Miehen toistuva epärehellisyys

Vierailija kirjoitti:

Jotain on pielessä parisuhteessa kun etsii pientä piristystä arkeen. Itsekin tuollaista pientä harrastanut, ei suhteeseen asti mutta juuri sellaista että onhan se väärin vaikka mitään ei periaatteessa tapahdu. Olen onneton suhteessani mutten osaa lähteä.

Onko tämä selkärangaton vässykkä vielä linjoilla?

Kyllä sinussa itsessäsi on jotain pahasti pielessä, jos et saa suutasi auki onnettomassa suhteessa suhteen ongelmista sekä toiveistasi ja tarpeistasi, vaan pakenet "pieneen piristykseen", mikä on vain ja ainoastaan sinun vapaa valintasi.

Parisuhde on kahden kauppa, mikä tarkoittaa sitä, ettet voi ulkoistaa omaa onneasi tai onnen puutettasi puolisollesi. Myös sinun täytyy tehdä töitä suhteesi ja onnellisuutesi eteen.

Kerrohan meille, miksi olet päästänyt itsesi ja suhteesi tuohon tilaan? Ja jos elämäsi todella on niin kurjaa kumppanisi kanssa, ettei mitään toivoa enää ole, niin mikset tee hänelle palvelusta ja anna hänen mennä?

Vierailija kirjoitti:

Millaista on sääliväkivalta?

Tuo termi jä mietityttämään myös minua. Voisiko sitä avata hieman tarkemmin, siis tuota läheisten tarjoamaa negatiivista sääliväkivaltaa. Mitä se oikein tarkoittaa?

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ratkaisu on lähteä tuosta suhteesta. Ei se paremmaksi muutu.

Aivan. Olisi jo muuttunut tuon edellisen kriisin myötä.

Tuo on ihan selvä

merkki, että adios.

Ole ryhdikäs ja tue nyt itse itseäsi. Tuosta toisesta ei ole siihen tukemiseen, eikä

ole kanssasi luotettavan suhteeseen. 

Samantien vaan toiseen asuntoon. 

 

Sinun valintasi.

Itse en jäisi ihmettelemään. Kiitos äijälle siitä, että vahvistaa sitä, että siihen ei kannata jäädä.

Omaan elämään! GO!

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Hän ei tahdot riskeerata millään tavalla. Juttelu kiinnostaa, muttei tahdo näyttäytyä kenenkään nähden.

Istuvatkohan sohvalla juttelemassa? Vai kumpikin omassa nojatuolissaan?

Mistä he juttelevat muiden häiritsemättä?  Juttelisivatko, jos nainen ei asuisi yksin? Mitä nainen tästä hakee? Entä mies?

Ei tuossa ole häpeän paikka. Tuossa on nyt vaan eron paikka.

Häpeä on ihan oma subjektiivinen tunne. Luulisi, että se olisi viimeisin tunne tuossa.

Jos jonkun piti hävetä, niin sen pettäjän.

Aapee on luottanut. Sehän on se perusta suhteelle. Ei ollut luotettava kumppani, niin jääköön se pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos miehellä on ollut historiassaan sivusuhteita/sivusuhde, miksi ei olisi realistista odottaa, että kys käytös jatkuu myöhemminkin? Sit mies on taas pahoillaan, että jäi kiinni, eikä siitä, että häpäisi rakkaimpasa. 

Ihan itsensä se mies siinä häpäisee. Ei ole naisen vika, miten mies käyttäytyy. Mies vastaa käytöksestään ihan itse.

Niin mutta kyllä se pettäminen tuottaa häpeää sille uhrillekin. 

Jotkut uhrit tulevat vihaisiksi, eivät todellakaan häpeä mitään. Mies ja ystävätär saisivat hävetä.

Taas kaksi elämänsä pelleä.

Itse tutustuin kerran harrastuksen kautta flirttailevaan mieheen. Mies pyysi puhelunnumeroani ja luulin asian liittyvän harrastuksesta tiedottamiseen, mutta ehdottikin tapaamista. Olisin tavannut miehen mutta epäilys heräsi kun ei oltaisi voitu tavata julkisesti. Olisi halunnut tulla mun luokseni. Tähän en suostunut ja aloin epäillä, että mies on suhteessa. Seurattiin toisiamme fbssä. Siellä ei ollut mitään merkkiä että miehellä olisi nainen elämässään. Huomasin kuitenkin että yksi nainen aina tykkäsi miehesi päivityksestä. Kävin uteliaisuuttani katsomassa tämän naisen profiilin ja kappas, nainen oli parisuhteessa miehen kanssa. En kertonut miehelle, että tiedän naisesta. Mies jatkoi vonkkaamistaan, vaikka ilmoitin selkeästi aina, ettei tapaaminen onnistu. Jossain vaiheessa kävin katsomassa, onko nainen vielä miehen kanssa. Ajattelin, että olivat ehkä eronneet, kun mies edelleen sitä tapaamista ehdotteli. No, olivat juuri menneet naimisiin:)

