En osaa arvostaa pienten lasten vanhempia, jotka eroavat

Tärkeintä olisi miettiä millaisen puolison kanssa tekee niitä lapsia. Mieti ensin.

Yleensä hankalalla vanhemmalla on hankalia lapsia. Ne geenit, katsos.

Voi olla että se coolein tyyppi, ei olekaan aviomies/vaimo perheenäiti / isä, matskua.

No, opettele tai pidä sp**maläpes tukossa. Kukaan ei ole kiinnostunut.

Sekoitetaan kaksi asiaa. Jos toinen väkivaltainen juoppo, tottakai on lähdettävä ja lujaa. Enemmän on näitä omaan mukavuuteen ja uraan suuntautuneita, joiden on vaikea asettua perhearkeen. Tiedän omasta suvusta, että nainen antoi kaiken aikansa uralleen ja mies oli se aina joustava apupoika. Fyysinen läheisyys ja kahdenkeskinen tekeminen vähenee, ja koko perhedynamiikka puuttuu. Näissä asioissa saisi sitä sinnikkyyttä ja arjen siedättämistä lisätä monissa tapauksissa. Siinä sitä rakkauden vahvuutta koetellaan, kun kumppani alkaa tuntua vieraalta ja erilaiselta pikkulapsiarjen keskellä.

Vierailija kirjoitti:

En pystynyt olemaan isä, koska vaimo manipuloi, kontrolloi, valehteli, petti, syyllisti ja alisti. Jatkuva stressi oli kokojan, etten sano mitään väärää tai tee jotain väärin. Jostain aina tuli hän kehitti riidan. Riidoilla ei ollut mitään muuta tavoitetta kuin hiljentää minut ja että ymmärtäisin olla hiljaa ja vaatimatta mitään. Olin pelkkä hyvä kulissi, joka pönkitti häntä.

Voimat meni lopulta siihen,että itse yritin selviytyä päivästä. Silloin ei voimani riitä kenellekään muulle. Oli pakko lähteä, ettei joku kerta päässä napsahda. Kaikken pahin oli manipulointi, koskaan en tiennyt mikä on totta ja mikä valhetta. Luulen, että koko parisuhde oli alusta alkaen vain kulissia.

Naapureille, työkavereille ja ystävilleen oli sitten mielin kielin.

Yritin saada apua henkiseen pähoinpitelyyn, mutta ei sitä kukaan ottanut tosissaan. Kävin lähellä itse*urhaa, miksi pitäisi olla suhteessa lasten takia, kun toisen toi

Sinulle ka muille vastaavassa tilanteessa oleville, jotka olette kirjoittaneet tähän ketjuun.

Ksi te nyt olette toisen tunteneet ennen lisääntymistäkin? Mitä järkeä on alkaa pökkäämään lasta tulemaan tuon kaltaisten ihmisten kanssa? 

Lapset olivat 3 ja 1 kun mies petti työkaverinsa kanssa. Masennuin, paloin loppuun, mutta yritin pitää perheen kasassa. Mies vei kaikki rahat. En voinut hakea mistään apua, koska mies uhkaili kaikenlaisella mitä aikoo tehdä jos menen viranomaisille puhumaan. Laihduin puolessa vuodessa paljon, nälkiinnyin, koska lapsille piti saada ruokaa pöytään minimibudjetilla eikä minulle jäänyt mitään. Varastin naapureilta omenoita ja herukoita nälkään. Lopulta sain kohtauksen ja miehen piti soittaa ambulanssi kun olin kuolla. Sairaalassa psykologi ja sosiaalityöntekijä ottivat minut puhutteluun ja hetikohta lastensuojelu huostasi lapset kiireellisesti. Silloin tuli ero. Muutin lasten kanssa vanhemmilleni aluksi kun sairaalasta pääsin pois.

Siinä ei paljon muiden arvostuksen puute painanut, kun kyse oli henkiinjäämistaistelusta.

Mikäli jompi kumpi vanhemmista on huono tai haitallinen lapsen psyyken kehitykselle, ei sovi vanhemmaksi, on parempi erota. Se on lapselle mielestäni parempi vaihtoehto kuin olla henkisesti pahoinpitelevän vanhemman läsnä ja kasvatettavana, perheessä jossa ollaan huonossa liitossa. Kyllä lapsi huomaa huononliiton skismat ja riidat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mää en arvosta ihmisiä jotka eroavat! Kun on Jumalan, papin ja seurakunnan edessä luvattu että "kunnes kuolema erottaa" ja "niin myötä- kuin vastamäessä" niin ei saisi erota. Ja tälläsiä ihmisiä ei missään nimessä saisi vihkiä uusiin avioliittoihin.

