Lue keskustelun säännöt.
Tätä minä inhoan "omat rajansa" löytäneissä ihmisissä
07.12.2024 |
Siinä ei mitään, jos omat rajat löytäessään sanoo selvän ei:n kaikenlaiselle yksipuoliselle palvelemiselle. Tuollaiselle kuuluukin sanoa ei. Kenenkään tehtävä ei ole olla toisten kynnysmatto, likaämpäri tai apupoika.
Oma kokemus taas on ollut, että osa näistä omien rajojensa löytäjistä muuttuu ihan kamaliksi ihmisiksi. En tarkoita sellaista tavallista rajojen pitämistä (kieltäytymistä esimerkiksi ikävistä asioista), vaan ihan hirveää vaativuutta toisia kohtaan. Toisissa ei kestetä enää mitään huonoja puolia ja katkaistaan välit vedoten omiin rajoihin. Kokemusta on esimerkiksi ihmisistä, jotka ovat katkaisseet pitkäaikaisiin ystäviin välit, koska yksi kylään tullut ystävä kehtasi istua sohvan käsinojalla, toinen ei antanut kummilapselle kyllin kallista syntymäpäivälahjaa ja kolmas ei kestänyt ystävänsä sairastumista. Jos toinen ihminen on millään tavalla vajavainen tai tarvitseva, niin heti lyödään liinat kiinni ja katkaistaan välit. Katoaa siis täysin käsitys siitä, millaiset omat rajat ovat kohtuullisia ja millaiset eivät. Ei kukaan ole täydellinen, eikä kaikista pikkuasioista tarvitse vetää jumalatonta palkokasvia nenäänsä.
Kommentit (479)
Vierailija kirjoitti:
Etukäteen sopimisesta tuossa kyse olikin, mutta toki matkustajan päättäessä pitkälti ajankohdan. Jos on tapana tavata kotikonnuilla aina kolmea mielestään läheistä ystävää, olisi se outoa jos joku ei vain jaksaisikaan. Että katsotaan sitten mikä on fiilis ensi vuonna. Ei kai kukaan sitä mieltä ollut, että muiden velvollisuus on ilahtua, kun mikä tahansa tuttava ilmestyy kaupunkiin ja olla valmis seuranpitoon.
Ymmärsin varmaan väärin. Selvennyksenä vielä: Mielestäni ei ole epäkohteliasta sanoa ettei tapaaminen sovi, vaikka tilaisuus olisi harvinainen. Sen sijaan on (erityisesti tässä tilanteessa) epäkohteliasta perua kevyin perustein, jos on tapaamisen sopinut.
Saattaa jäädä joku muu tärkeä ihminen tapaamatta perujan takia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämmöinen ihminen oli hyväksikäyttänyt kaveriaan, eli aina kun näki pyysi lainaa, tulostinta tai ihan mitä vain lainaksi.
Kun tämä kaveri huomautti asiasta, että olisi kiva tavata niin, että haluat nähdä minua, eikä niin että tarvitset minulta jotain.
Tämä ihminen ei halunnut enää nähdä tätä kaveria ja sanoi kaikille, että kaveri on suuttunut hänelle.
No tämä ihminen sanoi "en aio enää tuputtaa itseäni kellekään, joten ottakoot kaveri yhteyttä jos haluaa, mä en ala tuputtaa itteäni"
Anteeksi, mutta sinähän tässä olit syypää tässä eikä se kaveri.
Vierailija kirjoitti:
Mulle kävi noin. Olin ennen mukavaksi ja rauhalliseksi luonnehdittu ja hillitsin kaikki tunteeni vaikeissa tilanteissa kantaen myös vastuuta asioista, jotka eivät minulle kuulu.
Kävin vuosien psykoterapian, jonka myötä ihmiset kaikkosivat ympäriltä. Ensimmäisenä me, jotka olivat aina vailla jotain. Sanoin terapeutilleni viimeisellä käynnilläni, että koen muuttuneeni melko vittumaiseksi ihmiseksi. Terapeutti totesi siihen, että se on paras palaute, minkä hän voi vuosien työstä saada.
Oikeastiko?
Onko tuo yleistäkin, että terapeuttien tavoite on saada ihmisistä vittumaisia, ja se on terapeuttipiireissä hyvänä nähty tai ihailtava asia!?
