Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vakava sairastuminen ja parisuhde
06.10.2024 |
Onko täällä ketään jolla on kokemuksia omasta tai kumppanin vakavasta sairastumisesta ja sen vaikutuksista parisuhteeseen?
Itse sairastuin vakavasti ja nyt hiljalleen nousemassa takaisin jaloilleni. Kaikessa tässä kuitenkin meni reilu vuosi ja nyt olen havahtunut siihen, että tässä on ollut paitsi oma elämä, myös kumppanin elämä tauolla. Hän on ollut tukenani ja voin rehellisesti sanoa, etten olisi selvinnyt ilman häntä. Oma itsetunto on vaan niin pohjamudissa, että tämä suhde on alkanut ahdistamaan. En jaksa tehdä vielä kuin rajatusti asioita, tulot ovat tippuneet ja näytän ihan kamalalta, joltain nistiltä. En myöskään tiedä tulenko edes kuntoutumaan täysin ennalleni.
Välillä on sellainen tunne, että pitäisikö tämä suhde päättää, jotta toinen voisi alkaa elämään omaa elämäänsä ilman tällaista raatoa?
Kommentit (180)
Kyllä parisuhde muuttui meillä kun puoliso sairastui parantumattomasti, sai joitakin vuosia elinaikaa ja saa hoitoja joiden lääkityksen vuoksi ei voi olla fyysisessä kontaktissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies päätti ottaa ilon irti elämästä selvittyään vakavasta sairaudesta. Siihen ilonpitoon liittyi olennaisesti vieraat naiset.
Yleensä ero tulee siinä vaiheessa kun mies sairastuu vakavasti. Nainen ei jää maisemiin "hoitamaan" miestään.
Mies jos lähtee naisen sairastuttua, se on rikos ihmisyyttä vastaan ja se tuomitaan molempien suvuissa.
Tässä muutama oma havaintoni, kun toinen sairastuu tai sairastaa vakavasti. Jos henkilö ei ole saanut lapsuudessa kunnolla huolenpitoa, henkilö ei osaa olla tukena. Parisuhteessa todellinen vahvuus tulee esille, kun puoliso sairastuu. Jotkut vahvalta vaikuttavat eivät osaakaan tukea yhtään. Kääntävät katseen pois, pelkäävät toisen heikkoutta. Hyvää huolenpitoa lapsuudessa saaneet osaavat tukea toista ja vahvistuvat hoivaajan roolissa itse. Kun toinen sitten paranee, hoivaaja alkaa reagoida ja saattaa tarvita keskusteluapua. Vakavasti sairaan, saattohoidettavan paikka ei ole kotona, jos on lapsia. Haittaa lasten kehitystä. Nämä em. seikat olen itse nähnyt ammatissani.
Sairastuin äkillisesti, en tule parantumaan. Meni koko elämältä pohja. En kykene enää töihin. Avokkini ei tahdo sisäistää asiaa, ei ole edes perehtynyt sairauteeni. Keskittyy omaan elämäänsä. Arvostelee ulkonäköäni. Vajaassa puolessa vuodessa on suunnannut energiansa täysin kodin ulkopuolelle.
Satuin kuulemaan puhelun jossa totesi, etteihän sairasta voi jättää ainakaan nyt vielä.
Selviän juuri ja juuri arjesta, onnekseni sain jättää pyörätuolin pois ja kykenen nyt liikkumaan. En kuitenkaan tule palautumaan koskaan ennalleni.
Raju todellisuus oli, että pudotessani kelan sairaspäivärahalle se tuntui olevan vedenjakaja. Eihän köyhän sairastuneen kanssa ole tulevaisuutta. Elintaso laski rajusti.
Kovettanut itseni. Rakkaus ei ilmeisesti kantanut hänen arvomaailmassaan kuin tiettyyn pisteeseen.
N50
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistuipa mieleeni tämä kuukauden takainen aloitukseni ja ajattelin vielä tulla kiittämään omia kokemuksiaan jakaneita ja minulle vastailleita ihmisiä.
Edelleen painin lähes päivittäin näiden samojen epävarmuuksien kanssa, mutta tämä ketju selkeytti kuitenkin paljon ajatuksiani. Kävimme kumppanini kanssa hyvän keskustelun aiheesta ja nyt taas ymmärrämme toisiamme paremmin. Ehkä itsellenikin iski liian kiire yrittää päästä takaisin normaaliin, kun olo vähän koheni. Nyt taas yritän hyväksyä, että tämä on kestävyyslaji, ei sprintti.
Jännä miten paljon anonyymit kommentit voivat auttaa selvittämään omia ajatuksia. Positiiviset kokemukset antavat uskoa tulevaisuuteen ja negatiiviset opettavat arvostamaan sitä mitä itsellä on.
