Onko normaalia, että iäkkäät vanhempani eivät ole lainkaan kiinnostuneita minusta?

Ihan tutulta kuulostaa nämä lukemattomat tarinat. 

Näen kaukana asuvaa äitiäni ehkä 2x vuodessa. Soitellaan ehkä kk välein. Monesti on tapahtunut esim jotain seuraavaan kaltaista:

Olemme aiemmin pari viikkoa sitten sopineet että tulen kesälomalla heinäkuun alussa käymään. No, sitten on heinäkuun alku ja minä soitan hänelle sanoakseni että olen tulossa ja kysyäkseni tuonko jotain ruokatarpeita tullessani. Hän vastaa, minä en välttämättä ehdi sanoa mitään, kun hän alkaa sillä sekunnilla kertoa miten on taas ollut joku kohta kopeä ja selittää lääkärissäkäyntejä ym ym hänelle tärkeitä tapahtumia taukoamatta. Yritän kysy tulooni liittyen jotain väliin, joko hän ei kuule tai kuuntele, jatkaa vaan monotonisesti juttuaan kunnes sanoo jotain esim ruoka jäähtyy pitää lopettaa puhelu. Sit mä huudan johonkin väliin että tulen huomenna. Se on hänelle ihan toisarvoinen juttu, kunhan sai suollettua ulos ne omat asiat. 

Sama efekti tapahttuu silloinkin kun ei ole oltu pitkään aikaan yhteyksissä. Hän saattaa soittaa minulle kertoakseen vain mitä hänelle kuuluu. Yleensähän puhelu aloitetaan jollain tapaa "no mitäs sinne kuuluu" tms ja sitten vadta kerrotaan se oma asia vaikka se ois kuinka tärkeä. Hän aloittaa suoraan minä sitä minä tätä, puhuu pitkäänkin ja aivan tauotta noteeraamatta millään tavalla jos yritän sanoa jotain väliin. Saattaa olla ettei sanallakaan kysy mitä minun elämään kuuluu. Hirveää sanoa, mutta monesti mulla on puhelin kaiuttimella ja puuhaan keittiössä jotain omia juttujani ja huutelen väliin jotain "ai jaa, no ompa kumma", "semmostahan se on" juttuja. Sit kun hän on oksentanut ulos kaiken tarvitsemansa niin joko minä lopetan jollain syyllä puhelun tai hän lopettaa mutta minä en välttämättä ole sanonut montaakaan lausetta.

Toisaalta koitan ajatella, että mulla on onneksi muita ihmisiä ja virikkeitä elämässä, joten voinen olla hänelle vain se kuulija.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän keskustelun  mukaan vanhempi ei saa olla sellainen kuin on vaan sellainen kuin aikuisen lapsen mielestä se hyvä vanhempi on.

Lapsuuteen ei riitä että vanhemmat on yrittäneet parhaansa vaan olisi pitänyt olla paljon enemmän,  vaikka amerikkalaisen elokuvan lempeä kotiäiti ja ihastuttava puoluso joka ei miestään eikä lapsiaa kotitöillä rasita.  Enintään ihania joulupipari-sessioita. Välillä halaten rakas.

Tuollahan yhteen väliin soimattiin työsskäyviä suurten ikäluokkien naisia, eivät ymmärrä edes vieläkään katua työssäkäymistään.

Omille lapsille on iän myötä tullut ymmärrystä. Omien aikuistuvien lasten myötä.

Otetaan esimerkki käytännön elämästä. 

Sinun (vanhempi) pitää tehdä kakku (valmist

Oikeassa elämässä viimeistään ne lasten puolisot potkii "puolison kodin lämpöä" vastaan.    

Vierailija kirjoitti:

Miten hyviä ihmisiä terapiasta valmistuukaan.  Saako sieltä diplomin seinälle. Xxx on nyt valmis, hyvä.ihminen, osaa sanoa ja käyttäytyä just aina keskustelukumppanin mielen mukaan.

 

Näitä kun lukee, niin tuntuu ettei paljon ole terapia auttanut. Yhtä kylmänä on pysynyt seuraavakin sukupolvi, ja sitäkin seuraava. Nykynuoret tuntuu voivan vieläkin huonommin ja ovat ahdistuneita. Joskus heilläkin on tarinansa kerrottavana. Lieneekö vanhemmat silloinkin syyllisiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän keskustelun  mukaan vanhempi ei saa olla sellainen kuin on vaan sellainen kuin aikuisen lapsen mielestä se hyvä vanhempi on.