Ymmärrän kyllä sen, että jos joku ei vaikean lapsuutensa vuoksi ole oppinut tietämään mitä hän itse haluaa, niin sitä tietämistä on hyvä herätellä. Mutta eihän sellainen herättely vaadi vittumaiseksi tulemista! Eikä edes oman tahdon ilmaisu vaadi sitä!
Onpa omituisia tavoitteita tuolla kyseisellä terapeutilla. Onkohan sama yleistäkin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle kävi noin. Olin ennen mukavaksi ja rauhalliseksi luonnehdittu ja hillitsin kaikki tunteeni vaikeissa tilanteissa kantaen myös vastuuta asioista, jotka eivät minulle kuulu.
Kävin vuosien psykoterapian, jonka myötä ihmiset kaikkosivat ympäriltä. Ensimmäisenä me, jotka olivat aina vailla jotain. Sanoin terapeutilleni viimeisellä käynnilläni, että koen muuttuneeni melko vittumaiseksi ihmiseksi. Terapeutti totesi siihen, että se on paras palaute, minkä hän voi vuosien työstä saada.
Oikeastiko?
Onko tuo yleistäkin, että terapeuttien tavoite on saada ihmisistä vittumaisia, ja se on terapeuttipiireissä hyvänä nähty tai ihailtava asia!?
Ymmärrän kyllä sen, että jos joku ei vaikean lapsuutensa vuoksi ole oppinut tietämään mitä hän itse haluaa, niin sitä tietämistä on hyvä herätellä. Mutta eihän sellainen herättely vaadi vittumaiseksi tulem
Kyllä omia puoliaan pitää osata pitää
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvittavimpia ovat ne jotka sanovat heittävänsä roskiin elämästään sellaiset jotka hiemankin kritisoivat rajatonta ja jopa väkivaltaiseksi katsottavaa käytöstä joka kohdistuu ihmisen omiin läheisiin.
Ja tämä kaikki omien rajojen asettamisen varjolla. Sairasta minusta.
Taidat olla aika sairas ja sepustat aika tolkutonta tekstiä.
Kokemattomuuttasi sanot tosiasioita sairaaksi ja tolkuttomaksi.
En ole tuo, jolle vastasit. Mutta olen samaa kokenut, että väkivalta oikeutetaan rajojen asettamisella. Sellainen käytös on sairasta, ei siitä kertominen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin matkustan kotikulmille kerran vuodessa. Kyllä minua loukkaisi, jos ystävät eivät haluaisi nähdä, johonkin jaksamiseen tai sukkalaatikon järjestelyyn vedoten. Ymmärtäisin kyllä yskän, enkä kyselisi enää.
Toisaalta joku aina loukkaantuu, jos käy heidän kulmillaan eikä sovi tapaamista. Kun taas minusta nimenomaan tulija priorisoi ajankäyttönsä, eikä välttämättä ehdi/jaksa tavata kaikkia, vaikkei heitä vastaan mitään olisikaan.
Eli sinä saat olla jaksamatta tavata kaikkia, mutta muiden velvollisuus on tavata sinut, vaikkeivät jaksaisi?
Miten tuon edes pystyy tulkita noin? Kyllähän tilanne on ihan sama molempiin suuntiin. Jos joku matkustaa harvoin kauas ja haluaa tavata, minä todellakin tapaan vaikken jaksaisi. Sen minun kulmillani käyvän taas ei ole pakko tavata minua, sillä
Öh, sinun viestissäsi tilanne ei todellakaan ole sama molempiin suuntiin, miten et sitä näe? Ja alunperin lainatussa viestissä tämä tulija kertoi loukkaantuvansa, jos joku ei tapaa häntä "johonkin jaksamiseen" vedoten. Itsellään kyllä sitten pidättää oikeuden "priorisointiin, koska ei välttämättä jaksa". Kunnon kaksoisstandardi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo ja nämä näkevät hyväksikäyttöä tyyliin kaikessa ja ynnäilevät milloin he on tehneet yhden palveluksen enemmän kuin toinen. Välejä katkotaan herkästi,epätäydellisyyttä ei kestetä muissa paitsi itsessä.
Monilla ihmisillä, joille ylipäätään on tarpeen löytää omat rajansa, on läheisriippuvuus. Läheisriippuvuutta sairastavilla on vaikeaa rajojen kanssa, ne ovat joko olemattomat tai sitten aivan liian tiukat. Eli kuulostaa siltä, että nämä ihmiset, jotka "omat rajansa löytäessään" eivät ole oikeasti tehneet työtä läheisriippuvuden ja rajojen tunnistamisen kanssa vaan siirtyneet vain niistä lepsuista rajoista tiukkoihin.
