Lue keskustelun säännöt.
Eron jälkeen silmät avautuneet
07.10.2024 |
Onko kukaan muu tajunnut eläneensä täysin valheessa ja vasta eron myötä ymmärtänyt kaikki selkeät merkit, jotka täysin sivuuttanut suhteen aikana? Itsellä päättyi muutaman vuoden suhde ja järkyttää moni asia mitä jälkikäteen tajusin. Intuitioni sanoi jo aluksi, että joku tässä on pielessä, mutta en vaan kuunnellut sitä. Suhteen aikana paljastui, että puolison elämänhallinta oli täysin hukassa, ei ottanut koskaan vastuuta mistään vaan kaikki oli muiden syytä, oli peliriippuvuutta, päihdeongelmaa, raivokohtauksia, ei huolehtinut itsestään ja jotenkin sai manipuloitua minua niin, että koin olevani jotenkin huono hänelle ja syyllisti minua omista tekemisistään (mm. juominen oli minun syytä, koska en rakastanut tarpeeksi). Hän ei olisi halunnut erota, mutta erotessa sanoi ansaitsevansa parempaa. Miettiessäni tätä suhdetta harmittaa kuinka suostuin elämään täysin arvojeni vastaista elämää. Vertaistukea kaipailen..
Kommentit (110)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On. Roikuin sitkeässä suhteessa 17 vuotta. Näinhän kuuluu tehdä.... En myöskään halunnut uskoa, että mies ei rakasta minua, vaan olin vaan kulissi ja tiskirätti. Äijä ei meinannut antaa periksi kun lopulta kykenin toisella kertaa hänet jättävän lopullisesti. Erosta on n.2 vuotta. Vielä vajaa 2kk sitten laitti jotain inhottavia viestejä, että olenko päästäni sekaisin. En, en ole enää.
N.48
Sitä helposti jää roikkumaan huonoon parisuhteeseen kun sokaistuu omalle tilanteelle. Ei ymmärrä, että pääsyy omaan pahaan oloon on nimenomaan se puoliso.
Itsehän on täydellinen ja aamen. Kuinka niin täydellisenä voikin löytää ihan vastakkaisen pahan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Silmät on auennut. 😂👀 Kiinnikkö ne oli sitä ennen. 😚 Silmät olivat kiinni ja haarat aukesi. Jos se haara silmä näki paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taidan olla tuollaisessa prosessissa. Pesen pyykit, ostan ja teen ruuat, siivoan ja suunnittelen kaikenlaisen yhteisen tekemisen lomista viikonloppuihin. Mies (ihan keski-ikäinen sellainen) istuu koneella päivät pitkät. Tavallaan herttainen, mutta piikittelee usein epäsuoraan tai suoraan ulkonäöstäni ja älystäni. Ei koskaan taluttanut piikaansa edes alttarille vaikka tiesi miten tärkeää se olisi minulle ollut.
On kyllä mustasukkainen kuin mikä vaikka panostuksensa suhteeseen on olematon. Ehkä masentavinta on että olen suhteen aikana muuttunut epävarmaksi, ahdistuneeksi ja surulliseksi. Säälittävää, mutta jos televisiossa näkyy joki romanttinen kohtaus, tulen vain tavattoman surulliseksi siitä etten ole kokenut tuollaista ikinä.
Elämme nyt saman katon alla mutta olen emotionaalisesti jossain muualla ja sulkeutunut.Toinen muuttuu?? Uskokaa hyvät ihmiset, että älkää roikkuko suhteissa, jotka perustuvat siihen että toinen muuttuisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taidan olla tuollaisessa prosessissa. Pesen pyykit, ostan ja teen ruuat, siivoan ja suunnittelen kaikenlaisen yhteisen tekemisen lomista viikonloppuihin. Mies (ihan keski-ikäinen sellainen) istuu koneella päivät pitkät. Tavallaan herttainen, mutta piikittelee usein epäsuoraan tai suoraan ulkonäöstäni ja älystäni. Ei koskaan taluttanut piikaansa edes alttarille vaikka tiesi miten tärkeää se olisi minulle ollut.
