Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen tyrmää vuoroviikkovanhemmuiden ja pitää sitä itsekkäänä tapana

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että monelle lapselle voi olla ahdistavaa, että ei ole oikeasti kotia, jonne hän voisi mennä, vaan pompotetaan vanhemmalta toiselle.

Monella erolapsella on kaksi oikeaa kotia, joihin hän voi mennä.

Joku toi esimerkin mökistä ja kaupunkikodista. Siinä on hyvä pointti. Ei se kahden kodin välillä liikkuminen olekaan välttämättä kamalaa, vaan voi olla myös antoisaa. Kumpikin koti on erilainen ja voi olla hyvinkin rakas. Ja samalla voi olla kivaa vaihtelua päästä tekemään juuri sen kodin juttuja joka toinen viikko. 

Eli eivät nämä asiat mustavalkoisia ole, vaikka  moni saakin selvästi suurta tyydytystä eroperheiden demonisoinnista, osa heistä siksi koska on itse vetänyt hampaat irvessä katkerana perhehel vetissä parhaat vuotensa. Ihmiset eroavat näiden mielestä elääkseen rietasta elämää

 

Kuten vaikka itse. Silloin ei ikävä kyllä erottu. Kuuntelin ja näin varmaan viimeiset 10 vuotta jatkuvaa riitelyä, tappelua, mykkäkoulua, ovien paiskomistakoko pakettia. Itsekin koitin välttää avioeroa loppuun asti, mutta oli pakko, ettei lasteni tarvitse nähdä samanlaista. Miksi menin naimisiin? Asiat olivat eri tavalla silloin, ei ollut niitä ongelmia, mitä myöhemmin tuli. Lapsillani(nyt 16 ja 18v) on ollut viiden vuoden ajam vuoroviikkosysteemi, itse halusivat. Hyvin on toiminut, meillä on paljon joustoa. 

 

Pelkkä haukkuminen ei ole oikea tapa keskustella asiasta. Joskus tämä myös onnistuu.

Vierailija kirjoitti:

En minä voisi hylätä lapsia, ehkä se on tietynlainen elämäntehtävä huolehtia niistä.

No valitettavasti lastensuojelu saattaa päättää puolestasi. Mitäs sitten teet?

Vierailija kirjoitti:

Japanissa eroperheissä lapset asuvat aina äidillään.

Päivän kysymys, mistä sosiaalisista ongelmista Japani tunnetaan?

Hikokomori? Harakiri?

Japanissa on siis pakotettu yhden kodin malli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni ei ole lapsia, joten ei ole tätä ongelmaa, mutta luulisin, ettei tuollainen ole suurimmalle osalle realismia rahan takia. Yleensähän kumpikin vanhempi hankkii itselleen ja lapsilleen asunnon eli tällöin on kaksi asuntoa. Tuossa systeemissä on kolme: molempien "poikamiesboksi" ja yhteinen asunto lapsille: tämä ei liene taloudellista realismia suurimmalle osalle eroperheistä..

Kannattaa miettiä mitä aiheuttaa heppoisin syin eroilemalla lapsilleen.

Täälläkin saa lukea että halutaan erota koska ei ole enää sitä intohimoista rakkautta, niin pitää heti lähteä etsimään uutta. Sitten taas ne joiden oikeasti pitäisi erota (suhteessa väkivaltaa, päihteidenkäyttöä ym.) eivät eroa vaan roikkuvat  yhdessä väkisin ja lapset kärsivät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enpä ole koskaan oikeassa elämässä nähnyt tällaista vihaa, asioiden oikomista ja syyllistämistä. Hyvä aihe, mutta ei tällä palstalla voi keskustella mistään näemmä.

Totuus sattuu, minä jätän tämän nyt tähän alkoi mennä sivuraiteelle.

Itse vastaatte jossakin vaiheessa kaikesta mitä tuli tehtyä ja mitä jätitte tekemättä.

Kiitos.

Siitä, että vanhempani erosivat vuonna 1983, kun oli 8-vuotias? Miten se totuus sattuu. Omat lapseni kasvoivat ydinperheessä(onnellisessa), ja ovat nyt reilu parikymppisinä omillaan. En tiedä, mikä totuus sattuu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että monelle lapselle voi olla ahdistavaa, että ei ole oikeasti kotia, jonne hän voisi mennä, vaan pompotetaan vanhemmalta toiselle.

Monella erolapsella on kaksi oikeaa kotia, joihin hän voi mennä.

