Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
ADHD-diagnoosista pohdintoja
14.11.2024 |
Olen jo pitkälti yli 50-vuotias ja ihan koko elämäni kärsinyt mielenterveydellisistä ongelmista. Oireinani on ollut ärtymys, ahdistus. kiivas luonne, levottomuus ja jatkuva tuskainen olo ja nopeasti vaihteleva mieliala. Olen käynyt ainakin 10 eri psykiatrilla, kokeillut valtavan määrän erilaisia masennus- ja ahdistuslääkkeitä ja kaikki tuloksetta. Osa sivuoireista on ollut hirveitä. On sekä masennus- että ahdistusdiagnoosit. Ei ole persoonallisuushäiriöitä eikä kaksisuuntaist mielialahäiriötä.
Viime kesänä istuessani taas tuskissani uuden psykiatrin vastaanotolla, hän haastattelun jälkeen kysyi että onko mulle koskaan tehty neuropsykologista testausta. No ei ole, enkä ole tällaista koskaan osannut edes epäillä. Kävin läpi kattavat testit ja haastattelut ja tulos oli päivänselvä, mulla on siis ADHD.
Sain tähän lääkityksen (27-45 mg Concerta tarpeen mukaan). Kun otin ensimmäisen pillerin niin vajaan tunnin päästä mun elämä muuttui täysin. Päässä vellonut selittämätön ja outo täysin selittämätön tuska, ahdistus ja sisäinen levottomuus katosi täysin, olo oli selkeä, ajattelin kirkkaasti, mieliala oli iloinen, masennus katosi ja kirjaimellisesti koko elämä kääntyi hetkessä päälaelleen.
Ensimmäiset kuukaudet oli mahtavia, mutta nyt kun asiaa on ehtinyt enemmän miettiä niin on mieleen hiipinyt myös katkeruutta. Koko elämän kestänyt päivittäinen tuska, kaikki ne ongelmat joita on tutkinut kymmenet asiantuntijat ja kukaan aiemmin ei tällaista tullut miettineeksi? Yhteensä lähes 10 vuotta erilaisia terapioita, osa kalliilla itse maksettuna, ja ei koskaan mitään tulosta tai syytä, ei oikeastaan edes keinoja lievittää oireita. Vaikeudet koulussa ja ihmissuhteissa ja pohjamutiin vajonnut itsetunto. Poissaoleva ja keskittymiskyvytön vanhempi. Ja kaikki mitä olisi tarvittu oli yksi vaivainen pilleri.
Tuntuu välillä että elämän parhaat vuodet vedettiin vessasta ja se harmittaa, vaikka pitäisi iloita siitä että edessä voi olla vaikka mitä ja nyt elämä hymyilee. Tiedostan että menneiden vatvominen on turhaa, mutta silti... Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia jakaa?
Kommentit (147)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olenkohan ainut ADHD-diagnoosin ja toimivan lääkityksen keski-ikäisenä saanut, joka ei ole katkera siitä että asiaa ei aiemmin osattu diagnosoida?
En jaksa miettiä katkerana hukattua potentiaaliani, pomppimista työpaikasta toiseen ja kaikkea sitä arjen hankaluutta mitä tämä aiheutti. Pikemminkin olen helpottunut ja olen saanut rauhan sen miettimisestä, mikä minussa on vikana. Se pohjaton häpeän tunne mikä vuosien mittaan minulle kertyi kun en vaan saanut asioita ja elämää sujumaan kunnolla vaikka miten yritin, se on viimeinkin alkanut hellittää.
Oot keski-ikäinen mutta et oo sisäistänyt että myö ollaan kuule erilaisia kaikki.
Jes. Koko elämän läpi kestävät vaikeudet, häpeä, toistuvasti pieleen menneet yritykset, opiskelun vaikeudet, vähäiset ihmissuhteet jne. Ei näillä väliä, koska olenhan lumihiutale? Mitä hittoa sä oikein yrität sanoa kommentillasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Adhd aikuisilla kertoo psyykkisistä ongelmista. Oireilua siis tämäkin sairautenne.
Vierailija kirjoitti:
Adhd aikuisilla kertoo psyykkisistä ongelmista. Oireilua siis tämäkin sairautenne.
