Lue keskustelun säännöt.
Inhoan olla kodin projektipäällikkö
Mies on varsinkin lasten syntymän jälkeen muuttunut perässävedettäväksi. Ollaan jotenkin päädytty tilanteeseen, jossa minä huolehdin kaikesta ja jaan hommia miehelle. Jos en pyydä tekemään, mies ei oma-aloitteisesti tee mitään. Miestä ärsyttää komentelu, mutta en suostu vastaamaan kaikesta.
Joudun huolehtimaan kaikista lasten varustehankinnoista, huolehtimaan sopivat tavarat mukaan, kotityöt, laskujen maksun, auton huollot, ruokaostokset, lasten synttärit ja lista jatkuu. Tänä vuonna kotonamme ilmeni korjaustarpeita, ja kilpailutin, budjetoin ja suunnittelin remontit sekä hoidin pankkilainan. Miehen aloitteesta emme koskaan käy kahdestaan missään, minä joudun päättämään mitä tehdään ja hankkimaan lapsille hoitajan. Jouduin pyytämään veljeni avuksi ulkotöihin, koska mies ei saanut aikaiseksi. Olin kuluneen vuoden aikana yhden viikonlopun poissa kotoa ja koti oli kuin pommin jäljiltä kotiin palatessa.
Mies ei tunnu mitenkään arvostavan minun työpanostani. Hän kehtaa vielä valittaa, jos ostoksilla menee liian kauan. Samainen mies pyörittää töissä isoja projekteja ja oli oikein aktiivinen ennen lapsia. Kotona ei suju. Ärsyttää, ihan kuin olisi yksi lapsi lisää.
Kommentit (813)
Kun mies edes tajuaisi miten onnekas on ja muistaisi myös hemmotella sinua. Naiset haluaa kunnon miehen eikä mitään perässä vedettävää miesvauvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet varmaan keskustellut asiasta, ja mikään ei muutu. Tyydy kohtaloosi, niinkuin tuhannet naiset ennen sinua. Tee vaan ne asiat jotka on pakollisia. Jätä siivous ja puunaus. Siihen mies vois ostaa palvelua.
On paljon helpompaa kun ei odota mitään.
Ainakin sulla on päätäntä valta kodin asioista.
Miksi pitäisi tyytyä siihen että ei ole onnellinen parisuhteessa?
Otin eron ja sitten sain yksin päättää kaikesta ja yksin tehdä kaiken ja maksaa kaiken, mutta eipä tarvinnut miestä katsella inisemässä tissiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju kertoo kyllä karua kieltä siitä, miksi tutkimusten mukaan parisuhteessa elävät miehet ovat onnellisempia ja elävät pidempään mitä sinkkuna.
Sama ei kuitenkaan päde naisiin. Naiset ovat onnellisempia ja elävät pidempään sinkkuna.
Miksi naiset sitten hakeutuu ja jatkaa parisuhteessa jos eivät ole suhteeseen tyytyväisiä vaan olisivat tyytyväisempiä sinkkuina?
Niin. Naiset hakeutuu, naiset valitsee väärin, naiset tekevät liikaa tai liian vähän, naiset valittaa, naiset sitä ja naiset tätä. Siitäs saavat, senkin naiset. Ei puhettakaan, että miehet kantaisivat vastuuta. Tietäisivät oikeasti mitä omassa perheessä tapahtuu ja mitä sen kunkin jäsenen arki sisältää.
Tämä on kyllä ihan varteenotettava selitys siihen miksi sinkkuina elävät naiset ovat keskimäärin onnellisempia. He eivät voi vierittää vastuuta onnellusuudestaan muille. He ottavat itse vastuun onnellisuudestaan. Jos he ovat sattueet valitsemaan joskus kumppanin joka ei lisää onnellisuutta He eivät suhdetta jatka. Sen sijaan että he jatkaisi valittamista siitä että mies ei tee sitä tai tätä tai tuota he tekevät asioita jotka tekevät heidät itsensä onnelliseksi. Parisuhteessa taas on hyvin helppo vierittää vastuu onnelliduudesta jollekin toiselle eli silli kumppanille.
