Uusi Kirjolla-kausi pettymys

Kun kasvaa omiin vahvuuksiinsa, voi työelämässä valita ihan toisella tavalla sitä ympäristöä, jossa työskentelee, kuin koulussa. Monilla aloilla, joissa on paljon autisteja (koodarit) on laajat etätyömahdollisuudet ja ymmärretään muutenkin siinä porukassa yleisiä tarpeita/ominaisuuksia vaikka ne olis muualla outoja. 

Siksi on hyvä, jos lapsi selviää jotenkin koulusta, niin työelämässä voi olla helpompaa. Voi toki olla myös vaikeampaa, jos koulu on tuonut elämään rakennetta ja työelämässä pitäis olla sosiaalisempi ja itseohjautuvampi. 

Vierailija kirjoitti:

Kun kasvaa omiin vahvuuksiinsa, voi työelämässä valita ihan toisella tavalla sitä ympäristöä, jossa työskentelee, kuin koulussa. Monilla aloilla, joissa on paljon autisteja (koodarit) on laajat etätyömahdollisuudet ja ymmärretään muutenkin siinä porukassa yleisiä tarpeita/ominaisuuksia vaikka ne olis muualla outoja. 

Siksi on hyvä, jos lapsi selviää jotenkin koulusta, niin työelämässä voi olla helpompaa. Voi toki olla myös vaikeampaa, jos koulu on tuonut elämään rakennetta ja työelämässä pitäis olla sosiaalisempi ja itseohjautuvampi. 

Juuri näin. Nykyinen peruskoulu on neurovähemmistöille kammottava paikka. Jatko-opimnoissa ja työelämässä on mahdollista valita paremmin itselle sopiva koulutus-/työpaikka, jolloin välttämättä mitään suurempia haasteita ei edes tule.

Hyvä kirjoitus siitä, miten valtaväestön on vaikea hyväksyä vähemmistöjä, tässä tapauksessa autisteja, oikeina ihmisinä.

https://yle.fi/a/74-20121745?utm_source=social-media-share&utm_medium=s…

Tuossa Ylen jutussa on myös linkki tähän keskusteluketjuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun kasvaa omiin vahvuuksiinsa, voi työelämässä valita ihan toisella tavalla sitä ympäristöä, jossa työskentelee, kuin koulussa. Monilla aloilla, joissa on paljon autisteja (koodarit) on laajat etätyömahdollisuudet ja ymmärretään muutenkin siinä porukassa yleisiä tarpeita/ominaisuuksia vaikka ne olis muualla outoja. 

Siksi on hyvä, jos lapsi selviää jotenkin koulusta, niin työelämässä voi olla helpompaa. Voi toki olla myös vaikeampaa, jos koulu on tuonut elämään rakennetta ja työelämässä pitäis olla sosiaalisempi ja itseohjautuvampi. 

Juuri näin. Nykyinen peruskoulu on neurovähemmistöille kammottava paikka. Jatko-opimnoissa ja työelämässä on mahdollista valita paremmin itselle sopiva koulutus-/työpaikka, jolloin välttämättä mitään suurempia haasteita ei edes tule.

En tiedä, vai oliko lapsellani vain huono tuuri, mutta hänen suhteen tehtiin paljon sopeutuksia ja siltikin valmistui työkyvyttömäksi, eli tutkinnon sai valmiiksi, mutta se maksoi mielenterveyden ja aiheutti burnoutin joten siirtyi suoraan sairaslomalle. Ja siis onko tällaisessa mitään järkeä? Painetaan prässin läpi seurauksista viis, se tutkinto on niin helvetin tärkeä tässä yhteiskunnassa, että sen vuoksi ajetaan ihminen työuran alkuun työkyvyttömäksi.

