Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
ADHD-diagnoosista pohdintoja
14.11.2024 |
Olen jo pitkälti yli 50-vuotias ja ihan koko elämäni kärsinyt mielenterveydellisistä ongelmista. Oireinani on ollut ärtymys, ahdistus. kiivas luonne, levottomuus ja jatkuva tuskainen olo ja nopeasti vaihteleva mieliala. Olen käynyt ainakin 10 eri psykiatrilla, kokeillut valtavan määrän erilaisia masennus- ja ahdistuslääkkeitä ja kaikki tuloksetta. Osa sivuoireista on ollut hirveitä. On sekä masennus- että ahdistusdiagnoosit. Ei ole persoonallisuushäiriöitä eikä kaksisuuntaist mielialahäiriötä.
Viime kesänä istuessani taas tuskissani uuden psykiatrin vastaanotolla, hän haastattelun jälkeen kysyi että onko mulle koskaan tehty neuropsykologista testausta. No ei ole, enkä ole tällaista koskaan osannut edes epäillä. Kävin läpi kattavat testit ja haastattelut ja tulos oli päivänselvä, mulla on siis ADHD.
Sain tähän lääkityksen (27-45 mg Concerta tarpeen mukaan). Kun otin ensimmäisen pillerin niin vajaan tunnin päästä mun elämä muuttui täysin. Päässä vellonut selittämätön ja outo täysin selittämätön tuska, ahdistus ja sisäinen levottomuus katosi täysin, olo oli selkeä, ajattelin kirkkaasti, mieliala oli iloinen, masennus katosi ja kirjaimellisesti koko elämä kääntyi hetkessä päälaelleen.
Ensimmäiset kuukaudet oli mahtavia, mutta nyt kun asiaa on ehtinyt enemmän miettiä niin on mieleen hiipinyt myös katkeruutta. Koko elämän kestänyt päivittäinen tuska, kaikki ne ongelmat joita on tutkinut kymmenet asiantuntijat ja kukaan aiemmin ei tällaista tullut miettineeksi? Yhteensä lähes 10 vuotta erilaisia terapioita, osa kalliilla itse maksettuna, ja ei koskaan mitään tulosta tai syytä, ei oikeastaan edes keinoja lievittää oireita. Vaikeudet koulussa ja ihmissuhteissa ja pohjamutiin vajonnut itsetunto. Poissaoleva ja keskittymiskyvytön vanhempi. Ja kaikki mitä olisi tarvittu oli yksi vaivainen pilleri.
Tuntuu välillä että elämän parhaat vuodet vedettiin vessasta ja se harmittaa, vaikka pitäisi iloita siitä että edessä voi olla vaikka mitä ja nyt elämä hymyilee. Tiedostan että menneiden vatvominen on turhaa, mutta silti... Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia jakaa?
Kommentit (147)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen melko varma, että äidilläni on myös ADHD. Hän on pian 60v, ja koko elämä ollut levotonta. Kärsii myös ahdistuksesta, jota purkaa lapsiinsa. Harmi että on yrittänyt ratkaista ongelmiaan alkoholilla, nimittäin hän ei pääse tutkimuksiin niin kauan kun juo. Lisäksi meistä neljästä lapsesta kaksi on nepsyjä (en minä) ja ihan samanlaisia koheltajia kuin äiti. Onneksi mulla on neuronormaali isä, joka piti arjen kasassa.
Yksityisellä pääsee suoraan tutkimuksiin, maksaa toki sen pari tonnia, minkä tosin alkoholisti kaataa kurkusta alas aika nopeasti. On vähän nurinkurista että neuropsykologiset tutkimukset on alkoholisteilta suljettu pois kun alkoholismi on huomattavan yleistä ADHD-diagnoosin saaneilla.
