Vanha äitini tarvii apua ja ja autankin, mutta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhukset kaipaa seuraa ja juoksuttaa omaisia myös omaksi turvakseen. Mukaan johonkin eläkeläiskerhoon, että löytyy sisältöä päiviin. 

Mun mummu ei huolinut mummokerhoa tai maksettua apua. Vain omien tyttärien apu ja seura kelpasi. 

Sitten joutuu olemaan enemmän yksin. Ei nuorempi polvi voi ryhtyä päiväkerhoksi tai antaa jatkuvasti kodinhoitopalveluita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhuksilla korkeampi elintaso kuin koskaan kenelläkään, yleisti joku.

Kenellä on, kenellä ei.  Meistä vaatimattomista oloista halveksittua tehdastyötä/lattiatason työtä tehneistä sanoisin että koulutettujen viiskymppisten lasten elintaso on nut jo korkeampi.

Jos vanhuksilla maaseutukaupungissa kerrostaloasunto tai 70-luvun omakotitalo jonka arvo on kolmion arvoinen. On lapsillamme pääkaupunkiseudulla 3xkalliimpi asunto maksettuna, tulot kolminkertaiset omaan työelämäämme verrattuna.

Nää on yksilöjuttuja, ei sukupolvijuttuja. 

.

Kuitenkin isovanhemmillani 10-luvulla syntyneillä kouluttamattomilla ihmisillä oli viisikymppisinä tontti ja kerrostaloasunto Espoossa, oma auto ja sitten kuusikymppisinä tontti vaihtui kesäasuntoon 25 min päässä kodista. Vaikka seuraavat polvet ovat rikkaampia, ei tuo välttämättä ole ihan helposti to

Orvotkin perivät vanhempansa.  Espoo oli 60-luvulla ehkä eri.  En tiedä tuon ajan pankkirahoituksia, tokko sinäkään.  Mutta toki voi isovanhempiaan kadehtia.

En ehdi nyt lukea kaikkia kommentteja, mutta ap:n aloitukseen liittyen; en itse enää jaksa jäärävanhempaani. Hänelle ei kelpaa mikään ja kaikki yhteydenotot ovat pelkkää valitusta. Ollut jo vuosia. On tällä hetkellä esim. haastamassa oikeuteen kotihoitoa jne yms

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Nro 112: "Hyvin perustelit miksi pitää kiukutella vanhemmilleen.  Heillähän on asiat hyvin.  Toista lapsparoilla joiden ikä on nyt 60-+"

Jos tämä oli mulle kommenttiini 110, niin voin kertoa, että sen 1,5 vuoden aikana mä todella, todella monta kertaa mietin, pitäisikö mun tehdä huoli-ilmoitus. Koska selvää oli, ettei isästä ollut muistisairaan  äitini hoitajaksi. Kauan sitten äiti kuitenkin mulle kertoi, että hänen toiveensa olisi saada olla loppuun asti kotona. Äiti oli jo nuorena sellainen, ettei pitänyt lainkaan tuntemattomista ihmisistä. Ei koskaan halunnut tutustua yhtään millään tasolla edes naapureihinsa. Vain sukulaiset äiti hyväksyi. Tiesin myös äidin hoitotahdosta, koska äiti oli kertonut sen mulle. Valitettavasti vaan se hoitotahto oli paperilla (allekirjoitettu 1990-luvulla) ja isä piti koko paperin piilossa äidin kuolemaan asti. Moni asia, mitä äidin viimeisinä elinkuukausina tapahtui, oli täysin äid

Kommentin 109 yleinen vanhusviha oli kommenttini aihe, pitäis ruveta sanomaan kommentin nro.

On kumma kun kuuskymppiset joilla jo vanhuus kolkuttaa ovella ovat hyvin vanhusvihamielisiä.

Noin omasta suvusta, sisarusteni 60-70- vuotiaista lapsista moni on huonokuntoisempi kuin minä heidän nuorin tätinsä..  vanhoja ovat jo hekin.