Joku toi esimerkin mökistä ja kaupunkikodista. Siinä on hyvä pointti. Ei se kahden kodin välillä liikkuminen olekaan välttämättä kamalaa, vaan voi olla myös antoisaa. Kumpikin koti on erilainen ja voi olla hyvinkin rakas. Ja samalla voi olla kivaa vaihtelua päästä tekemään juuri sen kodin juttuja joka toinen viikko. 

Eli eivät nämä asiat mustavalkoisia ole, vaikka  moni saakin selvästi suurta tyydytystä eroperheiden demonisoinnista, osa heistä siksi koska on itse vetänyt hampaat irvessä katkerana perhehel vetissä parhaat vuotensa. Ihmiset eroa

 

Oletko tunnustanut oman osuutesi ongelmissa vai syytätkö niistä toista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että monelle lapselle voi olla ahdistavaa, että ei ole oikeasti kotia, jonne hän voisi mennä, vaan pompotetaan vanhemmalta toiselle.

Monella erolapsella on kaksi oikeaa kotia, joihin hän voi mennä.

Joku toi esimerkin mökistä ja kaupunkikodista. Siinä on hyvä pointti. Ei se kahden kodin välillä liikkuminen olekaan välttämättä kamalaa, vaan voi olla myös antoisaa. Kumpikin koti on erilainen ja voi olla hyvinkin rakas. Ja samalla voi olla kivaa vaihtelua päästä tekemään juuri sen kodin juttuja joka toinen viikko. 

Eli eivät nämä asiat mustavalkoisia ole, vaikka  moni saakin selvästi suurta tyydytystä eroperheiden demonisoinnista, osa heistä siksi koska on itse vetänyt hampaat irvessä katkerana perhehel vetissä parhaat vuotensa. Ihmiset eroa

Toistat vanhemmilta opittua kaavaa parisuhteessa, ei se ero sitä muuta. Se on ohjelmoitu todella syvää sinuun ja sitä on hankala muuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni ei ole lapsia, joten ei ole tätä ongelmaa, mutta luulisin, ettei tuollainen ole suurimmalle osalle realismia rahan takia. Yleensähän kumpikin vanhempi hankkii itselleen ja lapsilleen asunnon eli tällöin on kaksi asuntoa. Tuossa systeemissä on kolme: molempien "poikamiesboksi" ja yhteinen asunto lapsille: tämä ei liene taloudellista realismia suurimmalle osalle eroperheistä..

Kannattaa miettiä mitä aiheuttaa heppoisin syin eroilemalla lapsilleen.

Täälläkin saa lukea että halutaan erota koska ei ole enää sitä intohimoista rakkautta, niin pitää heti lähteä etsimään uutta. Sitten taas ne joiden oikeasti pitäisi erota (suhteessa väkivaltaa, päihteidenkäyttöä ym.) eivät eroa vaan roikkuvat  yhdessä väkisin ja lapset kärsivät.

 

Tämäpä juuri. Heppoisin syin eroamisella tarkoitetaan juurikin keskenkasvuista vastuutonta pelkän hormonitoimintaan perustuvan intohimon perässä juoksemista. Sen on ihan ok silloin kun ei ole lapsia. Mutta hyvän ja lapsiaan rakastavan vanhemman piirre se ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että monelle lapselle voi olla ahdistavaa, että ei ole oikeasti kotia, jonne hän voisi mennä, vaan pompotetaan vanhemmalta toiselle.

Monella erolapsella on kaksi oikeaa kotia, joihin hän voi mennä.

Joku toi esimerkin mökistä ja kaupunkikodista. Siinä on hyvä pointti. Ei se kahden kodin välillä liikkuminen olekaan välttämättä kamalaa, vaan voi olla myös antoisaa. Kumpikin koti on erilainen ja voi olla hyvinkin rakas. Ja samalla voi olla kivaa vaihtelua päästä tekemään juuri sen kodin juttuja joka toinen viikko. 

Eli eivät nämä asiat mustavalkoisia ole, vaikka  moni saakin selvästi suurta tyydytystä eroperheiden demonisoinnista, osa heistä siksi koska on itse vetänyt hampaat irvessä katker

 

Kovan luokan keittiöpsykologiaa ilman lähtötietoja!

Vierailija kirjoitti:

Lapset voi niin huonosti Suomessa ylipäätään.

