Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
ADHD-diagnoosista pohdintoja
14.11.2024 |
Olen jo pitkälti yli 50-vuotias ja ihan koko elämäni kärsinyt mielenterveydellisistä ongelmista. Oireinani on ollut ärtymys, ahdistus. kiivas luonne, levottomuus ja jatkuva tuskainen olo ja nopeasti vaihteleva mieliala. Olen käynyt ainakin 10 eri psykiatrilla, kokeillut valtavan määrän erilaisia masennus- ja ahdistuslääkkeitä ja kaikki tuloksetta. Osa sivuoireista on ollut hirveitä. On sekä masennus- että ahdistusdiagnoosit. Ei ole persoonallisuushäiriöitä eikä kaksisuuntaist mielialahäiriötä.
Viime kesänä istuessani taas tuskissani uuden psykiatrin vastaanotolla, hän haastattelun jälkeen kysyi että onko mulle koskaan tehty neuropsykologista testausta. No ei ole, enkä ole tällaista koskaan osannut edes epäillä. Kävin läpi kattavat testit ja haastattelut ja tulos oli päivänselvä, mulla on siis ADHD.
Sain tähän lääkityksen (27-45 mg Concerta tarpeen mukaan). Kun otin ensimmäisen pillerin niin vajaan tunnin päästä mun elämä muuttui täysin. Päässä vellonut selittämätön ja outo täysin selittämätön tuska, ahdistus ja sisäinen levottomuus katosi täysin, olo oli selkeä, ajattelin kirkkaasti, mieliala oli iloinen, masennus katosi ja kirjaimellisesti koko elämä kääntyi hetkessä päälaelleen.
Ensimmäiset kuukaudet oli mahtavia, mutta nyt kun asiaa on ehtinyt enemmän miettiä niin on mieleen hiipinyt myös katkeruutta. Koko elämän kestänyt päivittäinen tuska, kaikki ne ongelmat joita on tutkinut kymmenet asiantuntijat ja kukaan aiemmin ei tällaista tullut miettineeksi? Yhteensä lähes 10 vuotta erilaisia terapioita, osa kalliilla itse maksettuna, ja ei koskaan mitään tulosta tai syytä, ei oikeastaan edes keinoja lievittää oireita. Vaikeudet koulussa ja ihmissuhteissa ja pohjamutiin vajonnut itsetunto. Poissaoleva ja keskittymiskyvytön vanhempi. Ja kaikki mitä olisi tarvittu oli yksi vaivainen pilleri.
Tuntuu välillä että elämän parhaat vuodet vedettiin vessasta ja se harmittaa, vaikka pitäisi iloita siitä että edessä voi olla vaikka mitä ja nyt elämä hymyilee. Tiedostan että menneiden vatvominen on turhaa, mutta silti... Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia jakaa?
Kommentit (147)
Vierailija kirjoitti:
Olen melko varma, että äidilläni on myös ADHD. Hän on pian 60v, ja koko elämä ollut levotonta. Kärsii myös ahdistuksesta, jota purkaa lapsiinsa. Harmi että on yrittänyt ratkaista ongelmiaan alkoholilla, nimittäin hän ei pääse tutkimuksiin niin kauan kun juo. Lisäksi meistä neljästä lapsesta kaksi on nepsyjä (en minä) ja ihan samanlaisia koheltajia kuin äiti. Onneksi mulla on neuronormaali isä, joka piti arjen kasassa.
Yksityisellä pääsee suoraan tutkimuksiin, maksaa toki sen pari tonnia, minkä tosin alkoholisti kaataa kurkusta alas aika nopeasti. On vähän nurinkurista että neuropsykologiset tutkimukset on alkoholisteilta suljettu pois kun alkoholismi on huomattavan yleistä ADHD-diagnoosin saaneilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanotaanko näin että, jos ihminen joka on ikäväluonteinen kusipää, saa apua eli neuvoja ja työkaluja (myös lääke) muuttuakseen paremmaksi ihmiseksi ja tekee töitä sen eteen
niin onhan se parempi kuin että jäisi vain ikäväluonteiseksi kusipääksi.
