Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia, että iäkkäät vanhempani eivät ole lainkaan kiinnostuneita minusta?
20.01.2025 |
Olen siis heidän aikuinen tyttärensä. Kun käyn heillä, he puhuvat lähes koko ajan itsestään. Jos yritän sanoa jotain omaa väliin, he ovat hiljaa tai kääntävät keskustelun itseensä. Onko muilla tällaista ja onko mitään tehtävissä? Vanhempani ovat siis ihan hyväkuntoisia sinänsä.
Kommentit (982)
Täällä on nyt useampi tai sama ihminen useampaan kertaan ihmetellyt sitä, miten aikuiset ihmiset viitsivät itkeä jonkun äidin tai äidin sylin perään, eivätkä keskity olemaan aikuisia.
Omalta osaltani vastaus tähän:
Minä en sinänsä kaipaa äitiä tai äidin syliin. Haluaisin saada korjattua itsessäni ne asiat, jotka se äidin sylin puute on aiheuttanut. Se halu puuttuu suurimmalta osalta suuren ikäluokan edustajilta, jotka ovat itse kokeneet saman.
Oma äitini on kuollut. Menee pitkiä aikoja, etten edes muista häntä enkä mitenkään kaipaa "äitiä". Sinne viidenkymmenen vuoden päähän taakse päin ei pääsisi, vaikka hän olisi elossa, eikä sitä syliä voisi enää konkreettisesti antaa. Sen, mitä voisi, olisi asennemuutos, jos hän olisi elossa ja jos hän haluaisi.
Näen sen selvästi, miten turvallisen aikuisen puute on vaikuttanut elmääni, siksi, että minä en pysty olemaan samanlaisessa itsekkyyden poterossa kuin vastaavan kokeneet suurten ikäluokkien edustajien se osa, joka ei ole työstänyt asioitaan. Minä haluan voida toimia empaattisesti ja omata hyviä, aitoja ihmissuhteita. Haluan voida hyvin ja olla mahdollisimman terve. Siksi olen motivoitunut tekemään töitä sisäisen minäni kanssa, se motivaatio suurelta osalta vanhemman polven edustajia puuttuu (siis niiltä, joilla siihen on tarve, kaikilla ei ole).
Yritän muistaa ja jaksaa ymmärtää, että he eivät hahmota asiaa lainkaan samoin, he eivät näe sitä, mitä heidän edessään on, koska hei eivät ole oppineet näkemään sitä. Jos sanoisin jollekin, että lähde mun kanssa paikkaan "cnmiaosrghoasgnioa" niin tuskin innostuu, vaikka kuinka vakuuttelisin, että siellä on kivaa ja asiat paljon paremmin kuin täällä, missä on harmaata ja ankeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suuri osa näistä vanhemmista ei saa osakseen mitään syyllistämistä. Syy: välit ovat niin henkisesti etäiset, ettei kissaa voi nostaa pöydälle.
Moni on täällä myös ilmaissut, miten on hoitanut lämmöllä kylmää vanhempaansa.
Se, mistä tämä valitus johtuu, on se, että lapsi rakastaa vanhempaansa ja haluaisi kokea myös itse olevansa rakastettu. Onko tässä ketjussa ollut yhtäkään empaattista ja puolimatkaan vastaan tulevaa viestiä "vanhempien" edustajilta? Tuntuu, että lapsia joko vihataan tai ovat täysin yhdentekeviä.
Yllättävän monta kommenttia on tullut jossa aikuisia lapsia syytetään itsekkäiksi. Ei ymmärretä, että lapsilla on työnsä, lapsensa ja kotinsa hoidettavana. Sen lisäksi pitäisi juosta satojen kilometrien päässä selvittämässä vanhuksen asioita.
Vanhus itse kieltäytyy kotihoidon käynneistä ja purkaa ne parin viikon kuluttua niiden alkamisesta. Purkaa myös ruokapalvelun. Sitten valittaa. Lisäksi kertaa kaikki omasta mielestään kokemansa vääryydet viimeisen 80 vuoden ajalta... niitä yksinpuheluna toistetaan puhelusta toiseen. Puhelut kestävät helposti yli tunnin ja niitä tulee useita viikossa.
Sitten suututaan, kun ehdotan kotihoidon tai jopa hoitokodin mahdollisuutta.