Toisaalta voi olla, että tiukat rajat on vain prosessin ensimmäinen vaihe, harjoittelua, eli ennen kun oppii oikeasti ne järkevät rajat, täytyy mennä toisen ääripään kautta. Varsinkin, kun vanhojen tapojen muuttaminen on aina vaikeaa, kaikille muillekin kuin läheisriippuvaisille ja muissakin asioissa kuin vain rajojen vetämisessä. Eli ensin löydään kunnolla yli, sitten peräännytään ja asiat normalisoituu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä olen samaa mieltä aloittajan kanssa, että ne rajojen asettamiset voivat olla hyvin kohtuuttomia ja kohdistua niihin ihmisiin, joiden kanssa erityistä rajan asettamista ei tarvittaisi.
Itselläni on tuttu, joka meni terapiaan. Siellä sitten tietenkin alkoi heti tämä rajojen asettamisjuttu. Hän mm. kertoi, että hän ei enää halua vastata viestiin heti, vaan vasta myöhemmin mietittyään vastausta. Se oli minulle tietenkin ok, niinhän kaikki muutkin vastaavat viesteihin sitten, kun ehtivät. Ja olin iloinen, että hän vaivautui kertomaan minulle, etten ihmettele miksi vastauksessa kestää päiviä.
Kuitenkin pian hänen päänsä sisällä alkoi syntyä omituisia kuvioita ja suusta alkoi purskahdella vainoharhaisia syyttelyjä, miten hän ei aina voi heti vastata ja minä en saa vaatia vastaamaan heti, ja että hänellä on oikeus omiin rajoihinsa. Minä ihmettelin, että enhän minä ole mitään vaatinut, ja että minulle hänen rajansa ovat ok. Hänkin huomasi, että näinhän se on, joten syyttelyt tuosta asiasta loppuivat.
Mutta tuota kuvittelua hänen rajojensa ylittämisestä on sittemminkin riittänyt. Eivätkä ne pohjaudu todellisiin tapahtumiin meidän välillä. En arvosta tuota terapian luomaa vainoharhaisuuden lisääntymistä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä olen samaa mieltä aloittajan kanssa, että ne rajojen asettamiset voivat olla hyvin kohtuuttomia ja kohdistua niihin ihmisiin, joiden kanssa erityistä rajan asettamista ei tarvittaisi.
Itselläni on tuttu, joka meni terapiaan. Siellä sitten tietenkin alkoi heti tämä rajojen asettamisjuttu. Hän mm. kertoi, että hän ei enää halua vastata viestiin heti, vaan vasta myöhemmin mietittyään vastausta. Se oli minulle tietenkin ok, niinhän kaikki muutkin vastaavat viesteihin sitten, kun ehtivät. Ja olin iloinen, että hän vaivautui kertomaan minulle, etten ihmettele miksi vastauksessa kestää päiviä.
Kuitenkin pian hänen päänsä sisällä alkoi syntyä omituisia kuvioita ja suusta alkoi purskahdella vainoharhaisia syyttelyjä, miten hän ei aina voi heti vastata ja minä en saa vaatia vastaamaan heti, ja että hänellä on oikeus omiin rajoihinsa. Minä ihmettelin, että enhän minä ole mitään vaatinut, ja että minulle hänen rajansa ovat o
Kun se jolle ne rajat laitetaan, ei ikinä, ei missään tilanteessa päätä missä sen toisen rajat menevät. Miksi tätä on niin vaikea tajuta?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on tällainen mies ja tämä hänen rajojen löytämisensä on tuhonnut suhteemme melko täysin. Ja hän on siis aiemmissa suhteissaan lähinnä kokenut tätä rajojensa ylittämistä. Lähinnä minulle niitä kuitenkin nyt vedetään.
Tilannehan on johtanut siihen, että kaikki mun tarpeet ja toiveet on vaatimuksia ja kaikkeen mahdolliseen vastaus on ei. Hulluin tilanne on ollut eräs juttu, jossa omien rajojeni asettaminen oli hänen rajojensa rikkomista. Aivan kaikki peilautuu sitä kautta, ettei hän vai koe rajojaan tyrkityksi ja tätähän voi liittää asiaan kuin asiaan. Mä en oikein tiedä mihin tätä kovaa rajoitusta mua kohtaan edes tarvitaan, kun ei hän koskaan ole mulle mitenkään erityisen joustava tai antelias ollut. Nyt ei meillä ole suhteessa kuin tämän ihmisen rajat.
