lääkäri ja kätilö heittäytyivät Outin ylävatsan päälle. Outi ei ollut saada henkeä, mutta vauva oli pakko saada ulos. Kipu oli sanoin kuvaam

Vierailija kirjoitti:

Kaverini synnytys kesti kolme vuorokautta. Tuloksena hapenpuutteesta johtuen vammainen lapsi ja äiti, joka ei voi pidättää virtsaa tai ulostetta. Kaverini pidätysongelmia ei korjattu, vaan käskettiin jumpata. Kolmen vuoden kuluttua kävi ulkomailla lääkärissä asiasta. Siellä kerrottiin, että HETI olisi pitänyt leikata eikä vain laittaa tikkejä. Enää korjausleikkaus ei auta. Kaverini on nyt 33, eikä ole vuosiin pystynyt pidättämään ulostetta tai virtsaa. 

Lapsi taas on edelleen ihan taaperon tasolla, vaikka on jo kouluikäinen. Hirveät lääkitykset, toimintaterapiat jne. Olisi normaali lapsi, jos olisi tehty sektio.

 

Mikä parasta, synnytyskertomuksen mukaan synnytys oli onnistunut, kun kumpikin jäi sentään eloon.

 

En todellakaan aio tehdä lapsia, ei kiitos. Onneksi löysin miehen, joka on samaa mieltä, sillä hänen serkkunsa menehtyi synnytykseen, kun sitä pitkitettiin ennen kuin yritet

 

Onko kaverillasi siis vaipat koko ajan jos hän ei pysty pidättämään ulostetta tai virtsaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi naiset availevat jalkojaan sitten? Ja valitetaan kun synnytys sattuu? Jalat kiinni niin jää tämäkin valitus pois. Naisissa se vika kun niin helpolla pääsee kettu koloon. 

 

Miesten upea empatia! Te akathan rakastatte poikianne, liitytte appiukon sukuun ja kannatte seksikumppaninne sukunimeä. Ihana in*estielämä teillä! Tässä sitten appiukon suvun kiitos kun porsitte reiästänne uusia sukulaisia MIEHILLE.

Onneksi itse en avaa jalkojani ukoille. Joillain meillä on itsekunnioitus. Ja ne nimenvaihdot loppuu kun ette saa reiät edes miehiä kunnioittamaan teitä kaiken tuon alistumisenne jälkeen. Surkimukset.

Täällä taas Setan vauhkoaja vauhdissa. Aloitti raukka vuodatuksensa haukkumalla miehiä, mutta jo seuraavassa lauseessa paljastuu tavallisten HETERO naisten vihaajaksi. Ja tää sukunimijuttu taas?! Sulla vissiin melko tyhjää humisee tuo pääkoppasi. Lienetkö se tapaus, jolle lääkäri tehnyt reiän vahingossa yläPÄÄHÄN kun erehtyi kuunnellessaan sun suusta tulevaa schaissea!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä yksi syy miksi en hanki lapsia.

 

Sitten vielä kehdataa syyllistää meitä lapsettomia naisia tai vain kerran synnyttäneitä

Herranen aika... Miten uskallatte ajaa autolla? Kait se kolarissa loukkaantuminen/hengenlähtö on yleisempää kuin näin rajut komplikaatiot synnytyksessä!

Vierailija kirjoitti:

Naiset hoidetaan aina vähän sinnepäin. Niin se vaan on eikä se tule mihinkään muuttumaan. Lapsia en tätä menoa halua. Naistenklinikalla olen joutunut gynekologisten vaivojen takia asioida ja tuli tunne että kohdellaan kuin esinettä. Mitään halua olla raskaana ja synnyttää ei ole eikä tulekaan tätä menoa. Toisaalta julkisen resurssit ei myöskään riitä naisten hyvään hoitoon. Ilmeisesti miehet valittaa enemmän niin miesten hoidosta ollaan tarkempia? Ihmetyttää vaan kun esim oma ex poikaystävä sai heti ajan julkiselle kun peniksessa oli jotain vaivaa.

