Vanha äitini tarvii apua ja ja autankin, mutta

Vierailija kirjoitti:

Millä lailla vaikeimman kautta nuo sitten haluaa tehtävän?

 

Mun äitini kieltäytyy ehdottomasti turvarannekkeesta koska hän ei kuulemma voi kaatua. Jos kaatuu niin hän nousee itse ylös. 

Apua voi akuutisti tarvita muutenkin,  kuin kaatuessa.

Onko Mamma koittanut mennä lattialle istumaan ja nousta siitä? Voi vastassa olla yllätys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä lailla vaikeimman kautta nuo sitten haluaa tehtävän?

 

Mun äitini kieltäytyy ehdottomasti turvarannekkeesta koska hän ei kuulemma voi kaatua. Jos kaatuu niin hän nousee itse ylös. 

Apua voi akuutisti tarvita muutenkin,  kuin kaatuessa.

Onko Mamma koittanut mennä lattialle istumaan ja nousta siitä? Voi vastassa olla yllätys.

Juu, kaikin tavoin on koitettu selittää asiaa. Mutta häntä kuulemma pidetään nyt hulluna kun tuollaista on keksitty että tarvitsee. En jaksa enää puhua asiasta. 

Täällä puhutaan vanhuksista, minkä ikäisiä tarkoitatte? Ihan vain uteliaisuudesta kyselen. Olen itse 76 ja käyn yleensä vain yhdessä kaupassa, mutta jos joku tuote on huomattavan alennettuun hintaan, menen sitten sinne (viereinen kauppa). Joskus ihan vaihtelun vuoksi menen muihinkin kauppoihin ja kauppakeskuksiin päiväkahville. Laskuni/pankkiasiani hoituvat "itsestään", koska ovat pääasiassa e-laskuina. Olen jo niin vanha, että haluan asioiden menevän mahdollisimman helposti ja yksinkertaisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Äitiä pitää esim kuskata moneen eri kauppaan, kun sama tuote maksaa jossain 20cnt vähemmän kuin toisessa. Ihan yhtä hyvin minä voisin tullessani käydä kaupassa ja tuoda ne täsmälleen samat tavarat kuin mitä on vuosia ostanut. Mut hälle ei käy, kun en muka osaa katsoa onko varmasti gluteenitonta.

Ap

miksi kuskaat?? Sanot että nyt mennään tähän kauppaan, ei mihinkään muualle. Nouse tossun alta pois

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä lailla vaikeimman kautta nuo sitten haluaa tehtävän?

 

Mun äitini kieltäytyy ehdottomasti turvarannekkeesta koska hän ei kuulemma voi kaatua. Jos kaatuu niin hän nousee itse ylös. 

Äitini säilytti turvarannekettaan lipastossa sokerikon alla...

Isäni oli siinä kunnossa, ettei osannut edes käyttää sitä. Löytyi irtona jostain hyllyn päältä. Äitini ei sellaista edes halua, koska äääääääks säteilyä. Äidilläni on omasta mielestään sähköallergia, jossain vaiheessa se jopa esti hänen kännykkänsä käyttöä. Puhelu kesti vain muutaman minuutin.

Nykyään valitettavasti yli tunnin mittaisia todella omituisia yksinpuheliuita, johon ei saa sanaa väliin. 

Nro 69: Olet ihan oikeassa. Mä nostan silti edelleen esiin sen, että vanhuksen käytöksen takana voi olla ihan vain yksinäisyys. Aikoinaan puolen vuoden ajan - vaikka kävelin itsekin kyynärsauvojen kanssa - kannoin vanhempieni ostokset heille kotiin. En käynyt itsekään kaupassa kahden polvileikkaukseni välissä vaan tilasin kotiinkuljewtuksella, mutta isä halusi, että tilaan myös heidän ostoksensa. Se ei käynyt, että isä olisi tilannut itse, eikä edes se, että minä olisin tilannut heille. He halusivat, että minä henkilökohtaisesti tulen käymään. He halusivat tavata minut, ei niillä ostoksilla ollut niin väliä. Toinen polvileikkaukseni oli helmikuussa ja ennen sitä sanoin isälle, että mä en sitten varmaan noin viiteen viikkoon leikkauksen jälkeen tule menemään lainkaan ulos. Että joko hän nyt opettelee tilaamaan itse tai sitten ovat 5 viikkoa ilman ruokaa. Hyvin oppi tilaamaan ja sen jälkeen toistuvasti kertoi, miten hyvä palvelu se oli. 