Tätä vonkaamista jatkui aika pitkään, vaikka harrastuskin päättyi eikä enää tavattu. Ja olen ihan varma, etten ollut ainoa nainen, jolle viestejä lähti. Ja tämä vaimonainen oli oikein kaunis, laadukas ja vaikutti fb-profiilin perusteella menestyvän paremmin kuin tämä mies.

Mitä tästä opimme: on olemassa miehiä, joita mikään, siis yhtään mikään, ei estä pettämästä.

Tuo syyllisyyden ja häpeän teema mistä mielenkiintoisesti keskustelette on lopulta aika monitasoinen asia. Toisaalta allekirjoitan tuon näkökulman mitä joku sanoi, että häpeä kuuluu aina yksinomaan tekijälle ja uhri voi parantua vain ulkoistamalla syyllisyyden väkivallasta kokonaisuudessaan sille, kelle se kuuluu. Mutta sitten toisaalta, ihmismielelle on kuitenkin ominaista ja loogista hakea eri tavoin turvaa ja varmistusta siitä, ettei sama trauma pääse ikinä enää toistumaan. Jos on valmis tarkastelemaan niitä alun varoitusmerkkejä ja omaa hyväuskoisuutta tai sinisilmäisyyttä rehellisesti itselleen, voi sen syyllisyyden piston kautta kummuta jotain hyvääkin, jos siihen häpeään ei jää asumaan. Jos tunnustaa, että tilanteessa x en halunnut nähdä epäkunnioitusta vaikka vaisto sanoi muuta, se voi auttaa välttämään huonoa kohtelua tulevaisuudessa. Usein siihen itsensä epäkunnioitukseen liittyy silti myös ihan turhaa häpeää, josta ei seuraa mitään psyykeelle hyödyllistä. Häpeän perimmäinen tarkoitus on kuitenkin suojella meitä lauman hylkäämiseltä, jotta emme toimisi liian epäsosiaalisella tavalla. Monella se vaan jää päälle ja aktivoituu liian herkästi, eli suojeleva ominaisuus kääntyykin itseään vastaan. Tämä kulttuuri on myös koukussa muiden häpeään ja siihen, että yritämme nostaa omaa huonoa omanarvontuntoamme muitakin häpäisemällä ja muiden puolesta häpeämällä.

Mutta takaisin aiheeseenEhkä tuolloin puhuttaisiin siis ennemminkin syyllisyyden sijaan uhrin omasta itsensä rakastamisen vastuusta. Koska syyllinen väkivaltaan tai petoksiin on aina ainoastaan tekijä itse, vaikka uhri olisikin sitä alitajuisesti jollain tapaa kerjännyt tai antanut asioiden tapahtua. Tämä on hirvittävän vaikea aihe ja tabu ymmärrettävästi, koska tiedostan itsekin että sanomalla näin joku voi helposti vääntää tästä johtopäätöksen, että jos uhri on itse vastuussa siitä millaista kohtelua tilaa, silloin hän muka myös ansaitsee mitä tilaa. Mutta se ansaitseminen on kuitenkin ihan eri väite ja kukaan ei ansaitse mitään pahaa vain siksi, ettei osaa suojella tai puolustaa itseään.