Sairastan endometrioosia ja voin vahvistaa tuon.

Olen jopa joutunut odottamaan leikkausta yli puoli vuotta, vaikka aina parin viikon välein iski voimakas kipukohtaus, kun löydetty kysta ei muka voinut aiheuttaa kipua. Leikkauksen jälkeen kirurgi kertoi kystan menneen välillä jumiin väärään paikkaan ja aiheuttaneen kipukohtaukset. Kun kiersin lääkäreillä kipukohtausten takia, eräs nuori naislääkäri jopa väitti sen olleen ovulaatioita.

Kerran olisin soittanut kipukohtauksen takia ambulanssin, mutta puhelin oli kahden metrin päässä ja en pystynyt liikkumaan kivun takia edes kahta metriä. Hellitti se tunnin kuluttua.

Synnyttämisongelmaan sanoisin että jos lapsi on terve, kannattaa keskittyä siihen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä yksi syy miksi en hanki lapsia.

 

Sitten vielä kehdataa syyllistää meitä lapsettomia naisia tai vain kerran synnyttäneitä

Herranen aika... Miten uskallatte ajaa autolla? Kait se kolarissa loukkaantuminen/hengenlähtö on yleisempää kuin näin rajut komplikaatiot synnytyksessä!

Luulen kyllä että synnytyskomplikaatiot on paljon yleisempiä kuin hengenlähtö kolarissa. 

Vierailija kirjoitti:

Niitä vauvoja on myös vammautunut pysyvästi esimerkiksi hapenpuutteen takia siksi, että ei ole ymmärretty ryhtyä sektioon. Se on sitten elinikäinen suru.

Siksi toivoisi, että nykyaikana henkilökunta olisi valppaampaa.

NImimerkki Kokemusta on lähipiiristä 

Niinpä, minunkin lapseni sai hapenpuutteen vuoksi kehitysvamman.

2 viikkoa yliaikaista raskautta käynnistettiin 3 vrk, ilman mitään kivunlievitystä. Lapsiveden mentyäkin vasta toisen päivän aamuna vietiin saliin ja laitettiin niin vahvat käynnistystipat, että kivut oli sanoinkuvaamattomat. Olin menettää tajuntani. Puuduteallergian vuoksi ei puudutettu.

Kaksi kätilöä painoi kaikin voimin ylävatsaa, vauva ei meinannut mahtua ulos. Lapsivesi oli jo vihreää puuroa, Apgarit vain 5.

Multa murtui häntäluu, onneksi ei tullut pahoja repeämiä. Kätilö oli ystävällinen, mutta koen että olin kuin liukuhihnalla, eikä edes lapsen parasta ajateltu. Menetin niin paljon verta, että minulla oli vaikea huimaus monta viikkoa. Olin shokissa ja traumatisoitunut, hoidin vauvaa konemaisesti. Synnytyksestä jäi niin paha lääkäri/ toimenpidepelko, että aloin pelätä verikokeen ottqmistakin sen jälkeen. Aiemmin en pelännyt mitään toimenpiteitä. En todellakaan tehnyt enempää lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katselin tuossa Hakekaa kätilö! -sarjaa, ja suorastaan kadehdin sitä kannustuksen ja empatian määrää, mitä synnytyskohtauksissa synnyttäjät kätilöiltä saivat.

Itsellenikin lähinnä tiuskittiin ja aloin siinä avaavien supistuksiin kivuissa ihan tosissani pohtimaan, että suostuisiko joku taksi viemään minut vielä kotiin :D Oli kertakaikkiaan olo, että olen vain häirikkö.

Joo, onneksi en tätä toteuttanut, koska tarvittiin kiireellinen sektio. Ainoaksi lapseksi jäi, sen verran vaikuttava oli kokemus.

