Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Inhoan olla kodin projektipäällikkö
Mies on varsinkin lasten syntymän jälkeen muuttunut perässävedettäväksi. Ollaan jotenkin päädytty tilanteeseen, jossa minä huolehdin kaikesta ja jaan hommia miehelle. Jos en pyydä tekemään, mies ei oma-aloitteisesti tee mitään. Miestä ärsyttää komentelu, mutta en suostu vastaamaan kaikesta.
Joudun huolehtimaan kaikista lasten varustehankinnoista, huolehtimaan sopivat tavarat mukaan, kotityöt, laskujen maksun, auton huollot, ruokaostokset, lasten synttärit ja lista jatkuu. Tänä vuonna kotonamme ilmeni korjaustarpeita, ja kilpailutin, budjetoin ja suunnittelin remontit sekä hoidin pankkilainan. Miehen aloitteesta emme koskaan käy kahdestaan missään, minä joudun päättämään mitä tehdään ja hankkimaan lapsille hoitajan. Jouduin pyytämään veljeni avuksi ulkotöihin, koska mies ei saanut aikaiseksi. Olin kuluneen vuoden aikana yhden viikonlopun poissa kotoa ja koti oli kuin pommin jäljiltä kotiin palatessa.
Mies ei tunnu mitenkään arvostavan minun työpanostani. Hän kehtaa vielä valittaa, jos ostoksilla menee liian kauan. Samainen mies pyörittää töissä isoja projekteja ja oli oikein aktiivinen ennen lapsia. Kotona ei suju. Ärsyttää, ihan kuin olisi yksi lapsi lisää.
Kommentit (813)
En nyt morkkaa ketään enkä todellakaan halua lietsoa eripuraa. Te jotka sanotte miehenne käytöksen muuttuneen, huomaatteko tässä yhteisen tekijän? Lapset nousivat prioriteettilistassa teillä ykköseksi ja mies putosi kakkoseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En nyt morkkaa ketään enkä todellakaan halua lietsoa eripuraa. Te jotka sanotte miehenne käytöksen muuttuneen, huomaatteko tässä yhteisen tekijän? Lapset nousivat prioriteettilistassa teillä ykköseksi ja mies putosi kakkoseksi.
Eikö se nyt oo ihan normaalia? Vauvat on avuttomia ja he ovat täysin aikuisen avusta riippuvaisia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos neuvoista, tulostin nyt eropaperit ja aloin etsiä asuntoa minulle ja lapsille. Ihanaa joulunaikaa kaikille!
Olethan kertonut tämän miehellesi ja antanut mahdollisuuden muuttua?
En tietenkään. Täällä on niin moni neuvonut, ettei katsoisi hetkeäkään ja miksi olla tuollaisen kanssa.
Nää tilanteet on harvoin niin yksoikoisia. Emmehän me rakastu siivoovaan ihmiseen. Suhteet on monimutkaisia. Ajan myötä vaan saattaa käydä niin, et ne hyvät puolet toisessa hukkuu siihen ärsytykseen.
Ainoa mahdollisuus on yrittää puhua ja jos se ei toimi, tehdä se päätös omasta sietorajasta. Muut eivät sitä päätöstä voi tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Kun kumpikin on laiska ja itsekäs, niin tälläistä tapahtuu vähän monessa perheessä. Ei voi mitään.
Niin, mut nyt on kyse vain toisen laiskuudesta. Silloin syntyy apn kuvailema tilanne.
Vierailija kirjoitti:
En nyt morkkaa ketään enkä todellakaan halua lietsoa eripuraa. Te jotka sanotte miehenne käytöksen muuttuneen, huomaatteko tässä yhteisen tekijän? Lapset nousivat prioriteettilistassa teillä ykköseksi ja mies putosi kakkoseksi.
Niin sen pitää ollakin. Vauvan tarpeet hoidetaan ensin. Jos naisella on vauvavaiheessa olo, että tässä ollaan yhdessä samassa veneessä, niin se liitto ketää. Jos taas mies keikuttaa venettä tai hyppää kokonaan pois, niin se on liiton loppu.