-ohis
Vierailija kirjoitti:
Tuo oli yks parhaita herjoja täällä. Miten suuret ikäluokat olisivat voineet olla hyviä vanhempia kun he itse kasvoivat rottalaumana.
Hyvä kuitenkin kun uudet ikäluokat ovat hyviä vanhempia, niin sen pitää mennäkin.
Sinulta meni se pointti yli korkealta ja kovaa.
87-vuotias äitini on edelleen selväjärkinen, mutta ei hän kovin syvällisesti ole enää ole minusta kiinnostunut. Kyselee kyllä käydessäni tai puhelimessa mitä aion tehdä ruoaksi tai ollaanko suunniteltu jotain lomamatkaa, mutta kun kerroin esimerkiksi käyneeni reumatutkimuksissa, hän ei edes kysynyt miksi olin niihin mennyt. No, onneksi ei ollut reumaa ja yllättäen alkanut järkyttävä polvikipu ja turvotuskin vähitellen lakkasi. On helpimpi käydä äitiäkin auttelemassa.
Vierailija kirjoitti:
Moni suurten ikäluokkien edustaja tuntee varmaan sydämessään kipua siitä, että teki vääriä valintoja lastenhoitoon ja kasvatukseen liittyen. Lapsia ei useinkaan imetetty, heidät vietiin vauvana hoitoon, lapset olivat keskenään, kun vanhemmat olivat töissä, koulumatkat kuljettiin yksin, koulun jälkeen oltiin yksin. Lasten ollessa sairaana, heitä ei hoidettu kunnolla. Elämä pyöri aikuisten ja yhteiskunnan ehdoilla.
Toisaalta Suomi oli myös huomattavasti sosialistisempi yhteiskunta tuolloin. Tälläkin on merkitystä. Ajan hengessä korostui laitostuminen ja työelämä, johon naiset osallistuivat, kuten miehetkin. Yhteiskunta oli tärkeämpi kuin yksilöt.
Sueltä tukiviidakosta on helppo osallistua keskusteluun.
Ymmärrätkö, että juuri näiden epäkohtien takia teillä on nyt parempi maailma.
Äitiysloma piteni 1974, senjälkeen vielä moneen kertaan. Tuli hoitovapaat. Päiväkoteja ei juuri ollut 70-luvun alkupuolella. Työelämä oli tiukempaa, ei ollut palkallisia sairaan lapsen hoitovapaita, jokaisesta omasta poissaolosta lääkärintodistus. Tuli iltapäivähoidot
En muista milloin abortti vapautui, se ei kuitenkaan kai ollut että menenpä tästä. Ei koskenut minua.
Nyt ei kukaan kummaksu yksin tehtyä lasta, ennen kaikkia tukia jotkut päätyi antamaan lapsen pois. Ehkei se moraalisesti ollut enää niin tuomittavaa kuin aikaisempina vuosikymmeninä.
Tuo tuomarointi ajasta jota ei tunne on helppoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhempani ovat lähinnä aggressiivisia jos jostain yrittää puhua. Kaikki on pelkkää syyttelyä ja huutamista. Ei heitä koskaan kiinnostanut mitä minulle kuuluu. Kunnes sitten olin vuosia väkivaltaisessa suhteessa ja ihmettelivät sitten kovaan ääneen miksi en sanonut mitään.
Pitäiskö sun irrottautua niistä vanhemmiltasi vai etkö osaa jos olit vuosia väkivaltaisesta suhteessa.
Miksi et lähtenyt ensimmäisen lyönnin jälkeen ja nyt syytät vanhempiasi.
Eikö mielestäsi sinussa ole mitään vikaa.
En ole alkuperäinen kirjoittaja, mutta pakko vastata. Minusta tämä kommentti on erittäin tökerö. Älä lyö lyötyä.
Jos on kasvanut väkivaltaisessa kodissa, on suuri todennäköisyys, että ajautuu myös nuoruudessa ja aikuisuudessa huono
No tuollaistahan se on tässä keskustelussa ollut. Yksi tai useampi vitt**lee jatkuvalla syötöllä "vanhempien kaipuutaan itkeville aikuisille".
En voi käsittää tuota sarkastisuuden, pilkan ja ivan määrää.
Siitä tuli mieleen oma isäni aikanaan. Hän kommentoi sarkastisesti johonkin puuhaamiseeni. En tajunnut (alle kymmenvuotias) sarkasmia ja lopettanut, joten hän löi minua.
