LA lokakuussa 2007!
Heipat vaan kaikille!
Avaan nyt kaikille lapsettomuuden kokeneille, lokakuussa 2007 lasketun ajan omaaville ikioman väylän purkaa tuntemuksia ja kokemuksia. Olen lueskellut monista keskusteluketjusta, että nyt kaivattaisiin jo lokakuisten pinoa, joten tässä se tulee. ;)
Omaa taustaa: olen 32-vuotias ja mies pari vuotta nuorempi, asustelemme Pirkanmaalla. Aloitimme yrityksen 3 vuotta sitten tammikuussa 2004 ja missään vaiheessa mitään selkeää ongelmaa lapsettomuuteen ei testeistä löytynyt. Viime kesänä sain kyllä thyroxin-lääkityksen lievän kilpirauhasen vajaatoiminnan takia mutta sekään ei tuntunut ongelmaamme selittävän kun kierrotkin olivat normaalit. Kilpparirvot saatiin nopeasti normalisoitua ja väsymys, hajamielisyys, ummetus ym. oireet helpottuivat hienosti. Hoitoina alkaen keväästä 2005 meille tehtiin jokunen clomi-kierto, yhteensä 4 inseminaatiota (3 Väestöliitossa ja 1 TAYS:ssa), joista viimeinen oli Menopur-pistoksilla ja Pregnylillä avustettu. Yhtäkään plussaa ei näiden vuosien ja hoitojen aikana saatu ja ainakin oma mieli alkoi olla varsin matalalla. Myös endometrioosin mahdollisuus kangasteli taustalla, kivut viime aikoina olivat lisääntyneet ja olin valmis hakeutumaan laparoskopiaan varmuuden vuoksi.
Nyt tammikuussa, lähes vuosi lähetteen saamisesta, pääsimme viimein aloittamaan TAYS:ssa 1. IVF-hoidon pitkän kaavan mukaan. Synarela-sumutteella aloitettiin ja sitten Puregonia 125 yksikköä pistellen. Lääkkeiden kanssa pelaaminen meni tosi helposti ja jaksoin henkisesti hyvin ¿ sitä oikein ihmettelin kun olen niin ailahteleva. Tuloksena 30.1 tehdyssä punktiossa oli n. 16 rakkulaa, joista osa oli kuitenkin tyhjiä ja raakoja. Soluja saatiin talteen 6 kpl, joista 5 hedelmöittyi normaalisti. Jännitys oli käsin kosketeltava kun odotimme tietoa juuri tuosta hedelmöittymisestä ja jakaantumisesta. Kävikin niin, että vain 2 kpl jakaantui normaalisti 4-soluiseksi, II-luokkaiseksi siirtopäivään mennessä. Loput 3 solua olivat jakaantuneet liian nopeasti ja luokitukset olivat 3- ja 4-luokkaa. Pakkaseen ei siis jäänyt yhtään ja se hieman harmitti.
Kahden solun siirto tehtiin 1.2 ja tasan 2 viikkoa myöhemmin tuloksena elämäni ensimmäinen [b] +++PLUSSA+++! [/b] En uskaltanut aiemmista kotitestailuista " katkeroituneena" tehdä testiä kotona lainkaan vaan menin labraan otattamaan kvantitatiivisen HCG-arvon pp 14. Seuraavana päivänä saimmekin jymytiedon, tulos oli [b] 296! [/b] Voi sitä onnen tunnetta! Siitä 6 päivää myöhemmin arvo oli 2500 eli tuplaantunut nätisti joka 2. päivä. Nyt sitten jännätään, ovatko molemmat alkiot tarttuneet vaiko vain yksi. Ultra on TAYS:ssa 8.3 eli melkein 2 viikkoa tässä olisi kärvisteltävä. Tietysti tässä kovasti miehen kanssa jännitellään, meneekö kaikki hyvin mutta sitä toivotaan kovasti. Olemme kyllä tietoisia alkuviikkojen riskeistä mutta jo munasolujen hedelmöittyminen omilla soluillamme, niiden jakaantuminen, siirtoon pääsy ja raskauden alku on ollut todella suuri riemuvoitto kaikkien epäilyiden ja seinälle maalattujen pirujen jälkeen.
Olotila on ollut hyvä ja vessakäynnit eivät enää ole niin kauheita. Lugesteronia käytän 3x2 kpl päivittäin. Tosin siirron jälkeen ihan tämän viikon puoleen väliin asti kestänyt turvotus vatsassa on ollut melkoisen kova. Olen joutunut hakemaan kaapista 2 vuotta vanhat farkut, joita käytin 8 kg sitten! Ennen plussatestiä kun menkkojen alkua odottelin/pelkäsin, oli varsin kovia hetkittäisiä menkkakouristuksia muutaman päivän ajan. Ne vaimenivat sitten onneksi ja nyt on enää " vaivana" ¿ lievenemään päin - vetämisen/painon tunne vasemmassa munasarjassa, jonka takia ylösnousut, aivastukset, yskimiset ja naurahtamiset tekevät välillä kipeää. Epäilenkin, että siirron jälkeen tuli lievää hyperstimulaatiota ja olen yrittänyt juoda nämä viikot entistä enemmän. Jännä, miten pp6 ja pp7 olivat jo paljon helpompi päiviä tuon turvotuksen ja kivun suhteen mutta sitten oireet palasivat yhtäkkiä takaisin. Silloin aloinkin toivomaan alkanutta raskautta entistä enemmän, kun kuulemma hyperin oireet voimistuvat HCG:n noustessa¿ Myös pp4 vastaisena yönä kohdun suulla ollut vihlova kipu, johon heräsin kesken unien, herätti toiveet kiinnittymisestä. Mutta olin ihan tarpeeksi kokenut ¿oireita¿ kolmen vuoden nega-kierroissa, joten mihinkään ei voinut tietenkään luottaa.
Muita satunnaisia oireita plussaamisen jälkeen ovat pistokset kainaloissa (nyt enää vähemmän), lisääntynyt vessassa käynti, jännä pistely häpyluun luona, runsas valkovuoto alkaen pp4, rinnat ovat hieman kasvaneet, väsyttää hieman enemmän, syke käy välillä ylhäällä¿ eli niitä tavallisia. Kilpirauhasarvot oli harmittavasti huonontuneet yhtä huonolle tasolle kuin kesällä ennen lääkitystä (TSH 5.6), joten eilisestä alkaen lääkitys 1,5-kertaistettiin. Joulukuussa TSH oli ollut enää 0.6 joten lääkärin mukaan nousun syynä on selvästi tämä alkanut raskaus. LA olisi ymmärtääkseni 23.10.07.
