Osasitko lapsena tehdä kuperkeikan, mennä kyykkyyn ja kiivetä puuhun?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

luin kyllä epäuskoisena tuon jutun. Ei ole todellista?

vastaus: kyllä osasin. En nyt hetkeen ole puihin kiivennyt tai kuperkeikkoja tehnyt, mutta kyykky, syvälle onnistuu edelleen. Toi jutun nainen jäi hirveän ylös sen "kyykkyasennossaan".

 

unohtu laittaa että olen -71 syntynyt ja silloin kyllä liikuttiin, oikein muuta tehtykään.

Ja jos vähänkin maaseutumaisessa ympäristössä oltiin, esim kouluun "hiihdettiin kesät talvet", vanha vitsi mutta niinhän se oli - ei ollu puhettakaan että jostain 2km päästä olis haettu koulutaxilla. Mä olen aloittanut koulun -71, koulumatkaa oli yli 3km. 

Kesät vietettiin järvessä ja urheilukentällä, talvet jäällä - oltiin kaverin k

Meidän kylällä oli koulun pihalla kolmen keinun teline. Siinä kaikki.

Onneksi itse keksittiin kaikenlaista puuhaa.

Vierailija kirjoitti:

Osasitko lapsena mennä kyykkyyn? Onko sellaista lasta olemassakaan, joka ei osaa mennä kyykkyyn?

Minä olin sellainen lapsi.

Lapsena jokainen siirtolohkare, paksuoksainen puu, lumikasa, mattoteline, kaide ja muu vastaava oli haaste. Pystyykö tuonne kiipeämään, kuka on ekana huipulla, mitä eri tapoja keksii vaikkapa aidan ylitykseen. Ympäristössä nähtiin jatkuvasti mahdollisuuksia, oltiin luovia ja leikittiin.

Nykyään lapset kulkevat katse naulittuna älypuhelimeen ja vanhemmat vievät autolla harrastamaan. Se ei vaan riitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä syyttäisin kyllä varhaiskasvatusta koko tuosta litaniasta. Oma lapsi on koulun eskarissa, siellä on ohjattua liikuntaa pallonheitosta juoksuun. Naapurin lapsi on päiväkodin eskarissa, ei mitään liikuntaa ja pihalla suunnilleen kaikki kiellettyä. Ei kertaakaan koko syksyn aikana mitään liikuntaleikkejä pihalla, pelkkää oleskelua.

Voisivatko varhaiskasvatuksen opettajat vähitellen ymmärtää, että liikuntaan pitää kannustaa ja siihen pitää ohjata, ei riitä, että puetaan toppahaalarin päälle kurapuku ja todetaan, että hyvä juttu, nyt lapsi hikoilee liikkuessaan.

Milloinkas vanhemmat ymmärtävät oman roolinsa lapsensa kasvatuksessa? Lasta tulee aktivoida pienestä pitäen ihan kotona ja jossain vaiheessa sitten vähän isompana viedä harrastamaan. Liikunnallisia lapsia kasvaa vaikka ilman varhaiskasvatusta. 

Inhottaa tuollainen asenne, että ajatellaan

Vanhemmillakin on vastuunsa, mutta jos yhteiskunta odottaa että alle kouluikäiset on arkena suurimman osan hereilläoloajastaan varhaiskasvatuksessa, niin kyllä siellä voisi tehdä muutakin kuin säilyttää.

Nykylapset ei osaa koska kaikki on kielletty ettei vaan sattuisi mitään. Ihan älyttömäksi mennyt hätävarjelun liioittelu kaikessa, siis aivan kaikessa. Kohta varmaan kääritään lapset folioon kypärät päässä ja kärrätään pyörätuolissa paikasta toiseen - ettei vaan sattuisi mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

luin kyllä epäuskoisena tuon jutun. Ei ole todellista?

vastaus: kyllä osasin. En nyt hetkeen ole puihin kiivennyt tai kuperkeikkoja tehnyt, mutta kyykky, syvälle onnistuu edelleen. Toi jutun nainen jäi hirveän ylös sen "kyykkyasennossaan".

 

unohtu laittaa että olen -71 syntynyt ja silloin kyllä liikuttiin, oikein muuta tehtykään.

Ja jos vähänkin maaseutumaisessa ympäristössä oltiin, esim kouluun "hiihdettiin kesät talvet", vanha vitsi mutta niinhän se oli - ei ollu puhettakaan että jostain 2km päästä olis haettu koulutaxilla. Mä olen aloittanut koulun -71, koulumatkaa oli yli 3km. 

Kesät vietettiin järvessä ja urheilukentällä, talvet jäällä - oltiin kaverin kanssa taitoluistelufaneja ja harjoiteltiin "hienoja"

Joo, varpaat sinisinä tultiin jäältä. 

Kyllä, mutta muistan myös sen, kun myöhemmässä iässä, ehkä yläasteella, kuperkeikka alkoi sattua ja puuhun kiipeäminen pelottaa. Kyykkyyn ja ylös pääsen vaivatta vieläkin. -46

Vierailija kirjoitti:

En osannut lapsena enkä osaa nyt kiivetä puihin. Olen aina pelännyt putoamista ja loukkaantumista. En ymmärrä mihin puihinkiipeämistaitoa tarvitsisikaan. Miksi lapsena pitäisi osata jotain mitä ei aikuisena enää tehdä? Kiipeättekö te usein puihin?