Sitähän mies itsekin kysyy, kun yritän ottaa pienimmänkään ongelman puheeksi. "Miksi sitten olet minun kanssa." Jokseenkin keskenkasvuista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sitähän mies itsekin kysyy, kun yritän ottaa pienimmänkään ongelman puheeksi. "Miksi sitten olet minun kanssa." Jokseenkin keskenkasvuista.
Eikai miehen sitä pidä kysyä Kyllähän sen pitäisi ihan jokaisen itse kysyä itseltään miksi minä ole parisuhteessa juuri tuon ihmisen kanssa.
No kyllä minä todella vieritän vastuuta myös puolisolleni. Ihan kuten harrastuksessa vieritän vastuuta onnistumisestamme myös joukkuekavereilleni, tai työpaikalla työkavereilleni. Se on totta, että todella epäonnistuneet tiputetaan porukasta pois, mutta kyllä siihenkin hyvin vankat perusteet tarvitaan. Ensin tietenkin neuvotaan, opastetaan, neuvotellaan, tuetaan, autetaan jne. Ja kun kyseessä on rakas ihminen, näitä tietenkin tehdään huomattavasti pidempään kuin jälkimmäisissä tilanteissa.
Totta hitossa pitää osata lähteä, jos elämä aivan perseestä on, varsinkin jos se on sitä lapsille. Mutta ei se myötä- ja vastamäessä ainakaan minulle tarkoittanut, että lyön hanskat tiskiin heti kun minulla ei ole kivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No kyllä minä todella vieritän vastuuta myös puolisolleni. Ihan kuten harrastuksessa vieritän vastuuta onnistumisestamme myös joukkuekavereilleni, tai työpaikalla työkavereilleni. Se on totta, että todella epäonnistuneet tiputetaan porukasta pois, mutta kyllä siihenkin hyvin vankat perusteet tarvitaan. Ensin tietenkin neuvotaan, opastetaan, neuvotellaan, tuetaan, autetaan jne. Ja kun kyseessä on rakas ihminen, näitä tietenkin tehdään huomattavasti pidempään kuin jälkimmäisissä tilanteissa.
Totta hitossa pitää osata lähteä, jos elämä aivan perseestä on, varsinkin jos se on sitä lapsille. Mutta ei se myötä- ja vastamäessä ainakaan minulle tarkoittanut, että lyön hanskat tiskiin heti kun minulla ei ole kivaa.
Jos et ole tyytyväinen harrastukseesi jatkat sitä syystä että?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitähän mies itsekin kysyy, kun yritän ottaa pienimmänkään ongelman puheeksi. "Miksi sitten olet minun kanssa." Jokseenkin keskenkasvuista.
Eikai miehen sitä pidä kysyä Kyllähän sen pitäisi ihan jokaisen itse kysyä itseltään miksi minä ole parisuhteessa juuri tuon ihmisen kanssa.
Tuo on muuten ihan kuin yksi ystäväni. Jos kukaan on valittanut hänelle mitään puolisostaan, hän kertoo asian eteenpäin niin, että "ei niilläkään kovin hyvin mene". Eihän se nyt tarkoita, ettei menisi hyvin jos joku ärsyttää ja on tarve päästellä höyryjä. Päinvastoin, ystävän kanssa vietetyn tuuletushetken jälkeen menee todennäköisesti entistäkin paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä minä todella vieritän vastuuta myös puolisolleni. Ihan kuten harrastuksessa vieritän vastuuta onnistumisestamme myös joukkuekavereilleni, tai työpaikalla työkavereilleni. Se on totta, että todella epäonnistuneet tiputetaan porukasta pois, mutta kyllä siihenkin hyvin vankat perusteet tarvitaan. Ensin tietenkin neuvotaan, opastetaan, neuvotellaan, tuetaan, autetaan jne. Ja kun kyseessä on rakas ihminen, näitä tietenkin tehdään huomattavasti pidempään kuin jälkimmäisissä tilanteissa.
Totta hitossa pitää osata lähteä, jos elämä aivan perseestä on, varsinkin jos se on sitä lapsille. Mutta ei se myötä- ja vastamäessä ainakaan minulle tarkoittanut, että lyön hanskat tiskiin heti kun minulla ei ole kivaa.