Voisin onnessani jorista vaikka kuinka kauan mutta nyt annan estradin teille kaikille muille, äskettäin plussanneille. [b] Ihan mielettömästi onnea joka ikiselle, toivottavasti hyppäätte sankoin joukoin pinoon kertomaan omat kokemuksenne ja fiiliksenne. [/b]
Lilium, rv 5+4
Kommentit (212)
EmmaEmilia, mun käsitys noista kokojutuista on se, että tärkeintä on miten sikiö kasvaa. Eli jos ekassa ultrassa koko on selvästi (kuten joku sanoikin, usein viikon tai ylikin) pienempi, voidaan epäillä jotain kehityshäiriötä ja tehdä kontrolli viikon kahden kuluttua. Mun käsityksen mukaan teillä ei edes ollut mitenkään silmäänpistävän pieni, ja nyt viimeisimmässä vauva oli kuitenki kasvanut reippaasti. En kyllä usko että sulla on mitään syytä huoleen. Toiset sikiöt on lähtökohtaisesti pienempiä joka tapauksessa, onhan ihmisissä aina kokoeroja. Sitäpaitsi tuosta sikiön ulkonäöstä vielä, tuossa neuvolasta saadussa Vauvan odotus -kirjassa oli piirretyt kuvat siitä, miltä sikiö näyttää milläkin viikolla, ja aika eläimelliseltähän se vielä 10. viikollakin näyttää..eiköhän ne sitten np-ultrassa ole jo vauvamaisempia :)
Mukavaa kuulla, että muillakin on samanlaisia ajatuksia, tai siis en tietenkään toivo muille tätä ajoittaista ahdistusta, mutta on mukavaa tietää että se on jokseenkin normaalia, kun välillä tuntuu, että skitsahtaako tässä..täällä kyllä jo vähän reippaammalla mielellä taas vaihteeksi kun sunnuntaina tuli itkukohtauksia ja muuta.
Meillä meni suunnitelmat uusiksi tuon NP-ultran kanssa. Saatin siis ensin aika 4.4., mutta jouduin peruuttamaan sen ja se olisi siirtynyt vasta pääsiäisen jälkeen tehtäväksi. Syynä peruutukseen on se, että töistä poissaolo ahdistaa koska mun työssä pitää aina jonkun järjestää etukäteen tehdyt listat uusiksi jos oon poissa. Lisäksi käyn toisella paikkakunnalla töissä, ja meillä on kimppakyyti, eli joudun tulemaan sitten bussilla kesken pois jos on menoa työaikana. Usein se tarkoittaa aikataulujen kanssa sitä, että koko päivä tuhraantuu. Kaiken lisäksi joudun nyt olemaan tämän viikon pois taas töistä tuon pahoinvoinnin vuoksi..su oli koko päivän tosi huono olo ja maanantaiaamuna heti kun silmät avasin, yökkiminen alkoi pahempana kuin koskaan aiemmin.
Tämän sekavan selityksen avulla yritin siis sanoa, että peruttiin kunnallinen uä ja varattiin paremmin sopiva aika yksityiseltä sitten kuitenkin, se saatiin ensi viikon perjantaiksi (olen perjantait vapaalla).
MAYA79 LA 1.10 #1 Np-ultra 22.3 Vko12+0
Lillastina LA 2.10 ultra ke 21.3, neuvolalääkäri 20.3 vko 11+5
Kalevi LA 11.10. - 2. ultra 15.3. vko
Kimberly LA 14.10 #1 -NP-ultra 30.3. 11+6
Luppis77 LA 14.10 #1 -neuvola 28.3. 11+3
EmmaEmilia LA 15.10 # 1
Meri LA 17.10 # 3. np-ultra 4.4 12+0
Miikuli LA 20.10 #1 - 3.(niskapoimu)ultra 5.4 vko 12+0
Nevalaine LA 23.10 #3 - ultra 5.3 vko 7+0
santes76 LA 23.10 #2 - 2. ultra 16.4. vko 13+0
Bianco LA 23.10 #1 - 2. ultra (np) 12.4 vko 12+2
Lilium LA 25.10 #1 ¿ 2. ultra 12.4 vko 12+2
Daran LA 29.10 #1 - 2. ultra 17.4.
Marvik LA 29.10 #1 - NP-ultra 18.4. vko 12+2
Vilja LA 29.10. - ultra 14.3. vko 7+2
-tähti- LA 30.10 #1
Le Cheile LA 30.10 #2 - 2.ultra vko 12
Tuuve LA 31.10 #1
Mingu LA 31.10 #1 - ultra 14.3. vko 7+0
Monoliisa LA 31.10. # 1 - ultra 12.3. vko 6+5
Cupcake LA 1.11. #1 - 2. ultra 29.3. vko 9+4
kun olette kommentoineet mieltäni painavaa asiaa! Kaikki tieto helpottaa suuresti ja haluan kyllä uskoa, että kaikki on hyvin. Tuolla Tekayn sivuillakin sikiön koko vastasi kyllä viikkoja, vaikka ihan alareunalla edetäänkin. Sitä on vaan niin kamalan epävarma kun ensimmäinen raskaus on kyseessä ja vertailee ihan suottakin omaa tilannetta muiden erilaisiin tilanteisiin. Toivon niin sydämestäni, että meillä kaikilla menisi raskaus onnellisesti loppuun saakka ja saataisiin terveet nyytit käsivarsille lokakuussa! Ihana kun tällainen palsta on olemassa :)
Paremmalla mielin oleva EE (10+1)
Tuosta kokoasiasta.. Itselläni on ollut päinvastainen huoli, että sikiömme on suurempi kuin " pitäisi" . Rvko 8+5 koko oli 22.6mm vastaten kuulemma rvko 9+1. Lääkärin mukaan muutaman päivän heitot eivät ole oleellisia. Kysyin tänään terveydenhoitajalta voisiko pitkäänjatkunut voimakas paha olo johtua juuri tuosta " kiihkeästä" kasvusta, mutta hänen mielestä ei. Sanoi johtuvan vain istukkahormoonista..
Eli tänään oli eka neuvola. Aikaa meni n.40min. Psyykkistä puolta ei käsitelty lainkaan, puhuttiin ainoastaan alkon käytöstä. Sitäkään kun ei ole, niin ei sitten kysellyt sosiaalisia oloja tms sen kummemmin. Itse en tohtinut lievää masentuneisuuttani mainita. Terkka oli vähän pihalla joissain asioissa. Yritti mulle lasketuks ajaks 30.10 tai 1.11. Kerroin kuinka TAYS:ssa laskettiin, niin päädyttiin laskemaan LA menkoista, eli putosi Taysin arviosta 2pvää......Eli nyt se on joko 18.10 tai 20.10. Joo, tosi kiva, kumpikin lukee nyt sitten äitiyskortissa.