Kertoo muuten vaan omasta tietämättömyydestä, jos puhuu väkivallan kohteelle noin. Kannattaisi lukea muutama opus väkivallan dynamiikasta lähisuhteissa ja sitten vielä muutama itsetuntemuskirja siihen päälle. Tunnelukko-kirjat voisivat olla erittäin hyvää luettavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhempani ovat lähinnä aggressiivisia jos jostain yrittää puhua. Kaikki on pelkkää syyttelyä ja huutamista. Ei heitä koskaan kiinnostanut mitä minulle kuuluu. Kunnes sitten olin vuosia väkivaltaisessa suhteessa ja ihmettelivät sitten kovaan ääneen miksi en sanonut mitään.
Pitäiskö sun irrottautua niistä vanhemmiltasi vai etkö osaa jos olit vuosia väkivaltaisesta suhteessa.
Miksi et lähtenyt ensimmäisen lyönnin jälkeen ja nyt syytät vanhempiasi.
Eikö mielestäsi sinussa ole mitään vikaa.
En ole alkuperäinen kirjoittaja, mutta pakko vastata. Minusta tämä kommentti on erittäin tökerö. Älä lyö lyötyä.
Jos on kasvanut väkivaltaisessa kodissa, on suuri todennäköisyys, et
Ja sitten vanhana syytetään niistä omia vanhempia?
Onko reilua?
Hei nyt vähän jotain tolkkua. Reilua tai ei niin jos sinä ajat jonkun päälle autolla niin kyllä se tosiseikka pitää voida pystyä sanomaan, että ajoit jonkun päälle autolla ilman, että se on epäreilua. Se on sitten epäreilua, jos sen vuoksi käyttäydytään asiattomasti yliajajaa kohtaan tai jatkuvasti nostetaan asiaa esille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Moni suurten ikäluokkien edustaja tuntee varmaan sydämessään kipua siitä, että teki vääriä valintoja lastenhoitoon ja kasvatukseen liittyen. Lapsia ei useinkaan imetetty, heidät vietiin vauvana hoitoon, lapset olivat keskenään, kun vanhemmat olivat töissä, koulumatkat kuljettiin yksin, koulun jälkeen oltiin yksin. Lasten ollessa sairaana, heitä ei hoidettu kunnolla. Elämä pyöri aikuisten ja yhteiskunnan ehdoilla.
Toisaalta Suomi oli myös huomattavasti sosialistisempi yhteiskunta tuolloin. Tälläkin on merkitystä. Ajan hengessä korostui laitostuminen ja työelämä, johon naiset osallistuivat, kuten miehetkin. Yhteiskunta oli tärkeämpi kuin yksilöt.
No näin minäkin haluaisin uskoa. Kuitenkin, kun tätäkin lukee, tulee sellainen olo, että eivät tunne mitään.
Jos alkaa tuntea kipua, mikään ei estä toimimasta paremmin tänään ja huomenna ja siitä eteen päin. Mikään ei muuta niitä vanhoja, joten niitä on turha surra.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo oli yks parhaita herjoja täällä. Miten suuret ikäluokat olisivat voineet olla hyviä vanhempia kun he itse kasvoivat rottalaumana.
Hyvä kuitenkin kun uudet ikäluokat ovat hyviä vanhempia, niin sen pitää mennäkin.
Sinulta meni se pointti yli korkealta ja kovaa.
Rotat eivät ole kovin älykkäitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voin muuttaa sen rottalauman kissanpennuiksi, mutta kun se loisi kuvan siitä, että heillä on ollut mukavat oltavat, kun nimenomaan ymmärrän, että olot ovat olleet viheliäiset. Possupahnueellakin on mukavammat olot kuin rotilla ja loukkaantuisivat sikavertauksesta. En keksinyt rottaa parempaa. Pointti siinä, että heitä oli paljon ja kaikilla oli huonot oltavat. Ei ole tarkoitus mitenkään kuvata mitään rottayksilöä vaan ihan vaan sitä, että tosiaan on monta keskenkasvuista keskenään samassa kurjassa tilanteessa.
