Lue keskustelun säännöt.
Kärsimme aivan valtavasta yksinäisyydestä, lapsiperhe 40+
06.10.2024 |
😞😞😞
Lapsiperhe noin 40 ja akateemisia olemme. Isovanhemmat kuolleet ja toiset niin kaukana, ja eivät muuten vain pidä mitään yhteyttä.
Olemme kaikin voimin yrittäneet solmia perheellemme ystävyyksiä lasten takia. Suku kun on mitä on Mitä enemmän yritämme antaa muille, ja panostaa ystävyyteen, sitä vähemmän on meillä ystäviä.
Lapsen kummit muuttivat ensin kauas, sitten erosivat ja nyt eivät ole kesän aikana enää vastanneet edes tapaamispyyntöihin kun olemme kutsuneet mm rapujuhliin. Ei siis edes vastata kiitos kutsusta, mutta emme pääse Ei yhtään mitään. Eivät tule paikalle myöskään lapsemme eli oman kummilapsensa synttäreille.
Lapsen toisille kummeille tarjosimme sitä vähää mitä voimme, viikon heidän lapsilleen mökillämme, heinäkuussa, ja tadaa, sen jälkeen heistäkään ei ole kuulunut mitään. Helsingissä, meillä käydään myös mielellään kylässä syömässä, juomassa ja leikkimässä mutta vastakutsua ei meille esitetä.
Tuntuu kivireeltä olla aina yksin vastuussa jokaisesta ystävyydestä, aina yksin ehdottaa jotain, aina yksin järjestää sitä mukavaa. Monta kertaa on tehnyt mieli luovuttaa lasten takia jaksettu laittaa viestejä Whatsappissa ja yksipuolisesti kutsua ihmisiä. Ei ole meissä vikaa, emme ole kummallisia. Tuntuu että kaikki vain käpertyvät kuoreensa ja suorittavat viikot läpi. Missä vika?
Kommentit (115)
Minkä ikäisiä teidän lapset ovat? Itsellä suruna, kun lapsillani 19v ja 17v ei ole kavereita. Tai on siis nettikavereita, mutta ei todellisia kavereita, joiden kanssa voisi viettää aikaa muutoin kuin ruudun välityksellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toi Helsinki ja akateemisuus selittää monta asiaa ... Hankkikaa kaltaisianne tuttavuuksia? Ja sieltä läheltä. Haiskahtaa aloituksessa pieni porvalimaisuus, vaikuttaa .....aika moneen. Onnea etsintään.
Mä ollaan myös 40+ perhe, ja ollaan käyty kutsuttuina viime aikoina muutamilla kylässä, ja on todella ollut mukavaa, ruokaa ja juomaa ja saunaa tarjolla jne.
Mutta en usko että kutsumme ketään heitä meille, ainakaan piiiitkääään aikaan.
Heissä ei ole mitään vikaa, mutta syyt:
kalenteri on jotenkin niin hirveän täynnä että en jaksa edes suunnitella mitään kyläänkutsumisia. Nytkin koko kesän aikana oli 3 viikonloppua, kun saimme perheemme kanssa olla keskenään ilman että oli jotain menoa johonkin, tai toinen viikonloppuna työvuorossa.
Ja
Stressaan hirveästi etukäteen jotain illanviettojen ja kyläänkutsumisien järjestelyä. En myöskään ole kovin luonteva jutustelija edes ystävieni kanssa, osaan kyllä jutustella ja minusta pidetään, mutta jutustelu vaatii erityistä vaivaa ja olen aina illanviettojen jälkeen aivan poikki. Tai sitten väsyn hiljaisena ihmisenä pelkästään kuuntelijan rooliin.
Tuossa iässä meillä ei ollut pieniä lapsia.
En pidä akateemisista ihmisistä lainkaan .
Helsinki on sellainen paikka että hyi helvetti.