Hyvin haastava aihe. Pitäisi ymmärtää monia asioita alkaen korrelaation ja kausaalisuuden perusteista. Lisäksi pitäisi opiskella aihetta, omata pieni määrä empatiaa, kykyä katsoa omaa napaa pidemmälle ja vieläpä kykyä ilmaista itseään selvästi.
Mainitsen tämän, koska itse ensin hätkähdin monia ketjun kommentteja, kunnes muistin millä palstalla olen. Jos on lusikalla annettu jne.
Vierailija kirjoitti:
Mistä ihmeestä tuo käsitys jostain todistetusta aivojen toimintahäiriöstä oikein tulee? ADHD:n käypä hoito -suosituksessa todetaan, että ADHD:ta ei voi yksilötasolla tunnistaa aivoista. Jos ymmärtää tilastotieteen alkeet niin tajuaa, että ryhmätason erot eivät tarkoita vielä yhtään mitään diagnostisesta näkökulmasta katsottuna. Aivokuvantamistutkimuksia usein tehdään hyvin pienillä otoksilla (ka. 25 henkilöä) ja niistä löydettyihin tuloksiin kannattaa muutenkin suhtautua hyvin skeptisesti. Esimekriksi vuonna 2015 tutkijat Daniel R. Weinberger ja Eugenia Radulescu kritisoivat yleisimmän aivokuvantamismenetelmän MRI:tä käyttävistä tutkimuksista vedettyjä johtopäätöksiä liittyen psykiatristen häiriöiden neurobiologiseen pohjaan The American Journal of Psychiatry julkaistussa artikkelissaan Finding the Elusive Psychiatric Lesion With 21st-Century Neuroanatomy: A Note of Caution.
The American Journal of Psychiatry on JCR:n mukaan oli vuonna 2023 viiden vaikuttavimman tieteellisen julkaisun joukossa psykiatrian alalla. Tässä vertaisarvioidussa vaikutusvaltaisessa tieteellisessä julkaisussa ilmestyneessä artikkelissa tutkijat kritisoivat MRI-tutkimuksista vedettyjä johtopäätöksiä, joiden mukaan löydetyt erot kontrolliryhmän ja koeryhmän välillä näissä tutkimuksissa viittaisivat lähtökohtaisesti suoraan taustalla olevan häiriön patofysiologiaan ilman, että lukuisia sekoittavia tekijöitä olisi huomioitu lainkaan. Artikkelissaan he käyvät läpi MRI-kuvantamisen perusteita ja sitä, että MRI-kuvantamisella ei mitata suoraan mitään aivojen volyymia, vaan kudoksen fyysis-kemiallisia ominaisuuksia perustuen virittyneiden vetyatomien emittoimiin radioaaltoihin. Käytännössä monet aivojen arkkitehtuurista ja aivosolujen määrästä riippumattomat fyysis-kemialliset ilmiöt vaikuttavat MRI-tutkimusten tuloksiin. Näitä ovat muun muassa kolesterolitasot, lukuisten eri päihteiden ja lääkkeiden biokemialliset vaikutukset, hyvin pienet vaikeasti havaittavat pään liikkeet, steroidihormonitasot, vuorokaudenaika, liikkuminen ja psyykkiset toiminnot. Tutkimusten johtopäätöksissä ei artikkelin mukaan kuitenkaan juuri koskaan kiinnitetä huomiota näihin tutkimuksen rajoitteisiin, vaan tulkitaan myös epäjohdonmukaisia tuloksia todisteena häiriön patofysiologiasta.
