Joulu on rakkauden ja rauhan juhla, mutta onko se sitä myös eläinten näkökulmasta, mitä mieltä olet?
Kinkkua syödään joka joulu noin 67 miljoonaa kiloa. Yksilöiksi muutettuina joulun ruokapöytiä varten siis kuolee noin 75 000 sikaa. Kun vielä muistamme, että sika on yhtä älykäs eläin kuin koira, voi vain ajatella, mikä haloo nousisi, jos jokavuotisen traditiomme edellyttäisi samansuuruisen koiramäärän joukkoteurastusta (toki ihmisten katseilta piilossa). Arvatenkin sitä pidettäisiin äärimmäisenä eläimellisenä barbarismina.
Ei ole kuitenkaan realistista olettaa, että kaikki ihmiset haluaisivat tässä ja nyt ryhtyä vegaaneiksi tai edes kasvissyöjiksi, monien elimistö kun ei sitä vielä sulattaisi, mielestä puhumattakaan, mutta jokainen voi silti (halutessaan) tehdä pieniä arjen ja juhlan valintoja, korjausliikkeitä, jotka huomioisivat paremmin eläinoikeuksia. Ostanko riistaa vai tehotuotettua lihaa? Ostanko leivän päälle aina myös leikkelettä vai riittäisikö pelkkä juusto, kokeilisinko toisinaan korvata leivonnassa kananmunan, ostaisinko jouluna suuren kinkun sijasta vain pienen kinkun, kalalajitelman sijasta vain yhtä kalaa.
Sikojen lisäksi joulu riistää hengen myös kalkkunoilta, hanhilta, lohilta, silleiltä sekä lukuisilta muilta eläimiltä, joita syömällä me juhlistamme rauhanjuhlaamme. Joulun päälukuun voi laskea mukaan myös osan kanoista ja naudoista, sillä käytetäänhän jouluruokiin ja -leivonnaisiin runsaasti myös munia, voita ja kermaa, siis eläinten syntymättömiä poikasia sekä eläinten poikasille tarkoitettua äidinmaitoa.
Myönnettäköön, että eihän jouluruoka ole aivan yhtä maittavaa ilman kunnon voita, kermaa, munaa, jne, mutta onko omien aistiemme äärimmäinen tyydyttäminen todellakin arvokkaampaa kuin elollisen elämän vaaliminen? Kuinka moni on edes koskaan kokeillut tähtitorttujen tai laatikoiden valmistamista ilman kananmunaa?
Entä miten ylipäätänsä jouluun, tähän rakkauden ja rauhan juhlaan sopii eläinten joukkoteurastus- ja hyväksikäyttö? Kunnioittaako se joulun henkeä? Jokaisen olisikin hyvä miettiä, mitä me oikeastaan jouluna juhlistamme ja miten me sen teemme.
Kommentit (124)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella hyvä kirjoitus! Jokainen koiranomistaja voisi edes hetken miettiä, miltä siitä omasta lemmikistä tuntuisi elää samanlainen "elämä" kuin mitä sika joutuu elämään. Älykkyystasoltaan sika saattaa olla jopa fiksumpi kuin koira, ja samalla tavalla tunteva eläin se on joka tapauksessa. Vegaanina menty jo useampi joulu, enkä tosiaankaan koe jääväni mitään vaille, vaan ihania herkkuja mun joulupöytäni notkuu tänäkin vuonna.
Kerro mitä syöt jouluna! Ideoita vailla.
Viinissä haudutettua linnsisieni-pataa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa millä te vegaanit ruokitte koiranne ja kissanne?
No minusta koko lemmikkien pitoakin pitäisi vähän kyseenalaistaa. Miten onnellisia ovat kissat ja koirat, jotka joutuvat olemaan 8-10 h. yksin kotona? Laumaeläimelle se ei ole helppoa. Puhumattakaan kaneista tai muista jyrsiöistä, jotka pahimmillaan nököttävät yksin pienissä häkeissään vuosikausia. Tai linnut, jotka päästetään häkistään huoneeseen lentämään ehkä kerran kuussa. Itse olen niin vähän kotona, ettei tulisi mieleenkikään hankkia mitään lemmikkiä, ja jos tulisikin, niin se ei taatusti olisi kissa tai koira juuri siitä syystä, etten voisi elää omatuntoni kanssa, jos joutuisin tuottamaan kärsimystä toisille eläimille ruokkiakseni omat lemmikkini.
