Lue keskustelun säännöt.
Onko oikeasti olemassa ihmisiä, jotka eivät "päästä" kumppaniaan yksikseen ulkomaille?
28.10.2024 |
Vai onko tuo vain urbaanilegenda? Eri asia tietysti, jos molemmat haluavat aina matkustaa yhdessä tai kumpikaan ei halua matkustaa ollenkaan, mutta luulisi aika harvassa olevan niiden parien, joilla matkustusmieltymykset osuvat 100% yhteen.
Kommentit (855)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En uskalla edes moista kysyä.
Mutta "uskallat" olla kumppanisi kanssa kimpassa? - Eipä käy kateeksi.
No ei todella. Tuollainen munankuorilla kävely on jo henkistä vkiävaltaa, ja taitaa olla myös fyysistäkin?
Sairas mustasukkaisuus ja kontrolli on väkivaltaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika monelle mustasukkaiselle jo kaupassa käynti voi olla vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa matkustella yksin ympäri maailmaa ja paneskella samalla vieraita miehiä siinä sivussa, niin tuskin kannattaa olla parisuhteessa.
Tämä menee jo vahvasti sairaan puolelle.
Kehitellään skenaarioita ja aletaan uskoa niitä todeksi. Puoliso käy kaupassa ja toinen sillä aikaa kehittää kokonaisen pettämistarinan. Ehtii sitä sinäkin ajassa takahuoneessa....
Kun ihmisellä ei ole itsetuntoa, kun kokee itsensä mitättömäksi ja huonoksi näitä alkaa muodostua. Kokee ettei kelpaa, on jotain vikaa. Tuo haluaa kumminkin jotain toista.
Surullista mutta niin yleistä, ja johtaa nin usein perheväkivaltaan ja pahimmassa tapauksissa peruuttamattomaan. Pelkän oman mielikuvituksen takia...
On tuskallista olla se joka ei eillisyyttä kestä. Siksi valtava tarve kontrolliin. Apua tähän saa jos hakee, mutta eipä sitä haeta.
Jos ei ole luottoa toiseen niin miksi sellaisen kanssa on suhteessa?
Sit jos joku pettää, luottamus on käytetty ja suhde loppuu. Erinomaisen yksinkertaista. Parempi yksin kun p4skan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välillä kun näitä lukee tulee mietittyä miksi ihmiset ovat edes parisuhteissa.
Mä uskallan väittää et mun vaimo ei edes haluaisi lähteä reissuun ilman mua. Mä en haluaisi lähteä ilman häntä..
Joskus yks hänen kaveri on yrittänyt saada vaimoa lähtemään reissuun ulkomaille. Mut vaimo on kieltäytynyt.
Sinulla on paljon opittavaa elämästä, ihmisistä ja parisuhteista. Onko vaimosi ensimmäinen ja ainoa kumppanisi? Toivon että maailmasi avartuu hyvällä tavalla vielä joskus.
Ei ole ensimmäinen kumppanini. Mutta jo tällä hetkellä pisin suhde ja pahasti näyttää siltä että tämä on loppuelämän suhde..
Miten mun mailman pitäisi avartua? Niinkö että haluaisin mennä lomalle yksin tai jonkun kaverin kanssa?
Mielenkiintoista.. kun nämä skenaariot ovat tapahtuneet todellisuudessa.. Ei mun tarvitse kieltää mitään. Vaimo sai kesällä kutsun polttareihin lähikaupunkiin 80km. Hän ihan itse halus olla selvinpäin ja ajaa yöksi kotiin..
Risteilylle hän ei suostunut lähteä, koska siinä olis menny koko vkl ja omien sanojensa mukaan olis kivempi olla mun kanssa.
Ja tää toimii vähän puolin jos toisin. Mä lopetin suhteen alussa reissutyöt koska mä en enää nauttinut niistä. Ikävöin vaan murua ja tylsistyin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei reissata kotimaassakaan ilman toista. Ei edes työreissuja, ellei ne ole aivan pakollisia, ja esimerkiksi työreissut laivaristeilylle eivät pakollisia ole. Ei myöskään käydä baarissa yksikseen tai kavereiden kanssa. Harvoin edes työpaikan illanvietoissa.
Miksi? täähän on ihan sairasta. Luulis että kyllästyis tollaiseen kumppaniin.