Mun huonekaveri lähti omalla autollaan avaavien supistusten aikana käymään kotona pissattamassa koiriaan, kun aviomies ei viitsinyt. Kuulin, kun riitelivät asiasta puhelimessa. 

Olisi tehnyt avioeromuuton samalla.

Vierailija kirjoitti:

Lastenteko on hullujen hommaa näin piilonaisvihamielisessä valtiossa, jossa synnytysväkivaltaa pidetään normaalina. Kieltäydyn olemasta revittävänä ja kidutettavana, enkä halua loppuelämän vaurioita kehooni.

Lienetkö kuitenkin juoksemassa kilpaa muiden samanmielisten kanssa myrkkypiikkejä, huulitäytteitä ottamaan lähikampaamon kirjekurssin käyneeltä ja odotat pääsyä kirurgin veitsen alle, jotta elämäsi muuttuisi "paremmaksi"?

Jos olisi näyttöä siitä, että naisen pelko ja pahat aavistukset korreloivat sektion tarpeen kanssa, olisi järkevää leikata ne naiset, jotka niin haluavat synnyttää. Tällaista korrelaatiota ei vaan taida olla, joten ei lääketieteellisiä päätöksiä voi sen mukaan tehdä. Se, ennakoiko suvun naisten vaikeat synnytykset vaikeita synnytyksiä onkin mielenkiintoinen kysymys, josta voisi kaivaa tutkittua tietoa. Huom, ei mitään kumminkaimannaapurin kokemuksia keräiltynä. Itse jos pitäisi arvat, väittäisin, ettei tässäkään ole yhteyttä, paitsi joidenkin sairauksien tai perinnöllisten rakenteiden (vaikka lyhytkasvuisuus) osalta. Tämä siis vain valistumaton arvaus.

Omalla kohdallani äitini on aina muistuttanut, kuinka ei voinut imettää, maitoa ei vaan tullut. Pelkäsin, että sama toistuisi kohdallani, mutta onneksi ennen ensimmäisen lapsen syntymää sain itseni psyykattua siihen, että olemme kaksi eri ihmistä, äitini on saanut imetysohjauksensa n. 30v sitten lapsuudenperheeni esikoisen syntyessä ja minun kohdallani kaikki voi olla toisin. Kuten sitten olikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelmaa ehkä tuli aiempien polvien dramatisoinnista... Kun minulta vedettiin lasta ulos imukupilla parin tunnin ponnistamisen jälkeen, en ajatellut kuolevani kivusta huolimatta. Kätilö työntää vauvaa, jotta se saataisiin ulos, lääkäri vetää, ihan normaalia. Ponnistin mukana täysillä aina ohjeistuksen mukaan. En minäkään tuntenut ponnistustarvetta, vain kipua. Jos ei ponnista imukupin mukana, lisääköhän se pahoin repeytymisen riskiä?

Huutamista ei suositella, koska voimat ja keskittyminen kannattaa keskittää ponnistuksiin ja hengittämiseen. Huutaminen ei edistä synnytystä, vaan saattaa haitata hengittämistekniikkaa.

Miksi ei? Poistetaanhan meillä sappikiviäkin, vaikka niillä on luonnollinen poistumistie.

Ai niinkö? Haluaisin nähdä sen sektion missä vauva vedetään pienen reiän läpi pihdeillä ulos kohdusta! Sappikivet poistetaan kyllä yleensä tähystämällä eikä avaamalla koko vatsaa apposen auki, kuten sektiossa.

Alatietä perustellaan luonnolisuudella. Onko ehkäisy luonnollista? Entä keinohedelmöitys? Koko lääketiede on yhtä luonnottomuutta. Miksi sitten juuri synnyksen pitää olla luonnollinen?