Vierailija kirjoitti:

Ja mikä siinä on niin ylivoimaista maksaa taksista, jos on hyvä eläke ja kymmien tuhansien säästöt. Voisivat mummut kyläillä ja kahvitella toistensa luona, käydä vaikka kimpassa kaupassa. Mut ei. Tytär on se jota juoksutetaan

Särähti vähän tuo, että voisivat mummut kylällä ja kahvitella toistensa luona.

Et tiedä mistä tässä on kyse.  Ne mummujen toistensa luona kahvittelemiset on jo olleet ja menneet.  Minunkin äidillä oli vilkas seuraelämä vielä 80-vuotiaana.  

Sitten yksi toisensa jälkeen ne mummukaverit hiipui pois, kuka sairauteen, kuka hautaan.  Lopulta ei ollut ketään, ei yhden yhtäkään ystävää, sukulaista tai tuttua, jonka luona kävisi tai kuka tulisi käymään, ei edes ne häntä nuoremmat ystävät.  Oli vain me, hänen lapsensa.

Ja mekin aloimme jo ikääntyä.  Siskon mies, joka kovasti hoiti äitimme asioita ja oli vahva ja riuska mies, menevä ja tekevä, hoiti paljon äidin asioita.  Ja sitten sai aivoinfarktin.  Siihen se loppui.

Ja äiti eli 98-vuotiaaksi.  Siinä oli paljon vuosia, jotka hän vietti yksin.  Hän oli niin "hyväkuntoinen," ettei päässyt hoivakotiin eikä halunnutkaan.  Pärjäsi joten kuten yksinään asuen, tietysti meidän tyttärien avulla. Ilman meitä ei olisi kyllä onnistunut. 

Kävi kotisairaanhoitaja määrä välein, siivoojat kävivät, jalkahoitaja, fysioterapeutti ja ruokalähetti.  Mutta ei se riitä vanhukselle, hän tarvitsee paitsi niitten kaikkien asioittensa hoitajaa, myös ja ennenkaikkea seuraa.  Seuraa, seuraa ja seuraa.  Puhekaveria, läsnäolijaa.  Ei vain jotain piipahtajaa.

Joskus siitä puhuttiin.  Äiti ei ollut yhtään innostunut mistään järjestetystä ystävä palvelusta.  Vieras ihminen, joka tulee vain sen takia, että hän nyt seurustelee viran puolesta, ei napannut, ja ymmärrän hyvin.  Se, että hänet olisi kuskattu jonnekin palvelutaloon johonkin mummokerhoon, oli myös kauhistuttava ajatus, ei missään nimessä hän sitä halunnut.  Hän halusi omat ihmisensä ympärilleen, se toi turvallisuutta.  Oma koti ja omat ihmiset.  Se vain, että niitä omia ihmisiä oli enää niin vähän.

On kovin helppo heittää sivusta ohjeita, että mummu sinne vaan ja maksullinen palvelu hoitaa sitä ja tätä.  Ei se niin vain mene.  Ja tunteet on mukana niin vahvasti vielä.  Vaikka käy hermoille, oma vanhempi se kumminkin on, ei mikään kuka vaan.  Kaikilla ei ole huonot välit vanhempiinsa eikä kaikki vanhemmat todellakaan ansaitse huonoa kohtelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhuksilla korkeampi elintaso kuin koskaan kenelläkään, yleisti joku.

Kenellä on, kenellä ei.  Meistä vaatimattomista oloista halveksittua tehdastyötä/lattiatason työtä tehneistä sanoisin että koulutettujen viiskymppisten lasten elintaso on nut jo korkeampi.

Jos vanhuksilla maaseutukaupungissa kerrostaloasunto tai 70-luvun omakotitalo jonka arvo on kolmion arvoinen. On lapsillamme pääkaupunkiseudulla 3xkalliimpi asunto maksettuna, tulot kolminkertaiset omaan työelämäämme verrattuna.

