Vakava sairastuminen ja parisuhde

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sun, ap, nyt ainakaan tota seksin puuttumista kannata murehtia. Se tulee sitten aikanaan, kun keho on tarpeeksi terve siihen. Ja varovasti aloitatte muutenkin ja muistatte, että apukeinoja (liukastetta sun muita) kannattaa käyttää. Ja miehelle malttia!

Kiitos, tämä on yksi niistä asioista joita yritän olla murehtimatta, mutta tämäkin alkanut vain pyörimään enemmän päässä. Kumppanini on nainen ja itse olen mies, joten sen takia tätä tulee mietittyä niin paljon oman fyysisen suorituskyvyn näkökulmasta.

- aloittaja

Jännä miten sitä kuvitteli, että sukupuoliroolit oli toistepäin, tosin sillä ei ole asian kanssa merkitystä.

Sanotaanko nyt niin, että minulla on kokemusta miehen fyysisen suorituskyvyn ongelmista. Tutustuin ja rakastuin mieheen, joka oli käyttänyt 15 vuotta sinisiä pi

Kiitos tästäkin viestistä, mukava kuulla että teillä alkoi hommat sujua.

Itse tosiaan vasta olen ikään kuin havahtunut siihen, että seksiä ei ole ollut yli vuoteen. Se ei ole edes käynyt mielessä ennen kuin nyt, kun katsoo itseään peilistä miten pahalta näyttää ja mitään toimintakykyä ei ole. Ilmeisesti minulla on ihan hyvät mahdollisuudet palata ennalleni ja parina aamuna olen huomannut vähän jotain "toivoa". Silti jo ihan ajtuksen tasollakin matka mihinkään konkreettiseen tuntuu vielä liian pitkältä. Ja sitten yliajattelen ja ahdistun kun vierellä on upea nainen, joka on käytännössä elänyt selibaatissa takiani. Läheisyys meillä on onneksi säilynyt, mitä nyt sitäkin tulee itse välillä vaiheiltua.

- aloittaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattais varmaan puhua sen kumppanin kanssa. Fakta on se, että harva parisuhde kestää toisen pitkällisen sairastamisen. Jos parisuhde muuttuu hoitosuhteeksi, on sitä vaikea enää saada ennalleen sen jälkeen.

Toivottavasti sairastut vaikeasti ja kärsit kunnolla. Karma sanoistasi. Muista. 

  Mitä uhoat, ihan todellista faktaa se on

  -eri-

Meillä suhde kesti vakavan sairastumiseni ja oikeastaan vain syveni siitä.

Onneksi lapset oli saatu jo maailmalle, kun sairastuin. Pari vuotta meni niin, että mies käytännössä kantoi kaiken vastuun ja piti minusta huolta. Hän antoi minun olla juuri niin heikko kuin olin, mutta toisaalta aina kannusti kun oli parempia päiviä. Hän kesti niin fyysisen kuin henkisen tuskani. Hän ei kavahtanut muuttunutta ulkonäköäni ja seksin loppuminen ei ollut mikään ongelma. Meillä oli tuolloin paljon muuta läheisyyttä.

Tervehdyttyäni meillä kummallekin oli täysin selvää, että alamme panostamaan täysillä elämään. Vähensimme töitä ja keskityimme toteuttamaan haaveitamme niiltä osin kuin mahdollista. Kaikki on ollut jo kauan hyvin ja joka aamu herään miehen viereltä tuntien kiitollisuutta hänen olemassa olostaan. 

Tsemppiä ap:lle ja kumppanille tulevaan!

Mietippä ap, että moni meistä käy tun läpi niin, että on lapsia.

En mä nyt ymmärrä miksi tuo lapsikortti on vedettävä tähänkin? Eikö aloittaja saisi pitää kokemaansa rankkana vain sen takia, että hänellä ei ole lapsia? Tuskin ne lapset edes on pelkkä taakka sairastuessa, vaan tuovat myös iloa ja vievät ajatuksia pois sairaudesta.