Toisen haasteen tutkijoiden mukaan tuottaa aivokuvantamistutkimuksille ns. replikaatio-ongelma eli se, että pienillä otoksilla saatuja suuria eroja ei voida toistaa, koska ne suurelta osin johtuvat sattumasta. Pienissä otoksissa tilastollisesti merkitsevien tulosten aikaansaamiseksi pitää saada suuria efektikokoja. Kun negatiivisia tuloksia ei julkaisuharhan johdosta julkaista yhtä ansiokkaasti, niin tämä antaa virheellisen kuvan erojen suuruudesta julkaistujen tutkimusten perusteella. Tätä ongelmaa käsiteltiin tiedelehti Naturessa julkaistussa Reproducible brain-wide association studies require thousands of individuals.Tutkimusartikkelissa tutkittiin sitä, miten otoskoko vaikuttaa aivojen ja fenotyyppisen käyttäytymisen välisiä korrelaatioita käsittelevien tutkimustulosten toistettavuuteen ja efektikokoon. He toivat esille, että toistettavien assosiaatioiden saamiseksi pitää otoskokoa kasvattaa kymmeniin tuhansiin ja silloinkin efektikoko on erittäin heikko, lähellä nollaa asteikolla 0-1 (r=0,01). He toteavatkin, että suuret efektikoot aivokuvantamistutkimuksissa johtuvat todennäköisesti sattumasta, jonka riski kasvaa pienillä otoksilla.
Tämä voisi olla minun tarinani. Monenlaista terapiaa ja monenlaisia lääkkeitä, toki pisimmästä terapiajaksosta oli hyötyäkin, mutta aina oli tunne, että joku tekijä tästä yhtälöstä puuttuu.
Lopulta luettuani netistä erään naisen kirjoituksen elämästään, joka kuvaus tuntui niin tutulta. Hänellä oli todettttu ADD. Se oli ahaa-elämys. Tajusin mikä elämässäni mättää. Sain itsekin lopulta ADD diagnoosin.
Samoin tunnen katkeruutta. Elämä on ollut vain selviytymistä jotenkin. Jos olisi saanut diagnoosin aiemmin olisi elämä voinut olla helpompaa ja mielekkäämpää ehkä olisi saanut aikaankin jotakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
65, sun kannattaa varmaan sinne lääketieteen ammattilaisten puoleen viedä tuota agendaasi. Saattaisit saada vastauksiakin. Tosin mulle välittyy sellainen kuva, että olet jo päättänyt kantasi koska asia on sulle tunnetasolla tärkeä (sitä en tiedä miksi), etkä ole avoin millekään sitä kyseenalaistavalle.
Itse sain Asperger + ADHD-diagnoosit 32-vuotiaana pari vuotta sitten. Mulla on tällä hetkellä Concerta annoksella 27 mg, isommissa annoksissa syke nousi liikaa ja mulle ei voida määrätä beetasalpaajia erään perussairauden vuoksi. Lääke auttaa paljon, mutta huonoina päivinä kyllä joudun ponnistelemaan. Kaikista suurin vaikutus lääkkeellä on ollut mielialaan, se on paljon tasaisempi ja silloin ei tee mieli edes herkkuja, joita ennen puputin koko valveillaoloajan ja hampaatkin meni pilalle.
Itse olin ihan semihyvä oppilas peruskoulussa, mutta lukiossa koulumenestys laski. Lukion jälkeen opiskelin äärimmäisen huonosti työllistävälle alalle (niin ja valmistuin amkista 2 vuotta kurssikavereita myöhässä), missä tarvitaan myös sosiaalista älyä. Arvatenkin olen ollut työttömänä suurimman osan aikuisiästä. Oon myös harrastanut uhkapelaamista ja ylensyöntiä. Mun koko elämä meni siinä kohtaa pilalle, kun muutin lukion jälkeen toiselle paikkakunnalle. Lapsuudenkotini oli hieman yllättäen melko vakaa ja arki oli strukturoitua.
Sain tietää muutama vuosi sitten, että mulla oli epäilty autismia lapsena, mutta vanhempien mielestä olin normaali joten tutkimuksia ei tehty enempää. Olin tästä pitkään todella katkera kunnes tajusin, että molemmat vanhempani ovat neurokirjolla ja ainakin toisen vanhemman molemmat vanhemmat myös.
