Kansaneläke katkaistaan EU-lta salaa
Hallitus ei aio mainita mitään EU:ssa kansaneläkkeen lakkauttamisesta EU:n alueella vaan se tehdään salaa eikä listata sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansaneläke vain pokkana poistetaan päivityksen yhteydessä liitteistä. Myöhemmin vasta sitten ilmoitetaan, että kansaneläke onkin vähimmäisetuus. Näin on kirjattu lakiesitykseen. Siten turhat spekuloinnitkin siitä, onko kansaneläke ylipäätään laillisesti ja takautuvasti muutettavissa vähimmäisetuudeksi jää kokonaan EU-oikeudellisesti käsittelemättä ja listaamatta EU-käytäntöjen piiriin. Pitää varmaan sitten kansaneläkeläisten itse ilmoittaa asiasta EU-tasolle. Tällaisesta kierosta menettelystä saattaa koitua Suomelle sanktioita.
Lainaus lakitekstistä:
Vähimmäisetuutta koskevassa sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklassa ei edellytetä sen soveltamisalaan kuuluvien etuuksien listaamista sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansallisen lainsäädännön tarkastelun ja muutosten takia sosiaaliturva-asetuksen liitteiden seuraavan ajantasaistamisen yhteydessä liitemääräyksiä tulee päivittää siten, että kansaneläkettä koskevat erityissäännöt poistetaan liitteistä. Ehdotetun muutoksen voimaantultua Suomen tulee ilmoittaa Euroopan komissiolle vuosittain annettavassa ilmoituksessa, että kansaneläke on sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklan mukainen vähimmäisetuus.
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_128+2024.aspx
Mitä mieltä olette menettelystä.
Kommentit (7897)
Vierailija kirjoitti:
Jäsenmaissa asuvat kansaneläkeläiset, siis vammaiset ja yli 65-vuotiaat henkilöthän ovat tyytyneet huomattavasti vähempään, kuin mitä Suomessa saisivat.
Miten tämä tulee ilmi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäsenmaissa asuvat kansaneläkeläiset, siis vammaiset ja yli 65-vuotiaat henkilöthän ovat tyytyneet huomattavasti vähempään, kuin mitä Suomessa saisivat.
Miten tämä tulee ilmi?
He eivät saa muuta kuin kansaneläkkeen, max. 784 euroa. Ei asumis- eikä toimeentulotikia eikä kelatakseja ym. Eikä takuueläkettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäsenmaissa asuvat kansaneläkeläiset, siis vammaiset ja yli 65-vuotiaat henkilöthän ovat tyytyneet huomattavasti vähempään, kuin mitä Suomessa saisivat.
Miten tämä tulee ilmi?
He eivät saa muuta kuin kansaneläkkeen, max. 784 euroa. Ei asumis- eikä toimeentulotikia eikä kelatakseja ym. Eikä takuueläkettä.
Tarkoitin, ennen katkaisua, nythän monet joutuvat palaamaan Suomeen kaikkien tukien piiriin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palaaville kansaneläkeläisille voisi perustaa järjestelykeskuksia, josta heidät ohjattaisiin kustannustehokkaisiin kansanhoitokoteihin, sen sijaan että maksetaan tulonsiirtoja. Nämä voisivat olla vanhoja kasarmeja, joissa olisi jopa 12-hengen majoitushuoneita.