On kyllä mustasukkainen kuin mikä vaikka panostuksensa suhteeseen on olematon. Ehkä masentavinta on että olen suhteen aikana muuttunut epävarmaksi, ahdistuneeksi ja surulliseksi. Säälittävää, mutta jos televisiossa näkyy joki romanttinen kohtaus, tulen vain tavattoman surulliseksi siitä etten ole kokenut tuollaista ikinä.
Elämme nyt saman katon alla mutta olen emotionaalisesti jossain muualla ja sulkeutunut.Voi ei :( Miksi olet tuossa suhteessa kun
Kyseessä on ensimmäinen parisuhteeni (vaikka olenkin nyt jo tukevasti kolmenkympin puolella) ja oikeastaan ensimmäinen ja ainoa mies joka on ilmaissut jonkinlaista romanttista kiinnostusta. Tähän suhteeseen oli helppo ripustautua ja alkuun olin kyllä oikein onnellinen. Nyttemmin on sitten kaikenlaisia yhteisiä velvoitteita lainoista yritykseen joten on helpompaa asua saman katon alla kuin repäistä itsensä irti ja aloittaa tässä iässä ihan alusta kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, keski-iän todellinen merkitys on vihdoin kohdata kaikki se meissä, jonka olemme eri verukkein vuosien varrella ohittaneet.Pysähtyä, tulla tähän ja nyt, läsnäolevaksi omaan elämään ja omaan kehoomme ja kysyä mihin hittoon minä oikein unohdin itseni.
Rehellisyys on voimaantumisen alku. Sitä ap ei suinkaan nyt ole...hän kirjoittaa elämäkerrassaan itsestään sitä sankaria ja miehestä syypäätä kaikkiin ongelmiin.
Tottahan se on, jos kaikki ongelmat ilmestyy aloittamalla suhteen ja katoaa eroamalla. Mies taitaa edelleen olla moniongelmainen kuten oli jo ennen suhdetta.
Siktikin todellinen emansipaatio on aina lähtöisin rehellisyydestä itseä kohtaan. Kuka on edelleen siellä etusijalla? Onko se tosiaan tärkeintä saada tukea sille miten paska se mies oli?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taidan olla tuollaisessa prosessissa. Pesen pyykit, ostan ja teen ruuat, siivoan ja suunnittelen kaikenlaisen yhteisen tekemisen lomista viikonloppuihin. Mies (ihan keski-ikäinen sellainen) istuu koneella päivät pitkät. Tavallaan herttainen, mutta piikittelee usein epäsuoraan tai suoraan ulkonäöstäni ja älystäni. Ei koskaan taluttanut piikaansa edes alttarille vaikka tiesi miten tärkeää se olisi minulle ollut.
On kyllä mustasukkainen kuin mikä vaikka panostuksensa suhteeseen on olematon. Ehkä masentavinta on että olen suhteen aikana muuttunut epävarmaksi, ahdistuneeksi ja surulliseksi. Säälittävää, mutta jos televisiossa näkyy joki romanttinen kohtaus, tulen vain tavattoman surulliseksi siitä etten ole kokenut tuollaista ikinä.
Elämme nyt saman katon alla mutta olen emotionaalisesti jossain muualla ja sulkeutunut.Tuossa iässähän nimenomaan vielä kannattaisi lähteä..
Vierailija kirjoitti:
Hukkasin itseni täysin suhteessa. Harrastukset jäi, en nähnyt enää paljoa ystäviäni, jotka olivat iso osa elämääni koska puoliso vaati kaiken aikani ja minä idioottina alistuin. Aloin voida todella todella huonosti. En enää nukkunut kunnolla, söin huonosti ja join alkoholia huomattavasti enemmän kuin normaalisti, paino alkoi nousta ja väsymys lisääntyi. Aloin suorastaan inhota itseäni! Nyt tuntuu kuin olisin herännyt jostain horroksesta ja rakastan taas elämää.
Tämä on kuin omasta kynästä. Millaisia ongelmia teillä oli pariskuntana suhteessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, keski-iän todellinen merkitys on vihdoin kohdata kaikki se meissä, jonka olemme eri verukkein vuosien varrella ohittaneet.Pysähtyä, tulla tähän ja nyt, läsnäolevaksi omaan elämään ja omaan kehoomme ja kysyä mihin hittoon minä oikein unohdin itseni.
