Tätä minä inhoan "omat rajansa" löytäneissä ihmisissä

Muutamassa kommentissa kysyttiin, että miksei tee omia rajojaan heti selväksi tai huomauta, jos toisen käytöksessä nyppii jokin. Mulla on pari ajatusta..

Mulle ainakin miellyttäminen ja rajattomuus on ollut selviytymiskeino (on edelleen, en usko että koskaan siitä kokonaan pääsen), tarkoittaa siis sitä, että kun huomaan jotain mistä en pidä tai mikä ei tunnu hyvältä, nimenomaan hyväksyn sen. Välillä miellytän salamannopeasti, ennen kuin edes huomaan tekeväni sen. Saatan vaikka sanoa, että lainattua rahaa ei tarvitse maksaa takaisin, että mä haluan auttaa. Saatan nauraa mukana, kun mun ulkonäköä arvostellaan. Saatan kertoa jotain noloja mokiani puolitutuille, koska haluan hauskuuttaa. Nämä tyypit eivät ikinä kertoisi mitään tuollaista itsestään minulle.

Lisäksi huomaanhan minä sen, että jossain ihmissuhteissa alkaa nyt mennä pieleen tai kaverisuhde on yksipuolinen, mutta olen antanut noiden tilanteiden vaan jatkua. Syy on lapsuuteni kasvatuksessa, en saanut näkyä, kuulua enkä olla oma itseni. Lisäksi opetettiin, että kannattaa aina pitää mieluummin kaveri, kuin ottaa kissa pöydälle, että yksinäistä tulee jos menet puoliasi pitämään.

Kilttejä syytetään myös usein siitä, että se rajattomuus on manipulointia, joka ei ole aitoa. Ei manipuloiva ihminen kyllä vuositolkulla pysy ystävänä tehden toiselle kilttejä asioita, vaan nimenomaan traumatausta aiheuttaa tuon. Mulle on myös sanottu miten harmittaa mun puolesta, kun oon niin kiltti ja ihana, mutta mulle ollaan aina ilkeitä ja mun pitäis muuttua. Sellanen antisosiaalinen jyrääminen taas on yleisesti tosi ok, eikä sellaisille kukaan sano että pitäisi muuttua.

Tietysti oma puoleni asiassa on vaan antaa näiden tilanteiden tapahtua, vaikka tiedän kyllä ettei pitäisi. Täytyy kuitenkin muistaa, että jokainen voi tehdä valinnan olla hyväksikäyttämättä toista vaikka olisi miten kiltti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvittavimpia ovat ne jotka sanovat heittävänsä roskiin elämästään sellaiset jotka hiemankin kritisoivat rajatonta ja jopa väkivaltaiseksi katsottavaa käytöstä joka kohdistuu ihmisen omiin läheisiin.

Ja tämä kaikki omien rajojen asettamisen varjolla. Sairasta minusta.

Taidat olla aika sairas ja sepustat aika tolkutonta tekstiä.

 

Sairashan tuolla tavalla käyttäytyvä on. Mutta tositarina lehtiä myöten.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi meillä miehillä ei ole noin vaikeaa.

M51

Taitaakin olla teidän kanssa...

Vierailija kirjoitti:

Muutamassa kommentissa kysyttiin, että miksei tee omia rajojaan heti selväksi tai huomauta, jos toisen käytöksessä nyppii jokin. Mulla on pari ajatusta..

Mulle ainakin miellyttäminen ja rajattomuus on ollut selviytymiskeino (on edelleen, en usko että koskaan siitä kokonaan pääsen), tarkoittaa siis sitä, että kun huomaan jotain mistä en pidä tai mikä ei tunnu hyvältä, nimenomaan hyväksyn sen. Välillä miellytän salamannopeasti, ennen kuin edes huomaan tekeväni sen. Saatan vaikka sanoa, että lainattua rahaa ei tarvitse maksaa takaisin, että mä haluan auttaa. Saatan nauraa mukana, kun mun ulkonäköä arvostellaan. Saatan kertoa jotain noloja mokiani puolitutuille, koska haluan hauskuuttaa. Nämä tyypit eivät ikinä kertoisi mitään tuollaista itsestään minulle.