Lopetin jo yrittämisen, kun törmäilen vain hänen rajoihinsa. En tiedä, saako hän tästä jotain iloa mutta mun mielestä kaikki on muuttunut ihan paskaksi. Pääasia on kuitenkin ettei hänen tarvitse tehdä mitään , mitä ei itse halua. Eikä hän tunnu haluavankan enää mitään.
"Kun se jolle ne rajat laitetaan, ei ikinä, ei missään tilanteessa päätä missä sen toisen rajat menevät. Miksi tätä on niin vaikea tajuta?!"
Mitä sinä sekoilet? Kuten sanoin, minulle ne toisen asettamat rajat kävivät aivan hyvin.
Tästäkö teillä rajoista keuhkoavilla on kyse? Teki toinen niin tai näin, niin se on aina väärin tehty. Hyväksyi toinen sinun rajasi tai ei hyväksynyt, niin haukut tulee joka tapauksessa. Niinkö se menee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tällainen mies ja tämä hänen rajojen löytämisensä on tuhonnut suhteemme melko täysin. Ja hän on siis aiemmissa suhteissaan lähinnä kokenut tätä rajojensa ylittämistä. Lähinnä minulle niitä kuitenkin nyt vedetään.
Tilannehan on johtanut siihen, että kaikki mun tarpeet ja toiveet on vaatimuksia ja kaikkeen mahdolliseen vastaus on ei. Hulluin tilanne on ollut eräs juttu, jossa omien rajojeni asettaminen oli hänen rajojensa rikkomista. Aivan kaikki peilautuu sitä kautta, ettei hän vai koe rajojaan tyrkityksi ja tätähän voi liittää asiaan kuin asiaan. Mä en oikein tiedä mihin tätä kovaa rajoitusta mua kohtaan edes tarvitaan, kun ei hän koskaan ole mulle mitenkään erityisen joustava tai antelias ollut. Nyt ei meillä ole suhteessa kuin tämän ihmisen rajat.
Lopetin jo yrittämisen, kun törmäilen vain hänen rajoihinsa. En tiedä, saako hän tästä jotain iloa mutta mun mielestä kaikki on muuttunut ihan pask
Luovuta suosiolla. Sinut on otettu koekaniiniksi noihin rajanvetoharjoituksiin. Et ole tainnut antaa lupaa siihen, joten sinua käytetään hyväksi.
Vierailija kirjoitti:
Monilla ihmisillä, joille ylipäätään on tarpeen löytää omat rajansa, on läheisriippuvuus. Läheisriippuvuutta sairastavilla on vaikeaa rajojen kanssa, ne ovat joko olemattomat tai sitten aivan liian tiukat. Eli kuulostaa siltä, että nämä ihmiset, jotka "omat rajansa löytäessään" eivät ole oikeasti tehneet työtä läheisriippuvuden ja rajojen tunnistamisen kanssa vaan siirtyneet vain niistä lepsuista rajoista tiukkoihin.
Toisaalta voi olla, että tiukat rajat on vain prosessin ensimmäinen vaihe, harjoittelua, eli ennen kun oppii oikeasti ne järkevät rajat, täytyy mennä toisen ääripään kautta. Varsinkin, kun vanhojen tapojen muuttaminen on aina vaikeaa, kaikille muillekin kuin läheisriippuvaisille ja muissakin asioissa kuin vain rajojen vetämisessä. Eli ensin löydään kunnolla yli, sitten peräännytään ja asiat normalisoituu.
Mielenkiintoinen keskustelu, kiitos, on tullut ajattelemisen aihetta.
Voi tosiaan olla läheisriippuvuutta ja/tai erityisherkkyyttä. Ei-tukevassa ympäristössä kasvanut erityisherkkä voi olla rajoiltaan "huokoinen" ja joutuu ehkä tekemään töitä rajojensa kanssa. Hyvä olisi, jos ei kovaotteisesti,täällä moni näköjään on kärsinyt tästä "rajatyöskentelystä".
