ADHD-diagnoosista pohdintoja

Vierailija kirjoitti:

Adhd aikuisilla kertoo psyykkisistä ongelmista. Oireilua siis tämäkin sairautenne.

Sairauksiin (tai oikeammin diagnosoitaviin ominaisuuksiin) pääsääntöisesti liittyy oireilua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni on hienoa, että joku tuo näihin keskusteluihin tieteellistä tietoa. Tosiasiahan on, että ADHD käsitteenä on syntynyt nyky-yhteiskunnassa, ja sitä pitää käsitellä paitsi subjektiivisena kokemuksena, myös lääketieteellisenä ja etenkin yhteiskunnallisena ilmiönä. Ja itse olen todella huolissani siitä, jos normaaliuden käsite on rajattu niin kapeaksi, että jo viidesosa pojista joutuu käyttämään ADHD-lääkitystä. Itse keskustelisin mielelläni siitä, että miksi hoidamme ihmisiä lääkkeillä sen sijaan että hoitaisimme yhteiskunnan sellaiseksi, että ihmiset selviäisivät arjesta.

Itselläni työstressi ja ruuhkavuodet saavat aikaan oireita, jotka varmasti saavat minut vaikuttamaan ADHD-tapaukselta.

 

Linkki tuohon, että 20 % (suomalaisista) pojista käyttää adhd-lääkettä? Ja ei, en

Helsingin Sanomat melko selkeästi uutisoi 24.1., että viidesosalla pohjoiskarjalaisista pojista on ADHD-diagnoosi. Minusta se on järkyttävää medikalisaatiota ja merkki siitä, että yhteiskunta oireilee, vaikka sinä kuulemma nyt et sitä haekaan.

Tämä on aina vähän haastavaa järkevän keskustelun kannalta, että luetaan yksi uutinen, eikä sen jälkeen päivitetä omia tietoja aiheesta.

Ensinnäkin, kyseisessä artikkelissa ei ollut mikään mikä tukisi alkuperäistä väitettä että 20 % suomalaisista pojista söisi ADHD-lääkkeitä (reseptillä). Toisekseen, Hesari on tuon jutun jälkeen tehnyt parikin eri juttua Pohjois-Karjalan tilanteesta ja siitä, etteivät nuo luvut voi yksinkertaisesti pitää paikkaansa, vaan kyseisellä seudulla on tehty lukuisia virhediagnooseja. Näitä diagnooseja on myös otettu uudelleen tarkisteluun.

Pohjois-Karjalassa asuu n. 162 000 ihmistä ja väestörakenteen mukaan vähiten siellä on alle 20-vuotiaita. Nuo virhediagnoosit koskevat siis hyvin pientä joukkoa poikia. Enemmän tuo koko asia kertoo siitä kuinka maakuntiin on vaikea saada päteviä lääkäreitä kuin siitä, että lapsille yritetään väkisin runtata diagnoosit ja lääkitykset jonain yleisenä tahtotilana medikalisaation nimissä.

Enemmän mä olen katkera siitä, että tämä yhteiskunta on niin ahdas, että pientäkään poikkeavuutta ei sallita.

Parempihan se olis järjestää jotenkin sillain, että myös ADHD- ja autisminkirjon ihmisten voimarat saataisiin paremmin hyötykäyttöön. Me kun ollaan melko intensiivisiä kun jostain innostutaan ja parhaillaan pystytään tekemään kahden ihmisen työt puolikkaan ihmisen työajalla. Duunia vaan pitäisi päästä vaihtamaan muutaman vuoden välein :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni on hienoa, että joku tuo näihin keskusteluihin tieteellistä tietoa. Tosiasiahan on, että ADHD käsitteenä on syntynyt nyky-yhteiskunnassa, ja sitä pitää käsitellä paitsi subjektiivisena kokemuksena, myös lääketieteellisenä ja etenkin yhteiskunnallisena ilmiönä. Ja itse olen todella huolissani siitä, jos normaaliuden käsite on rajattu niin kapeaksi, että jo viidesosa pojista joutuu käyttämään ADHD-lääkitystä. Itse keskustelisin mielelläni siitä, että miksi hoidamme ihmisiä lääkkeillä sen sijaan että hoitaisimme yhteiskunnan sellaiseksi, että ihmiset selviäisivät arjesta.