Pointti on, että lapsena muodostetaan pohja terveydelle. Kun pienenä harjoituttaa monipuolisesti motoriikkaa, ketteryyttä, notkeutta jne. niin se hyöty näkyy sitten isompana. Ei tarkoita sitä, että aikuisen tarvitsee kiivetä puuhun ja heitellä kärrynpyöriä, mutta jos vaikka kaatua liukastut, osaa kroppa perstuntumasta jo ohjata kaatumaan oikein ja vastaanottamaan kolhut. Jos olet kankea kuin pökkky, voi tulla pahempaa jälkeä.

En uskaltanut tehdä kuperkeikkaa lapsena edes päiväkodissa 1970 luvulla tai lokalisaatio 1980 luvulla enkä kiivetä puuhun. Ei minunkaan lapseni nyt osaa eikä osannut. Kyykkyyn pääsee samoin minä. 

Oma lapsi on nyt 10 ja haluaisi leikkiä ulkona. Ongelma on se ettei kavereita. Asumme Helsingissä paikassa jossa puolet asunnoissa on tyhjinä ja tässä asuu vain vanhuksia. Lapsen luokkakaverit eivät ulkoile enää tai leiki ulkona, kukaan. Pelaavat ja ovat puhelimella..Ongelma on tuo kaverittomuus, ulkona on pimeällä tylsää yksin rakentaa vaikka lumiukkoa.

Luulen että yksi syy on nykyinen vähäinen lasten määrä. Tämä on nyt Helsingissä toinen vuokrataloyhtiö jossa asumme missä ei lapsia ole. Ja missä heihin tutustuu vaikka naapurissa asuisikin jos käy vaikka eri koulua ja molemmat istuvat kotonaan puhelin kädessä? Sosiaalisen mediaan ei lapsellani ole pääsyä.

Vierailija kirjoitti:

Lapsena jokainen siirtolohkare, paksuoksainen puu, lumikasa, mattoteline, kaide ja muu vastaava oli haaste. Pystyykö tuonne kiipeämään, kuka on ekana huipulla, mitä eri tapoja keksii vaikkapa aidan ylitykseen. Ympäristössä nähtiin jatkuvasti mahdollisuuksia, oltiin luovia ja leikittiin.

Nykyään lapset kulkevat katse naulittuna älypuhelimeen ja vanhemmat vievät autolla harrastamaan. Se ei vaan riitä.

Olitko yksin ulkona? Aika harva viihtyy ulkona yksin. Vertaa lasten määrää esim.1990  lukuun. Monissa paikoissa ei lapsia asu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsena jokainen siirtolohkare, paksuoksainen puu, lumikasa, mattoteline, kaide ja muu vastaava oli haaste. Pystyykö tuonne kiipeämään, kuka on ekana huipulla, mitä eri tapoja keksii vaikkapa aidan ylitykseen. Ympäristössä nähtiin jatkuvasti mahdollisuuksia, oltiin luovia ja leikittiin.

Nykyään lapset kulkevat katse naulittuna älypuhelimeen ja vanhemmat vievät autolla harrastamaan. Se ei vaan riitä.

Olitko yksin ulkona? Aika harva viihtyy ulkona yksin. Vertaa lasten määrää esim.1990  lukuun. Monissa paikoissa ei lapsia asu.

Näen päivittäin lapsia kulkemassa ryhmässä tai vähintään kaksistaan. Lapset tuijottavat puhelintaan ja korkeintaan välillä mutisevat jonkun sanan toisilleen. Leikkiseuraa olisi, mutta puhelin menee edelle.

En itsekään ole mitään suurta ikäluokkaa, mutta lapsuudessani ulkoilua kuitenkin arvostettiin. Kun kaikki vanhemmat pistivät lapsensa ulkoilemaan, niin useimmiten löytyi seuraa. Nyt jokainen lapsi nyhjää yksin huoneessaan.

Tottahan toki onnistui, vilkkaalle maalaispojalle ja onnistuu vieläkin ihan sujuvasti. Nuorena kiipesin  lipputankoonkin helposti, nyt saattaa olla, ettei enää mene. En ole kokeillut

M60

Oon tehny kerran kuperkeikan ala-asteella opettajan pakottamana. Ainoa neuvo oli että leuka rintaan ja menoks. Sattui niin että melkein itkin

Osasin

Osasin. Osaan ja pystyn noihin kaikkiin vieläkin. Ikää on nyt 56v.

Osaan vieläkin. N58

Vierailija kirjoitti:

Osasin. Osaan ja pystyn noihin kaikkiin vieläkin. Ikää on nyt 56v.

Sama täällä, tosin kuperkeikka on aika pelottava. Osaan myös uida, luistella ja hiihtää.

Noi nyt oli ihan peruselämää, ei mitään erityistaitoja. Puihin kiivettiin päivittäin 70-l kun olin lapsi. Omani osasivat nuo myös, nollarilla syntyneet.

Enää ei mulla niska eikä selkä salli kuperkeikkoja eikä oikein kyykkykään onnistu. Puuhun voisin kiivetä, jos oli hyvä vanha kuusi tms oksat lähtee matalalta.

Osasin ja osaan vieläkin. 

 

Viime viikolla kokeilin, vieläkö minulta onnistuu vaaka. Näytti sekin onnistuvan.

M43

Kiipesin puuhun viime kesänä, ikää 74.