Erityisherkkyydestä löytyy kirjallisuutta, esim. Elaine Aron.
kaikki ei tule toimeen,
kaikkien kanssa
jotain rajaa pitää olla
Yksi esimerkki tällaisesta "rajojen vetäjästä":
Tulee itse yökylään kun hänelle sopii, tulee meille syömään kun hänelle sopii, tulee siihen aikaan kun hänelle sopii- viis veisaa pikkulasten päivärytmistä ja saattaa tulla kylään klo 20.30 kun lasten iltapuuhat on täydessä vauhdissa ja vaikka sanoi tulevansa klo 17 maissa.
Nukkuu puoleen päivään asti ja murjottaa koska on aamulla havahtunut tiskikoneen tyhjentämisestä tulleisiin kolahduksiin.
Aikoo lähteä aamulla mutta kun kuulee meidän lähtevän luontopolulle lasten kanssa- päättääkin haluta mukaan ja olettaa että siellä mennään hänen ehdoillaan.
Pyytää jatkuvasti apua siihen tähän ja tuohon, viljelee kiitoksia ja muistuttaa että hän haluaa auttaa meitäkin kun tarve on- mutta koskaan hänelle ei käy silloin kun tarvitaan, vaan sekin tapahtuu hänen ehdoillaan.
Ohittaa muiden toiveet kaikessa, esimerkiksi tarjoutuu tekemään ruokaa mutta laittaa siihen mausteita joita lapset eivät syö ja tämä oli hänelle kerrottu. Loukkaantuu kun huomaa taaperon siirtävän lautasen pois edestään.
Hänelle esitetyt toiveet ovat aina vaatimuksia mutta ei tunnista itse omaa rajattomuuttaan.
Posahtaa kun aloittaa terapian ja "kokee" että muut ovat vaatineet häneltä liikaa= Yksi pyyntö johon hän vastasi töykeän kieltävästi.
Omien rajojen asettajista siis se kokemus, että ovat itse näitä rajattomia jotka tunkevat muiden reviirille vaatimuksineen ja katsovat oikeudekseen käyttää tahtipuikkoa orkesterissa mutta kamelin selkä katkeaa kun joku pyytää yhtä vastapalvelusta...
Rajojen vetäminen on aika uusi termi. On varmasti monia syitä, miksi joku ei ole osannut tai pystynyt aiemmin vetämään rajojaan ja pitämään puoliaan. Joku jo mainitsikin miellyttämisenhalun. Toinen syy voi olla se, ettei halua riitoja eikä muitakaan konflikteja. Mä kuulun ikäluokkaan, jossa pojat oli poikia ja tytöt kilttejä. Kyse ei ollut vain oman kodin periaatteesta vaan oli sen aikakauden ihan yhteiskunnallinenkin käsitys. Tytöt istuivat kiltisti hiljaa rusetit päässä luokkahuoneessa ja viittaisvat, jos halusivat vastata opettajan esittämään kysymykseen. Tätä toimintatapaa kannusti sekin, että siihen aikaan todistuksessa oli erikseen käytösnumero. Kiitettävä numero edellytti, että olit kiltti ja huomaamaton. Jos pojalla käytösnumero oli 7 tai 8, niin se oli ihan ok. Jos taas tytöllä ei ollut käytös 10, tytössä oli "jotain vikaa". Nk kiltin tytön syndroomaan suorastaan kasvatettiin.
Mä olin kolmekymppinen ja jo kahden lapsen äiti, kun sain tarpeekseni. Tarpeekseni siitä, että olin aina kiltti ja tein aina kuten pyydettiin. Asetin aina muiden tarpeet omien tarpeideni edelle. Lasten tarpeet tietenkin oli syytä laittaakin, mutta ei muiden aikuisten. Aloin sanoa kaikkeen ei. Sellaiseenkin, mihin olisin voinut sanoa kyllä. Aika nopeasti ihmiset ympäriltäni alkoivat kadota. Yhteydenotot vähenivät ja joidenkin osalta loppuivat kokonaan. Huomasin, miten moni ihminen olikaan ollut elämässäni vain hyötymistarkoituksessa. Rahan lainaamisen, lapsenvahtina olemisen ja monenlaisen erilaisen auttamisen takia ja kun nämä "palvelut" loppui kuin seinään, katosivat nämä ihmisetkin. Vain kaikista läheisimmät ihmiset jäivät, joskin hekin ihan ihmeissään, mitä on tapahtunut. Aikani sanoin kaikkeen ei ja sitten aloin taas sanoa myös kyllä, mutta vain silloin, kun mulle ihan oikeasti sopi sanoa kyllä. Ihmissuhteet, joita on syntynyt tuon ajan jälkeen, ovat olleet erilaisia, koska en ole missään vaiheessa enää palannut entiseen. Kun multa on pyydetty rahaa lainaksi (sitä tapahtuu silloin tällöin edelleen), olen vain vastannut, että pankit ovat rahan lainaamista varten. Kun mua pyydetään lapsenvahdiksi, voin olla lapsenvahtina, jos se mulle kyseisenä ajankohtana sopii. Otan aina välillä erään lähisukulaisen koiran mulle hoitoon, mutta teen tämän vain siksi, että kyseinen koira on aivan ihana ja viihtyy loistavasti mun koirani kanssa. Toki tämä on mukava asia sille koiran omistajallekin, mutta ensisijainen syy mulla ei ole hänen ilahduttamisensa tai auttamisensa vaan se, että mä itse tykkään olla tuon koiran kanssa.
