Tätä minä inhoan "omat rajansa" löytäneissä ihmisissä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajatelkaa ihmissuhteita kuin hirsitaloa: väleissä on oltava ilmarako, "hajurako", että ilma kiertää ja rakenne pysyy terveenä.

Ihmisuhteet pilataan usein sillä että toinen pyrkii tukkimaan tilkitsemään toiselta hapen. Kun toinen sanoo nyt ei sovi ja silti pitää tunkea, se mädättää kuvion perusrunkoa.

Terveet suhteet säilyy vain jos annetaan jokaiselle se oma tila. Kuunnellaan nyt ei sovi vaikka se tulisi hennolla äänellä. Jos hento sanoo ei, hänen ei tarvi perustella. Kunnioittakaa itseänne ja toisianne. Joskus yritetään saada toinen pelastamaan itsensä itseltään, mutta se ei toimi. Siis kukaan muu ei voi pelastaa sinua itseltäsi.

Harmillista että et ole kasvanut terveiden ihmissuhteiden ympäröimänä. Se tulee tekstistäsi ilmi. Todennäköisesti et ole itsekään pystyt terveisiin ihmisten välisiin suhteisiin millään tasolla. Elämä on valintoja.

Mikä katkeran manipuloijan kommentti. Yägh.

Ja tällaisille ihmisille on ihan turha alkaa mitään kritiikkiä antamaan - eivät hyväksy ja takaisin tulee vain tämän tason sanomista.

On ihan tosi säälittävää teinitasoa, jos aikuinen ihminen tarraa ex-kaveriin, vaatii selityksiä, uhriutuu. Kun juuri tämä piirre - törkeä ja vaativa itsekkyys - on se syy, miksi tuli dumpatuksi.

Osa ihmisistä "voimaantuu" muiden kustannuksella niin, että heiltä katoaa kokonaan sietokyky vastoinkäymisiä, keskeneräisyyttä ja toisten ihmisten epätäydellisyyttä kohtaan. Ikäänkuin voimaantumisesta syntyisi samalla illuusio siitä, että olen tällaisena täydellinen omana itsenäni ja muiden on hyväksyttävä se mitä tarjoan sellaisenaan tai ongelma ei ole minussa eikä minun tarvitse tehdä mitään tullakseni asiassa vastaan. 

Vierailija kirjoitti:

Haavoittuva narsisti voi kuvitella että hänen rajojaan rikotaan, koska hän ylläpitää itsestään hyvän, ystävällisen ja auttavaisen henkilön kulissia ja hän on se joka aina "auttaa, joustaa tai miellyttää". Kun tämmöinen ihminen kokee elämässään haasteita ja kuvittelee kaiken johtuvan muista, hän muuttuu ja alkaa asettamaan rajoja ja hänestä tulee ilkeä, koska se on se hänen sisinpänsä.

Samoista lähtökohdista tuleva empaatti ymmärtää kaikkien ihmisten tarpeet liian hyvin ja on siksi auttavainen, kiltti ja ystävällinen. Hyvin samanlainen kuin piilonarsisti, mutta empaatille auttaminen ja ystävällisyys ei ole kulissi vaan sitä, että häntä on opetettu ottamaan aina muut huomioon ja sietämään huonoa käytöstä. Empaatti myös kohtaa jossain vaiheessa vaikeuksia elämässään, kun kaikki käyttää hänen palvelujaan hyvälksi, empaatti muuttuu ja alkaa asettamaan rajoja, kun ymmärtää lopulta oman vikansa.

Empaatti pysyy

Mielenkiintoista. Osaatko kertoa, millaiset kasvuolosuhteet näitä aiheuttavat? Tai olisiko heittää jotain hyvää linkkiä aiheeseen? Olen pyöritellyt näitä mielessäni ja ihmetellyt, miten samasta perheestä voi tulla niin erilaisia sisaruksia. Narsismin eri versioita olen yrittänyt sovitella kaikkiin, itseni mukaan lukien, mutta täysin ei tunnu sopivan kehenkään. Yksi voisi ehkä olla epävakaa narsistisin piirtein. Tai onko niin, että jossain vaihtelevassa häiriössä ilmenee narsistisia piirteitä tietyssä häiriön vaiheessa, tai eri tavoin eri vaiheissa? No tiedän joo, etten ole pätevä diagnosoimaan ketään, mutta haluaisin vain ymmärtää tätä dynamiikkaa, koska tämän kuvion ymmärrettyäni tiedän, mistä omat ongelmani rajojen pitämisessä kumpuavat. 