Rehellisyys on voimaantumisen alku. Sitä ap ei suinkaan nyt ole...hän kirjoittaa elämäkerrassaan itsestään sitä sankaria ja miehestä syypäätä kaikkiin ongelmiin.
No, ei tuossa iässä enää kehtaa syyttää niistä kaikista enää vanhempianikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hukkasin itseni täysin suhteessa. Harrastukset jäi, en nähnyt enää paljoa ystäviäni, jotka olivat iso osa elämääni koska puoliso vaati kaiken aikani ja minä idioottina alistuin. Aloin voida todella todella huonosti. En enää nukkunut kunnolla, söin huonosti ja join alkoholia huomattavasti enemmän kuin normaalisti, paino alkoi nousta ja väsymys lisääntyi. Aloin suorastaan inhota itseäni! Nyt tuntuu kuin olisin herännyt jostain horroksesta ja rakastan taas elämää.
Tämä on kuin omasta kynästä. Millaisia ongelmia teillä oli pariskuntana suhteessa?
Minä olin itsenäisempi ja tarvitsin omaa aikaa myös, puoliso ripustautui ja vaati jatkuvasti huomiota. Tuon takertumisen myötä huomasin, että aloin vaan vetäytyä lisää kun ahdisti se, että olisi jatkuvasti pitänyt olla toisen saatavilla. Kuormituin henkisesti todella paljon. Jossain vaiheessa ajattelin jo onko minulta halutkin kadonnut kokonaan, mutta syynä olikin etten enää halunnut vaan puolisoani :( Suhteessa oli paljon mustasukkaisuutta miehen puolelta (en ollut antanut aihetta) sekä marttyyrimaista käytöstä, hän ikään kuin sanomatta suoraan syyllisti minua esimerkiksi kavereiden tapaamisesta olemalla allapäin kuinka hänellä oli niin tylsää yksinään jne..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, tuo on manipulointia. Moni kokee noin ja vasta kun saa etäisyyttä ja rauhaa, saa perspektiivin siihen pahaan, mitä suhteessa koki. Ensin tulee vaihe, kun havaitsee noita asioita ja elää niitä uudelleen turvallisemmasta tilasta, ja sitten ne pikku hiljaa jäävät menneisyyteen ja unohtuvat, kun paremmat asiat ottavat enemmän sijaa elämästä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On. Roikuin sitkeässä suhteessa 17 vuotta. Näinhän kuuluu tehdä.... En myöskään halunnut uskoa, että mies ei rakasta minua, vaan olin vaan kulissi ja tiskirätti. Äijä ei meinannut antaa periksi kun lopulta kykenin toisella kertaa hänet jättävän lopullisesti. Erosta on n.2 vuotta. Vielä vajaa 2kk sitten laitti jotain inhottavia viestejä, että olenko päästäni sekaisin. En, en ole enää.
N.48
Sitä helposti jää roikkumaan huonoon parisuhteeseen kun sokaistuu omalle tilanteelle. Ei ymmärrä, että pääsyy omaan pahaan oloon on nimenomaan se puoliso.
Itsehän on täydellinen ja aamen. Kuinka niin täydellisenä voikin löytää ihan vastakkaisen pahan.
Usein nimenomaan kiltti päätyy pahan kanssa suhteeseen, itsekäs lähtisi aiemmin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka monta vuotta ajattelit vielä ruikuttaa tätä samaa? Taidat trollata
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On. Roikuin sitkeässä suhteessa 17 vuotta. Näinhän kuuluu tehdä.... En myöskään halunnut uskoa, että mies ei rakasta minua, vaan olin vaan kulissi ja tiskirätti. Äijä ei meinannut antaa periksi kun lopulta kykenin toisella kertaa hänet jättävän lopullisesti. Erosta on n.2 vuotta. Vielä vajaa 2kk sitten laitti jotain inhottavia viestejä, että olenko päästäni sekaisin. En, en ole enää.
N.48
Sitä helposti jää roikkumaan huonoon parisuhteeseen kun sokaistuu omalle tilanteelle. Ei ymmärrä, että pääsyy omaan pahaan oloon on nimenomaan se puoliso.