Toisessa ketjussa oli puehtta siitä, että lapset pitäisi pienestä pitäen kasvattaa pitämään kiinni rajoistaan. Siten, että rajoistaan kiinni pitäminen on normaalia eikä mitään veemäisyyttä muita kohtaan. Jos lapsi kasvatetaan alistumaan ja miellyttämään ja jonain päivänä aikuisena saakin tarpeekseen kynnysmaton roolistaan, tilanne on just se, että muut ihmettelevät, miten siitä nyt on tullutkin noin ilkeä, itsekäs ja inhottava ihminen.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Rajojen vetäminen on aika uusi termi. On varmasti monia syitä, miksi joku ei ole osannut tai pystynyt aiemmin vetämään rajojaan ja pitämään puoliaan. Joku jo mainitsikin miellyttämisenhalun. Toinen syy voi olla se, ettei halua riitoja eikä muitakaan konflikteja. Mä kuulun ikäluokkaan, jossa pojat oli poikia ja tytöt kilttejä. Kyse ei ollut vain oman kodin periaatteesta vaan oli sen aikakauden ihan yhteiskunnallinenkin käsitys. Tytöt istuivat kiltisti hiljaa rusetit päässä luokkahuoneessa ja viittaisvat, jos halusivat vastata opettajan esittämään kysymykseen. Tätä toimintatapaa kannusti sekin, että siihen aikaan todistuksessa oli erikseen käytösnumero. Kiitettävä numero edellytti, että olit kiltti ja huomaamaton. Jos pojalla käytösnumero oli 7 tai 8, niin se oli ihan ok. Jos taas tytöllä ei ollut käytös 10, tytössä oli "jotain vikaa". Nk kiltin tytön syndroomaan suorastaan kasvatettiin.
Mä olin kolmekymppinen ja jo kahden lapsen ä
Olen monestakin kohdasta samaa mieltä kanssasi tuosta, että kun ihminen on kadvatettu kiltiksi, se rajojen pitäminen on vaikeampaa ja voi sitten mennä yli.
Mutta: olen kuitenkin sitä mieltä että sen rajojen vetämisen voi aloittaa myös fiksusti keskustelemalla- toki aina löytyy niitä joille sekään ei sovi mutta kannattaa yrittää.
Monet näistä aggressiivisesti rajansa vetäneistä on myös itse olleet muiden hyväksikäyttäjiä koska on oletus että apua voi vaan kysyä ilman tilannetajua.
Mielestäni hyvät sosiaaliset taidot omaava ihminen tajuaa myös oman negatiivisen vaikutuksensa toiseen ja osaa olla näissä tilanteissa tilannetajuinen.
Ehkä tässä keskustelussa on kyse myös tahdittomista ja huonot sosiaaliset taidot omaavista rajojen vetäjistä
Olen tällainen joka auttaa mielellään, en laske kertoja. Mutta kyllä se kieltämättä kirpaisee jos jotain ihmistä on pitänyt hyvänä ystävänä ja autellut pyytettömästi kukan kastelussa, kissan ruokkimisessa, kuskauksissa, rahan öainaamisessa, asunnon ja työpaikan löytämisessä ym ym
Tämä ystävä kiittelee vuolaasti ja sanoo haluavansa auttaa joskus takaisin..
Kunnes sen yhden kerran pyydät ja hän kieltäytyykin vedoten "omiin rajoihinsa"
Kyllä... Kerran kävi näin mutta sepäs olikin hyvä herätys kyseisen ihmisen todellisesta luonteesta, josta paljastui paljon muutakin hyvin hyvin itsekeskeistä ja rumaa...