Nää on yksilöjuttuja, ei sukupolvijuttuja. 

.

Kuitenkin isovanhemmillani 10-luvulla syntyneillä kouluttamattomilla ihmisillä oli viisikymppisinä tontti ja kerrostaloasunto Espoossa, oma auto ja sitten kuusikymppisinä tontti vaihtui kesäasuntoon 25 min päässä kodista. Vaikka seuraavat polvet ovat rik

Orvotkin perivät vanhempansa.  Espoo oli 60-luvulla ehkä eri.  En tiedä tuon ajan pankkirahoituksia, tokko sinäkään.  Mutta toki voi isovanhempiaan kadehtia.

En todellakaan kadehdi isovanhempiani. Olen itse elänyt paljon helpomman elämän. Sotaorvot perivät vaatteet päällään. Kun isovanhemmat aloittivat yhteisen elämänsä, heillä ei ollut mitään mistään. Yksi kattila ja vaatteensa. Nuo omistukset olivat tuossa vaiheessa velattomia. Velkaomaisuutta saa toki tänäkin päivänä hyvin moni.

Kontrollointia, manipulointia, alistamista tuo kaikki on. Vanhus osaa käydä taksillakin asioillaan jos pää ja jalat toimii. Onko vanhempasi maksanut osansa autosi kuluista katsastus, kesä ja talvirenkaat,huolto  kun pitää maksamaasi autoa omanaan.päälle vielä oman aikasi tuntitaksa.. päälle saat haukut,arvostelut ja syyllisyyden. Olen niin yksin ja se on lapseni vika. Itse ei kyllä tehdä asian eteen mitään. Kunhan saadaan lapsi tuntemaan pahaa oloa ja syyllisyyttä omasta tyytymättömyydestä ja pelosta. Tiedän tunteen.

Tuttua. Välillä raskasta, välillä koomista olla tällaisen ikääntyvään vanhemman ainoa lapsi. Isäni mielestä hyvinvointialueen henkilöstö tahallaan katsoo hänelle aina sellaisia aikoja, että sivukylältä on juuri mennyt viimeinen linja-autovuoro moneen tuntiin. Todellisuudessa on jo sen verran heikossa kunnossa ja muisti pettää, ettei omin päin pääsisi linja-autolla perille ja aina löytynyt lähipiiristä kyyditsijä. Kieltäytyy jääräpäisesti myös Kela-taksista, koska kerran maksoi mielestään liikaa Kela-taksin matkasta.

Kyllä yhteiskunta huijaa tahallaan sairasta ja köyhää ihmistä -mentaliteetti saa iän myötä aina vain oudompia piirteitä. Helpointa itselle antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, vaikka välillä sorrun yrityksiin tarjota vaihtoehtoista näkökulmaa. Läheisiä pitää auttaa, mutta ei tarvitse ottaa kuormaksi jääräpäistä jurputusta, jota ei kuitenkaan osaa ratkaista "oikein". 

Nro 124: "Kommentin 109 yleinen vanhusviha oli kommenttini aihe, pitäis ruveta sanomaan kommentin nro.

On kumma kun kuuskymppiset joilla jo vanhuus kolkuttaa ovella ovat hyvin vanhusvihamielisiä.

Noin omasta suvusta, sisarusteni 60-70- vuotiaista lapsista moni on huonokuntoisempi kuin minä heidän nuorin tätinsä..  vanhoja ovat jo hekin."

Kommentin, johon vastaa, numeroiminen on oikeasti kannatettava idea. Yleensä teenkin niin, kuten taas tässäkin kommentissani. Kun monesti jos vaan lainaa kommenttia, kommentti, johon oli tarkoitus vastata, ei siinä näykään vaan ne edelliset. 

