Lue keskustelun säännöt.
Tätä minä inhoan "omat rajansa" löytäneissä ihmisissä
07.12.2024 |
Siinä ei mitään, jos omat rajat löytäessään sanoo selvän ei:n kaikenlaiselle yksipuoliselle palvelemiselle. Tuollaiselle kuuluukin sanoa ei. Kenenkään tehtävä ei ole olla toisten kynnysmatto, likaämpäri tai apupoika.
Oma kokemus taas on ollut, että osa näistä omien rajojensa löytäjistä muuttuu ihan kamaliksi ihmisiksi. En tarkoita sellaista tavallista rajojen pitämistä (kieltäytymistä esimerkiksi ikävistä asioista), vaan ihan hirveää vaativuutta toisia kohtaan. Toisissa ei kestetä enää mitään huonoja puolia ja katkaistaan välit vedoten omiin rajoihin. Kokemusta on esimerkiksi ihmisistä, jotka ovat katkaisseet pitkäaikaisiin ystäviin välit, koska yksi kylään tullut ystävä kehtasi istua sohvan käsinojalla, toinen ei antanut kummilapselle kyllin kallista syntymäpäivälahjaa ja kolmas ei kestänyt ystävänsä sairastumista. Jos toinen ihminen on millään tavalla vajavainen tai tarvitseva, niin heti lyödään liinat kiinni ja katkaistaan välit. Katoaa siis täysin käsitys siitä, millaiset omat rajat ovat kohtuullisia ja millaiset eivät. Ei kukaan ole täydellinen, eikä kaikista pikkuasioista tarvitse vetää jumalatonta palkokasvia nenäänsä.
Kommentit (479)
Vierailija kirjoitti:
Rajojen määrittely ja niistä huolehtiminen vaatii tosi paljon harjoittelua, jos se on ollut hukassa. On ihan luonnollista, että siinä vähän itselläkin läikkyy ja ärsyttää niitä etsiessä. Itse suhtautuisin alkuun ymmärtävästi asiasta keskustellen, mutta jos tasapaino ei tahdo löytyä, on kaikin puolin ok päästää irti.
Jokunen vuosi sitten oli oikein trendinä se, että "päästä irti kaikista ihmissuhteista, jotka ottavat enemmän kuin antavat". Minusta se on jokseenkin itsekäs ajatus. Minä ainakin annan enemmän, jos joku vaikka sairastuu. Mutta omatkin resurssit huomioiden. Minkään laivan mukana ei tarvitse upottaa samalla itseään, vaan kyydistä pitää voida hypätä.
Niin, minä olen ajatellut että näitä ihmissuhteita, jotka "ottavat enemmän kuin antavat" pitäisi ajatella vähän pidemmällä tähtäimellä kuin just sen hetken tilanteella. Jos kaverilla onkin just nyt raskas vaihe, häntä mieluusti tukee (ainakin oman jaksamisen rajoissa), jos hän on ollut pidemmän aikaa hyvä ja rakas ystävä ja "antanut enemmän kuin ottanut". Uudempaa tai vähemmän läheistä tuttavuutta ei sitten välttämättä jaksa samaan tapaan kannatella, jos ei ole yhteistä historiaa ja luottoa siihen, että ystävä antaisi joskus jotain takaisinkin. Tai jos joku on aina vaan vailla jotain antamatta mitään takaisin. Tämä nyt toki kuulostaa tälleen auki kirjoitettuna toki kovin kylmälle ja laskelmoivalle, käytännössä se on tietenkin paljon monimutkaisempaa, mutta silleen toimii mielestäni terveet ihmissuhteet. Tai ainakaan itselläni ei ole koskaan ollut mitään ongelmia kenenkään kanssa, joten oletan että sosiaaliset taitoni ovat kohtuu hyvät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin matkustan kotikulmille kerran vuodessa. Kyllä minua loukkaisi, jos ystävät eivät haluaisi nähdä, johonkin jaksamiseen tai sukkalaatikon järjestelyyn vedoten. Ymmärtäisin kyllä yskän, enkä kyselisi enää.