Pysyvästi sairastuneet: uskaltaisitteko ottaa asuntolainaa?

Mulla on sairaus, luokkaa MS-tauti, ja mietin, uskaltaako ottaa asuntolainaa? Asuntolaina ei olisi mikään halpa, n. 135 000 euroa. Olen ns. toimistotyötä vastaavassa työssä eli työni ei vaadi juurikaan fyysistä ponnistelua.

Vierailija kirjoitti:

Pysyvästi sairastuneet: uskaltaisitteko ottaa asuntolainaa?

Mulla on sairaus, luokkaa MS-tauti, ja mietin, uskaltaako ottaa asuntolainaa? Asuntolaina ei olisi mikään halpa, n. 135 000 euroa. Olen ns. toimistotyötä vastaavassa työssä eli työni ei vaadi juurikaan fyysistä ponnistelua.

Minkä ikäinen olet?

Vierailija kirjoitti:

Pysyvästi sairastuneet: uskaltaisitteko ottaa asuntolainaa?

Mulla on sairaus, luokkaa MS-tauti, ja mietin, uskaltaako ottaa asuntolainaa? Asuntolaina ei olisi mikään halpa, n. 135 000 euroa. Olen ns. toimistotyötä vastaavassa työssä eli työni ei vaadi juurikaan fyysistä ponnistelua.

Riippuu varmaan paljon siitä millainen ennuste on. Eli kuinka kauan lainaa ehtii lyhentämään. Toki jossain MS-taudin tapaisessa on mahdoton sanoa etenemisestä. Itse en varmaan uskaltaisi ottaa.

Vierailija kirjoitti:

Pysyvästi sairastuneet: uskaltaisitteko ottaa asuntolainaa?

Mulla on sairaus, luokkaa MS-tauti, ja mietin, uskaltaako ottaa asuntolainaa? Asuntolaina ei olisi mikään halpa, n. 135 000 euroa. Olen ns. toimistotyötä vastaavassa työssä eli työni ei vaadi juurikaan fyysistä ponnistelua.

Sinulla on varmasti jonkinlainen ennuste ja tietämys taudinkuvasta? Osalla se ailahtelee, joillakin etenee aggressiivisesti. Minulla on myös (useampi) koulutus ei-fyysiselle alalle, mutta vaikean fatiikin, hermokivun ja nykyisin jo yli viisikymppisenä ajoittain ylivoimaiseksi muuttuneen liikkumisen vuoksi työelämä on täysin poissuljettu. Mulla on ollut sairauteni kanssa paljon vaikeampia ja tasapainottomampiakin aikoja, olen ollut henkisesti täysin poissa tolaltani, mutta nykyisin huomaan ennenkaikkea iän tuovan mukanaan haasteita. Jaksaminen on aika pyöreä nolla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattais varmaan puhua sen kumppanin kanssa. Fakta on se, että harva parisuhde kestää toisen pitkällisen sairastamisen. Jos parisuhde muuttuu hoitosuhteeksi, on sitä vaikea enää saada ennalleen sen jälkeen.

Toivottavasti sairastut vaikeasti ja kärsit kunnolla. Karma sanoistasi. Muista. 

Mikä sua vaivaa? 

Vierailija kirjoitti:

En mä nyt ymmärrä miksi tuo lapsikortti on vedettävä tähänkin? Eikö aloittaja saisi pitää kokemaansa rankkana vain sen takia, että hänellä ei ole lapsia? Tuskin ne lapset edes on pelkkä taakka sairastuessa, vaan tuovat myös iloa ja vievät ajatuksia pois sairaudesta.

Mietipä kuule itse. Sairastotko mieluummin esim. syövän niin että sinulla ei ole lapsia vai niin, että sinulla on lapsia? Kumman uskot olevan helpompi vaihtoehto? Aivan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pysyvästi sairastuneet: uskaltaisitteko ottaa asuntolainaa?

