Lue keskustelun säännöt.
Onko oikeasti olemassa ihmisiä, jotka eivät "päästä" kumppaniaan yksikseen ulkomaille?
28.10.2024 |
Vai onko tuo vain urbaanilegenda? Eri asia tietysti, jos molemmat haluavat aina matkustaa yhdessä tai kumpikaan ei halua matkustaa ollenkaan, mutta luulisi aika harvassa olevan niiden parien, joilla matkustusmieltymykset osuvat 100% yhteen.
Kommentit (855)
Luotin mieheeni ja hän kävi kavereiden kanssa ulkomailla ja lapissa kunnes jäi kiinni siitä, että jokaisella matkalla oli ollut vieraita naisia :-(. Että se siitä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyse on yhteensopivuudesta. Jos kaksi ihmistä, jotka haluavat viettää vapaa-aikaansa erikseen on yhdessä, ei siitä koidu ongelmia. Jos taas toinen tahtoisi viettää vapaa-aikaa yhdessä, tulee ongelmia.
Erikseen ovat vielä parit, joissa on mustasukkaisuutta, jolloin pelot koskevat myös tavallista työelämää.
Me vietämme käytännössä kaiken vapaa-ajan yhdessä, koska haluamme sitä molemmat. Nuorempana teimme molemmat matkatyötä, olemme molemmat asuneet myös eri paikkakunnilla työn takia muutamia vuosia.
En itse ymmärrä miksi ollaan yhdessä, jos yhteistä aikaa on hyvin vähän; vaativimmissa ammateissa tai vuorotöissä tai ruuhkavuosina yhteistä aikaa on muutenkin vähän. Riski ongelmille on silloin suuri.
Ja kas kummaa, kaikki paljon erillistä aikaa viettäneet parit ovat eronneet lasten murrosiässä, kun taas me jotka olemme tykänneet olla vapaa-aikana paljon yhdessä, olemme edelleen yhdessä. 37. vuo
Me olemme aina viihtyneet yhdessä.
Etätöissäkin 10/15v molemmat joten 24/7 yhteistä aikaa ollut paljon! Vapaat ja lomat reissattu ja touhuttu yhdessä.
Silti ei ole ikinä ollut ongelmaa useissa työmatkoissa per vuosi tai siinä jos on työtapahtumia tai vaikka reissattu ystävän kanssa. Mun työtapahtumissa vielä paljon edustamista, Lapin reissuja yms joidenkin mielestä "riskialtista". Ikinä tullut edes mieleen pettää???
Mun mies on aina kannustanut lähtemään koska mulla on ollut enemmän vapaata ja nyt olen eläkkeellä 6v ennen häntä. Ostimme talon etelästä koska mun terveydelle lämpö on tärkeää. Olen siellä kuukausia erossa miehestäni.
Meillä ei ole koskaan ollut mustasukkaisuutta tai kateutta toisen menemisistä. Emme myöskään ehdi ikävöimään kun päivittäin viestitellään tai soitetaan.
28v yhdessä
Meillä reissaa molemmat, on aina reissanneet. Kun aloimme seurustelemaan, asuimme 300 km päässä toisistamme ja minä olin 100 päivää vuodessa työmatkoilla, myös ulkomailla. Viikonloppuisin matkustimme toistemme luo.
Mies harrastaa yhtä urheilulajia, aikaisemmin pelaajana, nyt valmentajana. Kesäviikonloput menevät pelireissuilla. Minä taas harrastan teatteria, keikkoja ja museoita ja lähden usein yhden yön reissuille jonkun ystäväni kanssa, joskus yksinkin. Matkustan myös työn puolesta edelleen, mutta enää noin 5 yötä vuodessa. Lisäksi matkustamme molemmat lasten kanssa erikseen: minä vien lapsia ja heidän kavereitaan lastenmusiikkitapahtumiin, teatteriin ja kylpylöihin, joskus menemme yhdessä jonkun kaveriperheen kanssa. Mies taas kiertää lasten kanssa sukulaisten luona ja urheilutapahtumissa. Perheenä yhdessä teemme kerran vuodessa reissuun Lappiin ja yhden kylpyläloman. Miehen kanssa meillä on talvella yhteisiä arkivapaapäiviä ja kesällä teemme yhden kahden yön reissun kun lapset ovat isovanhemmilla.