Ihmiset vaan yleensä ovat näitä valintoja tehdessään harvoin tietoisia omista alitajuisista motiiveistaan, mistä valehtelussakin on varmaan lopulta kysymys. Eli valehtelija valehtelee muille, koska elää valheessa itsensä kanssa ja liian kiltti nainen taas antaa pettävälle anteeksi ja syyttää tilanteesta herkästi mielummin itseään, koska ei näe todellista sokeaa pistettään eli niitä aitoja syitä itsekunnioituksen puutteelle. Huonoitsetuntoisen naisen on hyvin vaikeaa tehdä noin ison järkytyksen keskellä se ultimaattinen itsensä rakastamisen teko, eli jättää valehteleva mies, jos muuten oma elämä ja suhde koostuu pienistä palasista ja hetkistä joissa nainen hylkää itse itseään ja tunteitaan vähän väliä. Terveellä ihmisellä itsetunto rakentuu siitä että ottaa omat tunteensa ja ajatuksensa tosissaan joka päivä ja johtaa siihen, ettei siedä esim. väkivaltaa, valheita tai petoksia myöskään muilta. Eikä niin päin, että antaa kohdella itseään usein pikkusen huonosti, mutta sitten yhtäkkiä tosipaikan tullen pommin tippuessa löytyisi hirveästi rohkeutta valita itsensä. Toki se sisuuntuminen voi tapahtua myös kertarysäyksenä kun lopulta saa kaikesta tarpeekseen, mutta todennäköisempää ja helpompaa se ainakin on, jos on jo ottanut tavakseen olla itsensä puolella ja uskaltaa luottaa siihen että ansaitsee tai ainakin haluaisi löytää jotain parempaa. 

Vierailija kirjoitti:

Itse tutustuin kerran harrastuksen kautta flirttailevaan mieheen. Mies pyysi puhelunnumeroani ja luulin asian liittyvän harrastuksesta tiedottamiseen, mutta ehdottikin tapaamista. Olisin tavannut miehen mutta epäilys heräsi kun ei oltaisi voitu tavata julkisesti. Olisi halunnut tulla mun luokseni. Tähän en suostunut ja aloin epäillä, että mies on suhteessa. Seurattiin toisiamme fbssä. Siellä ei ollut mitään merkkiä että miehellä olisi nainen elämässään. Huomasin kuitenkin että yksi nainen aina tykkäsi miehesi päivityksestä. Kävin uteliaisuuttani katsomassa tämän naisen profiilin ja kappas, nainen oli parisuhteessa miehen kanssa. En kertonut miehelle, että tiedän naisesta. Mies jatkoi vonkkaamistaan, vaikka ilmoitin selkeästi aina, ettei tapaaminen onnistu. Jossain vaiheessa kävin katsomassa, onko nainen vielä miehen kanssa. Ajattelin, että olivat ehkä eronneet, kun mies edelleen sitä tapaamista ehdotteli. No, olivat juuri menneet naimisiin:)

Tällaisilla miehillä on jokin alemmuuskompleksi tai jollain tavalla pitää vaan todistella itselleen omaavansa viehätysvoimaa ja on siksi pakonomainen tarve pokailla naisia, vaikka omakin olisi varsin hyvännäköinen. Ei vaan voi ymmärtää tällaisia miehiä (tai naisiakaan). Ovat sisältä onttoja ja (toivottavasti) kuolevat yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaista on sääliväkivalta?

Tuo termi jä mietityttämään myös minua. Voisiko sitä avata hieman tarkemmin, siis tuota läheisten tarjoamaa negatiivista sääliväkivaltaa. Mitä se oikein tarkoittaa?

En ollut tuo sääliväkivallan maininnut, mutta vastaan silti. Itse ymmärsin tuon termin niin, että sillä viitattiin tilanteeseen jolla läheiset olevinaan ilmaisevat tukea ja huolta mutta rivien välistä on havaittavissa ennemminkin epäuskon valamista toiseen. Esim. Jos kerrot läheisillesi että jotain ikävää tapahtui, he eivät kannusta sinua ja muistuta sinua hyvistä ominaisuuksistasi, tsemppaa miten kyllä selviät tästäkin jne. Vaan ennemmin näkevät tuossa tilaisuuden säälien kertoa että jotain ikävää he osasivat sinulta odottaakin, että voi kun sinä nyt olet tuollainen, mahtaakohan onnistua jatkossakaan sen paremmin tms. Omat vanhempani ovat tällaisia, eli hokevat sitä miten huolissaan ovat kaikista ja kaikesta, koska se on muka heidän tapansa välittää. Oikeasti välittäminen olisi sitä, että valaa toiseen uskoa ja vahvistaa hyvää. Siitä ei jää mitenkään välitetty ja rakastettu olo, että joku on koko ajan kyselemässä ja epäilemässä että osaatkohan nyt muka varmasti, jaksatko muka sinä tuollaista, kannattaakohan nyt kuitenkaan innostua. Vaan siitä jää enemmän sellainen olo, että minuun ei uskota ja minua kuuluu sääliä. Sääli harvoin tuntuu sen kohteena olevasta rakkaudelta, vaan ennemminkin se on kaunis tapa sanoa että oletpas reppana. Negatiivista energiaa, jolla on tarkoitus projisoida omaa epävarmuutta heijastamalla säälin kohteeseen ne omat huonot ominaisuudet kuten rohkeuden puute. 