Et voisi olla enempää väärässä. Tällaisten aivopierujen ainoa hyvä puoli on etteivät ne haise. Fyysisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Adhd aikuisilla kertoo psyykkisistä ongelmista. Oireilua siis tämäkin sairautenne.
Et voisi olla enempää väärässä. Tällaisten aivopierujen ainoa hyvä puoli on etteivät ne haise. Fyysisesti.
Olen oikeassa vaikka olen huomannut että se ei tunnu hyvältä teistä kun ette tee itsenne eteen mitään. Olkaa sairaita rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä ihmeestä tuo käsitys jostain todistetusta aivojen toimintahäiriöstä oikein tulee? ADHD:n käypä hoito -suosituksessa todetaan, että ADHD:ta ei voi yksilötasolla tunnistaa aivoista. Jos ymmärtää tilastotieteen alkeet niin tajuaa, että ryhmätason erot eivät tarkoita vielä yhtään mitään diagnostisesta näkökulmasta katsottuna. Aivokuvantamistutkimuksia usein tehdään hyvin pienillä otoksilla (ka. 25 henkilöä) ja niistä löydettyihin tuloksiin kannattaa muutenkin suhtautua hyvin skeptisesti. Esimekriksi vuonna 2015 tutkijat Daniel R. Weinberger ja Eugenia Radulescu kritisoivat yleisimmän aivokuvantamismenetelmän MRI:tä käyttävistä tutkimuksista vedettyjä johtopäätöksiä liittyen psykiatristen häiriöiden neurobiologiseen pohjaan The American Journal of Psychiatry julkaistussa artikkelissaan Finding the El
En tiedä kehen viittaat sanalla sinä, mutta et sinäkään kovin montaa keskustelua ole sitten ilmeisesti skipannut. Ilmeisen obsessiivinen halu itselläsi on keskustella ADHD:sta, jos ihan jokaiseen keskusteluun olet osallistunut. Miksi ihmeessä tosiaan? Ja mikä näissä argumenteissa sinua oikein häiritsee? Kyllähän sitä keskusteluun saa osallistua ja jos on eri mieltä siitä, että ADHD on neurologinen poikkeama aivoissa ja toistettu aivojen toimintahäiriö, niin vapaassa maassa voi viitata tieteellisiin vaikutusvaltaisissa tiedelehdissä julkaistuihin artikkeleihin, joissa näitä käytännössä hatusta vedettyjä argumentteja kritisoidaan. Mitä mieltä esimerkiksi olet esitetystä argumentista, että tutkijat keskimäärin eivät osaa tilastollisen päättelyn alkeita? Ai niin, sinähän et itse tajua, mitä tarkoittaa tilastollisen päättelyn alkeet. Siksi sinua tuollaiset argumentit niin kovasti hämmentää. Et voi sitä mitenkään tietää, jos luule aidosti elämänkertahaastattelun ja vanhojen koulutodistusten jahtaamisen olevan metodi, jolla voidaan tunnistaa aivojen toimintahäiriöitä tai nepsyaivojen erityislaatuisuutta, vai mitä se nyt ikinä onkaan. Koko ADHD-diagnoosi on naurettava vitsi, ja minusta on kieltämättä välillä hauskaa lueskella heikkolah*aisten ihmisten kirjoituksia siitä, miten he onanoiv*t lapsekkaissa fantasioissaan omaavansa erityiset aivot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun mielestäni on hienoa, että joku tuo näihin keskusteluihin tieteellistä tietoa. Tosiasiahan on, että ADHD käsitteenä on syntynyt nyky-yhteiskunnassa, ja sitä pitää käsitellä paitsi subjektiivisena kokemuksena, myös lääketieteellisenä ja etenkin yhteiskunnallisena ilmiönä. Ja itse olen todella huolissani siitä, jos normaaliuden käsite on rajattu niin kapeaksi, että jo viidesosa pojista joutuu käyttämään ADHD-lääkitystä. Itse keskustelisin mielelläni siitä, että miksi hoidamme ihmisiä lääkkeillä sen sijaan että hoitaisimme yhteiskunnan sellaiseksi, että ihmiset selviäisivät arjesta.
Itselläni työstressi ja ruuhkavuodet saavat aikaan oireita, jotka varmasti saavat minut vaikuttamaan ADHD-tapaukselta.