Alkoholi tuhoaa aivoja ja alkoholin aiheuttamat tuh
Osa on aloittanut juomisen jo 12-vuotiaana. Ala-asteella ei ole ollut mitään ongelmia. Siksi aikuisten diagnooseissa pitää aina ottaa huomioon myös muut vaihtoehdot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pelkkä ADHD-diagnoosi ei ole tae siitä, että potilas kokisi stimulanttien pelastaneen elämänsä. Amfetamiinia käytettiin vuosikymmeniä sitten mm. masennuksen hoidossa ja syynä on se, että sillä on yleisiä vaikutuksia ihmisen vireyteen ja keskittymiskykyyn. On olemassa myös ADHD-lääkkeitä, jotka eivät vaikuta suoraan dopaminenergisen järjestelmän kautta ja niitä määrätään erityisesti päihdeongelmaisille ADHD-diagnoosin saaneille, koska jostain syystä monien stimulanttien väärinkäyttöpotentiaali katsotaan suureksi, vaikka kyseessä olisi hypoteettisesti ADHD-potilas, jonka aivojen toiminnan jotkut lääkärit ja potilaat kuvittelevat eroavan totaalisesti muiden nisäkkäiden aivojen toiminnasta. ADHD potilaat saavat kumman syystä amfetamiinista aivan samat kiksit kuin muutkin ihmiset, yksilöllisiä eroja toki on.
Potilaana kun etsii syytä omille ongelmillleen, niin oma analyyttinen ajattelu helposti hämärtyy. Esimerkiksi se, että jos
"Häiriön synnynnäisyyttä tai biologista pohjaa ei voi myöskään todentaa tunteella tai kokemuksella, että lääke on tuntuu auttavan. Kaikkii hoitoihin liittyy paitsi uskomusvaikutus, joka liittyy siihen mm. miten ihminen kehystää ongelmiaan diagnoosin kautta. "
Lasten kohdalla se vaikutus näkyy ulkopuolelle ihan selvästi.
Lapsi itse ei osaa esittää "lumevaikutusta" kun hän ei edes tiedä mikä lääke kyseessä tai ymmärrä, mitä sen pitäisi tehdä.
Eikä lapsi välttämättä edes huomaa muutosta omassa käytöksessään -mutta ulkopuolinen huomaa.
Ilman lääkettä lapsi nousee luokassa kävelemään kymmeniä kertoja, keikkuu tuolillaan, keskeyttää opettajan useasti, huutelee, kommentoi, saattaa häipyä luokasta välillä, ei ota kirjoja esille. Sitten lääkkeen kanssa: kas kummaa, istuu koko oppitunnin paikallaan, viittaa ja odottaa vuoroa, ja tekee tehtäviä, jopa käsialakin on siisti ja tasainen. Eli lääkkeen vaikutus on monella tapaa aikuisen nähtävissä. Mutta nuori lapsi itse ei tiedosta sitä.
Eli puheet lumevaikutuksesta on pelkkää paskaa, anteeksi nyt vain. Adhd-lääkkeiden alaikäraja on muistaakseni 6 tai 7 vuotta, ja sen ikäiset ei osaa käytöstään feikata. Ei etenkään kokonaista koulupäivää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen melko varma, että äidilläni on myös ADHD. Hän on pian 60v, ja koko elämä ollut levotonta. Kärsii myös ahdistuksesta, jota purkaa lapsiinsa. Harmi että on yrittänyt ratkaista ongelmiaan alkoholilla, nimittäin hän ei pääse tutkimuksiin niin kauan kun juo. Lisäksi meistä neljästä lapsesta kaksi on nepsyjä (en minä) ja ihan samanlaisia koheltajia kuin äiti. Onneksi mulla on neuronormaali isä, joka piti arjen kasassa.
Yksityisellä pääsee suoraan tutkimuksiin, maksaa toki sen pari tonnia, minkä tosin alkoholisti kaataa kurkusta alas aika nopeasti. On vähän nurinkurista että neuropsykologiset tutkimukset on alkoholisteilta suljettu pois kun alkoholismi on huomattavan yleistä ADHD-diagnoosin saaneilla.
Osa on aloittanut juomisen jo 12-vuotiaana. Ala-asteella ei ole ollut mitään ongelmia. Siksi aikuisten diagnooseissa pitää aina ottaa huomioon myös muut vaihtoehdot.
No tietäähän ne ihmiset silloin itse, ettei niillä ole lapsena ollut ADHD-oireita, eivätkä siis epäile sitten itsellään ADHDta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffebulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mt ongelmien ja neurojuttujen diagnisointi on vaikeaa, etenkin jos kumpiakin jollon oireet menee ristiin. Virhediagnoosejakin tulee
Tämä. Adhd-lääke voi poistaa esim. närästysoireet jotka potilaat voivat tulkita ahdistukseksi.
KUKAAN ei tulkitse närästystä ahdistukseksi! Tuo on aivan päätön ajatus. Terkuin Th pitkällä kokemuksella.