Lapsuuteen ei riitä että vanhemmat on yrittäneet parhaansa vaan olisi pitänyt olla paljon enemmän,  vaikka amerikkalaisen elokuvan lempeä kotiäiti ja ihastuttava puoluso joka ei miestään eikä lapsiaa kotitöillä rasita.  Enintään ihania joulupipari-sessioita. Välillä halaten rakas.

Tuollahan yhteen väliin soimattiin työsskäyviä suurten ikäluokkien naisia, eivät ymmärrä edes vieläkään katua työssäkäymistään.

Omille lapsille on iän myötä tullut ymmärrystä. Omien aikuistuvien lasten myötä.

Otetaan esimerkki käytännön elämästä. 

Oikeassa elämässä viimeistään ne lasten puolisot potkii "puolison kodin lämpöä" vastaan.   

????

Jos siis lapsilla olisikin hyvä ja toimiva suhde vanhempiinsa, molemminpuolista kiinnistusta ja huolenkantoa toistensa asioista. Puolisot ei sitä hyväksy, tiedämme näistä vauvakeskusteluista.7

Kyllä. Joka ikäpolvessa vanhemmat ovat "syyllisiä" lapsuuskodissa vanhemmuudesta syntyneeseen traumaan. Sinänsä en itse käyttäisi sanaa syyllinen, koska se jotenkin kääntää katseen väärään asiaan. Pointtihan on keskittyä tulevaisuuden parantamiseen, mutta se vanhempien toiminta tai toimimattomuus on pakko pitää yhtenä osana mukana. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varakkuus ei sulje pois sitä, että kodissa ei olisi lämpöä ja huolenpitoa. Köyhiin oloihin ei tänä päivänä viisaat ihmiset edes hanki lapsia, koska eivät pysty tarjoamaan kaikkea mitä lapsi tarvitsee, yhteiskunnan tuesta huolimatta, koska kaikki pitää olla viimeisen päälle.

Minä näin keski-ikäisenä näen tämän asian juuri niinpäin, että omassa lapsuudessani nimenomaan niillä keskiluokkaisilla ja hiukan varakkaammillakin perheillä oli antaa lapsilleen enemmän hellyyttä, läheisyyttä, rentoa yhdessä viihtymistä koska aikuisten ei tarvinnut olla kokoajan huolestuneita siitä miten pärjätään, kiristää vyötä joka asiassa ja laskea pennosia.

Monilla tällaisilla vähän paremmin pärjäävillä kavereillani oli lämpimät, kiltit ja hyväntuuliset vanhemmat ja tajusin jo varmaan 10 vuoden tienoolla että minulta puuttuu tuo elementti. Vietin paljon aikaa parhaan y

Joo, mutta yks mummo kun yritti tästä asiasta puhua, miten köyhänä oli kateellinen varakkaaseen naapuriperheeseen, niin hänet lytättiin täysin.

Vierailija kirjoitti:

Jos siis lapsilla olisikin hyvä ja toimiva suhde vanhempiinsa, molemminpuolista kiinnistusta ja huolenkantoa toistensa asioista. Puolisot ei sitä hyväksy, tiedämme näistä vauvakeskusteluista.7

Ne, joilla ongelmia ei ole, eivät tule tänne palstalle kirjoittamaan, koska mistä he kirjoittaisivat?

Harmittavaa, mutta minulla on muutamakin ystävä tommonen joka puhuu tauotta vain itsestään tai oman lähipiirin asioista kysymättä lainkaan mitä minulle kuuluu.

Tai kun ovat itse puhuneet monta tuntia kaikki asiansa, omat, lapsensa ja lapsenlapsensa asiat (2 viimeisintä ei kiinnosta minua pätkän vertaa) alkavat väsyä, mielenkiinto tapaamiseen tai puheluun lopahtaa ja lopettavat puhelun jollain todennäköisesti tekosyyllä tai tavatessa sitten pitääkin jo lähteä kotiin päin tms. Eräs näistä kysyy muodon vuoksi mitä mulle kuuluu tai jostain xx asiasta muttei jaksa yhtään kuunnella kun muutaman lauseen jonka jälkeen varastaa puheenvuoron, puhuu päälle ja kääntää jutun itseensä tai alkaa spekuloimaan itse sitä mitä sanoin vaientaen siis minut jotta saa olla itse äänessä. Ihan hemmetin raivostuttavaa.