Pikkulapsivaihe vie valtavasti voimia naiselta. Ei naisetkaan jaksa mahdottomia. Jossain vaiheessa naisen pitää ruveta huolehtimaan omastakin jaksamisestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En nyt morkkaa ketään enkä todellakaan halua lietsoa eripuraa. Te jotka sanotte miehenne käytöksen muuttuneen, huomaatteko tässä yhteisen tekijän? Lapset nousivat prioriteettilistassa teillä ykköseksi ja mies putosi kakkoseksi.
Niin? Eihän se mies mikään lapsi ole, jota pitää hyysätä. Lasten pitäisi olla molempien prioriteetti ykkönen. Tai sit se mies pelaa itsensä ulos koko listalta. Kuten näiden kanssa käy, joista ketjussa puhutaan.
AP.n teksti on kuin minun kynästä.
Meillä mies oli aktiivinen kun lapset oli taaperoita, piti jopa vuorotteluvapaata ja hoitovapaata molempien kanssa eli on oppinut ja opetellut hoitamaan pieniä lapsia ja saanut siihen tilaa täysin vapaasti toimia omalla tavallaan. On luonut molempiin lapsiin oman suhteen. Mutta ehkä jälkeenpäin ajatellen ei sillonkaan eikä koskaan oppinut tunnistamaan asioita mitä tulee hoitaa että asiat rullaa. Ts. kun D-vitamiini loppuu (tai ennen sitä) pitää ostaa uusi purkki.
Loppukesällä tulee alkaa miettiä syysvaatetusta viimestään ja testata mahtuuko edelliset päälle. Synttärikutsut tulee kalenteroida ja sumplia miten harrastusvalmennuksia pitää siirtää tai perua esim. noiden muiden menojen mukaan tai jos kokeita tulee liikaa. Olen kerran testannut kuinka lähelle lapse syntymäpäivät tulevat ennenkuin ottaa ne puheeksi - 2päivää enben kysyi minulta että eikö tänä vuonna järjestetä juhlia. Olisi edes muotoillut että "etkö järjestä"
Mulla alkaa kiehuttamaan siinä vaiheessa kun ilmoitan että lapsen hammaslääkäri on tiistaina klo 14. Hän ilmoittaa että voin viedä kun kerrot mihin. Kuinka monta sataa kertaa olen kertonut että se autolla ajelu ei ole se isoin juttu vaan se että muistaa seurata niitä hampaita, muistaa seurata milon on käyty viimeksi ja millon on kehotettu varaamaan uusi aika. Varamaan se aika sillon tai jo aiemmin jos huomaa jotain lapsen suussa, sitten sumplii että löytyy joku ajankohta jollon hammaslääkäriin ehtii viedä. Noita vastaavia seurattavia asioita ja muistettavia on aika pitkä lista...
Sama koskee lomasuunnittelua, juhlapäiviä mitä ikinä.
Meillä tämä johtaa eroon eikä sitä voi enää estää.
Minua syytetään ohjelmoijaksi. En ymmärrä mitä voin tehdä muuta kuin joko hoitaa itse kaiken 100 prosenttisesti tai pyytää toista hoitamaan asioita. Asioita on kahden kilpaharrastavan lapsen kanssa todella paljon sumplittavana ja hoidettavana joten kyllä sitä ohjelmointia tulee joka ikinen päivä. Eihän sitä tulisi jos toinen ottaisi vastuuta.
Tunnen että mies on pettänyt minut niin pahasti ettei tästä ole paluuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi pidät tuollaista? Kai sillä on testosteronivaje. Sinä teet ja vikiset jossain foorumilla. Olet orja, mutta ajattele nyt vaikka sitten olevasi se päällikkö.
