Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen tyrmää vuoroviikkovanhemmuiden ja pitää sitä itsekkäänä tapana

Kun lapset hankitaan, niin lähtökohtana on ja tulisi aina olla se, että yhdessä ydinperheenä lapset kasvatetaan. Valitettavan usein nykyliitoissa ero kuitenkin tulee ja hyvin usein lasten etu jää siinä vaiheessa sivuseikaksi ja tilalle tulee vanhemman tarve saada omaa aikaa. 

Itselleni järkytykseksi meille tuli ero vaimon aloitteesta. Oli meillä ollut parisuhteessa etääntymistä, jota emme ilmeisesti osanneet silloin käsitellä. Ruuhkavuodet tekivät meille hallaa. Vaimo ratkaisi asian väärällä tavalla, hankki sivusuhteen ja petti. Samaan aikaan kuitenkin esimerkiksi seksiä meilläkin oli viikoittain vaimon kiinni jäämiseen saakka.

Vaikka ero oli vaikea riitoineen, niin päätimme jo heti, ettei lasten asioista riidellä. Vanhemmuus ei pääty eroon. Hankin oman asunnon kohtuu läheltä entistä kotiani ja sovimme yhteishuoltajuudesta ilman elatusmaksuja. Tapaamisista sovimme, että lapset saavat kulkea molempien vanhempien luona oman halunsa mukaan vaikka päivittäin. Yhdessä hankimme lapsille, mitä he tarvitsevat, aivan kuten avioliitonkin aikana. 

Me asetimme lapset etusijalle erossa ja olen siitä edelleen ylpeä. 

Vierailija kirjoitti:

Vihdoinkin joku puhuu järkeä. Olen aina pitänyt julmana ja itsekkäänä laittaa lapset matkustamaan kahden kodin väliä, vaikka ero ei ole lasten syy.

Onneksi muutamat tietämäni eroparit ovat älynneet päätyä ratkaisuun, että lapsilla on yksi koti ja vanhemmat asuvat siellä vuoroviikoin. Se on ainoa oikeudenmukainen ratkaisu. 

Tämä kuulostaa toisaalta fiksulta, mutta tuntuuko se kaikista kodilta? Sitäpaitsi, harvalla on tuohon varaa.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni on nykyaikaa erota, jos tuntuu, ettei liitto enää toimi. Esimerkiksi jos on tunne, että liitossa ollaan kuin sisko ja sen veli. " Ja ollaan yhdessä ns. lasten takia ei ole enää tätä päivää. 

Ottaisin myös esiin asian, josta on viime aikoina keskusteltu mediassa. Eli sen, että naiset hoitavat kaiken kotona hetero suhteessa ja mies menee sieltä mistä aita on matalin. Lopulta sitten ero, kun nainen ei enää jaksa. Tämä ei kuitenkaan koske kaikkia parisuhteita, mutta silti useimmat naiset näyttävät tunnistavan tämän kaavan suhteissaan 

Tein kaikki kotityöt ym. ja lapsen hoidon. Tietysti voi kysyä, että miksi. Sen vuoksi erosin, koska em. asiohin ex ukko ei osallistunyt useista keskusteluista huolimatta. Olimme kuitenkin yhdessä 12 vuotta. 

Sain tarpeeksi ja nykyään asiat hoituvat ex kanssa ok. Hoitaa lapsemme silloin kun on hänen vuoronsa eli jaettu vanhemmuus toimii. 

Mitä väliä sillä onko joku asia nykyaikaa ja tätä päivää?

Jokainen voi perustella asiansa kuten haluaa mutta jollain ajan trendillä perustelu on kyllä yksinkertaista. Ihmiset on kuitenkin yksilöitä ja perheet erilaisia / ainutlaatuisia, joku tietyn ajan trendi on aivan tyhjänpäiväistä selitystä tällaisissa asioissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihdoinkin joku puhuu järkeä. Olen aina pitänyt julmana ja itsekkäänä laittaa lapset matkustamaan kahden kodin väliä, vaikka ero ei ole lasten syy.

Onneksi muutamat tietämäni eroparit ovat älynneet päätyä ratkaisuun, että lapsilla on yksi koti ja vanhemmat asuvat siellä vuoroviikoin. Se on ainoa oikeudenmukainen ratkaisu. 

Tämä kuulostaa toisaalta fiksulta, mutta tuntuuko se kaikista kodilta? Sitäpaitsi, harvalla on tuohon varaa.

Niin, pääasiahan on näköjään mielestäsi se, että aikuiset saavat molemmat oman asunnon, joka "tuntuu kodilta". Lapsi sitten ramppaa niiden väliä, mutta hänen tuntemuksellaan ja kokemuksellaan ei ole yhtä suurta merkitystä.