Tämä sosiaaliministeri suoltaa lakeja liukuhihnalta. Jos lakiesitys vaan saadaan eduskuntaan, niin se menee läpi enemmistöllä. Tahti ei tule muuttumaan tämän hallituksen aikana. Hulluimmatkin, vitsinä heitetyt avaukset voivat yhtäkkiä olla totta. Tästä syystä on tärkeää, että komissio käyttää järeimpiä mahdollisia.rankaisukeinoja ja sanktioita nyt, kun sinne on saatu.käsittelyyn ja arviointiin kansaneläkkeen katkaisulaki esimerkkinä perusoikeuksien polkemisesta.ja mielivaltaisuudesta. Kansaneläkkeen katkaisulain käsittely komissiossa on koko Suomen kansan
Kansaneläkeläisillä ei ollut mitään syytä mihinkään B-vaihtoehtoon varautumiseen demokraattisen EU-maan lainsäädännöstä johtuen. He ovat eläneet aivan rauhassa kodeissaan eivätkä ole rikkoneet vakiintuneiden eläkepäätöstensä ehtoja mitenkään. Suomi teki pahan rikkomiksen heitä kaikkia vastaan.
Suomen saattaminen kasvu-uralle ei onnistu tällä hallituksella. Petteri Orpo mainosti tänään istuneensa monessa hallituksessa, juu 17 vuoteen sitä kasvua ei ole syntynyt noina hallituskausina. Päinvastoin, aiemmin Petteri on puhunut kasvua vastaan halveksivasti kusvumantrana. Kasvua syntyy vain sosiaalimenoihin kun verovaroja säästävätkin kohdehenkilöt halutaan roudata väkipakolla Suomeen samaa kakkua jakamaan.
Vierailija kirjoitti:
Suomen saattaminen kasvu-uralle ei onnistu tällä hallituksella. Petteri Orpo mainosti tänään istuneensa monessa hallituksessa, juu 17 vuoteen sitä kasvua ei ole syntynyt noina hallituskausina. Päinvastoin, aiemmin Petteri on puhunut kasvua vastaan halveksivasti kusvumantrana. Kasvua syntyy vain sosiaalimenoihin kun verovaroja säästävätkin kohdehenkilöt halutaan roudata väkipakolla Suomeen samaa kakkua jakamaan.
Talouskasvu ei tätä tahdittomuutta ratkaise. Kun ongelma moraalinen, ratkaisu kansaneläkkeen rajaamisesta Suomeen olisi ollut perusteltu paremmassakin taloudellisissa tilanteessa. Pitäähän nyt EU-ennakkopäätöksiä noudattaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen saattaminen kasvu-uralle ei onnistu tällä hallituksella. Petteri Orpo mainosti tänään istuneensa monessa hallituksessa, juu 17 vuoteen sitä kasvua ei ole syntynyt noina hallituskausina. Päinvastoin, aiemmin Petteri on puhunut kasvua vastaan halveksivasti kusvumantrana. Kasvua syntyy vain sosiaalimenoihin kun verovaroja säästävätkin kohdehenkilöt halutaan roudata väkipakolla Suomeen samaa kakkua jakamaan.
Talouskasvu ei tätä tahdittomuutta ratkaise. Kun ongelma moraalinen, ratkaisu kansaneläkkeen rajaamisesta Suomeen olisi ollut perusteltu paremmassakin taloudellisissa tilanteessa. Pitäähän nyt EU-ennakkopäätöksiä noudattaa.
Suomi ei ole saanut mitään ennakkopäätöstä EU:sta kansaneläkkeestämme. Eikä ole pyytänyt.
Nyt ei ole tulossa ennakkopäätös vaan tuomio.
Kysyin tekoälyltä koskeeko Ruotsin saama tuomio Suomen kansaneläkettä:
Ruotsi sai takuueläkkeestään ennakkopäätöksen EU:n tuomioistuimessa vuonna 2017. Suomellakin on Takuueläke ja sen lisäksi vakiintunut Kansaneläke. Sitooko EU:n tuomioistuimen ennakkopäätös Suomea takuueläkkeen lisäksi myös kansaneläkkeen osalta, siten ettei Kansaneläkettäkään tarvitse maksaa jäsenmaissa asuville.