Lisään vielä, että kummankin vanhempani perheissä on ollut samantyyppistä jakaantumista ja vaihtelua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerrot, että ko. tilanteessa teillä oli molemmilla vaikeaa, muttet avannut mikä tämän vaikea tilanne oli? Meinaan, että olisiko valaissut miksi kieltäytyi.

 

Rajansa sillä uteliaisuudellakin. Eiköhän meille riittänyt taustatiedoksi vain tuo, että vaikeaa oli. Ei tässä nyt varmaan tarvita kenenkään randomin mielipidettä, että oliko oikeasti vaikeaa. 

En nyt ihan uteliaisuudella meinannut, vaan että olisiko siinä ollut selittävä tekijä miksi koki ehdotuksen loukkaavana.

Siis jos nyt kärjistäen esimerkin heitän, niin toinen tyyliin ollut onnettomuudessa jossa loukkaantunut pahoin ja juuri päässyt kotiin jatkanaan toipumista, niin pitäisin itsekin melko kohtuuttomana silloin pyytää lapsenvahtiapua. 

Ne syyt olikin lueteltu.jo- ei ollut kyse tällaisesta. En ikinä vaatisi mitään kohtuutonta- olen huono pyytämään ja punnitsen tarkkaan tilanteen milloin voin / kehtaan ylipäätään kysyä apua.

Pointtini oli se, että sen kerran kun hän olisi boinut lunastaa lupauksensa vastavuoroisesta auttamisesta, hän käänsikin selkänsä.

Jälkeenpäin syykin selvisi: hänellä alkoi pitkät vapaat ja halusikin tehdä jotain "spontaania" sen sijaan että olisi yhden illan auttanut.

Itsekäs ihminen joka kyllä osaa hyödyntää muita mutta takaisin on turha odottaa mitään.

 

"Katoaa siis täysin käsitys siitä, millaiset omat rajat ovat kohtuullisia ja millaiset eivät."

Sehän se olisikin mukavaa, kun voisi toisen puolesta sanella, mitä tämän tulee sietää, jaksaa ja tehdä. Kun pointti on täysin päinvastainen, jokainen määrittelee omat rajansa. Jos sinusta joku on kohtuuton, voit vapaasti ottaa asian esille ja/tai rajata sellaisen ihmisen ulos elämästäsi.

Vierailija kirjoitti:

Rajansa löytäneet loukkaantuvat, kun toiset eivät ole ymmärtäneet heidän rajojaan, vaikka rajansa löytäneet eivät ole niistä ääneen kertoneet.

Ei kukaan ole ajatusten lukija. Turha siitä on loukkaantua. Itse pitää sanoa. Eikä se tarkoita ilkeilyä, vaan ystävällistä suoruutta.

"Voitko ottaa jalkasi pois olohuoneen pöydältä? Syön pöydän ääressä, joten en halua jalkoja ruokapöydälleni."

Juuri näin, eli rajojen ylittämisestä syytetään, vaikka niitä rajoja ei ole koskaan, kysyttäessäkään, kerrottu. Jos vaikka kysyin toiselta, että haluaako hän, että mennään syömään vai elokuviin, kumman hän valitsisi, niin vastaus oli "en tiedä". Johon minä sanoin, että minulla on vähän nälkä, mentäisikö syömään, käykö hänelle se. No se kävi.

Kunnes tämä tyyppi meni terapiaan, ja alkoi minun syyttelytulva, miten minä en ole kuunnellut häntä, en salli hänelle mielipiteitä, miten minä rikon hänen rajojaan, jne.

Ystävyys on jo mennyt tuon syyttelytulvan myötä. Mutta ihmettelen, että mistä minun olisi hänen mielipiteet ja rajat pitänyt tietää! Ajatuksia lukemallako!

Kun minä häneltä todellakin kysyin. Ja varmistelin, että onko hänelle ok. Mutta hän ei ikinä koskaan vastannut muuta kuin "en tiedä". Niin tuntuu vieraalta nämä tämänkin ketjun syyttelyt, miten minä olen häntä jo vuosikymmenet piinannut ja kävellyt rajojen yli, joten minun vain pitäisi tietää miten paha olen ollut, ja siksi toisella on oikeus puolustaa rajojaan raivopäisesti.