Edesmennyt isäni oli ketjupolttaja ja työnarkomaani, joka ei voinut istua hetkeäkään paikoillaan. Oli usein pahalla tuulella ja sai elämänsä aikana monet ylinopeussakot.
Äitini on myös ollut koko ikänsä ahdistunut ja hänen on ollut vaikea käsitellä negatiivisia tunteita. Muistan lapsuudestani sen, kuinka väsynyt ja hymytön hän oli. Puhui monesti siitä, kuinka ei jaksanut koulussa keskittyä ja amikseenkin pääsi rimaa hipoen. Teki työuransa duunarina äärimmäisen epäkiitollisessa työssä, ja ei se äidin ja vaimon roolikaan ollut hänen juttunsa. Hänen saa monesti aika rajuja tunteenpurkauksia, jolloin hän ilman filtteriä tilittää mulle todella yksityisiä asioita. Hän myös keskeyttää usein keskustelukumppaninsa. Oon joskus meinannut tarjota hänelle Concerta-pilleriä kouraan ja kehottanut kokeilemaan. Tosin tuota lääkettä ei vaan suositella yli 65-vuotiaille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mt ongelmien ja neurojuttujen diagnisointi on vaikeaa, etenkin jos kumpiakin jollon oireet menee ristiin. Virhediagnoosejakin tulee
Tämä. Adhd-lääke voi poistaa esim. närästysoireet jotka potilaat voivat tulkita ahdistukseksi.
KUKAAN ei tulkitse närästystä ahdistukseksi! Tuo on aivan päätön ajatus. Terkuin Th pitkällä kokemuksella.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen melko varma, että äidilläni on myös ADHD. Hän on pian 60v, ja koko elämä ollut levotonta. Kärsii myös ahdistuksesta, jota purkaa lapsiinsa. Harmi että on yrittänyt ratkaista ongelmiaan alkoholilla, nimittäin hän ei pääse tutkimuksiin niin kauan kun juo. Lisäksi meistä neljästä lapsesta kaksi on nepsyjä (en minä) ja ihan samanlaisia koheltajia kuin äiti. Onneksi mulla on neuronormaali isä, joka piti arjen kasassa.
Yksityisellä pääsee suoraan tutkimuksiin, maksaa toki sen pari tonnia, minkä tosin alkoholisti kaataa kurkusta alas aika nopeasti. On vähän nurinkurista että neuropsykologiset tutkimukset on alkoholisteilta suljettu pois kun alkoholismi on huomattavan yleistä ADHD-diagnoosin saaneilla.
Alkoholi tuhoaa aivoja ja alkoholin aiheuttamat tuhot aivoissa ovat samanlaisia kuin adhd:ssa. Samat oireet ovat myös vakavan aivotärähdyksen oireet. Kun lopettaa alkon käytön niin voi mennä pari vuotta että aivojen keskittymiskyky palautuu. Lääke ei ole ratkaisuna kaikkeen ja adhd ei myöskään ole aina syy alkoholismiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ottaako testiä tekevä lääkäri aina huomioon, että kyseessä voi olla myös epävakaa persoonallisuushäiriö tai kaksisuuntainen mielialahäiriö?
Siis tuttu on hakeutumassa siihen adhd tutkimukseen, mutta mieleeni on tullut myös nuo kaksi joista voi olla myös kyse? En vain kehtaisi hänelle näistä vihjata.
Kyllä nämä otetaan huomioon ja erotusdiagnostiikka on toki joskus vaikeaa, mutta yleensä osataan erottaa toisistaan.