- Se rottalauma-vertauksen esittänyt
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni suurten ikäluokkien edustaja tuntee varmaan sydämessään kipua siitä, että teki vääriä valintoja lastenhoitoon ja kasvatukseen liittyen. Lapsia ei useinkaan imetetty, heidät vietiin vauvana hoitoon, lapset olivat keskenään, kun vanhemmat olivat töissä, koulumatkat kuljettiin yksin, koulun jälkeen oltiin yksin. Lasten ollessa sairaana, heitä ei hoidettu kunnolla. Elämä pyöri aikuisten ja yhteiskunnan ehdoilla.
Toisaalta Suomi oli myös huomattavasti sosialistisempi yhteiskunta tuolloin. Tälläkin on merkitystä. Ajan hengessä korostui laitostuminen ja työelämä, johon naiset osallistuivat, kuten miehetkin. Yhteiskunta oli tärkeämpi kuin yksilöt.
Jatkan: Abortteja tehtiin paljon ja Suomesta annettiin lapsia kansainväliseen adoptioon.
Vanhemmat käyttivät päihteitä (myös tupakointi sisällä), ja melko vapaata seksiä harrastettiin (esimerkiksi ryhmäseksi
Missähän slummissa sinä olet asunut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni suurten ikäluokkien edustaja tuntee varmaan sydämessään kipua siitä, että teki vääriä valintoja lastenhoitoon ja kasvatukseen liittyen. Lapsia ei useinkaan imetetty, heidät vietiin vauvana hoitoon, lapset olivat keskenään, kun vanhemmat olivat töissä, koulumatkat kuljettiin yksin, koulun jälkeen oltiin yksin. Lasten ollessa sairaana, heitä ei hoidettu kunnolla. Elämä pyöri aikuisten ja yhteiskunnan ehdoilla.
Toisaalta Suomi oli myös huomattavasti sosialistisempi yhteiskunta tuolloin. Tälläkin on merkitystä. Ajan hengessä korostui laitostuminen ja työelämä, johon naiset osallistuivat, kuten miehetkin. Yhteiskunta oli tärkeämpi kuin yksilöt.
No näin minäkin haluaisin uskoa. Kuitenkin, kun tätäkin lukee, tulee sellainen olo, että eivät tunne mitään.
Jos alkaa tuntea kipua, mikään ei estä toimimasta paremmin tänään ja huomenna ja siitä
Ihan kuin jotkut oikeasti luulevat että suurten ikäluokkien lisääntymisaikana, 60-luku, 70-luku oli vaan omista valinnoista kiinni.
Toki mietin, nyt kun nuorilla on varallisuutta enemmän, kaikki mahdolliset tuet, on helppo valita hoitaa lapsi ainakin 3-vuotiaaksi kotona.
Toki minäkin tekisin nyt tässä asemassa missä nyt olen. Olisiko nämäkin pitänyt abortoida joiden äidit kävivät töissä. Nyt olisi varaa ottaa palkaton vapaa 10-vuotiaan nuhapäiviä varten. Silloin se saattoi olla varoituksen paikka.
Vierailija kirjoitti:
Oon 54 v ja mulla aikuinen tytär. Olen kiinnostunut hänen elämästään, mutta kunnioittavasti. Hänelle on lapsesta asti omat rajat ja yksityisyys olleet tärkeitä.
Multa meinaa mennä hänen asiat välillä ohi. Aihe on nyt kuvitteellinen, mut esim saattaa mainita: kävin juoksemassa. Vastaan okei, tässä kelissäkö,? No et onneks tullut kipeeksi tms. Ja sitten ohitan jatkokysymyksten tekemisen paikan.
Tytär ei oivalla, että kun hän on monista asioistaan yksityinen, en nyt tajunnut, että tää ( edelleen tässä kuvitteellinen aihe) juokseminen olikin isompi juttu, koska hän olikin pidempään miettinyt uutta harrastusta ja oli nyt löytänyt kivat maastot vähän matkaa kotiaan jne jne.
Olisin siis paljon enemmän halunnut osata osoittaa kiinnostusta, jos olisin saanut pienen alustuksen, että kun tytär on pitkään pohtinut uutta harrastusta ( jota en tiennyt) ja nimenomaan liikuntaa ( en tiennyt, muut harrastukset on taiteel
Tähän kuvitteelliseen tilanteeseen:
Miksi et ole tiennyt, että tyttäresi ei ole aiemmin juossut? Sitähän hän odottaa, että tietäisit ja olisit kiinnittänyt asiaan huomiota, nimenomaan ilman alustusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä jotkut jaksaa syyllistää. Tuota 70-lukua ei voi millään aikakoneella muuttaa paremmaksi.