On todellakin suorastaan kidutusta lapsille. Lasten tulee saada kasvaa yhteen kulttuuriin ja elää siinä: hehän hyväksyvät ihan kaiken mille heidät altistetaan aina pahoinpitelystä seks.hyväksikäyttöön, eli sopeutuvat kaikkeen. Myös vuoroviikkosekoiluun

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihdoinkin joku puhuu järkeä. Olen aina pitänyt julmana ja itsekkäänä laittaa lapset matkustamaan kahden kodin väliä, vaikka ero ei ole lasten syy.

Onneksi muutamat tietämäni eroparit ovat älynneet päätyä ratkaisuun, että lapsilla on yksi koti ja vanhemmat asuvat siellä vuoroviikoin. Se on ainoa oikeudenmukainen ratkaisu. 

Tämä kuulostaa toisaalta fiksulta, mutta tuntuuko se kaikista kodilta? Sitäpaitsi, harvalla on tuohon varaa.

Niin, pääasiahan on näköjään mielestäsi se, että aikuiset saavat molemmat oman asunnon, joka "tuntuu kodilta". Lapsi sitten ramppaa niiden väliä, mutta hänen tuntemuksellaan ja kokemuksellaan ei ole yhtä suurta merkitystä.

 

Tätäkään ongelmaa ei olisi jos miesten äitilarppi lopetettaisiin. Nainen on äiti ja mies siittäjä, jonka pääasiallinen tehtävä on huolehtia naisesta ja lapsista

Tiedän kyllä vuoroviikkoperheitä joissa homma toimii. Asutaan lähekkäin niin että lapsi voi käydä kummassakin kodissa helposti ja kaveripiiri ym. elinympäristö pysyy samana.  Perusjutut on molemmissa kodeissa eli "matkalaukkuelämää" ei tarvitse viettää, tarvittaessa voi jonkun jutun noutaa toisesta kodista jos tarvitseekin. Lapset saattaa käydä pelaamassa pleikkaa/katsomassa futista isän luona ja tulla äidille yöksi, tai toisaalta "isäviikolla" käydä äidin luona tekemässä jotain muuta. Edellyttää toki hyviä välejä ja joustavuutta vanhemmilta, eikä lapset voi ihan pieniä olla vaan näissä tapauksissa koululaisia/teinejä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihdoinkin joku puhuu järkeä. Olen aina pitänyt julmana ja itsekkäänä laittaa lapset matkustamaan kahden kodin väliä, vaikka ero ei ole lasten syy.

Onneksi muutamat tietämäni eroparit ovat älynneet päätyä ratkaisuun, että lapsilla on yksi koti ja vanhemmat asuvat siellä vuoroviikoin. Se on ainoa oikeudenmukainen ratkaisu. 

Tämä kuulostaa toisaalta fiksulta, mutta tuntuuko se kaikista kodilta? Sitäpaitsi, harvalla on tuohon varaa.

Niin, pääasiahan on näköjään mielestäsi se, että aikuiset saavat molemmat oman asunnon, joka "tuntuu kodilta". Lapsi sitten ramppaa niiden väliä, mutta hänen tuntemuksellaan ja kokemuksellaan ei ole yhtä suurta merkitystä.

 

Ymmärsit aivan väärin. Itse en arvosta yhtään lasten heittelyä sinne tänne, kunhan aikuisilla kaikki ok.

Tarkoitan että se lapsikin taatusti huomaa ja tuntee että se koti ei ole sen aikuisen koti, vaan se aikuinenkin palaa sinne kotiinsa oman vuoronsa jälkeen.

Tämä ketju on todella mielenkiintoista pohdintaa, kiitos teille kaikille siitä! 

Olen itse kasvanut eroperheessä ysärillä, jolloin se ei ollut aivan niin yleistä kuin nykyään. Se oli raastavaa. Vanhempani hoitivat asiat ihan hyvin, asuin pääasiassa toisen luona ja vierailin viikonloppuisin toisella. Lähivanhemman taloudellisen tilanteen takia asuimme kuitenkin vuokralla ja jouduimme pariin kertaan muuttamaan esim. asuntojen myynnin takia. Kyllä se juurettomuus tuntui pahalta, etenkin yhdistettynä vanhempien eroon. En ollut kotonani oikein missään, enkä oikein osaa olla vieläkään. 