Lisäksi huomaanhan minä sen, että jossain ihmissuhteissa alkaa nyt mennä pieleen tai kaverisuhde on yksipuolinen, mutta olen antanut noiden tilanteiden vaan jatkua. Syy on la

On hyvä että ainakin tunnistat asian. Mä uskoisin että ketjussa esitetty kritiikki ei kohdistu sinunkaltaisiin.

 

Vaan niihin jotka ovat olleet pitkäaikaisesti valheellisia ylimiellyttäjiä ja sitten kun löytävät, ehkä terapian kautta, rajojaan niin aloittavat muita kohtaan sellaisen käytöksen jota pidetään kaikilla yleisesti hyväksytyillä mittareilla sopimattomana ja anteeksiantamattomana.

Kukaan ei ole vaatinut että ihmisellä ei saisi olla rajoja.

 

Mutta se rajojen asettaminen ei myöskään tarkoita vapautta kohdella muita ihmisiä törkeästi.

Minäkin matkustan kotikulmille kerran vuodessa. Kyllä minua loukkaisi, jos ystävät eivät haluaisi nähdä, johonkin jaksamiseen tai sukkalaatikon järjestelyyn vedoten. Ymmärtäisin kyllä yskän, enkä kyselisi enää.

Toisaalta joku aina loukkaantuu, jos käy heidän kulmillaan eikä sovi tapaamista. Kun taas minusta nimenomaan tulija priorisoi ajankäyttönsä, eikä välttämättä ehdi/jaksa tavata kaikkia, vaikkei heitä vastaan mitään olisikaan. 

Vierailija kirjoitti:

Minäkin matkustan kotikulmille kerran vuodessa. Kyllä minua loukkaisi, jos ystävät eivät haluaisi nähdä, johonkin jaksamiseen tai sukkalaatikon järjestelyyn vedoten. Ymmärtäisin kyllä yskän, enkä kyselisi enää.

Toisaalta joku aina loukkaantuu, jos käy heidän kulmillaan eikä sovi tapaamista. Kun taas minusta nimenomaan tulija priorisoi ajankäyttönsä, eikä välttämättä ehdi/jaksa tavata kaikkia, vaikkei heitä vastaan mitään olisikaan. 

Ehkä kannattaisi miettiä tätä asiaa vielä kerran ihan rauhassa.

Sinun mukaasi rajojen laittajan pitää ymmärtää inhimillisyyttä ja virheitä, mutta sinun ei hänen inhimillisyyttään ja ihmisenä kasvua? Kuka siis nyt empatiaa vaatii yhteen suuntaan? 

Ps. Ja minä puhun vain ihmisistä, jotka käyvät psykoterapiassa ja sen kautta ovat lähteneet opettelemaan rajoja. 

Kyllä minä ymmärrän sitä rajojen laittajaa, jos hän kertoo, että hänellä on tällainen oppimisprosessi käynnissä, jonka toivoo huomioitavan.

Mutta jos toinen ei sitä kerro, niin mistä minä voin tietää, että hän käy psykoterapiassa tai että hän vasta opettelee rajojensa löytämistä. Mistä minä voin tietää, että hänen ylilyönneilleen on tuollainen täysin ymmärrettävä syy.

Niin kauan kun minulla ei ole tarvittavia taustatietoa, niin minä odotan vastapuolelta aivan normaalia vastavuoroista käytöstä. Ja kun se ei toteudu, niin minä vedän siitä johtopäätökseni.

Minä katkaisin välit ihmiseen, joka perui jatkuvasti tapaamiset viime tipassa, eikä koskaan pyytänyt tätä anteeksi/ pahoitellut mitenkään. Hän totesi tähän, ettei ota tästä (välien katkaisusta) mitenkään itseensä 🙄.