Minulla on harvinainen perussairaus, joka ei ole kuitenkaan estänyt raskaaksi tuloa. Lapsi oli perätilassa ja kaikki terkkarit ja kätilöt ja pelkopolin henkilökunta maanittelivat minua synnyttämään perätilalapsen ja sivuuttivat kokonaan perussairautta hoitavan lääkärini suositukset.  Luojan kiitos viimeisessä tarkistuksessa oli mukana vanhempi ja kokenut tohtori, joka sanoi saman tien, että eiköhän sovita leikkauspäivä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelmaa ehkä tuli aiempien polvien dramatisoinnista... Kun minulta vedettiin lasta ulos imukupilla parin tunnin ponnistamisen jälkeen, en ajatellut kuolevani kivusta huolimatta. Kätilö työntää vauvaa, jotta se saataisiin ulos, lääkäri vetää, ihan normaalia. Ponnistin mukana täysillä aina ohjeistuksen mukaan. En minäkään tuntenut ponnistustarvetta, vain kipua. Jos ei ponnista imukupin mukana, lisääköhän se pahoin repeytymisen riskiä?

Huutamista ei suositella, koska voimat ja keskittyminen kannattaa keskittää ponnistuksiin ja hengittämiseen. Huutaminen ei edistä synnytystä, vaan saattaa haitata hengittämistekniikkaa.

Synnyttäminen on kovaa työtä ja potentiaalisesti vaarallista. Naisille pitäisi pitää realistista synnytysvalmennusta, jossa kerrotaan, että synnytys harvemmin sujuu valssaten alusta loppuun. Kunnioittavaa yhteistyötä synnyttäjien ja hoitohenkilöku

Minä myös ajattelen että liian ruusuinen kuva siitä annetaan. En itsekään kertonut kavereille kaikkea kun en halunnut pelotella ja ajattelin myös että ehkä muilla on helpompaa. Totuushan on se että sen hirveämpää kokemusta ei ainakaan minulla ole. Joillakin tietysti voi olla helppo synnytys. Minullakin oli yksi ns. normaali synnytys, mutta ihan hirveä sekin oli. Synnytys on pitkä, tuskallinen, kauhea, epätoivonen. Joka kerta olen toivonut että jotenkin voisin antaa periksi ja vaan lopettaa ja päästä pois. 

"Juu mutta hätäsektiossa on jo valmiiksi hengenvaara, äidin ja/tai lapsen. Ja hätäsektioon joudutaan usein kesken alatiesynnytyksen. Siksi näistä seuraavia äitiyskuolemia tai komplikaatioita ei ole mitään järkeä verrata alatiesynnytyksiin. "

Lueppa uudestaan ja ajatuksella aikaisemmin viittaamani kohta (Duodecim sivustolta):

Merkittävän verenhukan riski on kolminkertainen verrattuna alatiesynnytykseen, ja verenhukasta johtuvan kohdunpoiston vaara on keisarileikkauksen yhteydessä kuusinkertainen. Riski kuolla keuhkoveritulppaan on 26-kertainen ja kohtutulehduksen vaara 15-kertainen antibioottiprofylaksiasta huolimatta. Riskit lisääntyvät seuraavissa raskauksissa varsinkin istukkaongelmien vuoksi.

Kaikki nämä luetellut riskit liittyy siis faktaan, että leikkaus on tehty, eli nämä luetellut riskit on juurikin operaatiosta johtuvia. Ei siis ole merkitystä onko sektio tehty alatiesynnytyksen komplikaatioiden vuoksi tai suunnitellusti. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi naiset availevat jalkojaan sitten? Ja valitetaan kun synnytys sattuu? Jalat kiinni niin jää tämäkin valitus pois. Naisissa se vika kun niin helpolla pääsee kettu koloon. 

Joku on sinutkin synnyttänyt saatana.

