Rakkaudesta puhuminen (tai se tunnustaminen) parisuhteessa

Ymmärrän, että rakkauden tunnustaminen voi olla vaikeaa, jos ei yhtään tiedä, onko tunne molemminpuolinen. Mutta jos kerran olette jo yhdessä, ei siinä sitten enää pitäisi olla mitään epäselvää.

Yleensä tuo asia selvitetään ensin ja varsinainen suhde alkaa vasta sitten. Eri juttu tietysti on, jos vasta tapaillaan ja on epäselvää, tuleeko koko hommasta yhtään mitään.

Onko se siis suurikin salaisuus, jos joku rakastaa omaa kumppaniaan? Eikö sitä normaalisti pidetä itsestäänselvänä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siitä lähden että jos mies ei sano rakastavansa, se ei rakasta. 

Tämä on väärä olettamus. Minä rakastan, olen mies, mutta en uskalla sanoa sitä naisystävälleni, sillä pelkään pakkeja. 

Eli hän ei ole naisystäväsi.

Vierailija kirjoitti:

Autistit ei osaa puhua tunteistaan

Kyllä jotkut puhuvat. Eräs mies, joka myöhemmin sai autismidiagnoosin, oli aikoinaan ihastunut minuun ja soitteli pitkiä tilityspuheluita.

Ei tarvitse koko ajan hokea, että rakastaa. Joskus rakkauden korostaminen johtuu juuri siitä, ettei rakkautta oikeasti ole. On kuitenkin outoa, jos tilanne on niin epämääräinen, että ap ei edes tiedä seurusteleeko vai ei ja rakastaako toinen vai ei. Kyllä jostain pitäisi käydä ilmi, onko kyseessä seurustelusuhde vai jonkinlainen hauskanpitosuhde. En ainakaan itse haluaisi antaa ihan väärää käsitystä tunteistani. Asia erikseen ovat ne jankuttajat, jotka eivät usko mitä heille sanotaan.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä tuo asia selvitetään ensin ja varsinainen suhde alkaa vasta sitten. Eri juttu tietysti on, jos vasta tapaillaan ja on epäselvää, tuleeko koko hommasta yhtään mitään.

Siitähän tässä on kyse, että ap vasta tapailee eikö tiedä vielä tuleeko siitä enempää.

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse koko ajan hokea, että rakastaa. Joskus rakkauden korostaminen johtuu juuri siitä, ettei rakkautta oikeasti ole. On kuitenkin outoa, jos tilanne on niin epämääräinen, että ap ei edes tiedä seurusteleeko vai ei ja rakastaako toinen vai ei. Kyllä jostain pitäisi käydä ilmi, onko kyseessä seurustelusuhde vai jonkinlainen hauskanpitosuhde. En ainakaan itse haluaisi antaa ihan väärää käsitystä tunteistani. Asia erikseen ovat ne jankuttajat, jotka eivät usko mitä heille sanotaan.

Tiedän että seurustelemme, tästä ei ole kyse. Olemme tästä puhuneet, ja selvää on että olemme parisuhteessa (monogaminen, sitoutuneita toisiimme), hän on kumppanini, minä hänen. Tilanne ei siis ole epämääräinen.

Olemme puhuneet, että olemme onnellisia yhdessä, toisillemme tärkeitä. Hän on maininnut sanan rakkaus, kuinka ollessamme erossa, hän ikävöi läsnäoloani, ääntäni ja rakkautta tms. Mutta  emme ole koskaan toisillemme sanoneet "minä rakastan sinua".

Tästä on kyse, rakkaudentunnustuksesta.