Toisaalta joku aina loukkaantuu, jos käy heidän kulmillaan eikä sovi tapaamista. Kun taas minusta nimenomaan tulija priorisoi ajankäyttönsä, eikä välttämättä ehdi/jaksa tavata kaikkia, vaikkei heitä vastaan mitään olisikaan.
Eli sinä saat olla jaksamatta tavata kaikkia, mutta muiden velvollisuus on tavata sinut, vaikkeivät jaksaisi?
Vierailija kirjoitti:
Muutamassa kommentissa kysyttiin, että miksei tee omia rajojaan heti selväksi tai huomauta, jos toisen käytöksessä nyppii jokin. Mulla on pari ajatusta..
Mulle ainakin miellyttäminen ja rajattomuus on ollut selviytymiskeino (on edelleen, en usko että koskaan siitä kokonaan pääsen), tarkoittaa siis sitä, että kun huomaan jotain mistä en pidä tai mikä ei tunnu hyvältä, nimenomaan hyväksyn sen. Välillä miellytän salamannopeasti, ennen kuin edes huomaan tekeväni sen. Saatan vaikka sanoa, että lainattua rahaa ei tarvitse maksaa takaisin, että mä haluan auttaa. Saatan nauraa mukana, kun mun ulkonäköä arvostellaan. Saatan kertoa jotain noloja mokiani puolitutuille, koska haluan hauskuuttaa. Nämä tyypit eivät ikinä kertoisi mitään tuollaista itsestään minulle.
Lisäksi huomaanhan minä sen, että jossain ihmissuhteissa alkaa nyt mennä pieleen tai kaverisuhde on yksipuolinen, mutta olen antanut noiden tilanteiden vaan jatkua. Syy on la
Se on juuri noin. Mutta on siinä tämäkin: kun huomaan, että ihmissuhteessa alkaa mennä pieleen tai kaverisuhde on yksipuolinen, annan aluksi tilanteen kyllä jatkua ja katselen, josko se siitä korjautuisi vielä. Jos toisella on vaan ollut huono päivä muutaman kerran, tai asian on joku muu syy, joka ei liity minuun. Mutta kyllä se silti alkaa syödä sitä ihmissuhdetta. Alan vähitellen muuttua nihkeämmäksi ja pienin merkein osoittaa, että nyt ei ole ok. Jos tilanne jatkuu, jossain kohtaa tulee se tavallista törkeämpi hetki, ja silloin joudun sanomaan tiukasti. Ja - tämä on tärkeää - jos siinä kohtaa vielä tyyppi kehtaa syyllistää minua tai nakella niskojaan, niin sitten se voi olla sen ihmissuhteen loppu.
Hänelle ehkä yhtäkkiä ja hän kokee, että suutuin jotenkin pienestä. Kun ennenkin huono käytös oli ok. Oikeasti asia ei ole niin. Huono käytös einole ollut enää pitkään aikaan yhtään ok, ja merkkejä on kyllä ollut, hän ei vaan ole niitä kuunnellut. Eikä ole mikään oma kohtuuden tajukaan häntä opastanut parempaan. En minä sitten enää ole valmis keskustelemaan asiasta loputtomiin, saati pyytämään häneltä anteeksi suuttumistani. Jos käyttäytyy huonosti, toiset saattavat suuttua. Ei siinä ole mitään poikkeavaa, eikä aiheesta suuttumista tarvitse pahoitella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutamassa kommentissa kysyttiin, että miksei tee omia rajojaan heti selväksi tai huomauta, jos toisen käytöksessä nyppii jokin. Mulla on pari ajatusta..