Minulla ei ole lapsia, mutta joskus sellaisistakin haaveilin. Pelkäsin vain, etten osaa tarjota heille ydinperhettä, minkä kovasti toivoin saavani. Enpä ole ollut hyvä ihmissuhteissa ylipäänsä, kun olen jo kertaalleen saanut vanhemmiltani sen mallin, että töitä ei tarvitse tehdä, ikävästä tilanteesta voi vain kävellä ulos, joten en oikein tiedä miten ydinperhettäkään ylläpidetään.

Deittimaailmassa näkee paljon ikäisteni noin kolmevitosten olevan jo toisella kierroksella. Sydän särkyy kaikkien niiden lasten puolesta, joiden vanhemmat ovat eronneet jo ennen jälkikasvunsa kouluikää ja aikuiset etsivät sitten viihdykettä lapsivapaille viikoilleen.

En minä osaa sanoa, mitä tällaiselle ilmiölle pitäisi tehdä. En vaan jaksa uskoa, että kaikilla on eroonsa kovinkaan pätevä syy. Monet vain lähtevät, kun sen kumppanin naama alkaa parin vuoden jälkeen ärsyttää, halutaan kokea taas alkuhuuma rankan pikkulapsiarjen keskellä eikä olla valmiita tekemään töitä asioiden korjaamiseksi. Turha minun on ketään kivittää, kun olen tosin itse samanlainen vätys, lapset sentään älysin jättää tekemättä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jari Sinkkonenkin voisi elää tätä päivää eikä jotain sota-aikoja. Maailma muuttuu, mutta Sinkkonen on jämähtänyt johonkin menneeseen. Surullista, että häntä pidetään jonkinlaisena asiantuntijana, luultavasti sukupuolen vuoksi.

Ei se lapsen kokemusmaailma mitenkään ole muuttunut. Kyllä se vaan on totta, että jatkuvasti muuttaminen on raskasta. Moni tässä ketjussa takertuu tavaroiden pakkaamiseen, ja näyttää ajattelevan, että jos ei tarvitse pakata niin sitten on ihan ok. No ei ole! Kyllä ihmiselle on tärkeää että on yksi koti. Muuten vaihtuu viikottain kaveripiiri, aina on jokin tavara juuri siinä toisessa kodissa, ylipäätään raskasta olla jatkuvasti siirtymässä. Ihminen tarvitsee rauhaa, ja kaksi kotia luo väistämättä tietynlaista rauhattomuutta. Mihinkään ei voi kunnolla asettua olemaan, kun kohta taas on lähde

Ai että millä tavoin viikonloppulapsena on helpompaa? Silloin on kotonaan 26 päivää kuukaudesta. Ehkä muutaman päivän selviää ilman jotain tavaraa. Kavereita saa meidän tapauksessa nähdä isäviikonloppuinakin.

Silloin, kun itse erosin 15 vuotta sitten niin oli ihan selvää, että lapsilla on vain yksi koti ja isällään käyvät silloin, kun tämä on ilman viinaa. No, sitä ei tapahtunut kovin usein. Lapsista tuli tasapainoisia, omilla jaloillaan seisovia aikuisia. Lähivanhempana tein uhrauksen, menetin oman aikani ja elämäni, mutta sen tein itselleni selväksi jo lasten ollessa pieniä, että äiti on se, joka lopulta hoitaa kaiken, jos miehestä ei ole vastuunkantajaksi.

Tässä ketjussa kovin moni kertoo hoitaneensa asiat erinomaisesti ja lastensa olevan kovin onnellisia. Mutta lastensuojelun ammattilaisten mukaan elämme valtavaa vanhemmuuden kriisiä, johon toki osaltaan vaikuttavat ylisuuret paineet.

Hyvin yleisiä ongelmia ovat mielenterveyden ongelmat ja päihdeongelmat, joita esiintyy myös työssäkäyvillä aikuisilla, sekä miehillä, naisilla että jopa lapsilla. Ottaen huomioon, kuinka yleisiä nämä ovat, tuntuu suorastaan irvokkaalta kuinka ketjun perusteella suurin ongelma eroperheissä on sottainen exä ja ratkaisu se, ettei exän sotkuja tarvitse nähdä.

Olisipa raikasta vaihtelua, jos joku joskus myöntäisi olevansa vaikka masentunut.

Vuoroviikkoasumisesta on ihan kummallisia sovelluksia. Luin joskus jostain, että vuoroviikkovanhemmuus vaatii vanhemmilta kykyä yhteistyöhön eikä sovellu pääsääntöisesti alle 3-vuotiaille. Silti vuoroviikot on joskus vahvistettu oikeudessakin lasten asumismuodoksi, vaikka vanhemmat eivät pysty kommunikoimaan keskenään yhtään mistään ja lapset eivät saisi siirtää kotien välillä kuin vaatteensa. Samoin joku 1-vuotias on vuoroviikon vanhempien luona ja sitten vielä mummolassa viikoittain, että vanhemmat saisivat varmasti omaa aikaa, ja sitä kuvataan, että kaikki voittaa jeejee.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju on todella mielenkiintoista pohdintaa, kiitos teille kaikille siitä! 

