Lue keskustelun säännöt.
Kärsimme aivan valtavasta yksinäisyydestä, lapsiperhe 40+
06.10.2024 |
😞😞😞
Lapsiperhe noin 40 ja akateemisia olemme. Isovanhemmat kuolleet ja toiset niin kaukana, ja eivät muuten vain pidä mitään yhteyttä.
Olemme kaikin voimin yrittäneet solmia perheellemme ystävyyksiä lasten takia. Suku kun on mitä on Mitä enemmän yritämme antaa muille, ja panostaa ystävyyteen, sitä vähemmän on meillä ystäviä.
Lapsen kummit muuttivat ensin kauas, sitten erosivat ja nyt eivät ole kesän aikana enää vastanneet edes tapaamispyyntöihin kun olemme kutsuneet mm rapujuhliin. Ei siis edes vastata kiitos kutsusta, mutta emme pääse Ei yhtään mitään. Eivät tule paikalle myöskään lapsemme eli oman kummilapsensa synttäreille.
Lapsen toisille kummeille tarjosimme sitä vähää mitä voimme, viikon heidän lapsilleen mökillämme, heinäkuussa, ja tadaa, sen jälkeen heistäkään ei ole kuulunut mitään. Helsingissä, meillä käydään myös mielellään kylässä syömässä, juomassa ja leikkimässä mutta vastakutsua ei meille esitetä.
Tuntuu kivireeltä olla aina yksin vastuussa jokaisesta ystävyydestä, aina yksin ehdottaa jotain, aina yksin järjestää sitä mukavaa. Monta kertaa on tehnyt mieli luovuttaa lasten takia jaksettu laittaa viestejä Whatsappissa ja yksipuolisesti kutsua ihmisiä. Ei ole meissä vikaa, emme ole kummallisia. Tuntuu että kaikki vain käpertyvät kuoreensa ja suorittavat viikot läpi. Missä vika?
Kommentit (115)
Meillä on ihan samanlaisia kokemuksia.
Osalla ihmisistä on vaan niin kiire elämässä. Ehkä he arvottavat eri asioita tärkeiksi, eikä ystävyys, sosiaaliset suhteet ole heidän listallaan tärkeää.
Olen myös yrittänyt pitää suhteita yllä. Samalla kyynistyn ja katkeroidun, kun yritykset ovat aina vain minun aloitteesta. Ehkä meistä otetaan hyöty irti.
Eräs ystäväni sanoi minulle, että hän ei ala toimimaan terapeuttinani, sen jälkeen kun ensin olin puolen vuoden ajan ollut hänen tukenaan ja nyt olisi ollut hänen vuoro tukea minua. Mietin, että ovatko ihmiset niin itsekkäitä nykyisin vai onko kohdalleni sattunut vääriä ihmisiä.
En enää usko ystävyyteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ihan samanlaisia kokemuksia.
Osalla ihmisistä on vaan niin kiire elämässä. Ehkä he arvottavat eri asioita tärkeiksi, eikä ystävyys, sosiaaliset suhteet ole heidän listallaan tärkeää.
Olen myös yrittänyt pitää suhteita yllä. Samalla kyynistyn ja katkeroidun, kun yritykset ovat aina vain minun aloitteesta. Ehkä meistä otetaan hyöty irti.
Eräs ystäväni sanoi minulle, että hän ei ala toimimaan terapeuttinani, sen jälkeen kun ensin olin puolen vuoden ajan ollut hänen tukenaan ja nyt olisi ollut hänen vuoro tukea minua. Mietin, että ovatko ihmiset niin itsekkäitä nykyisin vai onko kohdalleni sattunut vääriä ihmisiä.
En enää usko ystävyyteen.
Minulle yksi kiva rouva sanoi kadulla, että kaikkien touhu on mennyt ihan sekoiluksi. Että kaikki käyttäytyy niin törkeästi toisiaan kohtaan nykyään ja se on totta! Olen yrittänyt pitää kiinni näistä muutamista hyvistä ystävistä, mutta hekään eivät vastaa enää Tuntuu pahalta
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ihan samanlaisia kokemuksia.
Osalla ihmisistä on vaan niin kiire elämässä. Ehkä he arvottavat eri asioita tärkeiksi, eikä ystävyys, sosiaaliset suhteet ole heidän listallaan tärkeää.
Olen myös yrittänyt pitää suhteita yllä. Samalla kyynistyn ja katkeroidun, kun yritykset ovat aina vain minun aloitteesta. Ehkä meistä otetaan hyöty irti.
Eräs ystäväni sanoi minulle, että hän ei ala toimimaan terapeuttinani, sen jälkeen kun ensin olin puolen vuoden ajan ollut hänen tukenaan ja nyt olisi ollut hänen vuoro tukea minua. Mietin, että ovatko ihmiset niin itsekkäitä nykyisin vai onko kohdalleni sattunut vääriä ihmisiä.
En enää usko ystävyyteen.
