Lue keskustelun säännöt.
Mieheni pelkää konflikteja eikä kestä pienintäkään negatiivisuutta
04.12.2024 |
Tästä oli hyvä keskustelu menossa, mutta taas kerran jostain käsittämättömästä syystä se poistettiin. Eikö elävästä elämästä saa puhua täällä?
Asiat on meillä siis pääsääntöisesti hyvin, mutta kuten normaalissa elämässä vaan sattuu ja tapahtuu, tulee joskus myös ikäviä asioita eteen, ja niistä yleensä parisuhteessa keskustellaan ja siirretään asia sen jälkeen sivuun, mutta meillä mistään negatiivisesta ei saa puhua. Miehen mielestä olen negatiivinen ihminen ja "valittaja", jos sanon ääneen jonkin minua harmittavan asian, mille en voi tehdä mitään. Eli jos asia on sellainen, mihin en voi vaikuttaa, siitä ei yksinkertaisesti sovi puhua ja valittaa. Kerron avoimesti hänelle omista asioistani, mutta en saa samanlaista vastakaikua. Hän saattaa kertoa omista työasioistaan, kauppakassin sisällöstä ja mitä päivän lehdessä puhutaan, mutta sen syvemmälle ei saa mennä.
Itseäni ahdistaa muutama selvittämätön asia, minkä hän on lakaissut maton alle, ja jos yritän aloittaa niistä puhumisen, menee mies vaikeaksi ja poistuu paikalta. Äänensävy muuttuu kireäksi ja kimeäksi ja kohta hän jo huutaa, miksi vänkään tällaisista asioista (mitä ei siis ole koskaan käsitelty). Mies siis päättää mistä saa tai ei saa puhua.
Hän pelkää riitaa minkä tahansa naisen kanssa. On ulkopuolisille (ja toki kotonakin) mukava ihminen, avulias, kohtelias, älykäs keskustelija, kunhan se on pintapuolista, eikä hänestä koskaan uskoisi, miten hirveästi hän pelkää.
Meillä oli tosiaan vieraana pariskunta, jonka miehen hän vei kesken kaiken kahvipöydästä pelaamaan videopeliä, kun keskustelu koski jotain hänen mielestään vaikeaa aihetta. Hän vaihtaa puheenaihetta täysin lennosta, jos aihe ei häntä miellytä. Pari muutakin ystäväperhettä on tätä ihmetellyt, miten tietyt aiheet katkaistaan ja vaihdetaan äkkiä kivoihin keskusteluihin.
Hän käy nyt vihdoin terapiassa, mutta en ole vielä paljoa edistystä tuntenut. Hänellä on toki traumaattiset kokemukset lapsuudesta äidistään ja sieltä juontuu äärettömän suuri tarve miellyttää kaikkia ja hakea kaikilta hyväksyntää. Sen takia hän no ajanut itsensä todella hankaliin tilanteisiin, mistä ei ole osannut poistua ja tämä on aiheuttanut meille riitoja, koska hän on kohdellut perhettään todella väärin.
Kysyin täältä viimeksi vertaistukea sekä sitä, onko kellään kokemusta, että tuo terapia jonain päivänä tekisi hänestä edes riittävän ehjän, jolloin hänestä saisi ihan oikean miehen, oikean kumppanin eikä aina epämiellyttävästä tilanteesta karkuun luikkivaa pelkuria?
Kommentit (129)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin ahdistun riidanhaluisista naisista.
M45
Vierailija kirjoitti:
Minäkin ahdistun riidanhaluisista naisista.
M45
Ei ole kyse riidanhaluisuudesta vaan siitä, että normielämässäkin tulee asioita, mitkä pitää selvittää yhdessä. Sinulleko ei ole IKINÄ tullut sanaharkkaa mistään?
Tuollaista on vaikea muuttaa terapiassa, koska hän on jo ihan pienestä asti oppinut pelkäämään vanhempien suuttumusta.
Lapsuudenkodistahan nuo varmasti johtuu eli siellä ei ole saanut normaalin vuorovaikutuksen mallia eikä ole saanut tuntea minkäänlaisia tunteita tai siis ei ainakaan ole saanut näyttää niitä. Tuo on aika yleistäkin ettei joko jutella lainkaan tai sitten taivastellaan naapurien (tai työkaverien tekemisiä) tai julkkisten / poliitikkojen sanomisia, tekemisiä tai ihan vaan ulkonäköä.
Negatiivisen kautta eli kaikessa on sellainen ainainen narina ja kitinä eikä missään asiassa mennä yhtään "syvälle" vaan se on sellaista pinnallista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eroa? Ei kai asioita voi jättää puhumatta jos on joku ongelma. Hän ei osaa tukea, kannustaa ja miettiä ongelmaa yhdessä? Äitisi tukee varmaan sinua paremmin, jopa sinä itse, joku muu. Riippuu tietysti millä sävyllä asioista puhuu, mutta silti. Jospa hän ei jaksa enää töiden jälkeen. Ei tuo tuosta paremmaksi muutu jos jatkaa.