Vierailija kirjoitti:

Toisella asteella, korkeakouluissa tai työelämässäkään ei ole mitään pienryhmäpaikkoja, jos ette ole suoraan johonkin suojatyöhön lasta kouluttamassa. Tukitoimien tarkoitus on auttaa pärjäämään normaalissa ympäristössä, ei Kääriä pumpuliin ja madaltaa rimaa. Toiseksi tuota ongelmaa kuvataan hyvin yksipuolisesti. Tiedän itse "nepsylapsia" joiden ongelmat vanhempien (tai äidin, koska isiähän näillä ei ole) mukaan ovat koulun syytä, mutta kotona ei ole minkäänlaisia arkirutiineja ja vanhemmat ovat täysin rajattomia suhteessa lapsiinsa, käytännössä yh-äitejä, joilla oma elämänhallinta pielessä.

Niin koska ne on yleensä diagnosoimattomia autisteja, siksi niillä on elämänhallinta hukassa. Valitettavasti se diagnosointipolku on se, että ensin lapset ja sitten aletaan katsoa mistä se tuli ja siellä on kotona ylikuormittunut äiti kaatopaikan keskellä elämänhallinta sekaisin ja mielenterveys menneenä uupumuksesta. Ja silti se äiti ei saa mitään diagnoosia eikä apua mihinkään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisella asteella, korkeakouluissa tai työelämässäkään ei ole mitään pienryhmäpaikkoja, jos ette ole suoraan johonkin suojatyöhön lasta kouluttamassa. Tukitoimien tarkoitus on auttaa pärjäämään normaalissa ympäristössä, ei Kääriä pumpuliin ja madaltaa rimaa. Toiseksi tuota ongelmaa kuvataan hyvin yksipuolisesti. Tiedän itse "nepsylapsia" joiden ongelmat vanhempien (tai äidin, koska isiähän näillä ei ole) mukaan ovat koulun syytä, mutta kotona ei ole minkäänlaisia arkirutiineja ja vanhemmat ovat täysin rajattomia suhteessa lapsiinsa, käytännössä yh-äitejä, joilla oma elämänhallinta pielessä.

Niin koska ne on yleensä diagnosoimattomia autisteja, siksi niillä on elämänhallinta hukassa. Valitettavasti se diagnosointipolku on se, että ensin lapset ja sitten aletaan katsoa mistä se tuli ja siellä on kotona ylikuormittunut äiti kaatopaikan keskellä elämänhallinta

En ole se jolle vastasit, mutta osui kyllä omalla kohdalla. Vanhin lapsi vaikeaoireinen nepsy ja nuoremmillakin todennäköisesti piirteitä. Vasta lasten oireilun myötä olen löytänyt selitystä omalle ulkopuolisuuden ja huonommuuden kokemukselle. Valitettavasti olen kompensoinut sisäistä viallisuuden tunnetta niin kovasti, että olen kiivennyt yhteiskunnassa melko korkealle, eikä kukaan enää ota tosissaan kun sanoo ettei jaksa. Yrittää samalla hakea apua ja toisaalta kuitenkin pitää hampaat irvessä viimeisistä kulissin reunoista kiinni. Käytännössä työkyky priorisoitu ja siviilissä elämänhallinta ihan hukassa.

Ollaan muutaman nepsypiirteisen ystävän kanssa puhuttu asiasta, että tuntuu että sosiaalipuolelta ja terveydenhuollosta saa apua vasta kun on tosissaan pohjalla. Mt-syistä työkyvyttömiä, ulosotossa ja päihdekierteessä. Mutta jos on hyvä työpaikka ja päällisin puolin elämä kunnossa, niin apu on vaan taputus olalle ja "pärjäilepä". Vaikka kuinka yrittäisi sanoa, että horjuu kuilun reunalla ja on sekunnin päässä syöksykierteestä.

Ja näillä eväillä sitten yritetään kasvattaa erityisvaativista nepsylapsista jonkin sortin kansalaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun kasvaa omiin vahvuuksiinsa, voi työelämässä valita ihan toisella tavalla sitä ympäristöä, jossa työskentelee, kuin koulussa. Monilla aloilla, joissa on paljon autisteja (koodarit) on laajat etätyömahdollisuudet ja ymmärretään muutenkin siinä porukassa yleisiä tarpeita/ominaisuuksia vaikka ne olis muualla outoja. 