Kyllä mä olen tavallaan nuorempana kun ahdistuneisuushäiriöstä kärsin, tulkinnut. Se oli sellainen tavallinen tunne, joka aiheutti paniikkireaktion: "nyt on kropassa jotain vialla, kuolenko tähän, onko sydänkohtaus" ja siitä alkoi ahdistuksen kiihtyminen kohti täysimittaista paniikkikohtausta.
Mutta sullah
Olen eri henkilö, mutta mulla oli monta vuotta sitten sellaista, että heräilin kesken unien kovaan ahdistukseen. Oli kuin hengitys ei olisi kulkenut ja olisin jossain rajatilassa. Kunnes jostain sain vinkin kokeilla närästyslääkettä, ja se lopetti ne kohtaukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen melko varma, että äidilläni on myös ADHD. Hän on pian 60v, ja koko elämä ollut levotonta. Kärsii myös ahdistuksesta, jota purkaa lapsiinsa. Harmi että on yrittänyt ratkaista ongelmiaan alkoholilla, nimittäin hän ei pääse tutkimuksiin niin kauan kun juo. Lisäksi meistä neljästä lapsesta kaksi on nepsyjä (en minä) ja ihan samanlaisia koheltajia kuin äiti. Onneksi mulla on neuronormaali isä, joka piti arjen kasassa.
Yksityisellä pääsee suoraan tutkimuksiin, maksaa toki sen pari tonnia, minkä tosin alkoholisti kaataa kurkusta alas aika nopeasti. On vähän nurinkurista että neuropsykologiset tutkimukset on alkoholisteilta suljettu pois kun alkoholismi on huomattavan yleistä
No tietäähän ne ihmiset silloin itse, ettei niillä ole lapsena ollut ADHD-oireita, eivätkä siis epäile sitten itsellään ADHDta.
Muistikuvat ala-asteiästä voi olla hataria. Tai ainakin ne ovat yksipuolisia. Voi olla että kokee olleensa jotain, mutta se on subjektiivista. Joku voi epäillä itsellään adhd:ta vaikka ei sitä olisikaan, voi kokea olleensa tosi hajamielinen, kun unohti jonkun koulukirjan kerran viikossa. Mutta jos kaiken muun ajan suoritti koulua mallikkaasti, niin satunnainen hajamielisyys ei viittaa adhd:een.
Eli ne muistikuvat ei ole yksinään luotettavia. Ja voi olla myös että syy miksi aloitti päihteet 12-vuotiaana, se syy on kokonaan suljettu mielestä pois. Sitä syytä ei muista, mutta yrittää etsiä syitä "adhd-oireista" joita ei tosiasiassa ole nimeksikään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
^
Joo, ihan kaikki mitä ihminen kokee ja muistaa on tietenkin subjektiivista. Kaikki voi aina olla kuvitelmaa ja harhaa. Meillä ei kuitenkaan ole koko maailmassa yhtään pätevämpää metodia päätellä ihmisen omua kokemuksia, kuin ihmisen oma kokemus kokemuksistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkkä ADHD-diagnoosi ei ole tae siitä, että potilas kokisi stimulanttien pelastaneen elämänsä. Amfetamiinia käytettiin vuosikymmeniä sitten mm. masennuksen hoidossa ja syynä on se, että sillä on yleisiä vaikutuksia ihmisen vireyteen ja keskittymiskykyyn. On olemassa myös ADHD-lääkkeitä, jotka eivät vaikuta suoraan dopaminenergisen järjestelmän kautta ja niitä määrätään erityisesti päihdeongelmaisille ADHD-diagnoosin saaneille, koska jostain syystä monien stimulanttien väärinkäyttöpotentiaali katsotaan suureksi, vaikka kyseessä olisi hypoteettisesti ADHD-potilas, jonka aivojen toiminnan jotkut lääkärit ja potilaat kuvittelevat eroavan totaalisesti muiden nisäkkäiden aivojen toiminnasta. ADHD potilaat saavat kumman syystä amfetamiinista aivan samat kiksit kuin muutkin ihmiset, yksilöllisiä eroja toki on.
