Areenassa Luojan lapset (v-lestadiolaisista) vol 2.
Kommentit (6843)
Vapaakirkkoon kuuluva naapuri sanoo aina erotessamme siunausta tai siunausta päivään. En siis itse kuulu ko. kirkkoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jos menet Itävaltaan, kuulet siellä saksankielisen tervehdyksen Grüss Gott eli terveisiä Jumalalta. Siihen on sisältynyt alun perin toivotus Jumala auttakoon sinua, Jumala olkoon sinulle hyvä.
Tervehdys vastaa eteläisillä saksankielisillä alueilla hyvän päivän toivotusta. Itävaltaan muuttaneet, Bosnian muslimipakolaisia myöten, ovat oppineet maan kielestä tämän tervehdyksen."
Ei mitenkään ainutlaatuinen juttu maailmassa. Vastaa juutalaisten shalomia. Suomalaiset on vaan kertakaikkiaan jäykkiä mitä tulee uskonnollisiin asioihin, ei osata suhtautua luontevasti kuten maailmalla.
Siis laitoin tän vaan sanoakseni, että uskonnolliset tervehdykset on erittäin tavallisia ja erittäin vanha tapa läpi historian. Ei mulla ole mitään lessujen tervehtimiskäytäntöä v
Salam aleikum.
Tahtoisin kysyä lestadiolaisten ja ex-lestadiolaisten mielipidettä Suvi Ratisen Matkaystävä-kirjassa esitettyyn näkemykseen lestadiolaisesta uskosta eroavan ihmisen toiminnasta. Tämä aivan neutraalisti, koska se jäi mietityttämään kirjan luettuani. Ymmärrän, ettei fiktiivinen teos välttämättä kuvasta todellisuutta, mutta ajattelin kuitenkin kysyä ja toivon asiallisia vastauksia.
Kirjassa nuori nainen lähtee lestadiolaisesta yhteisöstä 1990-luvulla ja alkaa elää sellaista elämää, jota kuvittelee "epäuskoisten" elävän, eli käyttää kovasti alkoholia, pukeutuu ja meikkaa näyttävästi, pettää suhteessa hyvää miestä, joka luonnollisesti tästä järkyttyy. Muut ihmiset ovat hämmentyneitä hänen käyttäytymisestään ja tämä päähenkilö siitä, että hänen käytöstään ei pidetä normaalina tai tavallisena. Hän ei tunne yleisiä käyttäytymisnormeja ja joutuu siksi kiusallisiin tilanteisiin. Hän myös häpeää taustaansa, vaikka muut eivät pidä sitä ongelmallisena.
Kirja oli minusta surullinen juuri siksi, ettei päähenkilö pystynyt hyväksymään menneisyyttään eikä oikein löytänyt uuttakaan tapaa elää. Haluisin kysyä, onko tämä asetelma teistä, nykyiset ja ex-lestadiolaiset, millään tapaa todenmukainen? Minun oli vaikea ymmärtää, kuinka kirjan päähenkilö oli niin irrallaan todellisuudesta, että näki "maailman" pelkkänä irstauden pesänä myös tilanteissa, jossa oli aivan tavallisia ihmisiä, jotka eivät olleet mitenkään huonosti käyttäytyviä tai ongelmaisia.
Ex-lestadiolainen, tuntuiko sinusta aluksi siltä, että oli vaikea löytää "tavallisen elämän" mallia ja että olisi tarpeellista hakea hyväksyntää ympäristöltä jotenkin korostetun vastakkaisella käytöksellä?
Lestadiolainen, tuntuisiko sinusta, että tuollainen tilanne olisi mahdollinen, tai että yhteisöstä eroava ihminen jotenkin automaattisesti alkaisi hyvin syntisen elämäntavan harrastajaksi ikään kuin hyvityksenä "menetetyille" vuosille?