Itselläni työstressi ja ruuhkavuodet saavat aikaan oireita, jotka varmasti saavat minut vaikuttamaan ADHD-tapaukselta.

 

Toki, mutta tämä kyseinen tyyppi t

Miten sä sait rakennettuja tällaisen olkiukon tähän?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Tuo luku siitä, että ADHD-diagnooseja on Pohjois-Karjalassa annettu 20.3 % 7-12-vuotiaista pojista on THL:n tilastoista peräisin. Ei tilasto ole virheellinen siksi, että epäillään osan diagnooseista olevan virheellisiä, eikä niitä voida korjata vain olettamalla näin. Ylipäätään virheellisen diagnoosin määritelmä on vähän epämääräinen ADHD:n kohdalla. Voiko sellaista millään luotettavalla menetelmällä tunnistaa?  Esimerkiksi Honkasilta ja Koutsoklenis (2022) pohtivat artikkelissaan K The (Un)real Existence of ADHDCriteria, Functions, and Forms of the Diagnostic Entity pohtivat DSM-V ADHD-diagnoosin luotettavuutta ja validiutta ja tuovat esille kyseisen diagnoosin diagnostisten kriteerien epämääräisyyden, kriteerien päällekkäisyyden ja liiallisuuden ja diagostisten kriteerien keinotekoisuuden. Epämääräisyydellä he viittaavat diagnostisissa kriteereissä käytettävään epäselviin, tulkinnanvaraisiin käsitteisiin, kuten "usein" (kakki DSM-V AHDH:n 18 kriteeristä alkaa tällä epämääräisellä käsitteellä) tai "liiallinen" tai "epäsopiva" ilman, että missään selitetään, että mitä tarkoittaa usein, liiallinen ja epäsopiva.  Kaikki tulkitsevat tämän omalla tavallaan, se mikä on virheellinen tulkinta ei ole objektiivisesti määriteltävissä.

Validiteettia on yritetty vahvistaa lisäämällä taas valtava määrä eri diagnostisia kriteerejä häiriöön, jotka viittaavat samaan ongelmaan eri sanoin. Esimerkiksi keskittymiskyvyttömyyteen liittyvissä yhdeksässä eri kriteerissä viitataan monessa aivan samaan asiaan: kyvyttömyyteen keskittyä tehtäviin pitkäjänteisesti. Sama ongelma on ylivilkkauteen liittyvissä kriteereissä, joissa ilmaistaan liiallisen ylivilkkauden ongelmia eri sanankääntein. Toisin sanoen on vaikea olla täyttämättä muita kriteerejä, jos yksikin kriteeri täyttyy, koska ne viittaavat käytännössä samaan asiaan. Ne eivät ole erillisiä kriteerejä. Keinotekoisuudella taas viitataan siihen, että ei ole mitään tieteellistä näyttöä sille, että miksi juuri kuusi yhdeksästä keskittymiskyvyttömyyteen ja kuusi yhdeksästä ylivilkkauteen liittyvistä kriteereistä pitäisi täyttyä. Miksi ei viisi? Tai seitsemän? Kriteerien määrä perustuu konsensukseen, ei tieteelliseen näyttöön. Sama ikärajan kanssa, miksi DSM-IV ikäraja oli seitsemän ja DSM-V 12 vuotta? Tälle ei ole esitetty mitän uskottavaa perustetta.