Vierailija kirjoitti:

Jos olisi näyttöä siitä, että naisen pelko ja pahat aavistukset korreloivat sektion tarpeen kanssa, olisi järkevää leikata ne naiset, jotka niin haluavat synnyttää. Tällaista korrelaatiota ei vaan taida olla, joten ei lääketieteellisiä päätöksiä voi sen mukaan tehdä. Se, ennakoiko suvun naisten vaikeat synnytykset vaikeita synnytyksiä onkin mielenkiintoinen kysymys, josta voisi kaivaa tutkittua tietoa. Huom, ei mitään kumminkaimannaapurin kokemuksia keräiltynä. Itse jos pitäisi arvat, väittäisin, ettei tässäkään ole yhteyttä, paitsi joidenkin sairauksien tai perinnöllisten rakenteiden (vaikka lyhytkasvuisuus) osalta. Tämä siis vain valistumaton arvaus.

Omalla kohdallani äitini on aina muistuttanut, kuinka ei voinut imettää, maitoa ei vaan tullut. Pelkäsin, että sama toistuisi kohdallani, mutta onneksi ennen ensimmäisen lapsen syntymää sain itseni psyykattua siihen, että olemme kaksi eri ihmistä, äitini on saanut imetysohjauksen

Näinhän se on, että kukaan ei pysty varmuudella ennustamaan, miten synnytys etenee. Kauhutarinat ovat turhia, sillä synnytyksessä voi aina mennä jokin vikaan, oli kyseessä alatiesynnytys tai keisarileikkaus. Jostain syystä ihmiset unohtavat tämän aina. Kukaan ei voi taata, että äiti ja lapsi selviävät synnytyksestä. Synnytys on vaarallista, vielä nykyisinkin. Jälkiviisauskaan ei auta mitään. Millään matematiikalla tässä maassa ei kuitenkaan voida ruveta terveitä synnyttäjiä leikkaamaan liukuhihnalta. Se olisi täysin mahdotonta. Ei riitä rahat eikä hoitohenkilökunta.

Tuli tippa linssiin, kun luin tuon. Lapseni synnytys oli järkyttävää tuskaa. Käynnistettiin 2 viikkoa lasketun ajan jälkeen. Illalla klo 18 alkoi supistukset. Ne pahenivat aika kauheiksi nopeasti ja pääsin saliin puolelta öin. Minä sain kyllä kaikki kivunlievitykset, mutta menin paniikkiin siitä kivusta silti. Mies laittoi tens-asetukset täysille, kun näki että pulssi lähti nousemaan. Muuten hänkään ei osannut auttaa tai myöhemmin puolustaa, mutta hän on huonosta kohtelusta samaa mieltä.

Klo 5 alkoi ponnistusvaihe ja tunsin kun rupesin heti ainakin osan lopullisesta repemästä. Siitä lähtien minua alettiin haukkumaan, etten tee tai "potilas ei tee" yhteistyötä, "ei tästä tule mitään", pää näkyi kuulemma jo, että minun pitää "uskaltaa" ponnistaa. Yritin todellakin. Puuduttivat alapään. Taas haukuttiin, etten tee yhteistyötä. Ja 10 kertaa taas pää näkyy jo, kohta se on ohi. Rukoilin sektiota kahden tunnin jälkeen, mutta ei kuulemma enää ole mahdollista. Taas haukut. Halusin ensin lähteä taksilla pois, mutta eihän se nyt ihan olisi onnistunut. Lopulta halusin vain kuolla siihen paikkaan ja sanoin sen ihan ääneen. Kolmannen tunnin aikana painoivat mahaa ja vetivät imukupilla 4,5 kg lapsen ulos klo 8. En pystynyt ottamaan syliin, olin täysin omissa maailmoissa. Kadun syvästi sitä.

