Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen tyrmää vuoroviikkovanhemmuiden ja pitää sitä itsekkäänä tapana

Enpä ole koskaan oikeassa elämässä nähnyt tällaista vihaa, asioiden oikomista ja syyllistämistä. Hyvä aihe, mutta ei tällä palstalla voi keskustella mistään näemmä.

Sinkkonen on mukana kansainvälisessä lapsibisneksessä.  Huostaanotetaan lapset,  perustuen Sinkkosten lausuntoihin ja säilötään kansainvälisen terveysjätin lastenkoteihin. Suomen malli ja hyvä tulonlähde lastenpsykiatrille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinkkonen elää jossai lalalandiassa.

Ei vaan pitkä kokemus alan ammattilaisena antaa näkemyksen joka on oikea. Tässäkin ketjussa osassa kommentteja näkyy se että häpeä ja syyllisyys peitetään. Koska niitä tunteita ei vain kestetä kohdata.

Kyllä niitä kestetään ja voin kertoa, että niitä on ilman mitään Sinkkosiakin. Sinkkosen ehdotus on silti aivan todellisuudesta vieraantunut. Ei eronneiden pariskuntien taloudellinen tilanne mahdollista tuollaista eikä se edes ole mikään ero, jos edelleen jaetaan yhteinen koti. Ne kaikki ongelmat on siinä edelleen; yhteinen talous, kotityöt, mahdolliset riippuvuudet, uudet suhteet,,,

Sinkkonen voi hetken pysähtyä miettimään mitä ihmiset oikeasti käy erotessaan läpi. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan ero on pahempi kriisi kuin puolison kuolema. Että paljonko siinä on vielä mahdollisuus itseään kuormittaa enemmän ennen kuin pää leviää kokonaan. Ei ero ole sellainen tilanne missä tehdään ideaaleja ratkaisuja, se on selviytymistaistelu.

 

Sinkkosella vissiin itsellään rahaakin niin, ettei enää käsitä millaista tavallisten ihmisten elämä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jutussa oletus on se, että lapsi elää ns. matkalaukun kanssa. Itse uskoisin, että vuoroviikkotapauksissa lapsella olisi täyssetti kaikkea kummassakin kodissa. Toki koulureppu kulkee mukana, mutta niin se kulkee koulun ja kodin väliä ihan kaikilla lapsilla muutenkin.

Joo teoriassa voi olla ns täyssetti molemmissa, mutta ei se käytännössä kuitenkaan ole niin. Noi koulujutut, puhelin, voi olla kaverien kanssa yhteisiä juttuja vaikka päiväkirja jne, harrastuskamat? no ne voi ostaa molempiin. Jos on lempparivaatteita niin ostetaanko ne kahteen kertaan? 

Jos ostaa jotain kivoja juttuja niin ei sitä saa samalla sekunnilla sinne toiseenkin paikkaan jne. Kyllä siinä tulee sitä matkalaukkuelmää väkisin mukaan. Jokainen voi miettiä omalle kohdalle. 

Ei se lempparipaita nyt yhden kodin mallissakaan vo

Vuoroviikkovanhemman kootut selitykset.

Olen Jari Sinkkosen kanssa samaa mieltä, myös arvostan häntä paljon.

Tilanne vain oli se että erosin narsistisia.

Toinen vaihtoehto olisi ollut se, että hyppään sillalta.

Ei ollut siis hyviä vaihtoehtoja 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinkkonen elää jossai lalalandiassa.

Ei vaan pitkä kokemus alan ammattilaisena antaa näkemyksen joka on oikea. Tässäkin ketjussa osassa kommentteja näkyy se että häpeä ja syyllisyys peitetään. Koska niitä tunteita ei vain kestetä kohdata.

Kyllä niitä kestetään ja voin kertoa, että niitä on ilman mitään Sinkkosiakin. Sinkkosen ehdotus on silti aivan todellisuudesta vieraantunut. Ei eronneiden pariskuntien taloudellinen tilanne mahdollista tuollaista eikä se edes ole mikään ero, jos edelleen jaetaan yhteinen koti. Ne kaikki ongelmat on siinä edelleen; yhteinen talous, kotityöt, mahdolliset riippuvuudet, uudet suhteet,,,

Sinkkonen voi hetken pysähtyä miettimään mitä ihmiset oikeasti käy erotessaan läpi. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan ero on pahempi kriisi kuin puolison kuolema. Että palj

Eihän ero nyt mikään kriisi ole. Sanovat jotkut,

Kaveri kokeili että lapset jää perheen kotiin ja vanhemmat vuorottelee. Ei toiminut. Yhteistä kotia ei kukaan pitänyt kunnossa eikä oikein sisustanutkaan,  ja vain joka toinen viikko se oli siisti, äidin viikolla. Ei se ole kenenkään koti, vaan joku rautatieasema.

Toinen kaveri kokeili vuoroviikkoa. Se johti siihen että lapsella oli kaikki tärkeä koko ajan repussa mukana, eli hän oli nomadi.