Minä olen joutunut yhden seonneen rajojensa löytäjän tulilinjalle, mikä tuntuu hyvin epäoikeudenmukaiselta, ja on aiheuttanut paljon harmia elämääni. Hänen tapauksessaan kyse on pitkälti siitä, että ihmiset eivät suostu pomppimaan hänen pillinsä mukaan, jota hän ei siedä. Tämän hän on sitten pyöräyttänyt päälaelleen, että hänen rajojaan rikotaan ja hänen tarvitsee suojella itseään muilta. Tiedän, että hänelläkin on taustallaan muutakin, mutta ne ihmiset, joihin hän nyt voimaantumistaan purkaa, eivät ole siihen syypäitä.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen joutunut yhden seonneen rajojensa löytäjän tulilinjalle, mikä tuntuu hyvin epäoikeudenmukaiselta, ja on aiheuttanut paljon harmia elämääni. Hänen tapauksessaan kyse on pitkälti siitä, että ihmiset eivät suostu pomppimaan hänen pillinsä mukaan, jota hän ei siedä. Tämän hän on sitten pyöräyttänyt päälaelleen, että hänen rajojaan rikotaan ja hänen tarvitsee suojella itseään muilta. Tiedän, että hänelläkin on taustallaan muutakin, mutta ne ihmiset, joihin hän nyt voimaantumistaan purkaa, eivät ole siihen syypäitä.

Ja tässä ketjussa on joitakin juurikin kuvaamasi kaltaisia tyyppejä. Jyrkkiä, ehdottomia, mustavalkoisia. Eivätkä näe kuin syyn muissa. Vaikka se on heissä itsessään.

Olin aiemmin todella läheinen erään sukulaisen kanssa. Jaoimme ilot ja surut- pystyimme olemaan aidosti toistemme seurassa. Hänellä oli ollut pitkään vaikeaa ja olin ollut olkapäänä jo useamman vuoden, jakanut surun talousvaikeuksistaan ja vesivahingostaan sekä vaikeista ihmissuhteista. Olin ihminen jota hän omien sanojensa mukaan ihaili. Minullakin kuitenkin oli vaikeaa mutta en halunnut kuormittaa häntä liikaa, joten patosin osan asioista. Autoin häntä aina, otin jopa mukaan perheeni reissuille ja retkille. Tämä läheinen aina vakuutteli auttavansa ja kehotti pyytämään apua vaikkapa lasten hoidossa.

Lopulta tuli vastaan tilanne jossa meillä molemmilla oli vaikeaa. Itselläni oli pienen lapseni vaikea päivähoitotilanne sekä yllättävä taloudellinen takapakki. Pyysin apua lasten hoidossa yhdeksi illaksi ja tämä läheinen lopetti yhteydenpidon, koska häneltä ei saa vaatia mitään ja koska ne omat rajat...

Se siitä vastavuoroisuudesta, tunsin itseni todella tyhmäksi- miksi ihmeessä oletin että ystävyys olisi molemminpuolista?

Nykyään kun näen tätä ihmistä, sisintäni kylmää- miten hän pystyi tuolloin nuoresta iästään huolimatta näyttelemään niin empaattista ja lämmintä ja kääntämään selkänsä sitten kun olisin tarvinnut häntä?

Kyseessä juuri tällainen itsekäs rajojen vetäjä...

Vierailija kirjoitti:

Saman olen kokenut itsekin. Nämä rajojensa löytäjäthän eivät itse näe, että oma käytös on aika kohtuutonta. Ei välejä tarvitse katkaista siksi, ettei kaikesta olla samaa mieltä tai toinen mokaa jonkun asian kanssa. Ei kukaan osaa aina tehdä oikein, ihmisillä on erilaisia käyttäytymissääntöjä kodeissaan jne. Meillä on esimerkiksi politiikka, että lapset saavat leikkiä kaikilla esillä olevilla leluilla. Jos en halua jotakin lelua yhteisiin leikkeihin jättää, niin nostan sen piiloon. Lapsiperheellisen kaverin kotona käydessä kaverini suuttui, kun pieni lapseni leikki lattiatasolla olleelta, avohyllyltä löytyneellä lelulla enkä minä tajunnut, ettei tuota lelua saa ottaa leikkiin. Tällaisissa tilanteissa pitäisi ihmisillä ymmärtää, että eivät toiset pahaa tarkoita, jos jotenkin "mokaavat". Kaikki eivät ole mitään hampaat irvessä hyv.äksi.käyttäjiä, vaan joskus arkisista asioista voi olla eri käsityksiä, eikä kukaan tarkoita pahaa.

Toisaalta, et voi aina tietää mitä kaikkea on ollut taustalla. Meinaan, että riittävän pitkän rajojen yli kävelemisen jälkeen voi olla pienestäkin ne asiat kiinni, kun itsellään on vielä paha mieli siitä, etteivät läheiset kunnioita sinua ilman, että siitä täytyy pitää meteliä.