Harmi että koko eliömaailman toiminta perustuu sille että pysymme hengissä kun syömme toisiamme ja taistelemme elintilastamme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Metsässä susi tappaa jäniksen ja kuolema kestää minuutteja toisin kuin sian teirastus.
Se metsäjänis on saanut elää vapaan ja hyvän elämän, toisin kuin sika äärimmäisen kurjissa olosuhteissaan läpi elämänsä, vieläpä väkipakolla ja usein puuduttamatta kastroituna.
Sitä paitsi, susi kylläkin tappaa jäniksen sekunneissa, kunhan kiinni saa.
Susi nauttii kiiiiiiduttamisesta, ainakin kun saa saaliiksi lampaan. Miksi oletat, että jänis ta pettaisiin samantien? Ja mikä ihme saa sinut uskomaan, että jänis on saanut elää hyvän ja vapaan elämän tautien ja loisten vaivaamana?
Vastaavasti meillä ihmiset haluavat päättää kissan elämästä ja etenkin lisääntymisestä. Oikeastiko ihminen saa olla se, jolla on valta sanoa, saako tämä yksilö kokea äitiyden ilon vai ei. Miksi kinkkua kauhistelevat eivät perää eläimille oikeutta lisääntyä, oikeutta elää oikeanlaisessa ympäristössä eikä kerrostalossa sisäkissana?
Vierailija kirjoitti:
"Niin, sinä tykkäät inhimillistää eläimiä etkätajua mikä on propagandan ja todellisuuden ero. Se on siinä että propaganda nostaa esiin VAIN kaikkein huonoimmat asiat. Todellisuus on toinen, sillä maatilan pitäjän on ajateltava mm lihan laatua. Siitähän sinä tofuhippinä et tiedä mitään."
En inhimillistä eläimiä, mutta tahdon nostaa esille niiden arvon sellaisinaan, elävinä ja tuntevina olentoina, joilla on myös tarve elää lajinsa mukaisesti, vapaina ja onnellisina.
Ymmärrän kyllä suomalaisen sianlihan tuotannon todellisuutta ja maailman mittakaavassa suomalainen liha onkin varsin puhdasta ja laadukasta. Meillä noudatetaan (yleensä) myös hyvin eläinsuojelulakia, valitettavasti vain koko eläinsuojelulaki koskien tuotantoeläinten oikeuksia on täysi torso. Se ei takaa juuri mitään koskien eläinten hyvinvointia, tämä ei toki ole tilallisten syy.
Missä Disney maailmassa elämä vapaana tarkoittaa automaattisesti onnellisuutta? Villi luontohan on täynnä vaaroja ja hyvin brutaaleja tapoja kuolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi eläimet saa olla petoeläimiä ja syödä toisiaan mutta me ihmiset ei saada? Minä ainakin olen petoeläin.
Eihän kaikki eläimet ole petoja kuten ei ihmisetkään.
Luonnossa vallitsee tasapainoinen ravintoketju. Se tarkoittaa sitä, että eläimet syövät toisia eläimiä, ettei mikään laji lisäänny tolkuttomasti. Kun esim. on hyvä hiirivuosi, petolinnuilla on riittävästi ruokaa, ne selviävät talvesta ja lisääntyvät runsaasti kesällä. Huono hiirivuosi taas karsii niiden liikaa kantaa. Näin sen paremmin hiiret kuin petolinnutkaan eivät pääse lisääntymään tolkuttomasti.
Ihminen on horjuttanut luonnon tasapainoa sijoittamalla vieraslajeja eri ympäristöön, missä niillä ei ole luontaisia vihollisia ja seurauksena on ollut ongelmia. Australiassa on 200 miljoonaa kania ja valtava kaniongelma. Se sai alkunsa 1800-luvulla, jolloin englantilaisissa vei sinne n. 20 kania.
Ihmisen ainoa luontainen vihollinen tautien lisäksi on nykyään toinen ihminen. Sodat ovat olleet tehokas keino liikaväestön karsimiseen, niin kauhealta kuin se kuulostaakin. Väestömäärä maapallolla on jo pitkään ollut kestämätön.