Ainoa toimiva mitä ollaan nähty, on lähekkäin asuminen, ja joko molemmissa kodeissa on tuplana kaikki tarpeellinen (vaatii aika varakkaat vanhemmat) tai toinen on varsinainen koti, ja toisessa ollaan pari päivää viikossa tai joka toinen viikonloppu.

Todetaan nyt taas kerran tähän aiheeseen.

- jos vanhemmilla on erittäin hyvät välit, kaikenlaiset järjestelyt ja joustot toimii. Usein erotilnteen seurauksena näin ei ole vaan on sovittava/määrättävä pelisäännöt.

- lapsi tarvitsee kumpaakin vanhempaansa, ja vuoroviikkosysteemi/muu tasapuolinen asumisjärjestely varmistaa, että lapsi saa kokea arkea ja viikonloppuja kummankin vanhemman kanssa

- vuoroviikkoasuminen toimii hyvin, jos vanhemmat asuvat lähekkäin niin ettei kaveripiiriä ja koulu tms tarvi vaihtaa, ja jos kummassakin kodissa on vaatteet ja tavarat valmiina ettei tarvi kulkea matkalaukun kanssa, sen kun vaan vaikka koulusta menee jompankumpaan kotiin

- kaikki sellainen mutina, että lapsella on oltava vain yksi koti (ja yleensä tähän vielä se että äiti on aina paras lähivanhempi) on ns äitimyytti ja sairasta

Onnistunein erojärjestely, johon olen törmännyt oli sellainen, että vanhemmat asuivat parin talon päässä toisistaan ja lapset saivat mennä kumpaan tahansa kotiin silloin kun itse halusivat.

Nämä vanhemmat tulivat hyvin toimeen keskenään. Ei varmaan olisi muuten onnistunut.

Vierailija kirjoitti:

Enpä ole koskaan oikeassa elämässä nähnyt tällaista vihaa, asioiden oikomista ja syyllistämistä. Hyvä aihe, mutta ei tällä palstalla voi keskustella mistään näemmä.

Kyllä tuosta voikin syyllistää. Tekeväthän sitä jotkut muistakin asioista. Kannattaa sinunkin miettä mikä ketjussa on sellaista että se sai sinut kirjoittamaan tuon kommenttisi. Mistä se tarve kumpusi?

Vierailija kirjoitti:

Todetaan nyt taas kerran tähän aiheeseen.

- jos vanhemmilla on erittäin hyvät välit, kaikenlaiset järjestelyt ja joustot toimii. Usein erotilnteen seurauksena näin ei ole vaan on sovittava/määrättävä pelisäännöt.

- lapsi tarvitsee kumpaakin vanhempaansa, ja vuoroviikkosysteemi/muu tasapuolinen asumisjärjestely varmistaa, että lapsi saa kokea arkea ja viikonloppuja kummankin vanhemman kanssa

- vuoroviikkoasuminen toimii hyvin, jos vanhemmat asuvat lähekkäin niin ettei kaveripiiriä ja koulu tms tarvi vaihtaa, ja jos kummassakin kodissa on vaatteet ja tavarat valmiina ettei tarvi kulkea matkalaukun kanssa, sen kun vaan vaikka koulusta menee jompankumpaan kotiin

- kaikki sellainen mutina, että lapsella on oltava vain yksi koti (ja yleensä tähän vielä se että äiti on aina paras lähivanhempi) on ns äitimyytti ja sairasta

Hyvä vastaus. 

Samaa sanonut lapsettomana ysäriltä saakka, kun viikko-viikko systeemejä alkoi olemaan.

Aivan älytön ratkaisu, kun aikuiset eivät osaa olla! Lapsia rangaistaan aikuisten ongelmista ja rankasti. Silloin vielä perusteltiin, että kyllä lapset sopeutuu. Miksi edes tarvis, kun heistä täysin riippumattomista syistä erotaan ja asutaan karavaanarina.

Kuvottava systeemi yhä.

Jaksaisitko itse vaihtaa kotia viikon välein? 

Miksi oletetaan, että lapset jaksaa? 

Joku ehkä jaksais, itse kokisin kovin stressaavana ja oon ihmetellyt miksei tästä puhuta enemmän. 

Sitäpä sitten niitämme parin kymmenen vuoden päästä, mitä olemme kylväneet 

Bonusaikuiset rikastuttavat lapsen elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi lapsen edun mukaista, jos vanhemmat ramppaisisivat kahden kodin väliä. Kysyin kerran eroperheen äidiltä, että miksi lasten täytyy rampata kahden kodin väliä. Äiti vastasi, etteihän siitä tulisi mitään. Hirveä stressi yms. Joopa joo, entäs se ramppaava lapsi, joka kuitenkin on syytön kaikkeen. 

Tunnen yhden eronneen parin, joka yritti elää siten, että lapset asuvat koko ajan samassa kodissa ja vanhemmat ovat siellä vuoroviikoin.