Tietysti me mummelit voimme seota ja työllistää terveyskeskuksen psykologit katumalla miten huonoja vanhempia olimme. Ryömiä lastemme edessä anteeksiantoa anoen.
Mahtaisko joku terapia muuttaa asiat paremmiksi, loihtia pitkät äitiys/hoitovapaat, tukimuotoja, työelämän joustavaksi, noin jälkikäteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuri osa näistä vanhemmista ei saa osakseen mitään syyllistämistä. Syy: välit ovat niin henkisesti etäiset, ettei kissaa voi nostaa pöydälle.
Moni on täällä myös ilmaissut, miten on hoitanut lämmöllä kylmää vanhempaansa.
Se, mistä tämä valitus johtuu, on se, että lapsi rakastaa vanhempaansa ja haluaisi kokea myös itse olevansa rakastettu. Onko tässä ketjussa ollut yhtäkään empaattista ja puolimatkaan vastaan tulevaa viestiä "vanhempien" edustajilta? Tuntuu, että lapsia joko vihataan tai ovat täysin yhdentekeviä.
Yllättävän monta kommenttia on tullut jossa aikuisia lapsia syytetään itsekkäiksi. Ei ymmärretä, että lapsilla on työnsä, lapsensa ja kotinsa hoidettavana. Sen lisäksi pitäisi juosta satojen kilometrien päässä selvittämässä vanhuksen asioita.
Vanhus itse kieltäytyy kotihoidon käynn
Meillä tämä toiminta koskee 20-30 luvuilla syntyneitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo oli yks parhaita herjoja täällä. Miten suuret ikäluokat olisivat voineet olla hyviä vanhempia kun he itse kasvoivat rottalaumana.
Hyvä kuitenkin kun uudet ikäluokat ovat hyviä vanhempia, niin sen pitää mennäkin.
Sinulta meni se pointti yli korkealta ja kovaa.
Rotat eivät ole kovin älykkäitä.
Rotat ovat erittäin älykkäitä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo oli yks parhaita herjoja täällä. Miten suuret ikäluokat olisivat voineet olla hyviä vanhempia kun he itse kasvoivat rottalaumana.
Hyvä kuitenkin kun uudet ikäluokat ovat hyviä vanhempia, niin sen pitää mennäkin.
Sinulta meni se pointti yli korkealta ja kovaa.
Rotat eivät ole kovin älykkäitä.
Rotat ovat erittäin älykkäitä!
Selittäisikö sitten korkea älykkyys tämän tunneköyhyyden että hyväksytään aikuisten lasten itsenäinen elämä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi siedätte tuollaista käytöstä? Boomerit käyttäytyvät just niin huonosti kuin saavat, eikä ole muissa maissa normaalia käytöstä että edes iäkkäimmät vanhukset pyörivät oman napansa ympärillä.
No, mun vanhemmat on 80 ja 82, ja minä katson asian niin, että nyt on se elämänvaihe, jossa minä huolehdin heistä ja siedän heiltä kaikenlaista mitä en nuoremmalta olisi sietänyt, samoin kuin he siesivät minulta kaikenlaista minun ollessa lapsi ja nuori, ja silti huolehtivat minusta vaikka olin ärsyttävä ja vaikea. Monella tapaa vanhana tulee lapseksi jälleen. En minä esim. katso, että voisin kuormittaa vanhempiani omilla ongelmillani. Minä olen nyt se vahvempi aikuinen, ja minun pitää kantaa omat taakkani, ja tarvittaessa lisäksi heidän taakkojaan. En minä myöskään siitä hajoa, jos minua ei huomioida ja puhuvat
"Huolehtivatko he sinusta? Minun vanhempani eivät eikä monen muunkaan. Ihan kuin miettisit vain mikä riesa sinä olet ollut ja mitä sinun pitää sen vastineeksi tehdä. Ovatko vanhempasi saaneet sinut uskomaan, että olet hankala/riesa/työläs tms? Ei kuulu vanhemman luoda tuollaista oloa lapselleen."