Koska ainakin itse kuvittelisin tuollaisessa tilanteessa (jossa en ole ollut) alkavani elää samalla tapaa kuin muutenkin, vaikka hengelliset tilaisuudet jäisivätkin pois, tai omien kiinnostuksen kohteitteni mukaan, eikä jonkinlaisen muiden miellyttämisen ja ylikorostamisen kautta. Pidin kirjaa hämmentävävä, joskin se herätti voimakkaita tunteita. Toivon tosiaan asiallista keskustelua aiheesta, vaikka se saattaakin olla tällaisessa keskustelussa liikaa vaadittu.
Eroajia on varmasti monenlaisia. Ja ikäkin saattaa joissakin tapauksissa liittyä siihen, millaiseksi elämä muodostuu liikkeestä lähdön jälkeen.
Omassa tapauksessani elämäni ei muuttunut lähes ollenkaan. Suurin syy tähän oli varmasti se, että en kuitenkaan jättänyt uskonelämää kokonaan, vaikka se ei enää lestadiolaista uskoa ollutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Eroajia on varmasti monenlaisia. Ja ikäkin saattaa joissakin tapauksissa liittyä siihen, millaiseksi elämä muodostuu liikkeestä lähdön jälkeen.
Omassa tapauksessani elämäni ei muuttunut lähes ollenkaan. Suurin syy tähän oli varmasti se, että en kuitenkaan jättänyt uskonelämää kokonaan, vaikka se ei enää lestadiolaista uskoa ollutkaan.
Niinpä. Kirjassa oli nuori nainen kyseessä. Mukava kuulla, että kohdallasi elämä pysyi tutun ja hyvän tuntuisena. Vaikka itselläni ei sellainen tilanne olekaan, uskoisin tuollaisessa tilanteessa toimivani kuten sinäkin.
Viime vuosinahan on paljon ilmestynyt etenkin naisten kirjoittamia kirjoja, joiden aihepiiri on uskonnollisesta yhteisöstä irtautuminen. Ehkä tällaisista kirjoistakin voisi saada jotain tukea omaan irtautumisprosessiin?
Tämä siis hänelle, joka miettii liikkeestä lähtemistä, mutta se pelottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ollaan erilaisia. En halua tulla luetuksi tuohon porukkaan, mulle ei saa sanoa jumalanyervettä enää!
En minäkään halua, että sitä mulle sanotaan. Käsitit ehkä väärin. Ihmisten erottelu "meihin ja teihin muihin" vaan tuntuu pahalta.
Miten sinä suhtaudut siihen, että musimit tervehtivät toisiaan *salam aleikum*, joka voidaan suomentaa *rauha teille*. Sitä samaa rauhaa he eivät toivota sinulle, vaikka olisit samassa porukassa. Tuleeko siinä jako meihin ja muihin vai onko se eri asia?
Uskoisin vl liikkeessä olevan myös psykologeja, terapeutteja tms? Mitä olette alan ammattilaisina itse mieltä liikkeen siitä puolesta, että siihen usein kasvatetaan lapset niin täysin kokonaisvaltaisesti ja "ulkopuolisen maailman" synnillisyyttä/pahuutta korostaen (me vs muut)? Kun uskoisin, että työssänne näette tällaisen käytännön varjopuolet, koska vaikuttaa olevan ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että liikkeestä eroaminen aiheuttaa ihmiselle valtavan kriisin ja että moni tarvitsee keskusteluapua/terapiaa, jotta selviää.
Mitä ajattelette tästä? Haluaisitteko joidenkin asioiden olevan liikkeessä/käytännöissä toisin tai haluaisitteko muuttaa jotakin tästä näkökulmasta katsoen?
