Lue keskustelun säännöt.
Mieheni pelkää konflikteja eikä kestä pienintäkään negatiivisuutta
04.12.2024 |
Tästä oli hyvä keskustelu menossa, mutta taas kerran jostain käsittämättömästä syystä se poistettiin. Eikö elävästä elämästä saa puhua täällä?
Asiat on meillä siis pääsääntöisesti hyvin, mutta kuten normaalissa elämässä vaan sattuu ja tapahtuu, tulee joskus myös ikäviä asioita eteen, ja niistä yleensä parisuhteessa keskustellaan ja siirretään asia sen jälkeen sivuun, mutta meillä mistään negatiivisesta ei saa puhua. Miehen mielestä olen negatiivinen ihminen ja "valittaja", jos sanon ääneen jonkin minua harmittavan asian, mille en voi tehdä mitään. Eli jos asia on sellainen, mihin en voi vaikuttaa, siitä ei yksinkertaisesti sovi puhua ja valittaa. Kerron avoimesti hänelle omista asioistani, mutta en saa samanlaista vastakaikua. Hän saattaa kertoa omista työasioistaan, kauppakassin sisällöstä ja mitä päivän lehdessä puhutaan, mutta sen syvemmälle ei saa mennä.
Itseäni ahdistaa muutama selvittämätön asia, minkä hän on lakaissut maton alle, ja jos yritän aloittaa niistä puhumisen, menee mies vaikeaksi ja poistuu paikalta. Äänensävy muuttuu kireäksi ja kimeäksi ja kohta hän jo huutaa, miksi vänkään tällaisista asioista (mitä ei siis ole koskaan käsitelty). Mies siis päättää mistä saa tai ei saa puhua.
Hän pelkää riitaa minkä tahansa naisen kanssa. On ulkopuolisille (ja toki kotonakin) mukava ihminen, avulias, kohtelias, älykäs keskustelija, kunhan se on pintapuolista, eikä hänestä koskaan uskoisi, miten hirveästi hän pelkää.
Meillä oli tosiaan vieraana pariskunta, jonka miehen hän vei kesken kaiken kahvipöydästä pelaamaan videopeliä, kun keskustelu koski jotain hänen mielestään vaikeaa aihetta. Hän vaihtaa puheenaihetta täysin lennosta, jos aihe ei häntä miellytä. Pari muutakin ystäväperhettä on tätä ihmetellyt, miten tietyt aiheet katkaistaan ja vaihdetaan äkkiä kivoihin keskusteluihin.
Hän käy nyt vihdoin terapiassa, mutta en ole vielä paljoa edistystä tuntenut. Hänellä on toki traumaattiset kokemukset lapsuudesta äidistään ja sieltä juontuu äärettömän suuri tarve miellyttää kaikkia ja hakea kaikilta hyväksyntää. Sen takia hän no ajanut itsensä todella hankaliin tilanteisiin, mistä ei ole osannut poistua ja tämä on aiheuttanut meille riitoja, koska hän on kohdellut perhettään todella väärin.
Kysyin täältä viimeksi vertaistukea sekä sitä, onko kellään kokemusta, että tuo terapia jonain päivänä tekisi hänestä edes riittävän ehjän, jolloin hänestä saisi ihan oikean miehen, oikean kumppanin eikä aina epämiellyttävästä tilanteesta karkuun luikkivaa pelkuria?
Kommentit (129)
Ei kuulosta parisuhteelta vaan joltain oudolta kaverisuhteelta. Joudut hakemaan henkistä tukea jostain muusta ihmisestä kuin siltä, jonka kanssa pitäisi jakaa kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisten negatiivisuus ja jatkuva siinä rypeminen on kenelle tahansa ennen pitkää ahdistavaa. Tämän palstan negatiivisuus ja valivali mentaliteetti on oikein ylistyslaulu suomalaisuudelle.