Vierailija kirjoitti:
Lapsuudenkodistahan nuo varmasti johtuu eli siellä ei ole saanut normaalin vuorovaikutuksen mallia eikä ole saanut tuntea minkäänlaisia tunteita tai siis ei ainakaan ole saanut näyttää niitä. Tuo on aika yleistäkin ettei joko jutella lainkaan tai sitten taivastellaan naapurien (tai työkaverien tekemisiä) tai julkkisten / poliitikkojen sanomisia, tekemisiä tai ihan vaan ulkonäköä.
Negatiivisen kautta eli kaikessa on sellainen ainainen narina ja kitinä eikä missään asiassa mennä yhtään "syvälle" vaan se on sellaista pinnallista.
Mun 65v ja 70v vanhemmat on molemmat just tuollaisia, paljon kyllä muutakin epätervettä tunnepuolella
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi exä oli hieman tuonne päin. Hän ei ns. halunnut riidellä. Jos hän oli todella vihainen, niin ei myöntänyt olevansa. Jälkeenpäinkin väitti, että ei ollut ollut vihainen, vaikka selvästi oli. Hän myös feikkasi positiivisia tunteita, kuten ihastumista. Periaatteessa valehteli, mutta hänestä niin kuului tehdä. Ikävistä asioista ei saanut puhua. Hänellä oli lapsuudenkodissa tämä meininki, että kissaa ei nostettu pöydälle. Nyt kun mietin, niin olen ollut monen samanlaisen kanssa. Itse olen päinvastaisesta perheestä, jossa kaikki huudetaan ääneen, tai periaatteessa mitä vain voi tölväistä toiselle päin naamaa.
Joillakin nyt vaan on tuollainen elämänasenne. Toiset taas raskasmielisiä murehtijoita. Useimmat jotain siltä väliltä. Ei se sun miehesi tule muuttumaan tuossa asiassa yhtään sen enempää kuin sinäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa liian tutulta ja samalla ahdistavalta. Vuosia toivoin, että mies muuttuu, saamme henkisen tunneyhteyden ja koin että olisimme vähän edistyneetkin kun kävimme pariterapiassa reilut puoli vuotta... mutta ei :-(. Mies on kuitenkin aikuisen iän saavuttanut ja kantanut traumaa sun muuta näin kauan niin ei niistä tavoista opi pois enää. Valitettavasti! Kadotettu tapaus siis ja jos hän haluaa vielä jostain löytää "sielunkumppanin" niin se on sitten vastaavanlainen ihminen, joka keskustelee ainoastaan pinnallisia juttuja. Huom! Kivoja ja positiivisia asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin ahdistun riidanhaluisista naisista.
M45
Ei ole kyse riidanhaluisuudesta vaan siitä, että normielämässäkin tulee asioita, mitkä pitää selvittää yhdessä. Sinulleko ei ole IKINÄ tullut sanaharkkaa mistään?
OJ Simpsonkin puolusteli riidanhaluisuuttaan sillä, että on normaalia riidellä parisuhteessa. Kaikki tietää miten siinä lopuksi kävi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin ahdistun riidanhaluisista naisista.
M45
Ei ole kyse riidanhaluisuudesta vaan siitä, että normielämässäkin tulee asioita, mitkä pitää selvittää yhdessä. Sinulleko ei ole IKINÄ tullut sanaharkkaa mistään?
OJ Simpsonkin puolusteli riidanhaluisuuttaan sillä, että on normaalia riidellä parisuhteessa. Kaikki tietää miten siinä lopuksi kävi.
On mielestäsi riidanhakua kun haluaa selvittää asiat? Oletko itse siis myös sellainen, että kun et pidä aiheesta, lähdet ovesta ulos eikä tähän aiheeseen enää palata?
Mitä jos kaikki toimisivat noin, että kun toinen alkaa puhua hänelle tärkeästä asiasta niin puoliso poistuukin paikalta vastaamatta eikä palaa enää asiaan?
Vierailija kirjoitti:
Joillakin nyt vaan on tuollainen elämänasenne. Toiset taas raskasmielisiä murehtijoita. Useimmat jotain siltä väliltä. Ei se sun miehesi tule muuttumaan tuossa asiassa yhtään sen enempää kuin sinäkään.
Ei tuo ole mikään elämänasenne vaan ongelma. Miehelläsi on raskas trauma taustalla ja toimii pelkurimaisesti. Hänen pitäisi kasvaa aikuiseksi ja ottaa vastuuta tunteistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin ahdistun riidanhaluisista naisista.
M45
Ei ole kyse riidanhaluisuudesta vaan siitä, että normielämässäkin tulee asioita, mitkä pitää selvittää yhdessä. Sinulleko ei ole IKINÄ tullut sanaharkkaa mistään?