Tutkijat toteavatkin, että ADHD:n diagnostisille kriteereille on ominaista sama keinotekoisuus kuin muillekin psykiatrisille häiriöille: kriteerejä eli käyttäytymisen kuvauksia ei luoda eikä muuteta perustuen tieteellisen näyttöön, vaan konsensukseen. ADHD:n diagnostiset kriteerit vaikuttavat olevan ensisijaisesti normatiivisia suhteessa oletettuun, ikätasoiseen käytökseen. Ne eivät ole kuten migreenin diagnostiset kriteerit, jotka viittaavat päähän paikantuneeseen tietyn tyyppiseen kipuoireyhtymään vaan siihen, miten ihmisen pitäisi missäkin tilanteissa käyttäytyä. Ne sivuuttavat kontekstuaaliset tekijät ja olettavat poikkeavan käyttäytymisen johtuvan ihmisen sisäsyntyisistä piirteisiin. Sisäinen attribuutioerhe on näin sisäänrakennettu diagnoosiin.. Lisäksi DSM-5 kirjoittajat itse toteavat, että oletus ADHD:sta neurokehityksellisenä häiriönä ei perustu tieteeliseen näyttöön, ja diagnoosiluokka voitaisiin aivan yhtä hyvin sijoittaa esimerkiksi käytöshäiriöiden luokkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Tuo luku siitä, että ADHD-diagnooseja on Pohjois-Karjalassa annettu 20.3 % 7-12-vuotiaista pojista on THL:n tilastoista peräisin. Ei tilasto ole virheellinen siksi, että epäillään osan diagnooseista olevan virheellisiä, eikä niitä voida korjata vain olettamalla näin. Ylipäätään virheellisen diagnoosin määritelmä on vähän epämääräinen ADHD:n kohdalla. Voiko sellaista millään luotettavalla menetelmällä tunnistaa?  Esimerkiksi Honkasilta ja Koutsoklenis (2022) pohtivat artikkelissaan K The (Un)real Existence of ADHDCriteria, Functions, and Forms of the Diagnostic Entity pohtivat DSM-V ADHD-diagnoosin luotettavuutta ja validiutta ja tuovat esille kyseisen diagnoosin diagnostisten krit

 

Olisikin jännittävää, jos tautiluokitusten tekijät olisivat päättäneetkin sijoittaa ADHD:n käytöshäiriöiden luokkaan. Samaan näyttöön pohjautuen voidaan siis periaatteessa olettaa, että aikuisiän ADHD on eräänlainen persoonallisuushäiriö, eli häiriintynyt, stabiili tapa toimia ja reagoida eri tilanteissa, mikä heikentää henkilön toimintakykyä ja sopeutumista yhteiskunnan normeihin. Persoonallisuushäiriöhän juontuu usein jo lapsuusajan käytöshäiriöistä, mutta koska lapsilla persoonallisuus on vasta muotoutumassa, niin heille ei persoonallisuushäiriödiagnooseja aseteta. Kuinkakohan moni nepsyistä olisi innostunut ajatuksesta, että oma persoona onkin se mikä on erityislaatuinen, omat aivot toimivat ihan normaalisti. Luulisi olevan helpottava tieto, että aivan saman tieteellisen näytön pohjalta voitaisiin todeta näin. Persoonahan on rutinoitunut tapa toimia ja reagoida eri tilanteissa, ja rutiineita voi aina enemmän tai vähemmän muuttaa. 

Niitä uusia vaikuttavia ADHD-lääkkeitä ei ole ollut saatavilla kuin vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Ymmärrän että vetää katkeraksi, jos kukaan ns ammattilainen ei ole osannut auttaa ja epäillä oikeaa diagnoosia vuosikymmenten aikana, mutta kannattaa muistaa että sitä auttavaa lääkitystä ei olisi kuitenkaan ollut saatavilla silloin aikoinaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ottaako testiä tekevä lääkäri aina huomioon, että kyseessä voi olla myös epävakaa persoonallisuushäiriö tai kaksisuuntainen mielialahäiriö?

Siis tuttu on hakeutumassa siihen adhd tutkimukseen, mutta mieleeni on tullut myös nuo kaksi joista voi olla myös kyse? En vain kehtaisi hänelle näistä vihjata.

Kyllä, tämä on olennainen osa testiä ja myös jo muutaman kerran mainittu tässä ketjussa. Kaikki mainitsemasi diagnoosit ovat niin vaikeita, että sinulla maallikkona ei ole mitään mahdollisuutta tätä asiaa selvittää, riippumatta siitä montako artikkelia olet Iltalehdestä aiheesta lukenut. Jätä asia ammattilaisille äläkä vihjaile kaverillesi mitään.

Hui, minkälainen asenne sinulla on. Olet psykiatrinen hoitaja, kun olet noin ylimielinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ottaako testiä tekevä lääkäri aina huomioon, että kyseessä voi olla myös epävakaa persoonallisuushäiriö tai kaksisuuntainen mielialahäiriö?

Siis tuttu on hakeutumassa siihen adhd tutkimukseen, mutta mieleeni on tullut myös nuo kaksi joista voi olla myös kyse? En vain kehtaisi hänelle näistä vihjata.