Upeaa, että sinä löydät ikävistäkin asioista pelkkää positiivista, sillä sehän olisi hirvittävää, jos antaisi ikäville tunteilleen vallan hetkeksikään. Ja että tämä on pelkästään suomalaisten piirre? Myös kaikissa muissa maissa juostaan ilmeisesti ulos ovesta, jos alkaa kuulostaa ikävältä. Miten reagoisit, jos joku läheinen kuolisi? Saisiko sitä surra ja itkeä kun on niin hirvittävä olo vai keksitkö siihen jonkin nasevan posijutun, millä saa ajatukset muualle?
jossain vaiheessa siihen voi yksinkertaisesti kyllästyä, koska riitely on tuloksetonta. Oma äitini esimerkiksi rakastaa kaiken paskan tonkimista jopa vuosikymmenten takaa juhlapäivinä. Ja tämä on jatkunut vuosikymmeniä.
Vierailija kirjoitti:
Yksi exä oli hieman tuonne päin. Hän ei ns. halunnut riidellä. Jos hän oli todella vihainen, niin ei myöntänyt olevansa. Jälkeenpäinkin väitti, että ei ollut ollut vihainen, vaikka selvästi oli. Hän myös feikkasi positiivisia tunteita, kuten ihastumista. Periaatteessa valehteli, mutta hänestä niin kuului tehdä. Ikävistä asioista ei saanut puhua. Hänellä oli lapsuudenkodissa tämä meininki, että kissaa ei nostettu pöydälle. Nyt kun mietin, niin olen ollut monen samanlaisen kanssa. Itse olen päinvastaisesta perheestä, jossa kaikki huudetaan ääneen, tai periaatteessa mitä vain voi tölväistä toiselle päin naamaa.
Meillä taas lapsuudenkodissa oli combo tästä eli kukaan ei puhunut oikeastaan mitään mistään enkä siksi osaa vieläkään jutella ihan vaan niitä näitä vaan olen enemmänkin sellainen mykkä mölli vaikka en todellakaan tahtoisi olla. Mutta siis tuon puhumattomuuden vastapainona oli just tuota, että sitä "sanottavaa" padottiin aikansa sisälle ja sitten se ryöpsähti tietenkin ulos eikä silloin tosiaan ollut asiallisuudesta tietoakaan vaan se on just tuollaista päin naamaa raivoamista nyrkit pystyssä, kun muut ei tietenkään olleet ymmärtäneet pelkästä huokailusta, että jokin asia hiertää oikein kunnolla. Tuolloin todellakin sai kuulla kunniansa ja on siinä tullut kuultua jopa toiveita siitä, että olisin kuollut ja myös raivoajan itsesäälin sekaista uhriutumista itsemurhauhkailuilla höystettynä. Eikä puhettakaan, että tuollaista olisi koskaan anteeksipyydetty. Pah, raivoaja häipyi yleensä ovia paiskoen pihalle ja sitten jatkuikin se normaali puhumattomuuden aika.
Ikäväkseni olen huomannut, että näin keski-ikäisenä alan olla just samanlainen raivopää :(
Kun aloitat negatiivisesta asiasta puhumisen, muuttuuko käytöksesi, kehonkielesi, äänenkorkeutesi tai sanat joita käytät provokatiiviseksi ja hyökkääväksi, vai otatko ikävät asiat puheeksi normaalilla tavalla, olemalla oma ja rakastettava itsesi?
Vierailija kirjoitti:
Kun aloitat negatiivisesta asiasta puhumisen, muuttuuko käytöksesi, kehonkielesi, äänenkorkeutesi tai sanat joita käytät provokatiiviseksi ja hyökkääväksi, vai otatko ikävät asiat puheeksi normaalilla tavalla, olemalla oma ja rakastettava itsesi?
Otan asian esille normaalilla äänensävyllä kuin se olisi yksi asia muiden joukossa, mutta siinä vaiheessa jo mies alkaa huokailla ja hänen niskansa punottaa kun tietää, että ei pidä asiasta, mistä keskustellaan. Hän saattaa vastata siihen lyhyesti luokkaa "en osaa vastata - tyydy siihen" ja hänen mielestään asia on sillä käsitelty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti mies löytää naisen jonka kanssa ei joudu riitelemään. Puhuminen ei auta koska jos sanot naiselle mistä kiikastaa niin hän suuttuu varmasti. Voi tulla erokin koska nainen ei kestä nähdä virheitä itsessään. Se on aina mies jonka pitäisi mukautua naisen tahtoon.