Ap
Tosi rakkaus on siinä vierelläsi. Kaikkea hyvää teille <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ero tulee siinä vaiheessa kun mies sairastuu vakavasti. Nainen ei jää maisemiin "hoitamaan" miestään.
Mies jos lähtee naisen sairastuttua, se on rikos ihmisyyttä vastaan ja se tuomitaan molempien suvuissa.
Minä olisin toivonut että mies olisi mieluummin reilusti laittanut suhteen poikki, kuin sivuuttanut kylmästi koko asian. Mitään empatiaa ei sairastuttuani puolisolta tullut ja olin liian huonossa kunnossa lähteäkseni itse.
Harvoin se parisuhde kestää vakavan sairastumisen tai vammaisen lapsen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattais varmaan puhua sen kumppanin kanssa. Fakta on se, että harva parisuhde kestää toisen pitkällisen sairastamisen. Jos parisuhde muuttuu hoitosuhteeksi, on sitä vaikea enää saada ennalleen sen jälkeen.
Toivottavasti sairastut vaikeasti ja kärsit kunnolla. Karma sanoistasi. Muista.
Faktaahan tuo puhui. Tuosta on ihan tutkimustakin, että vakava sairastuminen päättää/muuttaa useimmat parisuhteet. Turha tuosta on itseensä ottaa saati toiselle alkaa jotain kärsimystä toivomaan.
Ihmiset ovat nykyään ihan hulluja.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ero tulee siinä vaiheessa kun mies sairastuu vakavasti. Nainen ei jää maisemiin "hoitamaan" miestään.
Mies jos lähtee naisen sairastuttua, se on rikos ihmisyyttä vastaan ja se tuomitaan molempien suvuissa.
Tilastollisesti tämä on päin vastoin. Mies jättää todennäköisemmin sairastuneen kumppaninsa kuin nainen. Ja nainen myös tuomitaan asiasta helpommin, koska naiset on opittu näkemään muista huolehtijoina toisin kuin miehet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ero tulee siinä vaiheessa kun mies sairastuu vakavasti. Nainen ei jää maisemiin "hoitamaan" miestään.
Mies jos lähtee naisen sairastuttua, se on rikos ihmisyyttä vastaan ja se tuomitaan molempien suvuissa.
Tilastollisesti tämä on päin vastoin. Mies jättää todennäköisemmin sairastuneen kumppaninsa kuin nainen. Ja nainen myös tuomitaan asiasta helpommin, koska naiset on opittu näkemään muista huolehtijoina toisin kuin miehet.
Jos aloittaja olisi mies, ei hän täällä pohtisi mitään parisuhdetta, koska hänet olisi jo aikapäivää sitten jätetty.
Vierailija kirjoitti:
Sairastuin äkillisesti, en tule parantumaan. Meni koko elämältä pohja. En kykene enää töihin. Avokkini ei tahdo sisäistää asiaa, ei ole edes perehtynyt sairauteeni. Keskittyy omaan elämäänsä. Arvostelee ulkonäköäni. Vajaassa puolessa vuodessa on suunnannut energiansa täysin kodin ulkopuolelle.
Satuin kuulemaan puhelun jossa totesi, etteihän sairasta voi jättää ainakaan nyt vielä.
Selviän juuri ja juuri arjesta, onnekseni sain jättää pyörätuolin pois ja kykenen nyt liikkumaan. En kuitenkaan tule palautumaan koskaan ennalleni.
Raju todellisuus oli, että pudotessani kelan sairaspäivärahalle se tuntui olevan vedenjakaja. Eihän köyhän sairastuneen kanssa ole tulevaisuutta. Elintaso laski rajusti.
Kovettanut itseni. Rakkaus ei ilmeisesti kantanut hänen arvomaailmassaan kuin tiettyyn pisteeseen.
N50
Jos et tule paranemaan, ja olet pyörätuolikuntoinen, et toki ole sairauspäivärahalla kuin vuoden. Tämän jälkeen sinulle haetaan tk-eläkettä, joka on huomattavasti suurempi,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies sairastui kymmenen vuotta sitten. Kertaakaan ei ole tullut mieleen jättää häntä. Kyllä se rakkaus kestää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ero tulee siinä vaiheessa kun mies sairastuu vakavasti. Nainen ei jää maisemiin "hoitamaan" miestään.
Mies jos lähtee naisen sairastuttua, se on rikos ihmisyyttä vastaan ja se tuomitaan molempien suvuissa.
Tilastollisesti tämä on päin vastoin. Mies jättää todennäköisemmin sairastuneen kumppaninsa kuin nainen. Ja nainen myös tuomitaan asiasta helpommin, koska naiset on opittu näkemään muista huolehtijoina toisin kuin miehet.