Raivopäisyyttä en ole ansainnut. Ja vuosikymmeniä en ole tuota tyyppiä tuntenut. Mutta olen kyllä päätellyt, että vanhemmat ovat hänen rajojaan rikkoneet, mutta hän ei uskalla vanhemmilleen laittaa rajoja, joten on ottanut minut sijaiskärsijäksi, ja puolustaa rajojaan villieläimen lailla, vaikka minulle riittäisi, kun kertoisi mitä haluaa. Minä kunnioitan sitä mitä minulle kerrotaan, se on mm olennainen osa työtäni, joten osaan sen kyllä. Mutta en ala arvailemaan, jos toinen ei pyynnöistä huolimatta kerro. Vaan ajattelen, että jos toinen "ei tiedä", niin asia on hänelle niin yhdentekevä, että hän jättää päätöksenteon minulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rajansa löytäneet loukkaantuvat, kun toiset eivät ole ymmärtäneet heidän rajojaan, vaikka rajansa löytäneet eivät ole niistä ääneen kertoneet.

Ei kukaan ole ajatusten lukija. Turha siitä on loukkaantua. Itse pitää sanoa. Eikä se tarkoita ilkeilyä, vaan ystävällistä suoruutta.

"Voitko ottaa jalkasi pois olohuoneen pöydältä? Syön pöydän ääressä, joten en halua jalkoja ruokapöydälleni."

Juuri näin, eli rajojen ylittämisestä syytetään, vaikka niitä rajoja ei ole koskaan, kysyttäessäkään, kerrottu. Jos vaikka kysyin toiselta, että haluaako hän, että mennään syömään vai elokuviin, kumman hän valitsisi, niin vastaus oli "en tiedä". Johon minä sanoin, että minulla on vähän nälkä, mentäisikö syömään, käykö hänelle se. No se kävi.

Kunnes tämä tyyppi meni terapiaan, ja alkoi minun syyttelytulva, miten minä en ole kuunnel

Tässä ketjussa on myös viljelty, miten pitää ymmärtää sitä, että toinen vasta harjoittelee rajojen vetämistä.

Minä ihmettelen, että mistä me ulkopuoliset voimme tietää, että toisella on jokin rajojen vetämisen harjoittelu meneillään, joten häntä pitää nyt ymmärtää? Mistä me edes tiedämme kuka on terapiassa näitä harjoitteita saamassa?

Eivätkä nuo rajoistaan vouhottavat kerro harjoitusvastustajilleen, että minä nyt sinua käyttäen harjoittelen rajojen asettamista, joten suhtauduthan nyt tähän harjoitukseen harjoituksena, etkä ota niin tosissaan, jos sattuu menemään vähän yli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on todella törkeää, jos toisen dumppaa ilman, että antaa toiselle mitään mahdollisuutta muuttaa tapaansa. Mistä se toinen voi tietää, että joku asia vaivaa sinua, jos et hänelle sitä kerro? Ja onko sekään kovin reilua, että jättää toisen eikä anna mahdollisuutta korjata käytöstä? Ja en nyt tarkoita mitään "lupaan etten p ahoinpitele sua enää" tyylisiä juttuja, vaan just näitä "istuit väärälle tuolille kotonani/et kysynyt mummoni kuulumisia" tms.

Meillä tekemiset oli juuri tuota luokkaa mummon pahoinpiteleminen, mutta vältelty henkilö selittelee kuten ap. 

Meilläkin tekemiset oli tuota luokkaa kuten pahoinpitely. Mutta pahoinpitelijä vain selitti, että hänellä on rajansa, ja pahoinpitelyn uhri on syyllinen omaan pahoinpitelyynsä. Pahoinpitelyn uhri oli vain halunnut kysyä miten hän haluaa asiat hoidettavan, mutta kun hän ei halunnut mitenkään, niin ratkaisu oli kysyjän pahoinpiteleminen. Mutta omasta mielestään hän teki aivan oikein, sillä hänellä on oikeus vetää rajansa.

Tuskin terapeutti on tuota tarkoittanut rajojen asettamisella. Mutta toisaalta tuskin terapeutti edes tietää miten asiakkaansa niitä rajoja asettelee.