Kyllä, tämä on olennainen osa testiä ja myös jo muutaman kerran mainittu tässä ketjussa. Kaikki mainitsemasi diagnoosit ovat niin vaikeita, että sinulla maallikkona ei ole mitään mahdollisuutta tätä asiaa selvittää, riippumatta siitä montako artikkelia olet Iltalehdestä aiheesta lukenut. Jätä asia ammattilaisille äläkä vihjaile kaverillesi mitään.

Hui, minkälainen asenne sinulla on. Olet psykiatrinen hoitaja, kun olet noin ylimielinen?

Taitaa olla psykiatriset hoitajat tuttuja? 

Nykyajan vitsauksia ovat iltapäivälehdet, jotka tekevät puolivillaisia juttuja vaikeista diagnooseista ja ihmiset, joilla ei ole mitään lähdekritiikkiä saati kykyä omaan ajatteluun, ja joihin nämä jutut uppoavat kuin häkä. Sitten nähdään kaikissa vastaantulijoissa mitä sattuu ja tehdään omia pikku keittiödiagnooseja.

Kun puhutaan ADHD:sta, persoonallisuushäiriöistä ja kaksisuuntaisista häiriöistä, ei ole mitään ylimielisyyttä todeta, ettei niitä voi maallikko kaveriltaan diagnosoida. Lääkärillekin nämä ovat usein valtavan isoja haasteita, joka näkyy myös esim ap:n tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Niitä uusia vaikuttavia ADHD-lääkkeitä ei ole ollut saatavilla kuin vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Ymmärrän että vetää katkeraksi, jos kukaan ns ammattilainen ei ole osannut auttaa ja epäillä oikeaa diagnoosia vuosikymmenten aikana, mutta kannattaa muistaa että sitä auttavaa lääkitystä ei olisi kuitenkaan ollut saatavilla silloin aikoinaan. 

Mitä uusia vaikuttavia ADHD-lääkkeitä? Yleensähän käytetään joko metyylifenidaattia tai amfetamiinia, ja kumpikaan ei ole uusi aine. 

Ihana tarina. Harvalla ADHD-diagnoosin saaneella pilleri muuttaa kuitenkaan elämää noin dramaattisesti, vaan usein voi tulla vain uusia pettymyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Tuo luku siitä, että ADHD-diagnooseja on Pohjois-Karjalassa annettu 20.3 % 7-12-vuotiaista pojista on THL:n tilastoista peräisin. Ei tilasto ole virheellinen siksi, että epäillään osan diagnooseista olevan virheellisiä, eikä niitä voida korjata vain olettamalla näin. Ylipäätään virheellisen diagnoosin määritelmä on vähän epämääräinen ADHD:n kohdalla. Voiko sellaista millään luotettavalla menetelmällä tunnistaa?  Esimerkiksi Honkasilta ja Koutsoklenis (2022) pohtivat artikkelissaan K The (Un)real Existence of ADHDCriteria, Functions, and Forms of the Diagnostic Entity pohtivat DSM-V ADHD-diagnoosin luotettavuutta ja validiutta ja tuovat esille kyseisen diagnoosin diagnostisten krit

Tässä on edelleen se sama ongelmat kuin muissakin sinun itse referoimissa tutkimuksissa. Ensinnäkään tästä ei ollut tietoa siitä, onko tämä vertaisarvioitu. Toisekseen esimerkiksi Suomen ja muun maan tutkimuksia tai lääkityksiä ei voi suoraan vertailla. Me täällä Suomessa nyt lähtökohtaisesti keskustellaan Suomen tilanteesta. Yhtenä esimerkkinä. Suomessa Ritalin ei ole ns. ADHD-lääke. Toisekseen Suomessa otetaan kyllä hyvin tehdyissä tutkimuksissa huomioon myös perhetausta. Ja kyllä, traumat voi näyttäytyä ADHD:n tavoin tai ympäristö voi lievittää tai pahentaa oireita, mutta niinhän se on lähes tulkoon kaikessa muussakin, etenkin psykiatrian puolella. 

Tästä tutkimuksesta voisi jauhaa vaikka ja mitä, mutta totean vaan sen, että tässähän lopputuloksena oli se, ettei todettu lopulta oikein mitään. Se ON kuitenkin ihan lääketieteellisesti oikeasti tutkittu ja todettu, että ADHD:n syntymiseen vaikuttaa geeni x tai geenit x ja x, mutta tarkempaa tietoa tästä ei vielä ole. 

