Lue keskustelun säännöt.
Nuorena vanhempanne menettäneet, milloin alkoi tuntua että olette samalla tasolla muiden ikäistenne kanssa?
22.09.2024 |
Mietin milloin muut samanikäiset alkaa olla samassa elämänvaiheessa missä itse olen. Minulla on oma perhe, lapsikin, mutta vanhempia ei ole ollut teini-iän jälkeen. Olen kolmekymppinen ja edelleen tuntuu että on vuosikymmenien kuilu samaa ikäluokkaa kanssani oleviin. Osalla on perheet, mutta niin on myös vanhemmat, joillain jopa isovanhempia. Milloin tämä tasoittuu?
Kommentit (293)
Kaikki tuntemani nuorena vanhempansa menettäneet aikuiset käyttäytyy usein lapsellisesti etenkin kun on ouhe vanhemmista. Jotkut jopa ilkeilee muille siitä että näillä on vanhemmat vielä elossa. Mietin, että kai se jotain katkeruutta on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisillä on erilaisia valmiuksia ja välineitä käsitellä vanhempansa kuolemaa. Toinen selviää vanhempansa kuolemasta helpommin tai onnekkaammin ja jollekin se on elämänmittainen tragedia. Hyvin paljon vaikuttanee ne kuuluisat olosuhteet. Minkälaista elämä on vanhemman tai vanhempien kuoleman jälkeen ja millaista apua ja tukea saa, myös ihmisen omat ominaisuudet vaikuttaa.
Onko täällä joku saanut huonosta tai kuolleesta vanhemmasta korjaavan kokemuksen niin, että on saanut oman lapsen? Tai jotenkin muuten?
Ei kuulosta siltä että sinulla olisi kovinkaan paljon elämänkokemusta. Jos olisi niin huomaisit, että asiat ei ole noin yksinkertaisia millaiseksi ne ajattelet. Mutta älä huoli, ala vaan rohkeasti elää ja kokea asioita, niin kyllä sinunkin elämänkokemuksesi karttuu ja ymmärryksesi lisääntyy.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki tuntemani nuorena vanhempansa menettäneet aikuiset käyttäytyy usein lapsellisesti etenkin kun on ouhe vanhemmista. Jotkut jopa ilkeilee muille siitä että näillä on vanhemmat vielä elossa. Mietin, että kai se jotain katkeruutta on.
Totta. Ovat vanhempiensa eläessä eläneet niin hattaramaista pimpulielämää että sitten kiukuttaa mm kaikki kunnossa etuoikeutettu elämä vähän muuttuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No nyt on kyllä elämäm kouluei vanhemman kuolema tee kenestäkään kypsempää tai parempaa. Usein aiheuttaa vaan ongelmia.
Yhyy vyyh vyyh. Eipä ole muiden syytä että sinä menetit vanhempasi. Koita kasvaa aikuiseksi ja lopettaa lapsellinen ulina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikki tuntemani nuorena vanhempansa menettäneet aikuiset käyttäytyy usein lapsellisesti etenkin kun on ouhe vanhemmista. Jotkut jopa ilkeilee muille siitä että näillä on vanhemmat vielä elossa. Mietin, että kai se jotain katkeruutta on.
Ei näiden kanssa saa aikaan mitään järkevää keskustelua. Noloja rassukoita joita koko suku paaponut perseeseen orvoksi jäämisen jälkeen ja sosiaalitoimi myös. Ovat sellaisia sosiaaliviranomaisten kanssa tekemisissä olleita luusereita, joille on järjestetty koko elämä valmiiksi.
Orvoksi jääneet nyt on aina niin noloja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki tuntemani nuorena vanhempansa menettäneet aikuiset käyttäytyy usein lapsellisesti etenkin kun on ouhe vanhemmista. Jotkut jopa ilkeilee muille siitä että näillä on vanhemmat vielä elossa. Mietin, että kai se jotain katkeruutta on.