Ymmärrän täysin katkeruutesi!
Itse sain diagnoosin 27-vuotiaana. Siinä kohtaa elämää kaikki koulut olivat jääneet kesken (peruskouluun jäi viimeinen todistus) ja lääkityksen jälkeen pystyin lukemaan itseni Helsingin yliopistossa maisteriksi asti.
Itse podin samaa katkeruutta ja surin menetettyjä vuosia ja kaikkea sitä säätämistä ja itseni mollaamista ja idioottina pitämistä, kun en vain pystynyt kaikkeen, mihin muut pystyivät. Katkeruus kuitenkin itselläni hiipui ajan myötä ja nyt olen vain kiitollinen siitä, että lopulta sain elämäni kasaan.
Eli ole ihan rauhassa katkera ja salli itsellesi suruaika, mutta kannattaa myös ohjata ajatuksia positiiviseen ja olla kiitollinen, että saat loppuelämäsi viettää paremmin. Sukupolvet meitä ennen (kuten vanhempani ja isovanhempani, jotka kärsivät selvästi samasta ongelmasta) eivät saaneet mahdollisuutta ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni on hienoa, että joku tuo näihin keskusteluihin tieteellistä tietoa. Tosiasiahan on, että ADHD käsitteenä on syntynyt nyky-yhteiskunnassa, ja sitä pitää käsitellä paitsi subjektiivisena kokemuksena, myös lääketieteellisenä ja etenkin yhteiskunnallisena ilmiönä. Ja itse olen todella huolissani siitä, jos normaaliuden käsite on rajattu niin kapeaksi, että jo viidesosa pojista joutuu käyttämään ADHD-lääkitystä. Itse keskustelisin mielelläni siitä, että miksi hoidamme ihmisiä lääkkeillä sen sijaan että hoitaisimme yhteiskunnan sellaiseksi, että ihmiset selviäisivät arjesta.
Itselläni työstressi ja ruuhkavuodet saavat aikaan oireita, jotka varmasti saavat minut vaikuttamaan ADHD-tapaukselta.
Syntynyt käsitteenä nyky-yhteiskunnassa..? Mitä tarkoitat? Diagnoosin nykyinen nimi on varsin uusi, aiemmin se oli MBD, sitäkö tarkoitat.
ADHD oireisto on kyllä tunnettu melko pitkään ja sitä on osattu lääkitäkin jo isovanhempien aikaan. Ensimmäinen yhä myynnissä oleva adhd-lääke on kehitetty 1955, eli Ritalin.
The History of ADHD: A Timeline
Tätäkin ennen, jo 1936, huomattiin lääkkeen auttavan lasten käytösongelmissa ja koulumenestyksessä, lääke oli Benzedrine.
Mutta Ritalin on nykyäänkin, ja sen esittelystä on jo 70 vuotta. Että ei se ihan vain tämän päivän ilmiö ole.
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni on hienoa, että joku tuo näihin keskusteluihin tieteellistä tietoa. Tosiasiahan on, että ADHD käsitteenä on syntynyt nyky-yhteiskunnassa, ja sitä pitää käsitellä paitsi subjektiivisena kokemuksena, myös lääketieteellisenä ja etenkin yhteiskunnallisena ilmiönä. Ja itse olen todella huolissani siitä, jos normaaliuden käsite on rajattu niin kapeaksi, että jo viidesosa pojista joutuu käyttämään ADHD-lääkitystä. Itse keskustelisin mielelläni siitä, että miksi hoidamme ihmisiä lääkkeillä sen sijaan että hoitaisimme yhteiskunnan sellaiseksi, että ihmiset selviäisivät arjesta.
Itselläni työstressi ja ruuhkavuodet saavat aikaan oireita, jotka varmasti saavat minut vaikuttamaan ADHD-tapaukselta.