Potilaana kun etsii syytä omille ongelmillleen, niin oma analyyttinen aja
Lääkekokeissa on usein plasebontrolli juuri sen vuoksi, että millään muulla koeasetelmalla ei voida erottaa uskomuksia lääkkeiden aktiivisesta vasteesta etenkään silloin, kun vastetta tutkitaan kyselylomakkeella. Kausaalipäätelmiem tekeminen ilman sitä on tieteellisesti arvotonta. Tiedätkö mikä on kaksoissokkoutus? Siinä sekä koehenkilö että klinikko molemmat ovat tietämättömiä siitä, syökö koehenkilö lääkettä vai plaseboa. Tiedätkö miksi kaksoissokkotusta tarvitaan? Koska myös ulkopuolisen havainnoitsijan tulkintoja potilaan oireista voi ohjata hänen omat uskomuksensa. Hän voi tulkita hoidon vastetta hyvin vääristyneesti omien ennakko-oletuksiensa pohjalta. Tämä on vaarallista etenkin silloin, kun hoidetaan heikossa asemassa olevia potilaita ilman heidän omaa suostumustaan, kuten alaikäisiä tai mielisairaita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä ihmeestä tuo käsitys jostain todistetusta aivojen toimintahäiriöstä oikein tulee? ADHD:n käypä hoito -suosituksessa todetaan, että ADHD:ta ei voi yksilötasolla tunnistaa aivoista. Jos ymmärtää tilastotieteen alkeet niin tajuaa, että ryhmätason erot eivät tarkoita vielä yhtään mitään diagnostisesta näkökulmasta katsottuna. Aivokuvantamistutkimuksia usein tehdään hyvin pienillä otoksilla (ka. 25 henkilöä) ja niistä löydettyihin tuloksiin kannattaa muutenkin suhtautua hyvin skeptisesti. Esimekriksi vuonna 2015 tutkijat Daniel R. Weinberger ja Eugenia Radulescu kritisoivat yleisimmän aivokuvantamismenetelmän MRI:tä käyttävistä tutkimuksista vedettyjä johtopäätöksiä liittyen psykiatristen häiriöiden neurobiologiseen pohjaan The American Journal of Psychiatry julkaistussa artikkelissaan Finding the Elusive Psychiatric Lesion With 21st-Century Neuroanat
Ei hemmetti, taas sinä. Joka ikisessä Adhd-keskustelussa. Miksi?!
88
Tietenkin tiedän kaksoissokkotutkimuksen periaatteen. En oikein ymmärrä miten tämä nyt on relevanttia nepsyasioiden suhteen. Vaikka ihmisten omat kokemukset on subjektiivisia, ja hoitohenkilökunnan kokemukset on subjektiivisia, niin ei sillä perusteella voi jättää nepsyasioita diagnosoimatta ja hoitamatta.
Ei munkaan autismia pysty objektiivisesti mittaamaan ulkopuolinen tarkkailija. Silti tämä on äärimmäisen todellista, ja vaikuttaa on vaikuttanut mun elämän jokaiseen sekuntiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
88
Tietenkin tiedän kaksoissokkotutkimuksen periaatteen. En oikein ymmärrä miten tämä nyt on relevanttia nepsyasioiden suhteen. Vaikka ihmisten omat kokemukset on subjektiivisia, ja hoitohenkilökunnan kokemukset on subjektiivisia, niin ei sillä perusteella voi jättää nepsyasioita diagnosoimatta ja hoitamatta.
Ei munkaan autismia pysty objektiivisesti mittaamaan ulkopuolinen tarkkailija. Silti tämä on äärimmäisen todellista, ja vaikuttaa on vaikuttanut mun elämän jokaiseen sekuntiin.
Uskomusten ja ajan kulun vaikutus hoitoon ei ole eristetty lääkekokeisiin. Jos kaistaleveys ei riitä tämän hahmottamiseen, niin turha siitä on sen enempää keskustella. Kokemus voi olla todellinen, vaikka omat tulkinnat siihen vaikuttaisivat. Se mistä kokemus syntyy ja johtuu edellyttää monimutkaisempaa päättelyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
88
Tietenkin tiedän kaksoissokkotutkimuksen periaatteen. En oikein ymmärrä miten tämä nyt on relevanttia nepsyasioiden suhteen. Vaikka ihmisten omat kokemukset on subjektiivisia, ja hoitohenkilökunnan kokemukset on subjektiivisia, niin ei sillä perusteella voi jättää nepsyasioita diagnosoimatta ja hoitamatta.
Ei munkaan autismia pysty objektiivisesti mittaamaan ulkopuolinen tarkkailija. Silti tämä on äärimmäisen todellista, ja vaikuttaa on vaikuttanut mun elämän jokaiseen sekuntiin.
