Miksi mennä kihloihin, jos ek aio mennä naimisiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa, no meille se oli vain symbolinen merkki sitoutumisesta. Ja oltiin silloin jo liki kolmekymppsiä, koulutettuja, työssäkäyviä... Olisihan sitä tietysti voinut olla omaperäisempiä ja ottaa vaikka naparenkaat, mutta kai oltiin liian tylsiä sellaiseen.

Eipä ole ikinä tullut mieleen, että jollekin tämä aiheuttaa näin hirveää päänsärkyä. Ihan naurattaa, että joku Täti-Nuttura olisi 25 vuotta meidänkin sormia kytännyt, että ei vieläkään vihkisormusta! Lapset ja kaikki tehtynä ja vieläkin ne vaan rikkoo lakia teinikihloissa! 😅

Älä lässytä. Lapset on tehty jo ja emme ole nuoria.

Jaa, mitä? Menikö kommentti väärään viestiin? 

Olemme kihloissa ja ei mennä naimisiin.

Ette ole. Olette vaan ostaneet sulle kivan helyn. 

Vierailija kirjoitti:

Pariskuntahan sen suhteensa laadun itse päättää. Ei av-mamma.

Näin se on. Pariskunta itse päättää.

Vierailija kirjoitti:

Mutta miksi kommentoit mun viestiin noin? 😄 Voisitko lukea viestini uudestaan, niin ehkä huomaat, että kommenttisi ei oikein sovi siihen.

Siis minähän kerron viestissäni, että meillä on myös lapset, ollaan kihloissa (25v) ja ei olla menossa naimisiin. 

Sori, niinpäs onkin. 😁

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pariskuntahan sen suhteensa laadun itse päättää. Ei av-mamma.

Näin se on. Pariskunta itse päättää.

Voiko pariskunta siis päättää olevansa naimisissa ostamalla kakun ja pitämällä kekkerit? 

Vierailija kirjoitti:

Onpa vanhanaikaista porukkaa täällä. Aika muuttuu ja asiat muuttuu. Tulkaa pois 60-luvulta.

Jos kihlauksella sanana on virallinen ja vakiintunut merkitys, niin eikä tälle muulle sitoutumiselle ja yhdessäolon lupaamiselle tai näyttäämiselle voisi keksiä ihan oman sanan? Vähän niin kuin meillä on käsitteet avopuoliso ja poikaystävä, sen sijaan että olisimme alkaneet väittää kaikkia tällaisia vakiintuneempia aviopuolisoiksi. Olisihan se hölmöä jos ihmiset alkaisivat esitellä poikakavereitaan aviomiehinä tai toisella paikkakunnalla asuvia seurustelukumppaneitaan avopuolisoina, koska ne käsitteet tarkoittaa ihan muuta, ja tämä aiheuttaa tarpeetonta hämmennystä. Kielen idea on se, että meillä kaikilla on semiyhteinen käsitys siitä mitä tarkoittaa "vihreä" tai "omena", ja jos niitä alkaa käyttää ihan omalla tavallaan niin voi kohdata kyseenalaistamista.

Se EI tee näistä epäkihlauksista yhtään vähemmän tärkeitä tai arvokkaita, ja juuri siksi se sopimus vakiintuneesta/pysyvästä yhdessäolosta ilman avioliittoaietta ansaitsisi ihan oman sanan, eikä jotain varjomatkimista siitä mitä muinoin pidettiin ainoana oikeana parisuhteen muotona. 

Kihlaus ja avoliitto riittää kun ollaan n. 60v. Nykyään voi tehdä mitä halutaan.

Kihlaus on muinainen tapa, joka juontaa juurensa Raamatun ajoilta, jolloin vanhemmat tai huoltajat järjestivät avioliitot. Keskiajalla järjestettyjä kihlajaisia käytettiin kuninkaallisten dynastioiden vahvistamiseksi, diplomaattisten liittoutumien solmimiseksi sekä omaisuuden kartuttamiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pikemminkin tuntuu, että kommentoijat luulevat kihlauksen oleva lupaus naimisiinmenosta, mutta unohtavat tai eivät edes tunne kihlauksen historiaa: perinteisesti kihlaus on ollut vain ja ainostaan koeaika, jolloin on tutkailtu, että onko toinen sopiva. Ennen muinoin kun ei ole seukattu eikä ole ollut hyväksyttyä vain tapailla potentiaalisia kumppaneita. On ollut pakko mennä kihloihin, jos on halunnut viettää aikaa yhdessä ja tutustua toiseen. Kihlauksen on voinut purkaa ilman enempiä selityksiä, kihlauksella ei ole ollut määräaikaa, jonka rajoissa olisi ollut pakko mennä naimisiin, eikä kihlaus ole ollut minkäänmoinen lupaus naimisiinmenosta.