Mulle ainakin miellyttäminen ja rajattomuus on ollut selviytymiskeino (on edelleen, en usko että koskaan siitä kokonaan pääsen), tarkoittaa siis sitä, että kun huomaan jotain mistä en pidä tai mikä ei tunnu hyvältä, nimenomaan hyväksyn sen. Välillä miellytän salamannopeasti, ennen kuin edes huomaan tekeväni sen. Saatan vaikka sanoa, että lainattua rahaa ei tarvitse maksaa takaisin, että mä haluan auttaa. Saatan nauraa mukana, kun mun ulkonäköä arvostellaan. Saatan kertoa jotain noloja mokiani puolitutuille, koska haluan hauskuuttaa. Nämä tyypit eivät ikinä kertoisi mitään tuollaista itsestään minulle.
Lisäksi huomaanhan minä sen, että jossain ihmissuhteissa alkaa nyt mennä pieleen tai kaverisuhde on yksipuolinen, mutta ol
Sanot että pienin merkein osoitat asioita.
Miksi et sano ääneen toiselle asiaa että nyt ei ole ok hänen käytös sinua kohtaan?
Mikä siinä on niiin vaikeaa sanoa mitä tuntee?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnosti sen verran juu, huvittaa tuo ap:n vuodatus, oikeasti MITÄ sitten, jos joku on löytänyt rajansa niin sen ei luulisi tervettä ihmistä haittaavan, päinvastoin, ap voisi löytää myös omat rajansa ja olla inhoamatta (mikä on muuten aika voimakas tunne) ihmisiä, jotka ovat omassa elämässään tehneet päätöksen, joka ei millään muotoa kuulu edes ap:lle muuta kuin näemmä noin, että Mielensäpahoittaa ja jopa inhoaa 😅😅 relaa ap, hanki kuule ihan OMAT rajat jookos?
No harmittaahan se, että ap:n tuttavapiirissä taas yksi vähemmän jota voi hyväksikäyttää ja polkea oman mielensä mukaan.
Kommenttisi kertoo vain sinusta. Ei kukaan normaali ajattele noin.
Narsisteja, psykopaatteja ja muiden loismaisia hyväksikäyttäjiä onkin paljon. Normaaleita eivät toki ole, ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Myötäloukkaantuvat ja uhriutujat ovat ihmisluokka, joita ei todellakaan kaipaa.
Puhut siis wokeista ja vihervassareista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myötäloukkaantuvat ja uhriutujat ovat ihmisluokka, joita ei todellakaan kaipaa.
Puhut siis wokeista ja vihervassareista?
Kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin matkustan kotikulmille kerran vuodessa. Kyllä minua loukkaisi, jos ystävät eivät haluaisi nähdä, johonkin jaksamiseen tai sukkalaatikon järjestelyyn vedoten. Ymmärtäisin kyllä yskän, enkä kyselisi enää.
Toisaalta joku aina loukkaantuu, jos käy heidän kulmillaan eikä sovi tapaamista. Kun taas minusta nimenomaan tulija priorisoi ajankäyttönsä, eikä välttämättä ehdi/jaksa tavata kaikkia, vaikkei heitä vastaan mitään olisikaan.
Eli sinä saat olla jaksamatta tavata kaikkia, mutta muiden velvollisuus on tavata sinut, vaikkeivät jaksaisi?
Tässä viestissä mielestäni tiivistyy tämä koko rajojen asettamiskeskustelu.
On ihan ok laittaa rajoja, mutta ei saa unohtaa että muillakin ihmisillä on rajoja, joita sillä itseään kehittävällä ei ole mitään oikeutta rikkoa. Monet vaan alkavat talloa muiden rajoja aivan surutta kun "opettelevat asettamaan rajoja" ja loukkaantuvat kun heille sanotaan ettei se ole ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin matkustan kotikulmille kerran vuodessa. Kyllä minua loukkaisi, jos ystävät eivät haluaisi nähdä, johonkin jaksamiseen tai sukkalaatikon järjestelyyn vedoten. Ymmärtäisin kyllä yskän, enkä kyselisi enää.
Toisaalta joku aina loukkaantuu, jos käy heidän kulmillaan eikä sovi tapaamista. Kun taas minusta nimenomaan tulija priorisoi ajankäyttönsä, eikä välttämättä ehdi/jaksa tavata kaikkia, vaikkei heitä vastaan mitään olisikaan.