Itsekin olen tullut varovaiseksi ihmissuhteissa, kun liian monta kertaa olen ollut se, josta yritetään hyötyä jotenkin. Ja sitten kun olen sanonut johonkin "ei", niin minulla ei sitten olekaan enää väliä, kun ei saada enää hyötyä irti.

Viimeisimmän parisuhteen jälkeen olen ollut nyt melkein pari vuotta yksin. Siinä vaan katkesi kamelinselkä niin, että pitkään saatoin purskahdella itkuun pitkin päivää. Tässä suhteessa siis luulin viimein löytäneeni sen toisen puoliskoni ja elämäni rakkauden, kun tosiasiassa minusta oltiin kovaa vauhtia tekemässä taloudenhoitajaa.

Vierailija kirjoitti:

Olin aiemmin todella läheinen erään sukulaisen kanssa. Jaoimme ilot ja surut- pystyimme olemaan aidosti toistemme seurassa. Hänellä oli ollut pitkään vaikeaa ja olin ollut olkapäänä jo useamman vuoden, jakanut surun talousvaikeuksistaan ja vesivahingostaan sekä vaikeista ihmissuhteista. Olin ihminen jota hän omien sanojensa mukaan ihaili. Minullakin kuitenkin oli vaikeaa mutta en halunnut kuormittaa häntä liikaa, joten patosin osan asioista. Autoin häntä aina, otin jopa mukaan perheeni reissuille ja retkille. Tämä läheinen aina vakuutteli auttavansa ja kehotti pyytämään apua vaikkapa lasten hoidossa.

Lopulta tuli vastaan tilanne jossa meillä molemmilla oli vaikeaa. Itselläni oli pienen lapseni vaikea päivähoitotilanne sekä yllättävä taloudellinen takapakki. Pyysin apua lasten hoidossa yhdeksi illaksi ja tämä läheinen lopetti yhteydenpidon, koska häneltä ei saa vaatia mitään ja koska ne omat rajat...

Se siitä vastavuoroisuudes

Kerrot, että ko. tilanteessa teillä oli molemmilla vaikeaa, muttet avannut mikä tämän vaikea tilanne oli? Meinaan, että olisiko valaissut miksi kieltäytyi.

Kerrot, että ko. tilanteessa teillä oli molemmilla vaikeaa, muttet avannut mikä tämän vaikea tilanne oli? Meinaan, että olisiko valaissut miksi kieltäytyi.

Rajansa sillä uteliaisuudellakin. Eiköhän meille riittänyt taustatiedoksi vain tuo, että vaikeaa oli. Ei tässä nyt varmaan tarvita kenenkään randomin mielipidettä, että oliko oikeasti vaikeaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin aiemmin todella läheinen erään sukulaisen kanssa. Jaoimme ilot ja surut- pystyimme olemaan aidosti toistemme seurassa. Hänellä oli ollut pitkään vaikeaa ja olin ollut olkapäänä jo useamman vuoden, jakanut surun talousvaikeuksistaan ja vesivahingostaan sekä vaikeista ihmissuhteista. Olin ihminen jota hän omien sanojensa mukaan ihaili. Minullakin kuitenkin oli vaikeaa mutta en halunnut kuormittaa häntä liikaa, joten patosin osan asioista. Autoin häntä aina, otin jopa mukaan perheeni reissuille ja retkille. Tämä läheinen aina vakuutteli auttavansa ja kehotti pyytämään apua vaikkapa lasten hoidossa.

Lopulta tuli vastaan tilanne jossa meillä molemmilla oli vaikeaa. Itselläni oli pienen lapseni vaikea päivähoitotilanne sekä yllättävä taloudellinen takapakki. Pyysin apua lasten hoidossa yhdeksi illaksi ja tämä läheinen lopetti yhteydenpidon, koska häneltä ei saa vaatia mitään ja koska ne

No tuossapa ne syyt vaikeuksiin oli jo pääpiirteissään avattu. Tarkentaakseni tilannetta hänen tilanteensa oli jo helpottanut ja asiat järjestymässä muun muassa itseni avustuksella. Koin, että minusta haluttiin vaan hyötyä mutta takaisin ei oltukaan valmiit antamaan mitään muuta kuin kiukun purkauksia ja pahan olon oksennusta. Tämä henkilö siis söi jopa omat sanansa avun antamisesta.