Kyllä huolehtivat. Eikä meillä ollut tuollaista että olisi syyllistetty hankaluudesta, minä vaan tiesin olleeni varsin raskas lapsi monella tapaa, myöhemmin aikuisena ADHD diagnosoitu ja aina jotain kolttosia tekemässä, teini-iässä vei päihteet, epämääräiset vanhemmat mieskumppanit, karkailut jne. Eli ihan oma päättely, että kiitos vanhemmille kärsivällisyydestä, jota minun kanssani todella tarvittiin. Nyt minä tarvin vähän kärsivällisyyttä heidän kanssaan, viimeisinä vuosinaan. Olen onneksi tosiaan sen verran vahva aikuinen jo nyt viisikymppisenä, ettei se tee edes tiukkaa, eikä aiheuta minussa ihmeemmpiä tunnereaktioita. Mutta kuten aiemmin todettu, mun tilanne on erilainen kuin monen muun täällä, koska mun lapsuudenkoti oli aidosti hyvä ja on aina ollut selvää että välittivät meistä lapsista, ja vasta nyt ihan viime vuosina alkanut tulla tätä itsekkäänoloista käytöstä, jonka uskon johtuvan ihan biologisista ikämuutoksista aivoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni suurten ikäluokkien edustaja tuntee varmaan sydämessään kipua siitä, että teki vääriä valintoja lastenhoitoon ja kasvatukseen liittyen. Lapsia ei useinkaan imetetty, heidät vietiin vauvana hoitoon, lapset olivat keskenään, kun vanhemmat olivat töissä, koulumatkat kuljettiin yksin, koulun jälkeen oltiin yksin. Lasten ollessa sairaana, heitä ei hoidettu kunnolla. Elämä pyöri aikuisten ja yhteiskunnan ehdoilla.
Toisaalta Suomi oli myös huomattavasti sosialistisempi yhteiskunta tuolloin. Tälläkin on merkitystä. Ajan hengessä korostui laitostuminen ja työelämä, johon naiset osallistuivat, kuten miehetkin. Yhteiskunta oli tärkeämpi kuin yksilöt.
No näin minäkin haluaisin uskoa. Kuitenkin, kun tätäkin lukee, tulee sellainen olo, että eivät tunne mitään.
Jos alkaa tuntea kipua, mikään ei estä
Ihan kuin jotkut oikeasti luulevat että suurten ikäluokkien lisääntymisaikana, 60-luku, 70-luku oli vaan omista valinnoista kiinni.
Toki mietin, nyt kun nuorilla on varallisuutta enemmän, kaikki mahdolliset tuet, on helppo valita hoitaa lapsi ainakin 3-vuotiaaksi kotona.
Toki minäkin tekisin nyt tässä asemassa missä nyt olen. Olisiko nämäkin pitänyt abortoida joiden äidit kävivät töissä. Nyt olisi varaa ottaa palkaton vapaa 10-vuotiaan nuhapäiviä varten. Silloin se saattoi olla varoituksen paikka.
Yritän vääntää rautalangasta. Meitä surettaa se, että te ette pysty puhumaan tunteistanne. Siksi jää kaipuuta yhteyteen.
Sinä kerrot tosiasioita. Ja noinhan se on. Siihen on ihan painavat syynsä ja ne ovat erittäin ymmärrettävät.
Me haluaisimme sellaisen yhteyden, että voisitte sanoa, että tuntui pahalta jättää se vauva sinne tai että olitte niin stressaantuneita, ettei ollut varaa antaa itsensä tuntea mitään. Voisi sanoa, että olisi halunnut olla lapsensa kanssa ja ymmärtää, että lapsi on voinut tuntea itsensä turvattomaksi tai rasittuneeksi. Siis mitä tahansa, kunhan ei vain robottimaista tosiasioiden kertomista tai ilkeyttä.
Jatkan: Abortteja tehtiin paljon ja Suomesta annettiin lapsia kansainväliseen adoptioon.
Vanhemmat käyttivät päihteitä (myös tupakointi sisällä), ja melko vapaata seksiä harrastettiin (esimerkiksi ryhmäseksi), vaikka lapsia olisi ollut kotona. Seksuaalisesti oltiin vapautuneita. Pornolehtiä tilattiin kotiin myös.
Ei kovin hieno kasvuympäristö lapsille. Nykyään lastensuojelu puuttuisi kaikkeen tähän.