Onko normaalia, että iäkkäät vanhempani eivät ole lainkaan kiinnostuneita minusta?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä jotkut jaksaa syyllistää.  Tuota 70-lukua ei voi millään aikakoneella muuttaa paremmaksi.

Tietysti me mummelit voimme seota ja työllistää terveyskeskuksen  psykologit katumalla miten huonoja vanhempia olimme.  Ryömiä lastemme edessä anteeksiantoa anoen.

Mahtaisko joku terapia muuttaa asiat paremmiksi, loihtia pitkät äitiys/hoitovapaat, tukimuotoja, työelämän joustavaksi,  noin jälkikäteen.

Ethän sinä sitä voi valita "sekoatko" vai et. Ei se ole valinta vaan sairaus. Toki jotkut sinnittelevät niiden sairauksiensa kanssa, vain jos ei pysty hoitamaan työtään, on pakko mennä lääkäriin.

Eikä kannata kadehtia KELA-terapiaa. Se maksaa karkeasti ottaen vajaan kymppitonnin sille, joka siellä käy. Siis ihan omista rahoista. Minkä muun sairauden hoitamiseen pitää käyttää tuollainen määrä omaa rahaa?

Siihen aikaan oli suhtautuminen mielenterveysongelmiin myös erilainen.  Nyt voi mennä työterkkarille ja saa  hermolomaa ja se on vaan fiksua jos on niin tunneherkkä ettei oikein kestä elämää.

Oliko lapselle parempi arjen kestävät vanhemmat vai psyyken lääkkeiden varassa kotona olevat?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä jotkut jaksaa syyllistää.  Tuota 70-lukua ei voi millään aikakoneella muuttaa paremmaksi.

Tietysti me mummelit voimme seota ja työllistää terveyskeskuksen  psykologit katumalla miten huonoja vanhempia olimme.  Ryömiä lastemme edessä anteeksiantoa anoen.

Mahtaisko joku terapia muuttaa asiat paremmiksi, loihtia pitkät äitiys/hoitovapaat, tukimuotoja, työelämän joustavaksi,  noin jälkikäteen.

Kun sinä mummeli kaadut ja lonkkasi murtuu, sinä menet lääkäriin. 

Sinä menet sinne lääkäriin, jotta sinun lonkkasi laitettaisiin parhaiten toimivaan mahdolliseen kuntoon.

Sinä et mene sinne siinä ajatuksessa, että joltenkin voisit palata vanhaan ja elää uudelleen sen hetken ja tällä kertaa yrittäisit pysyä pystyssä.

Samoin ne "päästään seonneet"' lapset menevät lääkäriin saadakseen oireensa hoidettua. 

Vierailija kirjoitti:

Siihen aikaan oli suhtautuminen mielenterveysongelmiin myös erilainen.  Nyt voi mennä työterkkarille ja saa  hermolomaa ja se on vaan fiksua jos on niin tunneherkkä ettei oikein kestä elämää.

Oliko lapselle parempi arjen kestävät vanhemmat vai psyyken lääkkeiden varassa kotona olevat?

Sinä siis olit koko ajan sairaana ja sinnittelit uupuneena parhaasi tehden? Ja olisit halunnut olla enemmän läsnä lapsellesi. Miksi sen sanominen on mahdotonta, jos noin oli?

Tämä on kyllä ollut hyvä keskustelu, ja on tullut vertaustukea. Valtavan samanlaisia kokemuksia on monella. Joku kirjoitti, että promille suurten ikäluokkien ihmisistä olisi tällaisia tunnekylmiä vanhempia. Kyllä luku on suurempi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siihen aikaan oli suhtautuminen mielenterveysongelmiin myös erilainen.  Nyt voi mennä työterkkarille ja saa  hermolomaa ja se on vaan fiksua jos on niin tunneherkkä ettei oikein kestä elämää.

Oliko lapselle parempi arjen kestävät vanhemmat vai psyyken lääkkeiden varassa kotona olevat?

Sinä siis olit koko ajan sairaana ja sinnittelit uupuneena parhaasi tehden? Ja olisit halunnut olla enemmän läsnä lapsellesi. Miksi sen sanominen on mahdotonta, jos noin oli?

Voi hyvä luoja kanssanne.  Yritin kääntää nuo nykyiset mt-lomat ja lääkkeet sen aikaiseen ajatteluun.