Miten ja miksi meistä ihmisistä on tullut näin kamalan itsekeskeisiä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että ne terapian käyneet lapset eivät hyväksy vanhempiaan, elleivät hekin ole käyneet terapiassa. Silloin katsotaan, että on lupa katkaistakin välit. Luulisi pikemminkin kun on itse käynyt sen terapian olisi helpompi hyväksyä se toinenkin ja ymmärtää miksi hän on sellainen kuin on. 

 

Niinhän se menee. Ihmissuhteessa on aina kaksi ja terapiassa oppii, millainen on hyvä ihmissuhde. Siksihän avioliitotkin kaatuvat, jos vain toinen osapuoli on halukas kasvamaan ihmisenä terveemmäksi ja toinen jumittaa paikallaan. 

 

Siinähän sitten on moni yksinänsä ja etsii ja etsii sitä hyvää ihmissuhdetta vaikka koko ikänsä, no onneksi on sentään netti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että ne terapian käyneet lapset eivät hyväksy vanhempiaan, elleivät hekin ole käyneet terapiassa. Silloin katsotaan, että on lupa katkaistakin välit. Luulisi pikemminkin kun on itse käynyt sen terapian olisi helpompi hyväksyä se toinenkin ja ymmärtää miksi hän on sellainen kuin on. 

 

Niinhän se menee. Ihmissuhteessa on aina kaksi ja terapiassa oppii, millainen on hyvä ihmissuhde. Siksihän avioliitotkin kaatuvat, jos vain toinen osapuoli on halukas kasvamaan ihmisenä terveemmäksi ja toinen jumittaa paikallaan. 

 

Siinähän sitten on moni yksinänsä ja etsii ja etsii sitä hyvää ihmissuhdetta vaikka koko ikänsä, no onneksi on sentään netti. 

Niinhän moni onkin. Sen luulisi kertovan joitan, että ihminen on mielummin yksin kuin toistaa lapsuusolosuhteensa. Ja sama koskee myö suurta ikäluokkaa. Tuskin heistäkään moni olisi suostunut toistamaan lapsuusolosuhteitaan aikuisena. 

Minä olen asunut yksin, koska en ole osannut muuta kuin toistaa lapsuuteni mallia. Olla yksin. Henkisesti yksin olin lapsuuskodissani, nyt olen vain fyysisesti yksin. Rima kumppanin suhteen on aika korkealla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että ne terapian käyneet lapset eivät hyväksy vanhempiaan, elleivät hekin ole käyneet terapiassa. Silloin katsotaan, että on lupa katkaistakin välit. Luulisi pikemminkin kun on itse käynyt sen terapian olisi helpompi hyväksyä se toinenkin ja ymmärtää miksi hän on sellainen kuin on. 

 

Niinhän se menee. Ihmissuhteessa on aina kaksi ja terapiassa oppii, millainen on hyvä ihmissuhde. Siksihän avioliitotkin kaatuvat, jos vain toinen osapuoli on halukas kasvamaan ihmisenä terveemmäksi ja toinen jumittaa paikallaan. 

 

Siinähän sitten on moni yksinänsä ja etsii ja etsii sitä hyvää ihmissuhdetta vaikka koko ikänsä, no onneksi on sentään netti. 

Niinhän moni onkin. Sen luulisi kertov

Siksipä meillä ei ole kuin 1-2 lasta.  Siis suurilla ikäluokilla.   Oisko tuohon tarvinna terapiaa kun ei tehnyt mieli kymmentä lasta?  Tai sisareni jotka päättivät pysyä lapsettomina. 

Kuuntelen parhaillaan äänikirjaa Lapsuuden kehityksellinen trauma (Juha Klaavu) jossa tämä selitetään hyvin. Huono vanhempi suhtautuu lapseensa kuin objektina eli lapsi on vain aikuisen tarpeiden täyttämistä varten eikä suinkaan omaksi yksilökseen kehittyvä subjekti. Lisäksi suurin virhe tapahtuu siinä kun vanhemman ja lapsen energiatasot ovat liian erilaiset eikä vanhempi halua tai tiedosta että hänen kuuluisi muuntua sen lapsen energian aaltopituudelle eikä suinkaan päinvastoin kuten yleensä nämä ankarat, henkisesti etäiset vanhemmat vaativat.