Tässä vastaus:
Lyhyesti: ei automaattisesti. EU:n tuomioistuimen vuonna 2017 antama ennakkopäätös liittyi Ruotsin takuueläkkeen (garantipension) erityistapaukseen ja siihen, miten EU:n sosiaaliturvan yhteensovitus soveltuu tällaisen tyyppisiin etuuksiin, kun henkilö asuu toisessa jäsenvaltiossa. Kansaneläke puolestaan on Suomen kansallinen, ei-kontribuutioperusteinen etuus, ja sen kohtelu EU:n yhteensovituslainsäädännössä sekä sen vienti ulkomaille riippuvat eri säännöksistä kuin Ruotsin takuueläkkeen tapaus. Siis: ratkaisu ei sinänsä siirry automaattisesti koskemaan Kansaneläkettä.
Mitä EU-lainsäädäntö tosiasiallisesti sanoo (yleisellä tasolla):
EU:n sosiaaliturvan yhteensovitus (periaatteet ja säännöt) tähtää siihen, että ihmisten oikeudet ansaittuihin etuuksiin säilyvät, kun he liikkuvat jäsenvaltioiden välillä. Tämä koskee erityisesti vanhuus- (ja muita vakuutusperusteisia) eläkkeitä sekä joissain tapauksissa muita rahakorvauksia, riippuen etuuden luonteesta.
Tämä yhteensovitus ei aina koske täysin kaikkia "kansalaisen perusturva" -tyyppisiä, ei-kontribuutioperusteisia etuuksia. Kansaneläke kuuluu Suomen järjestelmän piiriin ja sen eksportti (saatavuus toisessa jäsenvaltiossa) määräytyy sekä EU-säännösten että Suomen lainsäädännön mukaan. Käytännössä asiasta vaikuttavat sekä etuuden luovuttaminen ulkomaille sallituista säännöistä että siitä, miten haltuuyhteisö tai vastaanottajavaltio kohtaa tällaisen etuuden.
Miten tämä vaikuttaa Kansaneläkkeeseen:
Ei voida antaa yksiselitteistä, kaikkia tilanteita kattavaa väitettä, että EU:n 2017 päätös suoraan estäisi Kansaneläkkeen maksamisen jäsenmaissa asuvalle henkilölle. Kansaneläke on erillinen etuus, jonka kohtelu riippuu sekä suomalaisesta lainsäädännöstä että EU:n koordinoinnista sekä mahdollisista järjestelyistä (esim. export-tai vastaavat säännökset), eikä päätös yksinään tee siitä automaattisesti maksamatta siellä asuvalle.
Miten edetä käytännössä:
Jos asut toisessa EU-maassa ja saat Kansaneläkkeen Suomessa, tarkista Kansaneläkkeen export- tai ulkomailla vastaanottamisen mahdollisuudet sekä velvoitteet sekä Suomessa että vastaanottavassa maassa. Kela (Suomen Kansaneläkelaitos) antaa näissä kysymyksissä ajantasaiset ohjeet.
Hyödynnä EU:n viralliset lähteet: Your Europe -portaali ja EU-kansalaisen sosiaaliturvaan liittyvät ohjeet antavat yleiskuvan siitä, miten etuudet käyttäytyvät ulkomailla asuttaessa.
Jos tilanne on monimutkainen (esim. olet muuttamassa tai jo asut ulkomailla), kannattaa harkita neuvontaa sekä Kelasta että mahdollisesti asianajosta, joka on erikoistunut EU-sosiaaliturva-asioihin.