Mulla on sellainen kokemus, että aika moni ADHD-nainen on saanut epävakaa -diagnoosin, siitä huolimatta, että ovat olleet ihan elämässä pärjääviä ihmisiä. Epävakaa persoonallisuushäiriö oikeasti on paljon rajumpi häiriö. Sitä diagnoosia on mielestäni joskus jaeltu liian kevyin perustein.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen melko varma, että äidilläni on myös ADHD. Hän on pian 60v, ja koko elämä ollut levotonta. Kärsii myös ahdistuksesta, jota purkaa lapsiinsa. Harmi että on yrittänyt ratkaista ongelmiaan alkoholilla, nimittäin hän ei pääse tutkimuksiin niin kauan kun juo. Lisäksi meistä neljästä lapsesta kaksi on nepsyjä (en minä) ja ihan samanlaisia koheltajia kuin äiti. Onneksi mulla on neuronormaali isä, joka piti arjen kasassa.
Yksityisellä pääsee suoraan tutkimuksiin, maksaa toki sen pari tonnia, minkä tosin alkoholisti kaataa kurkusta alas aika nopeasti. On vähän nurinkurista että neuropsykologiset tutkimukset on alkoholisteilta suljettu pois kun alkoholismi on huomattavan yleistä ADHD-diagnoosin saaneilla.
Alkoholi tuhoaa aivoja ja alkoholin aiheuttamat tuhot aivoissa ovat samanlaisia kuin adhd:ssa. Samat oi
No niitä alkoholin aiheuttamia oireita ei ole lapsuudessa ja nuoruudessa, tietenkään. ADHD taas on. Ei sitä ADHD-diagnoosia saa, jos oireilu on alkanut vasta aikuisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No kerropa, 48, miten se ADHD-diagnoosi saa väkivaltaisen ihmisen hakeutumaan pitkiin terapioihin ja työstämään koko persoonansa uusiksi? Minun tuntemillani adhd-aikuisilla ovat monesti tippuneet ne viimeisetkin työkalut käsistä, eikä esimerkiksi duunia enää edes yritetä hakea, kun kaikki on niin hankalaa.
Se vanha kunnon uskoon tulo sen sijaan saattaa saada juopot ja pahoinpitelijät oikeasti muuttumaan vaikka sitten helvetin liekkien pelosta.
Jos ihminen on väkivaltainen, niin silloin kyse on muustakin kuin ADHD:stä. Pelkkä ADHD ei tee ketään väkivaltaiseksi.
Tällainen ihminen voi saada apua, jos saa oikean diagnoosin, lääkkeet ja terapiaa. Uskoontulo tuskin kaikkien ongelmia ratkaisee, varsinkaan jos kyse on vakavasta mielenterveyden häiriöstä.
🇺🇦🇮🇱
Pelkkä ADHD-diagnoosi ei ole tae siitä, että potilas kokisi stimulanttien pelastaneen elämänsä. Amfetamiinia käytettiin vuosikymmeniä sitten mm. masennuksen hoidossa ja syynä on se, että sillä on yleisiä vaikutuksia ihmisen vireyteen ja keskittymiskykyyn. On olemassa myös ADHD-lääkkeitä, jotka eivät vaikuta suoraan dopaminenergisen järjestelmän kautta ja niitä määrätään erityisesti päihdeongelmaisille ADHD-diagnoosin saaneille, koska jostain syystä monien stimulanttien väärinkäyttöpotentiaali katsotaan suureksi, vaikka kyseessä olisi hypoteettisesti ADHD-potilas, jonka aivojen toiminnan jotkut lääkärit ja potilaat kuvittelevat eroavan totaalisesti muiden nisäkkäiden aivojen toiminnasta. ADHD potilaat saavat kumman syystä amfetamiinista aivan samat kiksit kuin muutkin ihmiset, yksilöllisiä eroja toki on.