Siksi on hyvä, jos lapsi selviää jotenkin koulusta, niin työelämässä voi olla helpompaa. Voi toki olla myös vaikeampaa, jos koulu on tuonut elämään rakennetta ja työelämässä pitäis olla sosiaalisempi ja itseohjautuvampi. 

Juuri näin. Nykyinen peruskoulu on neurovähemmistöille kammottava paikka. Jatko-opimnoissa ja työelämässä on mahdollista valita paremmin itselle sopiva koulutus-/työpaikka, jolloin välttämättä mitään suurempia haasteita ei edes tule.

Onko todella näin? Epäilen. Työpaikat on tiukassa ns.normaaleillekin,samoin koulutuspaikat. Opiskelu ylipäätään vaatii suurta itseohjautuvuutta, joustavuutta sekä toimintakykyä. 

On ikävä todeta faktat, mutta opiskelumaailma sekä työelämä on yhä tiukempaa ja kilpailu työpaikoista kova. Ei ns.terveetkään meinaa pärjätä oravanpyörässä ja ihmisten asenteet ovat koventuneet suorastaan darwinistiselle tasolle. Heikkoutta ei sallita, tukia leikataan eikä työkyvyttömyyseläkkeelle pääse. 

Jatko-opinnoissa itseohjautuvuutta vaaditaan paljon enemmän kuin peruskoulussa. Jos peruskoulussa tottuu siihen että joku on koko ajan pitämässä kädestä kiinni ja kaikkea helpotetaan, ei pärjää kuin ehkä jossain mukautetussa amiksessa ja myöhemmin päivätoiminnassa. Itseohjautuvuutta pitää opetella eikä sitä opi, jos sille ei anneta edes mahdollisuutta ja vaadita, ja kyllä se vaatii myös kykyjen äärirajoilla ponnistelua, mutta juuri ponnistelu on nykynuorille vierasta. Nepsydiagnoosilla on helppo selittää, miksi ei tarvitsekaan oppia eikä tehdä mitään vaan joku tekee puolesta, mutta se voi olla myös karhunpalvelus, jos lapsesta halutaan kasvattaa itsenäisesti pärjäävä aikuinen.

Vierailija kirjoitti:

Jatko-opinnoissa itseohjautuvuutta vaaditaan paljon enemmän kuin peruskoulussa. Jos peruskoulussa tottuu siihen että joku on koko ajan pitämässä kädestä kiinni ja kaikkea helpotetaan, ei pärjää kuin ehkä jossain mukautetussa amiksessa ja myöhemmin päivätoiminnassa. Itseohjautuvuutta pitää opetella eikä sitä opi, jos sille ei anneta edes mahdollisuutta ja vaadita, ja kyllä se vaatii myös kykyjen äärirajoilla ponnistelua, mutta juuri ponnistelu on nykynuorille vierasta. Nepsydiagnoosilla on helppo selittää, miksi ei tarvitsekaan oppia eikä tehdä mitään vaan joku tekee puolesta, mutta se voi olla myös karhunpalvelus, jos lapsesta halutaan kasvattaa itsenäisesti pärjäävä aikuinen.

Oletko sinä tyhmä, vai käynyt ihan tuota varten erillisen kurssin? Tuo on _vamma_, ja varsinkin vaikeammassa autismissa todellakin pysyä ominaisuus - se ei muutu. Ei, vaikka kalstaisesi nazzit vaatisivat ja kiduttaisivat. Oletko tyyppi, joka kirkuu sokeillekin, että tihrusta tihrusta saatana, kyllä se sieltä alkaa näkyä? Että pitää ponnistella?

Kommentteja lukiessa tulee mieleen, että ohjelmaa tarvitaan. Ja juuri tuossa muodossa. 