Mutta asiaan...se, että ei hyväksy vanhuksilta mitä tahansa oikkuja ja temppuja, ei ole mitään vanhusvihaa. Jos taaperosi heittää puurolautasen lattialle ja potkaisee kissaa, ei sekään ole lapsivihaa, että kiellät - ja jatkossa estät - taaperoasi tekemästä niin. Rajat pitää voida asettaa. Niin vanhukselle kuin lapsellekin. Tai ihan minkä ikäiselle ihmiselle tahansa. Mä täytän tänä vuonna 64 ja se ei suinkaan tarkoita, että voisin alkaa aikuisten lasteni suhteen perseilemään miten huvittaa. Eikä se, että ajattelen näin, ole mitään vanhusvihaa. Vanhuksia voi koittaa ymmmärtää (ja tässäkin ketjussa useammassakin kommentissani olen kertonut just tähän ymmärtämiseen liittyviä asioita), mutta silti kaikkea ei tarvitse hyväksyä. Mä pystyn joskus ymmärtämään, miksi joku on tappanut toisen ihmisen, mutta ymmärtäminen ei tarkoita, että myös hyväksyisin tappamisen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini sai 10 vuotta sitten käteen 2200 euroa/kk (synt. 40-luvulla). Itse saan nyt tk-eläkettä 2050 e/kk. Minun urani on ollut vaativampi, koulutus myös ja palkka suhteessa parempi.

 

 

Eipä tuossa isoa eroa ole.  Verotus ym vaikuttaa nettoon. Työuran pituus.

Ero on työn vaatimassa koulutuksessa (huomenna myös vuodet jotka opintoetuuksilla ja todennäköisesti opintolainalla kustannettiin) ja työn vaatimuksissa sekä erityisesti työuran pituudessa. Ja yli kaiken edellä mainitun ero on siinä, kuinka monta eläke-euroa on mahdollista saada takaisin niistä, jotka on työurallaan maksanut. Niinpä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhuksilla korkeampi elintaso kuin koskaan kenelläkään, yleisti joku.

Kenellä on, kenellä ei.  Meistä vaatimattomista oloista halveksittua tehdastyötä/lattiatason työtä tehneistä sanoisin että koulutettujen viiskymppisten lasten elintaso on nut jo korkeampi.

Jos vanhuksilla maaseutukaupungissa kerrostaloasunto tai 70-luvun omakotitalo jonka arvo on kolmion arvoinen. On lapsillamme pääkaupunkiseudulla 3xkalliimpi asunto maksettuna, tulot kolminkertaiset omaan työelämäämme verrattuna.

Nää on yksilöjuttuja, ei sukupolvijuttuja. 

.

Kuitenkin isovanhemmillani 10-luvulla syntyneillä kouluttamattomilla ihmisillä oli viisikymppisinä tontti ja kerrostaloasunto Espoossa, oma auto ja sitten kuusikymppisinä tontti vaihtui kesäasuntoon 25 min päässä kodista. Vaikka seuraavat polvet ovat rik

Saahan sitä kateudeksikin syyttää. Mutta ihmisen on kuitenkin hyvä olla perillä ympärillään ja yhteiskunnassa tapahtuvista muutoksista ja ilmiöistä, etenkin niistä, jotka vaikuttavat suoraan omaan tulevaisuuteen ja turvallisuuteen. Yleensä kai näitä ilmiöitä havainnoidaan omassa lähiympäristössä ja sitten yhdistetään laajempiin kokonaisuuksiin ja yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä tilastotietoon. Jos sekä tilastot ilmoittavat ja oman suvun piiristä tehdyt havainnot ovat yhteneväisiä, niin alkaahan ne totuuksista vaikuttamaan. 

Mutta voidaan sopia, että kaikkea tuota sanotaan kateudeksikin. Eipä se asiaa muuksi muuta. 