Hämmästelen tätä, että juuri Adhd-diagnoosit on jollekin punainen vaate. Kyllä, lääke aiheuttaa sivuvaikutuksia, ei auta kaikilla, tehdään virheellisiä diagnooseja tai ei tehdä ollenkaan, vaikka pitäisi, mutta tämä on psykiatrian ongelma, jos näin voi sanoa. Masennuskin on sinänsä subjektiivinen kokemus ja siihen vasta lääkkeitä määrätäänkin ja osa erittäin haitallisia. 

Johtopäätöksenä voidaan varmasti todeta, että älä enää hukkaa rahojasi noihin terapioihin. Psykologi ei pysty havaitsemaan ADHD:ta. Ei hän pysty sinua mitenkään auttamaan, kuten itsekin huomasit. 

Vierailija kirjoitti:

Ihana tarina. Harvalla ADHD-diagnoosin saaneella pilleri muuttaa kuitenkaan elämää noin dramaattisesti, vaan usein voi tulla vain uusia pettymyksiä.

Enemmänkin surullinen kuin ihana. Surullistahan se on, että terveydenhoito ei pysty tunnistamaan ADHD:ta. Psykiatreiksi ja psykologeiksi hakeutuvat ihmiset, joilla itselläkin on oireilua. Se on juuri tuota yllä olevan Asiantuntijan asennetta. Auttamisasenne nolla ja ylimielisyys huipussaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ottaako testiä tekevä lääkäri aina huomioon, että kyseessä voi olla myös epävakaa persoonallisuushäiriö tai kaksisuuntainen mielialahäiriö?

Siis tuttu on hakeutumassa siihen adhd tutkimukseen, mutta mieleeni on tullut myös nuo kaksi joista voi olla myös kyse? En vain kehtaisi hänelle näistä vihjata.

Kyllä, tämä on olennainen osa testiä ja myös jo muutaman kerran mainittu tässä ketjussa. Kaikki mainitsemasi diagnoosit ovat niin vaikeita, että sinulla maallikkona ei ole mitään mahdollisuutta tätä asiaa selvittää, riippumatta siitä montako artikkelia olet Iltalehdestä aiheesta lukenut. Jätä asia ammattilaisille äläkä vihjaile kaverillesi mitään.

Hui, minkälainen asenne sinulla on. Olet psykiatrinen hoitaja, kun olet noin ylimielinen

Lääkärin haaste onkin juuri siinä, ettei heillä ole kyseisen ihmisen tuntemusta ja kaveri tai muu läheinen tietää paremmin. Lisäksi kovin nuori lääkäri ei pysty elämänkokemuksen vähyyden takia ymmärtämään ihmisiä vielä kovin syvällisesti muutenkaan. Lääkäri voi ihan oikeasti olla todella huono tunnistamaan mielenterveyden sairauksia. Tämä on vaan tabu, eikä sitä saisi sanoa, mutta aika moni lääkäri on todella heikko ymmärtämään ihmisten puhetta tai mieltä.

Ongelmahan on se, jos ei löydy nöyryyttä tunnustamaan, että lääkärit ovat usein aika huonoja tässä ja siksi ADHD jää sekä tunnistamatta tai diagnostidoidaan liikaa. Ei voi oikein mennä sen taakse, että on niin vaikeaa ja kukaan muu ei saisi edes puhua asiasta. Ei se ole ammattimaista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veikkaan, että olet nainen? Meidän ADHD yleensä mitätöidään mt-ongelmaksi ja lisäksi olet vielä sen ikäinen, ettei edes lapsuudessasi uskottu että tytöillä voisi olla ADHD.

Tietoisuus on lisääntynyt ja nyt sitten me aikuiset olemme myös alkaneet saamaan niitä diagnooseja. Tosin liian myöhään, liian monen asian mentyä pieleen. Kaupanpäälle saamme kuulla valitusta siitä kuinka "kaikki haluavat" ADHD:n ja ongelma on itseaiheutettu ja paranisi kun vaan laittaisi älypuhelimet pois. 

Itse asiassa olen mies. Miesten ADHD jää ihan samaan tapaan diagnosoimatta, jos se ei ilmene hyperaktiivisuutena ja ns seinille kiipeilemisenä vaan enemmän sisäisenä levottomuutena ja keskittymiskyvyttömyytenä.