Vierailija kirjoitti:
En nyt morkkaa ketään enkä todellakaan halua lietsoa eripuraa. Te jotka sanotte miehenne käytöksen muuttuneen, huomaatteko tässä yhteisen tekijän? Lapset nousivat prioriteettilistassa teillä ykköseksi ja mies putosi kakkoseksi.
No kun lapset vaan ovat elämänsä alkutaipaleella avuttomampia kuin aikuiset. Minkäs teet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikään ei ole minusta ollut ahdistavampaa tai enemmän vituttavaa kuin se, että sulla on pieni lapsi tai vauva, joka vaatii aivan hirveästi ja jonka hoitaminen on toki ihanaa, mutta myös uuvuttavaa ja sen lisäksi sulla on myös mies joka kehtaa marista siitä, että häntä ei huomioida.
Pelkästään vauvan imettämiseen voi mennä vuorokaudessa 8h työpäivän verran aikaa. Se yksinään voi olla päivätyön verran. Sen lisäksi tulee ainakin vaipanvaihdot, kylvettämiset, lisääntynyt pyykinpesu ja jos vauva on itkuista sorttia, niin kanniskelut ja sylissä keinuttelut. Eli vauva lisää perheen työn määrää hyvinkin sen 8-12h/vrk. Jos mies ei ota tästä itselleen riittävää osaa, niin kyllä se vetää naiselta takin täysin tyhjäksi ja aivan turha valittaa että on jäänyt kakkoseksi.
Kyllä ne rännit helposti menee tukkoon puustosta niin, että joutuu useampaan kertaan availemaan. Mutta nyt ei puhuta mistään 10-20 puusta, vaan 100-200:sta. Mutta ei sitä tehdä todellakaan joka päivä, vaan kevät-syksy-akselilla silloin tällöin. Ei ole verrattavissa mihinkään jokapäiväiseen ruuanlaittoon tai tiskien tiskaamiseen tai kodin järjestyksen ylläpitämiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi pidät tuollaista? Kai sillä on testosteronivaje. Sinä teet ja vikiset jossain foorumilla. Olet orja, mutta ajattele nyt vaikka sitten olevasi se päällikkö.
Sori ohis, mut ihmettelen aina näitä jotka arvottaa toisten purkaukset vikinäksi tai uhriutumiseksi foorumilla/palstalla. Tuletteko itse tänne vain vikisemään toisten vikinöistä? Jos muiden murheet ei kiinnosta, olisko jotain kiinnostavampaa elämässä? Vai tarviiko oma ylemmyyden tunto muiden vikinöitä?
Vierailija kirjoitti:
Mikään ei ole minusta ollut ahdistavampaa tai enemmän vituttavaa kuin se, että sulla on pieni lapsi tai vauva, joka vaatii aivan hirveästi ja jonka hoitaminen on toki ihanaa, mutta myös uuvuttavaa ja sen lisäksi sulla on myös mies joka kehtaa marista siitä, että häntä ei huomioida.
Pelkästään vauvan imettämiseen voi mennä vuorokaudessa 8h työpäivän verran aikaa. Se yksinään voi olla päivätyön verran. Sen lisäksi tulee ainakin vaipanvaihdot, kylvettämiset, lisääntynyt pyykinpesu ja jos vauva on itkuista sorttia, niin kanniskelut ja sylissä keinuttelut. Eli vauva lisää perheen työn määrää hyvinkin sen 8-12h/vrk. Jos mies ei ota tästä itselleen riittävää osaa, niin kyllä se vetää naiselta takin täysin tyhjäksi ja aivan turha valittaa että on jäänyt kakkoseksi.
Nää valivalimiehet heittäytyvät vauvan rooliin. Ovat ehkä mustasukkaisia ja kilpailevat huomiosta. Sitten murjottavat, kun häviävät vauvalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt morkkaa ketään enkä todellakaan halua lietsoa eripuraa. Te jotka sanotte miehenne käytöksen muuttuneen, huomaatteko tässä yhteisen tekijän? Lapset nousivat prioriteettilistassa teillä ykköseksi ja mies putosi kakkoseksi.