Kiitos , jaksoimme arkemme ihan hyvin kun tämmösiä tunneköyhiä rottia olimme.  Hoitopaikka oli hyvä, eikä työpäivät olleet 24 h vrk , viikonloput oli jo 70-luvulla vapaat.  Vuosilomat.  Emme itse juosseet missään tyttöjen illoiss, kuntosaleilla tms 

Onpa lohduttavaa, vaikka hyvin surullista, että muidenkin äidit ja isät vanhana vain puhuvat itsestään. Minunkin äitini soittaa vain kertoakseen omat kuulumiset. On kasikymppiseksi aika aktiivinen menijä, sen seitsemässä yhdistyksessä häärää ja määrää. Soitto menee yleensä niin että kertoo sään, kissan tekemiset, ruoat ja kuolleet ihmiset. Sitten alkaa huokailu että pitää mennä vessaan jne ettei tarvitse kuunnella minun juttujani. Eipä hän kyllä ole nuorempanakaan ollut kiinnostunut tai jos oli, niin käsitti kaiken väärin (tahallaan tai tyhmyyttään). 

Tässä ketjussahan ei kukaan penää sitä, että kaukainen 1970-luku pitäisi maagisesti muuttaa. Ihan riittäisi, jos nyt armon vuonna 2025 noudattaisi semmoisia tavallisia hyviä käytöstapoja, mitä nyt ihmiset yleensä osaavat noudattaa.

Olen itse laittanut jokunen vuosi sitten välit poikki myrkylliseen äitiini ja samalla loppui yhteydenpito siskoonikin, joka on keski-iässä alkanut kovin muistuttaa äitiäni. Nykyään jos puhun edes lyhyesti jomman kumman kanssa, järkytyn aidosti siitä käytöksestä. Olen nyt ollut nämä vuodet tekemisissä vain suhteellisen normaaleiden ihmisten kanssa ja olen ehtinyt tottua siihen, että kommunikointi on vastavuoroista eikä kukaan ole tahallaan ilkeä kenellekään. Nämä taas puhuvat ohi ja lyttäävät ja ovat todella inhottavia ihan vaan koska heillä on sellainen tapa. Kuitenkin tiedän, että he ovat aina olleet sellaisia. Kyse ei ole mistään dementiasta tai huonosta hetkestä, vaan oikeasti tuommoisia ne vaan ovat koko ajan, läpi elämänsä. Hrrrrr,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siihen aikaan oli suhtautuminen mielenterveysongelmiin myös erilainen.  Nyt voi mennä työterkkarille ja saa  hermolomaa ja se on vaan fiksua jos on niin tunneherkkä ettei oikein kestä elämää.

Oliko lapselle parempi arjen kestävät vanhemmat vai psyyken lääkkeiden varassa kotona olevat?

Sinä siis olit koko ajan sairaana ja sinnittelit uupuneena parhaasi tehden? Ja olisit halunnut olla enemmän läsnä lapsellesi. Miksi sen sanominen on mahdotonta, jos noin oli?

Sinulle varmaan on vaikeaa olipA aika mikä hyvänsä, pystytkö ottamaan elämäsi ilman Uni/psyyken lääkettä semnoisena se kun on, työajat, säännöt, lapset, käykö kaikki hermoille?

Olen näistä keskuslusivuilta katsellut että elämän kestäminen on nykyisin monelle vaikeaa.  Ja yritätte pakottaa kaikki johonkin syyllusyysmoodiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siihen aikaan oli suhtautuminen mielenterveysongelmiin myös erilainen.  Nyt voi mennä työterkkarille ja saa  hermolomaa ja se on vaan fiksua jos on niin tunneherkkä ettei oikein kestä elämää.

Oliko lapselle parempi arjen kestävät vanhemmat vai psyyken lääkkeiden varassa kotona olevat?

Sinä siis olit koko ajan sairaana ja sinnittelit uupuneena parhaasi tehden? Ja olisit halunnut olla enemmän läsnä lapsellesi. Miksi sen sanominen on mahdotonta, jos noin oli?

 

 

 

Voi hyvä luoja kanssanne.  Yritin kääntää nuo nykyiset mt-lomat ja lääkkeet sen aikaiseen ajatteluun.

Kiitos , jaksoimme arkemme ihan hyvin kun tämmösiä tunneköyhiä rottia olimme.  Hoitopaikka oli hyvä, eikä työpäivät olleet 24 h vrk , viikonloput oli jo 70-

Minua rupesi nyt kiinnostamaan, mitä siis haluat sanoa näistä "nykyisistä mt-lomista ja lääkkeistä"? Sinä luulet, että se on jokin ona valinta? Puolet hakemuksista hylätään. Niitä lausuntoja ei kirjoiteta ihan kevyesti. 

Ymmärrän, että voi tuntua pahalta olla itse osallinen siihen, että toinen ihminen menettää työkykynsä.