Eli sinä saat olla jaksamatta tavata kaikkia, mutta muiden velvollisuus on tavata sinut, vaikkeivät jaksaisi?
Tässä viestissä mielestäni tiivistyy tämä koko rajojen asettamiskeskustelu.
On ihan ok laittaa rajoja, mutta ei saa unohtaa että muillakin ihmisillä on rajoja, joita sillä itseään kehittävällä ei ole mitään oikeutta ri
Muuten hyvä, mutta tämä kirjoittaja ei kertonut opettelevansa laittamaan rajoja, vaan tuli opettamaan muita, koska hän mielestään osaa tosi hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma tarinani: Olin erään ihmisen ystävä. Opiskelimme yhdessä nuoruusiästä lähtien. Koimme merkityksellisiä asioita yhdessä. Ystävälläni oli ongelmia. En tiedä täysin varmasti mistä ne johtuivat, mutta jollain tavalla hän projisoi monet asiat minusta johtuviksi. Hänellä epäilemättä oli itsetunto-ongelmia ja jossain vaiheessa myös mielenterveysongelmia. Siedin ystävältäni paljon ja joustin hänen mielensä mukaan. Hänellä oli mm. tapana olla aina myöhässä tapaamisistamme. Tämä harmitti minua, mutta siedin sitä, koska ystäväni oli minulle tärkeä. Ystäväni tuntui tietävän paremmin, mitä minä ajattelin ja millainen olin. Kuulemma esimerkiksi suoritin elämää. Ehkä yksi ongelma oli se, että minä olin "syntinen" ja hän uskovainen. Jossain vaiheessa ystäväni heivasi minut elämästään, ilman kunnon selityksiä. Kylmästi. Näin hän laittoi rajoja.
Tuli aika, että ystäväni halvaantui. Halusin pitää häneen yhteyttä, koska hän oli minulle tärkeä ja halusin myös tukea häntä tässä uudessa elämänvaiheessa. Ystäväni käytös vaihteli. Eräänä jouluna hän kutsui itsensä luokseni kylään ja toki toivotin tervetulleeksi. Siivosin, laitoin tarjottavaa jne. Ystäväni perui viime tingassa tulemisensa, vedoten siihen, että ehkä on flunssa tulossa. Siinä meni kaikki valmistatumiseni hukkaan. Petyin raskaasti (tällaista torjumista oli ollut niin paljon aikaisemminkin). Hänen käymisensä olisi ollut minulle tärkeä asia. Seuraavana päivänä ystäväni tuli käymään ovella, tuomassa pienen joululahjan. Kysyin, että onko hän menossa jonnekin kylään. Ystäväni myönsi, että on. Mitään flunssaa ei siis ollutkaan. Hän paljasti itsensä, koska hänellä on aivovaurio, eikä huomannut valehdella tässä kohtaa. Tämä oli minulle jollain tavalla viimeinen pisara. Yritti soitella minulle, mutta en enää vastannut.
Heivattu
Sellaisiakin on, jotka tosiaan pyrkivät "kouluttamaan" kavereitaan käyttäytymään "oikein" pelaamalla kaikenmaailman pelejä ja antamalla eriasteisia passiivisagressiivisia viestejä. Minulla on tällainen kaveri jäänyt roikkumaan, silloin tällöin nähdään, ja tämä kouluttaminen suoraan sanottuna saa minut haluamaan välien katkaisua.
Annan jokaiselle ihmiselle elämässäni sen mitä pystyn ja ehdin ja haluan. Jos en voi tai halua antaa enempää jollekin ihmiselle, niin ei se siitä muutu vaikka tämä ihminen kuinka murjottaisi. Päinvastoin. -eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanot että pienin merkein osoitat asioita.
Miksi et sano ääneen toiselle asiaa että nyt ei ole ok hänen käytös sinua kohtaan?
Mikä siinä on niiin vaikeaa sanoa mitä tuntee?