Muutaman kuukauden se onnistui, mutta sitten alkoi tulemaan ongelmia.

Se oli vanhemmille raskasta. Toinen vanhemmista tuskastui erityisesti siihen, että hän sai aina lapsiviikkonsa aluksi toiselta vanhemmalta listan tehtävistä töistä, joita pitäisi siellä lasten kodissa tehdä viikon aikana.

Puolessa vuodessa päätyivät siihen, että vanhemmat asuvat pysyvästi omissa kodeissaan ja lapset kulkevat kahden kodin vä

Niin? Lasten tarpeista tässä puhuttiin, eikä siitä mikä on vanhemmille raskasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todetaan nyt taas kerran tähän aiheeseen.

- jos vanhemmilla on erittäin hyvät välit, kaikenlaiset järjestelyt ja joustot toimii. Usein erotilnteen seurauksena näin ei ole vaan on sovittava/määrättävä pelisäännöt.

- lapsi tarvitsee kumpaakin vanhempaansa, ja vuoroviikkosysteemi/muu tasapuolinen asumisjärjestely varmistaa, että lapsi saa kokea arkea ja viikonloppuja kummankin vanhemman kanssa

- vuoroviikkoasuminen toimii hyvin, jos vanhemmat asuvat lähekkäin niin ettei kaveripiiriä ja koulu tms tarvi vaihtaa, ja jos kummassakin kodissa on vaatteet ja tavarat valmiina ettei tarvi kulkea matkalaukun kanssa, sen kun vaan vaikka koulusta menee jompankumpaan kotiin

- kaikki sellainen mutina, että lapsella on oltava vain yksi koti (ja yleensä tähän vielä se että äiti on aina paras lähivanhempi) on ns äitimyytti ja sairasta

 

 

 

Erinomaisesti argumentoitu.

Vierailija kirjoitti:

Kellä eronneella pariskunnalla on vara kolmeen asuntoon, ja sellaiset välit että yhtä asuntoa voidaan edelleen asua yhdessä? Sinkkonen on irtautunut todellisuudesta. Hyvä kun jonkun asunnon pystyy pitämään tässä kurjistuvassa Suomessa. Exän sotkuja jossain puoliyhteisessä kodissa en tosiaankaan enää halua siivota.

Mä tiedän yhden tapauksen, jossa alakouluikäiset lapset asui edelleen perheen omakotitalossa ja vanhemmat vuoroviikoin yhteisessä pienemmässä asunnossa. Tämä oli kuitenkin selkeästi vain ns. siirtymäaika, tai ehkä ns. suhteen koeaika, ja kun lopputulema oli se, että kumpikin löysi uudet puolisot, niin sitten siirryttiin omiin koteihin siten, että lapset vaihtoivat sitten joka toinen viikko kotia. Ilmeisesti vanhemmat tulivat kuitenkin toimeen, ja lapset vaikuttaa nyt jo vuosien päästä oikein fiksuilta, sosiaalisilta ja hyvävointisilta.

Heidän tapauksessaan vanhemmat asuivat kuitenkin lähellä toisiaan, että esim. koulumatka, harrastukset ja kaverit olivat samoja riippumatta siitä kumman vanhemman luona olivat.

Vierailija kirjoitti:

Onnistunein erojärjestely, johon olen törmännyt oli sellainen, että vanhemmat asuivat parin talon päässä toisistaan ja lapset saivat mennä kumpaan tahansa kotiin silloin kun itse halusivat.

Nämä vanhemmat tulivat hyvin toimeen keskenään. Ei varmaan olisi muuten onnistunut.

Harva vaan tähän suostuu. Kun silloin se (oma!!) lapsi voi tulla milloin tahansa käymään. Kun mulla pitää olla omaa aikaa ja parisuhdeaikaa.

Vierailija kirjoitti:

Enpä ole koskaan oikeassa elämässä nähnyt tällaista vihaa, asioiden oikomista ja syyllistämistä. Hyvä aihe, mutta ei tällä palstalla voi keskustella mistään näemmä.

Nuo, joilla on niin suuria patoutumia eronneita vanhempia kohtaan, ovat todennäköisemmin ihmisiä, ketkä kitkuttelee erittäin huonossa parisuhteessa muka lasten takia (kuitenkin kiillottaen sädekehäänsä siitä, kuinka ihanan ydinperheen pystyvät lapsille tarjoamaan), vaikka todellisuus on se, ettei tuolla katkeralla ihmisellä olisi joko henkisiä tai taloudellisia resursseja erota ja tarjota lapsille mitään ilman sitä puolisoaan, jota hän lähes tulkoon inhoaa. Tunnen henkilökohtaisesti tällaisen tapauksen. Hän on joka välissä haukkumassa muiden ratkaisuja elämässä, vaikka itsellään on diagnooseihin asti kaikenlaista masennusta jne.