Etovaa oloa edelleen ja painoa tullut n. 1.5kg. Terkka sanoi kyllä sen voivan olla myös turvotusta. Ja hän halusi punnita kaikki vaatteet päällä. Eli vaaka näytti yli kilon enemmän kuin kotona. No, pieniähän nuo lukemat vielä ovat. Vertaillaanpa sitten heinäkuulla lisää!! :)
Olen pyrkinyt pitämään tätä raskausasiaa vähän jemmassa, niin eikös siellä neuvolassa ollut heti yks vanha työkaveri! Ja juttu lentää.. No, ehkä se viimestään kesällä näkyy kuitenkin! :) Tsemppiä kaikille, jotka ahdistelevat syystä tai toisesta. Meitä on täällä useampikin, joten annetaan me sitä tukea, jos eivät neuvolassa ymmärrä! Hyviä vointeja kaikille!
Miikuli 9+5
EmmaEmilia: Minä luulin myös että vauva on turhan pieni. Mulla olis 2.ultrassa 9+3 26 mm ja parikin paivää suuntaan tai toiseen saattaa vaikuttaa jo aika paljon. Eka ultra oli 7+1 ja silloin koko oli 9,8 mm eli mun mielestä sun vauva on kasvanut ihan samaan tahtiin. En kyllä tiedä, kannattaako minuun verrata.. Mutta kuten varmaan tekayn sivuilta huomasti, vaihtelua oi olla paljonkin ja se on IHAN NORMAALIA. Sitä paitsi muutaman mm mittavirheitä tulee aivan varmasti, jos vauva ei esim. ole ihan kohtisuoraan sivuttain kun mitataan (vaikea selittää..). Meillä vauva liikkui melko paljon, joten en tuosta mitasta ole ihan satavarma. Ja ei sillä mitään pitkiä raajoja ollut mutta selvästi kädet ja jalat paikoillaan ja niitä se liikutteli sekä suoristi/kipristi selkää.
Bianco: Mä alotin alkionsiirto päivänä viikon ermysin-kuurin (sopii raskaana oleville) kun oli silmä-korva-poskiontelon ja keuhkoputkentulehdus. Jostain syystä mua asia ei huoleta ollenkaan. Enemmän huoletti lääkkeen sijaan pöpöt ja se, jos on joku kenkku virus.. Eli hoida vaan itsesi kuntoon.
Viime yö oli aivan kamala: selkään ja mahaan sattui ja ravasin vessassa koko ajan tarkkailemassa mahdollista vuotoa. Onneksi mitään ei tullut ja kun sitten aamulla nousin kunnolla ylös, kipu tuntui enemmänkin ylävatsa-alueella eli lienee ollut vanhoja tuttuja sappivaivoja. Mutta kyllä säikäytti.
Luppis 10+2
Tänään oli viimeinkin se neuvolalääkäri. Jos ei armotonta pahoinvointia lasketa, niin kaikki hyvin. Jopa sydänäänet saatiin kuulumaan. Eli pahin pelko helpotti vähän. Huomen aamulla olis se ultra... Saa nähdä miten sen kanssa käy.
Mä olen koko päivän oksentanut kaiken syömäni ja juomani. Tässä on vaan tämä jännä juttu nyt tällä hetkellä, että onko tämä raskauteen liittyvää vai onko minulla oikeasti oksennustauti... Lekuri käski seurata tilannetta, mutta kuinkahan kauan tämä saa jatkua ennen kuin joudun jäämään saikulle.... Kuinkahan monta ipanaa töissä tänäänkin tartutin oksennustautiin....?
Meinasin huomenaamulla soittaa ja perua kaikki työt, jos on yhtään huono olo. Voi olla ihan hyvä, jos tää onkin tautia ja se menis ohi sillä.
Mahassa ainakin kiertää ja kovin just nyt.
Lillastina (täällä yrittää olla oksentamatta) rv 12+0
Pikaisesti päivitän tota listaa. Neuvola on tän viikon perjantaina, tosin oon nyt just kohta lähdössä neuvolan lääkärin luo tän huonovointisuuden ja päänsäryn ja huimauksen takia. Jouduin sitten ottamaan sairaslomaa kun ei enää pärjänny töissä. Hirveän huono-omatunto on koska meillä on töistä kauheesti ihmisiä pois eikä sijaisia tahdo saada millään, mutta oon yrittäny vakuutella itselleni ettei se oo mun vika. Pomo oli onneksi tosi ymmärtäväinen kun kerroin minkä takia oon pois.
Varasin vielä yksityiseltä ultran ensviikon lopulle, kun oon koko ajan niin huolissani. Saanpahan sitten toivottavasti taas mielenrauhan hetkeksi..
-Mingu rv8+0
MAYA79 LA 1.10 #1 Np-ultra 22.3 Vko12+0
Lillastina LA 2.10 ultra ke 21.3, neuvolalääkäri 20.3 vko 11+5
Kalevi LA 11.10. - 2. ultra 15.3. vko
Kimberly LA 14.10 #1 -NP-ultra 30.3. 11+6
Luppis77 LA 14.10 #1 -neuvola 28.3. 11+3
EmmaEmilia LA 15.10 # 1
Meri LA 17.10 # 3. np-ultra 4.4 12+0
Miikuli LA 20.10 #1 - 3.(niskapoimu)ultra 5.4 vko 12+0
Nevalaine LA 23.10 #3 - ultra 5.3 vko 7+0
santes76 LA 23.10 #2 - 2. ultra 16.4. vko 13+0
Bianco LA 23.10 #1 - 2. ultra (np) 12.4 vko 12+2
Lilium LA 25.10 #1 ¿ 2. ultra 12.4 vko 12+2
Daran LA 29.10 #1 - 2. ultra 17.4.