Nyt on kevyempi olo ilman tuota ihmistä mutta ikävöin silti niitä hyviä hetkiä joita oli ennen. En tosin usko että tämä ihminen on enää sama jollaisena hänet koin, hänestä on tullut muka positiivisiin asioihin keskittyvä mutta todellisuudessa sekin on sellaista passiivis-aggressiivista positiivisuutta eli hänen seurassaan ei kukaan saa nykyään sanoa mitään negatiivista mistään... Ikäänkuin ne ikävät asiat menisivät itse maton alle ja pysyisivät siellä.

Todelisuudessahan tällainen negatiivinen muka- positiivisuus on vain keskustelukyvyttömyyttä ja peiliinkatsomisen välttelyä melko useissa tapauksissa.

Vierailija kirjoitti:

Kerrot, että ko. tilanteessa teillä oli molemmilla vaikeaa, muttet avannut mikä tämän vaikea tilanne oli? Meinaan, että olisiko valaissut miksi kieltäytyi.

 

Rajansa sillä uteliaisuudellakin. Eiköhän meille riittänyt taustatiedoksi vain tuo, että vaikeaa oli. Ei tässä nyt varmaan tarvita kenenkään randomin mielipidettä, että oliko oikeasti vaikeaa. 

En nyt ihan uteliaisuudella meinannut, vaan että olisiko siinä ollut selittävä tekijä miksi koki ehdotuksen loukkaavana.

Siis jos nyt kärjistäen esimerkin heitän, niin toinen tyyliin ollut onnettomuudessa jossa loukkaantunut pahoin ja juuri päässyt kotiin jatkanaan toipumista, niin pitäisin itsekin melko kohtuuttomana silloin pyytää lapsenvahtiapua. 

Haavoittuva narsisti voi kuvitella että hänen rajojaan rikotaan, koska hän ylläpitää itsestään hyvän, ystävällisen ja auttavaisen henkilön kulissia ja hän on se joka aina "auttaa, joustaa tai miellyttää". Kun tämmöinen ihminen kokee elämässään haasteita ja kuvittelee kaiken johtuvan muista, hän muuttuu ja alkaa asettamaan rajoja ja hänestä tulee ilkeä, koska se on se hänen sisinpänsä.

Samoista lähtökohdista tuleva empaatti ymmärtää kaikkien ihmisten tarpeet liian hyvin ja on siksi auttavainen, kiltti ja ystävällinen. Hyvin samanlainen kuin piilonarsisti, mutta empaatille auttaminen ja ystävällisyys ei ole kulissi vaan sitä, että häntä on opetettu ottamaan aina muut huomioon ja sietämään huonoa käytöstä. Empaatti myös kohtaa jossain vaiheessa vaikeuksia elämässään, kun kaikki käyttää hänen palvelujaan hyvälksi, empaatti muuttuu ja alkaa asettamaan rajoja, kun ymmärtää lopulta oman vikansa.

Empaatti pysyy kilttinä, piilonarsisti tai haavoittuva muuttuu tylyksi ja ilkeäksi, rajojen asettamisen jälkeen.

Empaatti ja haavoittuva narsisti syntyvät lapsuudessa samanalaisissa olosuhteista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerrot, että ko. tilanteessa teillä oli molemmilla vaikeaa, muttet avannut mikä tämän vaikea tilanne oli? Meinaan, että olisiko valaissut miksi kieltäytyi.

 

Rajansa sillä uteliaisuudellakin. Eiköhän meille riittänyt taustatiedoksi vain tuo, että vaikeaa oli. Ei tässä nyt varmaan tarvita kenenkään randomin mielipidettä, että oliko oikeasti vaikeaa. 

En nyt ihan uteliaisuudella meinannut, vaan että olisiko siinä ollut selittävä tekijä miksi koki ehdotuksen loukkaavana.

Siis jos nyt kärjistäen esimerkin heitän, niin toinen tyyliin ollut onnettomuudessa jossa loukkaantunut pahoin ja juuri päässyt kotiin jatkanaan toipumista, niin pitäisin itsekin melko kohtuuttomana silloin pyytää lapsenvahtiapua. 