 

No ei voi, meillä voi oikein hyvin. Täällä pikkukaupungeissa pääsääntöisesti eletään hyvää elämää, ulkoillaan lasten kanssa, leikitään, luetaan jne. Isovanhemmat ja muu suku on lähellä ja paljon ystäviä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni ei ole lapsia, joten ei ole tätä ongelmaa, mutta luulisin, ettei tuollainen ole suurimmalle osalle realismia rahan takia. Yleensähän kumpikin vanhempi hankkii itselleen ja lapsilleen asunnon eli tällöin on kaksi asuntoa. Tuossa systeemissä on kolme: molempien "poikamiesboksi" ja yhteinen asunto lapsille: tämä ei liene taloudellista realismia suurimmalle osalle eroperheistä..

Kannattaa miettiä mitä aiheuttaa heppoisin syin eroilemalla lapsilleen.

Täälläkin saa lukea että halutaan erota koska ei ole enää sitä intohimoista rakkautta, niin pitää heti lähteä etsimään uutta. Sitten taas ne joiden oikeasti pitäisi erota (suhteessa väkivaltaa, päihteidenkäyttöä ym.) eivät eroa vaan roikkuvat  yhdessä väkisin ja lapset kärsivät.

 

Rakkauden loppuminen mielestäni voi olla hyvä syy. Ei pakottava, mutta ymmärrettävä 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enpä ole koskaan oikeassa elämässä nähnyt tällaista vihaa, asioiden oikomista ja syyllistämistä. Hyvä aihe, mutta ei tällä palstalla voi keskustella mistään näemmä.

Miksi sinä syyllistyt näistä kommenteista?

En itse syyllisty. Miksi syyllistyisin? Olen itse erolapsi ja elänyt vuoroviikkosysteemissä. Lapseni kasvoivat ydinperheessä. 

 

Inhoan yleisesti tällaista uskomatonta syyllistämistä ja yksisilmäisyyttä. Jokainen tapaus on erilainen, jokainen lapsi on erilainen. Joillekin hyvä, joillekin huono systeemi.

 

Tilastot kertovat heppoisten erojen vaikutuksista lapsiin pitkällä aikavälillä karua kieltään. Mutta sehän ei nykypäivän hetkessä eläviä hedonistisia jopa sarjaeroajia ki

Anteeksi, mutta mitkä tilastot? Onko kyse eroa edeltäneistä kauheuksista, vai erosta? Oliko sittenkin parempi erota, vai jatkaa niitä kauheuksia? Aikaisemmin erot olivat myös harvinaisempia ja tapahtuivat ehkä vain pahoissa väkivaltatapauksissa (jolloin lapsilla varmasti ollut aika kauhea lapsuus). Nykyään naiset eivät ole taloudellisesti miehistä riippuvaisia, joten erota voi ihan siksikin, että suhde on kylmä. Sellaisen eron, jossa on kaksi täyspäistä vanhempaa yhteishuoltajina, en usko vaikuttavan yhtä negatiivisesti lapsiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset voi niin huonosti Suomessa ylipäätään.

 

No ei voi, meillä voi oikein hyvin. Täällä pikkukaupungeissa pääsääntöisesti eletään hyvää elämää, ulkoillaan lasten kanssa, leikitään, luetaan jne. Isovanhemmat ja muu suku on lähellä ja paljon ystäviä. 

Samaa sanoisin täältä pk-seudun keskiluokkaisesta lähiöstä (omakotitaloja, rivareita, hintavia kerrostaloja). Paljon lapsia ja keskimäärin aika hyvin näyttäisi kaikilla menevän. Itse kasvoin pikkukaupungissa ja tämä on aika samanlaista menoa.

Jännä miksi täällä syytetään syyllistämisestä. En ole kenenkään kuullut syyllistävän ketään jos ero tulee päihteiden tai fyysisen/henkisen väkivallan kohteena olemisen vuoksi.

Joku defenssihän se on pyrkiä vaietamaan keskustelu vetoamalla syyllistämiseen. 

Päivänselvä asia. Mieti kun muuttaisit viikon välein. Stressaavaa ja vanhemmilta itsekästä. Vanhempani erosivat kun oli 13, ei olis tullu mieleenkään muutella viikon välein. Jäin asumaan omaan kotiin ja tapasin toista vanhempaa vapaa-ajalla ja viikonloppuisin. 

Vierailija kirjoitti:

Jännä miksi täällä syytetään syyllistämisestä. En ole kenenkään kuullut syyllistävän ketään jos ero tulee päihteiden tai fyysisen/henkisen väkivallan kohteena olemisen vuoksi.

Joku defenssihän se on pyrkiä vaietamaan keskustelu vetoamalla syyllistämiseen. 