Heittäytymällä "hankalaksi" vanhus saa omaisiltaan paljon enemmän aikaa kuin jos vanhukselle sopisi kaiken tekeminen helpoimman kautta ja nopeasti. Miksi viettää läheisensä kanssa vain 15 minuuttia, jos voi viettää 2 tuntia? Vanhuksen kannalta on siis mielekästä tehdä kaikki vaikeimman kautta, koska silloin rakas tytär/poika on vanhuksen kanssa pidempään. 

En itsekään alussa tajunnut tätä kuviota. Loppujen lopuksi isälle olisi ollut ihan sama, vaikka olisin käynyt siellä siirtämässä vain puhtaan juomalasin yhdestä kaapista toiseen, kunhan jäin myös tunniksi pariksi kahville. Isällä, vaikka onkin jo 95v, ei ole mitään läääkityksiä eikä mitään sellaisia sairauksia, minkä vuoksi mua voisi juoksuttaa siellä. Ei yhtään mitään konkreettista, mihin tarvitsisi mun apuani. Niin kauan, kun äiti vielä eli, isä saattoi soittaa äidin touhuiluista ja vaivoista montakin kertaa vuorokaudessa. Myös öisin soitteli ja kesken työpäivän. Mutta....mä olen äidin kuoleman jälkeen käynyt joka ainoa sunnuntai klo 14:00 isän luona kahvilla. Istun siellä aina 2-3 tuntia ja isä saa mun jakamattoman huomioni ja voi puhua sydämensä kyllyydestä ilman, että hänen tarvitsisi keksiä joku pikkuavuntarve, jolla saisi mut tulemaan luokseen. Viime sunnuntaina kuuntelin kahden tunnin luennon rakennustekniikan fysiikasta (eikä ollut edes ensimmäinen kerta), mistä en ymmärtänyt ihan eri alan ihmisenä hölkäsen pöläystä, mutta isälle oli tärkeää saada puhua. Ja pyghya nimenomaan itselleen tärkeälle ihmiselle eli mulle, ei jollekin random vanhukselle seurakunnan tai muun tilaisuudessa. 

Valitettavan usein vanhusten kohdalla käy niin, että kun erilaista avuntarvetta tulee, ei nuorempi sukupolvi käy enää ihan vaan huvin vuoksi kahvittelemassa. Ja kun ne normaalit kyläilyt vähenee, vanhus alkaa keksiä lisää ja lisää erilaisia asioita, joihin tarvitsee apua. Ja jos vanhus haluaa viettää seurassasi 2 tuntia, ei hän tietenkään  halua hoitaa asioita niin, että niiden hoitamiseen menee vain vartti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä lailla vaikeimman kautta nuo sitten haluaa tehtävän?

 

Mun äitini kieltäytyy ehdottomasti turvarannekkeesta koska hän ei kuulemma voi kaatua. Jos kaatuu niin hän nousee itse ylös. 

Apua voi akuutisti tarvita muutenkin,  kuin kaatuessa.

Onko Mamma koittanut mennä lattialle istumaan ja nousta siitä? Voi vastassa olla yllätys.

Juu, kaikin tavoin on koitettu selittää asiaa. Mutta häntä kuulemma pidetään nyt hulluna kun tuollaista on keksitty että tarvitsee. En jaksa enää puhua asiasta. 

Se on kuukausittainen menoerä.  Jos vanhus vaikka katsoo kalliiksi sen 40-50 euroa kuussa?

