidon. Kun hän tuli kylään kotiimme Hän ei osannut koskaan puhua kunnioittavalla tavalla meille. Osasi kylläkin kehua muut lapsensa ja muut lastenlapsena kuin oman poikansa. Kun tunnen edesmenneen mummoni sekä olen kuullut tarinat isältäni millaista elämä oli sodan jälkeisessä maskaiskodidda jossa tuska ja ahdistus eli.. mummoni on selkeästi osannut ärsyttää ja toisaalta kehua oman poikansa , hän kehui silloin kun oli kovinntuöruuhka sanomalla pojalleen miten sulle jää tämä maatila,  tämän etee

Epävakaa hajoilee, kun pelkää menetystä ja menee solmulle miellyttääkseen ja hyppää parvekkeelta, kun kokee tulleensa hylätyksi. Narsisti on ilkeä ja saattaa muuttaa mielialaansa sekunnissa.

Myös täällä on ollut häiriintynyt mummi, jonka höpinöitä ei tarvinnut kuunnella, kun häntä ei kiinnostanut lapsenlapset. Isä oli äitinsä kultalapsi, joten toimivat tiiminä.

Hirveetä miten paljon on vihaa perheissä.  Meillä on muodolliset ystävälliset suhteet heihin keistä niin ei tykätä.  Ja huomaatkaas , suhde lapsenlapsiin riippuu paljolto siitä lasten vanhemmasta joka ei ole välinpitämättömän mummun lapsi.  Ei voi muodostaa suhdetta lapsenlapsiin jos rsim miniä suhtautuu piikitellen puolisoonsa ja tämän vanhempiin. Kultapoika..

Miniöilleni 10 pistettä. He eivät niin minua kestä mutta lapsiin on yhtä tasapuoliset suhteet kuin heidän puoleisiin mummoihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harmittaa kun näihin hyviin ja mielenkiintoisiin keskusteluihin pesiytyy aina muutama typerä jankkaaja väittelemään keskenään...

Kuuntelin Youtubesta mielenkiintoista podcastia emotionaalisesti epäkypsistä vanhemmista. Siinä kuvailtiin, kuinka tällainen ihminen kokee, että se miten hän ajattelee ja tuntee on yhtä kuin todellisuus. Hän ei ymmärrä, että muilla ihmisillä on erilaisia ajatuksia ja tuntemuksia ja mielipiteitä: toisin sanoen että eri ihmiset voivat elää hyvinkin erilaisissa todellisuuksissa. Sitten kun joku esittää eriävän mielipiteen johonkin asiaan tai yrittää kuvailla omaa sisäistä kokemustaan jostain (joka on erilainen kuin kuulijalla), niin tämän epäkypsän aivot vetävät tavallaan tilttiin. Ajattelu ei vaan veny siihen, että toinen voisi nähdä ja kokea asiat eri tavalla. 

Tämä kuvaus avasi omaa ajatteluani ja näen nyt ehkä paremmin miksi oma vanhemp

Ja sinäkään et ennen pystynyt tajuamaan että se vanhuksen polvi on hänelle todellisuutta. Että hän puhuu hänelle tärkeästä asiasta, sinulle on oman pääsi sisäiset kokemukset se tärkeä asia.

Se on ikävää jos keski-ikäisten ainoa paikka puhua omia asioistaan on 80+vanhukselle.  Kaikki eivät ole airoja, paakkasia, tarjoja, trumppeja, virkeinä linnan juhlissa runoja lausuvia.  

Sehän siinä kai pointti, että toisilleen tärkeät ihmiset jakavat keskustellen omien päidensä sisäisiä maailmoja. Tällöin voi myös saada uusia vaikutteita ja oivalluksia.

Ja olet erittäin oikeassa, että jokaisella on omat kokemuksensa.

Jos miettii olympiarenkaita, lapsi kaipaa sitä, että olisi yhteinen alue ja molemmilla omat alueensa ja muitakin renkaita, joiden kanssa on yhteydessä. Lasta surettaa, että hän kokee vanhempansa olevan irrallinen rengas.