Meidän 20 vuotta kestänyt suhteemme rakentuu luottamukselle ja koska se on alkanut etäsuhteesta, niin tuntuu luonnolliselta että nytkin matkustamme paljon, yhdessä tai erikseen. Jos toinen pettää, niin hän keksii siihen konstit kyllä myös kotikylällä.
Aika yksin jää sitten kun toinen kuolee, tai jättää, lapset on lähteneet jo omilleen ja kaikki omat harrastukset ja kaverit on vuosien varrella hylätty/unohdettu kun "me parisuhteessa tehdään kaikki ja ollaan aina yhdessä".
Vierailija kirjoitti:
Aika yksin jää sitten kun toinen kuolee, tai jättää, lapset on lähteneet jo omilleen ja kaikki omat harrastukset ja kaverit on vuosien varrella hylätty/unohdettu kun "me parisuhteessa tehdään kaikki ja ollaan aina yhdessä".
Eikö näitä me harrastuksia voi jatkaa jos toinen kuolee?
Me käydään leffoissa, museoissa, kuntosalilla, syömässä, patikoimassa. Miksi nää ei voi jatkua kun vaimo tai minä kuolee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika yksin jää sitten kun toinen kuolee, tai jättää, lapset on lähteneet jo omilleen ja kaikki omat harrastukset ja kaverit on vuosien varrella hylätty/unohdettu kun "me parisuhteessa tehdään kaikki ja ollaan aina yhdessä".
Kaveri suhteitakin on varmaan erilaisia. Esim ME nähdään kavereita usein parina. Ei ME niitä olla hylätty vaikka ME ei haluta lähteä yksin etelään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika yksin jää sitten kun toinen kuolee, tai jättää, lapset on lähteneet jo omilleen ja kaikki omat harrastukset ja kaverit on vuosien varrella hylätty/unohdettu kun "me parisuhteessa tehdään kaikki ja ollaan aina yhdessä".
Eikö näitä me harrastuksia voi jatkaa jos toinen kuolee?
Me käydään leffoissa, museoissa, kuntosalilla, syömässä, patikoimassa. Miksi nää ei voi jatkua kun vaimo tai minä kuolee?
Mitä jos sinun vaimosi löytää toisen ystävän, vaikka naisen jonka kanssa on mukavaa ja he haluavatkin tehdä yhdessä asioita? Tungetko mukaan vai onko se ajatuksena jo mahdoton?
Mitä jos vaimosi löytää uuden harrastuksen, joka sinua ei kiinnosta? Menetkö väkisin mukaan, vai täytyykö vaimon jättää homma sikseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Työmatkalle menee yksin. Ei me vapaa-ajan matkoja erikseen tehdä. Mikä parisuhde se sellainen olisi?
Kerronpa sinulle: Meillä on äärettömän hyvä parisuhde, vaikka joskus lomailemmekin erikseen, pääosin sitä teen minä, koska en käy töissä. Olemme olleet yhdessä 48 vuotta, joista 43 naimisissa. Että sellainen parisuhde meillä on, hyvin sujuu ja rakkautta riittää.
Miehellä taas on aina ollut työmatkoja ja hän ei niin kauheasti välitä muuten yksikseen matkustella. Joskus lähtee tapaamaan vanhoja ystäviään, jotka asuvat eri maassa. Esim. nyt olen yksin lomalla loma-asunnollamme Espanjassa peräti 2 kk ja mies käy pariin otteeseen täällä sen, minkä töiltään ehtii. Lasten ollessa pieniä otin heidät mukaan ja lähdin vaikka viikoksi-pariksi isovanhempia tapaamaan entiseen kotimaahamme. Silloinkin olin joskus yksin viikon ulkomailla ja mies hoiti lapset. Lapset olivat innoissaan, että koska sinä äiti menet taas uudelleen, niin saadaan paljon pizzaa ja hampurilaisia :D.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika yksin jää sitten kun toinen kuolee, tai jättää, lapset on lähteneet jo omilleen ja kaikki omat harrastukset ja kaverit on vuosien varrella hylätty/unohdettu kun "me parisuhteessa tehdään kaikki ja ollaan aina yhdessä".