Vierailija kirjoitti:

63: nykyiset vanhukset ovat tyyränneet omat vanhempansa vanhainkoteihin aikaisin, antaneet omien lastensa hoitaa itse itsensä ja kesäisin pitäneet leireillä ja mummoloissa, että saavat rauhassa toipua työstä, johon ei ole tarvinnut mitään koulutusta ja johon on päässyt, jos on osannut kävellä tehtaanovesta sisään. Lapset on saatu maailmalle ja todettu, että pärjäilkää, niin mekin teimme aikanaan. Lapsenlapset käydään kuvaamaan Facebookkiin. Teneriffalta käsin on hankala ollut sen kummemmin osallistua. 

Vaatimukset on olleet todella alhaiset niin vanhemmuudessa, kuin työelämässä. Kummassakin on onnistunut, jos on ollut suurin piirtein selvin päin enimmäkseen. Samalla on kääritty huippueläkkeet, joista nyt ei voi käyttää penniäkään, kun lapset ovat ilmaista työvoimaa, eikä heitä juoksuttaessa edes muistu mieleen, että lapsenlapsetkin saattaisivat tarvita vanhempiaan.

Tämä on todella näin. Meillä sentään isovanhemmat hoitivat lapsenlapsiaan, mutta meitä lapsia aikoinaan ei hoitanut kukaan, tai sitten isovanhemmat joskus. Kyllä se vähän meinaa katkeroittaa, kun ensin on pienestä saakka joutunut huolehtimaan itsestään. Opiskeluaikana ei saanut juuri mitään tukea eikä autettu pääsemään töihin. Sitten ei päässyt töihin kun ei ollut työkokemusta. Sitten nuorena aikuisena huolehdittiin lapsista, omista ja uusperheenä muidenkin. Sitten lasten opiskeluajan avustuksesta, koska omille ei halunnut samaa kuin mikä tilanne oli itsellä. Sitten kun olet kituuttanut köyhänä matalapalkkaisena pätkätyöläisenä keski-ikään, joudut huolehtimaan vanhuksista, joilla pää toimii kuin 5-vuotiaalla, mutta joilla on itsemääräämisoikeus, ja jotka pääsee joka paikkaan jopa autolla. Ja kaiken lisäksi yksikin vanhus saa eläkettä puhtaana käteen enemmän kuin olet itse koskaan eläissäsi saanut palkkaa bruttona. Nämä sitten soittelee pahimmillaan 10 kertaa päivässä ja ihan koko ajan on joku ongelma, jotain on hukassa tai vanhus ei itsekään tiedä mikä se ongelma on.

Ihan oikeasti, milloin on minun vuoroni elää? Sitten kun näistä aika jättää, on itselläni jo varmaan alkava dementia tai olen joutunut osastolle mielenterveyssyistä tai saanut terveysongelmia kuten Lampaalle kävi. Olen koko ikäni joutunut huolehtimaan muista. Kukaan ei ole vähän kärjistetysti koskaan huolehtinut minusta. Saisinko olla vain ihan yksin ja huolehtia itsestäni ja sopivassa määrin ihan lähimmistä perheenjäsenistäni? En jaksa enää. 

Autan anoppia ihan mielelläni, koska hän ei juoksuta turhaan ja on itse aikoinaan auttanut paljon meitä. Kävisin mieluummin kylässä hänen luonaan kuin omalla vanhemmalla, mutta kovin usein en ehdi. Onneksi hänellä on myös ystäviä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon havainnut, että vanhukset haluaa hoitaa kaiken "paikan päällä" ja ihan ymmärrettävää. Sehän on tuttua heille. Ja bonuksena se, että saa aikuisen lapsen/muun seuralaisen mukaan ja viettämään aikaa kanssaan. Mikäs sen inhimillisempää.