Vierailija kirjoitti:

Itse kyllä kyseenalaistan kaikkia diagnooseja, missä suurin helpotus tulee siitä, että diagnoosi "antaa selityksen" omalle persoonalle ja käytökselle. Tällaiset ongelmat pitäisi hoitaa terapiassa tai muilla keinoin missä ihmisiä autetaan hyväksymään itsensä. Täysin tavallisten ihmisten haasteiden leimaaminen autismiksi on ongelmallista, sillä se kaventaa merkittävästi käsitystä normaaliudesta. Esimerkiksi Micosta huokuu tyypillinen transmiehen tarina: ei välttämättä haluta olla miehiä, mutta ei aktiivisesti haluta olla naisiakaan. Erityisesti naiseuden kohdalla olisi todella suuri tarve laajentaa yleistä käsitystä siitä millaista on olla nainen. Harva teini samaistuu johonkin pumpattuun Kardashianiin.

Miksi sua haittaa, että me saadaan selitys omalle persoonalle ja omalle elämälle? Se voi hyvin todennäköisesti pelastaa itsemurhalta, eikö sellainen ole sinusta tärkeää?

Autistia ei voida terapiassa tai muilla keinoilla auttaa hyväksymään itseään, jos ei tiedetä, että se autisti on autisti. Se tieto on täysin välttämätön mitään tuollaista varten. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jatko-opinnoissa itseohjautuvuutta vaaditaan paljon enemmän kuin peruskoulussa. Jos peruskoulussa tottuu siihen että joku on koko ajan pitämässä kädestä kiinni ja kaikkea helpotetaan, ei pärjää kuin ehkä jossain mukautetussa amiksessa ja myöhemmin päivätoiminnassa. Itseohjautuvuutta pitää opetella eikä sitä opi, jos sille ei anneta edes mahdollisuutta ja vaadita, ja kyllä se vaatii myös kykyjen äärirajoilla ponnistelua, mutta juuri ponnistelu on nykynuorille vierasta. Nepsydiagnoosilla on helppo selittää, miksi ei tarvitsekaan oppia eikä tehdä mitään vaan joku tekee puolesta, mutta se voi olla myös karhunpalvelus, jos lapsesta halutaan kasvattaa itsenäisesti pärjäävä aikuinen.

Oletko sinä tyhmä, vai käynyt ihan tuota varten erillisen kurssin? Tuo on _vamma_, ja varsinkin vaikeammassa autismissa todellakin pysyä ominaisuus - se ei muutu. Ei, vaikka kalstaisesi nazzit vaa

Oletko tyhmä, kun vertaat sokeutta subjektiivisiin kokemuksiin. Kenestä tahansa tulee avuton, jos paapotaan. Jos, ja nimenomaan jos, ihmisestä odotetaan jatko- ja työelämäkelpoista, ei voida rimaa laskea jo perusopinnoissa. Vaikeat tapaukset sitten erikseen, koska he eivät pärjää myöskään jatko-opinnoissa ja töissä normaalisti. Jatko-opinnot kuitenkin edellyttävät huomattavasti suurempaa itseohjautuvuutta kuin peruskoulu, ja jos siellä on saanut huomattavasti helpotusta, ne eivät tule sujumaan.

T. Autisti

Kovin valikoivaa se aistiyliherkkyys monilla, kun on värjätyt hiukset, lävistyksiä, tatuointeja, meikkiä, irtokynsiä ja -ripsiä, koruja, tuoksuja...

Vierailija kirjoitti:

Kovin valikoivaa se aistiyliherkkyys monilla, kun on värjätyt hiukset, lävistyksiä, tatuointeja, meikkiä, irtokynsiä ja -ripsiä, koruja, tuoksuja...

Niin, ihminenhän ei mitenkään itse valitse, mitä aistii mitenkin voimakkaasti ja häiritsevästi. Värjätyt hiukset tuntuu päässä ihan samalta kuin värjäämättömät, joten mulla voi ihan hyvin olla värjätyt hiukset. Sen sijaan en voi aistiyliherkkyyksien takia pitää hiuksia kiinni, kun aina joku hius tukistaa.