Nämä änkyrävänkäykset ovat erinomaisia esimerkkejä näiden huonojen vanhempien keskustelu"taidoista". Pelkkää tahallaan väärinymmärrystä, asioiden vääntelyä, liioittelua, aiheen vaihtoa ja itsestään uhrin tekemistä. Jos joku ei ole omassa elämässä tähän ihmistyyppiin törmännyt, niin kaikessa ärsyttävyydessään nämä kuitenkin antavat todella hyvän näytteen siitä kuinka minkäänlainen rakentava keskustelu ei onnistu, vaikka kuinka yrittää.

Näiden kanssa keskusteleminen tuntuu siltä kuin toinen osapuoli olisi näkymättömän seinän takana, ja se seinä vääntää kaikki keskusteluyritykset joksikin kamalaksi toksiseksi mössöksi, eikä siitä seinästä pääse millään läpi. Ihan kuin toinen osapuoli kävisi ihan eri keskustelua ihan eri ihmisen kuin minun kanssani, ja minä ja minun sanomani ei näy toiselle ollenkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siihen aikaan oli suhtautuminen mielenterveysongelmiin myös erilainen.  Nyt voi mennä työterkkarille ja saa  hermolomaa ja se on vaan fiksua jos on niin tunneherkkä ettei oikein kestä elämää.

Oliko lapselle parempi arjen kestävät vanhemmat vai psyyken lääkkeiden varassa kotona olevat?

Sinä siis olit koko ajan sairaana ja sinnittelit uupuneena parhaasi tehden? Ja olisit halunnut olla enemmän läsnä lapsellesi. Miksi sen sanominen on mahdotonta, jos noin oli?

Me tunneköyhät ihmiset kestimme arjen. Vaikka köyhyys ja rahattomuus olisi harmittanut.   

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siihen aikaan oli suhtautuminen mielenterveysongelmiin myös erilainen.  Nyt voi mennä työterkkarille ja saa  hermolomaa ja se on vaan fiksua jos on niin tunneherkkä ettei oikein kestä elämää.

Oliko lapselle parempi arjen kestävät vanhemmat vai psyyken lääkkeiden varassa kotona olevat?

Sinä siis olit koko ajan sairaana ja sinnittelit uupuneena parhaasi tehden? Ja olisit halunnut olla enemmän läsnä lapsellesi. Miksi sen sanominen on mahdotonta, jos noin oli?

 

 

 

Voi hyvä luoja kanssanne.  Yritin kääntää nuo nykyiset mt-lomat ja lääkkeet sen aikaiseen ajatteluun.

Kiitos , jaksoimme arkemme ihan hyvin kun tämmösiä tunneköyhiä rottia olimme.  Hoitopaikka oli hyvä, eikä t

Tiettävästi lapsillani ei ole mt -ongelmia. Kahdella on ollut syöpä mutta toistaiseksi siitä selvinneet. 

Ettei nyt 100 % suurten ikäluokkien lapsista kuitenkaan ole mt-sairaita.

Vierailija kirjoitti:

Siihen aikaan oli suhtautuminen mielenterveysongelmiin myös erilainen.  Nyt voi mennä työterkkarille ja saa  hermolomaa ja se on vaan fiksua jos on niin tunneherkkä ettei oikein kestä elämää.

Oliko lapselle parempi arjen kestävät vanhemmat vai psyyken lääkkeiden varassa kotona olevat?

Lapselle on ihan sinänsä sama vanhempien suhteen, kestävätkö he arjen vai ovatko psyykelääkkeiden varassa. Sillä on merkitystä, saako se lapsi huolenpitoa ja hoivaa - henkistä turvallisuutta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siihen aikaan oli suhtautuminen mielenterveysongelmiin myös erilainen.  Nyt voi mennä työterkkarille ja saa  hermolomaa ja se on vaan fiksua jos on niin tunneherkkä ettei oikein kestä elämää.

Oliko lapselle parempi arjen kestävät vanhemmat vai psyyken lääkkeiden varassa kotona olevat?

Sinä siis olit koko ajan sairaana ja sinnittelit uupuneena parhaasi tehden? Ja olisit halunnut olla enemmän läsnä lapsellesi. Miksi sen sanominen on mahdotonta, jos noin oli?

 

 

Sinulle varmaan on vaikeaa olipA aika mikä hyvänsä, pystytkö ottamaan elämäsi ilman Uni/psyyken lääkettä semnoisena se kun on, työajat, säännöt, lapset, käykö kaikki hermoille?

Olen näistä keskuslusivuilta katsellut että elämän kestäminen on nykyisin monelle vaikeaa.  Ja yrit

Me emme yritä pakottaa ihmisiä syyllisyysmoodiin vain luoda paremman ihmissuhteen. Tai oikeastaan ylipäätään ihmissuhteen. 