En pelkää konflikteja, mutta päädyin lopulta hankkimaan ei-suomalaisen naisen. Osaa keskustella muutenkin kuin valittamalla ja nalkuttamalla. Ja meillä asioista sovitaan yhdessä ja ilman tarpeettomia riitelyitä.
Ihan yhtä vinksahtaneissa perheissä on kasvanut sekä tyttö- että poikalapsia eli näitä samoja ongelmia on ihan kummallakin sukupuolella. Voi toki olla, että naiset sitten aikuisena paremmin tiedostaa näitä ja hakeutuu terapiaan ja/tai yrittää itse korjata näitä haitallisia toimintamalleja mutta sen verran syvällä nämä on, että just tuollaisessa konfliktitilanteessa ne vanhat, lapsuudessa opitut mallit tulee esille vaikka ei tahtoisikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisten negatiivisuus ja jatkuva siinä rypeminen on kenelle tahansa ennen pitkää ahdistavaa. Tämän palstan negatiivisuus ja valivali mentaliteetti on oikein ylistyslaulu suomalaisuudelle.
Upeaa, että sinä löydät ikävistäkin asioista pelkkää positiivista, sillä sehän olisi hirvittävää, jos antaisi ikäville tunteilleen vallan hetkeksikään. Ja että tämä on pelkästään suomalaisten piirre? Myös kaikissa muissa maissa juostaan ilmeisesti ulos ovesta, jos alkaa kuulostaa ikävältä. Miten reagoisit, jos joku läheinen kuolisi? Saisiko sitä surra ja itkeä kun on niin hirvittävä olo vai keksitkö siihen jonkin nasevan posijutun, millä saa ajatukset muualle?
jossain vaiheessa siihen voi yksinkertaisesti kyllästyä, koska riitely on tuloksetonta. Oma äitini esimerkiksi rakastaa kaiken paska
Tässä ei alunperin haettu kyllä riitaa vaan keskustelua, asian käsittelyä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on teoria miksi näin on. Miehesi äidillä todennäköisesti on ollut patoutunutta aggressiivisuutta, jota hän on oppinut pelkäämään. Aikusena hän on toistanut tämän ihmissuhdemallin ja valinnut sinut puolisokseen, jolla myöskin on patoutunutta aggresiivisuutta, jota purat mieheesi erilaisten tekosyiden varjolla.
Miehet ei siedä riitelyä mikä on tehty ilmeisesti vain senhetkisen draaman tarpeen vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On mielestäsi riidanhakua kun haluaa selvittää asiat? Oletko itse siis myös sellainen, että kun et pidä aiheesta, lähdet ovesta ulos eikä tähän aiheeseen enää palata?
Mitä jos kaikki toimisivat noin, että kun toinen alkaa puhua hänelle tärkeästä asiasta niin puoliso poistuukin paikalta vastaamatta eikä palaa enää asiaan?
Itse yksinkertaisesti nousen paikaltani ja poistun huoneesta sanomatta, vastaamatta sanaakaan. Iltaisin esim voin riisuutua ja lähteä hammaspesulle ja nukkumaan ja laittaa oven perässäni kiinni. Puoliso jää istumaan kysymysmerkkinä ihmeissään. Teen näin aina.
Hän onkin nyt ex.
ja sinä todennäköisesti ikisinkku. Toivottavasti exäsi on löytänyt oikean aikuisen rinnalleen eikä noin keskenkasvuista.
Vierailija kirjoitti:
Miehet ei siedä riitelyä mikä on tehty ilmeisesti vain senhetkisen draaman tarpeen vuoksi.
Miksi riitelyä, eli henkistä väkivaltaa pitäisi sietää? T. Mies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyi hitto, en enää koskaan ala suhteeseen emotionaalisen pikkulapsen kanssa! Ahdistuin jo pelkästään tuon lukemisesta. Ei ole antaa neuvoja, itse vaihdoin mieheen, jolla on normaalit tunnetaidot, itseasiassa paremmat kuin itsellä. Mutta työstän myös itseäni.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kaikista asioista pitää voida keskustella.
Mutta jos toinen jaksaa tosissaan murehtia maailman tapahtumia melkein joka päivä, niin eihän sellaista kukaan normaali viitsi katsella. "Nyt siitä trumpista tulee pressa, kuinkahan meidän käy", "taas hallitus sitä ja tätä, voi kamalaa", "syttyyköhän kohta ydinsota, kun venäjä... ", "Taas nousi hinnat, voi itku!"
