Tätä minä inhoan "omat rajansa" löytäneissä ihmisissä

Saman olen kokenut itsekin. Nämä rajojensa löytäjäthän eivät itse näe, että oma käytös on aika kohtuutonta. Ei välejä tarvitse katkaista siksi, ettei kaikesta olla samaa mieltä tai toinen mokaa jonkun asian kanssa. Ei kukaan osaa aina tehdä oikein, ihmisillä on erilaisia käyttäytymissääntöjä kodeissaan jne. Meillä on esimerkiksi politiikka, että lapset saavat leikkiä kaikilla esillä olevilla leluilla. Jos en halua jotakin lelua yhteisiin leikkeihin jättää, niin nostan sen piiloon. Lapsiperheellisen kaverin kotona käydessä kaverini suuttui, kun pieni lapseni leikki lattiatasolla olleelta, avohyllyltä löytyneellä lelulla enkä minä tajunnut, ettei tuota lelua saa ottaa leikkiin. Tällaisissa tilanteissa pitäisi ihmisillä ymmärtää, että eivät toiset pahaa tarkoita, jos jotenkin "mokaavat". Kaikki eivät ole mitään hampaat irvessä hyv.äksi.käyttäjiä, vaan joskus arkisista asioista voi olla eri käsityksiä, eikä kukaan tarkoita pahaa.

Vastasin sulle sinne alkuperäiseen ketjuun

Tuttua kauraa!

Hämmentää, miten perusystävällisestä ihmisestä voi kuoriutua ihan kamala kiukkupussi, joka sanoo kaikille kaikkeen ei.

Minullakin kaveri teki oharit moneen kertaan ja viimetipassa, ja kun tästä huomautin, niin oli sitä mieltä että hän ei enää oman jaksamisensa kustannuksella tapaa ketään jos ei jaksa. Mutta ehkä sitten ei kannattaisi sopia mitään, eli toisen ihmisen arvostus unohtuu siinä omien rajojen pitämisen huumassa

Näiden rajansa löytäneiden kyky joustaa ja arvostaa muita ihmisiä on aika nollassa tuon "muutoksensa" jälkeen. Kuvitellaan, että se rajoista kiinni pitäminen on sitä, että heivataan elämästä kaikki vähänkin omaa ponnistelua vaativa. Ystävät ovat niin kauan jees, kun tuovat pelkkää iloa. Sitten kun ystävä kaipaisi tukea tai kuuntelevaa korvaa, niin käsketään suksia muualle. 

Normaalit ihmiset kykenevät vastavuoroisuuteen.

Siis rajojen laitto tarkoittaa rajoja jotka laittaa itselleen mitä ei ylitetä, se ei tarkoita että laittaa rajoja muille ihmisille, se on kontrollointia. Et esimerkiksi voi vaatia keneltäkään tiettyä käytöstä, mutta jos et siedä sitä, olet ehkä ilmaissut sen häiritsevän ja toinen ei muuta tapojaan niin silloin rajan veto on poistua sen ihmisen elämästä.

🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱

Vierailija kirjoitti:

Näiden rajansa löytäneiden kyky joustaa ja arvostaa muita ihmisiä on aika nollassa tuon "muutoksensa" jälkeen. Kuvitellaan, että se rajoista kiinni pitäminen on sitä, että heivataan elämästä kaikki vähänkin omaa ponnistelua vaativa. Ystävät ovat niin kauan jees, kun tuovat pelkkää iloa. Sitten kun ystävä kaipaisi tukea tai kuuntelevaa korvaa, niin käsketään suksia muualle. 

Normaalit ihmiset kykenevät vastavuoroisuuteen.

Mistä sinä tiedät kuinka monta kertaa näiden ihmisten raja on ylitetty ja se on joutunut sen sietämään? Todellakin ystävyyden ei kuulu vaatia yhtään ponnistelua vaan olla iloa tuottava asia

Olen kotoisin toiselta puolelta Suomea, kirjaimellisesti. Välimatkaa on siis aivan helvetisti. Käyn kotopuolessa yhdestä kahteen kertaan vuodessa ja samalla reissulla näen sekä suvun, että ystävät. He harvoin kulkevat toiseen suuntaan. Kerron hyvissä ajoin etukäteen, milloin olen paikalla.