No pitäisi kyllä sanomattakin tajuta sen verran, ettei laita jalkoja pöydälle. Kuuluu ihan perus käytöstapoihin. Myös se, ettei kävele omatoimisesti jääkaapille kyläpaikassa, ellei näin kehoteta. 

Tuommoisissa tilanteissa henkilö A menee helposti sanattomaksi, koska ei tajua, miten B voi käyttäytyä niin huonosti. Sitten tuntuu pahalta huomauttaa siitä, koska se on An mielestä sama kuin syyttäisi B:tä huonosta käytöksestä. A itse nolostuu ja pahoittaa mielensä, jos hän tekee virheen ja siitä huomautetaan. Tosin hänelle ei yleensä tarvitse huomauttaa, koska hän huomaa virheensä jo toisen ilmeestä. Hän ei tee samaa virhettä toiste, enää ikinä. Siksi hän ei ymmärrä miten B voi olla niin röyhkeä ja huoleton. B puolestaan ei ehkä loukkaantuisi korjaamisesta eikä varmasti ymmärrä sanomatta, eikä ehkä muista seuraavalla kerralla, vaikka olisi sanottukin. Vähän kuin henkilöt puhuisivat eri kieltä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä taas inhoan leväperäisiä ihmisiä jotka eivät ole löytäneet rajojaan ja tuskin niitä ikinä edes löytävät= kaikki onkin sitten vähän sinne päin!

Yleensä nämä vasta selvästi aikuisena rajojen löytäjät ovat oikeasti rajattomia.

Olen samaa mieltä. Rajoista puhuva läheiseni on itse se, joka ei kunnioita toisten rajoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näiden rajansa löytäneiden kyky joustaa ja arvostaa muita ihmisiä on aika nollassa tuon "muutoksensa" jälkeen. Kuvitellaan, että se rajoista kiinni pitäminen on sitä, että heivataan elämästä kaikki vähänkin omaa ponnistelua vaativa. Ystävät ovat niin kauan jees, kun tuovat pelkkää iloa. Sitten kun ystävä kaipaisi tukea tai kuuntelevaa korvaa, niin käsketään suksia muualle. 

Normaalit ihmiset kykenevät vastavuoroisuuteen.

Mistä sinä tiedät kuinka monta kertaa näiden ihmisten raja on ylitetty ja se on joutunut sen sietämään? Todellakin ystävyyden ei kuulu vaatia yhtään ponnistelua vaan olla iloa tuottava asia

Todella hienoa, ettei Sinun ystävyytesi vaadi toisilta ponnistelua vaan tuotat kaikessa iloa ystävillesi ja läheisillesi! Sinä olet todella epäitsekäs ja poikkeuksellinen ihminen. Sinulla on varmasti paljon ystäviä 👍

Raja pitää vetää siinä vaiheessa jos huomautuksista huolimatta ystävä puuttuu elämääsi arvostellen kuka on hyvä seurustelukumppaniksesi , miten olisi hyvä sisustaa kotisi , miten olisi hyvä sinun syödä tai minkä verran maksat laskuja kuukaudessa. Tässä yllittyy ystävyyden rajat moninkertaisesti .

Vierailija kirjoitti:

Raja pitää vetää siinä vaiheessa jos huomautuksista huolimatta ystävä puuttuu elämääsi arvostellen kuka on hyvä seurustelukumppaniksesi , miten olisi hyvä sisustaa kotisi , miten olisi hyvä sinun syödä tai minkä verran maksat laskuja kuukaudessa. Tässä yllittyy ystävyyden rajat moninkertaisesti .

Kaikki nämä ovat asioita joista ei edes kuuluisi tarvita huomauttaa. Haluan fiksumpia ja ajattelevampia kavereita.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tämä liittyy osittain nykyiseen kulttuuriin, jossa on täysin ok heivata elämästä ihminen, jonka kanssa ei ole jatkuvaa auringonpaistetta, sateenkaaria ja sokeria. Nykyään oikein hoetaan, että jos sinulla on toisen seurassa joskus kuormittunut olo, niin heivaa ystävä mäkeen.

Todellisuudessa on ihan normaalia, että välillä läheiset nyppii ja kuuluu asiaan. Ei sen takia tarvitse toista elämästään poistaa.

Ihmiset eivät sitoudu enää siten kuten ennen. Tosi minäkeskeistä kaikki. 