On hyvä että testit on todella tiukkoja ja diagnooseja ei jaeta kevyin perustein. Masennusdiagnoosin ja lääkkeet saa tk-lääkäriltä viiden minuutin keskustelun jälkeen, kun taas ADHD-testi vaati yhteensä 4 psykologin käyntiä, 2 lääkärikäyntiä ja lopuksi psykiatrin, joka löi leiman paperiin.

Tämä on kohtuullisen ärsyttävää että naiset vinkuvat että heillä on oma adhd jota ei huomata. Sanoisivat että heillä ilman hyperaktiivisuutta olevat oirekuvat ovat yleisempiä kuin miehillä. Adhd ei ole mitenkään hirmuhankala huomata jos tietää mitä se on. Ehkä tämä tieto on harvinaista. Yleistä näyttäisi olevan myös että adhd:n mahdollisuus pyritään kieltämään niin pitkään kuin mitenkään mahdollista. Jos potilalla tai henkilökunnalla on epäily niin kannattaisi matalalla kynnyksellä tehdä lääkekokeilu. Selviäisi auttaako se. Vaikka ei auttaisikaan niin voi silti olla adhd.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon ny 48- v siitä koko ikänsä kärsinyt nainen. Aloin saada kelalta tukea täytettyäni 15- vuotta. Rippikoulun jälkeen. En ole koskaan käynyt millään psykiatrialla enkä ole syönyt yhtään lääkettä siihen. Nehän luokitellaan siis HUUMEIKSI. Just siks e niit haluu. Ilmankin pärjää mainiosti. 

Onko huume jotenkin paha asia? Olet keksinyt tuollaisen perustelun ilman mitään faktoja.

Vierailija kirjoitti:

Olen ikäisesi adhd. Saanut diagnoosin reilut kymmenen vuotta sitten. Luin hämmästyneenä tuntojasi "menetetystä elämästäsi" ja adhd:n aiheuttamista vaikeuksista. Mitäs, jos listaat myös ne hyvät puolet?

On minullakin ollut vaikeuksia, kurjuutta, ihmissuhdeongelmia, epäonnistumista, ahdistusta  jne, mutta myös hirveästi iloa siitä, että uskallan ja teen. Hakenut apua aina, siis jo teininä, ongelmiini ja osannut järkeni kanssa pohtia ovatko muut pelkästään oikeassa minun suhteeni. Ja kaikki äkilliset ratkaisuni vaihtaa työpaikkaa, ammattia, muuttaa muualle, ovat aina osoittautuneet hyviksi ratkaisuiksi elämää kokiessani. Minulla on hyvin monipuolinen työelämän kokemus ja josta on iän myötä pelkästään hyötyä. Samoin kielitaidosta, jonka olen oppinut asumalla muualla kuin pänttäämällä kirjoista. Olen osannut opiskella ja oppia minulle sopivalla tavalla, joka ei tarkoita istumista pulpetin ääressä hiljaa.

En arvosta ns normi-

Erittäin hyvin sanottu. En minäkään vaihtaisi ADHD:tä pois vaikka mielelläni otan apua heikkouksiin.

Vierailija kirjoitti:

Itse sain Asperger + ADHD-diagnoosit 32-vuotiaana pari vuotta sitten. Mulla on tällä hetkellä Concerta annoksella 27 mg, isommissa annoksissa syke nousi liikaa ja mulle ei voida määrätä beetasalpaajia erään perussairauden vuoksi. Lääke auttaa paljon, mutta huonoina päivinä kyllä joudun ponnistelemaan. Kaikista suurin vaikutus lääkkeellä on ollut mielialaan, se on paljon tasaisempi ja silloin ei tee mieli edes herkkuja, joita ennen puputin koko valveillaoloajan ja hampaatkin meni pilalle.

 

Kannattaa kokeilla myös Elvanse. Paljon ystävällisempi eikä ole niin jännittynyt olo.

Vierailija kirjoitti:

Mutta mitä pitäisi tehdä, jos tunnen aikuisen ihmisen, jolla mielestäni on ADHD mutta joka ei varmaan itse ole koskaan sitä ajatellut. Voiko ottaa asian puheeksi suoraan?

 

Ottaisin puheeksi. Itse koen sen helpommaksi tehdä kun on itselläkin diagnoosi. Olen tavallaan samalla tasolla enkä huutele ylhäältä päin.