Mies petti kaksi viikkoa sitten
Mies jäi kaksi viikkoa sitten kiinni pettämisestä työkaverin kanssa. Mun elämä romahti täysin, mutta olemme päättäneet jatkaa yhdessä. En hyväksy pettämistä missään muodossa, mutta tiedostan kyllä että meillä oli mennyt niin huonosti, että ehkä se oli hänen pakotiensä tilanteesta. Pettämisen jälkeen sovimme jatkavamme yhdessä ja tekevämme kaikkemme että saamme rakennettua uuden ja paremman suhteen.
Itse olen pysynyt kohtuu hyvin kasassa. Toki välillä ahdistus meinaa lyödä mut ihan maahan, mutta tähän asti olen sinnitellyt ylös ja yrittänyt omalta osaltani rakentaa suhdetta. Meillä on ollut enemmän seksiä ja läheisyyttä kuin todennäköisesti kahtena viime vuonna yhteensä.
Mies haluaa, että mä en vatvo enää asioita enkä huuda, mutta hän ei anna minulle mitään. Ei ole tehnyt kertaakaan aloitetta hellyyteen, mutta seksiä haluaa kyllä.
Miehen viikonlopun letkautuksia oli se, että jos hän ei saa kerta uutta naista, niin hän haluaa uuden auton. Tämän hän oli heittänyt vitsinä teini-ikäiselle lapsellemmekin. Mulle hän ehdotti ravintolassa kun yritettiin puhua vakavasti, että voitaisiin ottaa se hänen työkaveri mukaan kolmen kimppaan. Ymmärrän että hänelle se oli vitsi, mutta mua ei siinä vaiheessa kauheasti naurattanut.
Tänä aamuna hän vältteli kaikin keinoin vastaamasta kun kysyin haluaako hän työkaverinsa vai minut. Lopuksi sitten sanoi että kun ei voi ottaa kumpaakin, niin valitsee sitten minut ja lapset.
Kommentit (125)
Miten pystyt harrastamaan seksiä tuollaisen miehen kanssa? Enkä tarkoita nyt pettämistä, vaan sehän vaikuttaa ihan kuspiältä muutenkin. Miksi haluat roikkua hänessä?
Olet ap joko urpo tai lapanen.
Jotain kadonnut yläpäästä ja tarjoat alapäätä
Oksettavaa. Mies ei kunnioita sinua, kunnioittaisit edes itse ja lähtisit
Sen siitä saa kun valitsee jänniksen. Kilttis ei petä koskaan.
Kamala mies. Ei jatkoon. Luottamus on joka tapauksessa mennyttä. Ja tuskin voit kunnioittaa noin urpoa ukkoa joten aika heikossa hapessa on rakkaus. Ukko panee yhä sitä toista naista. Laita ukko luiskaan...
Ei nyt kovin katuvaiselta vaikuta.
No, nyt ap, otatte vaan työkaverin kolmanneksi ja annat miehen vielä ostaa uuden auton. Voitte myös muuttaa kaikki kimppaan asumaan, niin mies on tyytyväinen.
Varmaan mielenkiintoinen loppuelämä edessä, jos tuon ukon kanssa jatkaa.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan mielenkiintoinen loppuelämä edessä, jos tuon ukon kanssa jatkaa.
Mielenkiintoinen mutta ei ainakaan tylsä. Possujuna ei houkuta...
Miksi joku ihminen haluaa elää tuollaisessa elämässä ja parisuhteessa..?
Vierailija kirjoitti:
No, nyt ap, otatte vaan työkaverin kolmanneksi ja annat miehen vielä ostaa uuden auton. Voitte myös muuttaa kaikki kimppaan asumaan, niin mies on tyytyväinen.
Oliko työkaveri mies vai nainen? Jos mies, niin älä nyt enää mieti, vaan VAADI sitä kolmen kivaa! Sinä panna puksuttelet sen miehen kanssa ja aviomiehesi katsoo vieressä ja vetää käpäläänsä.
Tuollaisesta kultakimpaleesta kannattaakin pitää kiinni kynsin hampain.
Onpa kiva mies kun pettää ja vittuilee lisäksi.
Tietysti miestä nyt panettaa kun saa kotona ja töissä. Sinä kärsit, hänellä on juhlat.
Herranjestas ap. Poistu tuosta suhteesta välittömästi!
Ap. Ainoa mitä sinä teet on että säilöt nyt pahan olon sisääsi kunnes sairastut.
Pettäminen on aina tahallinen teko. Pettäminen ei johdu siitä että teillä meni huonosti vaan siitä että mies halusi pettää. Olisi pettänyt vaikka teillä suhteessa olisi mennyt hyvin. Monet pettää vaikka parisuhteessa on kaikki hyvin. Jos ei halua läheisyyttä ja hellyyttä vaan pelkkää seksiä niin ei teidän suhde kovin rakkaudentäyteinen ole. Pelkäät kai yksinjäämistä ja siksi et eronnut.