Arvostan omaa aikaani ja "tuhlaan" sen enemmin itseeni ja omiin rakkaisiin.
Hah hah. Teillä on oma perheenne ja valitatte yksinäisyyttä. Ajatelkaapa lapsetonta sinkkua, jolla ei ole sisaruksia ja vanhemmat ovat kuolleet. Kyllä on kermaperseillä akateemisilla nyt suuri ongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuossa iässä meillä ei ollut pieniä lapsia.
En pidä akateemisista ihmisistä lainkaan .
Helsinki on sellainen paikka että hyi helvetti.
Arvostan omaa aikaani ja "tuhlaan" sen enemmin itseeni ja omiin rakkaisiin.
No tää varmasti auttoi aloittajaa monella tapaa.
No moni ajattelee juuri noin, ne jotka ei asu siellä ma mu getossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehheh joo. Muuten olisi ollut jossain määrin uskottavaakin, mutta "viikon meidän mökillä" ja "rapujuhlilla" veivät viimeisenkin uskottavuuden.
Vierailija kirjoitti:
Mä ollaan myös 40+ perhe, ja ollaan käyty kutsuttuina viime aikoina muutamilla kylässä, ja on todella ollut mukavaa, ruokaa ja juomaa ja saunaa tarjolla jne.
Mutta en usko että kutsumme ketään heitä meille, ainakaan piiiitkääään aikaan.
Heissä ei ole mitään vikaa, mutta syyt:
kalenteri on jotenkin niin hirveän täynnä että en jaksa edes suunnitella mitään kyläänkutsumisia. Nytkin koko kesän aikana oli 3 viikonloppua, kun saimme perheemme kanssa olla keskenään ilman että oli jotain menoa johonkin, tai toinen viikonloppuna työvuorossa.
Ja
Stressaan hirveästi etukäteen jotain illanviettojen ja kyläänkutsumisien järjestelyä. En myöskään ole kovin luonteva jutustelija edes ystävieni kanssa, osaan kyllä jutustella ja minusta pidetään, mutta jutustelu vaatii erityistä vaivaa ja olen aina illanviettojen jälkeen aivan poikki. Tai sitten väsyn hiljaisena ihmisenä pelkästään kuuntelijan rooliin.&n
Kalenteri on täynnä, mutta ei niin täynnä ettei voisi muiden luo mennä saunomaan ja syömään ? Loppuu kuule ne kutsut äkkiä, kun muut jaksaa mutta sinä et
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei meidänkään perheellä ole ystäviä ja ainokaisen lapsemme ainoa elossa oleva isovanhempi on jo ysikymppinen. Lapsella on kuitenkin paljon ystäviä. Saanut niitä harrastusten kautta ja kouluista. On jo nyt ammattikoulussa.
Sori mutta kuinka vanhoina saitte lapsen jos isovanhempi on jo 90v?
En ole tuon kirjoittaja, mutta meillä oli sama tilanne aikoineen. Kun lapset oli yläkoulussa ja amiksessa, elossa oleva isoisä oli 93. Minun syntyessä hän oli 44, minä sain lapsen 31.
Teillä on sentään toisenne ja perhe. Monella oikeasti yksinäisellä ei ole ketään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap tuommoista se on, nykyään, ja Suomessa. Kaikilla on omatmenonsa ja lasten kuskaukset, ja sitten se pahin aikasyöppö kännykkä. Surullista! Ei siihen mikään auta. Keskityomaan perheesesi, ja jos keksit jonkin kivan harrastuksen itsellesi. Jos on jokukin ystävä, jolla on aikaa, niinpanosta siihen.
Vierailija kirjoitti:
Teillä on sentään toisenne ja perhe. Monella oikeasti yksinäisellä ei ole ketään.
On turha sanoa toiselle, että älä valita, jollain on vielä huonommin. Kyllä jokainen kaipaa ystäviä. Joskus voi tuntua puristavammalta olla yksinäinen parisuhteessa kuin jos oikeasti olisi yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teillä on sentään toisenne ja perhe. Monella oikeasti yksinäisellä ei ole ketään.