Sellaiset "ystävät", jotka omiin rajoihinsa vedoten ovat peruneet näitä harvinaisia tapaamisia "en nyt tänään ole kovin energinen, on kuunneltava rajojaan" -tyylillä ovat kyllä jääneet pois elämästäni.

Joku raja sillä omankin navan kaivelulla.

Minusta tämä liittyy osittain nykyiseen kulttuuriin, jossa on täysin ok heivata elämästä ihminen, jonka kanssa ei ole jatkuvaa auringonpaistetta, sateenkaaria ja sokeria. Nykyään oikein hoetaan, että jos sinulla on toisen seurassa joskus kuormittunut olo, niin heivaa ystävä mäkeen.

Todellisuudessa on ihan normaalia, että välillä läheiset nyppii ja kuuluu asiaan. Ei sen takia tarvitse toista elämästään poistaa.

Minä olen kokenut, että nämä omia rajojaan korostavat ihmiset ovat hirveän minäkeskeisiä. Eivät ollenkaan kykene asettumaan toisten asemaan. Vellovat vain omissa tunnetiloissaan.

Se kiltti ihminen on tosiaan voinut olla kiltti oman terveytensä kustannuksella. Yksi tuttu sai minut usein niin raivoihini, että päivä oli pilalla ja tuntui, että pää hajoaa ja saan päänsäryn. Sanoinko siitä hänelle? En, koska olimme tunteneet toisemme vuosia ja tiesin, että hänellä on sellainen provosoiva tyyli ja että se ei ärsytä kaikkia. Eikö ainakin tuossa tapauksessa ole kaikkien kannalta järkevää vähentää yhteydenpitoa.

Vierailija kirjoitti:

Se kiltti ihminen on tosiaan voinut olla kiltti oman terveytensä kustannuksella. Yksi tuttu sai minut usein niin raivoihini, että päivä oli pilalla ja tuntui, että pää hajoaa ja saan päänsäryn. Sanoinko siitä hänelle? En, koska olimme tunteneet toisemme vuosia ja tiesin, että hänellä on sellainen provosoiva tyyli ja että se ei ärsytä kaikkia. Eikö ainakin tuossa tapauksessa ole kaikkien kannalta järkevää vähentää yhteydenpitoa.

 

Et antanut hänelle edes mahdollisuutta, katosit vain sanomatta MITÄÄN? Ok

Minusta me ihmiset olemme loppujen lopuksi onnellisia vain suhteessa toisiin ihmisiin. Itseensä keskittyvät ja jatkuvasti rajoja vetävät ovat onnettomia ihmisiä. Ja yksinäisiä. Ei tarvi olla kynnysmatto, mutta antamalla toisille saa enemmän kuin aina laskemalla ja ottamalla. 

Hyvä esimerkki takavuosina oli eräs vanhempi, yksin elävä rouva, joka selitti, että toiset ihmiset yrittää tulla samalla ovenaukaisulla ja käyttää "toisen energiaa hyväkseen". Näin hän aina pysäsi ennen ovea ja odotti, että se toinen avaa sen. Tosi tärkeää tämä energiansäästö oli hänelle. Luoja. En ole koskaan tarkkaillut, kuinka moni avaa minulle oven ja kuinka monelle minä avaan. Kertoo paljon syistä, miksi tämä rouva oli onneton ja yksinäinen.

Tämä yhdistää kaikkia tuntemiani "löysin rajani ja katkaisen välit suhun (ainakin hetkeksi, sitten kun päätän palata)" -tapauksia:

Kukaan heistä ei _kertaakaan_ ole sanonut sille välien katkaisun kohteelle, että joku asia toisen käytöksessään nyppisi ja antaisi toiselle mahdollisuuden korjata tapansa. Sen sijaan ärtymystä kerätään hiljaa mielessä ja lopuksi todetaan, että yhteydenpito loppui nyt. Ei edes anneta toiselle mahdollisuutta korjata asiaa.