Itse pidän puhelinta aina niin että yltyn ottamaan sen vaikka konttaamalla.  Naapurin neiti, 93, oli kaatunut, painanut turvanappia, apu tuli läheltä nopeasti mutta sydän oli pettänyt jo. Harva noin tehokkaasti lähtönsä hoitaa.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Nro 69: Olet ihan oikeassa. Mä nostan silti edelleen esiin sen, että vanhuksen käytöksen takana voi olla ihan vain yksinäisyys. Aikoinaan puolen vuoden ajan - vaikka kävelin itsekin kyynärsauvojen kanssa - kannoin vanhempieni ostokset heille kotiin. En käynyt itsekään kaupassa kahden polvileikkaukseni välissä vaan tilasin kotiinkuljewtuksella, mutta isä halusi, että tilaan myös heidän ostoksensa. Se ei käynyt, että isä olisi tilannut itse, eikä edes se, että minä olisin tilannut heille. He halusivat, että minä henkilökohtaisesti tulen käymään. He halusivat tavata minut, ei niillä ostoksilla ollut niin väliä. Toinen polvileikkaukseni oli helmikuussa ja ennen sitä sanoin isälle, että mä en sitten varmaan noin viiteen viikkoon leikkauksen jälkeen tule menemään lainkaan ulos. Että joko hän nyt opettelee tilaamaan itse tai sitten ovat 5 viikkoa ilman ruokaa. Hyvin oppi tilaamaan ja sen jälkeen toistuvasti kertoi, miten hyvä palvelu se oli. <

Ohiksena tähän. Tietenkin se on yksinäisyys. Mutta miten pitkälle oman terveyden uhalla pitää lapsen joustaa vanhuksen oikkuihin? Äitini käyttää lapsiaan tunne-elämänsä ongelmien oksennussankona. Ei sellaista jaksa millään. 

Vierailija kirjoitti:

Lukekaapa aloitus huolella. Sietäisittekö te tuollaista käytöstä muilta kuin omalta äidiltänne? Narsistimummon tarpeet menevät ap:n omien lasten ja työnteon edelle. Se ei voi olla oikein. Ap on ensisijaisesti vastuussa omasta perheestään, ei oikuttelevasta äidistään. Avuntarjoajalla on oikeus asettaa ehdot ja pitää kiinni rajoistaan.

Lähdettekö te muut kesken työpäivän kuljettamaan rakasta äitiänne marketista toiseen tarjousten perässä?

Samaa mieltä olen. Omat rajat on asetettava. On ihan omakohtaista kokemusta tästä viime ajoilta.

Vierailija kirjoitti:

Täällä puhutaan vanhuksista, minkä ikäisiä tarkoitatte? Ihan vain uteliaisuudesta kyselen. Olen itse 76 ja käyn yleensä vain yhdessä kaupassa, mutta jos joku tuote on huomattavan alennettuun hintaan, menen sitten sinne (viereinen kauppa). Joskus ihan vaihtelun vuoksi menen muihinkin kauppoihin ja kauppakeskuksiin päiväkahville. Laskuni/pankkiasiani hoituvat "itsestään", koska ovat pääasiassa e-laskuina. Olen jo niin vanha, että haluan asioiden menevän mahdollisimman helposti ja yksinkertaisesti. 

Mun isän näkö toisesta silmästä heikkeni hänen ollessan 89v. Siihen asti oli vielä kokopäivätöissäkin, mutta kun ei enää voinutkaan ajaa autoa,  asiat mutkistui. Eniten multa vaadittiin kaikenlaista apua, kun äiti oli 95v (jolloin muistisairaus paheni) ja isä oli silloin 93v. Äiti eli kuukautta vaille 97-vuotiaaksi, isä on nyt 95v ja pärjäilee kotona miten pärjäilee. Ostokset tulee kotiinkuljetuksella ja joka toinen perjantai käy siivousfirma. Kotihoitoa ei ole tarvinnut, kun ei ole muita sairauksia kuin polvien nivelrikko. 

Taas on joku vanhus riesana jollekin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja miten pihejä vanhukset on! Välillä ihan monttu auki ihmettelen.

Jos sinäkin saisit  1300 kuussa voisit olla pihi.

Siitä vuokra, lääkkeet, ruoka, puhelin ym

Monella on omistusasunto. Kerrostalohuoneiston vastike on noin 200-300 euroa, jos kyseessä on kaksio. Hyvin 1300 euroa riittää ja monella on vielä lisäksi leskeneläke ja säästöjä.

 

Sitkeä olet. Kyllä sillä mummolla rahaa on , pihi vaan kun ei anna sitä lapsilleen.

"Eläke ei ole 1300 jos on leskeneläke lisäksi, hyvä laps.  Likikään kaikki eivät asu omistusasunnossa, esimerkkini oli tutustani.  Tuossa vieressä on kaupungin vuokratalo, mummoja ja pappoja näyttää asukkaat etupäässä olevan, yhtää. Lasta en ole koskaan pihassa nähnyt.