Eikö se nyt oo ihan normaalia? Vauvat on avuttomia ja he ovat täysin aikuisen avusta riippuvaisia
Ja eikö se pitäisi olla sen miehenkin prio 1.
Vierailija kirjoitti:
AP.n teksti on kuin minun kynästä.
Meillä mies oli aktiivinen kun lapset oli taaperoita, piti jopa vuorotteluvapaata ja hoitovapaata molempien kanssa eli on oppinut ja opetellut hoitamaan pieniä lapsia ja saanut siihen tilaa täysin vapaasti toimia omalla tavallaan. On luonut molempiin lapsiin oman suhteen. Mutta ehkä jälkeenpäin ajatellen ei sillonkaan eikä koskaan oppinut tunnistamaan asioita mitä tulee hoitaa että asiat rullaa. Ts. kun D-vitamiini loppuu (tai ennen sitä) pitää ostaa uusi purkki.
Loppukesällä tulee alkaa miettiä syysvaatetusta viimestään ja testata mahtuuko edelliset päälle. Synttärikutsut tulee kalenteroida ja sumplia miten harrastusvalmennuksia pitää siirtää tai perua esim. noiden muiden menojen mukaan tai jos kokeita tulee liikaa. Olen kerran testannut kuinka lähelle lapse syntymäpäivät tulevat ennenkuin ottaa ne puheeksi - 2päivää enben kysyi minulta että eikö tänä vuonna järjestetä ju
Huh, olisin voinut kirjoittaa sanasta sanaan tämän kommentin.
Minulla on myös voimat ja kärsivällisyys loppu mieheni kanssa. Olen sinnitellyt liian pitkään perheen projektipäällikkönä, mutta olen myös se urakoitsija. Lasten ollessa pieniä mies teki kun pyysin, nyt ei enää sitäkään.
Ja ennen kuin joku besserwisser tulee selittämään miesten töistä ja palkoista, mä olen meillä koulutetumpi, tienaan enemmän ja olen pitempää päivää töissä.
Miten tämä onkaan päätynyt tähän pisteeseen, miten olen jaksanut tätä näin pitkään ja miksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Heh, aika pihalla on nykynaiset mitä miehet sielä ikkunan toisella puolella tekee. Vikistään vain omista pienistä askarista joita joutuu tekemään. "
Ja silti ne pienet askareet tahtovat olla monelle miehelle aivan ylivoimaisen suuria.
Kyllä jos on koko päivän duunissa ja sen jälkeen vielä riehuu pihatöissä niin kyllä se kieltämättä tuntuu ylivoimaiselta ruveta vielä toisen ihmisen töitä tekemään hänen puolestaan.
Jotenkin pahasti pielessä teillä nyt tuo pihatöiden tekeminen. Meillä isohko tontti, eikä pihatöitä riitä mitenkään päivittäin riehuttavaksi. Ei edes viikottain riehuttaviksi. Ei niitä oikeastaan edes tarvitse mitenkään ihmeellisemmin riehua.
Niin, koska kaikki tontit, varsinkin isot, ovat samanlaisia, eikös juu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikään ei ole minusta ollut ahdistavampaa tai enemmän vituttavaa kuin se, että sulla on pieni lapsi tai vauva, joka vaatii aivan hirveästi ja jonka hoitaminen on toki ihanaa, mutta myös uuvuttavaa ja sen lisäksi sulla on myös mies joka kehtaa marista siitä, että häntä ei huomioida.
Pelkästään vauvan imettämiseen voi mennä vuorokaudessa 8h työpäivän verran aikaa. Se yksinään voi olla päivätyön verran. Sen lisäksi tulee ainakin vaipanvaihdot, kylvettämiset, lisääntynyt pyykinpesu ja jos vauva on itkuista sorttia, niin kanniskelut ja sylissä keinuttelut. Eli vauva lisää perheen työn määrää hyvinkin sen 8-12h/vrk. Jos mies ei ota tästä itselleen riittävää osaa, niin kyllä se vetää naiselta takin täysin tyhjäksi ja aivan turha valittaa että on jäänyt kakkoseksi.