Ap

No jos hän sanoo että olet hänen kumppaninsa, niin kai viimeistään silloin on lupa olettaa, että hän rakastaa. Jos haluaa seurustella ilman rakkautta, niin se pitäisi mainita erikseen, koska tavallisesti rakkaus on oletuksena seurustelusuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse koko ajan hokea, että rakastaa. Joskus rakkauden korostaminen johtuu juuri siitä, ettei rakkautta oikeasti ole. On kuitenkin outoa, jos tilanne on niin epämääräinen, että ap ei edes tiedä seurusteleeko vai ei ja rakastaako toinen vai ei. Kyllä jostain pitäisi käydä ilmi, onko kyseessä seurustelusuhde vai jonkinlainen hauskanpitosuhde. En ainakaan itse haluaisi antaa ihan väärää käsitystä tunteistani. Asia erikseen ovat ne jankuttajat, jotka eivät usko mitä heille sanotaan.

Tiedän että seurustelemme, tästä ei ole kyse. Olemme tästä puhuneet, ja selvää on että olemme parisuhteessa (monogaminen, sitoutuneita toisiimme), hän on kumppanini, minä hänen. Tilanne ei siis ole epämääräinen.

Olemme puhuneet, että olemme onnellisia yhdessä, toisillemme tärkeitä. Hän on maininnut sanan rakkaus, kuinka ollessamme erossa, hän ikävöi läsnäoloani, ääntä

 

No hän on sanonut sen eri sanamuodossa.

Omituista, jos jotkut tosiaan ovat niin ujoja, että eivät parisuhteessakaan pysty sanomaan rakastavansa. Ei sitä tosiaan tarvitse hokea päivittäin, mutta jos ei yhtäkään kertaa tohdi sanoa, niin on kummallista.

Joillekin ihmisille rakkaus on sellainen sana, jota on vaikea käyttää missään asiayhteydessä. Asian voi kyllä ilmaista ymmärrettävästi muutenkin. Välttämättä suora rakkaudentunnustus ei ole edes vakuuttavin tapa ilmaista se, koska monet sanovat rakastavansa vaikka eivät oikeasti niin rakastaisikaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse koko ajan hokea, että rakastaa. Joskus rakkauden korostaminen johtuu juuri siitä, ettei rakkautta oikeasti ole. On kuitenkin outoa, jos tilanne on niin epämääräinen, että ap ei edes tiedä seurusteleeko vai ei ja rakastaako toinen vai ei. Kyllä jostain pitäisi käydä ilmi, onko kyseessä seurustelusuhde vai jonkinlainen hauskanpitosuhde. En ainakaan itse haluaisi antaa ihan väärää käsitystä tunteistani. Asia erikseen ovat ne jankuttajat, jotka eivät usko mitä heille sanotaan.

Tiedän että seurustelemme, tästä ei ole kyse. Olemme tästä puhuneet, ja selvää on että olemme parisuhteessa (monogaminen, sitoutuneita toisiimme), hän on kumppanini, minä hänen. Tilanne ei siis ole epämääräinen.

Olemme puhuneet, että olemme onnellisia yhdessä, toisillemme tärkeitä. Hän on maininnut sanan rakkaus, kuinka ollessamme erossa, hän ikävöi läsnäoloani, ääntä

Epäiletkö siis, että hän ei kuitenkaan rakasta sinua, vaikka on sitoutunut suhteeseenne?

Miten se seurustelun aloittaminen tapahtui, jos siinä vaiheessa ei ollut mitään rakkaudentunnustuksia?

Kokeile tehdä rakkaudentunnustus jollekin toiselle miehelle poikaystävän läsnä ollessa. Sitten vain katsot millaiseksi hänen ilmeensä menee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä parempi jos molemmat osapuolet ovat suunnilleen samanlaisilla tunnetaidoilla varustettuja. Helposti siinä käy niin että jos toinen kertoo tunteensa mutta toinen ei, kyllä se valitettavasti sillä rakastamisen kertovallakin osapuolella laimenee ihan jo itsesuojeluvaiston ohjaamana. 

Tätä pelkään, rehellisesti sanottuna. Fiilis suhteen rakentamisella, tai vaivan näkemiselle sen eteen, alkaa lopahtaa. 

Vaikka mulle tunteista puhuminen on aina ollut hankalaa, mä kuitenkin puhun niistä. Olen opetellut, sillä niinhän aikuiset tekee - että elämä toisten läsnäelävien kanssa olisi helpompaa ja kaikki onnellisia. Ja onhan sitä itsekin onnellisempi ja varmempi suhteesta ja itsestään, kun rakkauden tunnustaa ja siitä puhuu.