Ei näiden kanssa saa aikaan mitään järkevää keskustelua. Noloja rassukoita joita koko suku paaponut perseeseen orvoksi jäämisen jälkeen ja sosiaalitoimi myös. Ovat sellaisia sosiaaliviranomaisten kanssa tekemisissä olleita luusereita, joille on järjestetty koko elämä valmiiksi.
Sosiaalilapsista on tehty arviointipaperit sosiaaliviranomaisten papereihin. Vähän olisi noloa olla sellainen.
Eihän se elämänkokemus ole sama jos vanhemman menettää 6v tai 60v. Ei se aikuisena vanhemman menetys tasoita yhtään mitään, nuorena vanhemman menettänyt menettää vanhemman turvan, kasvatuksen ja kokee elämän rajallisuuden.
60v on ehkä jo joutunut vanhemman hoitajaksi ja vanhemman kuolema on osittain jo helpotus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eihän se elämänkokemus ole sama jos vanhemman menettää 6v tai 60v. Ei se aikuisena vanhemman menetys tasoita yhtään mitään, nuorena vanhemman menettänyt menettää vanhemman turvan, kasvatuksen ja kokee elämän rajallisuuden.
60v on ehkä jo joutunut vanhemman hoitajaksi ja vanhemman kuolema on osittain jo helpotus.
Se turva, kasvatus ja muuhan riippuu ihan tilanteesta. Hyvässä tilanteessa perusturvallisuus säilyy edelleen. Nuori ikä usein myös suojelee, koska lapset sopeutuvat paremmin uusiin tilanteisiin ja heidän on helpompaa luoda hyvä kiintymyssuhde uusiin huoltajiin.
Miksi ap yrittää kovistella kokemuksillaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki tuntemani nuorena vanhempansa menettäneet aikuiset käyttäytyy usein lapsellisesti etenkin kun on ouhe vanhemmista. Jotkut jopa ilkeilee muille siitä että näillä on vanhemmat vielä elossa. Mietin, että kai se jotain katkeruutta on.
Totta. Ovat vanhempiensa eläessä eläneet niin hattaramaista pimpulielämää että sitten kiukuttaa mm kaikki kunnossa etuoikeutettu elämä vähän muuttuu.
Aika hauskaa tavallaan, että tällaisten kommenttien laukojat syyttää muita katkeruudesta. On myös perheitä, joissa vanhemmatkin ovat todella tärkeitä lapselle. Ja silloin se elämä ei vaan vähän muutu, jos vanhemman menettää.
Ainakaan oma lapsuus ei kyllä mt-ongelmaisen alkoholistin kanssa ollut hattaramaista pumpulielämää, mutta kai se jonkun mielestä voi ollakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se elämänkokemus ole sama jos vanhemman menettää 6v tai 60v. Ei se aikuisena vanhemman menetys tasoita yhtään mitään, nuorena vanhemman menettänyt menettää vanhemman turvan, kasvatuksen ja kokee elämän rajallisuuden.
60v on ehkä jo joutunut vanhemman hoitajaksi ja vanhemman kuolema on osittain jo helpotus.
Se turva, kasvatus ja muuhan riippuu ihan tilanteesta. Hyvässä tilanteessa perusturvallisuus säilyy edelleen. Nuori ikä usein myös suojelee, koska lapset sopeutuvat paremmin uusiin tilanteisiin ja heidän on helpompaa luoda hyvä kiintymyssuhde uusiin huoltajiin.
En nyt mitenkään haluaisi vähätellä kenenkään tilannetta, mutta mihin 60-vuotias tarvitsee enää huoltajaa tai päivittäistä tukea ja turvaa? Tuossa iässä on täysin luonnollista menettää vanhempansa. Jopa poikkeuksellisen myöhäistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se elämänkokemus ole sama jos vanhemman menettää 6v tai 60v. Ei se aikuisena vanhemman menetys tasoita yhtään mitään, nuorena vanhemman menettänyt menettää vanhemman turvan, kasvatuksen ja kokee elämän rajallisuuden.
60v on ehkä jo joutunut vanhemman hoitajaksi ja vanhemman kuolema on osittain jo helpotus.
