Kun asuu lapsiperheen naapurissa tajuaa millaista kulissia toisten elämä

Hanki säkin elämä ja perhe ja arvostele vasta sitten.

Vierailija kirjoitti:

Hanki säkin elämä ja perhe ja arvostele vasta sitten.

Kiitos, minulla on elämä. Lapsille ei karjuta, koskaan. Sitä pidetään henkisenä väkivaltana.

Juu. Mä taas kuulen seinän läpi töissä, kun työkaveri soittaa lapsilleen. Jos joku puhuisi mulle samaan sävyyn, katkaisisin koko ihmissuhteen. Lapsi vaan ei voi, on riippuvainen vanhemmistaan.

Miten niin kulissia..? Meillä ainakin lapset ovat aina käyttäytyneet julkisesti tosi hyvin ja kotona saa päästellä tunteita. Kaikki mahdolliset temput tehdään kotona ja ai että se on välillä raskasta! Mutta mieluummin näin kuin toisin päin

Meillä huutavat lapset ja aikuiset ja AINA sovitaan riidan päälle, mutta eihän se sovinto tapahdu huutamalla joten se ei kuulu naapuriin.

Ei varmasti ole hyvästä kellekään että kukaan huutaa, mutta meidän koko perhe on niin tulisieluista sakkia, että ei tule hiljaista hetkeä. Ihmiset ovat erilaisia ja luonteet, on selvää että inteovertimmät ja aremmat lapset eivät kestäisi edes äänen korotusta, mutta usein heillä vanhemmatkin ovat hiljaisempia.

Aha

Lapsiperhe naapurissa on kyllä pahin painajainen. Itsekkäitä ja meluavia. Hyi! Sekä lapset, että vanhemmat.

Ei se auta mitään että valitat täällä tuosta. Tee lasu jos perheen kasvatuskäytännöt herättävät huolta. Lastensuojelu kyllä puuttuu siihen jos perheessä oikeasti huudetaan, kuritetaan tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hanki säkin elämä ja perhe ja arvostele vasta sitten.

Kiitos, minulla on elämä. Lapsille ei karjuta, koskaan. Sitä pidetään henkisenä väkivaltana.

Ei se muiden elämän kyttääminen ole mitään omaa elämää. Tässä(kinhän) sä elät muiden elämää muiden kautta. Jos sulla olisi omia lapsia, niin tietäisit että jos lapsi meinaa vaikka parvekkeen kaiteen yli mennä niin ei siinä hidas lässytys auta.

Vierailija kirjoitti:

Lapsiperhe naapurissa on kyllä pahin painajainen. Itsekkäitä ja meluavia. Hyi! Sekä lapset, että vanhemmat.

+ Joku rakki tai kaksi kaupanpäälle, voi vit..

Vierailija kirjoitti:

Juu. Mä taas kuulen seinän läpi töissä, kun työkaveri soittaa lapsilleen. Jos joku puhuisi mulle samaan sävyyn, katkaisisin koko ihmissuhteen. Lapsi vaan ei voi, on riippuvainen vanhemmistaan.

Mun äidillä ja hänen työkaverillaan oli kilpailu kumpi puhuu lapsilleen vi**umaisemmin puhelimessa työaikana ja kumman lapset ylipäätään heidän omasta mielestään olivat vi**umaisempia. En tiedä kumpi heidän vuosia kestäneen kisansa heidän mielestään voitti, mutta minä en pidä enää pahemmin yhteyttä. Aikuisena tosiaan voi valita seuransa.

Kun on kasvanut huutavassa perheessä, on aikuisena vaikea tajuta, että jotkut aikuiset oikeasti pitävät hirveän pahana sitä, että joku korottaa ääntään.

Mulla oli kerran huutava pomo ja jotkut ryhmäläiset paheksuivat häntä kauheasti. En ollut edes huomannut mitään poikkeavaa sen pomon käytöksessä.

Vierailija kirjoitti:

Miten niin kulissia..? Meillä ainakin lapset ovat aina käyttäytyneet julkisesti tosi hyvin ja kotona saa päästellä tunteita. Kaikki mahdolliset temput tehdään kotona ja ai että se on välillä raskasta! Mutta mieluummin näin kuin toisin päin

Meillä huutavat lapset ja aikuiset ja AINA sovitaan riidan päälle, mutta eihän se sovinto tapahdu huutamalla joten se ei kuulu naapuriin.

Ei varmasti ole hyvästä kellekään että kukaan huutaa, mutta meidän koko perhe on niin tulisieluista sakkia, että ei tule hiljaista hetkeä. Ihmiset ovat erilaisia ja luonteet, on selvää että inteovertimmät ja aremmat lapset eivät kestäisi edes äänen korotusta, mutta usein heillä vanhemmatkin ovat hiljaisempia.

Meillä oltiin aika hiljaisia. Lapsilla om serkku, jonka perheessä riitti ääntä sitäkin enemmän. Kyse ei siis ollut lapsille huutavista vanhemmista, vaan meluisasta perheestä. Lopulta meidän lapsemme kieltäytyivät menemästä kyseiseen perheeseen kylään. 