Mutta kun tiistaina aamu on alkanut sillä, että vanhus soittaa kesken aamupalaverin 5 kertaa (no mutta sinähän olet kotona, itse kerroit että et mene toimistolle, mikä ihmeen etä ja mikä ihmeen tiimssi" ja kertoo, että tänään on lääke x loppu. Eikä käy kannassa uusia, kun apteekissa nämä asiat hoidetaan, niin tänään on mentävä. Ja siinä meni sen päivän ylityöt ja näköjään sitte  pilatestuntikin, vaikka oli maksettu. Onneksi teini pääsee omiin harkkoihin kaverin kyydillä, kunhan muistan muistuttaa että sopii kaverin kanssa ajoissa. Ja parempi, että tänään tiistaina kuin huomenna, sillä silloin on kuopuksen fysioterapia. Ja ehj

Jos vanhus soittaa lapselleen viisi kertaa aamupäivän aikana, niin hänellä on ehkä dementia. Hän ei yksinkertaisesti muista, että on jo soittanut. Mielestäni kuulostaa vähän siltä. Samoin täysin järjetön monessa kaupassa käyminen on liioittelua. Ne, jotka pystyvät hoitamaan asioita itse, tekevät niin. Siinä saa liikuntaa ja ajankulua ja "säästettyä". Joillekin  tuttu maku on tärkeä asia, vrt kaikki, jotka valittavat somessa, että tutun suklaan tai elintarvikkeen makua on muutettu. Mutta lähisukulainen ei voilähteä mukaan kaikkeen vaan pitää rajoittaa kaupasssakäynti esim. kahteen liikkeeseen.

Oman reilu 80v vanha äitini käy kaupassa reilun kilometrin päässä kotona. Näin talvella kun on liukasta ja esimerkiksi jalkakäytävät ovat usein huonossa kunnossa, niin hän valittaa kuinka kauppareissut ovat raskaita. Hänen kotinsa lähellä olisi toinekin kauppa, mutta siellä ei voi käydä, koska siellä on hänen mielestään kalliimpaa kuin siinä kaupassa, missä hän käy. Vaikka tilanne on varmasti päinvastoin. Sitten hän käy ostamassa jotain hygieniatuotteita ja pyykinpesuaineitta esim. Tokmannissa, jonne on yli 2 kilometriä matkaa. Siellä kun ne ovat halpoja. 

Hän valittaa, että on raskasta käydä kaupoissa ja ostaa tavaroita, kun ei jaksa kuljettaa paljon kerralla. Mutta mitään apua ei voi ottaa vastaan, vaikka me lapset sanomme, että me voisimme viedä hänet kauppaan ja tuoda kotiin ilmaiseksi autolla. Ei voi ottaa apua vastaan, kun on liikuttava ja pärjättävä itse. Sitten kuitenkin joka kerta, kun hän soittaa meille lapsille, niin hän valittaa, että kuinka kaupassa käyminen oli raskasta varsinkin jos on liukasta eikä jalkakäytäviä ole aurattu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja miten pihejä vanhukset on! Välillä ihan monttu auki ihmettelen.

Jos sinäkin saisit  1300 kuussa voisit olla pihi.

Siitä vuokra, lääkkeet, ruoka, puhelin ym

Oma toinen vanhempani on varmasti maailman pihein. Ja hän saa eläkettä yhtä paljon kuin ihan hyvätuloinen palkansaaja palkkaa. Rahaa on enemmän kuin ehtii ikinä itse käyttää. Velaton ollut jo viimeistään nelikymppisenä ja ikänsä hyväpalkkaisessa työssä. Juuri kenestäkään ei ole tarvinnut eläessään huolehtia kuin niistä töistä ja töistä, ja omista mielenkiinnonkohteista.  Minä olen velallinen työssäkäyvä melkein viisikymppinen, ja olisin onnellinen jos saisin edes tuon 1300e kuussa. Riittäisi minulle oikein hyvin ja saisin lainatkin kuitattua aika pian ja sillä rahalla auttaisin jo jälkikasvuakin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja miten pihejä vanhukset on! Välillä ihan monttu auki ihmettelen.