Marvik LA 29.10 #1 - NP-ultra 18.4. vko 12+2
Vilja LA 29.10. - ultra 14.3. vko 7+2
-tähti- LA 30.10 #1
Le Cheile LA 30.10 #2 - 2.ultra vko 12
Tuuve LA 31.10 #1
Mingu LA 31.10 #1 - 2.ultra 30.3. rv 9+2
Monoliisa LA 31.10. # 1 - ultra 12.3. vko 6+5
Cupcake LA 1.11. #1 - 2. ultra 29.3. vko 9+4
Siellähän se on ja potkii kovin. Liikkui niin lujaa, että meinas kätilölläkin olla ongelma saada katsottua kaikki tarpeelliset. Mutta pääasia on nyt, että kaikki oli tosi hyvin. Nyytti oli kyllä viikkoihin nähden vähän isohko, mutta ei se niin vaarallista ollut. Eli siis suomeksi sanottuna tulee äitiinsä (eli iso maha odotettavissa kesällä... aaaaaaaaaaaahhhhhhhhhhhhh!).
Mutta oli se niin hienoa nähdä ihan livenä, että kaikki on kunnossa. Sormee laitto suuhun ja huitoi käsillään kasvojaan....
Mutta vielä kun saisi tämän pahanolon pois... Ei nimittäin ollut raskauteen liittyvää, vaan ihan mahatauti. Tavaraa tulee kummastakin päästä ja mikään ei pysy sisällä, ei edes vesi. Eli täällä ollaan aika väsyneitä. Perjantaihin saakka olis saikkua tiedossa.
No saanpahan vähän levätä nyt, kun sitä juuri kaipasinkin.
-lillastina ja nyytti-
MAYA79 LA 1.10 #1 Np-ultra 22.3 Vko12+0
Lillastina LA 2.10 #1 ultra 11.5, vko 12+1
Kalevi LA 11.10. - 2. ultra 15.3. vko
Kimberly LA 14.10 #1 -NP-ultra 30.3. 11+6
Luppis77 LA 14.10 #1 -neuvola 28.3. 11+3
EmmaEmilia LA 15.10 # 1
Meri LA 17.10 # 3. np-ultra 4.4 12+0
Miikuli LA 20.10 #1 - 3.(niskapoimu)ultra 5.4 vko 12+0
Nevalaine LA 23.10 #3 - ultra 5.3 vko 7+0
santes76 LA 23.10 #2 - 2. ultra 16.4. vko 13+0
Bianco LA 23.10 #1 - 2. ultra (np) 12.4 vko 12+2
Lilium LA 25.10 #1 ¿ 2. ultra 12.4 vko 12+2
Daran LA 29.10 #1 - 2. ultra 17.4.
Marvik LA 29.10 #1 - NP-ultra 18.4. vko 12+2
Vilja LA 29.10. - ultra 14.3. vko 7+2
-tähti- LA 30.10 #1
Le Cheile LA 30.10 #2 - 2.ultra vko 12
Tuuve LA 31.10 #1
Mingu LA 31.10 #1 - 2.ultra 30.3. rv 9+2
Monoliisa LA 31.10. # 1 - ultra 12.3. vko 6+5
Cupcake LA 1.11. #1 - 2. ultra 29.3. vko 9+4
Onnittelut Lillastinalle hyvistä ultrakuulumisista! Ja pikaista paranemista ikävästä taudista.
Heräsi sitten (tyhmä?) kysymys tuohon np-ultraan liittyen, eli kuinka pian sen np-turvotuksen saa selville? Sanotaanko se heti siinä ultran yhteydessä vai miten? Itsellä siihen on vielä pari viikkoa aikaa, mutta kaikki tietysti mietityttää jo etukäteen.
Tänne suuntaan ei kuulu mitään uutta, paha olo on taas tänään vähän helpottanut ja toivottavasti pysyisikin poissa. Armoton väsymys sen sijaan jatkuu. Muuten olen ollut ihan postiivisissa tunnelmissa ja ensi viikon neuvolalääkärikäyntiä odottelen kovasti. Vähän jännittää, että saataisiinko silloin jo sydänäänet kuuluviin (silloin viikkoja olisi 11+1). Onko teiltä muilta saatu missä vaiheessa dopplerilla äänet kuuluviin? Päivittelin tuota listaakin omalta kohdaltani. Nyt täytyy kiitää mutta mukavaa loppuviikkoa kaikille!
MAYA79 LA 1.10 #1 Np-ultra 22.3 Vko12+0
Lillastina LA 2.10 #1 ultra 11.5, vko 12+1
Kalevi LA 11.10. - 2. ultra 15.3. vko
Kimberly LA 14.10 #1 -NP-ultra 30.3. 11+6
Luppis77 LA 14.10 #1 -neuvola 28.3. 11+3
EmmaEmilia LA 15.10 # 1 Np-ultra 4.4. 12+2
Meri LA 17.10 # 3. np-ultra 4.4 12+0
Miikuli LA 20.10 #1 - 3.(niskapoimu)ultra 5.4 vko 12+0
Nevalaine LA 23.10 #3 - ultra 5.3 vko 7+0
santes76 LA 23.10 #2 - 2. ultra 16.4. vko 13+0
Bianco LA 23.10 #1 - 2. ultra (np) 12.4 vko 12+2
Lilium LA 25.10 #1 ¿ 2. ultra 12.4 vko 12+2
Daran LA 29.10 #1 - 2. ultra 17.4.
Marvik LA 29.10 #1 - NP-ultra 18.4. vko 12+2
Vilja LA 29.10. - ultra 14.3. vko 7+2
-tähti- LA 30.10 #1
Le Cheile LA 30.10 #2 - 2.ultra vko 12
Tuuve LA 31.10 #1
Mingu LA 31.10 #1 - 2.ultra 30.3. rv 9+2
Monoliisa LA 31.10. # 1 - ultra 12.3. vko 6+5
Cupcake LA 1.11. #1 - 2. ultra 29.3. vko 9+4
Onnittelut Lillastinalle hienoista ultrakuulumisista!
Roikun nyt sitten päivittäin täällä palstalla, koska kuolen kohta ikävystymiseen..tekeminen loppuu kohta, mies on kantanut kirjastosta ja videovuokraamosta elokuvia ja kävin itse eilen kirjastoautossa, joka tuli tuohon lähettyville sopivasti. Mutta en jaksa enää tuijottaa töllöä tai lukea kirjoja!!!
Paha olo on ihan jatkuva ja nyt tämän viikon kaikkein ikävin homma on se, että koko ajan himottaa syödä suolaista, ja tuntuu jopa, että paha olo häivää hetkeksi sipseillä tms. Saan varmaan 30 kiloa ylimääräistä tätä menoa...toisaalta mitään muuta ei tee mieli. Juustovoileivät ällöttää, oikeastaan kaikki leipä inhottaa ja mitään lämmintä ruokaa en oo saattanut kolmeen päivään syödä.