Nykyään yhä harvempi solmii edes sitä ensimmäistä avioliittoa. Lapset syntyvät pääosin avoliittoon.

Siis synnytetään äpä riä. 

Vierailija kirjoitti:

Mää en arvosta ihmisiä jotka eroavat! Kun on Jumalan, papin ja seurakunnan edessä luvattu että "kunnes kuolema erottaa" ja "niin myötä- kuin vastamäessä" niin ei saisi erota. Ja tälläsiä ihmisiä ei missään nimessä saisi vihkiä uusiin avioliittoihin.

Mitä mieltä olet isovanhemmista, jotka erosivat ensimmäisistä puolisoistaan että voisivat mennä naimisiin ja tehdä lapsia? He rupesivat tekemään lapsia jo ennenkuin edelliset liitot oli loppuneet, kun silloin avioeron saaminen kesti. Ensimmäinen lapsi syntyi jo ennenkuin he pääsivät naimisiin ja pappi olisi halunnut laittaa tämän lapsen mummon edellisen miehen nimiin, koska pappia niin häiritsi että se lapsi ei ole virallisessa avioliitossa syntynyt, pitkä juttu, mutta isovanhemmat sitten erosivat kirkosta ja menivät maistraatissa naimisiin ja elivät yhdessä kunnes kuolema heidät erotti.

Kaffebulla kirjoitti:

Kyllä ne syyt on usein aika painavia. Ei kukaan eroa huvikseen, varsinkin jos on pieniä lapsia.

Ehkä ne syyt pitäis aikuisten oikeasti todistaa. Siinä vaiheessa kun on lapsen hommannu maailmaan niin itsekkyys pitää poistaa. Lapsi ja lapsen oikeudet on tärkeimmät. Lapsella on oikeus aidosti oikeaan ehjään perheeseen. 

Linnaa rutkasti ja kunnon korvaukset lapselle eron haluajalta (70-80% eroista tapahtuu naisen aloitteesta, syyt on vähintäänkin samalla prosentti määrällä tekaistuja vastuun ja vian siirtoa.)

Vierailija kirjoitti:

Mikäli jompi kumpi vanhemmista on huono tai haitallinen lapsen psyyken kehitykselle, ei sovi vanhemmaksi, on parempi erota. Se on lapselle mielestäni parempi vaihtoehto kuin olla henkisesti pahoinpitelevän vanhemman läsnä ja kasvatettavana, perheessä jossa ollaan huonossa liitossa. Kyllä lapsi huomaa huononliiton skismat ja riidat.

Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että kahden aikuisen huono liitto skismoineen on yksi asia ja jommankumman vanhemman sopimattomuus vanhemmaksi toinen asia.

Väitän, että aikuisten skismat ovat selvästi yleisempiä syitä erojen takana. Sen osoittaa jo sekin, että useimmiten nykyään päädytään yhteishuoltajuuteen.

Onneksi nykyisin pääsevät kaiken ikäiset naiset pois huonoista avioliitoista. 

No, eipä ollut mun valinta. En minäkään olisi koskaan vaihtanut ydinperhe-elämää erovanhemmuuteen, mutta eropäätökseen ei tarvita kahta. Mies halusi erota ja löysi siinä samassa uuden. Minkäs teet. Voi tapahtua sullekin. Myös hyvin yllättäen.

Ihmisillä ei ole hajua mistä puhuvat. Mä toivon että vanhempani olisivat eronneet mahdollisimman aikaisin.

Vanhempani olivat onnellisia pitkään. Olivat yhdessä yli 5 vuotta ennenkuin ensimmäinen lapsi syntyi. 

Isälläni tuli elämässään omia ongelmia ja hän rupesi väkivaltaiseksi äitiäni kohtaan.

Se oli hyvin pelottavaa ja aina kun isä lähti ovet paukkuen pois olin helpottunut. Aina kun hän tuli takaisin sai olla varovainen.

Vasta kun olin 10 vuotias isäni lopetti suhteen ja muutti toisen naisen luo eri kaupunkiin. Oli mielestäni todella hyvä päätös.

Äitiäni turha syytellä. Hän teki kaikkensa pitääkseen perheen kasassa. Yritti aina mennä makkariin hakattavaksi ettei me lapset nähtäisi.