Toki onhan mulla takana yksi avoliitto, ja avioliitto ja muutama muukin pitkä parisuhde. Tämä nykyinen kumppanini on asunut vain yhden p

Kun mies on jo kerran jätetty sen takia, ettei hän osaa puhua tunteistaan, ei kannata hirveästi olettaa suurella innolla, että nyt hän muuttaa tapansa. Et välttämättä tule koskaan kuulemaan suuria tunteiden tunnustuksia - välttämättä minkäänlaisia - tämän henkilön suusta.

Vierailija kirjoitti:

Autistit ei osaa puhua tunteistaan

Autistina komppaan.

Aleksitymia on myös normaalia yleisempää Suomessa.

Itselläni on niin päin, että mies sanoi ensin rakastavansa. Jo hyvin aikaisessa vaiheessa. Ei möläyttänyt sitä minään yhdentekevänä juttuna sivulauseessa vaan perusteli että nyt on niin että hän rakastaa minua ja haluaa minut. 

Taustani on varsin ongelmainen enkä itse tosiaan kokenut samoin kun ei oltu kauaa edes tunnettu eikä tuossa vaiheessa edes mitään intiimimpää harrastettu. Lisäksi olin tottunut tunteita ja sitoutumista vältteleviin miehiin ja tyhjiin sanoihin. Tässä sitä nyt ollaan yli vuosi myöhemmin yhdessä. Asutaan jopa yhdessä. :D

Ja mies todella rakastaa ja sanoo sen useamman kerran viikossa. Toki olen itsekin nykyään ihastunut ja uskoisin tämän kehittyvän ajan kanssa rakkaudeksi. Voimme puhua ihan kaikesta, myös siitä että miten minun on vaikea sanoa hänelle samaa takaisin, koska traumatausta ja koska mietin asian ihan puhki. Että milloin se on rakkautta, en kai nyt vahingossa valehtele jne. 

Ehdottomasti on suunniteltu tulevaisuus ja kaikki ja saan sanoa ja kysyä mitä vain. Tätä ennen vuosia suhteessa jota ei oikein saanut edes määritellä ettei silloinen mies pillastu ja vetäydy. Hämmentävää tulla valituksi ja rakastetuksi ja että paljon eksää parempi mies sitoutuu heti kättelyssä ja on avoin ja kommunikaatiokykyinen. Toki nyksällä terve hyvä ydinperhe taustalla, eksälläni taas samanlainen traumatausta kun minulla. Kaikille ei ole helppoa puhua tunteistaan tai sitoutua toiseen ihmiseen. Ei luota itseensä eikä toiseen. 

Puhun itse nyt autistina siitä olettamuksesta, että mieskin on kirjoilla. Minulla on myös paljon autistisia ystäviä, osa heistä on parisuhteessa toisen autistin kanssa, osa on taas sinkkuja.

- Autistit ovat tekemisissä ja läheisissä tekemisissä lähinnä sellaisten ihmisten kanssa, joista aidosti pitävät. Jos eivät pidä, eivät ole tekemisissä tai pidä yhteyttä. Autismiin kuuluu suoruus ja se, ettei pelaa sosiaalisten normien mukaan esim. "kaikille pitää olla mukava", "vaikka et tykkäisikään kamalasti, voit silti deittailla". Itse en ainakaan edes halaa sellaista ihmistä, josta en aidosti pidä, saatikka että antaisin hellittelynimiä, kertoisin että nyt olemme vakavasti suhteessa, tekisi palveluksia toisille ja huomioisin seksissä  - itse asiassa seksiä ei ole ollenkaan luvassa ilman aitoja tunteita.