Itsehän on täydellinen ja aamen. Kuinka niin täydellisenä voikin löytää ihan vastakkaisen pahan.
Usein nimenomaan kiltti päätyy pahan kans
Pskonomainen miellyttäminen ja rajattomuus ovat eri asioita kuin kiltteys. -eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, keski-iän todellinen merkitys on vihdoin kohdata kaikki se meissä, jonka olemme eri verukkein vuosien varrella ohittaneet.Pysähtyä, tulla tähän ja nyt, läsnäolevaksi omaan elämään ja omaan kehoomme ja kysyä mihin hittoon minä oikein unohdin itseni.
Rehellisyys on voimaantumisen alku. Sitä ap ei suinkaan nyt ole...hän kirjoittaa elämäkerrassaan itsestään sitä sankaria ja miehestä syypäätä kaikkiin ongelmiin.
Tottahan se on, jos kaikki ongelmat ilmestyy aloittamalla suhteen ja katoaa eroamalla. Mies taitaa edelleen olla moniongelmainen kuten oli jo ennen suhdetta.
Siktikin todellinen emansipaatio on aina lähtöisin rehellisyydestä itseä kohtaan. Kuka on edelleen siellä etusijalla? Onko se tosiaan tärkeintä saada tukea
Yleensä traumoihin kaipaa monenlaista tukea ja reflektiota. Ja on tutkittu fakta, että jopa koe-eläimillä koiraiden läsnäolo stressaa kroonisesti naaraita ja poikasia. Ihmisistä puhumattakaan, kun tulee jatkuvasti seks.hyväksikäytetyksi ja pahoinpidellyksi. Luonto ei ole luonut miestä ja naista 50/50 siitossuhteeseen, se on naisen rääkkäämistä ja hyväksikäyttöä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, keski-iän todellinen merkitys on vihdoin kohdata kaikki se meissä, jonka olemme eri verukkein vuosien varrella ohittaneet.Pysähtyä, tulla tähän ja nyt, läsnäolevaksi omaan elämään ja omaan kehoomme ja kysyä mihin hittoon minä oikein unohdin itseni.
Rehellisyys on voimaantumisen alku. Sitä ap ei suinkaan nyt ole...hän kirjoittaa elämäkerrassaan itsestään sitä sankaria ja miehestä syypäätä kaikkiin ongelmiin.
Tottahan se on, jos kaikki ongelmat ilmestyy aloittamalla suhteen ja katoaa eroamalla. Mies taitaa edelleen olla moniongelmainen kuten oli jo ennen suhdetta.
Ap itse kuitenkin kirjoittaa "miten aina ajaudun ongelmallisiin suhteisiin" On vain yksi ihminen joka kulkee meidän mukana läpi elämän. Suurin osa uno
Hyvä ihmissuhde lähtee siitä, että minulla on ensin hyvä suhde itseeni. Hyvä itsetuntemus ja itsetunto auttavat myös pääsemään yli siitä, jos joskus tuleekin ihmissuhteissa tehtyä virhearvio. Jos itsetunto on huono, alkaa virhearviosta helposti syyttää vain toista eikä tarkastele asiaa laajemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On. Roikuin sitkeässä suhteessa 17 vuotta. Näinhän kuuluu tehdä.... En myöskään halunnut uskoa, että mies ei rakasta minua, vaan olin vaan kulissi ja tiskirätti. Äijä ei meinannut antaa periksi kun lopulta kykenin toisella kertaa hänet jättävän lopullisesti. Erosta on n.2 vuotta. Vielä vajaa 2kk sitten laitti jotain inhottavia viestejä, että olenko päästäni sekaisin. En, en ole enää.
N.48
Sitä helposti jää roikkumaan huonoon parisuhteeseen kun sokaistuu omalle tilanteelle. Ei ymmärrä, että pääsyy omaan pahaan oloon on nimenomaan se puoliso.
Itsehän on täydellinen ja aamen. Kuinka niin täydellisenä voikin löytää ihan vastakkaisen pahan.