Pahat repeämät tuli ja lapsi teholle. Kohtelu synnärillä oli alentavaa, vaikka yritin olla kiitollinen ja ystävällinen. Perhehuonetta ei enää annettu, kun en varannut etukäteen.  Hyvä, että pystyin kävelemään päiviin, istumaan en tietenkään pystynyt. Lapsi tuli illalla osastolle, eikä minulta tullut maitoa. Maitoa pantattiin, koska haluttiin että imetän. Yritin kyllä varmasti 10h päivässä. Lapsi itki ja itki. Yhden kerran ottivat hoitoon, jotta saisin nukkua. Olivat heti kuulemma antaneet maitoa, kun vauva oli itkuinen. Onneksi lopulta alkoi oma tuotanto käynnistymään. Viikon olin sairaalassa, kunnes päätin lähteä lepäämään kotiin. Parin tunnin kuluttua lähdöstä lapsi meni kotona veltoksi ja yritin soittaa synnärille, että mitä tehdä. Emme olleet enää heidän potilaita. Neuvoja tai lohdutuksen sanaa ei herunut.

Olin kuitenkin ollut jo 10 vuotta samassa sairaalassa töissä ja luulin että hoito ja kohtelu olisi hyvää. Ei. Nyt on toinen lapsi tulossa. En tiedä pystynkö enää menemään samaan paikkaan synnyttämään. Enää en ainakaan anna mennä yliajalle. Haluan silti yrittää alateitse, katsotaan nyt.

Valitettavasti lähes identtinen kokemus kuin Outilla. Sen lisäksi, että istukkaa koitettiin väkisin saada ulos, mutta lopulta se jouduttiin irroittamaan nukutuksessa ja olin myös menettänyt todella paljon verta.

 

Toinen  lapsi meinasi jäädä tekemättä synnytystrauman takia. Onneksi neuvolassa oli ihana täti, joka kannusti ja ohjasi pelkopolille. Siellä sattui olemaan aivan loistava kätilö, joka oli myös seksuaaliterapeutti. Tuntui, ensimmäistä kertaa hoidettiin myös henkistä puolta fyysisten vaurioiden lisäksi. Toinen lapsi syntyi suunnitellulla sektiolla, ja se oli korjaava kokemus. Onneksi uskalsin vielä yrittää raskautta, aivan ihana tyttö saatiin. Suosittelen kaikille vaikean synnytyksen läpikäyneille pelkopolia. Itsekin olisi pitänyt mennä heti, mutta jotenkin sitä halusi vaan työntää ikävän kokemuksen pois mielestä, mutta trauma jää kuitenkin kummittelemaan ja tulee jossain kohtaa esiin.

Vierailija kirjoitti:

Alatietä perustellaan luonnolisuudella. Onko ehkäisy luonnollista? Entä keinohedelmöitys? Koko lääketiede on yhtä luonnottomuutta. Miksi sitten juuri synnyksen pitää olla luonnollinen?

Naisen kärsimyksellä ei ole väliä. Jos joku uhkaisi katkaista miehen välilihan saksilla, tuskin hänen pelkoaan kyseenalaistettaisiin tai hänet leimattaisiin hysteeriseksi.

Onko toimittu ihan kaikista osista oikein, jos ei saa happea, kauhu ja on kipua vain. Kuin amerikkalainen jalkapallo-ottelu jossa yksi on alla? Myös repeämät huolestuttavia. Jos pitää auttaa synnytystä jotenkin, mitä tuo kahden ihmisen heittäytyminen päälle on, joku uusi tapa vai vanhalta ajalta? Onko kaikki mennyt oikeaan aikaan vai joku pakkosynnytys. Ja kipua ei saisi aiheutua kohtuuttomasti. Ammattitaidon puutteitako vai nykyinen tapa julkisella "ruhjoa"? Hapen puutteen mahdollisuus vauvalle voi tietysti aiheuttaa kiiretilanteen ja muut seikat. En ole koskaan kuullut että ihmisten pitäisi olla rajusti synnyttäjän päälle heittäytymässä. Olisko vaihtoehtoja sille vai onko se synnyttävän kohtalo? Haluaako enää kukaan synnyttää tai mennä muuallekaan.