Jos et ole tyytyväinen harrastukseesi jatkat sitä syystä että?
Hahaa. Hetken jo mietin, että kysytkö oikeasti tosissasi. En mene lankaan, mutta aika hyvä!
Kuinka monta "ihan välttämätöntä" projektia eli työtä olet tällä viikolla kasannut itsesi ja läheistesi vaivaksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä minä todella vieritän vastuuta myös puolisolleni. Ihan kuten harrastuksessa vieritän vastuuta onnistumisestamme myös joukkuekavereilleni, tai työpaikalla työkavereilleni. Se on totta, että todella epäonnistuneet tiputetaan porukasta pois, mutta kyllä siihenkin hyvin vankat perusteet tarvitaan. Ensin tietenkin neuvotaan, opastetaan, neuvotellaan, tuetaan, autetaan jne. Ja kun kyseessä on rakas ihminen, näitä tietenkin tehdään huomattavasti pidempään kuin jälkimmäisissä tilanteissa.
Totta hitossa pitää osata lähteä, jos elämä aivan perseestä on, varsinkin jos se on sitä lapsille. Mutta ei se myötä- ja vastamäessä ainakaan minulle tarkoittanut, että lyön hanskat tiskiin heti kun minulla ei ole kivaa.
Jos et ole tyytyväinen harrastukseesi jatkat sitä syystä että?
Hahaa. Hetken j
Lankaan? Et sinä minulle ole tilivelvollinen siitä että jatkat harrastusta tai parisuhdetta joka ei lisää sinun tyytyväisyyttäsi tai onnellusuuttasi. Jos et halua pohtia asiaa niin ei sinun harrastuksesi sen paremmin kuin parisuhteesikaan ole minun vastuullani.
Hyväksy sitten asia että kaikki asiat ei mene niin kuin sinä haluat ja vaadit. Jokainen vaatimus ja jokainen haluaminen tekee sinusta vain päällikön kun et hyväksy kuin oman halusi ja omat vaatimuksesi.
Diktaattorin ja moukan sinusta tekee sen että vaadit muita toteuttamaan pelkästään sinun tahtoa etkä todellakaan kiinnostu muiden haluista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittaja: ymmärrän ärsytyksesi. Meillä on vähän sama homma. Suosittelen Parempi avioliiton kautta tukiparia. Se on ilmainen kanssakulkija, jolta voi saada hyviä, uusia näkökulmia parisuhteeseen, vinkkejä ja keskustelukaveria.
Voi myös olla, että organisointi on sinun vahvuus, mutta miehesi ei. Meillä on niin. Minua on auttanut toisenlainen ajattelun näkökulma: Koko perhe hyötyy siitä kun minä organisoin ja saan asiat tapahtumaan. Mies ei kykenisi siihen. Hän tarvii välttämättä minun apua. Miehellä on sitten omat vahvuudet, joita hän käyttää kun itse en niitä osaa tai saa hoidettua. Tarvin häntä niihin.
Molemmilla omat vahvuudet, jota pääsee käyttämään ja molemmat tarvii toista. Yhdessä ollaan sitten vahvempia ja yksi yksikkö. Kuvainnollisesti erillään oltaisiin kuin kaksi 50 senttistä. Nyt ollaan kuin 1 euron kolikko. :)
Mun miehellä on varmaan ADHD ja ehkä autismin piirteitäkin, mutta ei diagnoosia. Hyviä aikeita on, mutta 60% asioista pääsee toteutukseen ja näistä 80% jää kesken.
Hän ei edes huomaa, että on siivonnut tiskipöydästä vain puolet, vaan kuvittelee olevansa valmis jos aivot saa kesken kaiken impulssisignaalin jostain toisesta jutusta. Tai saattaa kyllä upottaa päivätolkulla huomiotaan esim. uuden teltan hankkimiseen, mutta minähän se vaellusreitit ja varustautumiset hoidan, yleensä myös sumplin loma-ajankohdat ja varaan koiravahdin jne.