Eikö näitä me harrastuksia voi jatkaa jos toinen kuolee?
Me käydään leffoissa, museoissa, kuntosalilla, syömässä, patikoimassa. Miksi nää ei voi jatkua kun vaimo tai minä kuolee?
Mitä jos sinun vaimosi löytää toisen ystävän, vaikka naisen jonka kanssa on mukavaa ja he haluavatkin tehdä yhdessä asioita? Tungetko mukaan vai onko se ajatuksena jo mahdoton?
Mitä jos vaimosi löytää uuden harrastuksen, joka sinua ei kiinnosta? Menetkö väkisin mukaan, vai täytyykö vaimon jättää homma sikseen?
Mä kirjoitin jo aiemmin että me harrastetaan erikseen ja nähdään tän takia arkena vaan 1-2h + nukkuminen.
Mä en usko että vaimo löytää sellaisen kaverin että lähtisi mielummin vaikka risteilylle hänen kanssa kuin mun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehenä tunnen sääliä ja myötähäpeää niitä miehiä kohtaan jotka eivät pääse matkustelemaan yksin koska puoliso ei päästä, ja ylipäätään sellaisia miehiä joiden pitää kysyä lupa vaimolta/tyttöystävältä kaikkeen omaan tekemiseen ja ostamiseen. Juu, mullakin oli joskus sellainen vaimo mutta se vaihtui parempaan jo aikoja sitten ja syystä.
Joidenkin miesten kohdalla siihen on hyvä syy miksi puoliso ei päästä yksin minnekään. Itse en suostuisi aikuista ihmistä vahtimaan mutta en koe kauheasti myötätuntoa "vahtivasta vaimosta" niissä tapauksissa kun se vaimo nimenomaan tuntee oman puolisonsa ja tietää, ettei sillä ole yhtään itsehillintää.
Nimim. tuttavaperheen mies osti kännissä 25 000 € maksavan hevosen
Meillä on molemmilla omat harrastukset, joista ollaan pidetty kiinni myös parisuhteen aikana. Harrastukset ovat molemmilla sellaiset, että toista osapuolta ei voisi vähempää kiinnostaa. Mies harrastaa laskettelemista, minä vaeltamista. Voin lähteä päiväksi rinteeseen, mutta en halua lähteä viikoksi Lappiin tai Alpeille laskettelemaan. Mies voi lähteä päiväksi metsään, mutta ei viikoksi. Mies menee kavereidensa ja lasten kanssa Lappiin ja Alpeille, minä menen yksin tai kavereideni kanssa vaeltamaan pari viikonlopuksi tai viikoksi.
Mielestäni on todella tärkeää, että jokaisella on elämässään muitakin ihmisiä kuin oma jälkikasvu ja puoliso. Kaikki liitot kun päättyvät joskus (eroon tai kuolemaan) ja silloin on tärkeää, että on muitakin ihmisiä, jotka kannattelevat surussa ja syy tehdä jotain muutakin kuin olla kotona yksin.
Olen myös sen verran sosiaalinen, että minulle ei riitä pelkästään oman miehen ja lasteni seura. Haluan käydä työkavereideni kanssa lounaalla, serkkujeni kanssa mökkeilemässä (ei kenenkään puolisoita mukana), nuoruuteni lempibändin keikalla vanhan ystäväni kanssa jne. Jokainen näistä kohtaamisista mahdollistaa minun olla jotain muuta kuin äiti ja puoliso ja erilaisia keskusteluita kuin oman puolison kanssa, jota rakastan kyllä valtavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika yksin jää sitten kun toinen kuolee, tai jättää, lapset on lähteneet jo omilleen ja kaikki omat harrastukset ja kaverit on vuosien varrella hylätty/unohdettu kun "me parisuhteessa tehdään kaikki ja ollaan aina yhdessä".