Vierailija kirjoitti:
Tahtoisin kysyä lestadiolaisten ja ex-lestadiolaisten mielipidettä Suvi Ratisen Matkaystävä-kirjassa esitettyyn näkemykseen lestadiolaisesta uskosta eroavan ihmisen toiminnasta. Tämä aivan neutraalisti, koska se jäi mietityttämään kirjan luettuani. Ymmärrän, ettei fiktiivinen teos välttämättä kuvasta todellisuutta, mutta ajattelin kuitenkin kysyä ja toivon asiallisia vastauksia.
Kirjassa nuori nainen lähtee lestadiolaisesta yhteisöstä 1990-luvulla ja alkaa elää sellaista elämää, jota kuvittelee "epäuskoisten" elävän, eli käyttää kovasti alkoholia, pukeutuu ja meikkaa näyttävästi, pettää suhteessa hyvää miestä, joka luonnollisesti tästä järkyttyy. Muut ihmiset ovat hämmentyneitä hänen käyttäytymisestään ja tämä päähenkilö siitä, että hänen käytöstään ei pidetä normaalina tai tavallisena. Hän ei tunne yleisiä käyttäytymisnormeja ja joutuu siksi kiusallisiin tilanteisiin. Hän myös häpeää taustaansa, vaikk
Minulla tulee kertomuksestasi mieleen, että uskonsa kieltänyt ja liikkeestä irtaantunut nuoren naisen usko ei ollut koskaan tullut omakohtaiseksi. Hän ehkä koki, että toiset ihmiset määrittävät hänen elämäänsä ja määräävät miten hänen tulee elää ja käyttäytyä. Siksi hänellä meni käytös överiksi, kun ei tunnustanut enää uskoa.
Kun usko on omakohtainen, niin ihminen _itse_ haluaa elää Jumalan tahtoa noudattaen. Ei silloin koe, että mikään ulkoinen ohjaa omaa elämää (paitsi Jumala).
Tuleekohan se näistä kirjoista vai mistä se luulo, että vl-ihmiset ajattelisivat, että kaikki muut ryyppää ja rellestää vaan? Kun se ei ole ollenkaan todellinen ajatus. Mehän olemme normaalisti yhteiskunnassa ja työelämässä mukan olevia ihmisiä ja näemme kyllä, että suurin osa kaikista ihmisistä elää kunnollista elämää, hallitsee alkoholin käyttöään ja ei hyppele sängystä toiseen. On inhottava puolustautua tuollaista vastaan: "te ajattelette että me elämme ihan kamalaa elämää...". Kun ei me ajatella.
Vierailija kirjoitti:
Uskoisin vl liikkeessä olevan myös psykologeja, terapeutteja tms? Mitä olette alan ammattilaisina itse mieltä liikkeen siitä puolesta, että siihen usein kasvatetaan lapset niin täysin kokonaisvaltaisesti ja "ulkopuolisen maailman" synnillisyyttä/pahuutta korostaen (me vs muut)? Kun uskoisin, että työssänne näette tällaisen käytännön varjopuolet, koska vaikuttaa olevan ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että liikkeestä eroaminen aiheuttaa ihmiselle valtavan kriisin ja että moni tarvitsee keskusteluapua/terapiaa, jotta selviää.
Mitä ajattelette tästä? Haluaisitteko joidenkin asioiden olevan liikkeessä/käytännöissä toisin tai haluaisitteko muuttaa jotakin tästä näkökulmasta katsoen?
Vastaan samalla tähänkin. Ei uskovaiset kasvata lapsiaan ajattelemaan, että muut ihmiset on pahoja. Jos lapsi kysyy vaikka kaveriperheestään, miksi ne ei käy seuroissa, niin vastataan: koska ne ei usko samalla tavalla kuin me. Näin tekee varmasti suurin osa meikäläisistä. Toki joukkoon mahtuu myös erilaisia kasvattajia, jotka voivat satuilla mitä vaan, mutta se ei sitten johdu vakaumuksesta, vaan jostain psyykkisestä ongelmasta. Toivoisin kovasti, että te muut voisitte päästää tuosta väärästä luulosta irti.