Mulla on sairaus, luokkaa MS-tauti, ja mietin, uskaltaako ottaa asuntolainaa? Asuntolaina ei olisi mikään halpa, n. 135 000 euroa. Olen ns. toimistotyötä vastaavassa työssä eli työni ei vaadi juurikaan fyysistä ponnistelua.

Minkä ikäinen olet?

Alle 35 v. Joku myös kysyi sairauden ennusteesta. Sitä ei osata antaa. Voi olla, että olisin nelikymppisenä eläkkeellä, jos huonosti käy. Tai sitten porskuttaisin suht vähin vammoin seitsemänkymppiseksi työelämässä.

Sairastuin ennenkuin 2 vuotta naimisissa tuli täyteen. Kipu vaikuttaa kaikkeen mutta on lähinnä vain kasvattanut kumpaakin ja hitsannut enemmän yhteen. Seksielämä ei ole miehelleni se tärkein asia yhteiselossa mutta tottakai on aikoja että toisella olisi haluja ja minulla vain särkyjä. Monista asioista selviää aikuisesti puhumalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka hyvin te olette pystyneet pitämään kiinni parisuhejutuista sairautesi aikana? Oletteko pystyneet viettämään aikaa niin, ettei sairaus ole koko ajan esillä? Entä läheisyys ja seksi?

Uskon, että läpikäymäsi asiat ovat ihan normaaljea ajatuksia, mutta tokihan jossain kohtaa myös kumppanisi voi väsyä. Pystyykö hän ottamaan mitään irtiottoja arjesta oman hyvinvointinsa edistämiseen?

Anteeksi, tätä ei ole varmasti tarkoitettu siten miten itse väkisin ajattelen. Jotenkin vaan tosi usein törmää siihen, että jos oletetaan naisen sairastuneen, pohditaan miten seksielämä on järjestetty. Vähän samaan tapaan kuin synnytyksen jälkeen valmius seksiin lasketaan sen mukaan kuinka on fyysisesti valmis, ei niinkään henkisesti. Tai jo pelkästään se, että kuukautisten aikana pitäisi kyetä jollain tavalla pitämään huolta, että mies saa kuitenkin seksinsä.

 

Niin tämä. 

Miksi ihmeessä sairastunut ei voisi ottaa asuntolainaa? Kyllähän ihan tervekin ihminen saattaa yhtäkkiä sairastua tai kuolla, jäähän se lainan maksaminen silloinkin kesken.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä sairastunut ei voisi ottaa asuntolainaa? Kyllähän ihan tervekin ihminen saattaa yhtäkkiä sairastua tai kuolla, jäähän se lainan maksaminen silloinkin kesken.

Ymmärrän hyvin, että asuntolainan ottaminen mietityttää kun on sairastunut pysyvästi sairauteen, joka voi viedä toimintakyvyn täysin. Me olimme kumppanin kanssa ottaneet asuntolainan hetki ennen minun sairastumistani. Meillä on tilanne siinä mielessä hyvä, että meitä on tosiaan kaksi ja minä todennäköisesti tulen vielä palaamaan työelämään. Silti, kyllä se väkisin on meidänkin taloudessa näkynyt, että minä olen kelan päivärahalla.

Tilanne missä tiput kesken lainan lyhentämisen kelan päivärahalle tietäen, ettei työelämään ole enää paluuta, mutta eläkepäätös voi olla pahimmillaan vuosien väännön takana on täysin eri asia. Omistusasunnon takia olet monien tukien ulkopuolella, saatat joutua laittamaan asunnon myyntiin ja siinä taas kestää ja parhaimmillaan sinulle jää vielä velkaa myynnin jälkeen. 

- aloittaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sun, ap, nyt ainakaan tota seksin puuttumista kannata murehtia. Se tulee sitten aikanaan, kun keho on tarpeeksi terve siihen. Ja varovasti aloitatte muutenkin ja muistatte, että apukeinoja (liukastetta sun muita) kannattaa käyttää. Ja miehelle malttia!

Kiitos, tämä on yksi niistä asioista joita yritän olla murehtimatta, mutta tämäkin alkanut vain pyörimään enemmän päässä. Kumppanini on nainen ja itse olen mies, joten sen takia tätä tulee mietittyä niin paljon oman fyysisen suorituskyvyn näkökulmasta.

- aloittaja

Jännä miten sitä kuvitteli, että sukupuoliroolit oli toistepäin, tosin sillä ei ole asian kanssa merkitystä.

Sanotaanko nyt niin, että minulla on kokemusta miehen fyysisen suorituskyvyn ongelmista. Tutustuin ja rakastuin mieheen, joka oli käyttänyt 15 vuotta sinisiä pi

Taisi olla henkisiä ongelmia suorituskyvyssä, eikä fyysisiä🤔

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En mä nyt ymmärrä miksi tuo lapsikortti on vedettävä tähänkin? Eikö aloittaja saisi pitää kokemaansa rankkana vain sen takia, että hänellä ei ole lapsia? Tuskin ne lapset edes on pelkkä taakka sairastuessa, vaan tuovat myös iloa ja vievät ajatuksia pois sairaudesta.

Mietipä kuule itse. Sairastotko mieluummin esim. syövän niin että sinulla ei ole lapsia vai niin, että sinulla on lapsia? Kumman uskot olevan helpompi vaihtoehto? Aivan.

Alapeukkuja satelee, mutta tämä on fakta. Lapsettomat tykkäävät sivuuttaa sen kuinka helppoa heillä on vaikeimillaankin verrattuna lapsiperheellisiin.

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä joku voi ajatella että elämä on ollut tauolla sairastumisen vuoksi ? Elämä ei ole aina silkkiä ja samettia. 

Miten tämmöinenkin kirjoitus on saanut noin paljon yläpeukkuja? Ihanko oikeasti porukka kuvittelee, että jos meneillään on vaikka rankkoja hoitoja sisältävä kamppailua aggressiivista syöpää vastaan, elämä jatkuu ihan normaalisti. Kyllä siinä vaan jää työt, harrastukset, opinnot sun muut tauolle, lykätään perheen perustamista jne.

Ihan sama kuin olisit viikon kunnon kuumeessa ja sängyn pohjalla. Kyllä siinä kaikkeen muuhun tulee tauko jo sen viikon aikana ja suoritat sen pakollisen minimin. Eikä sillä ole mitään tekemistä sen takia, että kuvittelisi elämän olevan silkkiä ja samettia.

"Taisi olla henkisiä ongelmia suorituskyvyssä, eikä fyysisiä🤔".

Uskon, että oli molempia. Fyysiset ongelmat aiheutti henkisiä ongelmia ja henkiset ongelmat pahensivat fyysisiä ongelmia. Halujahan miehellä todellakin oli ja on edelleen, mutta yhdynnän kanssa oli ongelmia. Minä tiesin sinisistä pillereistä jo ennen kuin meillä mitään tapahtui. Huomaavainen ja ihana kumppani, jotain muuta kuin mihin olin tottunut ennen. Päätin itse, että en naisena ota paineita asiasta, mutta kieltämättä ihanaa nyt näin.

Ap:lle vielä haluan sanoa, että naisesi rakastaa Sinua ja on tehnyt valinnan olla kanssasi edelleen. Helppoa se ei varmasti aina ole ollut, mutta luota Teihin. Ymmärrän kyllä tunnemyrskysi. Älä murehdi ulkonäkö asioista. Huomio arjessa naistasi, yritä pitää yhteys ja läheisyys jollakin lailla suhteessa. Kaikkea hyvää Sinulle.