Miksi jotkut sanoo toiselle "huomaa ettet sä ole kokenut mitään vaikeuksia"?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sen tietää. Tuollainen lausutaan silloin, kun selkeästi huomaa jonkun pumpulissa kasvaneen.

Pumpulissa kasvaneet nimenomaan uhriutuvat kaikkein helpoiten ja kuvittelevat että heillä on vaikeampaa kuin kellään toisella. He eivät ole ikinä oppineet kohtaamaan pienimpiäkään vaikeuksia, koska vanhemmat ovat lakaisseet ne pois edestä.

Yksi vanhempansa yläasteikäisenä menettänyt tuttava on just tuollainen jonka mielestä hänellä on ollut kaikista vaikeinta, ja kaikilla muilla paljon helpompaa. Ei osaa arvostaa mitään mitä hänellä on eikä nähdä missään mitään positiivista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noin sanotaan yleensä siinä kohtaa, kun toinen on sivaltanut jollakin julmalla, ymmärtämättömällä kommentilla. Sellainen, joka on itsekin joutunut kokemaan vaikeuksia, ei yleensä sivalla, vaan osaa olla empaattinen.

 

Varmaan usein näin. Ainakin itse olen kerran sanonut noin yhdelle ihmiselle ja se oli tilanteessa, jossa tämä henkilö osoitti niin suurta empatiakyvyttömyttä ja jopa ilkeyttä, että koin sen todella loukkaavana. En olisi muuten mitään tuollaista sanonut.

Ja täytyhän yleensäkin ihmisen käyttäytymisessä olla jotain sellaista, joka saa aikaan sen, että oletetaan, että on päässyt tosi helpolla. Ainakin jos on kyse aikuisista ihmisistä, niin ei tuollaista nyt ihan aiheetta ja huvikseen oleteta ja sanota. 

Varsinkin jos on monta kertaa jotain tuollaista sanottu, niin kannattaisi miettiä mistä se johtuu.

Kyllä jotkut huutelee tuota ihan muutenkin.

"Millaista empatiakyvyttömyyttä tai ilkeyttä?"

Hän ei ymmärtänyt kroonisten sairauksieni aiheuttamia rajoitteita ja vaikutuksia elämääni.

Vierailija kirjoitti:

noin sanoo vain vasemmistoa äänestävä. me normaalit laiskanpulskeat kun ei millään jakseta stressata mistään. kaikkiahan elämä koettelee, mutta vain heikot siitä viitsii ulista. ja se johtuu siitä, ettei kotona opetettu käsittelemään vaikeuksia. kun lakkaa välittämästä muista, ei ole huolen häivää. me pärjätään kyllä, muut suoriutukoon parhaansa mukaan.

No sulla on ainakin empatiataidoissa puutteita opettelussa.

Itse en lähtisi arvuuttelemaan toisen taustoja saati vetämään mitään johtopäätöksiä näistä arvailuista. Toisesta ei voi ikinä tietää mitä mukanaan kantaa. Olen myös samaa mieltä jo monen aiemmin kommentoineen kanssa, että niitä kokemuksia on turha myöskään vertailla keskenään. Vaikea kokemus ei muutu itselle yhtään helpommaksi sillä perusteella, että joku toinen on omasta mielestään kärsinyt enemmän.

En muista, että kukaan olisi koskaan sanonut minulle mitään aloituksen kaltaista, mutta kerran yksi silloinen naapurin mummo totesi minulle, että huomaa kuinka minulla on hyvät vanhemmat kun ovat kasvattaneet niin hyvätapaisen pojan. Pyrin aina olemaan muille kohtelias ja ystävällinen ja tässäkin tapauksessa autoin mummoa kauppakassien kanssa, kun samaan aikaan satuttiin rappuun ja hissi oli epäkunnossa. En sitten viitsinyt mummolle alkaa avaamaan, että olen huonon kodin kasvatti, koko ikäni laitoskierteessä kasvanut ja siinäkin vaiheessa taisi olla vielä tuoreet piikitysjäljet käsivarressa kun niitä kauppakasseja kanniskelin.

Riippuu missä tilanteessa on sanottu

Samaa mieltä siitä, että ei sitä aina ulospäin voi tietää mitä taakkaa toinen kantaa sisällään.

Elän pienillä tuloilla, eläkkeellä, ja kerran kun puhuin eräälle ystävälle,  että on rasittavaa kuukausittain setviä mitä laskuja on pakko maksaa ja mitä voi siirtää tai pyytää maksuaikaa hän sanoi ihan tosissaan: hei kuule, et ole varmaan tiennyt, että laskut voi laittaa suoraveloitukseen. Juu, tiesin kyllä, mutta silloin pitää olla rahaa tilillä ne sieltä maksaa. 