Toki, mutta tämä kyseinen tyyppi tuo joka ikiseen adhd-keskusteluun itse valitsemiaan pätkiä ja pätkiä "tieteellisistä tutkimuksista", jotka voi olla ihan mistä vaan ja vertaisarvioimattomia. Olen yhden kerran jostain syystä jaksanut käyttää aikaani tähän tyyppiin ja vastasin pitkästi käyttäen esimerkiksi vertaisarvioituja tutkimuksia ja toin esille esimerkiksi lääkityksen erot USA vs. Suomi. Tähän tämä tyyppi ei vastannut enää sanallakaan eli oikeasti hänellä ei ole aiheesta mitään tietoa. Kunhan heittelee noita pätkiä haluamistaan lähteistä ja osa uskoo suorilta. Siksi ei maksa vaivaa edes vastata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä ihmeestä tuo käsitys jostain todistetusta aivojen toimintahäiriöstä oikein tulee? ADHD:n käypä hoito -suosituksessa todetaan, että ADHD:ta ei voi yksilötasolla tunnistaa aivoista. Jos ymmärtää tilastotieteen alkeet niin tajuaa, että ryhmätason erot eivät tarkoita vielä yhtään mitään diagnostisesta näkökulmasta katsottuna. Aivokuvantamistutkimuksia usein tehdään hyvin pienillä otoksilla (ka. 25 henkilöä) ja niistä löydettyihin tuloksiin kannattaa muutenkin suhtautua hyvin skeptisesti. Esimekriksi vuonna 2015 tutkijat Daniel R. Weinberger ja Eugenia Radulescu kritisoivat yleisimmän aivokuvantamismenetelmän MRI:tä käyttävistä tutkimuksista vedettyjä johtopäätöksiä liittyen psykiatristen häiriöiden neurobiologiseen pohjaan The American Journal of P
Sen verran aggressiivista kommentointia (en tiedä mikä diagnoosi sinulla itselläsi on) etten jaksa lähteä edes kommentoimaan, koska huomaan jo etukäteen, että täysin hukkaan heitettyä aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni on hienoa, että joku tuo näihin keskusteluihin tieteellistä tietoa. Tosiasiahan on, että ADHD käsitteenä on syntynyt nyky-yhteiskunnassa, ja sitä pitää käsitellä paitsi subjektiivisena kokemuksena, myös lääketieteellisenä ja etenkin yhteiskunnallisena ilmiönä. Ja itse olen todella huolissani siitä, jos normaaliuden käsite on rajattu niin kapeaksi, että jo viidesosa pojista joutuu käyttämään ADHD-lääkitystä. Itse keskustelisin mielelläni siitä, että miksi hoidamme ihmisiä lääkkeillä sen sijaan että hoitaisimme yhteiskunnan sellaiseksi, että ihmiset selviäisivät arjesta.
Itselläni työstressi ja ruuhkavuodet saavat aikaan oireita, jotka varmasti saavat minut vaikuttamaan ADHD-tapaukselta.
Linkki tuohon, että 20 % (suomalaisista) pojista käyttää adhd-lääkettä? Ja ei, en hae sitä, että pohjois-karjalassa on lätkäisty diagnoosi jopa 16 prosentilla pojista. Toki sekään ei todista väitettäsi. Adt taas on eri asia, vaikka osittain samoja oireita onkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ADHD voi olla haasteellinen diagnosoida tytöillä ja naisilla. Pojilla helpompi, näin olen lukenut.
Minulle on sanonut psykologi, että ADD-piirteiset (tarkkaamattomat) pojat jäävät ilman tukea. Oma veikkaukseni on se, että sellainen poika saattaa olla jopa helpompi ympäristön kannalta kuin vaikkapa ei-adhd tai "perinteinen" ADHD poika. Eli sellainen harmiton "taivaanrannan maalari" "haahuilija" "hajamielinen professori".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni on hienoa, että joku tuo näihin keskusteluihin tieteellistä tietoa. Tosiasiahan on, että ADHD käsitteenä on syntynyt nyky-yhteiskunnassa, ja sitä pitää käsitellä paitsi subjektiivisena kokemuksena, myös lääketieteellisenä ja etenkin yhteiskunnallisena ilmiönä. Ja itse olen todella huolissani siitä, jos normaaliuden käsite on rajattu niin kapeaksi, että jo viidesosa pojista joutuu käyttämään ADHD-lääkitystä. Itse keskustelisin mielelläni siitä, että miksi hoidamme ihmisiä lääkkeillä sen sijaan että hoitaisimme yhteiskunnan sellaiseksi, että ihmiset selviäisivät arjesta.
Itselläni työstressi ja ruuhkavuodet saavat aikaan oireita, jotka varmasti saavat minut vaikuttamaan ADHD-tapaukselta.