Tylsää on myös se, että olen allerginen kaikille tavallisille hedelmille, ja saan niistä vieläpä aika ikäviä oireita (nieluun ja suhun), joten vaikka tekis mieli jotain raikasta on tuorekurkku ja tomaatti ainoita joita voi syödä..yritin käydä ulkonakin, mutta sellaista nieleskelemistä on tuo liikkuminen ja lähikaupassa pelotti että laattaan keskelle kaupan lattiaa..
Ihanaa valittaa :) Tosiasia on se, että vaikka tämä olotila tympii rankasti välillä, niin aina vaan on mielessä se, että vihdoinkin SAAN valittaa tästä olotilasta ja kestän kyllä jos vaan pikkuisella on kaikki hyvin ja saamme tavata lokakuussa. Sitä paitsi naureskelin pomolle, joka myötätuntoisena toivotteli parempia vointeja, että itsepähän tätä kerjäsin..
Hyviä vointeja kaikille loppuviikkoon ja kertokaa, jos jotain vinkkejä syömisiksi keksitte tämän oksetuksen keskellä. Nälkä kun ei yhtään helpota pahaa oloa.
Kimberly rv 10+4
On jotenkin laiskottanut ja väsyttänyt sen verran, että en ole jaksanut kirjotella.Teidän kuulumisia olen kyllä käynyt lukemassa päivittäin.
Mulla pahaolo on kadonnut, ei ole enää moneen päivään ollut etovaa oloa ja tietenkin heti tulee mieleen onkohan vaavi enää edes hengissä. Tissit on kyllä kipeet ja väsyttää, joten varmaan kaikki kunnossa. Progynovaa ja Lugeja aloin vähentämään maanantaina ja ens viikon loppupuolella sitten lopetan kokonaan. Sekin vähän pelottaa jospa oma hormonitoiminta ei riitä ylläpitämään raskautta.
EmmaEmilia, kyllä kertovat heti niskaturvotuksen mitat. Mulla olis parinviikon päästä np-ultra. Odotan jo sitä kovasti, kun ei ole tässävälissä neuvolaakaan, että kuulis sydänäänet ja varmistuis, että vauva on hengissä. Epätietoisuudessa vaan saa elellä...
MAYA79 LA 1.10 #1 Np-ultra 22.3 Vko12+0
Lillastina LA 2.10 #1 ultra 11.5, vko 12+1
Kalevi LA 11.10. - 2. ultra 15.3. vko
Kimberly LA 14.10 #1 -NP-ultra 30.3. 11+6
Luppis77 LA 14.10 #1 -neuvola 28.3. 11+3
EmmaEmilia LA 15.10 # 1 Np-ultra 4.4. 12+2
Meri LA 17.10 # 3. np-ultra 4.4 12+0
Miikuli LA 20.10 #1 - 3.(niskapoimu)ultra 5.4 vko 12+0
Nevalaine LA 22.10 #3 - NP-ultra 11.4 vko 12+1
santes76 LA 23.10 #2 - 2. ultra 16.4. vko 13+0
Bianco LA 23.10 #1 - 2. ultra (np) 12.4 vko 12+2
Lilium LA 25.10 #1 ¿ 2. ultra 12.4 vko 12+2
Daran LA 29.10 #1 - 2. ultra 17.4.
Marvik LA 29.10 #1 - NP-ultra 18.4. vko 12+2
Vilja LA 29.10. - ultra 14.3. vko 7+2
-tähti- LA 30.10 #1
Le Cheile LA 30.10 #2 - 2.ultra vko 12
Tuuve LA 31.10 #1
Mingu LA 31.10 #1 - 2.ultra 30.3. rv 9+2
Monoliisa LA 31.10. # 1 - ultra 12.3. vko 6+5
Cupcake LA 1.11. #1 - 2. ultra 29.3. vko 9+4
Terveisin Nevalaine
Ihan ekaks: Kimberly, elä höperry. Yritä nauttia siitä, että on mahdollisuus olla kotona ja tehdä suunnitelmia ja kaikkee sitä mitä ei normimenoissa ehdi! Itse olen höpertynyt jo viisi viikkoa kotona, ja nyt on vielä mieskin kolmatta viikkoa reissussa, joten kyllä tässä on olemista yksinään. Olen kyllä kans katsellu videoita ihan sikana ja lueskellu hyviä kirjoja. Ihanaa! Kun väsyttää (eli koko ajan) voi löhöillä hyvällä omalla tunnolla. Sit taas kun on parempi päivä, voi yrittää ulos menoa. Mulla on niin voittaja fiilis; olen ollut tänään kampaajalla 2 1/2 h enkä A)oksentanut b)joutunut pyytää päästä vessaan kesken värjäyksen c)pyörtyny nälästä d)päästellyt vahingossa ilmaa kummastakaan päästä.
Tosin kotiin tultua olinkin sitten aika poikki. :) Mutta vähitellen saa tehtyä jotain normaalia!! Vatsa on jo sen verran kasvanut (siis turvotustahan se vaan on, öhöm), että yks tuttu totesi mut nähdessään, että tolla mahalla et pysty huijaamaan ketään ettet olis raskaana.. Ja mä en siis todellakaan ole syöny viikkoihin makeeta, sipsejä tms. Eikä olla mieheni kans kerrottu kellekään raskaudesta.
Kimberly, pyysit ruokavinkkejä. Ennen kun olin edes plussannut itseäni, minun alkoi tehdä ihan älyttömästi mieli raakoja porkkanoita, joita en normaalisti juuri syö. Nyt on mennyt jo monta pussia. Sitten oli kausi, että ruuan kanssa piti olla punajuurta. Näkkileipää ja kaupan valmista pinaattikeittoa on myös mennyt " kilottain" . Sitten tuli vaihe, että piimää ja hapanta viiliä oli SAATAVA. Olisiko kaupan valmiissa pakastevihannespusseissa mitään sinulle sopivaa? Ja sittenhän voisit varmaan syödä vitamiinitabletteja, jos et pysty hedelmiä syömään? Itselläni jäivät kahvi ja tee jo monta viikkoa sitten -yäk-, mutta pystyn juomaan raemaista sitruunateetä, ilman sokereita tietysti. Löysin myös pakkasesta onneksi pakastemustikoita, jotka on taivaallisen hyviä. (siis ainoa asia joka ei ole vielä yhtään yököttänyt) Pakastemansikoissakin oli mielestäni " liikaa" sokeria.. Appelsiinit ja tuima ruisleipä (sokeroimaton) on myös pysyny sisällä. Ja tärkeintä, kun avaa jääkaapin, pidä nenä kiinni ja hengitä suuun kautta! itse aseti ne tiety ruuat joita voi syödä tietylle hyllylle, jotta ne saa nopeasti ulos kaapista tarvitsematta katsoa koko kaapin sisältöä(yäk).