Kuten joku muukin mainitsi, kun on pieniä lapsia ja rahaa rajallinen määrä niin kumpikaan ei ihan tosta noin vaan voi päättää lähteä reissuun yksin vaan tällaiset isommat hankinnat pohditaan ja sovitaan yhdessä. Kuitenkin taloudellisen tilanteen sen salliessa, niin molemmat käymme kyllä pienillä reissuilla kavereiden kanssa, minä keikkamatkoilla ja puoliso pelimatkoilla, eli omien kiinnostusten kohteiden mukaisesti. Isompia lomamatkoja (siis viikon tai yli kestäviä rantalomia tms) ei erikseen olla tehty eikä olla koettu tarpeelliseksikaan, koska halutaan reissata perheenä tai yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei reissata kotimaassakaan ilman toista. Ei edes työreissuja, ellei ne ole aivan pakollisia, ja esimerkiksi työreissut laivaristeilylle eivät pakollisia ole. Ei myöskään käydä baarissa yksikseen tai kavereiden kanssa. Harvoin edes työpaikan illanvietoissa.
Miksi? täähän on ihan sairasta. Luulis että kyllästyis tollaiseen kumppaniin.
Kannattaisi ehkä etsiä kumppani kenen seura on parasta ikinä. Sellainen että ne vkl haluaa ihan itse pyhittää hänelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa matkustella yksin ympäri maailmaa ja paneskella samalla vieraita miehiä siinä sivussa, niin tuskin kannattaa olla parisuhteessa.
... useimmilla kai matkusteluun liittyy kaikkea muuta kuin paneskelua?
Jos ajatellaan esim mua ja mun puolisoa, mä haluan kiertää museoita ja näyttelyitä, häntä ei jaksa kiinnostaa kuin sen verran että jossain yhdessä museossa saattaa käydä - pitääkö hänen siis väkisin tehdä jotain mikä ei kiinnosta, vai pitääkö mun luopua mun kiinnostuksen kohteista koska se nyt vaan on tuomittavaa matkustaa erikseen?
Meillä on selvää, että molemmat joustaa näiden mielenkiinnonkohteiden osalta. Esimerkiksi kesälomareissulla, ei mies olisi yksin mennyt luontoaiheiseen museoon, mutta tuli kanssani koska
OK, meille vaan on mielekkäämpää harrastaa omia juttujamme ilman että tietää jonkun asian/tekemisen olevan toiselle pakkopullaa ja kompromissia. esim. "kierretään ihan nopeesti vaan tää van Gogh- museo vaikka tää on ollut mun vuosikymmenten unelma, ettei sulle tuu tylsää kun ei nää sutimiset sua kiinnosta". Yhteisillä reissuilla sitten tehdään molemmille mieleisiä juttuja.
Tuo on hyvin kummallista, lapsellista ajattelua mielestäni. Että toinen nyt tuntisi sen pakkopullaksi, tai että sinä ajattelet noin 😳 No, parisuhteita on monenlaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä vika on sitten minussa, mutta jos puoliso lopettaisi reissutyöt koska "tulee ikävä murua ja tylsää" ja haluaa joka viikonloppu olla mun lähellä - mulle tällainen olisi ahdistavaa!
Vierailija kirjoitti:
Omituinen kysymyskin. Tietenkin molemmat matkustamme juuri kuten haluamme. Useimmiten yhdessä mutta välillä yksin tai kaveriporukalla jos toinen ei ehdi, jaksa tai halua tulla mukaan.
Parhaat miehen reissut ilman minua ovat kuitenkin olleet miehen ja lapsiemme yhteiset laskettelureissut. Itse en välitä laskettelusta mutta muut perheessä sitten sitäkin enemmän ja monena talvena mies on ottanut lapset mukaan ja ovat lähteneet Alpeille. Muistan kun ensimmäisen kerran menivät ja lapset sellaisia juuri kouluikäisiä niin oli aivan uskomattoman hienoa olla viikko yksin rauhassa kotona kun ei tarvinnut käytännössä tehdä juuri mitään. Se oli ensimmäinen kerta lasten syntymän jälkeen kun kotona sai ihan vain rentoutua. Ja matkalta palasi aivan täpinöissään olevat lapset joilla oli kuulemma ollut "paras matka ikinä". Joten kaikki voittivat.
Hyvä kuvaus siitä miten erikseen matkustus voi tehdä kaikille hyvää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Mielenkiinnosta, jos sinun kumppanisi saisi kutsun vaikka polttareihin toiseen kaupunkiin ja siellä ollaan koko viikonloppu, kiellätkö häntä menemästä?
Jos kumppanisi ystävä haluaa tarjota hänelle laivaristeilyn vaikkapa synttäreiden kunniaksi eikä sinua ole kutsuttu, kiellätkö kumppania menemästä?"