Linkki tuohon, että 20 % (suomalaisista) pojista käyttää adhd-lääkettä? Ja ei, en hae sitä, että pohjois-karjalassa on lätkäisty
Helsingin Sanomat melko selkeästi uutisoi 24.1., että viidesosalla pohjoiskarjalaisista pojista on ADHD-diagnoosi. Minusta se on järkyttävää medikalisaatiota ja merkki siitä, että yhteiskunta oireilee, vaikka sinä kuulemma nyt et sitä haekaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ADHD voi olla haasteellinen diagnosoida tytöillä ja naisilla. Pojilla helpompi, näin olen lukenut.
Minulle on sanonut psykologi, että ADD-piirteiset (tarkkaamattomat) pojat jäävät ilman tukea. Oma veikkaukseni on se, että sellainen poika saattaa olla jopa helpompi ympäristön kannalta kuin vaikkapa ei-adhd tai "perinteinen" ADHD poika. Eli sellainen harmiton "taivaanrannan maalari" "haahuilija" "hajamielinen professori".
Eli ymmärsinkö nyt oikein, että mielestäsi pitäisi saada pojille vieläkin lisää diagnooseja? Sen sijaan että olisi vaikkapa vilkkaita poikia ja rauhallisia, ympäristön kannalta helppoja poikia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni on hienoa, että joku tuo näihin keskusteluihin tieteellistä tietoa. Tosiasiahan on, että ADHD käsitteenä on syntynyt nyky-yhteiskunnassa, ja sitä pitää käsitellä paitsi subjektiivisena kokemuksena, myös lääketieteellisenä ja etenkin yhteiskunnallisena ilmiönä. Ja itse olen todella huolissani siitä, jos normaaliuden käsite on rajattu niin kapeaksi, että jo viidesosa pojista joutuu käyttämään ADHD-lääkitystä. Itse keskustelisin mielelläni siitä, että miksi hoidamme ihmisiä lääkkeillä sen sijaan että hoitaisimme yhteiskunnan sellaiseksi, että ihmiset selviäisivät arjesta.
Itselläni työstressi ja ruuhkavuodet saavat aikaan oireita, jotka varmasti saavat minut vaikuttamaan ADHD-tapaukselta.
Linkki tuohon, että 20 % (suomalaisista) pojista käyttää adhd-lääkettä? Ja ei, en
Huoh. Et sitten viitsinyt lukea edes paria lausetta loppuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ADHD voi olla haasteellinen diagnosoida tytöillä ja naisilla. Pojilla helpompi, näin olen lukenut.
Minulle on sanonut psykologi, että ADD-piirteiset (tarkkaamattomat) pojat jäävät ilman tukea. Oma veikkaukseni on se, että sellainen poika saattaa olla jopa helpompi ympäristön kannalta kuin vaikkapa ei-adhd tai "perinteinen" ADHD poika. Eli sellainen harmiton "taivaanrannan maalari" "haahuilija" "hajamielinen professori".
Eli ymmärsinkö nyt oikein, että mielestäsi pitäisi saada pojille vieläkin lisää diagnooseja? Sen sijaan että olisi vaikkapa vilkkaita poikia ja rauhallisia, ympäristön kannalta helppoja poikia?
En ole tuo aiempi, mutta aika erikoinen näkökulma. Eihän diagnoosia ja tukitoimia pidä antaa yhteiskunnan takia vaan ensisijaisesti yksilön takia. Se, että lapsi on ympäristön kannalta helppo, voi olla vielä kuomittavampaa sille lapselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni on hienoa, että joku tuo näihin keskusteluihin tieteellistä tietoa. Tosiasiahan on, että ADHD käsitteenä on syntynyt nyky-yhteiskunnassa, ja sitä pitää käsitellä paitsi subjektiivisena kokemuksena, myös lääketieteellisenä ja etenkin yhteiskunnallisena ilmiönä. Ja itse olen todella huolissani siitä, jos normaaliuden käsite on rajattu niin kapeaksi, että jo viidesosa pojista joutuu käyttämään ADHD-lääkitystä. Itse keskustelisin mielelläni siitä, että miksi hoidamme ihmisiä lääkkeillä sen sijaan että hoitaisimme yhteiskunnan sellaiseksi, että ihmiset selviäisivät arjesta.