Ihan turhaa uhrin syyllistämistä. Ei ole mitään sääntöä, että ihminen pitäisi kasvattaa kusipääksi mulkuksi, koska muut ovat kusipäitä mulkkuja. Kiltti on kiltti, ja esim. Kroonisesti pahantuulinen ihminen voi tuhota kiltin totaalisesti. Se ei vaadi mitään matelua tai palvelua, vaan ihan samassa tilassa väkivaltaisen kanssa eläminen saa kiltin krooniseen kauhuun ja stressiin
on kyllä ihme suhteet teillä. Onkohan niin että mitä suhteeseen antaa, sitä myös saa, vai onko mulla vaan käynyt tuuri noiden parisuhteiden kanssa. No, onhan noita parisuhteita joskus nuorempana joku kaatunutkin, mutta kun sen oikean löytää niin liitto vaaan paranee.
Itse tiedän omat huonot puoleni enkä todellakaan ajattele, että suhteen epäonnistuminen olisi ollut ainoastaan puolisoni syytä. Kuvittelin vaan eläväni suhteessa, jossa minua rakastetaan niin paljon ja sen rakkauden vuoksi katselin kaikkea mitä en muutoin hyväksyisi. Kyse ei kuitenkaan ole ollut rakkaudesta vaan kontrolloinnista ja manipuloinnista. Jos olet aiemmin ollut tunnekylmässä suhteessa vuosikausia ja joku ylistää sinua maasta taivaaseen ja sanoo kuinka ei voisi elää ilman sinua ja tarvitsette vaan toisianne ettekä muita niin sitä helposti sokaistuu kun on niin otettu joku kerrankin elämässä huomio sinua näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On. Roikuin sitkeässä suhteessa 17 vuotta. Näinhän kuuluu tehdä.... En myöskään halunnut uskoa, että mies ei rakasta minua, vaan olin vaan kulissi ja tiskirätti. Äijä ei meinannut antaa periksi kun lopulta kykenin toisella kertaa hänet jättävän lopullisesti. Erosta on n.2 vuotta. Vielä vajaa 2kk sitten laitti jotain inhottavia viestejä, että olenko päästäni sekaisin. En, en ole enää.
N.48
Sitä helposti jää roikkumaan huonoon parisuhteeseen kun sokaistuu omalle tilanteelle. Ei ymmärrä, että pääsyy omaan pahaan oloon on nimenomaan se puoliso.
Itsehän on täydellinen ja aamen. Kuinka niin täydellisenä voikin löytää ihan vastakkaisen pahan.
Usein nimenomaan kiltti päätyy pahan kanssa suhteeseen, itsekäs lähtisi aiemmin
Yksi ilmaisee narsisminsa avoimesti, toinen tekee sen piilossa, itseltäänkin. Yhteistä narsisteille on rajattomuus. He rikkovat muiden terveitä rajoja. Marttyyrius on selviytymiskeino hauraan minuuden ja huonon itsetunnon kanssa. Piilonarsisti haluaa miellyttää muita suojautuakseen heidän kielteisiltä tunteiltaan ja reaktioiltaan, ja hän voi muuttaa mielipidettään keskustelukumppanin mukaan. Hänen on vaikea ja joissakin tilanteissa jopa mahdotonta sanoa ei, sillä hän pelkää, että jos hän kieltäytyy ja paljastaa omia mielipiteitään, hänet hylätään. Siksi hän voi joutua usein alistetuksi ja jopa hyväksikäytetyksi. Piilonarsisti voi pyrkiä vilpittömästi olemaan ystävällinen ja myötätuntoinen muita kohtaan. Usein hän ei kuitenkaan pysty aidosti asettumaan toisen asemaan, koska hän ei ole itse saanut osakseen riittävästi empatiaa ja hyväksyntää.
Hukkasin itseni täysin suhteessa. Harrastukset jäi, en nähnyt enää paljoa ystäviäni, jotka olivat iso osa elämääni koska puoliso vaati kaiken aikani ja minä idioottina alistuin. Aloin voida todella todella huonosti. En enää nukkunut kunnolla, söin huonosti ja join alkoholia huomattavasti enemmän kuin normaalisti, paino alkoi nousta ja väsymys lisääntyi. Aloin suorastaan inhota itseäni! Nyt tuntuu kuin olisin herännyt jostain horroksesta ja rakastan taas elämää.