Nää valivalimiehet heittäytyvät vauvan rooliin. Ovat ehkä mustasukkaisia ja kilpailevat
Isäni on sanonut minulle itse suoraan että lapsi (minä) pilasin heidän suhteensa. Hän ei halunnut olla pikkulapsen kanssa saman katon alla eikä suostunut hoitamaan minua, joten työpäivät alkoivat venyä, alko maistua ja mukaan tuli pettäminen. Hänestä suhde oli pilalla, kun "palvelu ei enää pelannut ja häntä ei huomioitu" ja oikeutti tekonsa sillä ja on edelleen mielestään toiminut oikein. Äidilläni oli raskausmyrkytys, synnyin sektiolla keskosena, joten äidillä oli minusta paljon huolta ja toipumista myös hieman pieleen menneestä sektiosta, joka myötävaikutti myös siihen, että hänelle piti tehdä kohdunpoisto myöhemmin.
Isäni on myös hyvin aborttivastainen. En ole hänen kanssaan mitenkään hyvissä väleissä. Vanhempani erosivat äidin aloitteesta kun olin taapero. Äiti epäilikin, että isä oli mustasukkainen vauvasta ja näin olikin. Eli miettikääs miehet niitä lapsianne edes, mitä traumoja heille aiheutatte, jos ette puolisoistanne välitä, niin välittäkää edes lapsistanne. Kaikki eivät näköjään pysty edes siihen.
Vierailija kirjoitti:
No entä se ulkopuolinen maksettu apu? Siivooja ym
No ei se tässä tilanteessa oikein riitä, että mies ostaisi muutaman tunnin siivousta per viikko ja sillä mahdollisesti luistaisi muista kodin ja perheen huolehtimisen vastuista. Kun kotona, varsinkin lapsiperheillä, sitä tekemistä eli siivousta, ruoanlaittoa, huolehtimista asioista, pyykinpesua ja kaikkea on ihan joka päivä.
Ja ihan kuin omasta elämästä. Erona se että mies on aina ollut samanlainen.
Lapset aikuisia jo, ja edelleen sama meno. Passiivinen ja tosiaan epäilen ADDtä. Ollaan puhuttu ja vatvottu kymmeniä vuosia tästä samasta aiheesta. Nyt alkaa olemaan oma mitta täpötäysi.
Pelottaa ihan tulevaisuus, eläkeikään on muutama vuosi ja en pysty olemaan kohta edes samman katon alla kun niin pistää vihaksi flegmaattisuus.
Sisä - ja ulkorempat, mökin puuhat, ulkomaanmatkat, sosiaaliset suhteet, laskut, kilpailutukset, ravintolan valinnat, ruoan valinnat, joulu ja synttärilahjat...Ihan kaikki mitä normi perhe-elämään kuuluu olen hoitanut.
Onko mies vastuunpakoilija? Masentunut? Nepsy vai onko äitinsä ja nyt minä luonut tämän sohvalla viihtyvän aikuislapsen?
Alue: Aihe vapaa
Jatkan vielä. Itse siis osallistuin tosi paljon kotitöihin, näen tän vaan hyvänä juttuna. Mut isä ei varmaa koskaan tarttunu edes imuriin, mutta koki oikeudekseen käskytellä meitä lapsia siivoamaan vaikka mitä. Sisko tätä ei toki niellyt, aatteli et koska isäkään ei tee nii ei hänenkään tarvii. Oltiin äidin kanssa kahdestaan kaikesta vastuussa.
Sisko opetteli omilleenmuuttaessa 16-vuotiaana vessan siivouksen tiktokista ja verhojen vaihdoin hoitaa edelleen äiti siskon omaan kotiin.