Olen eri, ja olen nainen, mutta en todellakaan lähtisi tuollaisiin. Polttarit koko viikonlopun jossain on aivan kauhea ajatuskin, eikä onneksi kukaan ystävistä ehdottele tuollaisia reissuja. Arvostan vapaa-aikaani todella paljon ja vietän sen niin kun haluan, ja esim. jos miehelläni on vapaa viikonloppu niin en todellakaan mene silloin omissa menoissani. Ihan omasta halustani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa matkustella yksin ympäri maailmaa ja paneskella samalla vieraita miehiä siinä sivussa, niin tuskin kannattaa olla parisuhteessa.
... useimmilla kai matkusteluun liittyy kaikkea muuta kuin paneskelua?
Jos ajatellaan esim mua ja mun puolisoa, mä haluan kiertää museoita ja näyttelyitä, häntä ei jaksa kiinnostaa kuin sen verran että jossain yhdessä museossa saattaa käydä - pitääkö hänen siis väkisin tehdä jotain mikä ei kiinnosta, vai pitääkö mun luopua mun kiinnostuksen kohteista koska se nyt vaan on tuomittavaa matkustaa erikseen?
Meillä on selvää, että molemmat joustaa näiden mielenkiinnonkohteiden osalta. Esimerkiksi kesälomareissulla, ei mies olisi yksin mennyt
Oma mieheni on DI, konetekniikan sellainen. Siinä on rajansa, kuinka kauan jaksan hänen kanssaan katsella vanhaa höyryveturia ja jutella sen toiminnasta. Voin jutella hyöryvoiman keksimisen vaikutuksesta historiaan ja teollisesta aikakaudesta muutenkin loputtomiin, mutta se taas ei jaksa miestä niin innostaa. Tämä ihan kuukauden takaiselta tiedemuseo-käynniltä poimittu esimerkki. Kyllä se kaikesta rakkaudesta ja kunnioituksesta ja vetovoimasta huolimatta alkaa olla pakkopullaa tuijottaa tunti sukellusvenettä/hänelle kuunnella luentoa antiikin ajan matkustamisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä vika on sitten minussa, mutta jos puoliso lopettaisi reissutyöt koska "tulee ikävä murua ja tylsää" ja haluaa joka viikonloppu olla mun lähellä - mulle tällainen olisi ahdistavaa!
Niin no molemmat tehdään 8-16. Molemmilla on harrastuksia, nähdään arkena ehkä se 1-2h hereillä. Vkl sit pyhitetään toisillemme.
Kun olin reissu hommissa pääsin monesti vasta lauantaina 17.00 himaan ja sunnuntaina joutu jo suunnittelee ens viikon reissua. Mulla oli kokoajan ikävä. Enkä usko että suhde olisi noin toiminut kauan. Siksi oli todella helppo ratkaisu lopettaa reissu hommat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei reissata kotimaassakaan ilman toista. Ei edes työreissuja, ellei ne ole aivan pakollisia, ja esimerkiksi työreissut laivaristeilylle eivät pakollisia ole. Ei myöskään käydä baarissa yksikseen tai kavereiden kanssa. Harvoin edes työpaikan illanvietoissa.
Miksi? täähän on ihan sairasta. Luulis että kyllästyis tollaiseen kumppaniin.
Kyllästyisi? Ei missään nimessä, tehdään paljon kaikenlaista yhdessä, mennään ja koetaan. Kun puoliso on samalla myös ihanaa seuraa ja paras ystävä, niin asiat on paremmin kuin hyvin 😊
Siis ihan yksin, vai jonkun muun kuin puolison kanssa?
Ei meilläkään toinen toista pysty määräämään, mutta jos toinen lähtisi ihan yksin johonkin paikkaan missä on riski että käy jotain pahaa, niin toinen kyllä sanoo mielipiteen että ei tykkää ajatuksesta.
Meillä mies ei juurikaan tykkää matkustelusta, eikä halua mennä muutenkaan mihinkään esim. työpaikan juttuihin, välttää niitä viimeiseen asti. Saunaillat jne. on ihan nou nou.
Minä taas käyn erilaisissa jutuissa ihan mielelläni yleensä, en käy baareissa jne. koska en juo alkoholia myöskään, en mitenkään nauti katsella muita humalassa, mutta eipä mulla tässä iässä sellaisia olekaan, pikkujoulut on yleensä sitä että käydään ravintolassa syömässä.
Se mikä minua harmittaa on se, että vaikka olen mieheni kanssa ollut noin puolet elämästäni, eli neljännesvuosisadan, me ei olla koskaan oltu missään kahdestaan, kerran hotellissa yötä, hääyönä. Muuten on aina lapset olleet mukana. Rahaa on vähän, ja se halutaan käyttää yleensä sitten siihen että lapsille voidaan tarjota elämyksiä ja tehdä asioita perheenä. Silloin kun minä menen johonkin ilman perhettä, se on joku juttu jonka joku muu maksaa kuin minä, eli se ei ole perheeltä pois.