Kyse ei ollut tuollaisesta skenaariosta, tunnistan toki tilanteen jossa toinen olisi VOINUT auttaa mutta ei halunnutkaan. Sen sijaan suuttui kysyjälle. Asiallinen kieltäytyminenkin olisi hyväksytty mutta kaikki tapahtui siis todella tökerösti.

Riittääkö nyt spekulointi?

Vaikeita tilanteita. On varmasti tapauksia, joissa kynnysmattona vuosia ollut ihminen asettaa lopulta rajat siihen mihin kaikkeen suostuu ja sitten muut ympärillä suuttuvat kun toinen ei enää teekään kaikkea mitä pyydetään. Näissä tapauksissa on ihan ok viilentää välejä.

Mutta sitten on niitä tapauksia, jotka joskus tapahtuneen huonon kohtelun takia alkavat suhtautua kaikkiin ihmisiin epäillen ja suuttuvat verisesti pienistäkin asioista niille, jotka eivät ole olleet niitä alkuperäisiä huonsti kohtelevia tyyppejä. Minulla oli ystävä, jonka menneisyydessä on ollut ilmeisesti huonoja kokemuksia ihmissuhteissa. Vietimme paljon aikaa yhdessä ja pidin häntä hyvänä ystävänä.

Sitten mieheni petti ja jätti. Olin muutaman kuukauden henkisesti täysin romuna. Olimme sopineet yhdelle päivälle tapaamisen ystäväni kanssa. Olin kuitenkin itkenyt koko edellisen päivän eikä minulla ollutkaan voimia tavata sovittuna päivänä. Laitoin hänele viestin, etten pystyisikään tapaamaan, koska oloni on juuri nyt niin kurja. Ehdotin myös, että näkisimme toisena päivänä. Ystävyys ei tämän takia ollut enää koskaan ennallaan. Hän koki, että tein hänelle oharit ja ilmeisesti sellainen asia loukkaa häntä verisesti. Hän ei katkonut välejä, mutta selkeästi otti etäisyyttä eikä halunnut enää olla tekemisissä niin paljon. Hänellä on toki oikeus ottaa etäisyyttä, jos haluaa. Mutta itse en ehkä olisi kantanut kaunaa huonossa tilanteessa olevalle ystävälle, joka ei ollut koskaan aiemmin perunut tapaamisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerrot, että ko. tilanteessa teillä oli molemmilla vaikeaa, muttet avannut mikä tämän vaikea tilanne oli? Meinaan, että olisiko valaissut miksi kieltäytyi.

 

Rajansa sillä uteliaisuudellakin. Eiköhän meille riittänyt taustatiedoksi vain tuo, että vaikeaa oli. Ei tässä nyt varmaan tarvita kenenkään randomin mielipidettä, että oliko oikeasti vaikeaa. 

En nyt ihan uteliaisuudella meinannut, vaan että olisiko siinä ollut selittävä tekijä miksi koki ehdotuksen loukkaavana.

Siis jos nyt kärjistäen esimerkin heitän, niin toinen tyyliin ollut onnettomuudessa jossa loukkaantunut pahoin ja juuri päässyt kotiin jatkanaan toipumista, niin pitäisin itsekin melko kohtuuttomana silloin pyytää lapsenvahtiapua. 

Kyse ei ollut tuollaisesta skenaariosta, tunnistan toki tilanteen jossa toinen olisi VOINUT auttaa mutta ei halunnutkaan. Sen sijaan suuttui kysyjälle. Asiallinen kieltäytyminenkin olisi hyväksytty mutta kaikki tapahtui siis todella tökerösti.

Riittääkö nyt spekulointi?

Miksei asiasta saa kysellä enempää? 

Kun joskus se pyynnöstä suuttuminen ei välttämättä ole ylimitoitettua, jos pyyntö on tilanteeseen nähden täysin kohtuuton. Esimerkiksi jos kertoisi juuri jääneensä sairauslomalle loppuunpalamisen takia, ja toinen toteaisi tämän voivan hyvin siis toimia tänään lapsenvahtina, niin kyllä itsekin pyynnöstä vähän tyrmistyisin.