Vierailija kirjoitti:
Uskoisin vl liikkeessä olevan myös psykologeja, terapeutteja tms? Mitä olette alan ammattilaisina itse mieltä liikkeen siitä puolesta, että siihen usein kasvatetaan lapset niin täysin kokonaisvaltaisesti ja "ulkopuolisen maailman" synnillisyyttä/pahuutta korostaen (me vs muut)? Kun uskoisin, että työssänne näette tällaisen käytännön varjopuolet, koska vaikuttaa olevan ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että liikkeestä eroaminen aiheuttaa ihmiselle valtavan kriisin ja että moni tarvitsee keskusteluapua/terapiaa, jotta selviää.
Mitä ajattelette tästä? Haluaisitteko joidenkin asioiden olevan liikkeessä/käytännöissä toisin tai haluaisitteko muuttaa jotakin tästä näkökulmasta katsoen?
En ole psykologi enkä terapeutti, mutta vastaan silti, vaikka tällaiset kommentit jo väsyttävätkin. Mistähän on lähtenyt tuo käsitys, että kasvatamme lapset ulkopuolisen maailman synnillisyyttä/pahuutta korostaen? Olemme täysipainoisesti mukana työ- ja kouluelämässä, normaalissa arjessa. Meillä on hyviä ystäviä, työkavereita, naapureita jne., jotka eivät kuulu liikkeeseen. Lapset leikkivät samalla tavalla kaikkien naapuruston lasten kanssa. Eivät he varmaan uskaltaisi sitä tehdä, jos me kertoisimme heille, että naapurin Väinön kotona ryypätään ja rellestetään, ole varovainen.
Toivoisin jo, että aikuiset ihmiset tulisivat aikuisen tasolle eivätkä pitäisi esim. fiktiivisiä romaaneja lähdeteoksina silloin, kun on kyse lestadiolaisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ollaan erilaisia. En halua tulla luetuksi tuohon porukkaan, mulle ei saa sanoa jumalanyervettä enää!
En minäkään halua, että sitä mulle sanotaan. Käsitit ehkä väärin. Ihmisten erottelu "meihin ja teihin muihin" vaan tuntuu pahalta.
Miten sinä suhtaudut siihen, että musimit tervehtivät toisiaan *salam aleikum*, joka voidaan suomentaa *rauha teille*. Sitä samaa rauhaa he eivät toivota sinulle, vaikka olisit samassa porukassa. Tuleeko siinä jako meihin ja muihin vai onko se eri asia?
No hyvänen aika on aivan eri asia, enhän minä ole muslimi vaan kristitty!!
Minusta kertoo paljon se, miten moni vl tulkitsee Raamatunkohtien tarkoittavan vain heitä. Kun Raamatussa sanotaan, että jokainen joka uskoo, pelastuu, niin vl-oppi tulkitsee sen tarkoittavan vain vl-tavalla uskovia. Tai kun Raamatussa puhutaan uskovista, niin sen katsotaan tarkoittavan vain vl-tavalla uskovia.
En ole koskaan minkään uskonnollisen ryhmän kohdalla pitänyt siitä, että Raamattu yritetään omia vain itselle ja väittää, että tämä sitten koskee pelkästään meidän porukkaa. Tässäkin keskustelussa moni vl on sanonut, että "jokaisella on mahdollisuus uskoa synnit anteeksi ja tulla osaksi meidän porukkaa". Pointti onkin siinä, että moni ei halua eikä pysty sitoutumaan vl-oppiin. Esimerkiksi ev. lut. kirkon tavalla uskovissa voi olla esimerkiksi avoliitossa eläviä, meikkaavia, rytmimusiikkia kuuntelevia, ammattimuusikoita, kilpaurheilijoita, naispuolisia pappeja yms, joilla ei ole mitään asiaa vl-uskovaiseksi ilman omasta elämästä ja nykyisestä uskostaan luopumista. Eikä tarvitsekaan, taivaaseen pääsee uskomalla Jeesukseen, eikä tuo usko rajoitu vain yhteen uskonnolliseen yhteisöön.