Vierailija kirjoitti:

Kun on kasvanut huutavassa perheessä, on aikuisena vaikea tajuta, että jotkut aikuiset oikeasti pitävät hirveän pahana sitä, että joku korottaa ääntään.

Mulla oli kerran huutava pomo ja jotkut ryhmäläiset paheksuivat häntä kauheasti. En ollut edes huomannut mitään poikkeavaa sen pomon käytöksessä.

 

Ai jaa, mulla toisinpäin. Koska äiti huusi koko lapsuuden ja nuoruuden niin aikuisena en halua olla huutavidn ihmisten lähelläkään. Enkä itse huuda, eikä mun lapset huuda. Huutava aikuinen kertoo vaan olevansa mt-ongelmainen.

Koronan alettua käsitys joistakin työkavereista muuttui. Ne joilla oli pikkulapsia, lapset toki joskus tulivat kesken kaiken huoneeseen, jossa isällä tai äidillä oli kokous. Siinä näki hyvin miten ihmiset reagoivat: Osa pahoitteli työkavereille, mutta vastasivat kuitenkin lapselle kärsivällisesti, että juuri nyt ei sovi tai pienimpien lasten ollessa kyseessä saattoivat ottaa syliin ja jatkaa palaveria ilman, että palaveriin tuli keskeytystä.

Yksi työkaveri taas hätisteli lapsiaan kärttyisästi ja epäystävällisesti.

Oikeasti se jälkimmäinen ei päässyt lapsistaan yhtään nopeammin eroon ja häiriö palaverille oli vähintään yhtä suuri, mutta lapsille jäi varmasti ikävä olo. Eikä palaverissakaan kenenkään mieliala kohonnut. 

Ei yllättäne, että jälkimmäiset eivät olleet parhaasta päästä ihmisjohtajia muutenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Kun on kasvanut huutavassa perheessä, on aikuisena vaikea tajuta, että jotkut aikuiset oikeasti pitävät hirveän pahana sitä, että joku korottaa ääntään.

Mulla oli kerran huutava pomo ja jotkut ryhmäläiset paheksuivat häntä kauheasti. En ollut edes huomannut mitään poikkeavaa sen pomon käytöksessä.

 

Tämä. Sama on parisuhteessa. Minun vanhempieni parisuhde oli ihan sairas ja aloin itse seurustelemaan hyvin nuorena itseäni vanhempien kanssa. Ja silloin tajusin, ettei parisuhteiden tarvitse olla sellaisia kuin omien vanhempieni, vaan parisuhteessa voi olla toisen ystävä eikä vihollinen. Yritin alkuun sitä ainoaa osaamaani mallia, mutta kumppanini näyttivät esimerkillään miten "ollaan normaalisti". 

Miksi aplla on tarve täällä kommenttipalstalla väittää muiden elämää kulissiksi? Vaikka se ei hänelle kuulu millään tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun on kasvanut huutavassa perheessä, on aikuisena vaikea tajuta, että jotkut aikuiset oikeasti pitävät hirveän pahana sitä, että joku korottaa ääntään.

Mulla oli kerran huutava pomo ja jotkut ryhmäläiset paheksuivat häntä kauheasti. En ollut edes huomannut mitään poikkeavaa sen pomon käytöksessä.

 

Ai jaa, mulla toisinpäin. Koska äiti huusi koko lapsuuden ja nuoruuden niin aikuisena en halua olla huutavidn ihmisten lähelläkään. Enkä itse huuda, eikä mun lapset huuda. Huutava aikuinen kertoo vaan olevansa mt-ongelmainen.

Mä taas en vieläkään ajattele, että huutava ihminen on mielenterveysongelmaonen.

Joillakin ääni kovenee silloinkin, kun he innostuvat jostain asiasta tai pitävät asiaa tärkeänä. Huuto ei aina ilmaise vain vihaa ja raivoa.

Vierailija kirjoitti:

Ei se auta mitään että valitat täällä tuosta. Tee lasu jos perheen kasvatuskäytännöt herättävät huolta. Lastensuojelu kyllä puuttuu siihen jos perheessä oikeasti huudetaan, kuritetaan tms.

Lapsi kuritetaan. Ei lastensuojelu sille mitään mahda.

Vierailija kirjoitti:

Lapsiperhe naapurissa on kyllä pahin painajainen. Itsekkäitä ja meluavia. Hyi! Sekä lapset, että vanhemmat.

Yläkerran pentu rääkyy joka aamu, ilta ja yö. Ei siis itke vaan RÄÄKYY. Vanhempansa vain lässyttävät.

Nykypennut on sekopäitä. Ja vanhempansa i diootteja!

Vanhempiaan ei voi valita valitettavasti. Suurimmalla osalla näitä neitejä ei ole muuta elämää ja osaamista kuin insta...