Sellaiset jotka muutenkin tykkäävät mennä sinne ja tänne, osallistua tuohon ja tähän tapahtumaan, ajattelevat väkisinkin tästä asiasta aivan eri tavalla kuin me muut.
Vaikka mä olisin sinkku, niin en lähtisi kaveriporukalla Thaimaan reissulle, tai jonnekin polttareihin jossa ollaan koko viikonloppu, tai ystävien kanssa risteilylle. Tuo viimeisin toteutui 20 vuotta sitten ja ei kertakaikkiaan, tunsin itseni ihan ulkopuoliseksi kun en viihdy ravintolassa, tanssimassa, jne. Jos menen risteilylle, syön hyvin ja shoppailen vähän, muun ajan istun selvinpäin ikkunan vieressä ja ihailen saaristoa.
Vielä vähemmän nyt kun on mieskin olemassa, niin totta vie haluan viettää aikaa hänen kanssaan. Edelleenkään ei messut ja menemiset kiinnosta, eikä se ole miehen syy vaan ihan oma piirteeni.
Kyse on yhteensopivuudesta. Jos kaksi ihmistä, jotka haluavat viettää vapaa-aikaansa erikseen on yhdessä, ei siitä koidu ongelmia. Jos taas toinen tahtoisi viettää vapaa-aikaa yhdessä, tulee ongelmia.
Erikseen ovat vielä parit, joissa on mustasukkaisuutta, jolloin pelot koskevat myös tavallista työelämää.
Me vietämme käytännössä kaiken vapaa-ajan yhdessä, koska haluamme sitä molemmat. Nuorempana teimme molemmat matkatyötä, olemme molemmat asuneet myös eri paikkakunnilla työn takia muutamia vuosia.
En itse ymmärrä miksi ollaan yhdessä, jos yhteistä aikaa on hyvin vähän; vaativimmissa ammateissa tai vuorotöissä tai ruuhkavuosina yhteistä aikaa on muutenkin vähän. Riski ongelmille on silloin suuri.
Ja kas kummaa, kaikki paljon erillistä aikaa viettäneet parit ovat eronneet lasten murrosiässä, kun taas me jotka olemme tykänneet olla vapaa-aikana paljon yhdessä, olemme edelleen yhdessä. 37. vuosi lähtee helmikuussa menemään, ystäväpariskunnilla lähes yhtä pitkät taipaleet yhdessä. Voi toki olla siitäkin kyse, että samankaltaisesti ajattelevat pariskunnat viihtyvät yhdessä, meillä on paljon samaa työelämänkin puolella (eli reissutyötä, kovat vaatimukset, jolloin kotielämä ja yhteinen aika on arvossaan).
Kas kummaa, miten yleistetään että he jotka tekevät myös yksin asioita, eivät olisi kumppanin kanssa juuri ollenkaan vapaa-ajalla. Ja sitten tulee väistämätön ero.
Kun se ei aina mene niin.
Ja joskus sen tiiviin "me ollaan aina yhdessä ja puoliso on mun paras ystävä"-parien taustalla on henkistä väkivaltaa ja mustasukkaisuutta joko molempien taholta tai vain toisen.
Ja ihmiset myös muuttuvat elämän varrella. Mitä jos tiiviisti yhdessä olevasta parista toinen löytää elämäänsä uuden, mukaansa tempaavan harrastuksen? Mitä, jos tulee työuralla käännekohta, joka vaatii opiskelua tai työntekoa toisella paikkakunnalla? Onko nämä kriisin paikkoja, vai eikö näin voi koskaan tapahtua? Mitä, jos toinen hautaa uransa tai harrastuksensa toisen takia ja katuu myöhemmin?
Omituinen kysymyskin. Tietenkin molemmat matkustamme juuri kuten haluamme. Useimmiten yhdessä mutta välillä yksin tai kaveriporukalla jos toinen ei ehdi, jaksa tai halua tulla mukaan.
Parhaat miehen reissut ilman minua ovat kuitenkin olleet miehen ja lapsiemme yhteiset laskettelureissut. Itse en välitä laskettelusta mutta muut perheessä sitten sitäkin enemmän ja monena talvena mies on ottanut lapset mukaan ja ovat lähteneet Alpeille. Muistan kun ensimmäisen kerran menivät ja lapset sellaisia juuri kouluikäisiä niin oli aivan uskomattoman hienoa olla viikko yksin rauhassa kotona kun ei tarvinnut käytännössä tehdä juuri mitään. Se oli ensimmäinen kerta lasten syntymän jälkeen kun kotona sai ihan vain rentoutua. Ja matkalta palasi aivan täpinöissään olevat lapset joilla oli kuulemma ollut "paras matka ikinä". Joten kaikki voittivat.