Jos aloittaja olisi mies, ei hän täällä pohtisi mitään parisuhdetta, koska hänet olisi jo aikapäivää sitten jätetty.
Aloittaja on mies ja sä voit painua muualle jankuttamaan tuota spämmiäsi, koska tästä ketjusta voi olla iloa monille oikeiden ongelmien kanssa kamppaileville.
Vierailija kirjoitti:
Harvoin se parisuhde kestää vakavan sairastumisen tai vammaisen lapsen.
Ja lähtijä on aina mies. Kuinka monta miestä olet nähnyt vammaisen hoitajana?
Vierailija kirjoitti:
Sairastuin äkillisesti, en tule parantumaan. Meni koko elämältä pohja. En kykene enää töihin. Avokkini ei tahdo sisäistää asiaa, ei ole edes perehtynyt sairauteeni. Keskittyy omaan elämäänsä. Arvostelee ulkonäköäni. Vajaassa puolessa vuodessa on suunnannut energiansa täysin kodin ulkopuolelle.
Satuin kuulemaan puhelun jossa totesi, etteihän sairasta voi jättää ainakaan nyt vielä.
Selviän juuri ja juuri arjesta, onnekseni sain jättää pyörätuolin pois ja kykenen nyt liikkumaan. En kuitenkaan tule palautumaan koskaan ennalleni.
Raju todellisuus oli, että pudotessani kelan sairaspäivärahalle se tuntui olevan vedenjakaja. Eihän köyhän sairastuneen kanssa ole tulevaisuutta. Elintaso laski rajusti.
Kovettanut itseni. Rakkaus ei ilmeisesti kantanut hänen arvomaailmassaan kuin tiettyyn pisteeseen.
N50
Putoaminen kelan sairauspäivärahalta työmarkkinatuelle oli vedenjakaja. Työkyky ei tule koskaan palaamaan. Eläkehakemukseen saatu hylky. Se vei viimeisenkin empatianrippeen. Eniten voi toinen loukata huutamalla suutuspäissään "Mene töihin". 55v mies, joka todellakin tietää sairauden asettamat rajoitteet. Ja sen kaiken pahan mielen, mitä tuli mukana, kun ei vaan voi ja pysty. Niin kuin ennen. Itselle pakon sanelemana paljosta luopuminen on ollut vaikeaa. Hänen tuntuu sen lisäksi olevan ilmeisen mahdotonta ymmärtää, että hänen tulisi nyt jollain tasolla osallistua koti- ja pihatöihin. Jotka aina ennen tein ansiotyöni lisäksi yksin. Nykyään voi kulua päiviä, etten jaksa edes nousta sängystä, koska voimat ei riitä edes hereilläoloon (edes läppärillä). Ja kun voimien rippeillä viimein pääsen ylös, on kotikin kuin sikolätti. Ja yhdessä parin viikon voimistumisen, ja normaalisyömisen aloittelun anssa sitten siivoan enemmän ja likaisempaa, kuin olisin joutunut tekemään terveempänä, kun ei olisi niin pahaksi päässyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ero tulee siinä vaiheessa kun mies sairastuu vakavasti. Nainen ei jää maisemiin "hoitamaan" miestään.
Mies jos lähtee naisen sairastuttua, se on rikos ihmisyyttä vastaan ja se tuomitaan molempien suvuissa.
Tilastollisesti tämä on päin vastoin. Mies jättää todennäköisemmin sairastuneen kumppaninsa kuin nainen. Ja nainen myös tuomitaan asiasta helpommin, koska naiset on opittu näkemään muista huolehtijoina toisin kuin miehet.
Jos aloittaja olisi mies, ei hän täällä pohtisi mitään parisuhdetta, koska hänet olisi jo aikapäivää sitten jätetty.
Aloittaja on mies ja sä voit painua muualle jankuttamaan tuota spämmiäsi, koska tästä ketjusta voi olla iloa monille oikeiden ongelmien kanssa kamppaileville.
Missä aloittaja kertoi sukupuolensa? Murehtii ulkonäköään, joten akka se on. Ei mies miettisi mitään tuollaista.
Olin miehen vierellä melkein 14 hänen sairastaessaan. Kyllä minusta meillä oli parisuhde, ei hoitosuhde. Seksi tosin jäi, mutta silti koin että meillä oli ihan hyvä suhde
Alue: Aihe vapaa
Kyllä mua on lapsi auttanut ja ollut tukena useaan kertaan sairastumiseni aikana. Hän on aikuinen. Monesti sitä ei oteta huomioon että lapset on lapsia vain ekat 18 vuotta. Itse asiassa lapseni ja puolisoni ovat tärkeimmät tukeni.