Jouluinen mysteeri: Miksi lähikaupan myyjä vaikuttaa vihaavan minua?
Kassajonossa palvelee muita hymyssä suin ja kun on minun vuoroni maksaa, kääntyy naama nurinpäin. Joskus hän on täysin mykkä koko kassatapahtuman ajan eikä sano edes ostosten loppusummaa. Kerran kokeilin tervehtiä häntä, hän ei tervehtinyt takaisin.
Ainakaan tietääkseni en tunne tätä henkilöä eikä hän minua, eli en ole tehnyt mitään häntä loukatakseen. En ole myöskään koskaan häiriökäyttäytynyt, tai varastanut kaupasta. Ostan ihan tavallisia juttuja, hedelmiä, maitoa, leipää ym. Yritän jatkossa vältellä häntä, koska selvästi hän ei minua halua palvella enkä itsekään tykkää asioida enää, koska paha mieli siitä tulee vain.
Kommentit (129)
Vierailija kirjoitti:
Työpaikkani lähellä olevan kaupan mieskassa on ihan samanlainen. Ei katso edes kohti, ei vastaa tervehdykseen, ei sano yhtään mitään. Muille asiakkaille tuntuu käyttäytyvän ihan normaalisti, minä saan jostain syystä niin kylmää kohtelua, että nykyään menen suosiolla itsepalvelukassalle. Ei ole mitään mahdollisuutta, että tuntisin hänet jostain aiemmin ja olisin esim. loukannut jotenkin, mutta oikeuttaisiko sellainenkaan tuollaiseen surkeaan asiakaspalveluun?
Olin tulossa kirjoittamaan ihan tätä samaa. Kotini lähellä olevassa Prismassa on juuri tällainen mieskassa, mutta sillä erotuksella, että hän tuntuu olevan erittäin äksy ja todella epäystävällinen lähes jokaiselle asiakkaalle. Myös täysi hiljaisuus on mahdollista hänen kassallaan asioidessa eli hän ei sano mitään, ei edes loppusummaa. Ja Prismoissahan kuitit jokainen ottaa itse jos ottaa. - Joten jos vaihtoehtona on tämä mies tai itsepalvelu, niin sitten se on itsepalvelu.
Itselleni kassan käytöksellä ei ole juuri mitään merkitystä, mutta tällainen todella epämiellyttävä käyttäytyminen tuntuu oudolle. Tästä kaverista oikein huokuu, miten hän vihaa sekä työtään että asiakkaita. En mitenkään pysty tuntemaan häntä yhtään mistään, eli en myöskään voi kuvitella häntä mitenkään loukanneeni tai tuntevani yhtään mistään.
Mutta ei hän kaikille ole epäystävällinen. Työkavereidensa kanssa hän tuntuu juttelevan ihan normaalisti. Monesti onkin torikokous menossa, mitäs meistä asiakkaista. Emmehän me hänen palkkaansa maksa, vaan osuuskauppa. Eikös!
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut samanlaisen myyjän. Nuori nainen joka kääntää päänsä aina kun kävelen ohi. Kassalla ei sano sanaakaan. Katsoo kuitenkin vihaisen oloisesti kun luulee etten näe.
Parasta tässä on se, etten olisi koskaan kiinnittänyt häneen huomiota ellei käytös olisi tuollaista.
Yksi päivä olin kirjakaupassa. Huomasin sivusilmällä kuinka joku oli tulossa sisälle mutta kääntyi ympäri todella teatraalisesti. Sehän oli tämä samainen myyjä. Mikä voi oikeasti aiheuttaa tuollaisen käytöksen. En ole koskaan ollut hänen kanssaan tekemisissä enkä tunne häntä lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Turhaa miettiä, kysy suoraan "onko sinulla jotain minua vastaan?".
Juuri sitä varten on ammattimainen, kohtelias fraasivarasto, ettei tällaisiin henkilökohtaisuuksiin tarvitse mennä. Haloo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut samanlaisen myyjän. Nuori nainen joka kääntää päänsä aina kun kävelen ohi. Kassalla ei sano sanaakaan. Katsoo kuitenkin vihaisen oloisesti kun luulee etten näe.
Parasta tässä on se, etten olisi koskaan kiinnittänyt häneen huomiota ellei käytös olisi tuollaista.
Yksi päivä olin kirjakaupassa. Huomasin sivusilmällä kuinka joku oli tulossa sisälle mutta kääntyi ympäri todella teatraalisesti. Sehän oli tämä samainen myyjä. Mikä voi oikeasti aiheuttaa tuollaisen käytöksen. En ole koskaan ollut hänen kanssaan tekemisissä enkä tunne häntä lainkaan.
Näistä tulee mieleen ex-työkaveri ajalta ennen psykoosisairausdiagnoosia. Lymyili ja tuijotti kummasti. Lopulta tuli syytöksiä, kuinka katsomme pahalla silmällä, sitten ei enää ollutkaan töihin asiaa. Yllättävän pitkiä aikoja voi kulua ennen diagnoosia ja hoitoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut samanlaisen myyjän. Nuori nainen joka kääntää päänsä aina kun kävelen ohi. Kassalla ei sano sanaakaan. Katsoo kuitenkin vihaisen oloisesti kun luulee etten näe.
Parasta tässä on se, etten olisi koskaan kiinnittänyt häneen huomiota ellei käytös olisi tuollaista.
Yksi päivä olin kirjakaupassa. Huomasin sivusilmällä kuinka joku oli tulossa sisälle mutta kääntyi ympäri todella teatraalisesti. Sehän oli tämä samainen myyjä. Mikä voi oikeasti aiheuttaa tuollaisen käytöksen. En ole koskaan ollut hänen kanssaan tekemisissä enkä tunne häntä lainkaan.
Käynyt selvänäkijällä joka sanonut että sinun tuntomerkkeihin sopiva henkilö haluaa pahaa.. villi veikkaus...
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kassa ja matchaan käytökseni asiakkaan olemukseen. Sun tapauksessa olisit itsekin synkkä ja hymytön, ja arvaisin tekopirteyden ärsyttävän.
Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Sairas. Mene hoitoon huutelemaan luulojasi.
Ajatelkaas, että joku tai jotkut ovat kenties kymmenien tai nykyisin satojen hakijoiden joukosta katsoneet näiden kyseisten tyyppien hakemuksia, kerranneet videoesittelyjä ja muistelleet työhaastattelutilanteita ja tulleet siihen tulokseen, että "Tämä on kaikista hakijoista paras, hänet palkataan!"
Millaisiakohan ne muut hakijat ovat olleet?

Heillä on ollut pienemmät kaula-aukot veikkaan minä
Melkein aina kyseessä kateus. Varsinkin, jos myyjä on vanhempi nainen (+40v) ja asiakas nainen (yleensä laittautunut tai vähintäänkin myyjää kauniimpi.)