Minusta on todella törkeää, jos toisen dumppaa ilman, että antaa toiselle mitään mahdollisuutta muuttaa tapaansa. Mistä se toinen voi tietää, että joku asia vaivaa sinua, jos et hänelle sitä kerro? Ja onko sekään kovin reilua, että jättää toisen eikä anna mahdollisuutta korjata käytöstä? Ja en nyt tarkoita mitään "lupaan etten p ahoinpitele sua enää" tyylisiä juttuja, vaan just näitä "istuit väärälle tuolille kotonani/et kysynyt mummoni kuulumisia" tms.

Kun lapseni kuoli, minusta tuli inhottava ihminen. Ja kun sairastuin parantumattomaan syöpään, minusta tuli vieläkin inhottavampi ihminen. Ei minusta ole enää kenenkään kannattelijaksi.

Niin että suksikaa vttuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näiden rajansa löytäneiden kyky joustaa ja arvostaa muita ihmisiä on aika nollassa tuon "muutoksensa" jälkeen. Kuvitellaan, että se rajoista kiinni pitäminen on sitä, että heivataan elämästä kaikki vähänkin omaa ponnistelua vaativa. Ystävät ovat niin kauan jees, kun tuovat pelkkää iloa. Sitten kun ystävä kaipaisi tukea tai kuuntelevaa korvaa, niin käsketään suksia muualle. 

Normaalit ihmiset kykenevät vastavuoroisuuteen.

Mistä sinä tiedät kuinka monta kertaa näiden ihmisten raja on ylitetty ja se on joutunut sen sietämään? Todellakin ystävyyden ei kuulu vaatia yhtään ponnistelua vaan olla iloa tuottava asia

Minulle ystävyys tuottaa pääsääntöisesti iloa. Sitten on hetkiä, jolloin en ehkä jaksaisi kuunnella ystävän murheita juuri silloin. Tai ystävä ei nyt jaksa oikein kuunnella minua, kun hänellä on omia murheita. En ota siitä pulttia, vaan ajattelen, että sitten myöhemmin taas jaksaa ja on mukavampaa. Ystävyyteen kuuluu ilot ja surut, eikä pelkät ilot.

Onneksi meillä miehillä ei ole noin vaikeaa.

M51

Vierailija kirjoitti:

Kaveripiirissä näitä rajansa löytäneitä yhdistää melko epävakaa mielenterveys. Jatkuvaa kriiseilyä, mutta vika on aina muissa eikä heissä itsessään ikinä.

Traumataustahan heillä on jo lapsuudesta.

Monesti läheisriippuvaisia sekä ylimiellyttämisen taipumuksia.

 

Sitten heilahtavat toiseen ääripäähän.

Käytöksessä narsistisia tai jopa sosiopaattisia piirteitä sen jälkeen.

Mutta loppu viimein ovat hyvin onnettomia ihmisiä. Kaikesta ulospäin näytellystä voimaantumisen kulisseista huolimatta.

Eiköhän noissa ole takana enemmänkin. Itsekään en jaksa ihmisiä, jotka eivät käsittele itse omia ongelmiaan, vaan aina heittäytyvät toisten niskaan. Näille ihmisillä on tyypillistä myös imuroida ja kehittää draamaa, eli ovat vaan kroonisesti paskassa energiazsa. Käsinojalla istuminen on erikoista ja henkilö lienee erikoinen muutenkin

Iso osa ihmisistä elelee ja sietää huonoa käytöstä toisilta velvollisuudesta. Varsinkin naisista. Se on aika vapauttavaa, kun voi valita seuransa ja tehdä vaan kivoja juttuja vaihteeksi. Ei tarvitse esittää sivistynyttä törppöjen seurassa tai kuunnella alatyylijuttuja, huutoa, itkua, draamaa, millä ei ole mitään tekemistä itsen kanssa