Uskomusten ja ajan kulun vaikutus hoitoon ei ole eristetty lääkekokeisiin. Jos kaistaleveys ei riitä tämän hahmottamiseen, niin turha siitä on sen enempää keskustella. Kokemus voi olla todellinen, vaikka omat tulkinnat siihen vaikuttaisivat. Se mistä kokemus syntyy ja johtuu edellyttää monimutkaisempaa päättelyä.
Mä en ymmärrä mitä sä ajat takaa näillä jutuilla nyt? Me tiedetään, ettei nepsyjuttujen diagnosoimiseen ole täysin objektiivisia lääketieteellisiä menetelmiä, niin kuin ei ole mielenterveysongelmien kohdalla jaan, eikä monien fyysisten ongelmienkaan. Mitä sä siis haluaisit tällä tiedolla tehtävän?
Ei mulla ole vaikeuksia hahmottaa noita faktoja joita mainitset, vaan mulla on vaikeuksia hahmottaa mitä sä ajat näillä asioilla takaa tässä yhteydessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä juuri ADHD:ssa on sellaista, joka kirvoittaa tällaista katkeruutta, tökeröitä kommentteja ja kieltämistä?
Miksi juuri ADHD-lääkitys olisi monelle se käänteentekevä hetki elämässä, eikä esim mikään niistä lukuisista mielialalääkkeistä ja muista pillereistä, joita moni on joutunut ennen oikeaa diagnoosia kokeilemaan? Miksi lumevaikutus ei ole aktivoitunut niistä?
Kyseessä on todella vakava ja ihmisen elämää pahasti haittaava tila. Olen aiempien kirjoittajien kanssa samaa mieltä siitä, että on hyvä juttu että diagnoosi tehdään huolella ja vaatii tarkat tutkimukset. Sama pitäisi olla tilanne myös aina ennen kuin esim masennuslääkkeitä määrätään, valitettavasti näin ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
88
Tietenkin tiedän kaksoissokkotutkimuksen periaatteen. En oikein ymmärrä miten tämä nyt on relevanttia nepsyasioiden suhteen. Vaikka ihmisten omat kokemukset on subjektiivisia, ja hoitohenkilökunnan kokemukset on subjektiivisia, niin ei sillä perusteella voi jättää nepsyasioita diagnosoimatta ja hoitamatta.
Ei munkaan autismia pysty objektiivisesti mittaamaan ulkopuolinen tarkkailija. Silti tämä on äärimmäisen todellista, ja vaikuttaa on vaikuttanut mun elämän jokaiseen sekuntiin.
Uskomusten ja ajan kulun vaikutus hoitoon ei ole eristetty lääkekokeisiin. Jos kaistaleveys ei riitä tämän hahmottamiseen, niin turha siitä on sen enempää keskustella. Kokemus voi olla todellinen, vaikka omat tulkinnat siihen vaikuttaisivat. Se mistä kokemus syntyy ja johtuu edellyttää monim
Vastasin viestiin, jossa väitettiin lumevaikutuksen oleva paskaa. Kerroin, että lääketieteessä kultainen standardi on kaksoissokkoutettu plasebokontrolloitu koeasetelma. Ja selitin miksi tätä pidetään tärkeänä. Sinä alat sitten sönköttää, että autismisi on totta, koska koet niin. Ja mikä minun pointtini oli?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olenkohan ainut ADHD-diagnoosin ja toimivan lääkityksen keski-ikäisenä saanut, joka ei ole katkera siitä että asiaa ei aiemmin osattu diagnosoida?
En jaksa miettiä katkerana hukattua potentiaaliani, pomppimista työpaikasta toiseen ja kaikkea sitä arjen hankaluutta mitä tämä aiheutti. Pikemminkin olen helpottunut ja olen saanut rauhan sen miettimisestä, mikä minussa on vikana. Se pohjaton häpeän tunne mikä vuosien mittaan minulle kertyi kun en vaan saanut asioita ja elämää sujumaan kunnolla vaikka miten yritin, se on viimeinkin alkanut hellittää.
Rauhattoman sarjapettäjän tai väkivaltaisen saadessa diagnoosin ja lääkkeet, puolison taakka on varmasti suuri. Eli jäädäkö suhteeseen odottamaan muutosta ja miten suhtautua mahdolliseen uhriutumiseen.