Nämähän ovat usein alussa aika pieniä asioita. Semmoisia, jotka normaali ihminen kyllä jonkun aikaa ohittaakin. Ne vain kasautuvat yksipuolisesti. Jos toinen esimerkiksi aina puhuu itsestään, aloitan muuta aihetta. Mutta hän kääntää pian taas puheen itseensä. Lakkaan vastaamasta monologiin, myöhemmin en ehkä jaksa tavata enää kovin usein. Sitten jossain kohtaa tyyppi käy hyökkääväksi ja alkaa soimata, ettei minua kiinnosta hänen asiansa. Jolloin sanon, että ei kiinnostakaan, kun olen kuullut siitä aivan liikaa jo. Etkö ole huomannut, että haluan puhua jostain muusta enkä kokonajan sinusta?
Jotkut ihmiset tässä kohtaa muuttavat käytöstään. Mutta osa ei muuta, vaan suuttuu. He todellakin sanovat, mitä tuntevat eikä se ole mukavaa kuultavaa eikä ollenkaan kohtuullista. Niihin sitten välit menevät siinä yhteenotossa helposti kokonaankin.
Minusta semmoiset ihmiset, jotka koko ajan hyökkäävästi kertovat, mitä he itse tuntevat, ovat tosi raskaita ja jyrääviä. En ole sellainen enkä halua sellaiseksi ruveta. Olen empaattinen ja mukava, mutta en minä jaksa kuunnella mitään sikamaisuuksia kumminkaan. Mukavat ihmiset pitävät luonnostaan yllä tiettyä tasapainoa ihmissuhteissa
Vierailija kirjoitti:
Sellaisiakin on, jotka tosiaan pyrkivät "kouluttamaan" kavereitaan käyttäytymään "oikein" pelaamalla kaikenmaailman pelejä ja antamalla eriasteisia passiivisagressiivisia viestejä. Minulla on tällainen kaveri jäänyt roikkumaan, silloin tällöin nähdään, ja tämä kouluttaminen suoraan sanottuna saa minut haluamaan välien katkaisua.
Annan jokaiselle ihmiselle elämässäni sen mitä pystyn ja ehdin ja haluan. Jos en voi tai halua antaa enempää jollekin ihmiselle, niin ei se siitä muutu vaikka tämä ihminen kuinka murjottaisi. Päinvastoin. -eri
Näihin lukeutuu myös ne, jotka jotenkin laskevat palveluksia. Eli heille jää ikäänkuin velkaa, jos he jossain auttavat.
Minun mielestä ystävyyteen kuuluu aito välittäminen, jolloin halutaan auttaa puolin ja toisin. Eikä sitä ystävyyttä voi ostaa tai vaatia sen perusteella, että on joskus apuaan tarjonnut tai jopa tyrkyttänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo avun tarjoaminen on muuten tosi vaikea asia. Minulla olisi luonnostaan kovakin auttamisen halu, ja joudunkin sitä hillitsemään. Aktiivinen avun tarjoaminen on helposti tunkeilevaa ja ehkä vähän holhoavaakin. Toisaalta joskus avusta olisi iloakin tietysti. Olen nyt koko lailla lopettanut avun tarjoamisen, koska se ei ehkä oikein ole nykypäivänä ok. Siinä on jotain samaa kuin neuvomisessa, joka on huonossa huudossa. Olen yrittänyt opetella pelkästään ilmaisemaan empatiaa. Sekin on vaikea laji, koska lapsuudessani 1980-luvulla sellainen koettiin ittuiluna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin matkustan kotikulmille kerran vuodessa. Kyllä minua loukkaisi, jos ystävät eivät haluaisi nähdä, johonkin jaksamiseen tai sukkalaatikon järjestelyyn vedoten. Ymmärtäisin kyllä yskän, enkä kyselisi enää.
Toisaalta joku aina loukkaantuu, jos käy heidän kulmillaan eikä sovi tapaamista. Kun taas minusta nimenomaan tulija priorisoi ajankäyttönsä, eikä välttämättä ehdi/jaksa tavata kaikkia, vaikkei heitä vastaan mitään olisikaan.