Jos sinäkin saisit  1300 kuussa voisit olla pihi.

Siitä vuokra, lääkkeet, ruoka, puhelin ym

Oma toinen vanhempani on varmasti maailman pihein. Ja hän saa eläkettä yhtä paljon kuin ihan hyvätuloinen palkansaaja palkkaa. Rahaa on enemmän kuin ehtii ikinä itse käyttää. Velaton ollut jo viimeistään nelikymppisenä ja ikänsä hyväpalkkaisessa työssä. Juuri kenestäkään ei ole tarvinnut eläessään huolehtia kuin niistä töistä ja töistä, ja omista mielenkiinnonkohteista.  Minä olen velallinen työssäkäyvä melkein viisikymppinen, ja olisin onnellinen jos saisin edes tuon 1300e kuussa. Riittäisi minulle oikein hyvin ja saisin lainatkin kuitattua aika pian ja sillä rahalla auttaisin jo jälkikasvuakin. 

Että työssäkäyvälle ei jää 1300 käteen?  Omena joskus putoaa puusta kauas.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Jäärät voi olla oikeasti tosi raskaita. Mä jouduin vuosi sitten kysymään isältäni, kumman hän on valmis hautaamaan ensin: vaimonsa vai nuorimman tyttärensä. Edes siinä vaiheessa, kun mä sairastuin, isä ei olisi huolinut apua keneltäkään muulta kuin multa. Kun lakkasin lääkärin suosituksesta  vastaamasta puhelimeen, alkoi ulkopuolinen apukin kelvata. 

Ketjussa tulikin esille jo vanhuksen seuran tarve. Mun isä soitteli mulle aiemmin milloin mistäkin asiasta ja sanoi, että tule äkkiä tänne. Kun menin, siellä oli jo kahvi valmiiksi keitetty. Tein pyydetyn homman ja sitten piti jäädä vielä kahvillekin. Ymmärrän kyllä, että muistisairaasta vaimosta ei ole kovin hyvää juttuseuraa, joten monista asioista isä soitti mut apuun vain ja ainoastaan sen takia, että halusi musta juttuseuraa. Kun lakkasin jäämästä kahville (eli hoidin vain sen akuutin homman), väheni isän soitotkin jonkin verran. 

Nyt, kun äiti on jo poissa

Mitä sulle Lammas muuten kuuluu? Miten menee nyt ja onko sulla omia ilonaiheita? Joko olet reissussa käynyt? Jos et vieläkään, niin minä annan sulle nyt määräyksen, että 3kk sisällä teet jonkun reissun. Mieluiten tee se, vaikka olisit jo käynytkin. Ja varaa siellä reissussa itsellesi jotain hemmotteluhoitoa, syö hyvässä ravintolassa ja käy mukavissa paikoissa. Olet sen ansainnut. 

Niin katsos kun kaikki ei päässeet nuorena kiinni niihin hyviin duuneihin. Sitä kun valmistui työttömäksi ja siihen aikaan se työttömän leima jäi. Kun ei saanut sitä ensimmäistä paikkaa. Sitten sai jossain kohtaa pätkätöitä tai osa-aikaista jostain matalapalkka-aloilta. Tämä on joidenkin meidän todellisuus. Olisi tietysti pitänyt opiskella lisää, mutta siihenkään ei ollut varaa. Eikä edellinen sukupolvi voinut ymmärtää, kun heille töitä oli aina tarjolla. Eli työtön jälkikasvu oli vain laiskaa eikä niillä ollut mitään käsitystä, miten vähällä piti tulla toimeen ja miten vaikeaa työnsaanti oli ja on. 

Miten ihmeessä hän saa noin hyvää hoitoa, kuren verikokeita, tähystyksiä yms.? 

Omat vanhempani eivät julkisella pääse kuin juuri ja juuri sairaanhoitajan puheille