Se turva, kasvatus ja muuhan riippuu ihan tilanteesta. Hyvässä tilanteessa perusturvallisuus säilyy edelleen. Nuori ikä usein myös suojelee, koska lapset sopeutuvat paremmin uusiin tilanteisiin ja heidän on helpompaa luoda hyvä kiintymyssuhde uusiin huoltajiin.
En nyt mitenkään haluaisi vähätellä kenenkään tilannetta, mutta mihin 60-vuotias tarvitsee enää huoltajaa tai päivittäistä tukea ja turvaa? Tuossa iässä on täysin luonnollista men
Jos et nyt mitenkään vielä käsittänyt, niin kyse oli siitä 6-vuotiaasta.
Toki noiden lisäksi vaikuttaa sen lapsen oma persoona, kuka käsitellä asioita ja sosiaaliset taidot. Voi olla että vaikka vähän alemmalle lapselle vanhemman menettäminen tai kokonaan orvoksi jäädessä uuteen huoltajaan sopeutuminen on vaikeampaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se elämänkokemus ole sama jos vanhemman menettää 6v tai 60v. Ei se aikuisena vanhemman menetys tasoita yhtään mitään, nuorena vanhemman menettänyt menettää vanhemman turvan, kasvatuksen ja kokee elämän rajallisuuden.
60v on ehkä jo joutunut vanhemman hoitajaksi ja vanhemman kuolema on osittain jo helpotus.
Se turva, kasvatus ja muuhan riippuu ihan tilanteesta. Hyvässä tilanteessa perusturvallisuus säilyy edelleen. Nuori ikä usein myös suojelee, koska lapset sopeutuvat paremmin uusiin tilanteisiin ja heidän on helpompaa luoda hyvä kiintymyssuhde uusiin huoltajiin.
En nyt mitenkään haluaisi vähätellä kenenkään tilannetta, mutta mihin 60-vuotias tarvitsee enää huoltajaa tai päivittäistä tukea ja turvaa? Tuossa iässä on täysin luonnollista men
Ei kukaan sanonut että 60v tarvitsisi enää huoltajaa tai päivittäistä vanhemmuutta. Silti vanhemman menettäminen voi olla hyvin rankkaa myös 60-vuotiaalle, varsinkin jos völit vanhempiin on läheiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki tuntemani nuorena vanhempansa menettäneet aikuiset käyttäytyy usein lapsellisesti etenkin kun on ouhe vanhemmista. Jotkut jopa ilkeilee muille siitä että näillä on vanhemmat vielä elossa. Mietin, että kai se jotain katkeruutta on.
Totta. Ovat vanhempiensa eläessä eläneet niin hattaramaista pimpulielämää että sitten kiukuttaa mm kaikki kunnossa etuoikeutettu elämä vähän muuttuu.
Aika hauskaa tavallaan, että tällaisten kommenttien laukojat syyttää muita katkeruudesta. On myös perheitä, joissa vanhemmatkin ovat todella tärkeitä lapselle. Ja silloin se elämä ei vaan vähän muutu, jos vanhemman menettää.
Ainakaan oma lapsuus ei kyllä mt-ongelmaisen alkoholistin kanssa ollut hattaramaista pumpulielämää, mutta kai se jonkun mielestä voi ollakin.
Oliko kyseessä kuitenkin hyvä lapsuus? Jos ei, niin miten liittyy assiaan?
Eräs tuttava väitti joskus että on asioita mitä vain lapsena vanhempansa menettänyt ymmärtää. Ei kuitenkaan osannut kertoa mitä nämä asiat on.
Eihän se ole tarkoituskaan että elossa oleva vanhempi korvaisi menetetyn vanhemman. Ei ihmisiä voi korvata. Eikä siitä ollut kysekään. Kyse oli siitä, että vanhemmuusvastuun pitää aina säilyä aikuisella. Kun aiemmin ne kaksi vanhempaa jakoi vanhemmuusvastuun niin toisen kuoleman jälkeen vanhemmuusvastuu on siellä toisella edelleen elossa olevalla vanhemmalla.