Olen itse kasvanut eroperheessä ysärillä, jolloin se ei ollut aivan niin yleistä kuin nykyään. Se oli raastavaa. Vanhempani hoitivat asiat ihan hyvin, asuin pääasiassa toisen luona ja vierailin viikonloppuisin toisella. Lähivanhemman taloudellisen tilanteen takia asuimme kuitenkin vuokralla ja jouduimme pariin kertaan muuttamaan esim. asuntojen myynnin takia. Kyllä se juurettomuus tuntui pahalta, etenkin yhdistettynä vanhempien eroon. En ollut kotonani oikein missään, enkä oikein osaa olla vieläkään. 

Minulla ei ole lapsia, mutta joskus sellaisistakin haaveilin. Pelkäsin vain, etten osaa tarjota heille ydinperhettä, minkä kovasti toivoin saavani. Enpä ole ollut hyvä ihmissuhteissa ylipäänsä, kun olen jo kertaalleen saanut vanhemmiltani sen mallin, että töitä ei tarvitse tehdä, ikävästä tilanteesta voi vain kävellä ulos, joten en oik

Näinhän se on, ikävä kyllä. Itsekin muutin ns. äitini kanssa sinne tänne, ukot vaihtui ja mikään paikka ei ole ns. lapsuudenkoti. Itse korjasin tämän asian oman perheeni kohdalla. Vaikka ongelmia on ollut, perhe ja lasten hyvinvointi on ollut koko ajan ykkösprioriteetti. Moni sanoo niin mutta harva sitä toteuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihdoinkin joku puhuu järkeä. Olen aina pitänyt julmana ja itsekkäänä laittaa lapset matkustamaan kahden kodin väliä, vaikka ero ei ole lasten syy.

Onneksi muutamat tietämäni eroparit ovat älynneet päätyä ratkaisuun, että lapsilla on yksi koti ja vanhemmat asuvat siellä vuoroviikoin. Se on ainoa oikeudenmukainen ratkaisu. 

Tämä kuulostaa toisaalta fiksulta, mutta tuntuuko se kaikista kodilta? Sitäpaitsi, harvalla on tuohon varaa.

Niin, pääasiahan on näköjään mielestäsi se, että aikuiset saavat molemmat oman asunnon, joka "tuntuu kodilta". Lapsi sitten ramppaa niiden väliä, mutta hänen tuntemuksellaan ja kokemuksellaan ei ole yhtä suurta merkitystä.

 

Tätäkään ongelmaa ei olisi jos miesten ä

Niinkö. Mikä minä olen kun vaimoni menehtyi syöpään, ja olen lasteni isä, sekä huoltaja. Kyllä on vanhanaikainen asenne.

Vierailija kirjoitti:

Vuoroviikkoasumisesta on ihan kummallisia sovelluksia. Luin joskus jostain, että vuoroviikkovanhemmuus vaatii vanhemmilta kykyä yhteistyöhön eikä sovellu pääsääntöisesti alle 3-vuotiaille. Silti vuoroviikot on joskus vahvistettu oikeudessakin lasten asumismuodoksi, vaikka vanhemmat eivät pysty kommunikoimaan keskenään yhtään mistään ja lapset eivät saisi siirtää kotien välillä kuin vaatteensa. Samoin joku 1-vuotias on vuoroviikon vanhempien luona ja sitten vielä mummolassa viikoittain, että vanhemmat saisivat varmasti omaa aikaa, ja sitä kuvataan, että kaikki voittaa jeejee.

Meinasin ensin kauhistua että herranjumala, oikeastiko, mutta sitten tajusin että näinhän on tehty myös veljeni perheessä. Ja lapsihan se on koko ajan ollut epätasapainoisten vanhempien ja isovanhempien heittopussi.

Lastensuojelussa työskennelleenä olen eri mieltä Sinkosen kanssa tästä asiasta. Ei ne lapset, joiden kanssa työskentelin vuosien aikana, oireilleet kahdesta kodista, vaan joko toisen vanhemman puuttumisen (oma lapsi ei kiinnostanut) ja/tai vanhempien mt-ongelmien & päihteiden käytön takia. Monet lapset oireilivat nimenomaan sitä puuttuvaa vanhempaa, valitettavasti se usein meni niin, että isä oli häipynyt kuvioista.