OJ Simpsonkin puolusteli riidanhaluisuuttaan sillä, että on normaalia riidellä parisuhteessa. Kaikki tietää miten siinä lopuksi kävi.
Käyhän välillä vähän ulkona, varmaan raskasta tuo kämpässään homehtuminen ja trollaaminen. Kun ei tuo nyt oikein sinulta edes onnistu. eri
Toivottavasti mies löytää naisen jonka kanssa ei joudu riitelemään. Puhuminen ei auta koska jos sanot naiselle mistä kiikastaa niin hän suuttuu varmasti. Voi tulla erokin koska nainen ei kestä nähdä virheitä itsessään. Se on aina mies jonka pitäisi mukautua naisen tahtoon.
Tuollainen parisuhde on silkkaa teeskentelyä. Tunnen ahdistusta puolestasi. Kyllä mistä tahansa asiasta pitäisi kyetä keskustelemaan, myös niistä vaikeista, jotta voi taas siirtyä eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin ahdistun riidanhaluisista naisista.
M45
Ei ole kyse riidanhaluisuudesta vaan siitä, että normielämässäkin tulee asioita, mitkä pitää selvittää yhdessä. Sinulleko ei ole IKINÄ tullut sanaharkkaa mistään?
OJ Simpsonkin puolusteli riidanhaluisuuttaan sillä, että on normaalia riidellä parisuhteessa. Kaikki tietää miten siinä lopuksi kävi.
On mielestäsi riidanhakua kun haluaa selvittää asiat? Oletko itse siis myös sellainen, että kun et pidä aiheesta, lähdet ovesta ulos eikä tähän aiheeseen enää palata?
Mitä jos kaikki toimisivat noin, että kun toinen alkaa puhua hänelle tärkeästä asiasta niin puoliso poistuukin paikalta vastaamatta eikä palaa enää asiaan?
Asian selvittäminen on sitä että istutaan rauhassa alas keskustelemaan, pysytään asiassa menemättä henkilöön ja esitetään haluttuja ratkaisuja.
Riitely on sitä että halutaan vain ilmaista tunteita hinnalla millä hyvänsä, asiasta viis ja lähdetään agressiiviselle esiteinitason laukalle.
En tiedä mitä "puhua tärkeästä asiasta" sinulle tarkoittaa ja kykenetkö ilmaisemaan itseäsi aikuismaisesti. Minäkin poistun paikalta jos keskustelukumppani ei kykene, koska en halua että minut vedetään alas samaan alhaiseen ilmaisuun ja olemisen tapaan.
Kyllä kaikista asioista pitää voida keskustella.
Mutta jos toinen jaksaa tosissaan murehtia maailman tapahtumia melkein joka päivä, niin eihän sellaista kukaan normaali viitsi katsella. "Nyt siitä trumpista tulee pressa, kuinkahan meidän käy", "taas hallitus sitä ja tätä, voi kamalaa", "syttyyköhän kohta ydinsota, kun venäjä... ", "Taas nousi hinnat, voi itku!"
Ei tuommoista turhaa pohtimista kukaan halua päivänsä sisällöksi.
Jos haluat asioihin selvyyttä, älä riitele. Keskustele ja kerro miltä sinusta tuntuu ja mitä toivot toiselta. Hyväksy, että toinen ei välttämättä toivo samoja asioita. Meillä se taipuu, jolle asia aiheuttaa vähemmän mielipahaa, harmia tai ongelmia. Esim siivousvimmaisena olen joutunut taipumaan siihen, että mies ei näe kaikkea sotkua, mitä minä näen. Ärsyttää joo, mutta järjellä asia on perusteltavissa. Eli ongelma on mun päässä. Mies siivoaa ja huolehtii siisteydestä ihan ok. Toisaalta mies kestää mun siivousvimman ja pystyy elään sen kanssa, että kuljen pöyhimässä tyynyjä ja suorin mattoja kulkiessani ja asettelun kenkiä riviin. Nuo tulee mulle takaraivosta.
Kun kiukuttaa, turhauttaa, väsyttää tai on muuten vain kettu olo, tulee väännettyä ja jankattua. Siihen sopii riitely.
Täältä löytyy samanlainen ex-mies. 7 vuotta sinnittelin, kunnes sairastuin ahdistuhäiriöön. Tiedän, mistä se johtui. Erosta on nyt 3 vuotta ja olen onnellisesti parisuhteessa, mihin kuuluu keskustelut myös ikävistä asioista eikä mies pelästy niistä. Suosittelen sinuakin lähtemään. Ei tuo mies muutu koskaan eikä hän osaa olla parisuhteessa kuin toisen samanlaisen kanssa. Surullista kylläkin, koska tuollainen oleminen ei sisällä minkäänlaista henkistä yhteyttä.