Ei tuommoista turhaa pohtimista kukaan halua päivänsä sisällöksi.
Jos tuollainen on susta esim. Pohtimisesta ja tunteista, niin voi apua. En haluaisi tietää, mitä tapahtuisi, jos oikeasti kertoisi itselle merkityksellisiä asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisten negatiivisuus ja jatkuva siinä rypeminen on kenelle tahansa ennen pitkää ahdistavaa. Tämän palstan negatiivisuus ja valivali mentaliteetti on oikein ylistyslaulu suomalaisuudelle.
Upeaa, että sinä löydät ikävistäkin asioista pelkkää positiivista, sillä sehän olisi hirvittävää, jos antaisi ikäville tunteilleen vallan hetkeksikään. Ja että tämä on pelkästään suomalaisten piirre? Myös kaikissa muissa maissa juostaan ilmeisesti ulos ovesta, jos alkaa kuulostaa ikävältä. Miten reagoisit, jos joku läheinen kuolisi? Saisiko sitä surra ja itkeä kun on niin hirvittävä olo vai keksitkö siihen jonkin nasevan posijutun, millä saa ajatukset muualle?
Vastauksesi paljastaa, että kommunikointitapaasi sisältyy kärjistäminen. Kun puhut negatiivisuudesta, otat esimerkiksesi pahimmista pahimman, lähimmäisen kuoleman. Ymmärrät varmaan, että negatiivisten asioiden spektri on paljon laajempi. Alan ymmärtää miehesi reagointia sinun negatiivisuuksiisi jo hieman paremmin.
Vai niin ymmärrät :-D. No ei oteta sitten läheisen kuolemaa esimerkiksi. Entä jos parisuhteessa on ollut pettämistä, mistä on jääty kiinni ja puoliso haluaa keskustella siitä, miksi se tapahtui ja mitä kumpikin voisi tehdä toisin, jotta samanlaiseen tilanteeseen ei enää koskaan ajauduta. Miehen kommentti "no en petä jatkossa. Ei puhuta tästä enää." Edelleen ymmärrät miehen reagointia tietenkin, koska minä olen vain niin negatiivinen enkä osaa suhtautua asioihin sen vaatimalla tavalla. Eihän näistä nyt kuulu keskustella, koska tapahtunut mikä tapahtunut eikä siihen palaaminen enää muuta mitään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaista on vaikea muuttaa terapiassa, koska hän on jo ihan pienestä asti oppinut pelkäämään vanhempien suuttumusta.
Tuo suuttumuksen pelkääminen voi olla selitys. Jos tilanne on sellainen, että kun vaimo ottaa esiin jonkin häntä ahdistavan asian kertoen sen äänensävyä muuttaen, mies triggeröityy ja poistuu tilanteesta, koska hän pelkää, että vaimolle ahdistuksen aiheuttajasta keskusteleminen äityy vähitellen huudoksi ja lopulta kiljumiseksi.
Joo. Tosin ei kaikissa perheissä huudeta tai kiljuta, se voi olla myös passiivisaggressiivista ja manipuloivaa kylmyyttä, murjottamista, vttuilua, päivien mykkäkoulua ym. mikä on myös lapselle aivan järkyttävää. Hylätään jos lapsi kehtaa ilmaista tyytymättömyyttä, kiukkua tai mitään muuta negatiivista tunnetta. Meillä oli noin ja varmaan loppuelämäni saan tehdä töitä konfliktipelkoisuuden kanssa. Ihmisiin on tosi vaikea luottaa ja miellyttäminen on ollut selviytymiskeinona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti mies löytää naisen jonka kanssa ei joudu riitelemään. Puhuminen ei auta koska jos sanot naiselle mistä kiikastaa niin hän suuttuu varmasti. Voi tulla erokin koska nainen ei kestä nähdä virheitä itsessään. Se on aina mies jonka pitäisi mukautua naisen tahtoon.
En pelkää konflikteja, mutta päädyin lopulta hankkimaan ei-suomalaisen naisen. Osaa keskustella muutenkin kuin valittamalla ja nalkuttamalla. Ja meillä asioista sovitaan yhdessä ja ilman tarpeettomia riitelyitä.