Suomen lain mukaan kihlaus on sopimus naimisiinmenosta. Kyllä se minusta jonkinmoinen lupaus on, vaikka ei tietenkään juridisesti sitova.

Näytä se lainkohta Suomen lais

Avioliittolaki

Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

I OSA (16.4.1987/411)

AVIOLIITON SOLMIMINEN JA PURKAMINEN

1 luku (16.4.1987/411)

Yleisiä säännöksiä

1 (16.4.1987/411)

Kaksi henkilöä, jotka ovat sopineet menevänsä avioliittoon keskenään, ovat kihlautuneet. (20.2.2015/156)

Avioliitto solmitaan vihkimisellä.

Tullut voimaan tässä muodossa 2017. On voimassa edelleen. 

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1929/19290234

Vierailija kirjoitti:

Miksi mennä kihloihin, kun voi mennä suoraan naimisiin (kuten me tehtiin)?

Mites tämä onnistuu ilman erillistä suunnitelmaa tai sopimusta = kihloja?

Vierailija kirjoitti:

No kertokaas nyt vähän tarkemmin, että miten kihloihin mennään silleen, ettei avioliitosta ole pienintä aikomustakaan? Siis käytännössä miten se tapahtui omalla kohdallanne? Minun on tosi vaikea kuvitella tilannetta. Mitä on tehty tai puhuttu?

meillä kihlaus meni näin: mies polvistui ja kysyi minulta, tuletko vaimokseni, minä sanoin kyllä. Ja näin olimme kihloissa. Vaimo tarkoittaa naispuolista aviopuolisoa. Eli jo itse kysymyksen asettelussa oli aie nimenomaan avioliitosta. Aloimme kihlaukseen jälkeen suunnittelemaan häitä, kihlauksemme kesti vuoden ja päättyi avioliiton solmimiseen.

No jaa-a... Oisko ollu joku kaunis päivä, kun mies siinä tuumi, että pitäiskö meidän mennä kihloihin... Minä siihen, että käyhän se, mutta mitään häitä ja prinsessapäivää en halua. Että joskus voidaan ajatella maistraattia, mutta ei mitään juhlia.Se sopi myös miehelle. 

Kihlautuminen oli oikein kaunis tilaisuus ihan meidän kahden kesken ja meidän näköisesti, enkä sitä tähänkään kerro. 

Näin vuosikymmeniä myöhemmin on todettu, ettei tarvita vieläkään kenenkään aamenia, todistuksia ja allekirjoituksia sille, että on päätetty elää yhdessä. 

Menin kihloihin aikanaan niin että mies kysyi "mennäänkö kihloihin?" sormusta ojentaen. Oltiin sitten kihloissa melkein vuosikymmen kunnes hän toivoi naimisiin menoa. Häät pidettiin ja jälkikäteen keskusteltua toi esille että kihlaus oli merkki hänelle että on sitoutunut olemaan kanssani ja halukas osoittamaan sen myös sormuksella mutta kynnys naimisiin menoon ollut vaikeampi koska hänen suvussaan ei juurikaan väki ole häitä pitänyt ja on eroperheen lapsi. Oli halukas menemään mahdollisesti tulevaisuudessa naimisiin mutta ei vielä kihlauksen aikaan ihan taloudellisistakin syistä. Naimisiin mennessä koki asioiden olevan kuten ennenkin mutta käytännön asioiden olevan parempia kun perhe perustettu ja vihkimisen jälkeen yhteinen sukunimi. Luultavasti olisimme aiemmin jo naimisiin menneen jos olisin asiaa tuonut isosti esille ja painostanut. Arki ollut tasaisen mukavaa ja pitkän kihlavaiheen ja yhdessä asumisen ja elämisen myötä tiedettiin tasan tarkkaan ettei naimisiin mennessä mitään ylläriä edessä kun tunnemme toisemme läpikotaisin ja rakastamme toisiamme sellaisina kuin olemme. Nyt yhteistä taivalta takana puolet elämästäni