Lapsella on oikeus molempiin vanhempiin ja tutkimuksissa on todettu, että se tukee lapsen kasvua ja kehitystä. Ero toisesta vanhemmasta taasen vaikuttaa lapseen negatiivisesti. Ei vuoroviikkoasumista määrätä vanhempien halun takia, vaan lasten oikeuksien takia.

Eivätkä lapset oireile vuoroviikkosumisesta, vaan siitä, jos vanhemmat ovat epätasapainoisia ja käyttävät lapsia huoltokiusaamisen ja vallankäytön välineinä. 

Olin pitkään töissä sosiaalialalla, ja näin lukemattomia eroperheitä, kaikista sosiaaliluokista.

Sen minkä opin näiden vuosien aikana, että pinnan alla on paljon asioita, mitä muut eivät näe. Usein ns.ulkokultaisissakin perheissä on paljon tuskaa ja murheita. Ne vaan peitetään paremmin. Ei ole yhtä oikeas tapaa hoitaa asioita, eikä toisen eron syyt aina näy ulospäin, ei todellakaan. Lisäksi eron jälkeen vaikka mitkä systeemit ovat tuntuneet toimivan, tai olleet toimimatta.

Siksi naiivi ja kapeakatseinen tuomitseminen on väärin. Saahan sitä tehdä, mutta toivottavasti kukaan ei saa lisää painetta harteilleen tällaista vaikeina aikoinaan. Todellakin, satojen ja satojen perheiden tilannetta nähneenä voi sanoa vielä kerran, ettei ole kahta samanlaista tilannetta, eikä tismalleen toimivaa mallia.

Vierailija kirjoitti:

Lastensuojelussa työskennelleenä olen eri mieltä Sinkosen kanssa tästä asiasta. Ei ne lapset, joiden kanssa työskentelin vuosien aikana, oireilleet kahdesta kodista, vaan joko toisen vanhemman puuttumisen (oma lapsi ei kiinnostanut) ja/tai vanhempien mt-ongelmien & päihteiden käytön takia. Monet lapset oireilivat nimenomaan sitä puuttuvaa vanhempaa, valitettavasti se usein meni niin, että isä oli häipynyt kuvioista.

 

Lapsella on oikeus molempiin vanhempiin ja tutkimuksissa on todettu, että se tukee lapsen kasvua ja kehitystä. Ero toisesta vanhemmasta taasen vaikuttaa lapseen negatiivisesti. Ei vuoroviikkoasumista määrätä vanhempien halun takia, vaan lasten oikeuksien takia.

 

Eivätkä lapset oireile vuoroviikkosumisesta, vaan siitä, jos vanhemmat ovat epätasapainoisia ja käyttävät lapsia huoltokiusaamisen ja vallankäytön välineinä. 

Kerrotko mitä voisi tehdä, jos vain toinen vanhempi on epätasapainoinen ja käyttää lasta vallankäytön välineenä?

Itse haluaisin erota ja olisin valmis keskustelemaan kaikesta ja monenlaisiin kompromisseihin, mihin tahansa normaaliin keskusteluun. Mutta minulle on jo kauan sitten sanottu että jos haluan erota, mies tekee kaikkensa vielä aggressiivisemman mutta manipuloivan äitinsä kanssa että minä en lapsia enää näe. Miten tuollaisesta ihmisestä voi erota ilman että lapset kärsivät?

 

"Eivätkä lapset oireile vuoroviikkosumisesta, vaan siitä, jos vanhemmat ovat epätasapainoisia ja käyttävät lapsia huoltokiusaamisen ja vallankäytön välineinä."  Siis mitä, mitä tämä tarkoittaa, lapsi voi siis vaihtaa majapaikkaa vallan mainiosti?

Lastensuojelussa työskennelleenä? Lasten pahaan oloon soisin löytyvän syyn mitä pikimmiten. On raastavaa seurata uutisista aina vaan pahenevaa lasten ja nuorten tilannetta. Eivä osaa enää edes puhua, vaan konttaavat ja röhkivät elukan lailla.

Iso armeija työskentelee lapsia suojelemassa ja touhu menee aina vain hurjemmaksi. Vanhemmat vollottavat kun lastensuojelu määrää tapamaan vanhempaa,  jota lapsi ei suin surminkaan halua tavata. Toisaalla taas vollotetaan lasuista, kuinka yksi ja toinen perhe pelkää jotain hemmetin LASUA. Missä se LASU luuraa ja mitä se LASU tekee, paitsi laskuttaa veronmaksajia?