Tällaisilla miehillä on jokin alemmuuskompleksi tai jollain tavalla pitää vaan todistella itselleen omaavansa viehätysvoimaa ja on siksi pakonomainen tarve pokailla naisia, vaikka omakin olisi varsin hyvännäköinen. Ei vaan voi ymmärtää tällaisia miehiä (tai naisiakaan). Ovat sisältä onttoja ja (toivottavasti) kuolevat yksin.

Joo, tästä varmaan on kyse. Me ei edes tunnettu toisiamme, kunhan vain tiedettiin toisemme ulkonäöltä eli mitään oikeaa ihastumistakaan se ei voinut olla. Sympatiani oli täysin vaimon puolella ja mietin jopa, että olisin pistänyt miehen viestin menemään vaimolle, mutten viitsinyt pilata tuoretta onnea. Sen verran stalkkailin, että jossain vaiheessa vaimon päivityksiin ilmestyi uusi mies. Kyllä elämä on aikamoista.

Miehet tykkäävät metsästyksestä ja peleistä. Osa haluaa vain katsoa, voittaako vai ei.

Surkeet. Vain surkee.

Vierailija kirjoitti:

Tuo syyllisyyden ja häpeän teema mistä mielenkiintoisesti keskustelette on lopulta aika monitasoinen asia. Toisaalta allekirjoitan tuon näkökulman mitä joku sanoi, että häpeä kuuluu aina yksinomaan tekijälle ja uhri voi parantua vain ulkoistamalla syyllisyyden väkivallasta kokonaisuudessaan sille, kelle se kuuluu. Mutta sitten toisaalta, ihmismielelle on kuitenkin ominaista ja loogista hakea eri tavoin turvaa ja varmistusta siitä, ettei sama trauma pääse ikinä enää toistumaan. Jos on valmis tarkastelemaan niitä alun varoitusmerkkejä ja omaa hyväuskoisuutta tai sinisilmäisyyttä rehellisesti itselleen, voi sen syyllisyyden piston kautta kummuta jotain hyvääkin, jos siihen häpeään ei jää asumaan. Jos tunnustaa, että tilanteessa x en halunnut nähdä epäkunnioitusta vaikka vaisto sanoi muuta, se voi auttaa välttämään huonoa kohtelua tulevaisuudessa. Usein siihen itsensä epäkunnioitukseen liittyy silti myös ihan turhaa häpeää

Näitä on myös sukupuolet käännettynä. On narsistinaisia ja läheisriippuvia miehiä.

venäloisten anukset täytämme takiaisilla ja kovakuoriaisilla, sitten ne myydään kiinalaisille herkkusuille.

Nosto

Vain ääliö antaa pettäjälle anteeksi

Vierailija kirjoitti:

Vain ääliö antaa pettäjälle anteeksi

En sanoisi ykskantaan noin. Kaikki ei ole niin mustavalkoista - on vaan harmaan eri sävyjä.

Vierailija kirjoitti:

Ja se sitten ei ole epärehellistä pitää toiselta salaa yhteyttä naisiin, jotka ovat tähän ihastuneita? :D

 

 

lainaus ei toimi, mutta tähän vastaan. Siis todellakin on epärehellistä ja yhdenlaista pettämistä sekin, riippuen omasta pettämisen määritelmästä, mutta onhan tuossa nyt eri tasoja. Jos verrattiin salasuhdetta joka on sisältänyt seksiä, niin onhan siitä huomattavasti vaikeampi päästä yli kuin sellaisista yhteyksistä joissa ei ole tapahtunut mitään kahvittelua enempää vaikka mies olisi kuinka sitoutunut ja valmis terapioihin jne. Ainakin itselleni olisi mahdottomampaa päästä yli salasuhteesta, sillä systemaattinen toisten kanssa seurustelu ja usean kanssa paneskelu kertoo ihmisestä enemmän kuin esim. kertaluontoinen hairahdus jonka tunnustaa heti itse. Tuo kavereiden salailu menee ehkä jonnekin näiden väliin, jos siinä yhdistyy systemaattista salailua mutta ei kuitenkaan ylitä fyysistä rajaa. Jolle

Itse pidän kyllä salasuhteena jo sitä, että pidetään vartavasten yhteyttä näihin ihastuneisiin. En puhuisi kaverista enää siinä vaiheessa, kun mukana on ihastumista ja toiveikkuutta mahdollisesta suhteesta.