Vierailija kirjoitti:

Haavoittuva narsisti voi kuvitella että hänen rajojaan rikotaan, koska hän ylläpitää itsestään hyvän, ystävällisen ja auttavaisen henkilön kulissia ja hän on se joka aina "auttaa, joustaa tai miellyttää". Kun tämmöinen ihminen kokee elämässään haasteita ja kuvittelee kaiken johtuvan muista, hän muuttuu ja alkaa asettamaan rajoja ja hänestä tulee ilkeä, koska se on se hänen sisinpänsä.

Samoista lähtökohdista tuleva empaatti ymmärtää kaikkien ihmisten tarpeet liian hyvin ja on siksi auttavainen, kiltti ja ystävällinen. Hyvin samanlainen kuin piilonarsisti, mutta empaatille auttaminen ja ystävällisyys ei ole kulissi vaan sitä, että häntä on opetettu ottamaan aina muut huomioon ja sietämään huonoa käytöstä. Empaatti myös kohtaa jossain vaiheessa vaikeuksia elämässään, kun kaikki käyttää hänen palvelujaan hyvälksi, empaatti muuttuu ja alkaa asettamaan rajoja, kun ymmärtää lopulta oman vikansa.

Empaatti pysyy

Onko tämän kirjoittajalla suuri tarve luokitella ja lokeroida ihmisiä? Olen ollut lapsesta asti kiltiksi painostettu, ja sittemmin katkaissut välit lapsuuden perheeseeni. Heille olen edelleen leppymättömän vihainen vuosia kestäneestä kaltoinkohtelusta, muille ihmisille taas edelleen kiltti ja empaattinen, vaikka pidän nykyään tarkemmin kiinni rajoistani joka suuntaan. 

Viha suojaa minua narsistisilta sukulaisilta. Siitä ei kannata luopua. Ystävällisiä ihmisiä kohtaan on helppo olla ystävällinen. En siis ollenkaan allekirjoita tuota kahtiajakoa, että ihminen olisi joko empaatti tai haavoittuva narsisti. Eri tilanteissa ihmisestä näkyy eri puolia. Minulla ei myöskään ole mitään velvollisuutta olla täydellinen, läpeensä hyvä ihminen. Eivät muutkaan ole, miksi juuri minun pitäisi olla.

Sinulle, joka mietit saman perheen erilaisia sisaruksia. Joskus perheissä on hyvin selvästi suosikkilapsia ja mustia lampaita. He kasvavat samassa perheessä, mutta elävät aivan erilaisen lapsuuden keskenään. Suosikki kasvaa etioikeutettuna ja uskoo olevansa myöhemminkin oikeutettu enempään kuin muut. Musta lammas saa syyt niskoilleen siitäkin, jos ulkona sataa. Hän joutuu aikuisenakin miettimään jatkuvasti, mikä on oma vika ja mikä taas ei ollenkaan. 

Jostain syystä ihmiset tunnistavat syntipukin myöhemminkin, ja hän saa helposti kuulla muiltakin, miten se ja tämä ja tuo on ihan vaan sinun oma vikasi. Sitä näkee täällä palstallakin koko ajan. Milloin on vaimon syy, ettei mies tee kotitöitä, milloin taas lokkeilevan kaveriporukan autokuskin oma syy, kun kuskailee muita korvauksetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rajansa löytäneet loukkaantuvat, kun toiset eivät ole ymmärtäneet heidän rajojaan, vaikka rajansa löytäneet eivät ole niistä ääneen kertoneet.

Ei kukaan ole ajatusten lukija. Turha siitä on loukkaantua. Itse pitää sanoa. Eikä se tarkoita ilkeilyä, vaan ystävällistä suoruutta.

"Voitko ottaa jalkasi pois olohuoneen pöydältä? Syön pöydän ääressä, joten en halua jalkoja ruokapöydälleni."

Juuri näin, eli rajojen ylittämisestä syytetään, vaikka niitä rajoja ei ole koskaan, kysyttäessäkään, kerrottu. Jos vaikka kysyin toiselta, että haluaako hän, että mennään syömään vai elokuviin, kumman hän valitsisi, niin vastaus oli "en tiedä". Johon minä sanoin, että minulla on vähän nälkä, mentäisikö syömään, käykö hänelle se. No se kävi.

Kunnes tämä tyyppi meni terapiaan, ja a

Tässä ketjussa on myös viljelty, miten pitää ymmärtää sitä, että toinen vasta harjoittelee rajojen vetämistä.