Erityisen vaikeaa on just suunnittelu ja viestintä. Olen 15 vuotta taistellut etten sovi asioista suoraan miehen äidin ja sisarusten kanssa. Alkuun meinasivat aina soitella mulle, kun mies ei vastannut viesteihin tai saanut aikaiseksi. Tajusivat kun sanoin tarvitsevani ainakin toiveen tasa-arvosta, etten voi suostua siihen että sovin aina anopin kanssa asiat miehen selän takana. Ei se mies muuten koskaan ala opetella toisenlaista tekemisen tapaa.
Mutta kyllä nyt yhä korpeaa, jos vaikka törmään luokkakaverin äitiin, joka harmittelee kun meidän poika ei päässytkään sinne heidän lapsensa synttäreille. Sanon sitten mahdollisimman neutraalisti, että mieheltäni taisi mennä ohi koko tilaisuus, minä en ollut tuona viikonloppuna kotona. Yleensä muut naiset tajuaa ekasta ja kysyy, että laitetaanko viestiä ensi kerralla suoraan sulle. Kukaan ei halua että lapset kärsii tupeksijavanhemmista.
Pari kertaa vuodessa olen eroamassa tän projektipäällikköjutun vuoksi, mutta kai joku sääli ja toive paremmasta estää. Rakastan miestäni, vaikken näitä rooleja.
Vierailija kirjoitti:
Mun miehellä on varmaan ADHD ja ehkä autismin piirteitäkin, mutta ei diagnoosia. Hyviä aikeita on, mutta 60% asioista pääsee toteutukseen ja näistä 80% jää kesken.
Hän ei edes huomaa, että on siivonnut tiskipöydästä vain puolet, vaan kuvittelee olevansa valmis jos aivot saa kesken kaiken impulssisignaalin jostain toisesta jutusta. Tai saattaa kyllä upottaa päivätolkulla huomiotaan esim. uuden teltan hankkimiseen, mutta minähän se vaellusreitit ja varustautumiset hoidan, yleensä myös sumplin loma-ajankohdat ja varaan koiravahdin jne.
Erityisen vaikeaa on just suunnittelu ja viestintä. Olen 15 vuotta taistellut etten sovi asioista suoraan miehen äidin ja sisarusten kanssa. Alkuun meinasivat aina soitella mulle, kun mies ei vastannut viesteihin tai saanut aikaiseksi. Tajusivat kun sanoin tarvitsevani ainakin toiveen tasa-arvosta, etten voi suostua siihen että sovin aina anopin kanssa asiat miehen selän takana. Ei se mies muuten koskaan ala
Tälle ukolle diagnoosi ja lääkitys, niin koko perhe pääsee vähemmällä.
Ps. Adhd on voimakkaasti periytyvää että varmaan lapsilla sitten kanssa..
nimim. 4-kymppisenä diagnosoitu adhd vanhempi
Olen 15 vuotta taistellut etten sovi asioista suoraan miehen äidin ja sisarusten kanssa. Alkuun meinasivat aina soitella mulle, kun mies ei vastannut viesteihin tai saanut aikaiseksi.
Olen myös saanut kiukkuista palautetta, kun mies on luvannut jotakin, mutta ei näy eikä kuulu, eikä saa kiinni. Alkuun selittelinkin asioita miehen puolesta ja huolehdin, että hän ottaa yhteyttä ja luvattu hoidetaan loppuun. Jossain vaiheessa luovutin ja aloin vastata kuin aspahenkilö, että kiitos tiedosta, välitän terveiset. Muuten en asiaan puutu enkä ota vastuuta. En edes ojenna puhelinta, vaikka mies olisi samassa huoneessa. Inhottavampaa se on tietysti, jos asiaan liittyy jotenkin lapset. Heidän hyväkseen tulee välillä joustettua.
Ihan rehellisesti, ootko ajatellut laitta miehesi ulkoruokintaan? Minä ainakin eroaisin viimeistään tuossa vaiheessa
Kiitos neuvoista, tulostin nyt eropaperit ja aloin etsiä asuntoa minulle ja lapsille. Ihanaa joulunaikaa kaikille!
Siis miehen pitäisi kantaa vastuu sinun onnellisuudesta ja sinun valinnoistasi? Miksi et pysty kantamaan niistä vastuuta itse?