- Tunteiden sanomisen kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Minun rakkauteni tulee ulos luontaisesti tekojen ja läsnäolon kautta (koska niitä ei minulta heru, jos tunteita ei ole). Voin sanoa rakastavani toista, jos se on hänelle tärkeää, mutta minulle se ei ole tärkeää, ei sanottuna eikä kuultuna. Sehän on vaan sana, sanoilla on helppo huijata, mutta teoilla harvemmin. Jos toinen haluaa sanoa, että rakastaa minua, se sopii, mutta minulle on tärkeämpää mitä hän tekee ja miten hän kohtelee minua.

- Kaikki sosiaalisuus väsyttää minua, vaikka olisi miten kivaa ja ihanaa. Siksi se, että vietän paljon aikaa jonkun toisen kanssa on iso rakkauden merkki, vaikka se ei siltä näyttäisikään normaaleille ihmisille.

- Autistiystäväni inhoaa kukkia ja suklaata, koska hänelle kukkien tuominen tarkoittaa, että rakkaus kuihtuu ja kuolee kuin kukkapuska tai häviää kuten syöty suklaa. Hänelle suurinta rakkaudenosoitusta on yhdessä vietetty aika. Hän inhoaa myös rakkauden tunnustuksia ja pitää niitä turhina, koska ne ovat vain sanahelinää.

- Autistit kyllä osaavat tilittää ja kertoa siitä ja tästä, myös omista ajatuksista, mutta rakkaudentunnustus harvemmin kuuluu tähän. Osa voi suhtautua ajatukseen niin, että miksi sanon, eikö tämän pitäisi olla jo itsestäänselvää, kun olemme yhdessä, vietämme aikaa paljon, puhumme tulevaisuudesta, huomioin kumppiania, olen aina apuna ja tukena ja kunnioitan häntä ja hänen rajojaan. Miksi siihen pitää vielä sanoa jotain itsestään selvää?

- Sinkkuautistikaverini alkaa toimia hyvin kylmästi ihastuksiaan kohtaan, koska hänen mielestään toisen pitää tietää, että ignooraminen on itse asiassa sen merkki, että rakastaa. Silloin toisen pitää osata tulla lähelle ja olla erittäin romanttinen. Tätä tarkoitan sillä, että aivot ja ajatustoiminta eivät pelitä normaalien ihmisten tavalla. Häneltä on mennyt ohi suun monta mielenkiintoista tilaisuutta ja miestä, koska mies on kuvitellut ettei ystävääni kiinnosta tippaakaan, vaikka hän on jo menossa vihille kyseisen miehen kanssa.

Tällaisia autistin ajatelmia autismin ja rakkauden yhteispelistä.

Vierailija kirjoitti:

Vähän samankaltainen tilanne itsellänikin. Ratkaisin asian rohkaisemalla mieleni, tunnustamalla miehelle ensin itse tunteeni eli sanoin olevani rakastunut, jossain vaiheessa rakastavani. Tästä on useita kuukausia. 

Mies ei ole vieläkään sanonut takaisin noita oma-aloitteisesti, joten itsekään en ole enää puhunut tunteista sen koommin . Ymmärrän että kaikki ei osaa puhua tunteistaan mutta kannattaisi ehkä kuitenkin vähän opetella, sen verran edes että saisi edes kerran sanottua että "rakastan sua, vaikken osaa sitä yleensä sanoa".

Toki ei kannata valehdellakkaan. Hankalaa vaan kun ei voi tietää mikä lukko tuossa on takana kun mies kuitenkin on selvästi sitoutunut minuun ja on kaikin puolin ihana. Pakko vaan sanoa että tilanne on nyt alkanut vähän jäytää omaakin innokkuuttan/tunteitani sitten. Harmi jos hyvä suhde kaatuu siihen ettei toinen oikeasti saa ikinä kerrottua tunteitaan.

 

En halua masentaa ketään, mutta sitoutuminen ei vielä kerro sitä että ihminen kokisi rakastavansa. Etenkin miehiä tuntuu olevan vuosikymmeniä "ihan okei" suhteissa, menevän naimisiin ja tekevän jopa lapsia - ja sitten tunnustavan pikkupäissään saunaillassa, ettei oikeastaan ole koskaan tuntenut kovin voimakkaita tunteita puolisoaan kohtaan.