Jos tähän nyt jotain hienoa tiedettä haluaa sotkea niin mitä vanhempaa ikäluokkaa katsotaan sotien jälkeen, sitä enemmän on välttelevästi kiintyviä. Eivät he halua kosketusta, henkistä tai fyysistä.

Vierailija kirjoitti:

Ja 90-vuotiaan lapsi jaksaa välittää isänsä puheista? 

Oletko ollut koskaan mt ongelmaisen/persoonallisuushäiriöisen tunne-elämän likasankona. Harva jaksaa sitä katkeamatonta liejua kuunnella. Lähinnä henkistä väkivaltaa. Ihan kohteen iästä riippumatta. 

-ohis

Minua ei haittaa yhtään, vaikka vanha äitini ei ole minun asioistani kovin kiinnostunut. Päinvastoin, ärsyttäisi jatkuva utelu. Puhutaan niitä näitä kun nähdään ja tietenkin eniten hänen krempoistaan, koska minulla ei vielä mitään vanhuuden oireita ole, mutta tiedänpähän mitä on tulossa kun tulee vanhaksi. Nauramme myös äidin kanssa usein näitä kremppoja. Esim. kun äiti sanoi, että kun liikkeetkin on jo hitaita kun hidastetussa filmissä.

Tietysti tärkeät asiat kerron äidille, mutta en nyt vaikka harrastuksista, ystävistä ym. viitsi juuri puhua, mitä nyt joskus nainitsen. Maailmanmenoa usein ihmetellään ja usein muistellaan myös nennyttä aikaa ja lapsuuttani. 0n itsestään selvää, että välitetään toisistamme. Aikuisena suhde äitiin on erilainen kuin lapsena. Ei Minua enää tarvitse sylissä pidellä. Läheisyyttä saan mieheltäni.

Äidillä on omia samanhenkisiä tuttuja ja minulla taas omia joiden kanssa on eri jutut.

Ymmärrän, että monilla on ihan erilainen suhde äitiin, koska niinkuin täältä luin, on erilaisia äitejä ja erilaisia tyttäriä, ja erilaisia elämäntilanteita. Ja keitä on kylmästi kohdeltu tilanne on eri. Ihan nyt vaan vastasin aloittajan kysymykseen omalta kohdaltani.

Ei ole. Omat vanhempani eivät ole kertaakaan käyneet kylässä tai kyselleet kuulumisia mistään. Viimeksi olen nähnyt heitä joskus 2-3 vuotta sitten. Puheluita soitellaan enää ehkä kerran puoleen vuoteen jos sitäkään.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. Omat vanhempani eivät ole kertaakaan käyneet kylässä tai kyselleet kuulumisia mistään. Viimeksi olen nähnyt heitä joskus 2-3 vuotta sitten. Puheluita soitellaan enää ehkä kerran puoleen vuoteen jos sitäkään.

Ei kukaan kutsumatta tule.

Tässä hyvä video normaalin määrittelystä.

Jossain aihetta sivuavassa ketjussa oli vastikään lausahdus, että jos pelaa tyhmiä pelejä saa tyhmiä palkintoja. 

Minusta tämä oli hyvin oivallettu. Aikuinen lapsi joka jää välinpitämättömien ja itsekkäiden vanhempien likasangoksi ja hyväksikäytettäväksi voi vain odottaa lisää samaa, eli niitä tyhmiä palkintoja. Mitään ihanaa lopputulemaa, jossa vanhempi saisi jonkin ymmärryksen siitä, että aikuinen lapsikin on tunteva ja ihan oikea ihminen, ei ole tulossa. 

Samoin vanheneva vanhempi, joka kohtelee aikuista lastaan, kuten on aina kohdellut, eli huonosti, pelaa tyhmää peliä. Tyhmä palkinto tulee siinä vaiheessa, kun lapsi saa tarpeekseen, kasvattaa jostain itsetunnon ja itsetuntemuksen ja sitä kautta rajat, joiden puitteissa päättää miten häntä saa ja ei saa kohdella. 

Kiinnostava keskustelu, nostan.

Joo niin on kiinnostava.

Nosto