Me  ollaan epäkihloissa. Ei mennä naimisiin. Halutaan pitää omat kodit ja omaisuudet erossa parisuhteesta. Säästytään turhalta paperinpyöritykseltä. Ollaan silleen jo semivanhojakin.

Tuttavissa on monia vuosikausia kihloissa olleita. Heillä vaan on se naimisiinmeno jäänyt. Olen kyllä muistutellut noista testamenteista yms., kun on yhteisiä lapsiakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa vanhanaikaista porukkaa täällä. Aika muuttuu ja asiat muuttuu. Tulkaa pois 60-luvulta.

Jos kihlauksella sanana on virallinen ja vakiintunut merkitys, niin eikä tälle muulle sitoutumiselle ja yhdessäolon lupaamiselle tai näyttäämiselle voisi keksiä ihan oman sanan? Vähän niin kuin meillä on käsitteet avopuoliso ja poikaystävä, sen sijaan että olisimme alkaneet väittää kaikkia tällaisia vakiintuneempia aviopuolisoiksi. Olisihan se hölmöä jos ihmiset alkaisivat esitellä poikakavereitaan aviomiehinä tai toisella paikkakunnalla asuvia seurustelukumppaneitaan avopuolisoina, koska ne käsitteet tarkoittaa ihan muuta, ja tämä aiheuttaa tarpeetonta hämmennystä. Kielen idea on se, että meillä kaikilla on semiyhteinen käsitys siitä mitä tarkoittaa "vihreä" tai "omena", ja jos niitä alkaa käyttää ihan omalla tavallaan niin voi kohdata kyseenalaistamista.

Se EI tee

No joo, ymmärrän pointtisi, mutta onko tämä nyt oikeasti sellainen asia, joka vaatii oman sanansa niille, joilla (ehkä) ei ole avioliittoaikomusta? Minkälaisia vakavia sekaannuksia kihla-sanan käyttö sun (ja muiden) mielestä aiheuttaa? Sehän on asia, joka on VAIN kahden henkilön välinen. Kehenkään ulkopuoliseen se ei millään tavalla vaikuta missään tilanteessa. Ei edes juridisesti (sitä varten on virallinen sana avoliitto). Turhanpäiväiset tuohtujat erikseen, mutta jos heillä on ylimääräistä energiaa tuohtua, niin se sallittakoon. 

Kihlaus määritellään Suomen laissa tilanteeksi, jossa pariskunta sopii menevänsä avioliittoon keskenään. Kihlauksella ei kuitenkaan ole nykyään juridisia seuraamuksia.

Kihlaus on tosiaan sopimus avioliitosta, oli sen kihlauksen kesto 2 minuuttia tai 20 vuotta. Typeräähän tuollainen sopimus on tehdä jos sitä ei toteuta. Tyhjä lupaus... Ei voi luottaa tuollaisiin ihmisiin.

"No joo, ymmärrän pointtisi, mutta onko tämä nyt oikeasti sellainen asia, joka vaatii oman sanansa niille, joilla (ehkä) ei ole avioliittoaikomusta? Minkälaisia vakavia sekaannuksia kihla-sanan käyttö sun (ja muiden) mielestä aiheuttaa? Sehän on asia, joka on VAIN kahden henkilön välinen. Kehenkään ulkopuoliseen se ei millään tavalla vaikuta missään tilanteessa. Ei edes juridisesti (sitä varten on virallinen sana avoliitto). Turhanpäiväiset tuohtujat erikseen, mutta jos heillä on ylimääräistä energiaa tuohtua, niin se sallittakoon."

Ottaen huomioon että tämä aihe on kuohuttanut nettipalstoja ja niiden keskustelujen mukaan aiheuttanut hämmennystä ainakin 20 vuotta niin voisihan sille ollakin kysyntää. Helpottaisi niitäkin jotka kokevat utelut hääsuunnitelmista kihlauksen jälkeen loukkaavina ja ärsyttävinä.