Tsemppiä ja voimia kaikille kanssani pahoinvoiville! :)
Menin tänään lavertelemaan raskaudesta siskolleni, ja vähän harmittaa, jos taas tapahtuu jotain ja joudun taas kertomaan huonoja uutisia. Mun on hirveän vaikeaa luottaa, että tällä kertaa saataisiin elävä vauva, kun viimekertainen km kummittelee jatkuvasti taustalla. Välillä jopa harmittaa, että tuli vielä yritettyä uudestaan, kun en yhtään tiedä kestäisinkö henkisesti enää samaa uudestaan :(. Vähän synkissä mietteissä siis. Niin, ja sitten vielä on alkanut pelottaa tuo np ja veriseula...oonhan mä jo 35, ja riskit vaan lisääntyy. Toisaalta on muistettava, että todennäköistä on että kaikki menee hyvin. Yritän ajatella niin.
Nevalaine: tuossa vaiheessa istukan pitäis tuottaa jo suurin osa hormoneista, eli ei varmaan huolta tuosta hormonien riittävyydestä.
Kimberly, no johan sulla myrkyn lykkäs! Ikävää, että joudut noin kärsimään. Oletko kokeillut esim. kaurapuuroa marjoilla, vispipuuroa, jotain kirpeähköä viiliä (mulla lemppari sellanen pihlajanmarja ym. viili...raikasta). Murotkin menee täällä välillä. Olishan se hyvä että saisit jotain vähän tukevampaakin syötyä. Jaksuja! Ehkä se parin viikon päästä loppuu.
EE: mulla kuului viimeksi 10+5 viikoilla. Kohtuni on tosin eteenpäin kallistunut. Tuo kuuluminen riippuu monesta seikasta, kuten tuosta em. seikasta, istukan sijainnista, vauvan sijainnista niin ja kuun ja tähtien sijainnista ;). Toivotaan että kuuluu! Mullakin ens viikolla nla 11+1 ja jännään samaa kuin sinäkin.
Onnea hyvistä ultrakuulumisista Lillastinalle!
Oma olo ei mikään hyvä vieläkään, väsyttää, paleltaa ja huono olo. Silti saan onneksi syödyksi jotain. Viime raskaus oli kyllä pahempi. Olen tässä sairaslomalla (ei raskaussyistä), niin nyt saan sentään vähän levätyksikin. Töissäkin pitäis kohta kertoa, ja ei kyllä yhtään tekis mieli!
t. Meri tasan 10!
En olekkaan sitten viime viikon täällä kirjoitellutkaan. Totuus on, että on ollut aivan karmea olo. Mikään ruoka ei ole tuntunut iskevän ja ihan samaa kuin teillä koko jääkaappi ällöttää. Mies siivos se tuossa viikonloppuna ja heti, kun joku tuote alkaa hieman vanhenemaan niin pellolle vain. Mulla on ollut leipä pelastajana ja se kyllä alkaa näkymäänkin, kiloja on tullut APUA neljä. Viime raskaudessa niitä oli viikolla 17 tullut saman verran. Huh huh. Nyt parina päivänä olen pysytynyt syömään jotain muutakin, joten toivon, että tämä on käännekohta.
Nevalaine, kysyisin noista lääkityksen lopettamisesta vielä, kun sun lääkäri osas neuvoa. Mun lääkäri ei vastaa vaikka olen nyt kolmeen otteeseen kysynyt. Eli mulla on tasan 8 vkoa nyt mittarissa eli milloin voin alkaa vähentelemään? Milloin sinä siis aloit? Meneekö se, että kun viikko 10 tulee täyteen, niin sitten on viimeiset otettu vai alatko vähentämään viikon 10 jo tultua täytee?
Jaksamisia kaikille. Menen yrittämään syömään pastaa ketsupin kera. On tää ankeeta.
Le Cheile rv8
Tässäpä eräs esimerkki hormonimyrskyistä, jos jotakuta kiinnostaa lukea.. Sain pari päivää sitten neuvolasta kehotuksen mennä verikokeisiin labraan. No, menin tänä aamuna sitten kiltisti sinne jonottamaan. Mieli oli ihan hyvä ja juttelimme odotusaulassa tuntemattomien kanssa mukavia. Päästyäni sisälle labranhoitaja sanoi, ettei voi ottaa verikokeita. Kysyin eikö lähete ole koneella? Joo oli, mutta olisi tarvittu myös paperiset lähetteet. (TAYS.ssa kävimme viime aikoina useasti verikokeissa ja siellä annettiin paperiset lähetteet mukaan, mutta sanottiin, ettei tarvitse antaa niitä siellä labrassa, kun pyynnöt on koneella). Labranhoitaja puhui " pikku lapuista" , jotka terkkari on antanut minulle ekalla käynnillä. No, en mielestäni ollut saanut mitään " pikku lappuja" , joten totesin niiden varmaan jääneen terkkarille itselleen.
Pyysin todella tylysti käyttäytyvää labrahoitajaa kysymään niitä sieltä terkalta, kun olivat samassa talossa. Hän ei edes kuunnellut minua loppuun, vaan äyskäisi, että " mä en mitään kysele. Sun pitää mennä käymään tai soittaa sinne ite" . No, Menin tapaamaan terkkaa, joka olikin sitten mennyt jo toista kautta labraan viemään nämä paperilähetteet, joissa ei sitten ollut allekirjoitustani. Labranhoitaja oli soittanut siis hänelle ja pyytänyt ne.
Tiedustelin törmättyäni tähän terveydenhoitajaan onko ne paperiset lähetteet jääneet hänelle viime käynnilläni, kun en niitä kotoa ollut löytänyt. Hän totesi, että " no, ei ole täällä, mitäs mä niillä tekisin" . Minua alkoi tämä kummankin rouvan tylyys itkettämään ihan hirveästi. Kiitin ja lähdin talsimaan kotiin päin. Terveydenhoitaja yritti kyllä huutaa jotain perääni, mutta en halunnut jäädä enää kuuntelemaan. Hyvä että pääsin kotiin itkultani. Alkaa siis nämä hormonit ja vessassa juostut yöt vissiin verottaa. Kotiin tultuani löysin paperit, eli ne " pikku laput" , joista labranhoitaja oli puhunut. No, lopputulos on, että eipä enää tee mieli mennä koko neuvolaan. Ultratkin varasin muualta. Olen jo aiemmin luopunut kyseisen terveysaseman lääkäreiden vastaanotoista huonon ilmapiirin vuoksi. Nyt ei sitten tarvitse mennä labraan tai neuvolaankaan.