Kylöä nyt pitää vanhoja kaivertaa, etkö ees häpeä?"

Minun äidillä oma eläke leskeneläkkeen kanssa on vajaat 1400 euroa nettona. Ihan hyvin hän sillä rahalla pärjää vaikka maksaa omakotitalon kulut, ruuat ja ostaa palveluja kotiin.

Minä "laps" olen kuusikymppinen. Miehen kanssa ollaan puhuttu, että jos tässä myöhemmin myydään tämä meidän asunto ja muutetaan vuokralle. Kaupungin vuokratalo on ihan hyvä vaihtoehto, jos asunnon saa sieltä mistä haluaa. Kummasti kuvittelet, että kaikki vuokralla asuvat ovat köyhyysloukussa.

Nro 88: "Ohiksena tähän. Tietenkin se on yksinäisyys. Mutta miten pitkälle oman terveyden uhalla pitää lapsen joustaa vanhuksen oikkuihin? Äitini käyttää lapsiaan tunne-elämänsä ongelmien oksennussankona. Ei sellaista jaksa millään. "

Hyvä kysymys. Jos mahdollista, voisi kokeilla sitä, että kävisi vanhuksen luona ihan muuten vaan. Istuisi kahvilla ja kuuntelisi vanhuksen jutut. Ja sitten katsoisi, väheneekö milloin mistäkin asdiasta avuntarpeen soittelut. Voi olla, että ei vähene, tai sitten vähenee. Sitäkin voi kokeilla, että jos vanhus kertoo tarvitsevansa apua asiaan x, niin käy tosiaan tekemässä vain sen asian x ja välittömästi sen jälkeen ovesta ulos. Tällä tavalla siis testaa, onko ne "avuntarpeet" kuitenkin enemmän sitä, että vanhus haluaa vaan lapsensa seuraa. Mitä tulee tuohon tunne-elämän oksennussankona olemiseen, niin vastaa vaan, että jaahas, no niimpä niin ja sellasta se nyt vaan on, ja sitten vaihtaa puheenaihetta. Tiedän kyllä, miten raskasta kuunteleminen on, mutta jos ja kun ei jaksa enää kuunnella, vaihtaa puheenaihetta. Jos vanhus siitä suuttuu, niin sanoo vaan, että no minäpä lähden tästä nyt kotiin. Ei ole ihan helppoa asettaa jäärälle rajoja, mutta ei pidä myöskään menettää omaa terveyttään jäärän takia. Kaikki tilanteet ovat yksilöllisiä ja samoin niissä olevat ihmiset, joten on vaan jotenkin koitettava löytää se tapa, jolla selviää. Vaikeinta varmasti on opetella olemaan tuntematta syyllisyyttä, koska vanhukset ovat aika usein erittäin hyviä syyllistämään muita. Kun vuosi sitten lääkärin suosituksesta lakkasin vastaamasta isän puheluihin (aloin laittaa illala puhelimen äänettömälle), en mä aluksi saanut nukuttua yhtään sen paremmin kuin ennenkään. Alitajunnassa jyskytti koko ajan, että no entä, jos nyt ihan oikeasti jotain kamalaa sattuu. Sain sitten työterveyslääkäriltä vielä unilääkkeet. Viikon verran niitä tarvitsin ja sen jälkeen hyväksyin, että en ole Jeesus enkä edes Äiti Teresa. Jos jotain sattuu, niin sitten sattuu. Jonain päivänähän väistämättä jotain sattuu, koska kukaan ei elä ikuisesti. 

Mutta siis tiedän hyvin, miten hankalissa tilanteissa monet jääriensä kanssa elävät. 

Vierailija kirjoitti:

Taas on joku vanhus riesana jollekin. 

Monissa perheissä on jopa neljä kappaletta. 😳

Vierailija kirjoitti:

"Eläke ei ole 1300 jos on leskeneläke lisäksi, hyvä laps.  Likikään kaikki eivät asu omistusasunnossa, esimerkkini oli tutustani.  Tuossa vieressä on kaupungin vuokratalo, mummoja ja pappoja näyttää asukkaat etupäässä olevan, yhtää. Lasta en ole koskaan pihassa nähnyt.