Potilaana kun etsii syytä omille ongelmillleen, niin oma analyyttinen ajattelu helposti hämärtyy. Esimerkiksi se, että jos ADHD:n diagnostiikka pohjautuu pelkälle elämänkertahaastattelulle ja mahdollisesti sitä tukevalle älykkyystestille, seulonnassa käytettäville erittäin epäluotettaville itsearviointilomakkeille, niin miten absoluuttisen objektiivisesti voi lääkäri olla mitenkään varma, ettei taustalla ole lukuisat muut oireita mahdollisesti selittävät tekijät? Kanta-Hämeen hyvinvointialueellahan tuli juuri suositus, jonka mukaan ADHD-diagnoosia ei saa antaa lapselle, jonka vuorokausrytmi on pielessä. Siis vuorokausirytmin aikaansaama levottomuus voidaan sotkea ADHD:hen, tiedä sitten miten valtavan paljon muita sekoittavia tekijöitä on olemassa varhaislapsuudesta aikuisuuteen.
Et voi haastattelumenetelmällä tuollaisen monitekjiöisen oirekuvan pohjalta tehdä tulkitaa, että syynä on nimenomaan neurologinen ja synnynnäinen poikkeama. Ennenhän ADHD oli erityisesti ja lähinnä lapsilla esiintyvä häiriö, joka lieveni tai poistui kokonaan iän myötä. Kyseessä oli siis kehitysvaiheeseen liittyvä kehityksellinen viivästymä tietyissä tunnesäätelyn ja impulssikontrollin taidoissa, joita ei voi suoraan aivojen kehitykseen redusoida ja jota ei voi aivojen tasolla kuvata. Synnynnäisyyttä ei voi tulkita siitä, että se alkaa varhain, koska monet varhain alkavat oireet tai käyttäytymispiirteet poistuvat tai eivät poistu iän myötä ja monet synnynnäiset piirteet kuten sekundaariset sukupuoliominaisuudet ilmenevät vasta myöhemmin. Synnynnäisyyttä ei voi myöskään todentaa epäsuoria populaatiotason perinnöllisyysarvioita tuottavista kaksostutkimuksista, joiden luotettavuus ja tulkittavuus on kyseenalainen etenkään, kun kyseisiä arvioita ei ole voitu toistaa molekyyligeneettisissä tutkimuksissa. Häiriön synnynnäisyyttä tai biologista pohjaa ei voi myöskään todentaa tunteella tai kokemuksella, että lääke on tuntuu auttavan. Kaikkii hoitoihin liittyy paitsi uskomusvaikutus, joka liittyy siihen mm. miten ihminen kehystää ongelmiaan diagnoosin kautta. Lisäksi stimulantit voivat aivan logisesti toimia myös tavanomaisista mielenterveysongelmista johtuviin keskittymis- ja vireydensäätelyhaasteisiin, vaikka niiden hoidossa niiden käyttöä ei ole juuri tutkittu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
74, sulla nyt selkeästi on agenda, että haluat kyseenalaistaa koio ADHDn olemassaolon, geneettisen pohjan ja kaiken. Yhäkin, mene esittämään asiasi niille lääketieteen ammattilaisille, ja anna ADHD-diagnoosin ja lääkityksen pelastamien ihmisten olla. Se on kuitenkin se asia, millä oikeasti on väliä, että ihmiset ovat saaneet apua.
Kaffebulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mt ongelmien ja neurojuttujen diagnisointi on vaikeaa, etenkin jos kumpiakin jollon oireet menee ristiin. Virhediagnoosejakin tulee
Tämä. Adhd-lääke voi poistaa esim. närästysoireet jotka potilaat voivat tulkita ahdistukseksi.
KUKAAN ei tulkitse närästystä ahdistukseksi! Tuo on aivan päätön ajatus. Terkuin Th pitkällä kokemuksella.
Kyllä mä olen tavallaan nuorempana kun ahdistuneisuushäiriöstä kärsin, tulkinnut. Se oli sellainen tavallinen tunne, joka aiheutti paniikkireaktion: "nyt on kropassa jotain vialla, kuolenko tähän, onko sydänkohtaus" ja siitä alkoi ahdistuksen kiihtyminen kohti täysimittaista paniikkikohtausta.