Olin hiljaa, ei kannattanut sanoa mitään. Mutta mietin, että ainakin rahallisesti tuo henkilö elää pumpulissa. Ja ennen kuin joku alkaa mäkättää, että hän on tehnyt sen eteen sitä ja tätä, niin kerron hänen saaneen rahallisesti ja muutenkin kiltin turvallisen miehen jo nuorena. Itse oli pienipalkkaisessa työssä. 

Kyllä sen huomaa ihan jo perusasenteesta miten elämä on kohdellut. On helppo olla onnellinen ja luottavainen, huoleton ja positiivinen jos elämä on kohdellut hyvin.

Sen sijaan jos elämässä on ollut voittopuolisesti musertavan isoja takaiskuja eikä juurikaan positiivisia tapahtumia, elämänasenne on muotoutunut täysin toisenlaiseksi, ei uskalla ottaa riskejä kun se epäonnistuu kuitenkin, ei luota mihinkään, on varautunut, epäluuloinen ja puolustuskannalla koko ajan, on masentunut, apaattinen, jne.

On olemassa ihmisiä, jotka ei oikeasti ole kokeneet elämässä mitään suuria vaikeuksia. Tämä näkyy ihmisessä ja asenteissa usein hyvin selvästi. Entinen mieheni esim oli tällainen. Maailma oli niin sanotusti hänen osterinsa, eikä hän hirveästi osannut asettua kenenkään muun nahkoihin, kun kosketuspintaa karumpiin kokemuksiin ei ollut.

Tämä taustojen ja sen myötä elämänkatsomuksen eroavaisuus oli suuri syy eroon. Olimme eri maailmoista. Mutta sitä en ymmärrä, miksi kukaan ikinä sanoisi toiselle otsikon tavalla. En olisi voinut kuvitellakaan sanovani hemmotellulle eksälleni niin, vaikka se oli tottakin. Eihän hän sille mitään voi, ettei suuret kurjuudet ole kohdanneet häntä. Enkä minä hänelle vastoinkäymisiä toivo vaan päinvastoin toivon että pääsee luovimaan samalla onnenkantamoisella elämänsä loppuun asti. Me vain olimme liian erilaisia. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmisestä, joka sanoo noin, tulee sellainen mielikuva että kärsimys ja vastoinkäymiset olisivat ikään kuin tavoiteltavia asioita. Mutta eihän kukaan välittävä ja empaattinen ihminen varmasti halua lapsilleen elämää, joka on vain selviytymistaistelua vastoinkäymisestä toiseen. Joten miksi emme sen sijaan olisi iloisia heidän puolestaan, jotka ovat saaneet esimerkiksi onnellisen lapsuuden ja hyvät eväät elämään. Se ei kuitenkaan ole itsestäänselvä asia.

Ei ole kyse tästä, vaan siitä että ne onnellista ja hyvää elämää eläneet/elävät elävät usein omassa kuplassaan eivätkä näe sen ulkopuolelle eivätkä ymmärrä ihmisiä, joiden elämä ei  ollut niin helppoa ja onnellista. Ollaan asenteellisia ja ennakkoluuloisia, mikä saa vaikeampaa elämää eläneet/elävät ihmiset reagoimaan negatiivisesti.

Tähänhän törmää myös somessa ja esim. tällä palstalla ihan koko ajan. Se alkaa olla jo itse asiassa yhteiskunnallinen ongelma, kun ihmisten elämät eriytyvät niin paljon eikä keskinäistä ymmärrystä ja yhteenkuuluvuutta ole.

Syitä siihen miksi joku ajattelee tuolla tavalla voi olla hyvin monia. Mutta syitä miksi joku oikeasti sanoo noin toiselle ihmiselle päin naamaa? Sehän on ihan selvää ylimielisyyttä ja toisen kokemusten vähättelyä. 

Kaikki kohtaa elämässään vaikeuksia. Toiset enemmän, toiset vähemmän, toisilla pahempia vaikeuksia kuin toisilla. Minä itse esim. koen, etten ole kokenut pahoja vaikeuksia, vaikka olenkin ollut esim. masentunut. Mutta jollain toisella on ollut rankka elämä lapsesta lähtien. Jonkun toisen vaikeudet voivat olla vähän kyseenalaisia ja itse aiheutettuja, saatetaan jopa kilpailla että kenellä menee huonommin. Jos haluaa huomiota niin silloin vähätellään toisen vaikeuksia: "Onpa sulla ollut helppo elämä, sun elämä ei ole läheskään yhtä raskasta kuin mun!" Sympatian kerjäystä. Tai katkeruutta? Syitä voi olla monia ja vähättelijä aina haluaa vain parantaa omaa oloaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisestä, joka sanoo noin, tulee sellainen mielikuva että kärsimys ja vastoinkäymiset olisivat ikään kuin tavoiteltavia asioita. Mutta eihän kukaan välittävä ja empaattinen ihminen varmasti halua lapsilleen elämää, joka on vain selviytymistaistelua vastoinkäymisestä toiseen. Joten miksi emme sen sijaan olisi iloisia heidän puolestaan, jotka ovat saaneet esimerkiksi onnellisen lapsuuden ja hyvät eväät elämään. Se ei kuitenkaan ole itsestäänselvä asia.