Kaveri suhteitakin on varmaan erilaisia. Esim ME nähdään kavereita usein parina. Ei ME niitä olla hylätty vaikka ME ei haluta lähteä yksin etelään.
Siihen pariskuntatouhuun onkin sitten helppo leskenä/jätettynä mennä. Aika usein myös ne kaveripariskunnat "valitsee puolensa" eron jälkeen.
En olisi ikinä suhteessa missä on tuollaista kontrollointia, että aikuiselle ihmiselle annetaan tai ollaan antamatta lupa tehdä jotain. Melkoisessa symbioosisuhteessa kumppanin kanssa eletään ja lähes kaikki tehdään yhdessä, mutta ihan itsestään selvää että kummallakin voisi olla myös omat kaverit, tekemiset ja reissut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika yksin jää sitten kun toinen kuolee, tai jättää, lapset on lähteneet jo omilleen ja kaikki omat harrastukset ja kaverit on vuosien varrella hylätty/unohdettu kun "me parisuhteessa tehdään kaikki ja ollaan aina yhdessä".
Eikö näitä me harrastuksia voi jatkaa jos toinen kuolee?
Me käydään leffoissa, museoissa, kuntosalilla, syömässä, patikoimassa. Miksi nää ei voi jatkua kun vaimo tai minä kuolee?
Niin, käydä _yksin_.
Kamalaa jos puoliso tunkisi mukaan kun menemme ystävän kanssa ostoksille tai lenkille tai pelaamaan tennistä.
Istuisi kuin varjo jossain näkömatkan päässä kyttäämässä.
Me käymme ystäväni kanssa riteilyillä Tallinnassa, ukot on kotona lasten kanssa. Ystävän mies käy myös omien kavereittensa kanssa, meillä ukko ei käy kuin töissä tai kaupassa tai koiraa lenkittämässä. Ei ole edes harrastuksia.
Me käymme ratsastamassa islanninponitallilla, joskus kokeiltin aerobicia mutta ei napannut. Sinne olisi äijien pitänyt kai sitten tulla mukaan koikkelehtimaan ja vahtimaan ettei petetä! :D
Tukehtusin minä jos yhdessä pitäsi kököttää yötä päivää kesät talvet kuin siamlaiset kaksoset. Sellaista ripustautujaa en olisi ikinä huolinutkaan.
Jos luottamusta ei ole, ei ole kovin onnellinen suhdekaan. En usko että yksikään vanki on onnellinen istuessaan elinkautista. Vaikka mistäs sen koskaan tietää....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika yksin jää sitten kun toinen kuolee, tai jättää, lapset on lähteneet jo omilleen ja kaikki omat harrastukset ja kaverit on vuosien varrella hylätty/unohdettu kun "me parisuhteessa tehdään kaikki ja ollaan aina yhdessä".
Eikö näitä me harrastuksia voi jatkaa jos toinen kuolee?
Me käydään leffoissa, museoissa, kuntosalilla, syömässä, patikoimassa. Miksi nää ei voi jatkua kun vaimo tai minä kuolee?
Mitä jos sinun vaimosi löytää toisen ystävän, vaikka naisen jonka kanssa on mukavaa ja he haluavatkin tehdä yhdessä asioita? Tungetko mukaan vai onko se ajatuksena jo mahdoton?
Mitä jos vaimosi löytää uuden harrastuksen, joka sinua ei kiinnosta? Menetkö väkisin mukaan, vai täytyykö vaimon jättää h
Et usko, että vaimosi löytää sellaisen kaverin jonka kanssa menee risteilylle mieluummin kuin sun?
Tässä se tuli. Tämä on red flag.