 

Minä ihmettelen, että mistä me ulkopuoliset voimme tietää, että toisella on jokin rajojen vetämisen harjoittelu meneillään, joten häntä pitää nyt ymmärtää? Mistä me edes tiedämme kuka on terapiassa näitä harjoitteita saamassa?

Eivätkä nuo rajoistaan vouhottavat kerro harjoitusvastustajilleen, että minä nyt sinua käyttäen harjoittelen rajojen asettamista, joten suhtauduthan nyt tähän harjoitukseen harjoituksena, etkä ota niin tosissaan, jos sattuu menemään vähän yli.

Niin no, itselläni tähän liittyy pitkälti myös vahva epäluulo ihmisiä kohtaan. Kun ylitseni on kävelty nuoresta pitäen, niin suoraan sanoen uskoni tasapainoisiin ihmissuhteisiin on mennyt. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tämä liittyy osittain nykyiseen kulttuuriin, jossa on täysin ok heivata elämästä ihminen, jonka kanssa ei ole jatkuvaa auringonpaistetta, sateenkaaria ja sokeria. Nykyään oikein hoetaan, että jos sinulla on toisen seurassa joskus kuormittunut olo, niin heivaa ystävä mäkeen.

Todellisuudessa on ihan normaalia, että välillä läheiset nyppii ja kuuluu asiaan. Ei sen takia tarvitse toista elämästään poistaa.

Ihmiset eivät sitoudu enää siten kuten ennen. Tosi minäkeskeistä kaikki. 

Ei kukaan aikuinen yhdestä ikävästä hetkestä välejä katko, miksi pitää liioitella? Kyllähän siinä on aina kyse pitkän ajan tapahtumista, jopa vuosien. Jos toisen seura ja käytös vain ja ainoastaan kuormittaa ja tätä jatkuu vuosiakin. Yritykset keskustella tilanteen herättämistä ikävistä tunteista käännetään vain toisen heikkoudeksi, eikä henkilö näe toiminnassaan mitään muutettavaa, niin miksi tällaista pitää sietää? Mitä tällaisen ihmissuhteen ylläpidosta enää saa? (Muuta kuin harmia.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haavoittuva narsisti voi kuvitella että hänen rajojaan rikotaan, koska hän ylläpitää itsestään hyvän, ystävällisen ja auttavaisen henkilön kulissia ja hän on se joka aina "auttaa, joustaa tai miellyttää". Kun tämmöinen ihminen kokee elämässään haasteita ja kuvittelee kaiken johtuvan muista, hän muuttuu ja alkaa asettamaan rajoja ja hänestä tulee ilkeä, koska se on se hänen sisinpänsä.

Samoista lähtökohdista tuleva empaatti ymmärtää kaikkien ihmisten tarpeet liian hyvin ja on siksi auttavainen, kiltti ja ystävällinen. Hyvin samanlainen kuin piilonarsisti, mutta empaatille auttaminen ja ystävällisyys ei ole kulissi vaan sitä, että häntä on opetettu ottamaan aina muut huomioon ja sietämään huonoa käytöstä. Empaatti myös kohtaa jossain vaiheessa vaikeuksia elämässään, kun kaikki käyttää hänen palvelujaan hyvälksi, empaatti muuttuu ja alkaa asettamaan rajoja, kun ymmärt

Tunnen kaltaisesi sukulaisen, jota oma perhe kohteli huonosti ja epäreilusti. Puolustin tätä ihmistä ja autoin elämän myrskyissä. Hän piti minusta ja minun perheestäni kunnes mitä ilmeisimmin vinksahti aikuisena ja alkoi etsiä minusta ja perheestäni vikoja katkoen lopulta välit.

Lyhyesti sanottuna syy oli se, että hän oli asettanut meille kauheasti odotuksia ja kuvitelmia, joita me emme voineetkaan täyttää. Syytteli myös minun sanoneen jotain rumaa hänestä- tosin nämä "sanomiseni" oli täysin hänen omia kuvitelmiaan eikä oikeita ajatuksia edes.

Terapiassa minusta sai kuitenkin leivottua nätisti syyllisen kaikkeen kun kertoi kuvitelmansa tosina... Ja oli hyvä syy katkaista siis välit.

Rajansa kaikella, myös sillä aiheettomalla rajojen vetämisellä. Enkä tarkoita tätä kenelle vastasin vaan sukulaistani.