Kansaneläke katkaistaan EU-lta salaa
Hallitus ei aio mainita mitään EU:ssa kansaneläkkeen lakkauttamisesta EU:n alueella vaan se tehdään salaa eikä listata sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansaneläke vain pokkana poistetaan päivityksen yhteydessä liitteistä. Myöhemmin vasta sitten ilmoitetaan, että kansaneläke onkin vähimmäisetuus. Näin on kirjattu lakiesitykseen. Siten turhat spekuloinnitkin siitä, onko kansaneläke ylipäätään laillisesti ja takautuvasti muutettavissa vähimmäisetuudeksi jää kokonaan EU-oikeudellisesti käsittelemättä ja listaamatta EU-käytäntöjen piiriin. Pitää varmaan sitten kansaneläkeläisten itse ilmoittaa asiasta EU-tasolle. Tällaisesta kierosta menettelystä saattaa koitua Suomelle sanktioita.
Lainaus lakitekstistä:
Vähimmäisetuutta koskevassa sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklassa ei edellytetä sen soveltamisalaan kuuluvien etuuksien listaamista sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansallisen lainsäädännön tarkastelun ja muutosten takia sosiaaliturva-asetuksen liitteiden seuraavan ajantasaistamisen yhteydessä liitemääräyksiä tulee päivittää siten, että kansaneläkettä koskevat erityissäännöt poistetaan liitteistä. Ehdotetun muutoksen voimaantultua Suomen tulee ilmoittaa Euroopan komissiolle vuosittain annettavassa ilmoituksessa, että kansaneläke on sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklan mukainen vähimmäisetuus.
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_128+2024.aspx
Mitä mieltä olette menettelystä.
Kommentit (7900)
Olis jäänyt Itä-Suomen yliopistolta 3 miljoonan perintö saamatta.
Vierailija kirjoitti:
Putoaa pohja myös kansaneläkkeelle jos on miljoonaomaisuus. Se on tarkoitettu vähimmäiseläkkeeksi takuueläkkeen kanssa. Suomen hallituksen tulisi pikimmiten asettaa tulo- ja varallisuusrajat kansaneläkkeeseen kun verorahaa päätyy selvästi vääriin käsiin. Sinne missä sitä tarvitaan vähiten.
Meneekö tuo siihen, että jos omistat asunnon saat kansaneläkettä vasta kun myyt sen, muutat vuokralle ja olet käyttänyt asunnosta saadut rahat elämiseen?
Se on mennyt jo siihen työikäisillä, ei saa nykyisin enää asumistukea omistusasuntoon. Jos jäät työttömäksi, joudut myymään velattoman omistusasunnon ja elämään sen myyntituloilla.
Vierailija kirjoitti:
Olis jäänyt Itä-Suomen yliopistolta 3 miljoonan perintö saamatta.
40 miljoonaa euroa sen sijaan saadaan nyt, joka vuosi.
Tuo 40 miljoonan vuotuinen säästö edellyttää, että aina, joka vuosi olisi 24.000 kansaneläkeläistä jäsenmaissa asumassa, mutta näinhän ei tapahdu. Kukaan ei enää lähde ja pääosin loputkin palaavat ennen kuin 2 vuoden lopullinen lakkautus toteutuu.