Ymmärrän, että itse tein virheen siinä, kun väitin, etten ole saanut mitään " pikku lappuja" . (tosi selkeä ilmaus muuten) Ja minua hävettää tämä virheeni kovasti. Mutta olen myös 100% varma, ettei terveydenhoitaja käskenyt minua ottamaan niitä lähetteitä mukaan labraan, vaan siksi luulin, että koneella oleva lähete riittää. No, joka tapauksessa päivä meni pilalle ja itkua vaan tulee. Mutta saamani käsitys terveydenhoitajan ja minun välisestä kommunikaatiosta sai uuden vahvistuksen. Toivottavasti tästä hölmöilystä on jollekin apua ja toivon, että teillä muilla olisi onnistuneet tapaamiset terkkarin kanssa! Ei meinaan ole mitenkään mukava, kun vihdoinkin on raskaana ja muutenkin on herkillä, niin sitten se johon olisi halunnut turvata, ei onnistukaan. No, kaipa tässä jotain keksitään.. Mukavaa loppuviikkoa teille!
Piti alkaa pikaisesti kommentoimaan Miikulille, että mulla ainakin kiehahtaa tuollaisesta kohtelusta hermot hyvin herkästi enkä yhtään ihmettele, että sulla tuli siitä noin paska olo. Tollasten ihmisten pitäisi olla palveluammatissa ja nimenomaan ymmärtää, että odottavat äidit on kohderyhmä herkimmästä päästä ja kohdella jo sen takia erityisen ystävällisesti. Kertoo kyllä mun mielestä erittäin huonosta ilmapiiristä heidän työpaikallaan ja täysin väärästä palveluasenteesta, ja se ei missään nimessä ole sun vika. Tollaset pikkumokat on varmasti jokapäiväisiä ja luulisi, että niihin voisi suhtautua vähän eri tavalla kuin tiuskimalla epäystävällisesti. Harmi vaan, että noissa pitää säännöllisesti käydä, mutta palautetta saa mielestäni antaa jälkeenpäinkin. Ei kohtelu ainakaan paljon tuosta voi enää huonontuakaan.
Itselläni on hormonimyrskyt myös välillä pinnalla. Yks ilta aloin Odotus-lehteä selaillessani itkeä ihan hallitsemattomasti ja mies kysyi huolissaan, että mitä oikein luen. Sain sitten niiskutettua kyyneleiden lomasta, että " pääkirjoitusta" ja siinä ei todellakaan ollut mitään itkettävää. Että tällasta tää on välillä :)
Tsemppiä kaikille ja koitetaan kaikesta huolimatta nauttia tästä onnellisesta odotuksen tilasta!
EE (10+3)
Hih, onneksi mieskin on lukenut jotain näitä juttuja ja huomannut, etten ole vain tulossa hulluksi vaan hormonit voi todellakin tehdä tällaista..ite oon itkenyt mm. American Idolsille, lukuisille elokuville ja sarjoille, Me Naisten jutulle pienestä lähikaupasta joka yrittää Itä-Suomessa pysyä toiminnassa ja talvisin tekee tappiota. Ja tuntu, että kun itku alkaa, niin siitä ei loppua tahdo tulla. Nuo on kuitenkin vielä sellasia suht nopeasti unohtuvia onneksi, mutta jos joku/jokin pahoittaa mun mielen niin se se vasta maailmanloppu on. Eli en siis yhtään ihmettele, jos noin epäasiallisesta kohtelusta tulee itkua. Sitä paitsi mullakin on sellanen olo, että haluaisin sellasen terveydenhoitajan, joka olis ystävällinen ja huolehtivainen ja jolle vois kertoa näistä mielen myllerryksistä. Ei tämä raskaana oleminen ole niin auvoisaa kuin kuvittelis pitkän toivomisen jälkeen, koska ne samat vanhat pelot ja ahdistukset jyllää ja mietityttää edelleen, jotka koko lapsettomuusajankin on olleet mukana.
Miikuli, kiitos hyvistä vinkeistä ruoan suhteen. Monivitamiini/kivennäisaine-tabletti onkin ollut jo alusta lähtien käytössä noiden allergioiden vuoksi. Pakastemansikoita itsekin koetin jokin aika sitten mutta jotenkin ne maistuivat tosi pahalle ja oli muutama oikeasti huonokin joukossa. Mustikat vois olla hyvä ajatus. Porkkanoita en myöskään voi syödä allergian vuoksi. Onneksi tuoremehuja voin juoda kun ne ensin pakastaa. Joku allergialääkäri kerran neuvoi tällaisen vinkin ja kyllä elämä maistui taas paremmalta sen jälkeen. Appelsiinilohkotkin on aika hyviä pakastettuna, mutta esim omenalohkot menee huonoksi jos pakastaa ja sitten sulattaa. Eilen hain kaupasta maustamatonta jugurttia ja muromysliä, niitä saattaa nyt jotenkuten syödä.
Meri, mullakin on sellanen olo jos jollekin oon jotain tästä raskaudesta sanonut, että heti perään kaduttaa ja surettaa että jos kaikki ei menekään hyvin. Mutta eikö nuo ole aika harvinaisia, että noin myöhään menisi kesken kuin miten teillä kävi, ja koska ihan kohta ollaan tuolla 12vkon kieppeillä niin varmasti kaikki menee teilläkin hyvin. Kuulostaa järkevältä ja uskottavalta, mutta miksikähän tämä pelko sitten aina kuitenkin jää..
Edelleen olen selviytynyt oksentamatta vaikka jatkuva yökkäily vaivaa. Heti herättyä jos liikahtaakin ylös niin se alkaa. Paras olo on kotona sängyssä maatessa tai sohvalla löhöillessä kunhan on syönyt jotain. Silti oon käynyt joka päivä ulkona, vaikka välillä pitää pysähtyä henkäilemään tai yökkimään. Vihaan oksentamista ja ajattelin, että jos se kerran alkaa niin sitä on sitten varmaan vaikea lopettaa kun kerran paha olo on :)
Täytyy sanoa taas kerran, että ihanaa kun olette olemassa täällä ja ymmärrätte kaikkea tätä. Eräs hyvä ystäväni soitti, kun on käymässä ulkomailta, jossa nykyisin asuu ja kerroin sitten hänelle tilanteesta ja myös epävarmuudesta, ahdistuksesta ja peloista. Hän on itsekin raskaana, kohta jo puolessa välissä mutta ei silti tuntunut ymmärtävän minun ajatuksiani ja tunteitani.