Vierailija kirjoitti:
Kaffebulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mt ongelmien ja neurojuttujen diagnisointi on vaikeaa, etenkin jos kumpiakin jollon oireet menee ristiin. Virhediagnoosejakin tulee
Tämä. Adhd-lääke voi poistaa esim. närästysoireet jotka potilaat voivat tulkita ahdistukseksi.
KUKAAN ei tulkitse närästystä ahdistukseksi! Tuo on aivan päätön ajatus. Terkuin Th pitkällä kokemuksella.
Kyllä mä olen tavallaan nuorempana kun ahdistuneisuushäiriöstä kärsin, tulkinnut. Se oli sellainen tavallinen tunne, joka aiheutti paniikkireaktion: "nyt on kropassa jotain vialla, kuolenko tähän, onko sydänkohtaus" ja siitä alkoi ahdistuksen kiihtyminen kohti täysimittaista paniikkikohtausta.
Mutta sullahan oli ahdistuneisuushäiriö, joka siis aiheutti sen ahdistuksen. Eikä niin, että oikeesti et ollut ahdistunut, ja kuvittelit vaan närästystä ahdistukseksi.
Vierailija kirjoitti:
Lumelääke vaikutus. Lääke ei vie ahdistusta pois.
Kyllä vie. Se nostaa välittäjäainetuotannon normaalille tasolle. Välittäjäaineisiin kuuluu myös dopamiini, mielihyvähormoni. Ilman välittäjäaineita on myös ahdistusta (tai siihen verrattava tunne)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitteko ystävällisesti vain olla rehellisiä siitä millaisia olette, mitä tunnette ja ajattelette? Kertokaa rehellisesti ongelmanne, haasteenne, asianne ja kaikki. Psyykkisesti sairailla aikuisilla on näitä ADHD oireita, varsinkin ja erityisen paljon persoonallisuushäiriöisillä ja kaksisuuntaista mielialahäiriötä omaavilla ihmisillä. Lisäksi monet oireet tulevat todellakin syystä eikä koskaan tule hävetä mitään oireita, tunteita tai kehoasioita.
Olkaa edes itsellenne rehellisiä.
Tuohonhan ADHD-diagnoosi juuri perustuu.
Mennään ammattilaiselle, kerrotaan rehellisesti se millaisia olemme, mitä tunnemme ja miten ajattelemme. Sitten aletaan hakemaan oikeaa diagnoosia poissulkemalla muita mahdollisia tietyiltä osin samoja oireita sisältäviä ongelmia, esim. juurikin traumataustan oireita ja mahdollisia persoonahäiriöitä. Puhutaan erotusdiagnostiikasta. Nämä
Olen joskus miettinyt miten epäreilu systeemi on sellaiselle, jolla on vaikeiden oireidensa lisäksi joku puhetta tai kommunikointia haittaava tekijä. Kielellinen erityisvaikeus. Tai lieväkin autismi, asperger. Silloin voi olla vaikea kuvailla oireitaan toiselle ihmiselle, tai edes osata puhua samasta asiasta, kuin mitä lääkäri kysyi.
Minä olen kiikuttanut lapsia nepsytutkimuksissa, ja huomaan että minullakin jotain nepsyyttä varmaan on - olen kertakaikkiaan mölö selittämään asioita juurta jaksain, tai ymmärrän kysymykset jotenkin hassusti (liian mustavalkoisesti, ja vastaan jättämällä ison osan oleellista tietoa pois). Olen yrittänyt tsempata mutta joo, ymmärrän diagnosoinnin vaikeuden.
Ja ymmärrän ap:n katkeruuden. Tottakai, jos koko elämä on ollut vääntöä asiasta jos toisesta, ja apu oli sittenkin niin helppo. Vähän kuin olisi särystä kärsinyt koko ikänsä, ja sitten viisikymppisenä kuulee ensimmäisen kerran buranasta... kuka tahansa olisi katkera, miksi ei saanut apua aiemmin, vaan piti tuskailla vuosikymmenet.
Alue: Aihe vapaa
Mihin asioihin?