Eli jos henkilö menee diagnoosinsa taakse, kaikki pitää painaa villaisella koska hän sairas.
Vierailija kirjoitti:
Mikä juuri ADHD:ssa on sellaista, joka kirvoittaa tällaista katkeruutta, tökeröitä kommentteja ja kieltämistä?
Miksi juuri ADHD-lääkitys olisi monelle se käänteentekevä hetki elämässä, eikä esim mikään niistä lukuisista mielialalääkkeistä ja muista pillereistä, joita moni on joutunut ennen oikeaa diagnoosia kokeilemaan? Miksi lumevaikutus ei ole aktivoitunut niistä?
Kyseessä on todella vakava ja ihmisen elämää pahasti haittaava tila. Olen aiempien kirjoittajien kanssa samaa mieltä siitä, että on hyvä juttu että diagnoosi tehdään huolella ja vaatii tarkat tutkimukset. Sama pitäisi olla tilanne myös aina ennen kuin esim masennuslääkkeitä määrätään, valitettavasti näin ei ole.
Tätä olen itsekin ihmetellyt. Sama autismin kirjon kanssa. Jostain syystä nämä herättää kummallista, epärationaalista vihaa, kyseenalaistamista ja epäilyä.
Vierailija kirjoitti:
Rauhattoman sarjapettäjän tai väkivaltaisen saadessa diagnoosin ja lääkkeet, puolison taakka on varmasti suuri. Eli jäädäkö suhteeseen odottamaan muutosta ja miten suhtautua mahdolliseen uhriutumiseen.
Eli jos henkilö menee diagnoosinsa taakse, kaikki pitää painaa villaisella koska hän sairas.
Sinun pitää nyt huomioida, että diagnoosin taakse meneviä luonnehäiriöisiä löytyy yhtä lailla ihmisistä, joilla ei ole ADHD-diagnoosia. Se diagnoosi jonka vuoksi veemäinen ihminen mielestään saa olla veemäinen voi olla vaikka diabetes, selkäkipu, paniikkihäiriö tai verenpainetauti. Hoitoalalla tämä on tullut huomattua.
Vierailija kirjoitti:
Olenkohan ainut ADHD-diagnoosin ja toimivan lääkityksen keski-ikäisenä saanut, joka ei ole katkera siitä että asiaa ei aiemmin osattu diagnosoida?
En jaksa miettiä katkerana hukattua potentiaaliani, pomppimista työpaikasta toiseen ja kaikkea sitä arjen hankaluutta mitä tämä aiheutti. Pikemminkin olen helpottunut ja olen saanut rauhan sen miettimisestä, mikä minussa on vikana. Se pohjaton häpeän tunne mikä vuosien mittaan minulle kertyi kun en vaan saanut asioita ja elämää sujumaan kunnolla vaikka miten yritin, se on viimeinkin alkanut hellittää.
Oot keski-ikäinen mutta et oo sisäistänyt että myö ollaan kuule erilaisia kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Rauhattoman sarjapettäjän tai väkivaltaisen saadessa diagnoosin ja lääkkeet, puolison taakka on varmasti suuri. Eli jäädäkö suhteeseen odottamaan muutosta ja miten suhtautua mahdolliseen uhriutumiseen.
Eli jos henkilö menee diagnoosinsa taakse, kaikki pitää painaa villaisella koska hän sairas.
Ei tietenkään. Mutta kukaan ei myöskään ole väittänyt sellaista tässä keskustelussa.
(ADHD muuten ei ole määritelmän mukaan sairaus.)
Alue: Aihe vapaa
Aiemminhan tuollaisia diagnooseja ei ede ollut. Ihmiset joutuivat elämään koko elämänsä ilman lääkettä ja helpotusta.
Mutta mitä pitäisi tehdä, jos tunnen aikuisen ihmisen, jolla mielestäni on ADHD mutta joka ei varmaan itse ole koskaan sitä ajatellut. Voiko ottaa asian puheeksi suoraan?
Muuten, muistan, kun joskus lapsena 70-luvulla luin lehdestä lapsista, koilla on autismi. Heidät kuvattiin lapsiksi, joihin ei saa kontaktia. Esimerkin tapaus kertoi pikkulapsesta, joka ei puhunut eikä katsonut kohti ihmisiä ja jonka mielipuuha oli istua lattialla ja pyörittää lautasta.