Miten voisimme tutustua? T. Ap 😊
Entä suku. Serkut. Mitäs jos äiti ja isä erikseen hankkii omia tuttuja vapaalla, ei perheenä aina. Ehkei ole pakko perheenä tehdä kaikki sosialisoinnit. Myös lapsille voi tulla omia kavereita, kun kasvavat. Entä someryhmä jossa on muutama täysjärkinen tai onko paikkakunnalla jotain. Ehkä toisten isovanhempien pitää hieman aktivoitua, vaikka mummo. Onneksi teillä on oma kiva perhe. Moni elää yksin, ei ole edes sitä. Onko Helsinki liian työkeskeinen paikka ja urat.
Olisivatko ihmiset yliluormittuneita? Lapsiarki tuntuu olevan yllättävän raskasta monille
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ihan samanlaisia kokemuksia.
Osalla ihmisistä on vaan niin kiire elämässä. Ehkä he arvottavat eri asioita tärkeiksi, eikä ystävyys, sosiaaliset suhteet ole heidän listallaan tärkeää.
Olen myös yrittänyt pitää suhteita yllä. Samalla kyynistyn ja katkeroidun, kun yritykset ovat aina vain minun aloitteesta. Ehkä meistä otetaan hyöty irti.
Eräs ystäväni sanoi minulle, että hän ei ala toimimaan terapeuttinani, sen jälkeen kun ensin olin puolen vuoden ajan ollut hänen tukenaan ja nyt olisi ollut hänen vuoro tukea minua. Mietin, että ovatko ihmiset niin itsekkäitä nykyisin vai onko kohdalleni sattunut vääriä ihmisiä.
En enää usko ystävyyteen.
Minulle yksi kiva rouva sanoi kadulla, että kaikkien touhu on mennyt ihan sekoiluksi. Että kaikki käyttäytyy niin törkeästi toisiaan kohtaan nykyään ja se on tot
Johtuisiko siitä, että ihmiset elävät eri kuplissa ja kulttuureissa, kiitos medioiden. Naapurin mummokin hymyilee ja jutustelee, en vastaa koska vitsaili että olen alkoholisti, kun vein lasiroskia. Käsityksemme "hyvistä käytöstavoista" on eri
Vierailija kirjoitti:
Entä suku. Serkut. Mitäs jos äiti ja isä erikseen hankkii omia tuttuja vapaalla, ei perheenä aina. Ehkei ole pakko perheenä tehdä kaikki sosialisoinnit. Myös lapsille voi tulla omia kavereita, kun kasvavat. Entä someryhmä jossa on muutama täysjärkinen tai onko paikkakunnalla jotain. Ehkä toisten isovanhempien pitää hieman aktivoitua, vaikka mummo. Onneksi teillä on oma kiva perhe. Moni elää yksin, ei ole edes sitä. Onko Helsinki liian työkeskeinen paikka ja urat.
Tää on pahin tälläinen syyllistävä vastaus, jossa perätään sukua, jota ei käytännössä ole. Tai sellaisia sukulaisia, jotka eivät pysty lähtemään 5h matkan päästä Helsingin ytimeen Ne muutamat jotka on, eivät halua. Me emme voi muuttaa hyvien töiden takia keskelle Suomea pienelle paikkakunnalle heidän takiaan Emmekä voi muuttaa sukulaisia sosiaalisiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toi on yksi iso syy miksi meitä ei ehkä edes huvita tehdä lapsia.
Tuo on yksi syy miksi en oo ajatellut tehdä lapsia. Ja tää ei oo kritiikki ap:tä kohtaan, vaan pelkään et oisin ihan yksin sen lapsen kans, en kestäis sitä. Onneksi ap:lla on kuitenkin perhe.
Mulle on tullut olo, et jostain syystä pitäis olla sukua et ois voi oikeesti olla jollekin muulle tärkeä. Toi on masentavaa, kun sukulaisiaan ei saa valita (paitsi puolison jos sopivan sattuu löytämään, mut se on kuitenkin eri asia). Ihmiset on arvaamattomia mun kokemusten mukaan, saman tyylisiä kokemuksia kuin tässä ketjussa aiemmin on kuvailtu. Hyvin harvaan voi luottaa ja pahinta on jos sellainen sit pettää luottamuksen.
En nyt osaa auttaa ap:ta, mut oon tavallaan samassa tilanteessa ilman sitä perhettäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun ja nykyisen mieheni ainoat kaverit on vanhimman lapseni isovanhemmat eli ex-appi ja ex-anoppi. Nuoremmilla nykyisen mieheni ja minun lapsilla ei ole isovanhempia käytännössä lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä suku. Serkut. Mitäs jos äiti ja isä erikseen hankkii omia tuttuja vapaalla, ei perheenä aina. Ehkei ole pakko perheenä tehdä kaikki sosialisoinnit. Myös lapsille voi tulla omia kavereita, kun kasvavat. Entä someryhmä jossa on muutama täysjärkinen tai onko paikkakunnalla jotain. Ehkä toisten isovanhempien pitää hieman aktivoitua, vaikka mummo. Onneksi teillä on oma kiva perhe. Moni elää yksin, ei ole edes sitä. Onko Helsinki liian työkeskeinen paikka ja urat.