-Pointti onkin siinä, että moni ei halua eikä pysty sitoutumaan vl-oppiin. Esimerkiksi ev. lut. kirkon tavalla uskovissa voi olla esimerkiksi avoliitossa eläviä
Tästä selviää hyvin se, että vl ei omi Raamattua itselleen, vaan muut eivät halua elää Raamatun ohjeiden mukaan. Silloinhan he itse sulkevat itsensä pois siitä (uskovien) joukosta, joka uskoo Raamatun ohjeisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskoisin vl liikkeessä olevan myös psykologeja, terapeutteja tms? Mitä olette alan ammattilaisina itse mieltä liikkeen siitä puolesta, että siihen usein kasvatetaan lapset niin täysin kokonaisvaltaisesti ja "ulkopuolisen maailman" synnillisyyttä/pahuutta korostaen (me vs muut)? Kun uskoisin, että työssänne näette tällaisen käytännön varjopuolet, koska vaikuttaa olevan ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että liikkeestä eroaminen aiheuttaa ihmiselle valtavan kriisin ja että moni tarvitsee keskusteluapua/terapiaa, jotta selviää.
Mitä ajattelette tästä? Haluaisitteko joidenkin asioiden olevan liikkeessä/käytännöissä toisin tai haluaisitteko muuttaa jotakin tästä näkökulmasta katsoen?
En ole psykologi enkä terapeutti, mutta vastaan silti, vaikka tällaiset kommentit jo väsyttävätkin. Mistähän on lähtenyt tuo käsitys, että kasvatamme lapset ulkopuolisen maailm
Todella monessa noista kirjoista, jotka käsittelevät uskonnollisesta liikkeestä irtautumista on todellisuuspohja ja ne on kirjoittanut nimenomaan liikkeessä kasvanut ihminen. Pitäisikö liikkeessä sitten enemmänkin huolestua siitä, että niin moni siellä kasvava käsittää niin monia asioita liikkeessä olevista ja liikkeen ulkopuolisista ihmisistä "väärin"? Kun ne kirjojen ajatukset ja näkemykset ovat nimenomaan peräisin liikkeen sisältä.
Vierailija kirjoitti:
-Pointti onkin siinä, että moni ei halua eikä pysty sitoutumaan vl-oppiin. Esimerkiksi ev. lut. kirkon tavalla uskovissa voi olla esimerkiksi avoliitossa eläviä
Tästä selviää hyvin se, että vl ei omi Raamattua itselleen, vaan muut eivät halua elää Raamatun ohjeiden mukaan. Silloinhan he itse sulkevat itsensä pois siitä (uskovien) joukosta, joka uskoo Raamatun ohjeisiin.
Missä Raamatussa sanotaan, että ei saa kilpaurheilla, kuunnella rytmimusiikkia, meikata tai asua avoliitossa? Ei edes tunnettu avoliitto sanaa, meikkaaminen oli ihan tavallista Raamatun aikana ja Jumalaa ylistettiin soittamalla ja laulamalla jne.
Vierailija kirjoitti:
-Pointti onkin siinä, että moni ei halua eikä pysty sitoutumaan vl-oppiin. Esimerkiksi ev. lut. kirkon tavalla uskovissa voi olla esimerkiksi avoliitossa eläviä
Tästä selviää hyvin se, että vl ei omi Raamattua itselleen, vaan muut eivät halua elää Raamatun ohjeiden mukaan. Silloinhan he itse sulkevat itsensä pois siitä (uskovien) joukosta, joka uskoo Raamatun ohjeisiin.