Itselläni työstressi ja ruuhkavuodet saavat aikaan oireita, jotka varmasti saavat minut vaikuttamaan ADHD-tapaukselta.
Toki, mutta tämä kyseinen tyyppi tuo joka ikiseen adhd-keskusteluun itse valitsemiaan pätkiä ja pätkiä "tieteellisistä tutkimuksista"
Jep. Jos joku on nyt erehtynyt luulemaan, että tuon tieteelliseltä vaikuttavan tekstin takana olisi joku oikeasti sivistynyt ja asioihin perehtynyt, niin laitan tähän vain tämän lainauksen hänen edellisestä viestistään:
"Koko ADHD-diagnoosi on naurettava vitsi, ja minusta on kieltämättä välillä hauskaa lueskella heikkolah*aisten ihmisten kirjoituksia siitä, miten he onanoiv*t lapsekkaissa fantasioissaan omaavansa erityiset aivot."
Tuo paljastanee, ettei kyseessä tosiaan ole muuta kuin jokin hänen henkilökohtaisista tunnesyistään johtuva vihakampanja.
Ymmärrän erittäin hyvin katkeruutesi!
Itse sain diagnoosin 31vuotiaana kun 9v poikani oli saanut omansa. Melkein heti lääkityksen alettua olo oli kuin eri ihmisellä,normaalilla ihmisellä. Pystyin lukemaan kirjaa. Pystyin pyykit pestyäni viemään kaikki kerralla kuivumaan. Pystyin leipomaan. Tiivistettynä:Pystyin keskittymään.
Vahinkoa oli kuitenkin jo käynyt. Lapsena.minua heiteltiin koulusta toiseen ja kertasin tokaluokan. 16vuotiassta lähtien söin masennuslääkettä. Ja 26 vuotiaana jouduin työkyvyttömyyseläkkeelle. Tältä kaikesta olisi vältytty oikealla diagnoosilla lapsena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni on hienoa, että joku tuo näihin keskusteluihin tieteellistä tietoa. Tosiasiahan on, että ADHD käsitteenä on syntynyt nyky-yhteiskunnassa, ja sitä pitää käsitellä paitsi subjektiivisena kokemuksena, myös lääketieteellisenä ja etenkin yhteiskunnallisena ilmiönä. Ja itse olen todella huolissani siitä, jos normaaliuden käsite on rajattu niin kapeaksi, että jo viidesosa pojista joutuu käyttämään ADHD-lääkitystä. Itse keskustelisin mielelläni siitä, että miksi hoidamme ihmisiä lääkkeillä sen sijaan että hoitaisimme yhteiskunnan sellaiseksi, että ihmiset selviäisivät arjesta.
Itselläni työstressi ja ruuhkavuodet saavat aikaan oireita, jotka varmasti saavat minut vaikuttamaan ADHD-tapaukselta.
Toki, mutta tämä kyseinen tyyppi tuo joka ikiseen adhd-keskusteluun itse valitsemiaan
Itseäni huvittaa tämä itsediagnoosit. Pena juo viinaa joten sillä on Adhd tai Repe ei saa mitään aikaiseksi, joten silläkin on adhd. Totuus ei kelpaa koska Pena ei voi olla vain alkoholisti ja Repe laiska.
Alue: Aihe vapaa
Ap ehkä sun täytyy käydä läpi sellainen tietynlainen suruprosessi siitä että elämä nyt meni näin kun se meni, eli älä pelästy noita katkeruuden tunteita. Ne ehkä tulevat integroitumaan sellaiseen suurempaan ymmärrykseen tai onneen tms kuin jos et olisi näitä asioita kokenut. Tässä prosessissa voi kuitenkin mennä aikaa, vuosi tai parikin esimerksiksi. Ja sitten voit täysillä keskittyä elämään loppuelämäsi niin kuin olet aina halunnut tehdä, olet kuitenkin melko nuori vielä.
Ja tuo että sanot olleesi poissaoleva vanhempi, ainakin ymmärrät asian ja olet nyt tehnyt jotain sen korjaamiseksi, eli parempi näin kun jos et suostuisi myöntämään asiaa lainkaan, sellaisiakin ihmisiä on vaikka kuinka paljon.