Jos minulle joku kertoisi menneensä kihloihin, onnittelisin ja nielaisisin kysymyksen hääsuunnitelmista. Mikä harmittaisi, koska toisaalta olisi kohteliasta osoittaa kiinnostusta, mutta jos nämä olikin niitä ei-aietta-kihlautujia niin sitten se olisi väärin reagoitu. Helpompaahan se olisi jos tiedettäisiin molemmat mistä ilmiöstä tai tilanteesta puhutaan, mutta ei se toki järisyttävän vakavaa ole.

Jos kihlaus olisi vain ja ainoastaan kahdenvälinen asia vaikka mitään informaatioarvoa muille, miksi siitä edes kerrottaisiin muille? Kun siitä kerrotaan, on loogista että vastaanottopää haluaisi tietää mistä tässä oikeastaan kerrotaan, vaikkei se omaa elämää keikauttaisikaan.

Kun me menimme kihloihin, emme sopineet naimisiin menosta. PISTE

Vierailija kirjoitti:

Pikemminkin tuntuu, että kommentoijat luulevat kihlauksen oleva lupaus naimisiinmenosta, mutta unohtavat tai eivät edes tunne kihlauksen historiaa: perinteisesti kihlaus on ollut vain ja ainostaan koeaika, jolloin on tutkailtu, että onko toinen sopiva. Ennen muinoin kun ei ole seukattu eikä ole ollut hyväksyttyä vain tapailla potentiaalisia kumppaneita. On ollut pakko mennä kihloihin, jos on halunnut viettää aikaa yhdessä ja tutustua toiseen. Kihlauksen on voinut purkaa ilman enempiä selityksiä, kihlauksella ei ole ollut määräaikaa, jonka rajoissa olisi ollut pakko mennä naimisiin, eikä kihlaus ole ollut minkäänmoinen lupaus naimisiinmenosta.

Et ole itse tainnut lukea historiaa. Kihlaus on ollut aiemmin vakava sitoumus tulevasta avioliitosta, jonka (kihlauksen) purkamisesta on voinut olla aineellisia seuraamuksia. Purkaminen on monilla eri vuosisadoilla ollut jopa häpeällistä ja skandaali. Varsinkin naispuoliselle henkilölle kihlauksen purkautuminen on voinut olla sellainen mainehaitta, ettei hän ole sen jälkeen enää päässyt "kunnon" naimisiin. Kihlauksen ei ole historiassa ollut seurustelua vaan vakava sitoumus, josta on tietyillä aikakausilla kirjoitettu tietyissä yhteiskuntaluokissa juridinen sopimus.

Onhan nykyään käytössä termi lupaussormus, minkä voi hankkia symboloimaan sitoutumista seurustelusuhteeseen. Olisihan se järkevämpää kuin puhua kihloissa olosta, kun ei kerran kihloissa ole. Epäkihlautuneillahan usein pointti on nimenomaan se sormus, mikä näkyy muille. Harvempi varmaan vain päättää keskenään, että ollaanpa kihloissa ilman aietta naimisiinmenosta, muttei hankita koskaan koruja tai muuta merkkiä aiheesta. Sen sijaan monikin oikeasti menee kihloihin hankkimatta sormuksia, sinä hetkenä kun sopii naimisiin menosta.

Ja kyllä tällä aiheella on merkitystä juuri siksi, että kihloissa olevalta voi hyvällä syyllä kysyä niitä hääsuunnitelmia. Määritelmä kun on ihan selvä. Aika hämmentävää on siinä vaiheessa saada vastaus, että ei ole tulossa, eikä ole vielä kosittukaan. Eh, aha. Päivämäärää ei tarvitse olla tietenkään, mutta varmasti jonkinlainen aikajana on ajatuksissa, kun kerran on luvattu naimisiin mennä.

Vierailija kirjoitti:

Hahaa, okei. No me olemme sitten nähtävästi kihlautuneet kirkkoherranvirastossa, jossa esteet tutkittiin heti samana päivänä kun olimme sopineet menevämme naimisiin.

Näinhän se on.