Tää on pahin tälläinen syyllistävä vastaus, jossa perätään sukua, jota ei käytännössä ole. Tai sellaisia sukulaisia, jotka eivät pysty lähtemään 5h matkan päästä Helsingin ytimeen Ne muutamat jotka on, eivät halua. Me emme voi muuttaa hyvien töiden takia keskelle Suomea pienelle paikkakunnalle heidän takiaan Emmekä voi muuttaa sukulaisia sosiaalisiksi.
On kurjaa että sanot heti syyllistäväksi vastaukseksi, kun nimenomaan ei ollut syyllistävä tarkoitus siinä taustalla. Ehkä olet tuollainen tyly kaikkia kohtaan itse ja karkotat itse muut pois, vaikka muut näkevät ystävällisesti vaivaa. Jos luokittelet muiden vastaukset oman mielikuvituksesi mukaan, se on sun vastuulla, ei enää vastaajan. Ei muillakaan ole sukulaisia jotka ovat aktiivisia, myös yksin asuvilla näin. Ei kukaan ehdottanut muuttoa pienelle paikkakunnalle ! Sitten olette niissä hyvissä töissä siellä. Tuttuja voi hankkia tosiaan erikseen - ellei ole toinen perhe jota kiinnostaa se joukolla sosialisointi. Helsingissä ja pk-seutu on ihmisiä, messuja, tapahtumia. Messuja ja luentoja ei edes ole enää kaikissa muissa paikoissa. Ehdota itse itsellesi kun tiedät paremmin mitä haluat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä oletkin dumppaamassa oman pahan mielesi vain muille. Joka uskaltaa vastata jotain. Sitten muilla on se inhottava olo.
Ihmettelin kans asennetta, että ihan järkevä vastaus on "pahinta syyllistämiatä". Vaikea siihen on muuta sanoa sitten. Itse olen myös vaihtelevasti yksinäinen. Ei ole perhettä ja sukua lähellä. Kaikki on omasta aktiivisuudesta kiinni. Itse olen joutunut, tai oikeastaan saanut, luomaan uudella paikkakunnalla ihmissuhteet. Ihan hyvät niistä on tullut, mutta vaatii jatkuvaa ylläpitoa. Ei ole valmiina mitään. Eikä sitä puolisoa jonka kanssa voisi surra, että voi voi kun ME ollaan yksinäisiä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä suku. Serkut. Mitäs jos äiti ja isä erikseen hankkii omia tuttuja vapaalla, ei perheenä aina. Ehkei ole pakko perheenä tehdä kaikki sosialisoinnit. Myös lapsille voi tulla omia kavereita, kun kasvavat. Entä someryhmä jossa on muutama täysjärkinen tai onko paikkakunnalla jotain. Ehkä toisten isovanhempien pitää hieman aktivoitua, vaikka mummo. Onneksi teillä on oma kiva perhe. Moni elää yksin, ei ole edes sitä. Onko Helsinki liian työkeskeinen paikka ja urat.
Tää on pahin tälläinen syyllistävä vastaus, jossa perätään sukua, jota ei käytännössä ole. Tai sellaisia sukulaisia, jotka eivät pysty lähtemään 5h matkan päästä Helsingin ytimeen Ne muutamat jotka on, eivät halua. Me emme voi muuttaa hyvien töiden takia keskelle Suomea pienelle paikkakunnalle heidän takiaan Emmekä voi muuttaa sukulaisia sosiaalisiksi.&n
Ja raivoaminen päälle, ei ihme että ihmiset käpertyvät kuoreensa.
Unohtakaa väkinäiset sukulais- jms. suhteet, jos eivät ota toimiakseen. Laajentakaa reviiriä ja tutustukaa uusiin ihmisiin. Me kyllästyimme tuohon samaan AP:n rumbaan; ja nyt meillä on "uutta" tuttava-ystäväpiiriä vaikka muille jakaa. Ei ihmissuhteita voi väkisin ja yksipuolisesti ylläpitää.
Valitettavasti mieheni ei halua mitään ystäväperhetouhuja.
Meillä on vain toisemme, ja lapsella lisäksi koulukaverit. Tällä mennään. Isovanhemmat olisi kuvioissa, jollei elämä olisi päättänyt toisin. 3/4 kuoli ennen aikojaan. Yksi on elossa, mutta asuu kaukana.
Vierailija kirjoitti:
Ei meidänkään perheellä ole ystäviä ja ainokaisen lapsemme ainoa elossa oleva isovanhempi on jo ysikymppinen. Lapsella on kuitenkin paljon ystäviä. Saanut niitä harrastusten kautta ja kouluista. On jo nyt ammattikoulussa.
Sori mutta kuinka vanhoina saitte lapsen jos isovanhempi on jo 90v?
Samaa ongelmaa täällä. Niin monelle riittää vain töihin, kotiin-oravanpyörä. Jatkakaa yrittämistä
Ei meidänkään perheellä ole ystäviä ja ainokaisen lapsemme ainoa elossa oleva isovanhempi on jo ysikymppinen. Lapsella on kuitenkin paljon ystäviä. Saanut niitä harrastusten kautta ja kouluista. On jo nyt ammattikoulussa.