Ruuan tehokasvatus on järkyttävää ja voitontavoittelu on rajatonta. Broileri ei edes ole lintu, vaan täysin lentokyvytön ja lähes liikuntakyvyttömäksi jalostettu, kärsivä lihamöykky.
Ongelma on, miten ilman tehokasvatusta ja -viljelyä kyettäisiin ruokkimaan tämä valtava ihmismäärä, joka ryövää ja tuhoaa maapalloa.
Monia lajeja on historian hämärässä kadonnut sukupuuttoon. Maapalloa on hallinnut jopa dinosaurukset ja matelijat ennen nisäkkäitä.
Ehkä luonto itse jossain vaiheessa hoitaa ihmiskannankin pienemmäksi tai korvaa kokonaan uudella lajilla, jonka kantaa luonnolliset viholliset säätelevät.
Vierailija kirjoitti:
"Niin, sinä tykkäät inhimillistää eläimiä etkätajua mikä on propagandan ja todellisuuden ero. Se on siinä että propaganda nostaa esiin VAIN kaikkein huonoimmat asiat. Todellisuus on toinen, sillä maatilan pitäjän on ajateltava mm lihan laatua. Siitähän sinä tofuhippinä et tiedä mitään."
En inhimillistä eläimiä, mutta tahdon nostaa esille niiden arvon sellaisinaan, elävinä ja tuntevina olentoina, joilla on myös tarve elää lajinsa mukaisesti, vapaina ja onnellisina.
Ymmärrän kyllä suomalaisen sianlihan tuotannon todellisuutta ja maailman mittakaavassa suomalainen liha onkin varsin puhdasta ja laadukasta. Meillä noudatetaan (yleensä) myös hyvin eläinsuojelulakia, valitettavasti vain koko eläinsuojelulaki koskien tuotantoeläinten oikeuksia on täysi torso. Se ei takaa juuri mitään koskien eläinten hyvinvointia, tämä ei toki ole tilallisten syy.
Kannattaa muistaa, että maataloudessa ei ole käytössä hermomyrkkyjä samalla tavalla kuin kesämökeillä yleisesti tap etaan hyttysiä ja muita hyönteisiä miettimättä lainkaan, kohdellaanko niitä oikeudenmukaisesti. Nostettaisiinko siis esille kaikkien eläinten arvo sellaisenaan, ei vain tuotantoeläinten.
Sinitiainen nokkimassa ketun vammauttaman jäniksen silmää ei ole kaunis näky, mutta se on luonnollista. Tuollaisia eläimet ovat. Me vain jotenkin oletamme, että eläimet elävät vapaina ja onnellisina, vaikka tosielämässä jänis on saaliseläin siinä kuin kauriskin, olemassa vain siksi, että sillä on tietty paikka ravintoketjussa. Aina valmiina pakenemaan eli onnellisena?
"En usko että tuohon sinun ruokavalioon koskaan kykenen mutta jotain säätämistä pystyn tekemään. En halua korvata puhtaampaa lihaa pitkälle prosessoiduilla kasviskorvikkeilla."
Lainaan vegaaniliiton sivuilta:
Esimerkiksi kuivatut linssit, säilötyt palkokasvit, tofu, soijarouhe, pakasteherneet, nyhtökaura ja härkis ovat prosessoituja kasviproteiinivalmisteita, mutta suositeltavia ja terveellisiä vaihtoehtoja.
Jotkut pitkälle prosessoidut tuotteet, ns. ultraprosessoidut elintarvikkeet voivat olla runsassuolaisia- tai sokerisia, rasvan laadultaan huonoja tai sisältää niukasti ravintoaineita. Esimerkkejä tällaisista tuotteista ovat esim. vegemakkarat ja kookosrasvapohjaiset vegejuustot. Niitäkään ei tarvitse kokonaan välttää, riittää että käyttö pysyy kohtuudessa."
Vegaaninhan ei ole tietenkään pakko syödä tofua, vaan esimerkiksi viljojen ja pähkinöiden proteiineilla saa hyvinkin täytettyä proteeinitarpeensa. Myöskään pitkälle prosessoituja tuotteita ei ole pakko käyttää ollenkaan. Vegaanius mahdollistaa pitkälti luonnonmukaisten raaka-aineiden käytön ruoanlaitossa. Ihminenhän voi elää vaikka pelkillä kasviksilla, hedelmillä ja marjoilla.