Eli kaiken pahan alku ja juuri on se vanhemmuus. Vaikka se on seurausta sen vanhemman omasta lapsuudesta ja kaltoinkohtelusta siellä, silti tämän oma lapsi pystyy muutokseen kun on herännyt pohdiskelemaan näitä asioita ja usein haluaa itse tehdä toisin! Tätä se kyseinen huono vanhempi ei koskaan halunnut valita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että ne terapian käyneet lapset eivät hyväksy vanhempiaan, elleivät hekin ole käyneet terapiassa. Silloin katsotaan, että on lupa katkaistakin välit. Luulisi pikemminkin kun on itse käynyt sen terapian olisi helpompi hyväksyä se toinenkin ja ymmärtää miksi hän on sellainen kuin on. 

 

Niinhän se menee. Ihmissuhteessa on aina kaksi ja terapiassa oppii, millainen on hyvä ihmissuhde. Siksihän avioliitotkin kaatuvat, jos vain toinen osapuoli on halukas kasvamaan ihmisenä terveemmäksi ja toinen jumittaa paikallaan. 

 

Siinähän sitten on moni yksinänsä ja etsii ja etsii sitä hyvää ihmissuhdetta vaikka koko ikänsä, no onneksi on sentään netti. 

Siksipä meillä ei ole kuin 1-2 lasta.  Siis suurilla ikäluokilla.   Oisko tuohon tarvinna terapiaa kun ei tehnyt mieli kymmentä lasta?  Tai sisareni jotka päättivät pysyä lapsettomina. 

Mitä? 

Klaavun opit käyvät kohta vanhanaikaiseksi kun vuosisatojen huonoimmat vanhemmat, boomerit, kuolevat pois. Onko hänenkin aika sitten uudistua?

Energiataso joo.  Oma energia meni työhön ja kotitöihin, lasten energiaa ohjattiin kouluun ja harrastuksiin.  Eivät tosiaan ole jatkeitamme, se loppui siihen kun oppivat 5 v lukemaan.  Ja viimeistään ylä-asteella kun vanhempien opastuskyky loppui.

Jotenkin ylittää minun käsityskykyni nuo psykologiset jargonit mutta olenhan suurten ikäluokkien kansakoulun käynyt mummo.  Jopa paremmin  ymmärrän yksisarvishoidot, ne voin suoraan leimata humpuukiksi joka niihin uskovien mielialaa parantaa.

Minä ahmin sen Klaavun kirjan yhdeltä istumalta aikanaan. Ja se on täynnä tarralappuja oleellisia kohtia merkkaamaan. Erittäin hyvä kirja. 

Ihan tästä asiasta, kun joku puhui, että äiti voisi edes huomioida jotenkin jos tytär on tehnyt kotiinsa vaikka kauniita käsitöitä. Näin luulisi nimenomaan äidin tekevän.

Minulla ei ole enää äitiä, mutta olen huomannut tämän muissa sukulaisissa, mieluimmin arvostellaan tai ei sanota mitään.

Meillä on hirsitalossa omatekemäni, kauniit, arvokkaat ryijyt. Sukulaiser, käsityöihmisetkään ei sano mitään. Ei ihmetellä vaivannäköä, ihan kun niitä ei olisikaan. Sukankutomisesta voi kyllä keskusella. Ystävät kyllä huomio heti kun ensi kertaa tulivat.. En tiedä mistä johtuu. Mutta samantekevää sinänsä.

Vierailija kirjoitti:

Klaavun opit käyvät kohta vanhanaikaiseksi kun vuosisatojen huonoimmat vanhemmat, boomerit, kuolevat pois. Onko hänenkin aika sitten uudistua?

Energiataso joo.  Oma energia meni työhön ja kotitöihin, lasten energiaa ohjattiin kouluun ja harrastuksiin.  Eivät tosiaan ole jatkeitamme, se loppui siihen kun oppivat 5 v lukemaan.  Ja viimeistään ylä-asteella kun vanhempien opastuskyky loppui.

Jotenkin ylittää minun käsityskykyni nuo psykologiset jargonit mutta olenhan suurten ikäluokkien kansakoulun käynyt mummo.  Jopa paremmin  ymmärrän yksisarvishoidot, ne voin suoraan leimata humpuukiksi joka niihin uskovien mielialaa parantaa.

 

Näkyypä triggeröivän Laavun teoriat vaikka antavat hyvin avaimia muidenkin ihmissuhteiden työstämiseen (joka on seurausta tuon lapsuuden perusturvallisuuden järkkymisestä)

Eikö tuon klaavunkin kirjat ja videot voi tiivistää yhteen lauseeseen.  Vanhempien syytä on kaikki mitä lapsen elämän tapahtuu.