Parempi näin kuin ei tehtäisiin mitään, eikö totta?
Ei suinkaan, nythän menee paljon enemmän rahaa näiden muuttohalukkaiden ylimääräisiin, kansaeläkkeen lisäksi maksettaviin tukiin ja palveluihin Suomessa kun kansaneläkkeen katkaisu pitää heidät vastentahtoisesti, mutta.sitäkin säästeliäämmin kaikki Suomen alueella reilun puoli vuotta vuosittain.
Vierailija kirjoitti:
Tuo 40 miljoonan vuotuinen säästö edellyttää, että aina, joka vuosi olisi 24.000 kansaneläkeläistä jäsenmaissa asumassa, mutta näinhän ei tapahdu. Kukaan ei enää lähde ja pääosin loputkin palaavat ennen kuin 2 vuoden lopullinen lakkautus toteutuu.
Oletko itse palannut Suomeen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt tämä Sanni Grahn-Laasonen on pyytänyt Kelalta ehdotuksia, mistä vielä voisi leikata. Mitä jos nämä asiantuntijat sanovat, että ei mistään voi enää leikata ilman, että kustannukset kasvavat. Eihän ministeri sellaista puhetta kuuntele. Kansaneläkkeen katkaisun yhteydessä Kela sanoi aivan selvästi, että se voi olla ristiriidassa EU-säännösten kanssa ja paljon oikeusjuttuja on tulossa. Näillä asiantuntijanäkemyksillä ei ollut mitään merkitystä. Ministeri luotti, että oikeuslaitos toimii hänen haluamallaan tavalla, mutta ei ottanut huomioon EU:n oikeusturvaa.
Vastatkoon Sanni Grahn-Laasonen vaan ihan itse laatimistaan leikkauksista sotkematta Kelaa leikkauslain tekijäksi. Hän on jo nyt asettanut Kelan aivan kestämättömään tilanteeseen EU:hun nähden kansaneläkkeen katkaisulaillaan, jolla Kelaa estettiin nou
Sanni Grahn-Laasonen kannustaa kaikkia muitakin pyytämään alaiseltaan Kelalta leikkauslistoja ja hoksasi samassa lauseessa, että Kela onkin eduskunnan alainen. Hämmentävää hierarkiaa ylen aamussa esitettynä. Toinen kömmähdys huivikysymyksessä, jonka hän katsoo tasa-arvokysymykseksi ja siten omaan toimivaltaansa kuuluvaksi. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on Ranskaa koskevassa ratkaisussa linjannut, että kasvot pitää näkyä, mutta se EI OLE TASA-ARVOKYSYMYS. Näin ollen se ei kuulu tasa-arvoministerille. Kansaneläkkeen katkaisu pieneltä eläkeläisjoukolta asuinpaikan perusteella sen sijaan olisi ollut tasa-arvokysymys.
Turhan virkamiestyön välttämiseksi ja rahan säästämiseksi huivilakia ei tule perustella tasa-arvolla, koska EU:n ihmisoikeustuomioistuimessa tulemme sitten häviämään tämänkin. Kehotan nyt viimeinkin keskittymään faktoihin lainsäådännössä ja perumaan pintapuolisellla hosumisella tehdyn vahingollisen kansaneläkkeiden katkaisulain. Suomessa ei enää kunnioiteta lainvalmistelun pätevyyttä ja osaamista kun kaikenlaiset osaamattomat veikkoset ja naikkoset kuvittelevat itsestään liikoja.
Vierailija kirjoitti:
Ei suinkaan, nythän menee paljon enemmän rahaa näiden muuttohalukkaiden ylimääräisiin, kansaeläkkeen lisäksi maksettaviin tukiin ja palveluihin Suomessa kun kansaneläkkeen katkaisu pitää heidät vastentahtoisesti, mutta.sitäkin säästeliäämmin kaikki Suomen alueella reilun puoli vuotta vuosittain.
Pitäisikin saada heitä takaisin esim. Mikkeliin kaupungin elinvoimaa kasvattamaan. Ei tarvitsisi muita keskuksia laajentaa.
Jos businestaju perustuu protektionismiin kuten kansaneläkkeiden katkaisu osoittaa niin kauppakumppanimaat hylkäävät Suomen.
Vierailija kirjoitti:
Jos businestaju perustuu protektionismiin kuten kansaneläkkeiden katkaisu osoittaa niin kauppakumppanimaat hylkäävät Suomen.
Ei taida olla yksityisten yritysten tärkeimpiä kriteereitä kaupankäynnille kansaneläkeläisten menemiset. Suomi ei ole rikkonut EU-sääntöjä, mutta kauppa käy kuten ennen Unkarin kanssa, vaikka ties mitä EU-sääntöjä rikkonut ja vastustanut.
STM saisi aikaan laadukkaampaa lainsäädäntöä, jos siellä keskityttäisiin oman sektorin asioihin. Esimerkiksi huivit kouluissa -kysymys kuuluu selkeästi opetusministeriölle. Samalla olisi hyvä käydä läpi, mitkä laitokset kuuluvat Sanni Grahn-Laasosen alaisuuteen ja mitkä EIVÄT. Kelan ei kuulu ottaa vastaan ohjeita sosiaaliministeriltä edes siltä osin, kuinka kansaneläkkeiden katkaisulakia sovelletaan EU-asetusten mukaan, varsinkaan kun se on ristiriidassa ko. asetuksen vapaata liikkuvuutta koskevan direktiivin kanssa ja vammaisia koskevan direktiivin ja lukuisten asetusten kanssa.

Ihan hyvä, että ministeri pyytää virkamiehiä laatimaan sopivat säästökohteet kuin että ministeri itse niitä päättää ilman substanssiosaamista. Kela ja tuet on nyt tietenkin paikka, josta leikataan kun rahat on loppu.

Minkäs virkamiehen substanssiosaamiseen kansaneläkkeiden katkaisu perustui.

Purra on varmasti konsultoinut tarvittavia virkamiehiä, jotka ovat todenneet sen hyvän säästö-haitta-suhteen omaavana leikkauksena ja tarkistaneet sen laillisuuden.
Kansaneläkkeen katkaisussa operoivat STM:n virkamiehet eikä sosiaaliministeri tarkistuttanut sen laillisuutta suhteessa EU-lainsäädäntöön monista kehotuksista huolimatta, vaan siihen jäi ristiriita, jota nyt setvitään komission kanssa. Ei riitä Sannille,.hän haluaa lisää sotkua Kelaan uusilla pyynnöillään, vaikka vanhatkin on selvittämättä. Virkamiestyössä ainakaan ei rahaa säästellä.
Palaaville kansaneläkeläisille voisi perustaa järjestelykeskuksia, josta heidät ohjattaisiin kustannustehokkaisiin kansanhoitokoteihin, sen sijaan että maksetaan tulonsiirtoja. Nämä voisivat olla vanhoja kasarmeja, joissa olisi jopa 12-hengen majoitushuoneita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos businestaju perustuu protektionismiin kuten kansaneläkkeiden katkaisu osoittaa niin kauppakumppanimaat hylkäävät Suomen.
Ei taida olla yksityisten yritysten tärkeimpiä kriteereitä kaupankäynnille kansaneläkeläisten menemiset. Suomi ei ole rikkonut EU-sääntöjä, mutta kauppa käy kuten ennen Unkarin kanssa, vaikka ties mitä EU-sääntöjä rikkonut ja vastustanut.
Suomihan on rinta rottingilla ajanut Unkarille sanktioita etu nenässä ja erityisesti kokoomusedistajat.