Kotieläinten pito pitäisi lopettaa. Se palvelee ihmisen itsekkäitä tarkoituksia.
Koirista jalostetaan kummallisen näköisiä ja kokoisia otuksia, jopa sairaita. Niitä trimmataan ja puetaan vaatteisiin ja kuljetetaan näyttelyissä. Koira on lähtöisin sudesta. Se haluaa olla villi ja vapaa omassa laumassaan.
Ei kissa ole luonnostaan sisällä istuja. Se on peto, joka haluaa vaeltaa ja saalistaa.
Eivät linnut halua istua häkeissä, vaan lentää vapaana.
Olemme tehneet eläimistä orjiamme ja teeskentelemme niiden voivan hyvin. Eläin ei kuitenkaan ajattele ja tunne samoin kuin ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Metsässä susi tappaa jäniksen ja kuolema kestää minuutteja toisin kuin sian teirastus.
Se metsäjänis on saanut elää vapaan ja hyvän elämän, toisin kuin sika äärimmäisen kurjissa olosuhteissaan läpi elämänsä, vieläpä väkipakolla ja usein puuduttamatta kastroituna.
Sitä paitsi, susi kylläkin tappaa jäniksen sekunneissa, kunhan kiinni saa.
Susi nauttii kiiiiiiduttamisesta, ainakin kun saa saaliiksi lampaan. Miksi oletat, että jänis ta pettaisiin samantien? Ja mikä ihme saa sinut uskomaan, että jänis on saanut elää hyvän ja vapaan elämän tautien ja loisten vaivaamana?
Vastaavasti meillä ihmiset haluavat päättää kissan elämästä ja etenkin lisääntymisestä. Oikeastiko ihminen saa olla se, jolla on valta sanoa, saako tämä yksilö kokea äitiyden ilo
Mistä niin päättelet? Kyllä monikin eläinoikeuksista kiinnostunut huomioi niitä kaikkien eläinten kohdalla. Varmastikin lemmikkieläinten pitäminen on myös teema, joka tulee joskus tulevaisuudessa nousemaan eläinoikeus ajattelijoiden tapetille, alkaen todennäköisesti häkitettävistä eläimistä, mutta toistaiseksi huomattavasti tärkeämpi työ on tehtävänä tuotantoeläinten puolesta, jotka elävät monta kertaluokkaa heikommissa elinoloissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa millä te vegaanit ruokitte koiranne ja kissanne?
No minusta koko lemmikkien pitoakin pitäisi vähän kyseenalaistaa. Miten onnellisia ovat kissat ja koirat, jotka joutuvat olemaan 8-10 h. yksin kotona? Laumaeläimelle se ei ole helppoa. Puhumattakaan kaneista tai muista jyrsiöistä, jotka pahimmillaan nököttävät yksin pienissä häkeissään vuosikausia. Tai linnut, jotka päästetään häkistään huoneeseen lentämään ehkä kerran kuussa. Itse olen niin vähän kotona, ettei tulisi mieleenkikään hankkia mitään lemmikkiä, ja jos tulisikin, niin se ei taatusti olisi kissa tai koira juuri siitä syystä, etten voisi elää omatuntoni kanssa, jos joutuisin tuottamaan kärsimystä toisille eläimille ruokkiakseni omat lemmikkini.
Harmi että koko eliömaailman toiminta perustuu sille että pysy
Ymmärrän kyllä, miten luonnossa eläimille on välttämätöntä tappaa toisiaan, mutta me ihmiset voimme kuitenkin valita, miten elämme.
"Missä Disney maailmassa elämä vapaana tarkoittaa automaattisesti onnellisuutta? Villi luontohan on täynnä vaaroja ja hyvin brutaaleja tapoja kuolla."
Toki, niinhän se on meillä ihmisilläkin, elämä on täynnä vaaroja. Jos eläisi koko elämänsä 10m2 lukitussa sellissä, olisi varmasti paremmassa turvassa elämän riskeiltä. Mutta kysy lähes keneltä hyvänsä, niin "vaarallinen" vapaus lyö mennen tullen "turvallisen" vankeuden. Näin on varmasti myös eläinten kohdalla, sitä paitsi sikojen kohdalla ne "turvallisessa" vankeudessa elävät kanssatoverit saattavat järsiä esimerkiksi saparosi tai silmäsi, koska kaikki ovat lopeensa stressaantuneita.