Siinäpä taas stooria kerrakseen :)
Kimberly
Eli np-ultrassa käyty ja kaikki näytti hyvältä!!! Kaveri siellä heilu ja huito, vilkutti meille!!.
Oli päivää isompi ja vastas vikkoja 12+4, pituutta oli 6cm!!!huima!
Nyt sit aijon ruveta uudestaan liikkumaan ja kävin ostaa itelleni kävelysauvat( oon aina niitä protestoinu;)
ja mammafarkut;)
-maya ja rusina rv12+3
Kiitos EE ja Kimberly, kun tsemppasitte ja saitte mut nauramaan! :) Luin teidän itkun aiheita ja sitten tuli vedet silmiin jo pelkästä nauramisesta. (joo, ei kuulostaisi ilman raskautta nää jutut ihan normaalilta! :) ) Sitä jotenkin on ihan äärimmäisen haavoittuvainen tässä tilassa. Kun mietin tänään tuota eilistä tapahtumaa, tuntuu se jo paljon pienemmältä asialta. Myös teidän kommentit auttoi suhtautumaan asiaan.
Onnittelut Mayalle hienosta edistymisestä! Onpa sikiöllä jo pituutta! (niin tietysti kuuluu jo ollakin :) ). Itsellä oli ensimmäinen aamu, kun ei etonut kovasti. Toivon totisesti, että olo jatkuisi yhtä hyvänä. " Joudun" lähtemään tänään sukulaisiin hautajaisten vuoksi. Toisaalta onhan se vaihtelua, jos vaan jaksaa olla. Mulla on jo katottuna mahdollisimman isoja vaatteita mahan peittelyyn ja täytyy pilkkoo jotain juureksia rasioihin " yöeväiksi" .Eli strategia " sukulaisten harhautus" alkaa olla plakkarissa.
Olen siis nettipimennossa muutaman päivän, mutta oikein mukavaa viikonloppua teille!
T. miikuli 11+1
Laitanpa taas vähän päivitystä kun jouduin ton seuraavan ultra-ajan perumaan ja kävinkin sitten jo eilen. Siellä se oli: pituutta 17mm ja vastasi viikkoa 8+2 joka on hedelmöittymisen perusteella tänään.
Tänään oli sitten eka neuvola ja aika paljon jännitin sitä kun olen lukenut täällä teidän joidenkin huonoja kokemuksia. Mutta tosi mukava oli terkka ja hyvin tulimme juttuun. Kauemminkin olisin siellä voinut aikaa viettää :) Nyt ollaan sitten " virallisesti" raskaana kun on neuvolakortti ja kaikkee... Niskapoimu-ultraan pitäis varata aikaa, päätettiin mennä miehen kanssa yksityiselle siihen, kun täällä meidän kotikunnassa tehdään vaan yks ultra ja sekin vatsan päältä. Säästetään sit se sinne 18.-20. viikoille. Yks kaverini kävi just vähän aika sitten np-ultrassa joka tehtiin vatsan päältä ja sai aika paljon ylimääräistä stressiä moneks viikoks kun näytti siltä että vauvan vatsanpeitteet ei olis ollu kunnossa. Kaikki on nyt kuitenkin hyvin, mutta ei oo kiva kun tehdään aikasessa vaiheessa ei niin tarkoilla vehkeillä tutkimuksia..
Mielialojen heittelyt ja yleensäkin tunteet on täällä puhututtanu. Mulla on suurimpana huolena oikeestaan ollut keskenmenopelon lisäks semmonen ajatus että jos meidän lapsettomuus johtuikin siitä että mä olisin niin huono äiti ettei mulle voi lasta suoda. Ja nyt sitten tavallaan " luontoa vastaan" taistelemalla saadaankin lapsi aikaan ja mä oonkin ihan surkea äiti.. Tyhmää ehkä mutta kaikkea sitä tulee mieleen.
Missä muuten Tuuve ja Tähti on, kun eivät ole ollenkaan kirjoitelleet eikä päivittäneet?! Toivottavasti kaikki on hyvin!
Mukavaa viikonloppua kaikille!
-mingu ja möttönen rv8+2-
MAYA79 LA 1.10 #1 Np-ultra 22.3 Vko12+0
Lillastina LA 2.10 #1 ultra 11.5, vko 12+1
Kalevi LA 11.10. - 2. ultra 15.3. vko
Kimberly LA 14.10 #1 -NP-ultra 30.3. 11+6
Luppis77 LA 14.10 #1 -neuvola 28.3. 11+3
EmmaEmilia LA 15.10 # 1 Np-ultra 4.4. 12+2
Meri LA 17.10 # 3. np-ultra 4.4 12+0
Miikuli LA 20.10 #1 - 3.(niskapoimu)ultra 5.4 vko 12+0
Nevalaine LA 22.10 #3 - NP-ultra 11.4 vko 12+1
santes76 LA 23.10 #2 - 2. ultra 16.4. vko 13+0
Bianco LA 23.10 #1 - 2. ultra (np) 12.4 vko 12+2
Lilium LA 25.10 #1 ¿ 2. ultra 12.4 vko 12+2
Daran LA 29.10 #1 - 2. ultra 17.4.
Marvik LA 29.10 #1 - NP-ultra 18.4. vko 12+2
Vilja LA 29.10. - ultra 14.3. vko 7+2
-tähti- LA 30.10 #1
Le Cheile LA 30.10 #2 - 2.ultra vko 12
Tuuve LA 31.10 #1
Mingu LA 31.10 #1 -
Monoliisa LA 31.10. # 1 - ultra 12.3. vko 6+5
Cupcake LA 1.11. #1 - 2. ultra 29.3. vko 9+4
EE: katsopas tämä linkki http://www.tekay.fi/, ja syötä siellä pääperämittataulukossa pikkuisen mitat, niin näet suunnilleen tuon kasvukäyrän. Ymmärrän kyllä, että huolestuttaa, mutta kyllähän lääkärinkin olisi pitänyt sanoa, jos olisi jotain ongelmaa? Itse olen huomannut, että jos koko on viikon tai enemmän pienempi, on silloin usein ollut sikiöllä ongelmia (tämä havainto siis vain täällä netissä pyöriessä...eli mutu tietoa vaan). Uskon että teillä on kaikki hyvin :).
Tuossa linkissä löytyy muuten paljon muutakin tietoa (ehkä te jo tiesittekin tuon paikan).
Väsyttää ja närästää kauheasti, ja saunakin odottaa. Palaan paremmilla voimilla.
Meri 9+5