Jos haluat, voin yrittää etsiä tarkempia, ajantasaisia kohdesäädöksiä ja päätöksiä (Regulatiot 883/2004, 987/2009 sekä mahdolliset kansallisista poikkeusmenuista), tai voin auttaa laatimaan kysymyksen suoraan Kelalle tai asiantuntijalle. Voit myös kertoa tarkemman tilanteesi (mihin maahan muutat, oletko jo muuttanut, oletko vasta- tai jo-ikärajoilla jne.), niin voin antaa täsmällisemmät ohjeet
Miettikää nyt, että jos suomalaiset nuoret sotilaat muiden liiikkumisvapautta puolustaessaan Ukrainassa ja Suomen rajalla vammauvat, he menettävät oman liikkumisvapautensa uuden kansaneläkelain mukaan. Ei paljon vakuuta, vanhojen ja tulevien sotainvalidejen kohtelu maassamme. Kaikki halutaan Suomen rajojen sisälle, Orpo suhtautuu nihkeästi suomalaisten sotilaiden lähettämiseen edes Ukrainan turvatakuita varmistamaan. Mistähän meille sitten saadaan turvatakuut, kun niitä itse tarvitsemme. Harvinaisen lyhytnäköinen hallitus meillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos businestaju perustuu protektionismiin kuten kansaneläkkeiden katkaisu osoittaa niin kauppakumppanimaat hylkäävät Suomen.
Ei taida olla yksityisten yritysten tärkeimpiä kriteereitä kaupankäynnille kansaneläkeläisten menemiset. Suomi ei ole rikkonut EU-sääntöjä, mutta kauppa käy kuten ennen Unkarin kanssa, vaikka ties mitä EU-sääntöjä rikkonut ja vastustanut.
Suomihan on rinta rottingilla ajanut Unkarille sanktioita etu nenässä ja erityisesti kokoomusedistajat.
Ainoa keino saada niskoittelevat johtajat noudattamaan EU:n arvoja on integraation tiivistäminen. Koskee myös Suomen jääräpäistä hallitusta ja STM:ää, joka selkeästi korostaa kansallisen lainsäädännön merkitystä piittaamatta EU:n asetuksen liitteiden kirjauksista heikentäen EU:n merkitystä kansalaisten silmissä. Tämä ketju osoittaa, miten pimennossa kansamme on pidetty ihan EU:n perusoikeuksista. Valistusta on lisättävä, ei EU ole vain pienen kielitaitoisen eliitin etuoikeus. Varsinkin vammaisia nuoria ollaan vauhdilla rajoittamassa STM:n joustolaillakin, jossa EU-ulottuvuutta ei löydy lainkaan. Kaikki rajoittavat aloitteet tulee torpat heti alkumetreillä, ettei käy kuin kansaneläkevanhuksille.
Näettekö miten koominen ristiriita kansaneläkkeen katkaisussa on Britannian osalta. Jos olet asunut siellä ennen vuotta 2021 olet oikeutettu kansaneläkkeeseen lopun ikääsi perustuen siihen, että Iso-Britannia on entinen EU-maa. Jos asut asunut muissa jäsenmaissa, kansaneläke perustuen siihen, että ne ovat nykyisiä jäsenmaita.
Vastakin, jos joku jäsenmaa eroaa EU:sta niin siellä asuville maksetaan kansaneläke loppuiäkseen Britannian tavoin. Ainoastaan EU:ssa pysyviin jäsenmaihin ei makseta.
Ketju on lähes 400 sivua pitkä, eikä kaikille ole vieläkään selvinnyt mitä liikkumisvapaus tarkoittaa. Saavutus sekin.
Vierailija kirjoitti:
Ketju on lähes 400 sivua pitkä, eikä kaikille ole vieläkään selvinnyt mitä liikkumisvapaus tarkoittaa. Saavutus sekin.
Ei kai se sitten sellaisille selviä, joille liikkumisvapaus ei ole tärkeä vaan antavat kulloisenkin hallituksen määräta missä milloinkin olet ja elät.
Vierailija kirjoitti:
Näettekö miten koominen ristiriita kansaneläkkeen katkaisussa on Britannian osalta. Jos olet asunut siellä ennen vuotta 2021 olet oikeutettu kansaneläkkeeseen lopun ikääsi perustuen siihen, että Iso-Britannia on entinen EU-maa. Jos asut asunut muissa jäsenmaissa, kansaneläke perustuen siihen, että ne ovat nykyisiä jäsenmaita.