Minulla ei ole mitään kunnioitusta aloittajan kaltaisia ihmisiä kohtaan jotka vetävät omat johtopäätökset asiasta. Kaikki lapset eivät toivo että vanhempansa olisivat yhdessä.

Lapsuuteni oli muuten onnellinen.

Emme ole eronneet. Vielä. Kaksi alle kouluikäistä lasta ja mies heittäytynyt kolmanneksi. En ymmärrä, miten korkeasti koulutetusta ja pärjäävästä miehestä voi tulla tällainen vätys. Ei siivoa edes lautastaan pöydästä, kun on syönyt. Jos leikkaa uudesta paidasta laput irti, jättää ne vaan pöydälle, ei osallistu siivoukseen, ruoanlaittoon tai pihatöihin. Auton renkaat vaihtaa. Auto on tosin hänen, enkä käytä sitä. Käymme siis nyt molemmat töissä, eikä mies ole lainkaan osallistunut kuluihini mm. asuntolainan maksuun edes ollessani hoitovapaalla. Lasten hoidossa auttelee.

Kun kysyn, miksi näin, hän sanoo säästävänsä voimiaan, jotta jaksaisi paremmin, kun on väsynyt. Niin olen minäkin, saanut jo aikaa sitten burniksen ja menettänyt elämäniloni. Ja olen kertonut tämän, mutta miestä ei kiinnosta. Kun ehdotan siivouksen ostamista, sanoo, että siivoaa itse paljon nopeammin ja tarkemmin. Mutta kun ei siivoa lainkaan. Minä en naputa laadusta. Mikä tahansa apu kelpaisi. Minä saan kuitenkin päivittäin palautetta siitä, minkä olen tehnyt huonosti. Esim. Pyyhin kiireessä pölyt ainoastaan kuivalla rätillä. En tämän jälkeen kostealla. 

Niin että lähdenkö, kun lapset ovat hieman isompia? Välittömästi. Ja kiinnostaako, arvostatko minua? Ei pätkääkään.

Minä tunnen parikin naista joilla on lapsia jopa neljän eri miehen kanssa. Millainen rikkonainen lapsuus niillä lapsiparoilla on. Ja yllätys, eivät ole yhdessä sen nuorimmaisen lapsen isän kanssa enää. Sellaisen tuuliviirin ei pitäisi koskaan lisääntyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi olla joku ymmärrys siitä, että lapsi kärsii aina kun perhe hajoaa. 

Melkosta tuubaa suollat. Ymmärryksesi ei ole kovin laaja.

Mielestäsi lapsen on hyvä olla jatkuvassa pelossa, kunhan vanhemmat vaan pysyvät yhdessä. Henkinen ja fyysinen väkivalta kuuluu elämään. Jep. 

Ei, vaan pointti on että lapsi, jonka vanhemmat eroavat, kärsii aina. Voi olla että kärsimystä oli jo ennen eroa, eikä se lisäänny eroamalla. Saattaa vähentyäkin. Mutta: kärsii silti.

Vierailija kirjoitti:

Mikäli jompi kumpi vanhemmista on huono tai haitallinen lapsen psyyken kehitykselle, ei sovi vanhemmaksi, on parempi erota. Se on lapselle mielestäni parempi vaihtoehto kuin olla henkisesti pahoinpitelevän vanhemman läsnä ja kasvatettavana, perheessä jossa ollaan huonossa liitossa. Kyllä lapsi huomaa huononliiton skismat ja riidat.

No eikö sitä ihmistä muka tunne ennenkuin alkaa lisääntymään sen kanssa! Ihme selitystä. On todella harvinaista että ihminen muuttuu täysin toisenlaiseksi lasten saamisen jälkeen.

No eipä niitä muita tarvitse arvostaa, arvostella tai olla arvostamatta.

Sitä voi ihan elää omaa elämää ja keskittyä siihen.

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi olla joku ymmärrys siitä, että lapsi kärsii aina kun perhe hajoaa. 

Ei vaan, lapsi kärsii riitaisassa perheessä. Et selvästikään tiedä, mistä puhut.

Vierailija kirjoitti:

No eipä niitä muita tarvitse arvostaa, arvostella tai olla arvostamatta.

Sitä voi ihan elää omaa elämää ja keskittyä siihen.

Niinpä, tärkeintä on keskittyä omaan hyvinvointiin, turha miettiä niitä lapsiaan, kyllä ne jotenkin pärjää.