Mieti hetki, millaisia luonnollisia tarpeita eläimillä on, vertaa vaikkapa villisian ja tuotanto-sian elämäntapaa, niin ehkä huomaat, että jälkimmäinen ei pääse toteuttamaan sikamaista luontoaan lainkaan luonnon tarkoittamalla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Metsässä susi tappaa jäniksen ja kuolema kestää minuutteja toisin kuin sian teirastus.
Se metsäjänis on saanut elää vapaan ja hyvän elämän, toisin kuin sika äärimmäisen kurjissa olosuhteissaan läpi elämänsä, vieläpä väkipakolla ja usein puuduttamatta kastroituna.
Sitä paitsi, susi kylläkin tappaa jäniksen sekunneissa, kunhan kiinni saa.
Susi nauttii kiiiiiiduttamisesta, ainakin kun saa saaliiksi lampaan. Miksi oletat, että jänis ta pettaisiin samantien? Ja mikä ihme saa sinut uskomaan, että jänis on saanut elää hyvän ja vapaan elämän tautien ja loisten vaivaamana?
Vastaavasti meillä ihmiset haluavat päättää kissan elämästä ja etenkin lisääntymisestä. Oikeastiko ihminen saa olla se, jolla on v
Voisitko kertoa minullekin, mikä on se ihmiselle - nimenomaan eläintensuojelijalle - annettu armolahja, jonka perusteella hän pystyy määrittämään, että nyt me pelastamme tuotantoeläimet lämpimistä suojistaan ja aina tarjolla olevan veden ja ruuan äärestä, koska ne ovat huonoissa olosuhteissa toisin kuin laumaeläin koira 10 tuntia yksin kerrostalokämpässä. Tai miksi kissan sterilointi on eläinoikeusteko, kuka antaa ihmiselle luvan sanoa, mikä eläin saa lisääntyä?
Ei ole, jos muslimilta kysytään🧔🏾
Vierailija kirjoitti:
"Missä Disney maailmassa elämä vapaana tarkoittaa automaattisesti onnellisuutta? Villi luontohan on täynnä vaaroja ja hyvin brutaaleja tapoja kuolla."
Toki, niinhän se on meillä ihmisilläkin, elämä on täynnä vaaroja. Jos eläisi koko elämänsä 10m2 lukitussa sellissä, olisi varmasti paremmassa turvassa elämän riskeiltä. Mutta kysy lähes keneltä hyvänsä, niin "vaarallinen" vapaus lyö mennen tullen "turvallisen" vankeuden. Näin on varmasti myös eläinten kohdalla, sitä paitsi sikojen kohdalla ne "turvallisessa" vankeudessa elävät kanssatoverit saattavat järsiä esimerkiksi saparosi tai silmäsi, koska kaikki ovat lopeensa stressaantuneita.
Mieti hetki, millaisia luonnollisia tarpeita eläimillä on, vertaa vaikkapa villisian ja tuotanto-sian elämäntapaa, niin ehkä huomaat, että jälkimmäinen ei pääse toteuttamaan sikamaista luontoaan lainkaan luonnon tarkoittamalla tavalla.
Pääseekö sisäkissa toteuttamaan luonnollisia tarpeitaan?
Villisika muuten ta ppaa kaverinsa porsaat, jos niiden emo on sairas tai huolimaton. Oletatko, että villisika ei kävisi lajitoverinsa kimppuun, koska saa olla villi ja vapaa eikä kahlittu karsinaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa millä te vegaanit ruokitte koiranne ja kissanne?
No minusta koko lemmikkien pitoakin pitäisi vähän kyseenalaistaa. Miten onnellisia ovat kissat ja koirat, jotka joutuvat olemaan 8-10 h. yksin kotona? Laumaeläimelle se ei ole helppoa. Puhumattakaan kaneista tai muista jyrsiöistä, jotka pahimmillaan nököttävät yksin pienissä häkeissään vuosikausia. Tai linnut, jotka päästetään häkistään huoneeseen lentämään ehkä kerran kuussa. Itse olen niin vähän kotona, ettei tulisi mieleenkikään hankkia mitään lemmikkiä, ja jos tulisikin, niin se ei taatusti olisi kissa tai koira juuri siitä syystä, etten voisi elää omatuntoni kanssa, jos joutuisin tuottamaan kärsimystä toisille eläimille ruokkiakseni omat lemmikkini.