Lävistykset ja tatuoinnit aiheuttaa ihan vaan hetkellistä kipua, eikä autistit kai yleensä ole sen kipuherkempiä kuin muutkaan 

Meikkikään ei tunnu miltään, paitsi tahmea huulipuna, jollaista minä ainakaan en voi käyttää. 

Tuoksuja erittäin suuri osa autisteista taitaa välttää. Mulla hajuaisti on just se, missä ehkä on suurimmat aistiherkkyydet, mutta toisin kuin monet muut, mä pidän hajuvesistä - toki vain niistä omasta mielestä hyvältä tuoksuvista. Kalatiskin lähellekään taas en voi mennä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jatko-opinnoissa itseohjautuvuutta vaaditaan paljon enemmän kuin peruskoulussa. Jos peruskoulussa tottuu siihen että joku on koko ajan pitämässä kädestä kiinni ja kaikkea helpotetaan, ei pärjää kuin ehkä jossain mukautetussa amiksessa ja myöhemmin päivätoiminnassa. Itseohjautuvuutta pitää opetella eikä sitä opi, jos sille ei anneta edes mahdollisuutta ja vaadita, ja kyllä se vaatii myös kykyjen äärirajoilla ponnistelua, mutta juuri ponnistelu on nykynuorille vierasta. Nepsydiagnoosilla on helppo selittää, miksi ei tarvitsekaan oppia eikä tehdä mitään vaan joku tekee puolesta, mutta se voi olla myös karhunpalvelus, jos lapsesta halutaan kasvattaa itsenäisesti pärjäävä aikuinen.

Oletko sinä tyhmä, vai käynyt ihan tuota varten erillisen kurssin? Tuo on _vamma_, ja varsinkin vaikeammassa autismissa todellakin pysyä ominais

Oletko tyhmä, kun vertaat sokeutta subjektiivisiin kokemuksiin. Kenestä tahansa tulee avuton, jos paapotaan. Jos, ja nimenomaan jos, ihmisestä odotetaan jatko- ja työelämäkelpoista, ei voida rimaa laskea jo perusopinnoissa. Vaikeat tapaukset sitten erikseen, koska he eivät pärjää myöskään jatko-opinnoissa ja töissä normaalisti. Jatko-opinnot kuitenkin edellyttävät huomattavasti suurempaa itseohjautuvuutta kuin peruskoulu, ja jos siellä on saanut huomattavasti helpotusta, ne eivät tule sujumaan.

 

 

 

T. Autisti

Ei autistin kyvyttömyys joihinkin asioihin ole mikään subjektiivinen kokemus, vaan ihan samanlainen fakta kuin sokean kyvyttömyys nähdä.

Moni autisti romahtaa täysin, jos ei "paapota", niin että ei ikinä selviä sinne jatko-opintoihin saati sitten työelämään.

Mä olen käynyt - tai ollut käymättä - peruskouluni ysärillä, jolloin toki ei tunnistettu autismiani, saati sitten, että kenenkään haasteita ja vaikeuksia olisi otettu pienimmälläkään tavalla "paapomalla" huomioon. Mä en selvinnyt edes siitä peruskoulusta, ja oon ollut koko ikäni työkyvytön. Mun lapsi, jolla on täysin samat haasteet kuin mulla, on se "paapomisen" ansiosta kyennyt käymään koulussa toisin kuin minä aikoinaan. Kyllä minä väitän, että se "paapominen" aiheuttaa täysin päinvastaista kuin avuttomuutta. 

En oikein osaa ottaa tosissaan aikansa pahinta koulukiusaajaa itkemässä vaikeaa kouluaikaansa.

Miksi YLE pakottaa näitä vìtuvvammasia jatkuvasti??

Vierailija kirjoitti:

Miksi YLE pakottaa näitä vìtuvvammasia jatkuvasti??

DEI ja woke.