Eli sinä saat olla jaksamatta tavata kaikkia, mutta muiden velvollisuus on tavata sinut, vaikkeivät jaksaisi?
Miten tuon edes pystyy tulkita noin? Kyllähän tilanne on ihan sama molempiin suuntiin. Jos joku matkustaa harvoin kauas ja haluaa tavata, minä todellakin tapaan vaikken jaksaisi. Sen minun kulmillani käyvän taas ei ole pakko tavata minua, sillä hänellä voi olla muutakin ohjelmaa ja sen hän saa esim. parin päivän vierailulleen laatia itse ilman minun kiukuttelujani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin matkustan kotikulmille kerran vuodessa. Kyllä minua loukkaisi, jos ystävät eivät haluaisi nähdä, johonkin jaksamiseen tai sukkalaatikon järjestelyyn vedoten. Ymmärtäisin kyllä yskän, enkä kyselisi enää.
Toisaalta joku aina loukkaantuu, jos käy heidän kulmillaan eikä sovi tapaamista. Kun taas minusta nimenomaan tulija priorisoi ajankäyttönsä, eikä välttämättä ehdi/jaksa tavata kaikkia, vaikkei heitä vastaan mitään olisikaan.
Eli sinä saat olla jaksamatta tavata kaikkia, mutta muiden velvollisuus on tavata sinut, vaikkeivät jaksaisi?
Miten tuon edes pystyy tulkita noin? Kyllähän tilanne on ihan sama molempiin suuntiin. Jos joku matkustaa harvoin kauas ja haluaa tavata, minä todellakin tapaan vaikken jaksaisi. Sen minun kulmillani käyvän taas ei ole pakko tavata minua, sillä
Minä ajattelen kyllä vähän eri tavalla. OIen se toinen, jos matkustaa toiselta puolelta Suomea harvoin kotikonnuille. Usein ajankohdat kun matkustan, ovat sellaisia että ihmisillä on paljon menoja. Esimerkiksi joululoma, kesäloma.. En odota että kaikki muu laitetaan sivuun kun saavun.
Sen sijaan törkeää on etukäteen hyvissä ajoin sovitun tapaamisajan peruminen jollain kummallisella syyllä. Aika eri asia perua tapaaminen vaikka naapurin kanssa, kuin kaukaa harvoin saapuvan ystävän.
Ja kun joku itki täällä että saattaa olla vain tekosyy. Tiesitkö että tekosyyn keksiminen on aika turhaa, jos tekosyy ei ole edes kohtelias? Jos et keksi kohteliasta tekosyytä, miksi keksiä tekosyy
Tuo on muuten vakio, jos somessa ilmoittaa käyneensä jossain toisessa kaupungissa. Aina joku kommentoi, että et sitten meillä käynyt. No juu en käynyt, kun käynnin syy oli muu. Ei ihme, että tuli jätettyä koko julkaiseminen.
Etukäteen sopimisesta tuossa kyse olikin, mutta toki matkustajan päättäessä pitkälti ajankohdan. Jos on tapana tavata kotikonnuilla aina kolmea mielestään läheistä ystävää, olisi se outoa jos joku ei vain jaksaisikaan. Että katsotaan sitten mikä on fiilis ensi vuonna. Ei kai kukaan sitä mieltä ollut, että muiden velvollisuus on ilahtua, kun mikä tahansa tuttava ilmestyy kaupunkiin ja olla valmis seuranpitoon.
Toki ulkomailta tulevankin pitää varautua siihen, että osalla ihmisistä on jotain tekemistä juuri samaan aikaan kun hän on tulossa. Jos haluaa tavata tietyt henkilöt, pitää sopia hyvissä ajoin näkemisestä. Joillain ihmisillä hyvissä ajoin on päivien varoitusaika, toisilla kuukausien. Se vain on osa elämää, ettei kaikille juuri silloin sovi kun itselle sopisi.