Piti sanoa, että jos asut muissa jäsenmaissa, kansaneläke katkaistiin perustuen siihen, että ne ovat nykyisiä EU:n jäsenmaita. Entiseen jäsenmaahan Britanniaan maksetaan siis yllättäin edelleen loppuiäksi, koska se on ollut EU:n jäsenmaa. Lainvalmistelijat ilmoittivat katkaisevansa kansaneläkkeet Iso-Britanniaan, mutta ei onnistunutkaan. Niin huolellisesti ja asinatuntevasti valmisteltu kansaneläkkeiden katkaisulaki. Miten lie Sveitsin kanssa.
Ajatelkaa, kun Iso-Britanniaan on lähetetty nämä Kelan katkaisukirjeet ja sitten onkin alettu maksaa. Toivottavasti siinä välissä ei kenellekään ole käynyt huonosti.
Iso-Britanniaan on maksettava kansaneläke EU:n solmiman sopimuksen perusteella. Suomi ei saa katkaista kansaneläkettä Iso-Britanniaan ennen vuotta 2021 siellä asuneilta eikä sen jälkeen siellä asuneilta tai sinne muuttavilta, olis ollut reilua kertoa tästä kansalle, kun on aluksi väärin informoitu:
https://commission.europa.eu/strategy-and-policy/relations-united-kingd…
EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan kauppa- ja yhteistyösopimuksessa määritellään etuuskohtelujärjestelyt muun muassa seuraavilla aloilla: tavara- ja palvelukauppa, sähköinen kaupankäynti, teollis- ja tekijänoikeudet, julkiset hankinnat, lento- ja tieliikenne, energia, kalastus, sosiaaliturvan koordinointi, lainvalvonta ja rikosoikeudellinen yhteistyö, temaattinen yhteistyö ja osallistuminen unionin ohjelmiin. Sopimuksella varmistetaan tasapuoliset toimintaedellytykset ja perusoikeuksien kunnioittaminen.
Vaikka sopimus ei mahdollista läheskään samaa taloudellisen integraation tasoa kuin Yhdistyneen kuningaskunnan EU-jäsenyyden aikana, se on kuitenkin laajempi kuin perinteinen vapaakauppasopimus ja antaa tukevan perustan pitkäaikaiselle kumppanuudelle ja yhteistyölle.
Kauppa- ja yhteistyösopimus allekirjoitettiin 30.12.2020, sen väliaikainen soveltaminen alkoi 1.1.2021 ja se tuli voimaan 1.5.2021.
**
Sosiaaliturvan koordinoinnin osalta sopimuksella pyritään varmistamaan tiettyjä EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisten oikeuksia. Tämä koskee EU:n kansalaisia, jotka työskentelevät Yhdistyneessä kuningaskunnassa tai matkustavat tai muuttavat sinne, sekä Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisia, jotka työskentelevät EU:ssa tai matkustavat tai muuttavat sinne 1.1.2021 jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketju on lähes 400 sivua pitkä, eikä kaikille ole vieläkään selvinnyt mitä liikkumisvapaus tarkoittaa. Saavutus sekin.
Ei kai se sitten sellaisille selviä, joille liikkumisvapaus ei ole tärkeä vaan antavat kulloisenkin hallituksen määräta missä milloinkin olet ja elät.
EU-kansalaisena olen voinut vapaasti liikkua ja asua EU-maissa ilman hallituksen lupalappuja.
Olisi todella tärkeää tässä taloustilanteessa , että mahdollisimman moni vanhuuseläkeläinen ja vammainen muuttaisi kansaneläkkeen turvin muualle EU:hun pois kaikenlaisten Suomessa maksettavien sosiaalitukien ja avustusten piiristä, jotta Suomen velkalaiva saadaan kääntymään eikä kaikki verovarat mene näiden palvemisen ja avustusten pyörittämiseen.