Sun vaimosi voi löytää uuden ystävän ja he voivat haluata lähteä vaikka ruskaretkelle Lappiin ilman sinua. En puhunut mistään risteilystä yhtään mitään. Puhuin mistä tahansa tekemisestä, jota kaksi naista voi haluta tehdä kahdestaan. (Oletan, ettei sun kanssa voi edes keskustella siitä vaihtoehdosta että vaimosi uusi ystävä olisi hetero mies). Puhuin siitä, että elämään voi tulla ihminen joka harrastaa jotain, mitä vaimosi ei ole koskaan ajatellutkaan mutta joka alkaa vaikuttaa todella kivalta jutulta, jota hän sitten haluaa kokeilla - ilman sinua.
Mahdoton ajatus?
Vierailija kirjoitti:
Kamalaa jos puoliso tunkisi mukaan kun menemme ystävän kanssa ostoksille tai lenkille tai pelaamaan tennistä.
Istuisi kuin varjo jossain näkömatkan päässä kyttäämässä.
Me käymme ystäväni kanssa riteilyillä Tallinnassa, ukot on kotona lasten kanssa. Ystävän mies käy myös omien kavereittensa kanssa, meillä ukko ei käy kuin töissä tai kaupassa tai koiraa lenkittämässä. Ei ole edes harrastuksia.
Me käymme ratsastamassa islanninponitallilla, joskus kokeiltin aerobicia mutta ei napannut. Sinne olisi äijien pitänyt kai sitten tulla mukaan koikkelehtimaan ja vahtimaan ettei petetä! :D
Tukehtusin minä jos yhdessä pitäsi kököttää yötä päivää kesät talvet kuin siamlaiset kaksoset. Sellaista ripustautujaa en olisi ikinä huolinutkaan.
Jos luottamusta ei ole, ei ole kovin onnellinen suhdekaan. En usko että yksikään vanki on onnellinen istuessaan elinkautista. Vaikka mistäs se
Niin pystytkö sä kuitenkin ymmärtää että ihmisiä on erilaisia. Mun mies on mun pyynnöstä kokeillut ratsastusta, tykkäsi ja nyt käydään kimpassa silloin tällöin. On kokeillut tanssia, ei tykännyt. Mä kokeilin salia ja tykkäsin käydään paljon yhdessä.
Me lähtökohtaisesti ollaan tiimi, mun mies on mun suosikki ihminen tässä maailmassa. Mitä enemmän mä voin olla hänen kanssaan sitä onnellisempi olen. Eikä kyseessä ole mustasukkaisuus tai kontrolli. Kyseessä on se mikä meistä tuntuu hyvältä.
En ikinä luottaisi mieheen joka käy kaveriensa kanssa Lapissa tai ulkomailla poikien reissuilla. On päivänselvää, mitä he siellä tekevät. Onko olemassa vielä naiiveja ja kusetettavia naisia, jotka eivät tätä ymmärrä? Ihmettelen suuresti. Veikkaan, että tietävät mutta eivät välitä.
Vierailija kirjoitti:
Aika yksin jää sitten kun toinen kuolee, tai jättää, lapset on lähteneet jo omilleen ja kaikki omat harrastukset ja kaverit on vuosien varrella hylätty/unohdettu kun "me parisuhteessa tehdään kaikki ja ollaan aina yhdessä".
Hassu ajatus, että yhdessä ei voisi viettää aikaa myös kavereiden kanssa. Me reissataankin välillä yhdessä, lapset jo olleet maailmalla yli 10 vuotta. Jos jään leskeksi, sitten varmaan reissaan yksin tai niiden ystävien kanssa, jotka eivät ole parisuhteessa. Vanhemmitenhan on myös paljon leskiä ystäväpiirissä. Voisin heti nimetä kaksi ystävää, jotka lähtevät kanssani reissuun vaikka heti ensi viikolla. Siitä et tiedä ottaisivatko parisuhteessa olijat mukaan kolmanneksi pyöräksi enkä varmaan haluaisi lähteäkään.
Ikävä on rakkautta ja tunteista kauneimpia.