On turha sanoa toiselle, että älä valita, jollain on vielä huonommin. Kyllä jokainen kaipaa ystäviä. Joskus voi tuntua puristavammalta olla yksinäinen parisuhteessa kuin jos oikeasti olisi yksin.
Minä tunnen itseni yksinäiseksi parisuhteessa, tuntuu että meillä ei ole enää muuta yhteistä kun lapset ja asuntolaina. Meillä on kaksi teini-ikäistä lasta, joilla on omat menot, harrastukset ja kaverit. Minulla on omia ystäviä, mutta näemme harvoin kun kaikilla on perheet ja osalla vielä pieniä lapsia. Löysin töistä yhden hyvän ystävän, mutta nyt joudun vaihtamaan työpaikkaa kun määräaikainen työ päättyi. Onneksi on koira, jonka kanssa lenkkeilen paljon.
Nykyään ollaan niin kahtiajakautuneita. Koskaan ei voi tietää, onko uudet tuttavuudet jotain wokeja tms. joiden kanssa menee heti sukset ristiin, jos sanoo jotain. En jaksa, mieluummin omassa porukassa.
Vastaajalle nro 30 (en saa jostain syystä lainattua)
Näistäkin joilla kyläiltiin, yksi pariskunta oli pyydellyt kylään meitä jo vuoden putkeen, nyt sitten mentiin kun oli vihdoin sopiva rako ja pyynnöt eivät olleet lakanneet.
Kuulostaa kamalalta sanoa, mutta miltei toivonkin että kyläkutsut harvenisivat. Korostan, ettei näissä tuttavaperheissä ole minkäänlaista vikaa, mukavia ihmisiä, mutta itse en jaksa kyläilyjä. Elämä on tarpeeksi täyttä muutenkin ja introverttina väsyn tosiaan hyvin helposti tällaisiin monen tunnin kyläilyihin. Riittäisi kun nopeasti kahvilla näkisi parin kuukauden välein jotakuta, ei sen useammin.
Älkää ainakaan erotko... Sitten kun eroaa, häviää viimeisetkin tuttavaperheet.
Työelämä vie nykyään kaikkien mehut, ei kukaan jaksa sen päälle mitään ylimääräistä sosialisointia, paitsi ehkä lasten harrastukset. Surullista mutta totta. Kun lapset saadaan koko ajan vanhempina, niin ei ole niitä aktiivisia isovanhempia. Perhekoot on pienentyneet, niin ei välttämättä ole sisaruksia saati niin, että lapsilla olisi serkkuja. Tosi erilaista perhe-elämää kuin se vielä 70-80-luvulla meistä monella oli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teillä on sentään toisenne ja perhe. Monella oikeasti yksinäisellä ei ole ketään.
On turha sanoa toiselle, että älä valita, jollain on vielä huonommin. Kyllä jokainen kaipaa ystäviä. Joskus voi tuntua puristavammalta olla yksinäinen parisuhteessa kuin jos oikeasti olisi yksin.
Vai puristavammalta vielä? Perheelliset ei tiedä mitään yksinäisyydestä.
Minun ystäviä haluaisi olla vain sellaiset tylsät, oudot ja/tai mustasukkaiseen taipuvat, joita en sitten itse halua tavata. Ne joita minä haluaisin tavata ovat liian kiireisiä muiden ystäviensä kanssa, tai sitten pitävät puolestaan minua tylsänä ja outona. Ystävissäkin on ilmeisesti tasoja ja mä taidan olla joku nelonen, te ehkä vain ykkösiä tai kakkosia, jos kukaan ei halua hengata.
Suomalaiset eivät yleensä tahdo viettää aikaa toisten ihmisten kanssa eivätkä tahdo ystäviä.