Ja on todella paskamaista käytöstä ivailla ihmisille, jotka ovat sairaita. Ihme koulukiusaaja. 

Tämä on niin totta. Oma isäni ja appikset, 40 ja 50 luvulla syntyneet, ovat olleet itseään täynnä niin kauan kun jaksan muistaa. Äitini nyt oli kiinnostunut ja myös lastenlapsistaan.

Lisäksi appikset molemmat ainoita lapsia omissa lapsuudenperheissään. Huomaa kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Nämä änkyrävänkäykset ovat erinomaisia esimerkkejä näiden huonojen vanhempien keskustelu"taidoista". Pelkkää tahallaan väärinymmärrystä, asioiden vääntelyä, liioittelua, aiheen vaihtoa ja itsestään uhrin tekemistä. Jos joku ei ole omassa elämässä tähän ihmistyyppiin törmännyt, niin kaikessa ärsyttävyydessään nämä kuitenkin antavat todella hyvän näytteen siitä kuinka minkäänlainen rakentava keskustelu ei onnistu, vaikka kuinka yrittää.

Näiden kanssa keskusteleminen tuntuu siltä kuin toinen osapuoli olisi näkymättömän seinän takana, ja se seinä vääntää kaikki keskusteluyritykset joksikin kamalaksi toksiseksi mössöksi, eikä siitä seinästä pääse millään läpi. Ihan kuin toinen osapuoli kävisi ihan eri keskustelua ihan eri ihmisen kuin minun kanssani, ja minä ja minun sanomani ei näy toiselle ollenkaan. 

Kuvailit keskustelun narsistin kanssa. 

Ja lisäisin tuohon listaan vielä sen, että sen lisäksi tässäkin keskustelussa he solvaavat suoraan ja ovat ilkeitä ja pilkallisia, eivätkä osoita milliäkään empatiaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siihen aikaan oli suhtautuminen mielenterveysongelmiin myös erilainen.  Nyt voi mennä työterkkarille ja saa  hermolomaa ja se on vaan fiksua jos on niin tunneherkkä ettei oikein kestä elämää.

Oliko lapselle parempi arjen kestävät vanhemmat vai psyyken lääkkeiden varassa kotona olevat?

Sinä siis olit koko ajan sairaana ja sinnittelit uupuneena parhaasi tehden? Ja olisit halunnut olla enemmän läsnä lapsellesi. Miksi sen sanominen on mahdotonta, jos noin oli?

 

 

 

Me tunneköyhät ihmiset kestimme arjen. Vaikka köyhyys ja rahattomuus olisi harmittanut.   

Joo. Ja sori siitä, että lapsenne olisivat tarvinneet oleellisissa kehitysvaiheissaan muutakin kuin tunneköyhyyttä. Ymmärrämme, että te teitte sen mikä osasitte ja taisitte, eikä ollut vaihtoehtoja. 

Mutta ei nyt ole 70-luku. Miksi jatkat tuota edelleen? Mikä nyt selittää asian?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siihen aikaan oli suhtautuminen mielenterveysongelmiin myös erilainen.  Nyt voi mennä työterkkarille ja saa  hermolomaa ja se on vaan fiksua jos on niin tunneherkkä ettei oikein kestä elämää.

Oliko lapselle parempi arjen kestävät vanhemmat vai psyyken lääkkeiden varassa kotona olevat?

Sinä siis olit koko ajan sairaana ja sinnittelit uupuneena parhaasi tehden? Ja olisit halunnut olla enemmän läsnä lapsellesi. Miksi sen sanominen on mahdotonta, jos noin oli?

 

 

 

Voi hyvä luoja kanssanne.  Yritin kääntää nuo nykyiset mt-lomat ja lääkkeet sen aikaiseen ajatteluun.

Kiitos , jaksoimme arkemme ihan hyvin kun tämmösiä tunneköyhiä

Tiettävästi lapsillani ei ole mt -ongelmia. Kahdella on ollut syöpä mutta toistaiseksi siitä selvinneet. 

Ettei nyt 100 % suurten ikäluokkien lapsista kuitenkaan ole mt-sairaita.

Mistä muusta sairaudesta kuin mt-ongelmista vitsaillaan, ivaillaan, laitetaan ne sairastuneen omaksi syyksi? No, alkoholismi varmaan ainakin. Tosin sekin on mt-sairaus. Ja sitä kyllä esiintyi paljon myös 70-luvulla ja käsittääkseni tämän hetken vanhuksista osa käyttää ihan reippaastikin alkoholia. 

Ovat helpolla saanet kaiken ja itsekkäitä. Iljettävä sukupolvi.