Miten suhtautuisitte, että teitä on 4:n äitikaverin porukka, ja Instasta näet että muut ovat tapaamisella ravintolassa, ja vain sinua ei ole

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtisin ryhmästä. Niin pieni porukka, että tosi törkeää jättää yksi ulkopuolelle. Jos olisivat esim. sattumalta törmänneet toisiinsa kaupungilla ja päätyneet ravintolaan, niin oikeat ystävät laittaisivat sinne ryhmään vaikka jonkun viestin tyyliin "arvaa ketkä törmäs sattumalta kaupungilla ja päätyivät ravintolaan X. Harmi, kun et oo täällä! Ens kerralla sit koko porukalla, sä niiin tykkäisit tästä jälkkäristä (kuva)!"

Musta tuommoset viestit olisi todella jäätävää vittuilua. Lällättettäisiin päin naamaa vielä kuvien kera.

Sattumalta tavattiin? Juujuu. Harmi, kun et oo täällä?! 😂

En usko sekuntiakaan ystävällisyyteen. Etenkin jos vielä paikan päältä lähetetään. "Kato meillä on hauskaa ilman sua". Lässynlässyn.

Jos jälkeenpäin kuulis, että on sattumalta törmätty, niin mikäs siinä. Ihmiset kulkee ja törmäilee. Ei sitä tarvii hieroa enempiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viihdyn miesporukassa. Niissä vallantavoittelu on kaveriporukan ulkopuolella. Naiset keskittyvät oman pienen piirinsä hallitsijoiksi, syrjäyttäen aina jonkun porukasta valtansa osoitukseksi. Kannattaisi keskittyä laajempiin asioihin. 

Mikä ihmeen vallantavoittelu? En koe mitään tarvetta hakea valtaa kaveriporukassa, työelämässä tai vapaa-aikana.

Sä et edes huomaa, niin alkukantaista se on.

On luonnollista pelätä ulkopuolisuutta ja yksin jäämistä. Nyt kuitenkin pää pystyyn. Olet aikuinen. Mitään kamalaa loukkausta ja selkään puukottamista ei ole tapahtunut. Tuohon voi olla monia syitä että porukka valikoitui tällä kertaa noin. 

Ehkä ensi kerralla sitten isommalla porukalla. Laita vaikka viesti sinne mammaryhmään, "olisi kiva nähdä vielä tämän vuoden puolella?"

Vierailija kirjoitti:

Äitikaveri. Yök mikä termi.

No voi olla että äitiyden kautta ovat tavanneet. Varmaan jossain vauvaryhmässä tai muuten. Äitiys on se yhdistävä tekijä. 

Juoksukaveri, musakaveri, työkaveri... Onko muutkin yök, vai äiditkö vain? 

Vierailija kirjoitti:

Ihmissuhteet ovat toisinaan monimutkaisia. Sinänsä on ihan ok, jos suuremman tuttavapiirin jäsenet ajoittain tapaavat toisiaan pienemmällä porukalla. Mutta yhden jättäminen ryhmän ulkopuolelle, kun muut tapaavat, on kyllä tökeröä käytöstä.

Tilannne muistuttaa aika lailla tapausta, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.

Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.

Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.

Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinä

Ehkäpä tämä on ikäkysymys. Jos mummo on se, joka pudotettiin ryhmästä (näin olen ap:n tekstin ymmärtänyt), se saattaa johtua ihan vaan siitä, että ryhmän muut jäsenet ovat nuoria pienten lasten äitejä ja mummo syntynyt 1940-luvun alussa, eli yli 80 vuotta sitten.

Vierailija kirjoitti:

No voi hyvää päivää. Kukaan ei omista kavereitaan. Ne saa käydä syömässä ihan millaisella porukalla halua.  En edes ymmärrä termiä "äitikaveri". Omat lapset ovat harrastaneet muutamaa lajia tavoitteellisesti ja vanhemmat joutuu pakostakin kuskaamaan ja osallistumaan homman rahoittamiseen ja mahdollistamiseen. Nakki napsuu koko  vuoden.  Sieltä olen saanut tuttavia, mutta emme me kyseisen harrastuksen ulkopuolella kaveraa- ystävät ovat ihan muualta.

No oletpas erinomainen ihminen kun ei ole äitikavereita. Ap:lla varmaan vauva tai pieni lapsi. Vähän eri tilanne äidin kavereiden suhteen kuin jonkun harrastavan koululaisen kanssa. 

Ehkäpä tämä on ikäkysymys. Jos mummo on se, joka pudotettiin ryhmästä (näin olen ap:n tekstin ymmärtänyt), se saattaa johtua ihan vaan siitä, että ryhmän muut jäsenet ovat nuoria pienten lasten äitejä ja mummo syntynyt 1940-luvun alussa, eli yli 80 vuotta sitten.

 

Mummohan on jo kuollut. Ap puhuu tekstissään pari vuotta sitten edesmenneestä mummostaan. Kai mummo joutui ryhmästä pois jo silloin.

Mummon hyvillä neuvoilla selvisi tämäkin väärinkäsitys.

Voisiko joku kertoa, minkä ihmeen etikettikirjan mukaan tietyt ihmiset tulee aina tavata koko porukalla. Jos niin ei tee, on loukannut muita.