 

Ei ole kyse tästä, vaan siitä että ne onnellista ja hyvää elämää eläneet/elävät elävät usein omassa kuplassaan eivätkä näe sen ulkopuolelle eivätkä ymmärrä ihmisiä, joiden elämä ei  ollut niin helppoa ja onnellista. Ollaan asenteellisia ja ennakkoluuloisia, mikä saa vaikeampaa elämää eläneet/elävät ihmiset reagoimaan negatiivisesti.

Tähänhän törmää myös somessa ja es

Miten tämä sitten näkyy ihan käytännössä? Vaikka sitten siellä somessa.

Miksi pitää sanoa? Minusta on vain hienoa, jos ei ole kasvanut autistina päihdeperheessä ja tullut vakavasti kiusatuksi koulussa. On mullekin toki tullut joku sanomaan etten ymmärrä maailmaa koska mulla ei ollut vielä silloin omia lapsia/vanhempani eivät ole eronneet/jne, mun ei tulis mieleenkään sanoa vastaavaa muille koska en voi loppujen lopuksi tietää mitä kukin on kokenut ja millä voimavaroilla hänet on varustettu. Moni traumatisoitunut ihminen käyttäytyy tavalla jonka sinä tulkitsisit niin, ettei hän ole kokenut mitään. 

Vanhempien ero ei välttämättä ole edes raskas tai negatiivinen kokemus lapselle tai nuorelle vaan voi olla jopa helpotus, minkä myötä elämä kotona on paljon rauhallisempaa ja mukavampaa.

Vierailija kirjoitti:

"Millaista empatiakyvyttömyyttä tai ilkeyttä?"

 

Hän ei ymmärtänyt kroonisten sairauksieni aiheuttamia rajoitteita ja vaikutuksia elämääni.

Väitän että monella on yksinkertaisesti myötätuntouupumusta. Niin monella on nykyään kroonisia sairauksia, koska väestö ikääntyy, ettei jaksa olla tunteella mukana jokaisessa sairaudessa. Olen äitini omaishoitaja reilu kolmikymppisenä, ja monesti huomaan uupuvani siitä kun ympärillä olevat puhuvat jatkuvasti sairauksistaan ja terveydestään. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sen huomaa ihan jo perusasenteesta miten elämä on kohdellut. On helppo olla onnellinen ja luottavainen, huoleton ja positiivinen jos elämä on kohdellut hyvin.

Sen sijaan jos elämässä on ollut voittopuolisesti musertavan isoja takaiskuja eikä juurikaan positiivisia tapahtumia, elämänasenne on muotoutunut täysin toisenlaiseksi, ei uskalla ottaa riskejä kun se epäonnistuu kuitenkin, ei luota mihinkään, on varautunut, epäluuloinen ja puolustuskannalla koko ajan, on masentunut, apaattinen, jne.

Sanoisin että aidosti optimistisimpia ja sinnikkäimpiä ovat ne, jotka ovat kokeneet vaikeuksia ja päässeet niistä yli. Heitä näkee vapaaehtoistöissä ja muutenkin muita auttamassa. 

Vierailija kirjoitti:

"Millaista empatiakyvyttömyyttä tai ilkeyttä?"

 

Hän ei ymmärtänyt kroonisten sairauksieni aiheuttamia rajoitteita ja vaikutuksia elämääni.

Miksi joku on alapeukuttanut tätä?

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien ero ei välttämättä ole edes raskas tai negatiivinen kokemus lapselle tai nuorelle vaan voi olla jopa helpotus, minkä myötä elämä kotona on paljon rauhallisempaa ja mukavampaa.

Tämä. Toivoin ja anoin vanhemmiltani koko lapsuuteni ajan, että eroaisivat. Erosivat sitten kun olin jo aikuinen, ja kehtasivat väittää että pysyivät minun takiani yhdessä. Ei mua muuten vaivais, mutta kun ovat puhuneet niin sukulaisille jotka sitten juhlissa tulevat minulle sitä voivottelemaan.