Ei ainakaan kohdallani, mutta lue uudestaan nuo aiemmat viestit, ja kirjoita vakavalla naamalla, etteikö niissä syyllistettäisi. Ei ole tarvetta defenssiin itsellä, en suoraan liity asiaan. Siltikin.

Vierailija kirjoitti:

Jännä miksi täällä syytetään syyllistämisestä. En ole kenenkään kuullut syyllistävän ketään jos ero tulee päihteiden tai fyysisen/henkisen väkivallan kohteena olemisen vuoksi.

Joku defenssihän se on pyrkiä vaietamaan keskustelu vetoamalla syyllistämiseen. 

Ei tuo ole ainoa syy erota, jos on lapsia. Ystävälläni kävi niin, että hän oli koko lapsuutensa miettinyt, miksi heillä oli kotona niin kylmä tunnelma, kun kavereiden kodeissa oli ihan erilaista. Aikuistuttuaan hänelle selvisi, että vanhempansa olivat ns. pitäneet kulissia yllä. Parisuhdetta ei ollut ollut enää vuosiin ja toisella vanhemmallaan oli toinen suhde, jonka julkisti sitten, kun lapset oli aikuisia. Hänen maailmansa romahti. Hän masentui. Kaikki oli valetta. Hän ei luottanut enää kehenkään. Kai hän nyt nelikymppisenä jotenkin on jaloillaan, mutta opiskeluihin ei koskaan päässyt kiinni silloin, kun sen aika olisi ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni ei ole lapsia, joten ei ole tätä ongelmaa, mutta luulisin, ettei tuollainen ole suurimmalle osalle realismia rahan takia. Yleensähän kumpikin vanhempi hankkii itselleen ja lapsilleen asunnon eli tällöin on kaksi asuntoa. Tuossa systeemissä on kolme: molempien "poikamiesboksi" ja yhteinen asunto lapsille: tämä ei liene taloudellista realismia suurimmalle osalle eroperheistä..

 

Miksi pitäisi olla kolme asuntoa?

Entäs, jos olisi pieni asunto, jossa kumpikin vanhempi  asuisi ne "lapsivapaat" viikot?

Tuo ei ole ero. Tuo on asumusero. Se on täysin eri asia kuin ero.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä miksi täällä syytetään syyllistämisestä. En ole kenenkään kuullut syyllistävän ketään jos ero tulee päihteiden tai fyysisen/henkisen väkivallan kohteena olemisen vuoksi.

Joku defenssihän se on pyrkiä vaietamaan keskustelu vetoamalla syyllistämiseen. 

 

Ei ainakaan kohdallani, mutta lue uudestaan nuo aiemmat viestit, ja kirjoita vakavalla naamalla, etteikö niissä syyllistettäisi. Ei ole tarvetta defenssiin itsellä, en suoraan liity asiaan. Siltikin.

Kyllähän lapsilleen tahallaan ja tietoisesti omasta vakaasta tahdostaan kärsimystä aiheuttavaa vanhempaa voikin hieman syyllistää. Vai miksi ei voisi?

Täyttä sontaa taas tämäkin keskustelu. Jokainen perhe, jokainen ero on aivan omanlaisensa. Lapset ovat erilaisia. Ei kaikki kärsi vuoroviikoista, tai muistakaan järjestelyistä. Ei jokainen eroaja ole hedonisti, tai vuoroviikkosysteemissä elävä ole omaa etua tavoitteleva, toista viikkoa sinkkuna juhliva ihminen. Varmasti on paljon kurjia tapauksia, ja Sinkkonen on nähnyt niitä oman osansa aikanaan. Silti väitän, ja tiedän, että vuoroviikkosysteemi on joskus hyvä.

Erosimme mieheni kanssa hyvin painavista syistä. Lapsemme elivät vuoroviikkosysteemissä, vanhemmat kommunikoivat näiden asioista, ja yhdessä selviteltiin mahdolliset ongelmat ja ratkaistiin niitä. Oltiin jatkuvasti vahvasti lasten elämässä mukana. Olen puhunut tästä nyt jo pitkälle aikuisten lasteni kanssa hyvin paljon. Ovat aina sanoneet, että hoidimme asian hyvin, olivat erosta huolimatta onnellisia, ja tunsivat olevansa rakastettuja kummassakin kodissaan. Vuoroviikkoilu ei tarkoita mitään tunnekylmyyttä tai itsekkyttää automaattisesti. Aika julkeaa edes väittää moista.