Minulla on kaikenlaisia kaveriporukoita, mutta jos näkisin jossain instassa kuvan "käytiin porukalla syömässä", niin miettisin vain, että ai kun kiva. En edes hoksaisi, että se julkinen postaus on sodanhaaste ja märkä rätti päin naamaa ja kuvan ainoa tarkoitus olisi loukata minua. Ihan samoin olisin hyvin hämmästynyt, jos yhteiskuva minusta ja kahdesta serkustani lapsuusaikaisella kotipaikkakunnalla herättäisi jonkun vanhan luokkakaverin huhuilemaan, että miksi et käynyt meillä, kylläpä olet ylpeä, kun vanhoja kavereita ei muisteta.

Onko näiden loukkaantujien elämä jotenkin kiinni siitä, että he ovat keskipisteenä vai mistä johtuu se, että tutut eivät saa itse päättää, keiden kanssa aikaansa viettävät?

Kamalaa lukea tälläistä ja vielä näin joulun alla. Ensin Lucia-neidon kiusaaminen ja sitten ihan kantasuomalaiset äidit juonivat, että jätetäänpäs tämä yksi aikuinen ystävä ulkopuolelle. Eikö olisi voinut toimia vähemmän epähienosti? Paljonko maksaa viesti, että tervetuloa kaikki? Ei muuta kuin lähettäjänsä vaivan. Ihme minä, minä-ihmisiä. 

Olen huomannut, että helpommalla pääsee kun tottuu vaan siihen, että ystäväporukoiden kanssa tämä on elämää. Yritä olla välittämättä liikaa ja jatka kuitenkin rennosti ystävyyttä.

Ystävyys on siitä haastava laji, että siinä pitää olla kaikilla osapuolilla täysi vapaus ja ystäviä on monia ja suhteet muuttuvat vuosien varrella.. Meillä myös aikuisten naisten porukoissa vaihtelee kokoonpano, eikä se liity muuhun kuin kaikkien kiireellisiin ja muuttuviin elämäntilanteisiin. Joskus nähdään kahden joidenkin kanssa, joskus paikalla on osa, joskus kaikki. Ei se mitään sen erityisempää tarkoita.

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku kertoa, minkä ihmeen etikettikirjan mukaan tietyt ihmiset tulee aina tavata koko porukalla. Jos niin ei tee, on loukannut muita.

Minulla on kaikenlaisia kaveriporukoita, mutta jos näkisin jossain instassa kuvan "käytiin porukalla syömässä", niin miettisin vain, että ai kun kiva. En edes hoksaisi, että se julkinen postaus on sodanhaaste ja märkä rätti päin naamaa ja kuvan ainoa tarkoitus olisi loukata minua. Ihan samoin olisin hyvin hämmästynyt, jos yhteiskuva minusta ja kahdesta serkustani lapsuusaikaisella kotipaikkakunnalla herättäisi jonkun vanhan luokkakaverin huhuilemaan, että miksi et käynyt meillä, kylläpä olet ylpeä, kun vanhoja kavereita ei muisteta.

Onko näiden loukkaantujien elämä jotenkin kiinni siitä, että he ovat keskipisteenä vai mistä johtuu se, että tutut eivät saa itse päättää, keiden kanssa aikaansa viettävät?

Yleensä loukkaantuja kokee tulleensa hylätyksi, vaikka kyse ei ole mistään sellaisesta... Jotain heikkoutta omanarvontunnossa? SIltä pohjalta tehdään sitten kärpäsestä härkänen.

Muista aina että se joka ei ole paikalla sen takana puhutaan...............?

Luojan kiitos en ole naisvaltaisessa työpaikassa. En kestäisi näitä muikkeleiden ihme ystävyyssääntöjä, pelejä, loukkaantumisia enkä kotkotuksia.

Vierailija kirjoitti:

Luojan kiitos en ole naisvaltaisessa työpaikassa. En kestäisi näitä muikkeleiden ihme ystävyyssääntöjä, pelejä, loukkaantumisia enkä kotkotuksia.

... niin ja siis olen itsekin nainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luojan kiitos en ole naisvaltaisessa työpaikassa. En kestäisi näitä muikkeleiden ihme ystävyyssääntöjä, pelejä, loukkaantumisia enkä kotkotuksia.

... niin ja siis olen itsekin nainen.

Ja tämä avautumisesi liittyi tähän miten?

Jännä miten moni täällä neuvoo jättäytymään pois koko porukasta. On luonnollista ihmislajille haluta kuulua joukkoon, ja pelätä ulkopuolelle jääntiä. Mutta menee jo nyt vähän yli että kokee tuosta niin pahaa oloa, että "eroaa" koko porukasta, kun kerran välillä eivät kutsu joka tapaamiselle kaikkia..

Voisiko ajatella että on kuitenkin rikkaus että tunnet erilaisia ihmisiä, joidenkin kanssa olet läheisempi, joidenkin kanssa sitten joskus mukana.. Ei kai aikuinen ihminen tuollaisen takia laita välejä poikki? Ja olisiko ihan mahdoton ajatus puhua noista tunteistasi heille ennen kuin vain hiljaa jättäydyt yksin.  

Tuohan on saattanut olla ihan spontaani tilannekin, törmänneet jossain. Tai vaikka olisi suunniteltukin tapaaminen, niin mitä sitten. Tapaa sinäkin muitakin kavereita välillä. 

Ne vaan ei luultavasti jaksa sua ja siksi sua ei ole kutsuttu.