Kylöä nyt pitää vanhoja kaivertaa, etkö ees häpeä?"

Minun äidillä oma eläke leskeneläkkeen kanssa on vajaat 1400 euroa nettona. Ihan hyvin hän sillä rahalla pärjää vaikka maksaa omakotitalon kulut, ruuat ja ostaa palveluja kotiin.

Minä "laps" olen kuusikymppinen. Miehen kanssa ollaan puhuttu, että jos tässä myöhemmin myydään tämä meidän asunto ja muutetaan vuokralle. Kaupungin vuokratalo on ihan hyvä vaihtoehto, jos asunnon saa sieltä mistä haluaa. Kummasti kuvittelet, että kaikki vuokralla asuvat ovat köyhyysloukussa.

Kunnallisiin asuntoihin kai tulorajat.  Äitisi siis ei ole ollut työelämässä eikä hänellä omaa eläkettä. Kansaneläke leikkautuu pois leskeneläkkeestä.

Hyvä kun äitisi pärjää. Ja sinusta raha on jopa suuri.    

Monella pienipalkkaisella sinkulla/eronneela ei ole iso eläke, vuokralla asunut ikänsä, tarpeita tulee sitten vanhana, silmälasit, lääkkeet, jalkahoito, puhelin, tuon tutun tarpeita olen kuunnellut.

Itse saan vähän enemmän, ei tässä rahaa ole lapsille jaella, onneks mun lapset ei ole ahnetta sorttia,  hyvätuloisia aikuisia.

Vierailija kirjoitti:

Täällä puhutaan vanhuksista, minkä ikäisiä tarkoitatte? Ihan vain uteliaisuudesta kyselen. Olen itse 76 ja käyn yleensä vain yhdessä kaupassa, mutta jos joku tuote on huomattavan alennettuun hintaan, menen sitten sinne (viereinen kauppa). Joskus ihan vaihtelun vuoksi menen muihinkin kauppoihin ja kauppakeskuksiin päiväkahville. Laskuni/pankkiasiani hoituvat "itsestään", koska ovat pääasiassa e-laskuina. Olen jo niin vanha, että haluan asioiden menevän mahdollisimman helposti ja yksinkertaisesti. 

Ikäkään ei kerro ihan kaikkea. Osa vanhuksista on suorastaan hämmästyttävän terävässä kunnossa vielä 80+ iässä ja toiset taas ovat jo ihan sekaisin. 

Ihmettelen tätä ahneutta. Ei malteta odottaa ees vanhuksen kuolemaa vaan jankutetaan hyvistä eläkkeistä, vois rahat antaa lapsilleen.  Minkäikäisiä on vanhuksen lapset?  Iltapuolen ahneita ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen tätä ahneutta. Ei malteta odottaa ees vanhuksen kuolemaa vaan jankutetaan hyvistä eläkkeistä, vois rahat antaa lapsilleen.  Minkäikäisiä on vanhuksen lapset?  Iltapuolen ahneita ihmisiä.

Enemmän täällä on toivottu, että vanhukset käyttäisi säästöjään omaan hyvinvointiinsa. Kun minä sanon siitä äidille, hän sanoo, että säästää meille perintöä. Minä en kykene antamaan äidille sellaista apua mitä hän tarvitsee.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen tätä ahneutta. Ei malteta odottaa ees vanhuksen kuolemaa vaan jankutetaan hyvistä eläkkeistä, vois rahat antaa lapsilleen.  Minkäikäisiä on vanhuksen lapset?  Iltapuolen ahneita ihmisiä.

Multa meni tässä ketjussa nyt ihan ohi, missä vanhuksen pitäisi antaa rahat lapsilleen. Eenmmän on tainnut olla kyse siitä, että vanhus käyttäisi rahansa palveluiden ostamiseen sen sijaan, että hyppyyttää lapsiaan milloin mitäkin tekemässä. Jos vanhuksella on rahaa ja kotiovelta pääsee autoon asti, niin taksi tuo ja taksi vie. Taksilla kauppakeskukseen ja sitten voi viettää kauppakeskuksessa vaikka 6 tuntia kierrellen kaikki kaupat läpi, jos kerran on niin tärkeää saada joku 20 senttiä halvemmalla kuin mitä toisessa kaupassa on.