Itse kans ihmetellyt miten kommunikointi englanniksi sujuu paremmin kuin suomeksi. Olen seurustellut monen eri ulkomaalaisen naisen kanssa. M40
Sama. Kieli on arjessa pehmeämpää ja kohteliaisuudet sun muut soljuu ihan itsestään. Tunnelmassa on kiva positiivinen vire.
Kotimaisella kaikki on aivan super haudanvakavaa.
Myötätuntoni Ap:lle.
Minun miehestäni on vanhemmiten paljastunut että hänellä on keskiaikainen maailmankuva. Hän luulee voivansa lyödä minua päähän puhtaaseen taikauskoon perustuvilla uskomuksillaan. Mm. kaikki tieteellisesti tutkittu tieto on hänestä urbaania legendaa. Kaiken lisäksi kaikki keskusteleminen on mahdotonta.
Epäilen hänellä alkavaa aivosairautta joka ilmenee vaikeutena hahmottaa todellisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisten negatiivisuus ja jatkuva siinä rypeminen on kenelle tahansa ennen pitkää ahdistavaa. Tämän palstan negatiivisuus ja valivali mentaliteetti on oikein ylistyslaulu suomalaisuudelle.
Upeaa, että sinä löydät ikävistäkin asioista pelkkää positiivista, sillä sehän olisi hirvittävää, jos antaisi ikäville tunteilleen vallan hetkeksikään. Ja että tämä on pelkästään suomalaisten piirre? Myös kaikissa muissa maissa juostaan ilmeisesti ulos ovesta, jos alkaa kuulostaa ikävältä. Miten reagoisit, jos joku läheinen kuolisi? Saisiko sitä surra ja itkeä kun on niin hirvittävä olo vai keksitkö siihen jonkin nasevan posijutun, millä saa ajatukset muualle?
Vastauksesi paljastaa, että kommunikointitapaasi sisältyy kärjistäminen. Kun puhut negatiivisuudesta, otat esimerkiksesi pahimmista pahimman, lähimmäisen kuoleman. Ymmärrät varmaan, että negatiivisten asioiden spektri on paljon laajempi. Alan ymmärtää miehesi reagointia sinun negatiivisuuksiisi jo hieman paremmin.
Entä jos parisuhteessa on ollut pettämistä, mistä on jääty kiinni ja puoliso haluaa keskustella siitä, miksi se tapahtui ja mitä kumpikin voisi tehdä toisin, jotta samanlaiseen tilanteeseen ei enää koskaan ajauduta. Miehen kommentti "no en petä jatkossa. Ei puhuta tästä enää." Edelleen ymmärrät miehen reagointia tietenkin, koska minä olen vain niin negatiivinen enkä osaa suhtautua asioihin sen vaatimalla tavalla. Eihän näistä nyt kuulu keskustella, koska tapahtunut mikä tapahtunut eikä siihen palaaminen enää muuta mitään?
En ole tuo edellinen, mutta tämäkin on vähän outo asia mihinkään jatkuvaan "käsittelyyn" ja keskusteluun.
Joko päätetään tuossa kohdassa erota tai toinen lupaa sen "En petä jatkossa". En minäkään ymmärrä mitä tässä on sen enempää vatuloimista? Kaikki monimutkaisemmat hölinät tässä ympärillä voi palauttaa noihin kahteen vaihtoehtoon eivätkä varsinaisesti tuo tähän mitään lisää.
Edellisessä keskustelussa kerroit miehesi olevan myös itsetuhoinen/vahingoittavan itseään, kun hän ahdistuu. Muistanko oikein? Minusta tämä kuulostaa siltä, että terapian rinnalle voidaan tarvita myös ahdistus- tai masennuslääkitys paremman voinnin ja toimintatapojen tueksi.
Tuo suuttumuksen pelkääminen voi olla selitys. Jos tilanne on sellainen, että kun vaimo ottaa esiin jonkin häntä ahdistavan asian kertoen sen äänensävyä muuttaen, mies triggeröityy ja poistuu tilanteesta, koska hän pelkää, että vaimolle ahdistuksen aiheuttajasta keskusteleminen äityy vähitellen huudoksi ja lopulta kiljumiseksi.