Harmi että k
Me voimme valita, totta. Ehkä meidän pitäisi valita se tilanne, jossa ruokaa ei riitä kaikille, koska sitä tuotetaan puhtaasti luonnon ehdoilla ja luontoa, ei ihmistä varten. Porkkanankasvatus ilman kastelua saattaa tuntua vaikealta, mutta se on luonnonmukaista. Joskus on pakko hyväksyä huono sato.
"Voisitko kertoa minullekin, mikä on se ihmiselle - nimenomaan eläintensuojelijalle - annettu armolahja, jonka perusteella hän pystyy määrittämään, että nyt me pelastamme tuotantoeläimet lämpimistä suojistaan ja aina tarjolla olevan veden ja ruuan äärestä, koska ne ovat huonoissa olosuhteissa toisin kuin laumaeläin koira 10 tuntia yksin kerrostalokämpässä. Tai miksi kissan sterilointi on eläinoikeusteko, kuka antaa ihmiselle luvan sanoa, mikä eläin saa lisääntyä?"
Täydellisimmin luonto tietysti säätelisi lajikantoja omilla ehdoillaan, kuten joku tässä ketjussa hienosti jo kuvasikin. Harmi vain, että ihminen on sekaantunut tähän luontaiseen säätelymekanismiin liikaakin tuomalla maahamme vieraslajeja, ruokkimalla saaliseläimiä, tuhoamalla eläinten luonnollisia elinympäristöjä, suosimalla jotakin lajia toisen kustannuksella ja niin edelleen.
Ne alalajit, joita ihminen on jalostanut puhtaasti tuotantoeläimiksi ja usein fyysisesti hyvinkin sairaiksi, eivät luonnollisestikaan sellaisinaan pärjäisi luonnoneläiminä, vaan ne tulisi palauttaa alkuperäiseen tilaansa.
On kuitenkin äärimmäistä mustavalkoista ajattelua olettaa, että eläin olisi onnellinen, vain jos sillä on saatavilla ruokaa ja vettä.
Sika tulisi nähdä villisikana, nauta biisonina, alkuhärkänä tai jonakin herefordin kaltaisena villiintyneenä lajina ja niin edelleen. Nämä ovat niitä muotoja, joita tulisi suosia ja antaa luonnon hoitaa kantojen säätely.
Melko harva lemmikkikoira viettää yksin sentään 10h/vrk. Kotikoirat saavat ympärivuotisesti 3-4 ulkoilua päivittäin sekä elää yleensä asunnossa, jossa koiralle on elintilaa huomattavasti enemmän kuin yksittäiselle sialle karsinassaan sekä yleensä myös leluja ja pehmeitä makuupaikkoja. Koira saa todennäköisesti tavata lajikumppaneitaan, harrastaa, haistella tuoksuja, kirmata vapaana metsissä tai niityillä, uida rannalla, siis sanalla sanoen elää, aivan toisin kuin vaikkapa siat.
Tässä pätee sama kuin laihduttamisessa: sillä, mitä syöt uuden vuoden ja joulun välillä on enemmän merkitystä kuin sillä, mitä syöt joulun ja uuden vuoden välillä.
Pitäisin lihan juhlapöydässä, arvostettuna juhlaruokana ja erityisenä herkkuna. Arkena sitä voisi useammin korvata kasvikunnan tuotteilla.
"Niin, sinä tykkäät inhimillistää eläimiä etkätajua mikä on propagandan ja todellisuuden ero. Se on siinä että propaganda nostaa esiin VAIN kaikkein huonoimmat asiat. Todellisuus on toinen, sillä maatilan pitäjän on ajateltava mm lihan laatua. Siitähän sinä tofuhippinä et tiedä mitään. "
Ei kai tässä kukaan ole propagandaa julistanut, vaan yrittänyt nostaa esille muutamia tosiasioita.
Toivoisin enemmän jouluisia kasvisruoka reseptejä yleiseen jakeluun. Sellaisia neutraalin makuisia ja helpohkoja valmistaa.