Niin no miksi vl ei noudata siltikään kaikkia Raamatun ohjeita eli esimerkiksi tervehdyssuudelmaa, johon monessa kohdassa suorasanaisesti kehotetaan? Ei anneta lupaa muuttaa suudelma sanalliseksi tervehdykseksi. Ja monia muita ohjeita jää myös noudattamatta (naisten pään peittäminen jne)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tahtoisin kysyä lestadiolaisten ja ex-lestadiolaisten mielipidettä Suvi Ratisen Matkaystävä-kirjassa esitettyyn näkemykseen lestadiolaisesta uskosta eroavan ihmisen toiminnasta. Tämä aivan neutraalisti, koska se jäi mietityttämään kirjan luettuani. Ymmärrän, ettei fiktiivinen teos välttämättä kuvasta todellisuutta, mutta ajattelin kuitenkin kysyä ja toivon asiallisia vastauksia.
Kirjassa nuori nainen lähtee lestadiolaisesta yhteisöstä 1990-luvulla ja alkaa elää sellaista elämää, jota kuvittelee "epäuskoisten" elävän, eli käyttää kovasti alkoholia, pukeutuu ja meikkaa näyttävästi, pettää suhteessa hyvää miestä, joka luonnollisesti tästä järkyttyy. Muut ihmiset ovat hämmentyneitä hänen käyttäytymisestään ja tämä päähenkilö siitä, että hänen käytöstään ei pidetä normaalina tai tavallisena. Hän ei tunne yleisiä käyttäytymisnormeja ja joutuu siksi kiusallisiin
"Tuleekohan se näistä kirjoista vai mistä se luulo, että vl-ihmiset ajattelisivat, että kaikki muut ryyppää ja rellestää vaan? Kun se ei ole ollenkaan todellinen ajatus. Mehän olemme normaalisti yhteiskunnassa ja työelämässä mukan olevia ihmisiä ja näemme kyllä, että suurin osa kaikista ihmisistä elää kunnollista elämää, hallitsee alkoholin käyttöään ja ei hyppele sängystä toiseen. On inhottava puolustautua tuollaista vastaan: "te ajattelette että me elämme ihan kamalaa elämää...". Kun ei me ajatella."
Kenties tosiaan juuri tällaiset kirjat ja vähemmän omakohtaisesti uskonasioita kokevat ihmiset tuovat vahvasti esiin ulospäin tällaista näkökulmaa? Ymmärrän hyvin, että tuntuu kurjalta, jos ihmisten oletukset ovat sen mukaisia.
Ja kuten viestissänikin mainitsin, en pidä fiktiivisiä teoksia uskottavina lähteinä sellaisinaan, mutta ainahan se jostakin kertoo, että joku näkee asiat sillä tavalla. Tässä tapauksessa minua tosiaan kummastutti, miten voisi olla niin suuresti "pihalla" muiden ihmisten elämäntavasta, kun kuitenkin samassa yhteiskunnassa eletään. Tässä kirjassa toki kuvattiin lähimenneisyyttä, ei nykyaikaa.
Todella monessa noista kirjoista, jotka käsittelevät uskonnollisesta liikkeestä irtautumista on todellisuuspohja ja ne on kirjoittanut nimenomaan liikkeessä kasvanut ihminen. Pitäisikö liikkeessä sitten enemmänkin huolestua siitä, että niin moni siellä kasvava käsittää niin monia asioita liikkeessä olevista ja liikkeen ulkopuolisista ihmisistä "väärin"?
Pitäisi! Meidän pitäisi olla huolissamme kaikista aikuisista, joilla usko on jäänyt päälleliimatuiksi tavoiksi eikä tullut omakohtaiseksi. Sitä on vain vaikea nähdä/ saada selville, jos ihminen ei siitä itse puhu. Silloin ei voi tukea eikä keskustella asioista.
En ole lukenut päivämiehen artikkelia, mutta helluntailaiset tervehtivät usein sanomalla "rauhaa". Onkos muslimeillakin joku oma keskinäinen tervehdys, jota tavallisesti muut eivät käytä?